MAANANTAI 01.01.07
TOIVEITA KORPRAALI GILAD SHALITIN VAPAUTTAMISEKSI. Palestiinan vastarintakomitean (PRC) kaappaama IDF:n sotilas korpraali Gilad Shalit viruu edelleen jossain pimeässä, kosteassa ja kylmässä kellarikomerossa terroristien mielivallan alaisena. Hänen vapauttamisestaan on esiintynyt uutisia toistuvin välein, kuitenkin ilman tulosta. Viimeiset uutiset kertovat tänään, että Hamasin johdon mukaan neuvottelut hänen vapauttamisestaan ovat onnistuneet ja että läpimurto on tosiasia.
EGYPTIN TIEDUSTELUPÄÄLLIKKÖ Omar Suleiman tapasi PA:n Hamasin johtajan Khaled Mashaalin Mekkassa, ja siellä sovittiin määrätyistä järjestelyistä. Uutisen mukaan Hamas toimittaa egyptiläisille välittäjille listan 450 nimeä käsittävästä palestiinalaisesta vangista, jotka se haluaa vapautettaviksi. Jos Israel hyväksyy sen, vankien vaihto voisi tapahtua. Hamasin edustaja Abu Obeida kuitenkin kehottaa paneman jäitä hattuun, sillä hänen mukaansa vapauttaminen voi tapahtua muutamassa päivässä tai vuodessa. Uutisten mukaan sekä Barghouti että Sa´adat ovat palestiinalaisten esittämällä listalla.
PÄÄMINISTERI Ehud Olmert tapaa presidentti Hosni Mubarakin Sharm el-Sheikissä torstaina, ja sen yhteydessä odotetaan ilmoitusta, milloin vankienvaihto tapahtuu.
PUOLUSTUSMINISTERIÖ ilmoitti muutama päivä sitten, että se on hyväksynyt 30 perheelle tarkoitetun uuden siirtokunnan rakentamisen Jordanjoen laaksoon ja että rakentaminen voi jatkua esteettä. Voimakkaita vastalauseita tuli välittömästi sekä USA:n EU:n taholta, joissa rakentamista pidetään laittomana ja esteenä rauhan-neuvotteluille. Rakentamista edeltävät toimenpiteet alueella alkoivat jo kuukausia sitten. Paikka sijaitsee etäisen tien varrella, ja siellä sijaitsee IDF:n harjoitustilat 50 ortodoksisotilaalle. Siellä on vuodesta 1982 lähtien kymmenkunta valkoista rakennusta, ja uusi alue suunniteltiin niiden läheisyyteen, mikä nostaisi paikan rakennusten luvun kolminkertaiseksi.
JORDANINLAAKSON alueneuvoston johtaja Dubi Tal pitää syntynyttä kohua vähäpätöisenä ja hallituksen tarpeettomana hikoiluna asiasta, jonka pääministeri Ariel Sharon ja silloinen puolustusministeri Shaul Mofaz hyväksyivät syksyllä 2005, ja sillä tarkoitettiin Maskiotin aluetta, jonne Gazan alueelta karkotettuja perheitä voidaan sijoittaa. Sharon halusi pitää asian poissa julkisuudesta sen arkaluoteisuuden vuoksi.
USA:N ULKOMINISTERIÖN mielestä rakentaminen Jordaninlaaksoon on vastoin tiekarttaa. EU:n kannan mukaan uuden siirtokunnan rakentaminen tai entisen laajentaminen Jordanjoenlaaksoon on ”vastoin kansainvälistä lakia” ja että se on vastoin EU:n antamaa tukea Gazan alueen evakuoinnille.
JUNAN JA PUSKUTRAKTORIN törmäys Beit Shemeshin lähellä aikaisin aamulla sunnuntaina vammautti 31 ihmistä, joista osa jouduttiin hoitamaan sairaalassa. Onnettomuus tapahtui traktorin yrittäessä ylittää rautatien soratieltä rautatien estolaitteiden alkaessa jo sulkeutua. Traktori jäi kiinni raiteille, eikä junaa saatu pysähtymään ajoissa, vaikka onnettomuuspaikalla ollut rautatien valvoja ilmoitti asiasta.
