PERJANTAI 05.01.07
KYLMÄ YSTÄVYYS.
Israelin ja Egyptin välistä rauhaa luonnehditaan kylmäksi, mikä tarkoittaa sitä, ettei rajalla sodita, mutta muuten suhteet ovat jäiset.
EILINEN TAPAAMINEN Egyptin presidentti Hosni Mubarakin ja Israelin pääministeri Ehud Olmertin välillä Sharm el-Sheikissä oli kuin käytännön osoitus tästä. Olmert sentään kiitteli isäntäänsä tilaisuuden järjestämisestä, mutta Mubarak aloitti oman osuutensa kitkerällä kritiikillä, minkä aiheutti IDF:n tekemä operaatio Ramallahiin samaan aikaan, kun tapaaminen oli tarkoitus aloittaa.
JPOSTIN tapaamista kuvaava artikkeli otsikoitiin ”Hyinen vastaanotto pääministerille Sharmissa”.
Keskustelujen jälkeen järjestetyssä lehdistötilaisuudessa miehet oli sijoitettu niin etäälle toisistaan, ettei käsi tahtonut yltää toisen käteen, jota kyllä sitten pumpattiin väsyksiin asti.
MOLEMMAT JOHTAJAT, varsinkin Mubarak, olivat kärsimättömiä ja keskeyttivät toistensa vastauspuheita heittäen omia kommenttejaan, eikä se tapahtunut ystävällisenä tuen osoituksena vaan kriittisenä vastalauseena. He tuskin vaihtoivat silmäyksiä toisiinsa vastaillessaan toimittajien kysymyksiin.
MUBARAK ei näyttänyt olevan kiinnostunut nelikantakeskustelujen järjestämisestä maltillisten arabimaiden ja Israelin välillä, hän vain heitti sitä kokevaan kysymykseen, että se voinee toteutua vankienvaihdon jälkeen.
Hän ei nähnyt Egyptin tavassa valvoa Gazan vastaista rajaa mitään pahaa, eikä rahankuljettaminen Egyptin kautta ole vastoin Egyptin lakia, ”eikä Gazan rajalla ole toista lakia”, hän näpäytti, ”mutta aseiden sala-kuljetus on kielletty.” Hän kuitenkin lisäsi, ettei rajaa voida saada täysin vedenpitäväksi.
SHALITIN VAPAUTTAMINEN ja vankienvaihto palestiinalaisten kanssa ei herättänyt myötätuntoa Egyptin faaraossa. Hän näpäytti Olmertin valitukseen, ettei Israel voi neuvotella terrorijärjestö Hamasin kanssa: Keskustelkaa sitten Palestiinan Auktoriteetin kanssa, jolle valta kuuluu.
MUBARAK sanoi kannattavansa ydinaseista vapaata Lähi Itää, mutta totesi alueelle kasaantuvan niitä, mikä pakottaa Egyptin harkitsemaan omaa turvallisuuttaan, eli omaa ydinasetta.
YHTEENVETONA tapaamisesta voidaan sanoa, että se oli fiasko ja oli ihme, ettei Mubarak peruuttanut koko tapaamista saatuaan tiedon IDF:n Ramallahin operaatiosta. Olmertin vierailu Egyptin maaperällä kesti kaikkiaan nelisen tuntia, mukaan lukien viralliset vastaanottoseremoniat ja virallinen ateria keskustelujen jälkeen. Mubarak esitti loukatun osapuolen roolia ja Olmert oli kuin lunttaamisesta kiinnijäänyt koulupoika.
Mubarakin vastahakoiseen esiintymiseen voi vaikuttaa tarve edes näytellä sovintoa Israelin kanssa, etteivät Yhdysvaltain vuosittaiset miljardiavustukset Egyptille vaarantuisi.
