Friday, October 11, 2013

PERJANTAI 11.10.13


PERJANTAI 11.09.13

1. PA:N virkailija kertoo, että PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas on lupautunut tapamaan pääministeri Benyamin Netanyahun, mutta ei voinut kertoa aikaa. USA:n ulkoministeri John Kerry sanoi pakottaessaan Israelin ja PA:n aloittamaan rauhankeskustelut heinäkuussa 2012, että prosessi tulee etenemään kahdella suunnalla: Neuvotteluilla keskustelutiimien kesken sekä huipputapaamisilla Abbasin ja Bibin välillä Kerryn ja Obaman valvonnan alla. Abbas itse toppuuttelee, ettei mitään ole sovittu ja kehottaa mediaa panemaan jäitä hattuun. Koko tämä prosessi lienee USA:n painostuksen tulosta, koska sekä Israelissa että PA:n arabien keskuudessa on alkanut esiintyä voimallisia vaatimuksia neuvottelujen lopettamiseksi. Israelin taholla syyksi sanotaan sitä, että väkivalta ja terrorismi  israelilaisia vastaan on noussut ilman, että Abbas edes tuomitsisi niitä, vaan selittää niitä ”luonnolliseksi seuraukseksi Israelin jatkamasta palestiinalaisten maan miehittämisestä”, kuten Jibril Rajoub selitti.

Kerryn diplomatia Syyriassa ja Iranissa on saanut arabimaat Saudi Arabian johdolla kääntymään USA:n presidentin harjoittamaa ulkopolitiikkaa vastaan. Arabimaat ovat alkaneet suunnitella USA:n suhteitten hylkäämistä epäluotettavana kumppanina, ja kääntymään Venäjän tarjoamaan tukeen, mihin presidentti Putin on enemmän kuin valmis.
Ulkoministeri John Kerryn äskeinen ihastelu ja presidentti Assadin kiittely, miten joustavasti ja tehokkaasti Syyrian kemiallisten aseitten tuhoaminen on alkanut, oli arabimaitten silmissä kuin bensiinin heittämistä tuleen, koska ne pettyivät pahoin Obaman päätettyä peruuttaa suunnitellut sotilaalliset iskut Assadin strategisiin kohteisiin, joilla hänen armeijansa kapasiteettia olisi oleellisesti vähennetty. Nyt ne toteavat ironisesti, että seuraavaksi Obama liittoutunee Al-Qaidan ja salafistien kanssa, joita se jo tulee Syyriassa.

PALESTIINAN Quds uutistoimiston julkistaman artikkelin mukaan Abbas olisi luopunut vaatimasta ennakkoehtoja Netanyahun tapaamiseksi. PA:n vaatimus palestiinalaisvankien vapauttamiseksi ennen 29.10. määräaikaa voinee liittyä tähän, mistä Bibi on hänen kansliansa mukaan kieltäytynyt. Ulkoministeri John Kerry viittasi tapaamiseen puhuessaan Ad Hoc yhteistoimintakomitean kokouksessa New Yorkissa viime kuussa. Se kuuluu Kerryn kaavaileman prosessin kakkospolkuun ensimmäisen ollessa suorat neuvottelut.

PA:n johtoon kuuluvat Haneen Ashrawi ja Yasser Abed Rabbo kritisoivat neuvotteluja kutsuen niitä ”hyödyttömiksi miehittäjävaltion häirintätoimien vuoksi”, kuten he sanovat. Viimeinen pisara heille oli Jerusalemin kaupungin päätös hyväksyä kuutisenkymmentä asuntoyksikköä käsittävän rakennuskohteen Pisgat Zeeviin, joka Israelin käsityksen mukaan tulee kuulumaan joka tapauksessa Israelin valtion alueeseen. Erekat kutsui sitä ”häirinnän kiihdyttämiseksi todeten, että kansainvälisen lain mukaan Israelin rakentaminen Länsirannalla on laitonta”, mikä on suuri valhe ja kuuluu PA:n johdon vakioterminologiaan maailmalla.
Samanlaisia vaatimuksia hyödyttömien neuvottelujen lopettamiseksi joskin eri syistä esittävät monet israelilaiset kansanedustajat. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Palestinian-official-Abbas-has-agreed-to-meet-with-Netanyahu-328420