Kuusi kuukautta sitten viisi ihmistä kuoli ja kymmeniä vammautui junaonnettomuudessa lähellä Netanyaa.
MACCABI TERVEYSVAKUUTUS aloittaa vuoden alusta ilmaisen hammashoidon jäsentensä alle 6 vuoden ikäisille lapsille. Israelin yleinen terveysvakuutus ei ole pystynyt saamaan lainlaatijoita suostumaan yleiseen hammashoitoon vuosikautisesta yrityksestä huolimatta. Alle 6-vuotiaitten hammashoito maksaa Maccabin Maccabident alajärjestölle 10 miljoonaa NIS vuodessa, ja se on pysyvä. Maccabilla on 44 hammashoitolaa maassa. Alle 2-vuoden ikäisen hammashoito maksaa 65 NIS vuodessa, ja alle 6-vuotiaan hammashoito maksaa 423 NIS vuodessa. Englannissa kolme lasta neljästä alle 4-vuotiaasta ja alle 5-vuotiaista 87 % käy kerran vuodessa hammaslääkärissä. Israelissa käynnit ovat paljon harvempia.
JUUTALAISEN TULEVAISUUS ON VAIN ISRAELISSA. Tämä on Jewish Agencyn johtajan Zeev Bielskin sanoma juutalaisille, jotka asuvat ulkomailla. Mutta hän ei kuuluttaisi sitä julkisuudessa, vain turvallisessa yksityistilaisuudessa, kertoo Anselm Pfeffer JP:n artikkelissaan 01.01.07. Pfeffer toteaa, että juutalainen valtio ja yhteiskunta on läpikäynyt monia muodonmuutoksia ja kehittyy edelleen nopeasti, mutta juutalaisten siirtolaisuus elää vielä vuosikymmenien takaisin periaattein. Tämän politiikan mukaisesti jokaisella maailman juutalaisella on automaattinen kotimaa Israelissa, ja sieltä muuttoa takaisin ulkomaille pidettiin moraalisesti arveluttavana. Pfeffer toteaa, että kysymys on monitahoinen. Toisaalta Israel tarvitsee uusia siirtolaisia ja uutta verta geenipankkiinsa, mutta toisaalta se tarvitsee myös voimakkaita juutalaisia yhteisöjä ulkomailla.
Enää ei välttämättä katsella vinosti Israelista takaisin lännen lihapatojen ääreen muuttaneita (yordim), koska he samalla vahvistavat sikäläisiä juutalaisia yhteisöjä, joita niitäkin maa tarvitsee.
EHKÄ OLISIKIN PAREMPI hyväksyä tämä tosiasiana kuten myös sekin, että Tel Avivin vanhat eteläiset kaupunginosat ovat täynnä ulkomaisia työntekijöitä, jotka viettävät joulua ja rakentavat joulukuusen kuten ovat tottuneet. He tekevät manuaaliset työt, joita juutalaiset vieroksuvat.
TOINEN ULKOMAISTEN työtekijöitten kuten myös satojen tuhansien ei-juutalaisten maahan muuttaneiden siirtolaisten aiheuttama ongelma on heidän poikkeavat elintapansa ruokavaliota myöten kuten myös yksinelävien työntekijöitten seksuaaliset tarpeet, mikä ruokkii maan pahenevaa huume- ja bordelliongelmaa.
JOKA KUUDES ISRAELILAINEN ON MUSLIMI, ja neljännes maan alle 14-vuotiaista tunnustaa islamin-oppia, ilmenee Israelin Tilastokeskuksen sunnuntaina julkaisemasta tilastosta.
ISRAELIN MUSLIMIEN LUKUMÄÄRÄ, johon on laskettu mukaan Itä Jerusalem ja Golanin ylänkö, on 1.2 miljoonaa vuoden 2006 lopussa. Se on 16.5 % maan kokonais-asukasmäärästä.
Sunni-muslimien Eid al-Adha alkoi lauantaina, shia-muslimit aloittivat sen sunnuntaina. Juhlaa vietetään muistoksi siitä, kun myös muslimien kunnioittama kantaisä Abraham sitoi poikansa Ismaelin (ei Iisakin, kuten juutalaiset opettavat) uhratakseen hänet, mutta jonka enkeli esti antaen sarvistaan pensaisiin juuttuneen vuohen hänen tilalleen.
