SUNNUNTAI 08.10.06

1. HUHUJA SODASTA

Syyrian presidentti Bashin Assadin äskettäiset osittain ristiriitaiset lausunnot toisaalta rauhantarjouksesta Israelille ja toisaalta sodalla uhkaamisesta ovat herättäneet tarkkailijoiden mielenkiinnon. Kysymys kuuluu: Mikä sai Assadin esittämään näitä lausuntojaan, joista ei ole aiemmin kuultu mitään hänen suustaan? Onko Libanonin sota II mahdollisesti sen aiheuttaja, vai onko sillä muitakin syitä?

www.debka.com pohtii kysymystä omalla websivullaan, josta muutamia huomioita.

Libanonin sota II on antanut Syyrian ja Iranin johtajille kuvan Israelin puolustuskyvyn heikkoudesta, koska Hizbullahin puolisotilaalliset joukot pystyivät tasapäisesti taistelemaan sitä vastaan 34 päivää.

Toisaalta IDF:n ja Israelin hallituksen sisäiset syyttelyt ja hajanaisuus eivät ole jääneet huomiotta. Iranin ja Syyrian strategit voivat uskoa, että aika olisi kypsä sotilaalliselle iskulle Golanin alueella.

Iranin johto alkanee olla vakuuttunut. että USA suunnittelee sotilaallista iskua pakotteiden ohella, koska näyttää, etteivät YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet löydä yksimielisyyttä pakotteiden laadusta. Tämä on voinut antaa Iranille aiheen suunnitella ennaltaehkäiseviä iskuja, kuten kommandoisku Golanilla ja mahdolliset rajoitetut iskut Persianlahden öljyvaltioita vastaan, joilla voitaisiin estää tai ainakin viivyttää USA:n suunnittelemia operaatioita Irania vastaan.

Jotkut asiantuntijat ovat myös ilmoittaneet huolestumisensa, että modifoitu ydinasein suoritettu isku Iranin ydinlaitteita vastaan voisi aiheuttaa hälytyksen Venäjän seurantalaitteissa ja mahdollisesti aloittaa Venäjän automaattisen vastaiskun USA:ta vastaan ydinkärjillä varustetuilla ohjuksillaan. Tämä aloittaisi tehokkaasti kolmannen maailmansodan.

Näiden debkafilen esittämien ajatusten todenperäisyys todettaneen tulevina viikkoina ja kuukausina, mutta ne joka tapauksessa ilmentävät sen, miten heikolla pohjalla maailman rauha on tällä hetkellä.

POHJOISKOREAN ydinkoe on toinen maailman rauhaa järkyttävä asia. Kukaan ei tiedä varmasti, missä vaiheessa sen ydintutkimus on, mutta se on ilmoittanut jo omaavansa ydinaseen. Viimeisten tietojen mukaan Pohjoiskorea olisi valmis keskeyttämään kokeen valmistelut, jos USA suostuu keskusteluihin sen kanssa.

2. ISRAEL

Olmertin hallitus keikkuu jatkuvasti epävarmuuden tilassa. Labour on kaiken aikaa uhkaillut erota hallituksesta. Viimeisten tietojen mukaan Olmert on neuvotellut Israel Beiteinu-puolueen puheenjohtajan Avigdor Liebermanin kanssa mahdollisesta hallitusyhteistyöstä. Takana voi olla Olmertin pelko Liebermanin suosion noususta, mielipidetiedustelujen mukaan hän on toiseksi suosituin Binyamin Netanyahun jälkeen, kun Olmertin suosio on pohjalukemissa. Labourin kansanedustaja räväkkäsuinen Shelly Yachimovitz vaatii, että jos Liebermanin puolue tulee hallitukseen, Labourin tulee irrottautua hallituksesta välittömästi. Olmertin ja Liebermanin keskusteluissa käsiteltiin Israel Beiteinun suunnitelmia vaalijärjestelmän uusimiseksi. Ehkä pääministerin valinta suorilla vaaleilla on uudelleen tulossa ajankohtaiseksi.

Syyrian presidentti Assadin tiedot Israelin hallinnon hajanaisuudesta ovat oikeutettuja ja ajankohtaisia.

Liebermanilla on muitakin vaatimuksia, jotka se haluaa mahdolliseen hallitusohjelmaan Kadiman kanssa: Siviilivihkiminen; kansallisen tutkimuskomitean asettaminen tutkimaan Libanonin II sotaa, sekä epävirallisten parakkikylien hajottamis- ja väestönsiirtosuunnitelmista luopuminen Juudean ja Samarian sydänalueilla.

