TORSTAI 05.10.06

1. ISRAEL

USA:n ulkoministeri Gondoleezza Rice tapasi eilen keskiviikkona sekä pääministeri Ehud Olmertin että PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin.

Ricen Lähi Idän vierailusta annettiin jo ennakkoon tietoja, ettei hänellä ole uusia suunnitelmia tai ehdotuksia, vierailua kuvataan ”huoltovierailuksi”. Ricen kriitikot ovatkin syyttäneet häntä siitä, ettei USA:n ulkoministeriöllä ole minkäänlaista Lähi Idän pitkän tähtäyksen suunnitelmaa, vaan sen toiminta muistuttaa enemmän kriisinhallintaa, eli eteen tulevien kriisien hoitamista.

Hamasia edustava PA:n hallituksen pääministeri Ismail Haniyeh on tosin syyttänyt Ricen vierailun tarkoituksena olevan USA:n suunnitelman toteuttamisen, jonka mukaan Lähi Idän valtioista muotoillaan USA:lle kuuliaisia satelliittivaltioita. Haniyeh on tietenkin loukkaantunut siitä, ettei Rice suostu tapaamaan häntä, PA:n pääministeriä. Rice lensi Israeliin Egyptistä. Hänellä on sovittu tapaaminen tänään Israelin puolustusministeri Amir Peretzin ja ulkoministeri Tzipi Livnin kanssa.

Rice pyysi Olmertia avaamaan Karni terminaalin Gazan alueelle, jonka kautta tavaraliikenne kulkee Israeliin ja takaisin. Terminaali on jouduttu pitämään suljettuna toistuvien terrorivaroitusten vuoksi. Rice haluasi myös, että Israel suorittaisi keräämiään vero- ym. varoja palestiinalaisille.

Olmert selitti, ettei Israel voi vapauttaa pidättämiään ja tuomittuja palestiinalaisvankeja ennen Gilad Shalitin palauttamista. Rice tapasi ennen Ramallahin matkaansa Fatahin Tanzim-johtajia, osa heistä IDF:n etsittyjen listalla, mikä aiheutti epäileviä kysymyksiä tapaamisen tarkoituksesta.

PA:N PUHEENJOHTAJA MAHMOUD ABBAS uhosi voitonvarmuutta todetessaan, että hänellä on nyt sekä USA:n että maailman valtioitten yleinen mielipide ja tuki takanaan alkaessaan selvittää lopultakin PA:n hallituskriisiä. Hän lupaili, että jos Hamasin johto ei suostu kvartetin esittämään kolmeen vaatimukseen kuukauden loppuun mennessä, hän erottaa Haniyehin hallituksen ja asettaa uuden.

RICEN VIERAILUN tärkein tarkoitus Ramallahissa lienee Abbasin aseman vahvistaminen. Hänen asemansa pönkittämistä on tehty monien vuosien ajan sekä USA:n että EU:n toimesta ilman, että siitä on mitään konkreettisia tuloksia. Saman suuntaisia vaatimuksia esitetään Israelille toistuvasti.

Muistuttaa yhä enemmän halvaantuneen hevosen piiskaamista.

KENRAALIMAJURI Yiftah Ron-Tal uskalsi avata suunsa kirpeään Israelin armeijan johdon syyttelyyn vain kuukautta ennen lopullista eroaan armeijasta haredi.lehdelle antamassaan haastattelussa. Samalla hän vihjaili halustaan antautua politiikkaan 33 vuoden armeijan aktiivipalveluksen jälkeen. Hänellä oli viime viikolla siihen tähtäävä keskustelu Binyamin Netanyahun kanssa, joka hämmästeli Ron-Talin lehdelle antamaa haastattelua, koska keskustellessaan hänen kanssaan Ron-Tal ei esittänyt arvostelua esimiehistään. IDF:n komentaja Dan Halutz on harkinnut Ron-Talin erottamista armeijasta.

Yiftah Ron-Tal liittyi siihen kasvavien armeijan komentajien joukkoon, jotka ovat uskaltaneet avata suunsa arvostellakseen Libanonin sota II:n johtamista kuten myös Gazan evakuoinnin mielekkyyttä.

ISRAELIN ARMEIJAN JOHTO on antanut Libanonin raja-alueita vartioiville sotilaille luvan avata tuli mielenosoittajia vastaan, jos he tuntevat joutuneensa vaaraan. Heidän tulee ensin ottaa yhteys UNIFIL:in paikalliseen komentajaan, joka informoi asiasta Libanonin armeija yksiköitä alueella. Vasta sitten IDF:n sotilailla on oikeus toimia oman harkintansa mukaan, jos Libanonin armeija (LAF) ei toimi.

Hizbullahin lippuja heiluttelevat mielenosoittajat ovat sodan jälkeen ainakin kerran kokoontuneet Libanonin raja-alueelle sähköisen raja-aidan taakse huudellen solvauksia ja Hizbullahia ylistäviä iskulauseita.

Hizbullahin terroristeja siirtyi suurin joukoin asemapaikkoihinsa Libanonin eteläosaan ennen Libanonin ja UNIFL:in uusien joukkojen saapumista.

IAF on jatkanut ylilentojaan Libanonin ilmatilassa ja aikoo jatkaa niitä, kunnes Hizbullahin kaappaamat kaksi IDF:n sotilasta – Eldad Regev ja Ehud Goldwasser – on palautettu, sekä varmistunut, ettei Syyria salakuljeta aseita Hizbullahille YK:n päätöslauselman 1701 vastaisesti.