EGYPTI HALLITSI Gazan aluetta vuodesta 1948 vuoteen 1967, jolloin Israel vapautti sen. Egyptillä on kuitenkin elävä mielenkiinto siihen, mitä Gazassa tapahtuu. Sen tiedustelujoukkoja asuu Gazassa toimien milloin välittäjinä, milloin Fatahin poliisijoukkojen kouluttajina, ja tietenkin raportoiden Kairoon tilanteen kehityksestä Gazan alueella. Mubarak on koko hallituskautensa ajan taistellut välistä hyvinkin verisesti Egyptissä toimivan Muslimiveljeskunnan kanssa, jonka sisarjärjestö Gazassa toimiva Hamas on. Mubarakin pahin uhkakuva on Gazassa vallitsevan väkivallan leviäminen Egyptiin.
PÄÄMINISTERI Ehud Olmert ei erota puolustusministeri Amir Peretziä nyt, mutta se on jatkuvasti hänen ohjelmassaan. Nämä kaksi vallantavoittelijaa ja opportunistia eivät juuri rakasta toisiaan ja silmäilevät epäluuloisina toisiaan. Olmert ilmeisesti haluaisi Ehud Barakin puolustusministerikseen, mutta Peretz on uhkaillut, että harkitsemattomat liikkeet Olmertin taholta kaatavat koko hallituksen.
OLMERT ALKAA kuitenkin olla kuin tulisilla hiilillä. Hänen kansansuosionsa on alimmillaan, eikä Winograd-komitean Libanonin sodan tutkimusten tulokset ole valmiina ennen helmikuuta, ja toinen ratkaiseva päivämäärä, Labour-puolueen sisäiset johtajavaalit, on vasta toukokuun 28. päivänä. ”Tarttis tehdä jotain”, kuului pilapiirtäjä Karin usein toistama repliikki sijoitettuna presidentti Koiviston suuhun. Tämä sopii aivan hyvin nyt Olmertille, jonka hallitus on pahasti jähmettynyt. Ministeripaikkojen uusiminen ja niitä lämmittävien ihmisten vaihtaminen tuskin tilannetta parantaa. Uudet vaalit olisi ainoa todella järkevä toimenpide.
IDF:N OPERAATIOSSA RAMALLAHIIN torstaina kuoli kuusi palestiinalaista ja 23 haavoittui, niiden mukana al-Aksan jäsen Raviyeh Hamed, jota IDF etsi, mutta joka haavoittuneena pääsi pakenemaan. Operaatio alkoi IDF:n erikoisjoukkojen piiritettyä Ramallahissa rakennuksen, jossa etsityn miehen tiedettiin olevan. Syntyneessä tulitaistelussa neljä palestiinalaista kuoli ja lähes kolmekymmentä haavoittui, joista kaksi kuoli myöhemmin haavoihinsa. Kolme IDF:n sotilasta haavoittui. IDF kutsui paikalle helikopterin, joka tulituksellaan esti palestiinalaisten apujoukkoja tukkimasta sotilaitten pakotietä.
Kiivasta sananvaihtoa käydään hallituksen ja puolustusministeriön välillä siitä, miksi operaatio aloitettiin juuri nyt huipputapaamisen aikaan ja oliko puolustusministeri tietoinen siitä.
GAZAN ALUEELLA sai torstaina 8 palestiinalaista surmansa edelleen jatkuvissa taisteluissa Fatahin ja Hamasin pyssymiesten välillä. Lisäksi ainakin 16 ihmistä haavoittui.
KIIVAIMMAT TULITAISTELUT käytiin Palestiinan estävän turvallisuusjärjestön johtajan kenraali Muhammad Gharibin talossa, jonne Hamasin lähettämät piirittäjät ampuivat rakettikranaatein ja konetuliasein. Gharib, hänen kaksi tytärtään ja henkivartijaansa saivat hyökkäyksessä surmansa. Gharibin autosaattuetta vastaan hyökättiin edellisenä päivänä ja kaksi hänen henkivartijaansa kaapattiin. Yksi Hamasin pyssymies ja yksi sivullinen saivat siinä surmansa. Ambulansseilla on ollut vaikeuksia päästä korjaamaan kuolleita ja haavoittuneita kiivaitten tulitaistelujen takia.