Labour ei hyväksy Liebermanin vaaliuudistussuunnitelmia, kuten pääministerin suoraa valintaa.

OLMERTIN HALLITUKSEN edustajat ovat torjuneet Bashar Assadin kuwaitilaiselle päivälehdelle Al-Anba haastattelun yhteydessä antamat tiedot, että Israel olisi aikeissa hyökätä Syyriaa vastaan millä hetkellä tahansa, ja että Syyria valmistautuisi tätä varten. Israelin hallituksen edustaja sanoo IDF:n joukkojen asemien ja vahvuuksien olevan pohjoisessa samalla tasolla kuin ennen Libanonin sotaa eikä aio lisätä vahvuuksia tai valmiutta siellä. Sotilaat pohjoisrajalla kuitenkin tuntevat jännityksen lisääntyneen.

Poliittiset tarkkailijat näkevät tässä Syyrian presidentin lausunnossa piilevän tarpeen saada sopiva syy omille hyökkäyssuunnitelmilleen. Sen mukaan Syyria suorittaisi vain ennaltaehkäisevän iskun Golanin alueella Israelin hyökkäyssuunnitelmaa vastaan ja saisi näin maailman sympatian taakseen. Hyvin suunnitellulla kommandoiskulla Syyrialla voisi olla mahdollisuus saada haltuunsa alueita Golanin ylängöllä, kuten Hermonin vuoren, pitää niitä hallussaan odotellessaan YK:n neuvottelemaa tulitaukoa ja saada näin Israel pakotetuksi rauhanneuvotteluihin.

USA:n vasemmistolaiset juutalaisjärjestöt ovat vaatineet, että USA:n tulee toimia aktiivisemmin saadakseen Israelin neuvottelemaan Palestiinan Auktoriteetin ja Syyrian kanssa.

Israel Policy Forum USA:ssa lähetti ulkoministeri Ricelle kirjeen hänen ollessaan matkalla Lähi Idässä, ja vaati häntä aloittamaan asteittaiset toimet Israelin ja PA:n välisten keskustelujen aloittamiseksi. Siinä esitetään, että keskustelujen pohjana käytettäisiin vuoden 2002 Saudi-suunnitelmaa. Myös Syyria olisi kirjelmän mukaan saatava mukaan keskusteluihin.

USA:n Peace Now painostusryhmä puolestaan vaatii USA:n hallitusta ilmoittamaan selkeästi, ettei se vastusta Israelin ja Syyrian välisiä rauhanneuvotteluja.

ISLAMILAISET ÄÄRIAINEKSET Tseckin valtiossa suunnittelivat kaappaavansa yhden maan synagogista, pidättävänsä sisälle jääneet juutalaiset panttivankeinaan. Tarkoitus oli sen jälkeen aloittaa neuvottelut heidän vapauttamisekseen, mutta asettaen mahdottomat ehdot hyväksyä niitä. Tämä olisi sitten antanut sopivan tekosyyn sytyttää synagoga tuleen ja polttaa se sisälle jääneine juutalaisineen.

IRLANNISSA mielenosoittajat hyökkäsivät Israelin Irlannin suurlähettilästä vastaan. Hän oli poistumassa Galwayn yliopistossa pitämänsä puheen jälkeen palestiinalaismielisten huutaessa hänelle solvauksia.

Lähettiläs tohtori Evrony sanoo jatkavansa puhetilaisuuksiaan vastustuksesta välittämättä.

MUSLIMIT saivat viime päivien aikana kaksi mielestään hyvää syytä aloittaa uudelleen väkivaltaiset mielenosoitukset. Tanskassa erään koulun lapset piirsivät kuvia, joissa halvennettiin muslimien profeetta Muhammedia. Eräässä piirroksessa Muhammed esitettiin kamelina, jolla oli olutpulloja kyttyrän tilalla.

Toisen syyn antoi Englannin aiempi ulkoministeri Jack Straw, joka eräässä tilanteessa tuli ilmoittaneeksi, että hän mielellään näkisi musliminaisten poistavan pääliinansa (burka) tullessaan hänen vastaanotolleen. Samalla hän ilmoitti pitävänsä tapaa kantaa pääliinaa epäasiallisena ja toivoi, että siitä luovuttaisiin.