2. JUUTALAINEN mies ruhjottiin hengiltä toistaiseksi tuntemattomien hyökkääjien toimesta Jordanin laaksossa hänen vaimonsa (tyttöystävänsä?) saadessa lieviä vammoja.
Magen David Adomin virkailija kertoo saaneensa puhelinsoiton myöhään torstai-iltana nais-henkilöltä, joka kertoi miehensä kanssa joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi kodissaan. Hän sanoi päässeensä pakoon ja pysäyttäen ohiajavan auton pyytäen välitöntä apua.
Virkailija lähetti välittömästi lääkintäpalvelun henkilöitä paikalle ilmoittaen samalla iskusta turvallisuusjoukoille.

IDF:n joukot saapuivat paikalle muutamassa minuutissa aloittaen alueen haravoinnin ja asettivat tiesulkuja hyökkääjien saamiseksi kiinni, jotka olivat paenneet paikalta. Nainen, joka oli saanut lieviä vammoja, vietiin hoitoon Afulan sairaalaan.
Nainen, iältään viisissä kymmenissä kuten hänen miehensäkin, sanoi kuulleensa vieraita ääniä ulkoa. Hänen miehensä meni ulos tarkastamaan, mistä oli kysymys. Naisen kertoman mukaan kaksi palestiinalaista hyökkäsi miehen kimppuun surmaten hänet terästankoja ja kirvestä käyttäen. Nainen kertoi, että miehet yrittivät ottaa hänetkin kiinni, mutta hän pääsi karkuun saaden eriasteisia vammoja. Hän pysäytti auton tiellä no 90 pyytäen heiltä apua.
Turvallisuushenkilöt eivät vielä osanneet kertoa, oliko kysymys terrori-iskusta.
Tapaus on jatkoa viime päivien aikana sattuneista terrorihyökkäyksistä, joiden seurauksena kaksi IDF:n sotulasta sai surmansa ja 9-vuotias tyttö sai ampumahaavan rintaansa.
IDF:n maan keskiosan joukkojen entinen komentaja Gadi Shamni ei radiohaastattelussaan osannut vielä sanoa, ennakoivatko nämä hyökkäykset laajemman väkivalta-aallon alkamista, kuten monet ounastelevat varoittaen kolmannesta intifadasta. http://www.jpost.com/Defense/Jordan-Valley-man-killed-in-attack-328477

3. SUNNI-SUUNTAA edustavat arabimaat etenkin Jordanjoen laaksossa ovat esittäneen viime päivinä vihaista kritiikkiä USA:n presidentti Obaman peruutettua suunnitellut sotilaalliset iskut Syyrian armeijan kohteita vastaan. Niitä suututti ulkoministeri John Kerryn maanantaina antamat lausunnot, joissa hän sanoi olevansa hyvin tyytyväinen asiantuntijoitten aloittamaan Syyrian kemiallisten aseitten tuhoamiseen.

Arabimaat olivat toivoneet, että Assadin strategisten kohteiden tuhoaminen olisi kääntänyt sotaonnen kapinallisten eduksi, eivätkä voineet ymmärtää, miksi näin ei tapahtunut, sillä USA:n, Ranskan ja Englannin sota-alukset olivat valmiit iskemään Syyriaan rangaistakseen väittämäänsä Syyrian armeijan kemiallisin asein tehtyä hyökkäystä Damaskoksen Ghoutan lähiöön  21. elokuuta. Sen sijaan Obama suostui Venäjän esittämään suunnitelmaan Syyrian kemiallisten aseitten tuhoamiseksi. Monet katsovat, että se takasi Obamalle kunniallisen peräytymistien operaatiosta, mihin hän oli joutunut typeryyttään, mutta jota hän ei halunnut.

