TIISTAI 23.01.07
ISRAEL NATON JÄSENEKSI, on Kansallisen turvallisuusneuvoston (NSC) johtaman ja puolustus- ja ulkoministeriön edustajien laatiman Israelia koskevan tilannearvion keskeinen kysymys. Komitea arvioi saavansa tutkimuksensa valmiiksi helmikuun loppuun mennessä, ja esittelee sen hallitukselle hyväksymistä varten. Tätä ovat edeltäneet Avigdor Liebermanin ennakoivat lausunnot sekä Espanjan entisen pääministerin Jose Maria Aznarin toteamus, että Israelin tulee liittyä Natoon niin pian kuin mahdollista.
Aznarin arvion mukaan Iranin uhka antaa oivan tilaisuuden Israelille pönkittää kansallista turvallisuuttaan Naton jäsenyydellä, koska Iranin uhkaukset eivät silloin koske vain Israelia vaan Natoa. Aznar, joka työskentelee nyt espanjalaisessa tutkimuslaitoksessa FAES toteaa, että Naton tulee muuttaa keskittymistään ja rakennettaan voidakseen vastustaa maailmanlaajuista terrorismia. Hän ei usko, että nykyisen tasoiset sanktiot saavat Iranin luopumaan ydinasesuunnitelmistaan. Mutta vaikka on tehtävä kaikkensa, ettei Iran saisi rakennettua ydinasetta, on samalla valmistauduttava siihen ydin aseella varustautunut Iran pakotetaan toimimaan hyväksyttävästi. Aznar sanoo ymmärtävänsä, jos Israel päättää toimia yksin, koska ”sillä on aihetta olla huolissaan Iranin suhteen”.
USA:N PRESIDENTTIEHDOKAS senaattori John Edwards, dem. S Caroline, suosittelee myös Israelin nopeaa liittymistä Natoon, ja ”siinä USA:n tulisi toimia aktiivisesti sen toteutumiseksi”.
ENGLANNIN PUOLUSTUSVOIMIEN AIEMPI KOMENTAJA kenraali lordi Charles Guthrie ei usko, että Israelin liittyminen Natoon tapahtuisi kovin pian, mutta ”jos se tapahtuu, se olisi huikea edistysaskel”. Hän arvioi, ettei Israelin Naton jäsenyys estäisi sitä toimimasta yksin Iranin suhteen, kuten Englanti toimi Falklandin saarien suhteen. ”Suurempi ongelma Israelille olisi sille asetetut velvoitteet osallistua Naton sotilasoperaatioihin muissa maissa, kuten kaikki Nato-maat joutuvat tekemään”.
DIE ZEIT LEHDEN TOIMITTAJA Josef Joffe puolestaan kyselee, mitä etuja Israelille olisi Nato-jäsenyydestä. Israelilla on enemmän tankkeja kuin Saksalla ja Ranskalla, mutta kieltämättä sen sotilaallinen valmius olisi erinomainen lisä Natossa, jossa se päihittäisi Euroopan maat tällä sektorilla, hän arvioi. ”Mutta olisiko Israel valmis osallistumaan Naton moniin operaatioihin tai olisiko Nato valmis taistelemaan Israelin sotia?”
SALAISIA NEUVOTTELUJA on käyty israelilaisten ja egyptiläisten viranomaisten kesken Juudean ja Samarian keskiosien luovuttamisesta Abbasin johtamille Fatahin turvallisuusjoukoille, joita USA on kouluttanut ja aseistanut. www.worldnetdaily.com mukaan suunnitelmat valmistuvat parin viikon tai viimeistään parin kuukauden sisällä. Ne tulisivat aiheuttamaan suuria muutoksia Israelin ja palestiinalaisten välisissä suhteissa. Sekä USA:n ulkoministeri Rice että EU:n ulkomaanasioitten johtaja Javier Solana vihjailivat tästä antamatta kuitenkaan tietoja yksityiskohdista.
EGYPTI JA JORDANIA ovat olleet vastahakoisia nykyisen tilanteen muuttamiseksi ja Juudean ja Samarian turvallisuusvastuun siirtämiseksi Fatahin turvallisuusjoukoille, koska molemmat maat ovat huolissaan väkivaltaisuuksien nopeasta kasvamisesta näillä alueilla, jos vastuu siirtyy Fatahille, ja niiden leviämisestä Egyptiin ja Jordaniaan.
SYYRIAN AKTIIVISUUS rauhankeskustelujen aloittamiseksi Israelin kanssa voidaan nähdä tältä pohjalta. Syyrialla voi olla pelko, että palestiinalaisten kysymys siirtää Syyrian asian taas kerran tulevaisuuteen.
Sveitsin presidentti Micheline Calmy-Rey kertoo Ynetin artikkelissa, että Sveitsi on ollut välittäjänä Israelin ja Syyrian viranomaisten kesken käydyissä keskusteluissa. Israelin puolelta keskusteluihin osallistui entinen ulkoministeriön pääsihteeri Alon Liel ja Syyrian puolelta Amerikassa asuva syyrialainen Ibrahim Suleiman. Calmy-Rey toimi aiemmin ulkoministerinä ja antoi useita Israelille epämukavia lausuntoja.
