TORSTAI 08.06.06
1. SDEROTISTA HAAMUKAUPUNKI
Sderotin kaupunki sijaitsee viitisen kilometriä Gazan alueen koilliskulmasta kaakkoon. Se on joutunut toistuvien Kassam-iskujen kohteeksi, joissa jokunen ihminen in haavoittunut tai saanut shokin ja muutamia rakennuksia on tuhoutunut raketin suorasta iskusta. Kassam-rakettien osumatarkkuutta ja räjähdystehoa parannellaan kaiken aikaa. Ihmiset odottavat sydän kylmänä, koska ensimmäinen koululuokka tai lasten päiväkoti kaupungissa saa täysosuman tai koko perhe tuhoutuu talonsa mukana.
Maan hallitus ja IDF vakuuttelevat toistuvasti, että asia on hoidossa, että uusia ja parempia menetelmiä raketti-iskujen lopettamiseksi kehitellään. Hätätoimenpiteenä IDF moukaroi tykistöllään aukeita peltoja Gazan puolella ja IAF ampuu joitakin kalliita ohjuksiaan, etupäässä valittuihin kohteisiin. Sderotin asukkaat valittavat, että tykistötuli mihin aikaan tahansa häiritsee heitä enemmän kuin rakettien räjähdykset.
KASSAM-RAKETTEJA valmistetaan kuitenkin kiihtyvällä teholla ja niitä ammutaan lähes päivittäin, joskus useita samana päivänä. Se muistuttaa ampumaharjoituksia kovilla panoksilla elävään kohteeseen.
Hallitus on lupaillut Sharonin ajoista lähtien parantaa asukkaitten turvallisuutta. Jokunen betonibunkkeri on kuljetettu rumentamaan kaupunkikuvaa, mutta ehtiminen ”täysistunnosta” tai kiehuvan kattilan äärestä temmaten leikkivät lapset huoneestaan sadan parinsadan metrin päähän sijoitettuun bunkkeriin alle 30 sekunnissa on toivotonta. Kokeile vaikka itse kirkuva ja reuhtova lapsi kainalossa.
SDEROTIN KAUPUNGINJOHTAJA Eli Moyal päätti lopulta yrittää tehdä jotain itse. Keskiviikkona hän meni tapaamaan presidentti Moshe Katsavia pyytäen häntä välittämään asiassa kaupungin ja hallituksen välillä.
Viisi ja puoli vuotta Kassam-rakettien harjoitusmaalina on Moyalin mielestä liikaa. Asukkaat ovat osoittaneet harvinaista pitkämielisyyttä ja kestävyyttä, mutta viime aikoina Moyalin toimistoon soittaa tusinan verran päivässä valittaen, etteivät he kestä enempää. He haluavat muuttaa pois kaupungista. Eikä puolustusministeriön lupaukset koulujen ja päiväkotien kattojen vahvistamisesta paljon auta. Kassam on yhtä vaarallinen räjähtäessään koulun, päiväkodin tai asuintalon ulkopuolella. Puolustusministeri Amir Peretz asuu itse Sderotissa, mutta kaupunginjohtaja Moyalin mukaan Peretz on tullut Jerusalemiin tuodakseen Sderotin asukkaat mukanaan sinne eikä ratkaisemaan kaupungin turvallisuusongelmaa.
SDEROTIN KAUPUNKIA voitaneen pitää esimerkkitapauksena siitä, mitä suurin osa Israelin kaupungeista tulee kokemaan, jos Olmertin realignment-suunnitelma Juudeassa ja Samariassa toteutuu.
Sisäisen turvallisuuden ministeri Avi Dichter vaati sunnuntain hallituksen kokouksessa raketti-iskujen lopettamista millä hinnalla tahansa, vaikka Beit Hanousta tulisi haamukaupunki. Hallituksen Kadima-johto Olmertin johdolla vakuutti entisen pidättyvyys-politiikan jatkuvan.
2. 2006 BUDJETTI HYVÄKSYTTIIN
Knesset hyväksyi lopulta vuoden 2006 budjetin äänin 53 – 22; 45 pidättyi äänestyksestä. Budjetin loppusumma on 271.4 miljardia NIS. Armonaikaa budjetin hyväksymiseksi oli enää 10 päivää. Vain puolen vuoden päästä kansanedustajat joutuvat saman myllyn pyörteisiin ensi vuoden budjettia käsitellessään.
Vasemmiston edustajat vanhurskaasti hyljeksivät Binyamin Netanyahun laatimaa vuoden 2006 budjettia kutsuen sitä ”Bibin budjetiksi” vakuutellen, ettei kukaan vasemman laidan kulkijoista pitänyt siitä, mutta koalition vuoksi oli äänestettävä sen puolesta. Kuitenkin asiantuntijat pitävät budjettia kaikkine lisäyksineenkin tehokkaana, jonka positiiviset vaikutukset on jo havaittavissa talouden kehityksessä.
