MAANANTAI 09.10.06
1. ISRAEL
Avigdor Liebermanin johtama Israel Beiteinu-puolue (Israel kotimme) on tarkkailijoitten mukaan menossa Olmertin johtamaan hallitukseen kahden viikon sisällä.
On esitetty arvailuja, mikä Liebermanin saa menemään uppoamistilassa olevaan hallitukseen ja eikö tällainen liike vaikeuta sen asemaa seuraavissa vaaleissa, jotka voivat tulla piankin. Labour-puolueen kanta tässä uudessa tilanteessa on epäselvä. Jotkut puolueen jäsenet ovat esittäneet voimakasta kritiikkiä tällaisista suunnitelmista ja vaativat puolueen eroamista hallituksesta, mutta Labourin puheenjohtaja Amir Peretz ei ole ilmaissut omaa kantaansa. Hänen asemansa puolueessa on heikko ja puheenjohtajavaalit ovat lähestymässä. Nyt pitäisi pystyä käyttämään korttinsa oikein, jos aikoo menestyä.
Israel Beiteinu-puoluetta pidetään oikeistolaisena ja jotkut ovat pyrkineet leimaamaan sen ääri-tunnuksella, koska se ei kannata maan luovuttamista palestiinalaisille. Sitä voidaan luonnehtia isänmaalliseksi, paljon suuremmalla oikeutuksella kuin monia perinteisiä valtapuolueita.
OLMERTIN HALLITUS suunnittelee huippukokousta Mahmoud Abbasin kanssa, vaikka ulkoiset puitteet keskustelujen onnistumiseksi ovat vähintäänkin heikot elleivät olemattomat. Abbasin olisi saatava ensin omat porstuansa ja takapihansa siivottua ja vasta sitten kutsua vieraita taloon. Mutta Olmert on myöskin vaikeassa asemassa. Siinä kaksi halvaantunutta ankkaa yrittää löytää uutta pontta edes nousta jaloilleen.
USA:n ulkoministeriö, joka näyttää jatkuvasti uskovan koaliittion voimaan ja keskusteluihin, painostaa Olmertia tapaamiseen Abbasin kanssa. Nykyisessä voimattomassa asemassaan Olmert on vaarallinen Israelille, hän voi antaa lupauksia ja suostua myönnytyksiin neuvottelematta niistä asiantuntijoitten kanssa.
OLMERTIN VENÄJÄN MATKA 17. päivä herättää myös pahoja aavistuksia. Hän voi suostua Venäjän vaatimukseen Jerusalemin Venäläisen alueen (Russian compound) luovuttamiseen. Venäjän johto tulee varmaan esittämään muitakin vaatimuksia, kuten Iranin ydinkiistaan ja Syyrian vaatimuksiin Golanin suhteen. Venäjä tuskin tulee kuuntelemaan Israelin valituksia asemyynnistä Syyrialle ja Hizbullahille.
SYYRIAN AIKEITA pyritään tarkastelemaan monen asiantuntijan voimin. Heidän artikkeleissaan esitetään erilaisia vaihtoehtoa, jotka kaikkikin tuntuvat ensi kuulemalta mahdollisilta, mutta mitkä niistä ovat todellisia, jää lukijan arvailtavaksi. Useimmat näyttävät kallistuvan siihen, että Syyrian johto Hizbullahin esimerkin rohkaisemana ja Iranin avuliaalla tuella valmistelee rajoitettua sotilaallista iskua Israelin puolelle. Ajankohta on sikäli otollinen, että Israelin poliittinen ja sotilaallinen johto on käymistilassa, USA:n johto on samoin pohtimassa linjansa oikeellisuutta yhä huonommin onnistuvissa Irakin ja Afganistanin sodissaan. ENGLANNISSA vaihtuu johtaja, ja Euroopan valtiot yleensäkin ovat nekin hakemassa uutta Lähi Idän politiikkansa linjausta. Pohjoiskorean viime yön aikana suorittama ydinkoe ei ollut omiaan rauhoittamaan tilannetta. Tehtyä ydinkoetta ei saa tekemättömäksi, mutta mitkä sen jälkiseuraukset tulevat olemaan? Tarkkailijat näyttävät pelkäävän ydinasekilpailun alkavan myös Kauko Idässä, ei vain Lähi Idässä.