ENTINEN CIA-POMO James Woolsey otti osaa Herzlian konferenssiin. Hän kertoi omassa puheessaan, että Bush voi suunnitella iskua Iraniin. Hän kuitenkin epäili mediassa esiintyneitä arvioita sunni-johtoisten arabivaltioitten ja Israelin suhteitten lämpenemisestä. Hänen kokemustensa mukaan, jonka historian tiedot vahvistavat, sunni- ja shia-muslimit ovat joskus verisistäkin erimielisyyksistään huolimatta pystyneet vaaratilanteissa ylittämään opilliset riitansa ja toimimaan yhdessä.
OLMERT JA PERETZ ovat periaatteessa hyväksyneet kenraalimajuri Gabi Ashkenazin nimittämisestä IDF:n yleisesikuntapäällikön virkaan. Hän on 19. viran haltija ja ensimmäinen Golani-prikaatista. Sekä Olmert että Peretz toivoivat, että toinen pääehdokas kenraalimajuri Moshe Kaplinsky pysyisi apulaispäällikön virassaan, mutta tämä haluaa siirtyä sotilastiedustelun johtoon kenraalimajuri Amos Yadlinin jälkeen. Yadlinin nimi on mainittu Mossadin johtajan paikalle nykyisen pomon Meir Daganin tilalle, jonka viisivuotiskausi päättyy marraskuussa.
KANADAN ULKOMINISTERI Peter Mackay kertoi Herzlian konferenssivieraille, että hänen uskomuksensa mukaan Palestiinan valtio tulee vahvistamaan Israelin turvallisuutta. Mackay vakuutti Kanadan ymmärtävän, että Israelin tärkein huoli on maan turvallisuus, mutta toisaalta siihen vaikuttaa ensisijaisesti palestiinalaisten kyky ”menestyä kunniakkaasti”. Setlementtien jatkuva kasvu ja laajeneminen ovat tässä esteinä, hän arvioi.
Hänen mukaansa Kanada puoltaa kahden valtion periaatetta.
Iranille hän ei soisi omaa ydinasetta.
MALCOLM HOENLEIN, Amerikan juutalaisorganisaatioitten presidenttien apulaispuheenjohtaja, kertoi huolestuneena USA:n eliitin keskuudessa leviävästä kielteisyydestä Israelin valtion laillisuuteen. Tämä alkoi näkyä Durbanin konferenssin jälkeen ja sitä ovat ruokkineet Walt ja Mearsheimetin aluksi julkaisematon kirja juutalaisten salaisesta vaikuttamisesta USA:n päätöksentekoon, jota nyt ostetaan miljoonittain, sekä Jimmy Carterin palestiinalais-myönteinen kirja Peace not Apartheid, joka myös on myyntilukujen kärkisijoilla.
FATAHIN TURVALLISUUSMIEHET pidättivät viime kuussa Gazan Nuseirat-pakolaisleiristä kotoisin olevan nimeämättömän palestiinalaisen, jonka väitetään toimineen yhteistyössä Shin Betin, Israelin turvallisuus-järjestön, kanssa ja antaneen sille tietoja terrorijärjestöistä, jotka olivat vastuussa Kassam-rakettien ampumisesta Israeliin. Onko hän syyllinen tai ei on toinen asia, tunnustus yleensä saadaan parissa päivässä ankaran kidutuksen avulla. Muutama viikko sitten Abbas lupasi asettaa 12 000 turvallisuusmiestä Gazassa alueille, joista Kassam-raketteja ammutaan, estämään rakettien ampumisen, mutta joko ne eivät ole vartiopaikallaan tai niitä ei ole koskaan komennettu sinne, sillä eilen ammuttiin neljä Kassam-rakettia Israeliin, pari niistä Ashkelonin arkoja kohteita vastaan, joskin ilman vaurioita.
PA:N HALLITUKSEN uudeksi sisäministeriksi on ehdotettu Hamasia lähellä oleva entinen Islamic Jihadin jäsen Khader Abbas, joka nyt johtaa huumausainekauppaa estävää poliisiosastoa.
JERUSALEMIN HEPREALAISEN YLIOPISTON professori Richard Steiner kertoo JP:n artikkelin mukaan tulkinneensa 5000 vuotta vanhan egyptiläisessä pyramidissa löytyneen kirjoituksen. Kirjoitus oli raapustettu Saqqaran kuninkaan Unasin nimellä tunnetun pyramidin maanalaiseen seinään. Tiedemiehet yrittivät turhaan tulkita kirjoitusta, kunnes joku keksi antaa sen Steinerin tutkittavaksi. Tämä seemiläisten kielten erikoistuntija pystyi heti tunnistamaan sieltä kaksi sanaa ”äiti käärme”. Teksti on kirjoitettu seemiläisellä kielellä egyptiläisin hieroglyfikirjaimin. Sen tarkoitus lienee ollut lukea loitsuja myrkyllisiä käärmeitä vastaan, joitten uskottiin pyrkivän vahingoittamaan haudattuja. Artikkelissa kerrotaan, että vaikka Egypti halveksi muitten kulttuureitten primitiivisyyttä, se tarvitsi kanaanilaisten tietoutta ja loitsuja egyptiläisten pelkäämiä myrkkykäärmeitä vastaan. Steinerin mukaan kirjoitus laadittiin Byblosissa Foinikiassa, josta Egypti osti puutavaraa sekä kuolleitten faraoitten muumioimisessa tarvittavia säilöntäaineita. Sekä foinikialaiset että muinaiset kanaanilaiset olivat seemiläistä alkuperää. (JPost 23.01.07 Etgar Lefkovits)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021