ULKOMINISTERI  Kerry ihasteli aloitettua Syyrian CW-aseitten tuhoamista antaen täyden tunnustuksensa presidentti Assadin yhteistyöhalulle. YK:n lähettämät kaksi tuhoamistiimiä OPCW-järjestöstä Haagista aloittivat työnsä sunnuntaina sanoen työnsä etenevän ennakoitua nopeammin, jopa saaden työnsä tehtyä ennen vuoden loppua.
Jordanian Ad-Doustour lehden kolumnisti Urayb al-Rintawi kirjoitti keskiviikkona julkaistussa kolumnissaan alueen arabimaitten reagoineen vihaisesti – sekä julkisesti että salaa – USA:sta tulleisiin uutisiin sanoen, ettei olisi yllättynyt, jos USA lopulta liittoutuu Assadin kanssa taistelussa terrorismia vastaan. ”Israelin turvallisuus, ei Syyrian demokratia, on ensimmäisellä sijalla USA:n lähi Idän politiikassa”, Rintawi kirjoittaa lisäten etteivät Syyrian viattomien siviilien elämä ollut tarpeeksi merkittävä suojelukohde.
Lontoossa ilmestyvän Al-Hayat lehden toimittaja Elias Harfoush arvioi, ettei ole liioiteltua sanoa, että presidentti Obama on aiheuttanut pettymyksen monille arabimaille. Hän analysoi, että Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Obaman olisi odottanut tukevan ihmisoikeuksia olettaen tapauksen osoittavan, että Obama peräytyy samoin Iranin ydinasekiistassa. http://www.jpost.com/Middle-East/Arab-world-upset-over-Kerrys-compliment-of-Syrias-Assad-over-chemical-weapons-disposal-328410

EDELLÄ esitetyt reaktiot, niin oikeauskoisilta kuin ne kuulostavatkin, asettavat syyn yksin Assadin armeijan harteille huomioimatta, että Assad taistelee hallitustaan vastaan noussutta ulko-maitten tukemaa kapinaa vastaan, eikä sitä, että useimmat näistä ryhmistä edustavat ääri-islamilaista ideologiaa, joiden päämääränä on sharia-lain asettaminen voimaan miehittämillään alueilla, ja että heidän hillittömät toimensa miehittämillään alueilla ilmaisevat, millaiset kansanmurhat Syyrian vähemmistöjä, kristittyjä, alaviitteja, kurdeja ja muita vastaan tulisivat vallitsemaan heidän hallitsemillaan Syyrian alueilla.

