PERJANTAI 26.01.07
PRESIDENTTI Moshe Katsav passitettiin eilen kuuden tunnin jahkailun jälkeen Knessetin valiokunnassa äänin 13-11 kolmeksi kuukaudeksi virkavapaalle. Hän saa asua edelleen presidentin Beit Hanassin virka-talossa ja saa täyden palkan. Valiokunnan naisedustajat kokivat saaneensa läimäyksen kasvoilleen ellei peräti takamuksilleen, koska he halusivat päästä tuosta ”sarjaraiskaajasta” eroon välittömästi.
Katsavia vastaan nostetut syytteet ovat muotoutuneet avoimeksi vihakampanjaksi ja henkilökohtaiseksi ajojahdiksi, jota on tuskallista seurata.
Oikeuskansleri Mazuz luovuttaa asiakirjat, joihin hän päätöksensä perusti, Katsavin asianajajille tutkittaviksi, ensimmäistä kertaa prosessin aikana. Asian ensimmäinen kuuleminen suoritetaan sitten, kun Katsavin asianajajat ovat päättäneet, kuinka paljon he tarvitsevat aikaa tutuakseen dokumentteihin.
MAZUZIA painostetaan pitämään kuulemistilaisuus mahdollisimman pian, mitä myös Mazuz haluaa.
KNESSETIN PUHEMIES Dalia Yitzik toimii presidentin sijaisena toistaiseksi. Hän samalla ilmoitti, ettei hän halua osallistua presidentin valintakisaan. Yitzikin ulkomaanmatkojen aikana hänen presidentin tehtäviään hoitaa seuraavana listassa oleva Knessetin apulaispuhemies Majallie Whbee, druusi.
OLMERT ILMOITTI kannattavansa Shimon Peresin nostamista presidentin virkaan ja aloitti kampanjan hänen hyväkseen. Peres loikkasi Kadimaan Labour-puolueesta, jossa häntä pidetään petturina ja jonka kansanedustajat tuskin kannattavat häntä Knessetin presidentinvaalissa.
KATSAVIA VASTAAN nostetut syytteet ovat herättäneet monenlaisia huhuja ja arvailuja Israelissa. Pyritään selvittämään, onko Katsav todella sellainen hirviö, jollaiseksi hänet on mediassa luokiteltu, vai onko takana muita mustia motiiveja. Olmertin into puskea Peresin valintaa on outo ja herättää kysymyksen, mikä osuus näillä kahdella on Vatikaanin innosta saada alueita Jerusalemin itäosista ja verovapauksia kiinteistöilleen Israelissa. Peres opiskeli jonkin aikaa jesuiittakoulussa Ranskassa ennen muuttoaan Israeliin, kertoo Yitzhak Rabin eräässä elämäkertateoksessaan. Peresillä on luottamukselliset suhteet Vatikaaniin ja hän vierailee siellä usein. Toinen taho, jonka vaikutusta Katsavin vastaiseen prosessiin epäillään, on CFR, ulkomaan suhteitten neuvosto, maailman eliittien muodostama painostusryhmä, jolla on huomattava vaikutusvalta maailmantapahtumia koskevissa päätöksissä, ja jonka jäseniä lukuisat Israelinkin johtohenkilöt ovat.
OIKEUSKANSLERI Mazuzin kiire aloittaa syytetoimet Katsavia vastaan on asetettava suhteeseen useita muita väärinkäytöksistä epäiltyjä tai syytettyjä vastaan, joitten asioilla ei näytä olevan kiire. Tällaisia ovat Olmertin Leumi-pankin myyntiin ja hänen asuntokauppoihinsa liittyvät epäselvyydet; oikeuskansleri Haim Ramonin väitetty pakkopusu; ministeri Tzahi Hanegbin asemansa väärinkäytökset; ministeri Hirchsonin väitetyt lahjukset; Binyamin Netanyahun ja Ehud Barakin vaalirahoitusepäselvyydet jne. Pääministeri Ariel Sharonin poika Omri Sharon otti päälleen isänsä vaalirahoitusrötökset, mistä hänet tuomittiin 9 kuukaudeksi vankilaan ja maksamaan 300 000 NIS sakkoa. Omri valitti päätöksestä ja pyysi, että vankeustuomio muutetaan yhteiskuntapalveluksi ja sakkoa lievennetään.