MUSLIMINAINEN synnyttää keskimäärin 4.03 lasta, mikä on suurempi kuin ympäröivissä arabimaissa Jordania, Syyria, Saudi Arabia, Marokko, Libanon, Kuwait ja Tunisia. Vuodesta 1950 lähtien Israelin muslimien hedelmällisyysluvut ovat pienentyneet viidestä vuoteen 2000, jolloin se oli 4.74 ja nykyisin 4.03.
Israelin juutalaisten naisten hedelmällisyys on 2.69 lasta naista kohti.
SYITÄ muslimien hedelmällisyyslukujen nopeaan pienenemiseen on etsitty, kuten siitä, että vain 14.6 % musliminaisista on työllistetty kodin ulkopuolella, juutalaisista 50 %. Korkea työttömyys voi olla yksi syy, muslimeista 11.9 % on työttömiä, juutalaisten parissa luku on 9 %.
Eräs ulkomaalainen kyseli Lapin mieheltä, mitä he tekevät. Mies vastasi: ”Enimmäkseen kalastellaan ja harjoitetaan seksiä”. Mies mietti hetken ja lisäsi sitten: ”Talvella kyllä kalastetaan vähemmän.” Siinäpä se.
IDF HAAVOITTI kahta palestiinalaista miestä Gazan raja-aidalla, jota he lähestyivät epäilyttävästi.
Turvallisuusjoukot estivät kaksi itsemurhaiskua muutaman viimeisen kuukauden aikana. Hebronissa pidätettiin kuusi kuukautta sitten matkalla Jerusalemiin saadakseen sieltä pommivyön.
Viime yön aikana turvallisuusjoukot pidättivät 22 epäiltyä palestiinalaista Juudean ja Samarian alueilla.
ISRAELIN PUOLUSTUSTEOLLISUUS sai ennätysmäärän 4.4 miljardin USD arvosta ulkomaisia tilauksia vuoden 2006 aikana.
ISRAELIN PUOLUSTUSBUDJETTI, arvoltaan 47.8 miljardia NIS hyväksyttiin Knessetin komiteassa sunnuntaina.
YK:N JOUKKOJEN EDUSTAJA UNIFIL on nostanut valmiustilaa Libanonissa IDF:n välittäessä saamiaan tiedustelutietoja, joitten mukaan kansainvälinen Jihad on suunnitelmiensa loppuvaiheessa toteuttaa pommi-iskuja Unifilin, erikoisesti Italian, Espanjan ja Ranskan, joukkoja ja tukikohtia vastaan Libanonissa.
UNIFIL:n joukkojen kokonaisvahvuus on nyt yli 11 000 miestä. Viimeiseksi Qatarin joukot siirtyivät asemiin Libanonissa, ensimmäisen kerran rauhanturvaajina.
Rauhanturvajoukoista 9 167 palvelee maajoukoissa ja 1 777 merivoimissa, he edustavat 26 maata. Tulitauon alkamisesta lähtien 14.08.06 UNIFIL:n pioneerit ovat tehneet vaarattomiksi 16 819 vaarallista esinettä, jotka ovat jäänteitä Israelin ja Hizbullahin kuukaudenmittaisesta sodasta. Perjantaina kaksi belgialaista sotilasta haavoittui sirpalepommista.
MUSLIMIT MARSSIVAT Nasaretin kaupungissa eilen Eid al-Adhan kunniaksi huudellen samalla kristittyjen vastaisia iskulauseita selvästi provosoidakseen heitä. Kristityt, jotka nykyisin ovat vähemmistönä kaupungissa, pysyttelivät sisätiloissa. Nasaretissa näyttää toistuvan sama ilmiö kuin PA:n hallitsemissa kaupungeissa Gazassa, Juudeassa ja Samariassa. Kristityt eivät uskalla ilmoittaa viranomaisille heitä vastaan tehdyistä pahoinpitelyistä, raiskauksista ja muista loukkauksista kostoiskujen pelossa. Israelin poliisi ja IDF suhtautuvat tilanteeseen varoen kiihottamasta mieliä. (Lähde http://www.worldnetdaily.com 01.01.07)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021