SUNNUNTAI 03.12.06
EU:N POLIITTINEN JOHTAJA Javier Solana kertoi Ramallahin vierailunsa yhteydessä lauantaina pahoittelevansa, että Hamas tuhosi mahdollisuuden lopettaa PA:n boikotin. Hän piti Abbasin tarjousta Hamasille kohtuullisena ja houkuttelevana, joka olisi selvittänyt monet palestiinalaisia koskevat ongelmat.
Solanan mielestä Abbas oli tehnyt kaikkensa rakentaakseen kansallisen yhtenäisyyden hallituksen, mutta se osoittautui mahdottomaksi, ja hän suositti nyt toisen tien valitsemista. Hänen mielestään epäonnistuminen ei johtunut Abbasista.
ABBAS INFORMOI Solanaa tulitauosta ja pyysi EU:n apua sen ulottamiseksi Länsirannalle.
PLO:n hallitus käsitteli PA:n hallituskysymystä viime viikolla ja suositteli Hamasin johtaman hallituksen eroa ennen Abbasin keskusteluja seuraavasta hallituksesta. Abbasin kanslia uskoo, että seuraava askel on Haniyehin johtaman hallituksen erottaminen. Abbasin kädet ovat kuitenkin sidotut, sillä Hamasilla on enemmistö Palestiinan lakiasäätävässä neuvostossa. Hamas syyttää Abbasia vallankaappauksen suunnittelemisesta.
ABBASIN NEUVOTELLESSA Solanan kanssa Gazan kaduilla alkoi taistelu kolmen maissa. Taistelut alkoivat PA:n poliisin yrittäessä pidättää useita Abu Amran heimon jäsentä, jotka asuvat teltoissa lähellä Abbasin asuntoa. Heimon jäsenet puolustautuivat kiväärein ja kranaatein. Joitakin Hamasin joukkoja liittyi poliiseihin. Poliisit, jotkut naamioituneina, asettuivat asemiin talojen katoille, toiset suojautuivat autojen taakse katutaistelujen aikana, joissa seitsemän klaanin jäsentä ja useita poliiseja haavoittui. PA:n poliisi kertoo pidättäneensä 16 epäiltyä ja takavarikoineensa varastettuja autoja ja muuta omaisuutta.
HAMASIN EDUSTAJAT UHKAAVAT vastustaa sen syrjäyttämistä hallituksesta asevoimin ja tarvittaessa aloittavansa raketti-iskut Israelia vastaan, mikä sekoittaisi Abbasin suunnitelmat.
ISRAELIN ARMEIJA (IDF) vastustaa tulitauon ulottamista Juudean ja Samarian alueille, koska se antaisi terroristeille vapaat kädet suunnitella ja toteuttaa terrori-iskuja Israelin puolelle. Viime viikon aikana terroristit yrittivät salakuljettaa 10 putkipommia Nablusista Hawaran tarkastusaseman kautta Israeliin. Vain IDF:n jatkuva läsnäolo siellä estää tilanteen riistäytymisestä käsistä, IDF vakuuttaa.
Tilastojen mukaan marraskuun aikana palestiinalaiset tekivät 287 terrori-iskua israelilaisia vastaan, mukana on Kassam-raketti-iskuja, puukotuksia ja tienvarsipommeja.
Lokakuussa terrori-iskuja oli 172, syyskuussa 115 ja elokuussa 151.
TULITAUON LAAJENTAMINEN on esillä sekä Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steimeierin, Itävallan ulkoministeri Ursula Plassnikin että Solanan kanssa tänään käytävissä keskusteluissa Israelin viranomaisten kanssa. Israelin hallitus käsittelee myös asiaa istunnossaan tänään. USA:n ulkoministeri Rice tähdensi Abbasille heidän tavatessaan Jerikossa viime viikolla, että tulitauon ja Olmertin puheen lupauksia tulee pyrkiä kaikin tavoin hyödyntämään. Euroopan valtakeskuksissa toivotaan keskustelujen johtavan läpimurtoon Israelin ja PA:n välisten rauhan-neuvottelujen aloittamiseksi.
ISRAELIN JA SAUDI ARABIAN välisiä keskusteluja on tiettävästi käyty Ammanissa, vaikka virallisesti niistä ei ole tiedotettu. Saudeja olisi edustanut prinssi Bandar Bin Sultan, saudikuninkaan läheinen neuvonantaja ja entinen USA:n lähettiläs, Israelin puolella keskusteluihin osallistui Ehud Olmert, joka kiistää osallistumisensa.
Eräs israelilainen taho on myös ilmoittanut The Times lehdelle, että Olmertin Sde Bokerissa pitämä puhe, jossa hän esitti laajoja myönnytyksiä, ei tullut Olmertin aloitteesta, vaan se johtui Bushin painostuksesta. Israel olisi tulitauon ja Olmertin puheen mukaisesti valmis keskustelemaan rauhansopimuksesta Saudi Arabian ehdotuksen pohjalta, joka edellyttää Israelin vetäytymistä 1967 sotaa edeltäville tulitaukolinjoille ja Jerusalemin jakamista. Rauhansopimuksen jälkeen seitsemän arabimaata, Saudi Arabia, Bahrain, Qatar, Oman, Emiirikunnat, Marokko ja Tunisia, solmisivat täydet diplomaattisuhteet Israelin kanssa.
