TIISTAI 19.12.06
GAZAN TILANNE on entistäkin sekavampi. Maanantain aikana yksi palestiinalainen ammuttiin Jabaliyan pakolaisleirissä ja 4 muuta haavoittui. Kaikkiaan 15-20 ihmistä haavoittui eilen Gazan alueella ja ainakin 8 kaapattiin. Useimmat kaappaukset tehtiin omien kaapattujen vapauttamiseksi. Hamasin kaappaamien joukossa oli Safyen Abu Zaidah, PA:n entinen vankienasiain ministeri, mitä al-Aksan johto piti kaikkien punaisten rajojen ylityksenä. Hänet vapautettiin muutaman tunnin kuluttua.
TIISTAIN VASTAISEN YÖN aikana käydyissä taisteluissa yksi palestiinalainen ammuttiin kuoliaaksi ja 11 haavoittui. Yksi Hamasin ja 3 Fatahin jäsentä kaapattiin.
Edellä esitetyt luvut kuolleista, haavoittuneista ja kaapatuista vaihtelevat eri uutislähteissä.
Jotkut puhuvat avoimesti sisällissodasta Gazan alueella, mutta palestiinalaiset uskovat edelleen yhteishallituksen mahdollisuuteen. Hamas on hylännyt Abbasin päätöksen ennenaikaisista vaaleista.
ENGLANNIN PÄÄMINISTERI Tony Blair, jota JP:n kolumnisti Anselm Pfeffer kutsui tihrusilmäiseksi, kävi tapaamassa eilen Mahmoud Abbasia Ramallahissa ja lupasi rahallista tukea hänen presidentti-kaartilleen, mikä aiheutti syytöksiä Englannissa, että Blair sekaantuu palestiinalaisten sisällissotaan. Blair ilmaisi tukensa Abbasin kuuluttamille aikaistetuille vaaleille, mikä voidaan Abbasin vastustajien leirissä nähdä Abbasin alistumisena länsivaltojen vaatimuksiin. Näyttää, ettei Blair osaa tehdä mitään, mikä ei tavalla tai toisella kääntyisi häntä vastaan. Häntä kohteliaasti kuunnellaan, mutta pidetään jo arvovaltansa menettäneenä.
Eilen Tony Blair tapasi pääministeri Olmertin ja sytytti hänen kanssaan suuren Hanukka kynttelikön neljännen kynttilän. Pääministerit keskustelivat rauhanaloitteista Israelin ja PA:n välillä. Blair rohkaisi Olmertia tapaamaan Abbasin, mitä Olmert suunnittelee. Esteenä on ollut Abbasin vaatimus palestiinalaisten vankien vapauttaminen hyvän tahdon eleenä ennen tapaamista, mutta Olmertin mukaan sen tulee tapahtua samaan aikaan kuin Gilad Shalid vapautetaan Hamasin kosteasta kellarikomerosta.
Olmert on toistuvasti lupaillut vapauttaa suuren määrän vankeja kuten hän on luvannut antaa pois useita territorioita (Juudean ja Samarian maa-alueita), mutta Marwan Barghoutin vapauttaminen ei Olmertin mukaan ole ajankohtainen. Miten pääministeri voi vapauttaa useaan elinkautiseen oikeuden päätöksellä tuomitun rikollisen ja murhaajan, ylittää tavallisen ihmisen ymmärryksen. Israelissa vain presidentillä on oikeus armahtaa tuomittuja vankeja erityisistä syistä.
MAHMOUD ABBAS suunnittelee matkustamista Gazaan tänään, jossa hän voi tavata PA:n pääministeri Ismail Haniyehin. Hamasin jäsenet ovat ilmaisseet halunsa tilanteen rauhoittamiseksi
MOSSADIN JOHTAJA VAROITTAA. Mossadin johtaja Meir Dagan varoittaa Israelin johtoa kuuntelemasta Syyrian seireeni-lauluja, joilla se pyrkii sumuttamaan Israelin turvallisuusviranomaisia valmistellen samaan aikaan sotaa. Dagan kertoi havainnoistaan eilen Knessetin ulko- ja puolustusvaliokunnalle.