MAAILMAN JOHTAJAVALTIOITTEN joukkoon ovat Kiina ja Venäjä nousemassa entistä näkyvämmin omine vaatimuksineen ja tavoitteineen. Kiina vasta hakee omaa linjaansa, mutta Venäjän tavoitteena on palauttaa Neuvostoliitolle kuulunut suurvalta-asema erikoisesti Euroopassa mutta myös Lähi Idässä. Venäjän vaatimukset sitä rajoittuville maille niiden pyrkiessä mukaan Euroopan yhteisöön ja sotilaalliseen liittoon Natoon ovat saamassa uhkavaatimusten leiman, mikä ei lupaa hyvää, kuten näkyy Georgian tapauksessa.
Venäjä pyrkii pienentämään USA:n vaikutusvaltaa alueilla, joille se ulottaa omaa valtaansa.
Tässä voimien ja tahdon mittelössä Israel jää altavastaajan asemaan ja voi joutua isoisten jalkoihin.
MAGEN DAVID ADOM (Israelin Punaista Ristiä vastaava järjestö, Davidin Punainen Kilpi MDA), joka sai luvan käyttää Kansainvälisen PR:n tunnuksena kärjellään olevaa nelikulmiota ja sen sisälle maalattua MDA:n tunnusta, uhkaa kieltäytyä toiminnasta Jerusalemin kansainvälisen marssin aikana tiistaina. MDA:n työntekijät Jerusalemissa eivät ole päässeet yksimielisyyteen työoloista johdon kanssa eivätkä sen työntekijät kerää maksuja ambulansseja ja palveluja varten. MDA:n johto ilmoittaa, ettei marssi eivätkä muutkaan sovitut tilaisuudet pääkaupungissa peruunnu, sillä järjestö aktivoi työntekijöitä muualta maasta Jerusalemia varten. MDA:n työntekijöitten liito sanoo omasta puolestaan, että se tulee estämään tiistain marssin, sillä kuusi kuukautta sitten alkanutta kiistaa ei työntekijöitten mielestä ole johdon taholta hoidettu riittävällä vakavuudella. Kiista koskee työntekijöitten lomapäiviä ja matkakustannuksia eivätkä jotkut ole saaneet pysyvän työntekijän asemaa usean vuoden työskentelyn jälkeen.
PRESIDENTTI KATSAVIA koskevat poliisitutkimukset alkavat olla lopullisia sipaisuja lukuun ottamatta valmiit, ja ne luovutetaan oikeuskansleri Menachem Mazuzille ehkä jo tänään. Tutkimuksista tihkuneet tiedot eivät ole lupaavia Katsavin kannalta. Tutkimukset alkoivat sillä, että eräs mielestään väärin kohdeltu entinen Katsavin työntekijä, josta käytetään nimeä A, vaati Katsavilta suurta rahasummaa, josta Katsav teki ilmoituksen oikeuskanslerille kiristyksestä. A puolestaan hankki asianajajan ja julkisti seksuaalisen lähentelyn ja raiskauksen. Myöhemmin naisia on tullut lisää, joista ainakin kolmen asia on myöhässä tullakseen huomioiduksi.
Israelissa presidentin valitsee Knesset 7 vuodeksi kerrallaan, ja vain Knesset voi irtisanoa hänet. Presidentti on immuuni syytöksille virassa ollessaan, eikä Knessetissä ole tällä hetkellä enemmistöä hänen erottamisekseen. Katsav on jatkanut virkatoimiensa hoitoa tutkimuksista huolimatta ja vakuuttaa syyttömyyttään. Hänen vaimonsa on tukenut häntä kaiken aikaa.
2. PALESTIINA
PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas valmistelee uhkavaatimusta Ismail Haniyehin hallitukselle hyväksyä hänen suunnitelmansa yhteishallituksesta Fatahin kanssa sille asetettuine vaatimuksineen, tai hän tulee erottamaan hallituksen ja julistaa uudet vaalit. Abbas puhuu kahden viikon armonajasta.
Jos Hamas ei anna myöten määräajassa, Abbas uhkaa asettaa maahan väliaikaisen hallituksen vaaleihin ja uuden pysyvän hallituksen muodostamiseen saakka.
PA:n työntekijät, arviolta 165 000, ovat uhanneet pysäyttävänsä kaiken toiminnan Gazassa, Juudeassa ja Samariassa, jos hallitus ei maksa heidän palkkojaan. He ovat saaneet öljyhallituksen työntekijät mukaan lakkoaikeisiin. Tämä aiheuttaisi täydellisen kaaoksen palestiinalaisalueilla, joilla ei ole ollut puutetta elintarvikkeista eikä perushyödykkeistä, vaikka maailmalle sellaista levitetäänkin, mutta pitkään kestävä lakko pysäyttäisi kaiken kaupan ja liikenteen sekä hallituksen viranomaisten työskentelyn.