LIBANIN JA ISRAELIN RAJALLA sijaitseva Ghajarin alawiitti-muslimien kylä hiertää jatkuvasti Israelin suhteita Libanonin kanssa , ja Hizbullah on sen varjolla sanonut tehneensä useita hyökkäyksiä Israelin puolelle. Tämä kylä kuului Syyrialle Ranskan ja Englannin välisen sopimuksen mukaan, ja Israelin vapauttaessa Golanin ylängön Israel on hallinnut kylää siitä lähtien. Kylän kohtalosta on esitetty kaksi vaihtoehtoa: Kylän pohjoisosa luovutettaisiin Libanonin armeijan ja YK:n valvontaan, ja sen 400 Israelin kansalaisuuden omaavaa perhettä siirrettäisiin kylän eteläosaan, joka jäisi Israelin hallintaan. Toisessa vaihtoehdossa koko kylä annettaisiin Libanonin armeijan ja YK:n valvontaan. Kolmantena ja huonoimpana ehdotuksen esitetään kylän asettamisesta kokonaan Israelin valvontaan ja sen aitaamista pohjoispuolelta.
Israel ei halua palata entiseen käytäntöön, jossa kansainvälinen raja halkaisi kylän kahtia.
EGYPTIN TURVALLISUUSJOUKOT jahtaavat palestiinalaisia terroristeja Siinailla. Vinkin tähän antoi tiettävästi Israelin turvallisuuspalvelu Shin Bet Egyptin tiedustelujohtajan Omar Suleimanin vierailun yhteydessä. Egypti kertoo pidättäneensä neljä palestiinalaista ja suorittavansa etsintöjä kylissä Siinailla löytääkseen muita epäiltyjä. Solun tarkoituksena oli suorittaa terrori-iskuja israelilaisia turisteja vastaan egyptiläisissä lomakohteissa Siinailla. Sekä Sharm e-Sheikh että Taba ovat olleet terrori-iskujen kohteina, joissa 125 sai surmansa lokakuussa 2004.
ISLAMIN OIKEUSMIEKAT (just swords of islam) uhkaavat gazalaisia naisia, jotka järjestön jäsenten mielestä eivät ole pukeutuneet sopivasti tai käyttäytyvät muuten sopimattomasti. Jonkun naisen kasvoille on heitetty syövyttävää happoa, runneltu erään nuoren autoa, joka soitatti autonsa kasettia liian kovaa, ja julkaistussa esitteessä varoitetaan niitä naisia, jotka eivät kanna tukan peittävää pääliinaa, hijab. Järjestön jäsenet ovat hyökkäilleet ainakin 12 internet-kahvilaan ja musiikkikauppaan Gazassa muutaman päivän kuluessa. He ovat käyttäneet hyökkäyksissään raketti-kranaatteja. Järjestön mielestä internet ja länsimainen musiikki vierottavat nuoria opiskelijoita Allahin palvelemisesta ja jihadista, jotta he olisivat alttiina sionistien ja ristiretkeläisten palvelemiseen. Hamasin edustajat ovat kieltäneet osallisuutensa hyökkäyksiin, koska se ei sano hyökkäävänsä ihmisiä vastaan. Gazan asukkaat ovat hämmentyneitä, toiset heistä kannattavat järjestön ajamaa kovaa linjaa, toiset pelkäävät Taliban-tapaisen hallinnon tulemista.
JERUSALEMIN VANHANKAUPUNGIN arabikauppias hyökkäsi lauantaina kauppansa ohi kulkevan haredi-miehen kimppuun, joka oli matkalla Länsimuurille. Hänen liittyi muita paikalla olleita arabeja. Poliisi sulki David-kadun etsiessään pahoinpitelijöitä, jotka saatiin kiinni. Poliisin asettamien valvontakameroitten mukaan arabikauppias oli käyttäytynyt provosoivasti useita ohikulkevia ihmisiä kohtaan.
PALESTIINALAISET ampuivat sunnuntaiaamuna seitsemännen raketin Gazasta Israeliin tulitauon alkamisesta lähtien. Se putosi aukealle paikalle lähelle kibbutsia aiheuttamatta vahinkoa. Israelin hallitus käsittelee istunnossaan tänään jatkuvia tulitauon loukkauksia. Palestiinalaiset sanovat, että Israel on tehnyt 70 tulitauon rikkomista, tosin valtaosa niistä Länsirannalla, joka ei ole mukana sopimuksessa.
ISRAELIN TUHOUTUMINEN on pian todellisuutta, oli Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejadin viesti Qatarissa vierailevalle PA:n pääministeri Ismail Haniyehille, joka osallistui Aasian kisojen avajaistilaisuuteen Dohassa. Ahmadinejad kertoi IRNA:n lauantaisen raportin mukaan, että länsivaltojen muslimimaan sydämeen perustettu sionistinen etuvartioasema tuhotaan ja Jerusalem vapautetaan pian. Haniyeh sai erikoisvastaanoton Qatarin emiiri sheikki Hamed bin Khalifa Al-Thanin tullessa häntä vastaan lentokentälle.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021