4. UUTISOTSIKOITA
-          Iranin presidentti Hassan Rouhanin länsimaita kosiskelevaan politiikkaan liittyen Iranin ulkoministeriö sanoo peruuttaneensa marraskuussa suunnitellun anti-sionistisen konferenssin New Horizen, kuten the Telegraph raportoi. Kovan linjan kannattajat Iranissa esittivät vastalauseensa päätöksen johdosta, jota he kutsuvat Rouhanin myönnytyspolitiikan uhriksi. ”Ovatko johtajamme siinä määrin antautunet maailmalle, että he ovat jopa peloissaan Obaman tunteiden loukkaamisesta? Tämä viimeinen näytös osoittaa hallituksen antautumismielialan”. Tilaisuuteen odotettiin entistä USA:n senaattoria sekä 63 lahjoittajaa. Pääministeri Netanyahu on jatkanut länsimaiden johtajien varoittamista, etteivät ne antaisi Iranin uuden presidentin seireenin laulujen pettää itseään, sillä sen asenne on perimmältään muuttumaton, eli Israelin tuhoaminen keinolla millä tahansa. http://www.timesofisrael.com/iran-cancels-anti-zionism-conference/
-          Israel julkisti eilen tiedotteen, jossa se kertoi IAF:n koneitten harjoitelleen pitkän matkan lentoja ja siihen liittyviä koneitten välitankkausta meren yläpuolella. Tiedotteeseen liittyen IAF julkisti Youtubessa  videon, jossa näytetään F-15 ja F-16 koneitten tankkaustoimia ilmassa. Tiedotteen mukaan valtaosa IAF:n laivueista osallistuivat harjoituksiin, myös sen hyökkäysosastot. Harjoituksiin liittyi myös ilmataisteluja, joita harjoiteltiin Kreikan aluevesien yläpuolella, kuten TV-10 kertoi. Tämä liittynee Israelin johtajien toistuviin Iranin vastaisiin uhkauksiin  ja varoituksiin, ettei pidä uskoa kaikkea, mitä Iranin nykyinen hallitus ja presidentti kertovat. http://www.timesofisrael.com/iran-cancels-anti-zionism-conference/
-          Jerusalemin uuden pormestarin valinta 22. lokakuuta on osoittautunut entistä tiukemmaksi. Nykyinen pormestari Nir Barkat nauttii varsin laajaa suosiota, mutta uusin haastaja tulee Givataymista, kuten Times of Israel raportoi. Hän kampanjoi eilen Jerusalemin Mahane Yehuda markkinatoreilla, mistä on tullut  perinne jokaiselle ehdokkaalle, sillä siellä on mahdollista päästä lähelle äänestäjiä, sekä vastaan että puolesta. Noin 550 000 pääkaupungin asukkaalla on oikeus antaa äänensä Moshe Lionille, tai Nir Barkatille tai jollekin muulle ehdokkaalle. Gallupit osoittivat vielä viikko sitten Barkatin voittoa, hän johti pääkaupunkia yhden shekelin kuukausipalkalla, mihin tuskin kukaan toinen suostuu. Lionin ehkä suurin puute on siinä, ettei hän vielä asu Jerusalemissa, eikä voine edes äänestää itseään. Kumpikin pääehdokkaista pyrkivät välttämään suoraa kilpailijansa morkkaamista, mutta Barkat vihjailee epäselvin sanoin korruption mahdollisuudesta, josta häntä ei voitane syyttää. Taistelu voi kuitenkin kiihtyä loppumetreillä ja siinä vaiheessa riisutaan naamiot. http://www.timesofisrael.com/an-unexpectedly-bitter-battle-for-jerusalem-enters-its-final-stage/
-          Kaksi Israelin armeijan panssarijääkäriä loukkaantui heidän ajamansa panssari-vaunun kaaduttua ympäri. Miehet hoidettiin paikan päällä eikä sairaalahoito ollut tarpeen. Torstaina Shizason tukikohdassa sattunut onnettomuus tapahtui panssarien osallistuessa harjoituksiin elävin ammuksin. Panssarit näyttävät olevan vaarallisia myös niiden miehistölle, vaikka Merkava-4 onkin maailman turvallisin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172738#.UlewwmJHT-k
-          USA:ssa virallisella vierailulla ollut Israelin puolustusministeri Moshe Yaalon sai mahdollisuuden tutustua paikan päällä Lockheed Martin tehtaalla F-35 koneen valmistuslinjalla koneen valmistamiseen. Hänen isäntänään toimi Lockheed Martinin presidentti Marillyn Hewson, joka selitti yksityiskohtaisesti maailman tehokkaimmaksi luonnehditun F-35 tutkaa vieroksuvan koneen ominaisuuksia kuten myös yhtiön toimintaa. Yaalon sanoi, että hän on lukuisia kertoja hypännyt tehtaan toimittamien Herkuleskoneitten ovista, ja siksi oli kiinnostunut tutustumaan yhtiön viimeisimpään luomukseen, F-35 koneeseen, jota hän kutsui Israelin ilmavoimien peruspylvääksi, sitten kun se aikanaan valmistuu ja toimitetaan Israelin ilmavoimille. Israel tilasi niitä 20 kpl oikeudella tilata lisää myöhemmin. F-35 koneen valmistus on kärsinyt toistuvista viivytyksistä, milloin alihankkijat ovat myöhässä tai niiden valmistamat osat virheellisiä, milloin monimutkainen huipputekniikkaa edustava elektroniikka ei toimi. Israel vaati koneisiin omia teknisiä ratkaisujaan ja keksintöjään, mitkä ovat osaltaan viivyttäneet valmistusta ja nostaneet koneen ilmankin korkeaa hintaa.  Sekä Kiina että Venäjä ovat valmistaneet omat stealth-koneensa, mutten niiden ominaisuuksien vertaaminen F-35 koneeseen voitaneen varmistaa vasta sen antaessa näyttöjä käytännössä.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172727#.UleyZ2JHT-k
-          Israelin kansallinen matkustajalaivue El Al  ei saanut toivomaansa perusinvestointia, mikä asettaa yhtiön tulevaisuuden arvailujen varaan. Jos yhtiö ei saa lisää rahaa, sen tulee karsia toimintojaan ja palvelutasoaan, mikä pienentää sen kilpailuasemaa.  Yhtiö on perinteisesti kärsinyt kymmenien miljoonien tappiot vuodessa. Yhtiö ei ole ollut valtion hallinnassa vuodesta 2003, sen pääosakkaat ovat yksityinen osakasryhmä, valtio ja Histadrut. Yhtiöllä on palveluksessaan 6000 henkilöä hoitaen neljääkymmentä matkustajakonetta. Yhtiötä tuskin lohduttaa tieto, että monet muutkin suuret lentoyhtiöt kamppailevat kannattavuutensa äärirajoilla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172713#.Ule2MGJHT-k