FATAHIN VIRKAMIEHEN Abu Zaidan taloa tulitettiin myös kranaatein, mutta siinä kukaan ei haavoittunut. Torstaina kuusi Fatahin kannattajaa haavoittui Hamasin ampumista luodeista heidän osallistuessaan edellisenä päivänä surmatun kolmen Fatahin turvallisuusmiehen hautajaisiin Khan Younisissa.
Hamasin edustajat väittivät, että he haavoittuivat omien ystäviensä ilmaan ampumista luodeista, kuten arabeilla on tapana tehdä juhliessaan tai surressaan.
PA:N PÄÄMINISTERI Ismail Haniyeh, joka palasi eilen pyhiinvaellukseltaan Mekkaan, vaati lopettamaan palestiinalaisten keskinäiset taistelut ja säästämään luotinsa yhteistä vihollista Israelia vastaan. Hän syytti Olmertia petoksesta, kun tämä ei ollut vapauttanut vankejaan eikä poistanut tiesulkuja, kuten oli luvannut.
Fatahin edustaja syytti Hamasia valheista ja kansan pettämisestä Israelin tapaan.
KENRAALI BARUCH SIEGEL, joka toimi neuvonantajana sekä nykyiselle että edelliselle puolustusministerille, sanoo Karni-rajanylityspaikan testaavan Abu Mazenin (Mahmoud Abbasin) kykyä hallita Gazan aluetta. Tämän terminaalin kautta kulkee suurin osa palestiinalaisten tarvitsemista tuotteista ja sen kautta kulkevat heidän tuotteensa ulkomaailmaan, mutta se on ollut toistuvasti suljettuna sitä uhkaavien terroristien vuoksi, jotka ovat tehneet useita iskuja sitä vastaan. Siegelin mukaan, jos Abbas onnistuu testissä, häntä tulee tukea kaikin voimin, sillä palestiinalaisilla ei ole toista ”maltillista” johtajaa.
SIEGELIN IDEAT ovat kannatettavia, mutta vasemmistoideologian mukaisesti hän ei näe Abbasin terroristitaustaa, josta hän ei ole pystynyt irtautumaan, mistä osoituksena on hänen tukensa al-Aksan marttyyrien toimille. Tämä Fatahin alainen järjestö on tehnyt useimmat kiväärein suoritetut terrori-iskut israelilaisia siviilejä vastaan ja se on ampunut kolmanneksen yli 70:stä Kassam-raketista tulitauon aikana. Lisäksi Abbasin ”presidenttikaartin” Force 17 jäsenistä monet toimivat vapaa-aikoinaan al-Aksassa.
HAMAS syyttää Fatahin sytyttäneen sen kolme instituutiota tulee Ramallahissa sekä myös Jeninissä.
AL-AKSA ampui perjantaiaamuna raketin Sderotin kaupunkiin, se aiheutti tuhoa taloille ja kolme ihmistä hoidettiin shokin vuoksi, ja toisen raketin Shaar Hanegev aluetoimiston lähelle ilman vahinkoa.
IDF:N SOTILAITA vastaan heitettiin pommeja ja heitä tulitettiin Nablusin alueella.
USA LAHJOITTAA Abbasin Fatah-joukoille 86 miljoonaa USD taistelujen ollessa käynnissä.
KIDNAPPAUKSET JA VÄKIVALTA ovat jatkuneet Gazan alueella perjantaina.
ESPANJAN MUSLIMIT ovat alkaneet kysellä ikivanhan Cordoban kirkon palauttamista muslimeille, koska se oli alkuaan moskeija. Jotkut heistä suorittavat rukouksiaan kirkon edustalla, mutta he vaativat pääsyä sisälle.
Monet espanjalaiset ovat alkaneet tutkia islamilaisia juuriaan ja monet heistä palaavat islamin-uskoon.
MUSLIMIT ovat myös vaatineet moskeijoitten rakentamista lentokenttien odotustiloihin. Ben Gurionin kenttä Israelissa saanee sellaisen lähiaikoina.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019