VATIKAANI PERUUTTI omistamansa alueen 50 vuotta voimassa olleen vuokrasopimuksen Jerusalemin maahanmuuttajien vastaanottokeskuksen kanssa, joka siten menettää maamerkkinä olleen kolmekerroksisen päärakennuksen, joka toimi asuntolana ja klubitiloina ja jossa toimi Ulpan Etzion. Alue sijaitsee Bakan kaupunginosassa ja sen omistaa Karmeliittikirkko, joka myi alueen yksityiselle kehitysyhtiölle ja se tulee vapauttaa kolmen vuoden kuluessa. Ulpan Etzion kielikoulussa opiskelee tällä hetkellä 165 oppilasta 20 maasta, ja 103 heistä asuu keskusrakennuksessa.

ÖLYÄ ISRAELISTA.

KANSALLISEN Cenco-yhtiön johtaja tri Eli Tenenbaum kertoi JP:n artikkelissa, että yhtiön tutkijat huomasivat korkean paineen alueella, ja kun he avasivat korkin, öljyä alkoi virrata vapaasti. He uskovat löytävänsä öljyä lisää Kuolleenmeren pohjoisosasta. Porausaukon vierestä he löysivät lupaavan alueen, jossa on raakaöljyä 6 miljoonaa tynnyriä, nykyhinnoilla arviolta 300 miljoonan USD arvosta.

2. UUTISOTSIKOITA

Kuusi palestiinalaista yritti kaapata tehtaanjohtajan Kiryat Seferissä keskiviikkona. Miehet tunkeutuivat tehtaan toimistaan ja uhkasivat johtajaa, joka onnistui vetää esiin käsiaseensa ja tehtaan suoja-aidassa olevien verijälkien perusteella haavoitti ainakin yhtä heistä. Aitaan tehdyn aukon läheltä löydettiin käsineet, leikkiase ja muovisia käsirautoja.

Libanonin sodassa kaatuneen IDF:n sotilaan Rafenael Muscalin vanhemmat tapasivat keskiviikkona pääministeri Olmertin. Olmert aloitti tapaamisen kehumalla: ”Se oli ihme – me aloitimme sodan ja sen ansiosta havaitsimme kaikki virheemme. Ajatelkaapas, jos olisimme löytäneet ne vasta myöhemmin.” Muscal kertoo havainneensa, että Olmert on kuuro toisten kärsimyksille. ”Ajatelkaa, että poikasi kuoleman jälkeen sinulle kerrottaisiin, että hän kuoli siksi, että havaitsisimme virheemme”, hän valitti. Tapaamisen lopulla vanhemmat ojensivat Olmertille kirjeen, johon he pyysivät Olmertin allekirjoitusta. Siinä Olmert ilmoittaa eroavansa. Olmert sanoi olevansa eri mieltä ja taittoi kirjeen taskuunsa.

VENÄJÄN ULKOMINISTERI Sergey Lavrov kertoi keskiviikkona israelilaiselle delegaatiolle, että Venäjän tiedustelun mukaan Hizbullahin kaappaamat kaksi IDF:n sotilasta ovat hyvässä kunnossa. Hän lupasi antaa lisätietoja Olmertin pian tapahtuvan Moskovan vierailun yhteydessä eikä suostunut kertomaan lisää tai tunnustamaan, että Venäjän tiedustelu olisi mitenkään sekaantunut kaappausdraamaan.

PALESTIINAN AL-QAIDA julkisti äskettäin videon, jossa se sanoo surmanneensa Jad Tayehin, PA:n yleisen turvallisuusjärjestön ulkomaan asioitten johtajan. Järjestö sanoo hyökkäävänsä niitä vastaan, jotka häpäisevät islamia, myös ei-uskonnollisia arabeja, sekä Israelin ja USA:n omistamia kohteita Israelissa ja sen läheisyydessä. Viiden minuutin video tuli julkisuuteen Ricen Abbasin vierailun yhteydessä. Videossa puhuu järjestön johtaja Abu Hafs, luultavasti peitenimi, joka kritisoi PA:n johtajia heitä nimeämättä siitä, etteivät he tee tarpeeksi Palestiinan kansallisen asian hyväksi. Siinä varoitetaan juutalaisten ja kristittyjen kanssa yhteistyössä toimivia ja Allahin ja hänen uskontonsa vihollisia, jotka häpäisevät islamia.

ISRAELIN HALLITUS näyttää yhä useammin keskittyvän sisäisten riitojensa selvittelyyn, josta viimeisin tapahtui eilen Olmertin syytettyä urheilu- ja kulttuuriministeri Ophir Pines-Paz hallituksen sodan aikaisesta johtamisesta, kuten Maariv-lehden haastattelussa kerrottiin. Pines-Paz ilmoitti, ettei hän ollut antanut sellaista lausuntoa, mutta Olmert jatkoi syytöstään toteamalla, että kaikki ministerit olivat kollektiivisesti osallistuneet hallituksen päätöksiin ja ovat samalla tavoin vastuussa niistä.

Olmert on useaan kertaan todennut hallituksen istunnoissa, että vain hän on oikeutettu kertomaan hallituksen politiikasta julkisuudessa, ja että ministerien ei tule esittää eriäviä mielipiteitään julkisesti.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019