3. KUNINKAALLISET ONGELMAT
Pääministeri Ehud Olmert matkustaa Ammaniin keskustellakseen Jordanian kuninkaan Abdullah II:n kanssa hänen ongelmistaan ja tietenkin ennen kaikkea Olmertin lempilapsesta realignment-suunnitelmasta.
Abdullah on antanut ymmärtää, että ”Israelilla on tietenkin omat ongelmansa silläkin, mutta katsokaamme minun ongelmiani; ne teitä vaivaavat eivät ole mitään minun ongelmiini verrattuina.”
Abdullah pelkää, että kun Israel on saanut turva-aitansa kurottua umpeen, karkottanut kaikki juutalaiset asukkaat sen takaa Israeliin ja vetänyt joukkonsa aidan taakse, palestiinalaiset alkavat ruhjoa toisiaan jatkuvissa valtataisteluissa ja lopulta nälän pakottamina suuret joukot heistä rynnistävät Jordanjoen yli hänen kuningaskuntaansa etsimään työtä, leipää ja turvallisuutta, kun Israel ei päästä heitä työpaikoilleen sinne. TÄMÄ VOI SEKOITTAA hauraan tasapainon Jordaniassa, onhan sen asukkaista arviolta 70 % Jordanjoen länsipuolelta tulleita ja heidän jälkeläisiään palestiinalaisia. Jos IDF lisäksi vetää joukkonsa pois Jordanjoen laaksosta, mikään ei estä heitä tulvimasta Jordanian puolelle, arvelee Abdullah.
ABDULLAHIA PELOTTAVAT lisäksi kuningaskuntaan pesiytyneet al-Qaidan agentit, ja kuka tietää kuinka paljon heitä tulee palestiinalaisten joukossa Juudeasta ja Samariasta. Abdullah muistuttaa pahoista naapureista, joiden ympäröimänä Israel sanoo olevansa. ”Mutta katsokaapas minun kuningaskuntaani: Siellä on sekasortoinen Irak, jota enempää USA:n joukot kuin Irakin heikko hallituskaan pysty hillitsemään. Sen sisällissota voi pursua rajan yli meillekin.”
”Mutta entä Syyria sitten? Se ei ole juuri vaihtanut ruusuja Jordanian hallituksen kanssa, päinvastoin, sen ystävä on Iran, joka asetoimituksineen ja terroristien tukemisellaan uhkaa myös Jordaniaa, joskaan ei ehkä etnisellä puhdistuksella kuten Israelia. Mutta se ei katsele hyvällä sitä, että USA tukee Jordaniaa vuosittain sadoilla miljoonilla USD, ja se on paha Iranin silmissä. Ne ovat saastaisia suuren saatanan seteleitä.”
Abdullahin pelot ovat sekä maan sisäisiä että ulkoisia. Se on saanut halpaa polttoainetta Gulf-maista, mutta sen aika alkaa olla ohi. Jordan pelkää, että USA voi kaupankäynnissään Iranin kanssa käyttää vaihtotavaroina alueen muita maita, joista Jordania on yksi potentiaalinen. USA ei osta öljyä Iranista, mutta Iran toimittaa 30 % maailman öljyntuotannosta ja se kaasuvarat ovat arvaamattomat. Raakaöljyn hinta on jo reilusti yli 70 USD tynnyriltä, mikä pahoin häiritsee maailman taloutta ja kasaa rikkauksia sinne, minne ei pitäisi. Abdullahille Jordanian ongelmat ovat ykköstilalla, ja tätä hän haluaa painottaa Olmertille.
4. NELJÄ PALESTIINALAISTA KUOLI GAZAN AIDALLA
Israelin armeijan tiedotteen mukaan se ampui tykistöllä kahta havaitsemaansa miestä, jotka lähestyivät Gazan raja-aitaa lähellä Beit Lahiyaa, surmaten heidät. Kolmannen miehen ruumis löydettiin alueelta myöhemmin. Kaksi miestä haavoittui, joista toinen kuoli myöhemmin haavoihinsa. Palestiinalaiset kertovat. että IDF ampui tykistöllään PA:n poliisin tukikohtaa ja että kuolleet ja haavoittuneet olivat poliiseja, minkä IDF kieltää. IDF arvelee, että terroristit tulivat tarkastamaan rajalle asettamaansa pommia.
Kaikkiaan 40 palestiinalaista on kuollut pyrkiessään ylittämään Gazan alueen turva-aidan.