BASHAR ASSADIN ITSELUOTTAMUS kasvoi Libanonin sota II:n johdosta, jota hän pitää suurena tappiona Israelille, ja on valmis ottamaan suurempia riskejä kuin ennen, Dagan analysoi. Myös Israelin hallituksen heikkous ja pääministeri Olmertin ristiriitaiset lupaukset on havaittu Syyriassa, mikä osaltaan vaikuttaa Assadin suunnitelmiin. Dagan kertoi valiokunnalle, että Syyrian armeija perustaa pt-ohjuksin varustettuja osastoja Libanonin sodasta saatujen opetusten kannustamana. Myös it-ohjuskalustoa ja muuta ohjuskalustoa lisätään Israelin mahdollisten ilmaiskujen varalta.
DAGAN VAROITTI, että harkitsemattomat ylilennot Syyrian ilmatilassa voivat laukaista Syyrian hyökkäyksen.
Hän myös viittasi Syyrian ulkoministeri Walid Moallemin äskeiseen lupaukseen neuvottelujen aloittamiseksi ilman ehtoja lisäten, että Syyrian toiset korkeat viranomaiset kiivaasti vastustavat neuvotteluja ilman lupauksia Golanin ylängön palauttamisesta. Syyrian tarkoituksena on helpottaa USA:n kovaa painostusta Syyriaa kohtaan, ja neuvottelujen aloittaminen Israelin kanssa sopii hyvin USA:n ”puukottamiseksi selkään” vastoin USA:n johdon tahtoa ja suostumusta.
IRANIN TILANTEESTA Dagan kertoi, että Iran sanoo asentavansa 3000 sentrifugia maalikuuhun mennessä. Hän kuitenkin arvioi, että ne ovat valmiina ensi vuoden loppupuolella, ja jos Iran saa jatkaa suunnitelmiensa toteuttamista ilman häiriöitä, sillä on 25 kg rikastettua uraania v.2008 ja sen ydinase on valmis 2009-2010.
IRAKIN TILANTEEN räjähtäminen silmille voi olla seurauksena USA:n joukkojen vetäytyessä maasta ennen kuin sen omat joukot ovat saaneet maan hallintaansa. Tämä voisi aiheuttaa epäjärjestystä koko Lähi Idän alueella Saudi Arabian mahdollisesti osallistuessa Irakin sunnien puolustamiseen. Hän piti oireellisena
al-Qaidan kiinnostuksen alkaessa siirtyä Irakista Israeliin, koska Irak nähdään jo vapautumassa USA:n otteesta. USA:n hätäinen irrottautuminen Irakista tekee siitä Iranin kaltaisen fundamentalistisen valtion.
LIBANONISSA Hizbullah on palautumassa maan eteläosiin ja tekee kaikkensa voidakseen mitätöidä YK:n päätöslauselman 1701. Se varustautuu esteettä ja on asentanut osan ohjuksiaan Litanijoen pohjoispuolelle.
SYYRIAN PRESIDENTTI Bashar Assad on tänään vierailulla Venäjällä, jossa keskustellaan Lähi Idän tilanteesta ja maitten välisistä suhteista. Libanonin pääministeri Fouad Siniora vieraili Moskovassa viime viikolla, joka kertoi halustaan muodostaa avoimet ja luotettavat suhteet Syyrian kanssa.
Putinin ja Assadin keskusteluissa lienevät mukana myös Israelin ja palestiinalaisten väliset suhteet sekä Irakin tilanne, joka koskee suoraan Syyriaa.
Iranin johto on ilmaissut kiinnostuksensa Golanin ylängön palauttamiseksi Syyrialle.