Muslimit nostivat kovan metakan tällaista pyhäinhäväistystä vastaan. On todella länsimaisia ihmisiä kummastuttavaa, mikseivät edes länsimaissa asuvat musliminaiset nouse tällaista heidän vapauttaan rajoittavaa tapaa vastaan. Kun aikoinaan asiaa pohdittiin Libanonissa, eräs musliminainen kertoi mielipiteenään, että se suojelee naisen koskemattomuutta, ja ettei kellään vieraalla miehellä ole oikeutta nähdä muslimivaimon kasvoja, vain hänen aviomiehensä saa katsoa hänen ruumistaan ja sieluaan.

Läntinen maailma, jota on totuttu kutsumaan kristityksi maailmaksi, on todella varpaillaan. Mitä tahansa tapahtuukaan, aina pyritään ensin selvittämään, ettei se vain loukkaa muslimin itsetuntoa.

Englannin ulkopolitiikka on muutenkin käymistilassa. Maata suvereenisti hallinnut Tony Blair on siirtymässä syrjään eikä uuden pääministeriehdokkaan Brownin ulkopoliittista suuntausta täysin tunneta. Sillä on suuri merkitys Israelille, jota Blairin hallitus tuki, tosin kansallisten etujensa mukaisesti, jotka liian usein värittyivät kumarteluilla muslimimaailman suuntaan.

3. PALESTIINA

HAMASIN GAZAN mielenosoitus keräsi perjantaina kymmeniä tuhansia palestiinalaisia.

Pääministeri Ismail piti kokouksen keskeisen puheen, jossa hän toisti Hamasin vaatimukset yhteishallitukselle Fatahin kanssa ja vakuutti, ettei Hamas luovu hallituksesta eikä suostu Mahmoud Abbasin esittämään teknokraattien muodostamaan hallitukseen. Hän vakuutti, että Hamas on valmis yhteistyöhön toisten palestiinalaisryhmien kanssa, mutta ei tule tinkimään omista periaatteistaan.

PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas hämmentää omilla ristiriitaisilla lausunnoillaan. Hän puhuu palestiinalaisille arabiaksi ja kertoo, ettei Hamasin tarvitse tunnustaa Israelia. Hän vetoaa siihen, että PLO on tunnustanut Israelin ”de facto”, eli että Israel on tosiasia, mutta ettei Hamasin tarvitse tunnustaa Israelin oikeutta olemassa oloonsa, koska myöskään PLO ei ole tehnyt sitä. Tällä hän haluaa sanoa, ettei Israelin valtio ole laillinen ja että se voidaan laillisesti poistaa heti, kun siihen on tilaisuus.

Puhuessaan englanniksi länsimaisille kuulijoille Abbas vakuuttaa, että Hamasin tulee tunnustaa Israelin olemassa olo kuten kaksi muutakin kvartetin vaatimusta, väkivallasta luopuminen ja aiempien sopimusten noudattaminen.

PERJANTAINA IDF:n sotilaat ja palestiinalaiset kahinoivat tarkastusasemalla satojen palestiinalaisten pyrkiessä al-Aksan moskeijaan rukoustilaisuuteen. Sotilaitten oli lopulta käytettävä tainnutuskranaatteja saadakseen kiintyneet väkijoukot hajaantumaan. Kukaan ei loukkaantunut.

Lehtimajanjuhlien takia Juudean ja Samarian palestiinalaisalueet ovat täydellisessä saarrossa estääkseen terroristien pääsyn Israelin puolelle.

Lauantaina sotilaat ampuivat palestiinalaisen, joka oli asettamassa 25 kilon pommia turva-aidan viereen Kfinin kylän lähellä Samariassa Jeninistä itään.

LAUANTAI-ILTANA palestiinalaisten ampuma Kassam-raketti putosi lähelle Sderotin kaupunginjohtaja Eli Moyalin asuntoa. Se turmeli läheisiä rakennuksia, mutta kukaan ei loukkaantunut.

IDF OPEROI Gazan alueella viikonvaihteen aikana Khan Younisin lähellä etsien tunneleita.

EGYPTIN POLIISI pidätti perjantaina neljä egyptiläistä salakuljetustunnelista Gazan alueen rajalla.

Perjantaina viisi palestiinalaista jäi loukkuun heidän kaivamansa salakuljetustunnelin romahdettua Gazan ja Egyptin rajalla. Ainakin kaksi heistä sai surmansa.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019