Aamun aikana Gazasta ammuttiin ainakin kolme Kassam-rakettia Israeliin. Yksi putosi lähelle Sderotin kaupunkia, toinen Gevimin kibbutsiin vaurioittaen rakennusta, yksi putosi lähelle Ashkelonia. Ihmisvahinkoja ne eivät aiheuttaneet.
5. RUOKAA JA SIRKUSHUVEJA
Palestiinalaisten sanotaan kärsivän suurissa talousvaikeuksissa, ei ole työtä eivätkä työtätekevät saa palkkojaan. Mutta joillakin näyttää olevan rahaa. Kahden viimeisen kuukauden aikana Karni-terminaalin kautta on viety 111 rekkalastillista TV-vastaanottimia. Israelilaiset firmat tuottivat ne ulkomailta ja toimittivat edelleen palestiinalaisille Gazan alueelle.
Samalla ajalla 400 rekkakuormallista ruokaa ja elintarvikkeita vietiin Gazan alueelle.
Israel tarjosi palestiinalaisille 50 miljoonan NIS arvosta lääkkeitä, mutta Hamasin hallitus kieltäytyi ottamasta niitä vaan vaati rahoja.
6. MURHAAJAT KIINNI 9.5 VUODEN PÄÄSTÄ
Yoel Tzur herätettiin keskiviikkona kolmen aikaan aamulla kiivaalla puhelinsoitolla, sikäli kuin nyt kukaan pystyy kunnolla nukkumaan nihkeän kostealla helteellä. Mutta soittajalla, IDF:n upseerilla, oli tärkeää asiaa: IDF oli vihdoin saanut kiinni Yoel Tzurin Etta-vaimon, 42, ja hänen 12-vuotiaan Ephraim-pojan murhaajat.
Murha tapahtui 11.joulukuuta 1996. Tzur ajoi vaimonsa ja viiden lapsensa kanssa (lapsia oli kaikkiaan kahdeksan) Tel Avivista kotiinsa Beit Eliin Dolev-tietä pitkin. Hän piti kiirettä ehtiäkseen kotiin sytyttämään Hanukkah-kynttilät ennen pimeän tuloa.
Terroristit ajoivat eri suuntaan kuin hän toisen auton perässä, jota ajoi Benny Elonin vaimo. Terroristit olivat huomioineet Tzurin auton ja valinneet sen, koska se oli täynnä ihmisiä. He käänsivät autonsa ympäri ja ajoivat Tzurin ohi. Autossa olleet miehet avasivat autonsa ikkunat ja työnsivät automaattikiväärinsä ulos. Ensimmäinen laukaus keskeytti Tzurin auton virranjakelun eivätkä jarrut toimineet. Mitään ei ollut tehtävissä. Terroristit ampuivat lippaansa tyhjiksi, ainakin 120 laukausta, joista 49 osui autoon surmaten Yoelin vaimon Ettan ja pojan Ephraimin. Kymmenen minuutin kuluttua terroristit pakenivat paikalta. Yoel meni ulos autostaan yrittäen soittaa apua kännykällä, mutta kukaan ei vastannut. Etta-vaimoon osui 13 laukausta ja hän kuoli leikkauspöydälle. Tzurin vanhin poika Menachem opiskeli yeshivassa ja sai siellä tietää murhista.
Molemmat murhaajat, Ibrahim Alikam, 34 ja Ibrahim Hani, 35, pidätettiin PA:n poliisin toimesta ja tuomittiin elinkautiseen rangaistukseen. Heidät vapautettiin muutaman vuoden kuluttua. IDF:n sotilaitten löytäessä heidät he asuivat kuin koirat, nukkuivat ohuilla patjoilla sekaisessa, tupakantumppia täynnä olevassa huoneessa. He olivat joutuneet pakenemaan jatkuvan kiinnijoutumisen pelon alla.
Yoel Tzur sanoo, että hänen tunteensa ovat sekaisia, hänelle olisi ollut parempi, jos murhaajat olisi surmattu pidätyksen yhteydessä.
7. HAMAS JA FATAH RAUHANPOLULLA
Vähentääkseen Hamasin ja Fatahin välillä kiristyvää jännitystä molemmat osapuolet sopivat egyptiläisten välittäjien avustuksella vetävänsä aseelliset joukkonsa pois Gazan kaduilta ja aukioilta.
Lisäksi uutisten mukaan PA:n turvallisuusjoukot ovat alkaneet palkata Hamasin pyssymiehiä joukkoihinsa.
Fatahin edustaja Gazassa vahvistaa, että Hamasin jäseniä palkataan pääosin Fatahin jäsenistä koostuviin turvallisuusjoukkoihin, mutta ensin heille annetaan kunnollinen koulutus.
Abbas valmistelee kansanäänestyksen järjestämistä. Päätös siitä tehtäneen perjantaina.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019