ULKOMINISTERI Tzipi Livni kertoi Davosin talousfoorumin kokousväelle, että Palestiinan valtio on täysin mahdollisuuksien rajoissa muodostaa. Hän katsoi, että yksi aloite sen toteuttamiseksi on taloudellisen avun jatkaminen maltillisille voimille. Toinen on Livnin keksimä unelma ”poliittisen horisontin” muodostamisesta, että palestiinalaiset voivat valita eri mahdollisuuksista ja niiden mahdollisuuksista toteuttaa lupauksensa.
Livnin mukaan keskusteluja Abbasin kanssa on syytä käydä vaikka palestiinalaiset eivät ole edes aloittaneet omien velvoitteittensa toteuttamista, koska sillä osoitetaan heille, mitä he voivat saavuttaa. Livni toivoi puheessaan suosionosoitusten saattelemina, että Peres valittaisiin pian Israelin presidentiksi.
LIVNI KUULUU niihin haihattelijoihin, jotka epätoivoisesti pyrkivät toteuttamaan moneen kertaan vääriksi osoitettuja kuvitelmia, että tarpeeksi suurilla myönnytyksillä voidaan palestiinalaisten ja arabien Israelin vastainen viha ja vastenmielisyys häivyttää. Sharon valitsi Livnin ulkoministerikseen siksi, että hän osoitti horjumatonta kuuliaisuutta ja uskollisuutta hänen Gazan alueen suunnitelmilleen. Livni on toiminut sen jälkeen kuin ohjelmoitu kone, joka ei pysty näkemään muita mahdollisuuksia.
KADIMAN KANSANEDUSTAJA Shlomo Breznitz esitti Herzlian kokousväelle oman suunnitelmansa Palestiinan valtion perustamiseksi. Hän ehdottaa Juudean ja Samarian sisäosien tyhjentämistä juutalaisista ja näin vapautuneitten alueitten antamista EU:n hallintaan siihen saakka, kun keskusteluissa palestiinalaisten kanssa on voitu sopia itsenäisen Palestiinan valtion perustamisesta.
EU ON LISÄNNYT kiinnostustaan Israelin ja Palestiinan välisten ongelmien ratkaisemiseksi osana laajempaa suunnitelmaa Lähi Idän ongelmista, ja on laajentanut ja lisäämässä henkilöstöään Israelissa ja myös PA:n hallintoalueilla.
HAMASIN JOHTAJAT puolestaan viettivät eilen vaalivoittonsa vuosijuhlaa osoittaen kaikkea sitä voitonvarmuutta, minkä vahvistamana Hamas on pystynyt pitämään kiinni hallitusvallastaan maailman boikotista huolimatta. He eivät jättäneet huomioimatta sitä, etteivät Mahmoud Abbasin Hamasin johtaman hallituksen kaatamisyritykset olleet onnistuneet. Puhuessaan Gazassa pääministeri Ismail Haniyeh kehui, että ”sionistisen suunnitelmat vaaleilla valitun hallituksen kaatamiseksi olivat epäonnistuneet” eikä se ollut pystynyt pakottamaan Hamasia luopumaan periaatteistaan. Hän totesi, että sitä vastaan asetetut sanktiot olivat epäonnistuneet ja hallitus jatkaa huolimatta Fatahin ennustamasta kaatumisesta kolmen neljän kuukauden jälkeen. Hän vähätteli Abbasin uhkauksia julistaa uudet vaalit, koska ”Hamas tulee voittamaan nekin, jos ne ovat vapaat ja avoimet”.
FATAHIN EPÄSUOSIO palestiinalaisen kansan keskuudessa perustuu siihen, ettei se ole pystynyt uudistumaan kärsimänsä vaalitappion jälkeen eikä tunnustamaan tappiotaan. Palestiinalaiset kannattavat edelleen Hamasia, vaikka joittenkin gallupien mukaan Fatahin ja Hamasin kannatus olisi lähes tasainen.