HANUKKAKYNTTILÄ SYTYTETTIIN HOMESHISSA maanantaina. Sadat ihmiset, joita lehdistö kutsuu oikeistolaisiksi, pääsi ujuttautumaan Homeshin tuhottuun kaupunkiin Samarian pohjoisosassa, vaikka sekä armeija että poliisi pyrkivät estämään heidän pääsynsä tiesuluin ja tukkimalla sinne johtavat tiet. Osa ihmisistä jätti autonsa neljän kilometrin päähän jatkaen taivaltaan jalan, osa valitsi toisen reitin seuraten muinaisia lähes umpeen kasvaneita teitä ja vuohipolkuja lähes 20 km:n matkan. Homesh tuhottiin kolmen muun Samarian pohjoisosassa sijaitsevan juutalaissiirtokunnan kanssa elokuussa 2005 ja asukkaat karkotettiin kodeistaan vihreän linjan taakse Israelin puolelle. Armeija julisti alueen suljetuksi sotilasalueeksi.
Karkotetut juutalaiset toivovat voivansa palata siirtokuntiin ja rakentaa ne uudelleen.
KNESSET VASTUSTAA opetusministeri Juli Tamirin (Labour) henkilökohtaista päätöstä liittää ns. vihreä linja (1949 tulitaukolinja) maantiedon koulukirjoihin. Maanantaina Tamirin esityksestä keskusteltiin kiivaasti Knessetissä, jossa kansanedustajat NU/NRP, Kadima, Likud ja muut oikeistopuolueet vastustivat Tamirin esitystä, jota he pitävät poliittisena eikä opetuksellisena. Opetusvaliokunnan puheenjohtaja Michael Melchior (Labour) ei päästänyt esitystä äänestykseen väittäen, ettei Tamir ollut saanut tilaisuutta valmistautua siihen.
Melciorin päätös herätti pahaa verta, joittenkin uhatessa lopettaa osallistumisensa valiokunnan kokouksiin, joita he pitävät kasvavassa määrin vasemmiston aatteiden esittämisenä. Israelin hallituksen päätös vuoden 1967 sodan jälkeen hylkää aiemman tulitaukosopimuksen linjan ja pitäytyy 1967 tulitaukosopimukseen ja brittimandaatin määrittelemiin rajoihin, käsittäen alueen Jordanjoesta Välimereen.
IDF AMPUI palestiinalaisen al-Aksa prikaatin jäsenen ja haavoitti kahta muuta Nablusissa. IDF:n mukaan Rami Einav yritti päästä karkuun pidätyksen yhteydessä. Einav ja toiset kaksi palestiinalaista olivat osallistuneet itsemurhaterroristien lähettämiseen Israeliin ja tehneet itse hyökkäyksiä israelilaisia vastaan.
IDF joutui tulitaisteluun myös Tulkarmin lähellä pidättäessään etsimiään terroristeja. Kaikkiaan 9 palestiinalaista pidätettiin viime yön aikana Juudeassa ja Samariassa.
KINNERET KÄRSII kuivuudesta. Järven pinta on 3.3 m optimikorkeuden alapuolella. Sateita luvataan perjantaiksi ja niiden uskotaan jatkuvan maanantaihin. Viime vuonna tähän aikaan vedenpinta oli 40 cm ylempänä kuin nyt, ja se nousi sateitten ansiosta 1.9 metriin optimikorkeudesta. Vain muutamina vuosina järven pinta on noussut niin korkealle, että vettä on jouduttu juoksuttamaan sulkuporttien läpi.
Jokainen senttimetri järven vettä vastaa 17 miljoonaa kuutiometriä vettä, karkeasti 3.5 kertaa Israelin kansallinen veden kulutus.
SISÄMINISTERIÖ käski purkaa joittenkin yksityisten rakentamat verkkoaidat Kinneretin rannoilla, jotka ovat estäneet uimareita pääsemään veteen. Suunnitelmien mukaan Israel rakentaa kävelytien rantaa pitkin koko järven ympäri, toimenpide, jota on kauan odotettu.
SISÄMINISTERI Ronnie Bar-On kehottaa hallitusta aloittamaan Golanin ylängön kehittämisen lähellä Syyrian rajaa, kuten Syyria tekee omalla puolellaan. Bar-On muistuttaa, että Golan kuuluu Israelin valtioon ja että sen kehittäminen on osa Israelin strategista varustautumista.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019