Ei ole tiedossa. mitä vastatoimia Hamas suunnittelee tätä uhkaa vastaan.
3. UUTISOTSIKOITA
Lehtimajanjuhlille saapuvista USA:n kristityistä kolmannes on evankelisia. Kaikkiaan lähes 5000 kristittyä on saapunut eri puolilta maailmaa osallistumaan näihin jokavuotisiin juhliin.
Juutalaisilla on ainaisia epäilyksiä kristittyjen aikomuksista käännyttää juutalaisia, mikä on pahasti sotkenut juutalaisten ja kristittyjen järjestöjen yhteistoimintaa. Tämä on outoa, sillä tämä epäily ei koske samalla tavoin muita uskontokuntia, joita maassa toimii lukuisasti.
Vuonna 2000 Israeliin tulvi 2.7 miljoonaa turistia. Tämän vuoden arvio oli 2 miljoonaa, mutta Libanonin sota sotki hyvät tavoitteet. Turisteista kaksi kolmasosaa on kristittyjä.
JERUSALEMIN TEMPPELIAARTEET. Roomalainen kenraali Titus, joka valloitti Jerusalemin isänsä Vespasiuksen jälkeen v. 70 ja tuhosi Temppelin, vei löytämänsä Temppelin aarteet Roomaan. Niitä kuljetettiin voitonparaatissa ja kuvataan Tituksen riemukaaressa Roomassa. Aarteita esitettiin Rooman Forumin Rauhan Temppelissä vuodesta 75 viidennelle sataluvulle saakka.
Perinteisesti uskotaan, että Rooman kirkko omi aarteet ja säilöi ne holveihinsa Vatikaanissa.
Brittihistorioitsija Sean Kingsley on päätynyt tutkimuksissaan (God´s Gold) varsin jännittäviin päätelmiin.
Vandaalit, eräs saksalainen heimo, valtasi Rooman 455, ja hävitti kaupunkia ryöstäen kultaa, hopeaa ja kaikkea arvokasta. Heidän johtajansa Geiseric Rampa kunnioitti paavi Leolle antamaansa lupausta eikä sotinut Rooman asukkaita vastaan.
Historioitsija Procopius (kuoli 562) ja kristitty munkki Konstantinopolissa Theodosius Confessor (760-817) vahvistavat Kingsleyn teoriaa omissa teoksissaan.
Cronographiassaan, joka käsittelee aikaa 284-813, Theophanius kertoo, että vandaalipäällikkö Geiseric Rampa lastasi Roomasta löytämänsä Temppelin aarteet laivaan ja vei ne pääkaupunkiinsa Carthagoon Pohjois-Afrikkaan vuonna 455.
Rooma pyrki valloittamaan Pohjois- Afrikan alueet takaisin Roomalle. Bysanttilainen kenraali Belisarius hyökkäsi 533 Carthagoon, Hän ryösti Temppelin aarteet ja vei ne Hippo Regukseen, nykyinen Annaba of Bone Algeriassa. Sieltä aarteet vietiin Constantinopoliin, nykyisin Istanbul. Keisari Justinian antoi Belisariukselle luvan voitonkulkueeseen (Roman triumph) voittonsa johdosta, ainoan Konstantinopolissa.
Persia valloitti Jerusalemin 7. vuosisadalla ja tappoi tuhansittain kristittyjä. Persialaiset veivät patriarkka Zachariaan mukanaan Persiaan.
Hänen seuraajansa patriarkka Modestus vei Temppelin aarteet turvaan etäiseen kreikkalaiskatoliseen Pyhän Theodosiuksen luostariin vuonna 614, ja ne on piilotettu sinne, n. 12 km Betlehemistä itään, kertoo Kingsley.
Alue kuuluu PA:lle luovutettuihin alueisiin.
Mikäli tutkimus osoittautuu todeksi ja aarteet todella löydetään, se asettaa Jerusalemin kolmannen Temppelin rakentamisen kokonaan uuteen valoon ja voi aiheuttaa maanjäristyksen maailman uskonnoissa.
(Lähde: Gil Zoharin artikkeli www.israelnationalnews.com 09.10.06)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021