Abbas julisti Hamasin 6000 miehen toimintajoukot laittomiksi, mutta Hamas vastasi siihen päättämällä lisätä joukkojensa määrän kaksinkertaiseksi. Hamasin johtaja Damaskoksessa Khaled Mashaal esiintyi äskeisessä tapaamisessaan Mahmoud Abbasin kanssa tasavertaisena, mikä varmaan loukkasi häntä.
KESKUSTELUT yhteishallituksesta Fatahin ja Hamasin kesken ovat edelleen täysin lukkiutuneet.
POLIISIN ERIKOISJOUKOT pidättivät torstaina Nablusissa Fatah Tanzimin pommintekijänä tunnetun Omar Damran, 26. Hän valmisti pommeja ja pommivöitä sekä suunnitteli itsemurhaiskuja Israelin kaupunkeihin ja sotilastukikohtia vastaan. Damra työskenteli Hizbullahin ohjauksessa ja palkkaamana. Hänen apulaisensa Mahmad Ramaha sai surmansa IDF:n operaatiossa kuukausi sitten Nablusissa.
POLIISIN MUKAAN Tanzim-solut Juudeassa ja Samariassa ovat Hizbullahin ohjauksessa ja ovat kaikkein vaarallisimpia. Poliisi sai vihjeitä Damrasta äskettäin pidättämiltään turvallisuusvangeilta.
JORDANIA TOIMITTI suunnittelemansa ja rakentamansa uuden puhujakorokkeen Temppelivuorelle. Edellinen koroke tuhoutui australialaisen Michael Dennis Rohanin sytytettyä sen tuleen 21.elokuuta 1969. Sen oli lahjoittanut al-Aksan moskeijaan Salah al-Din vuonna 1178.
Uuden lukupulpetin ja korokkeen suunnittelu kesti kolme kuukautta ja rakentaminen neljä kuukautta. Se on 6 metrin korkuinen, neljä metriä pitkä ja metrin levyinen, siinä on 18 askelma ja painaa useita tonneja. Sen puuaineina on käytetty turkkilaista kovapuuta ja sudanilaista norsunluuta. Sen pystyttäminen al-Aksan lähelle kestää pari viikkoa. Se kuljetettiin paikalle 25 pakkauksessa kuudella rekka-autolla. Israel on osoittanut suosiota Jordanian aktiivisesta osallistumisesta Temppelivuoren asioihin vastapainona Fatahin johtamalle wakfille, jonka toimet eivät ole miellyttäneet Israelin viranomaisia.
Seuraava suuri projekti, jota Jordania suunnittelee, on viidennen 42 metriä korkean minareetin pystyttäminen Temppelialueen itämuurin viereen. Israelilaiset arkeologit vastustavat tätä hanketta.
UUDEN RAMPIN alustavat rakennustyöt Temppelivuorelle on aloitettu arkeologisen puutarhan alueelta, josta ramppi alkaa ja kiertää etelämuuria ylös Mughrabi-portille.
PALESTIINALAISET TULITTIVAT Kanadan ja Saksan lähetystörakennuksia ja pankkia Ramallahissa torstai-iltana. Rakennukset olivat tyhjiä eikä ihmisvahinkoja sattunut. Miehet ovat piileskelleet Mukatan hallintokeskuksessa peläten IDF:n ratsiaa ja pidätystä.
FATAHIN PYSSYMIEHET ampuivat palestiinalaisen aktivistin Gazassa.
KAKSI KASSAM-RAKETTIA ammuttiin eilen Gazasta kohti Sderotia, ei vahinkoja.
FATAHIN JA HAMASIN väliset tulitaistelut jatkuivat Gazana alueella. Ainakin kaksi kuoli ja kahdeksan haavoittui ja lisäksi kuusi Hamasin jäsentä kaapattiin eilisissä kahinoissa.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021