Thursday, October 10, 2013

TORSTAI 10.10.13


TORSTAI 10.10.13

1. PLO:N toimeenpanevan komitean, eli hallituksen, korkea virkailija Hamma Amireh totesi keskiviikkona, että viimeisessä kokouksessa harkittiin vakavasti mahdollisuutta keskeyttää rauhankeskustelut Israelin kanssa. Tällä viikolla pidettiin yhdeksäs rauhanneuvottelijoitten välinen keskustelutilaisuus, joista ei USA:n painostuksen vuoksi hiiskuta julkisuuteen mitään.

Amireh syytti Israelia ajan peluusta ja palestiinalaisia hyödyttömistä keskusteluista, jotka aloitettiin USA:n ulkoministeri John Kerryn painostuksesta tarjoten PA:lle täkynä neljän miljardin avustuspakettia, joka maksettaisiin neuvottelujen edistymisen mukaan. Israelille Kerry antoi vakavan uhkauksen eristämisestä steroideilla, ellei Israel suostu vaatimukseen.
Amireh syytti Israelia ajan peluusta viivyttelemällä neuvotteluja voidakseen samaan aikaan rakentaa tosiasioita maaperälle (facts on the ground).
Israelin neuvottelijaa Tzipi Livniä hän syytti Kerryn asettaman julkisuuskiellon rikkomisesta todetessaan medialle, että neuvottelut voivat venyä yli arvioidun 9:n kuukauden.

AMIREH heitti syytöksen myös pääministeri Netanyahun suuntaan todeten tämän vaatimuksen tunnustaa Israel juutalaisena valtiona vaikeuttavan keskusteluja, koska PA ei voi tunnustaa sitä  menettämättä samalla oikeutta vaatimukselle pakolaisten paluuoikeudesta. Hän totesi, että tämä tilanne jättää palestiinalaisille yhden vaihtoehdon, eli palata valtionsa tunnustamisesitykseen YK:n kautta etsimällä täyttä jäsenyyttä sen elimissä.
Tzipi Livni, joka johtaa Israelin neuvotteluja heinäkuussa viime vuonna alkaneita neuvotteluja sanoi olevansa varovaisen optimistinen neuvotteluista, mutta kieltäytyi menemästä yksityiskohtiin tavatessaan keskiviikkona Israelissa virallisella vierailulla olleen Kreikan ulkoministeri Evangelos Venizelos, joka kieltäytyi panemasta päähänsä protokollan vaatimaa mustaa kalottia vieraillessaan Jad Hashem holokaustmuseossa. http://www.jpost.com/Middle-East/PLO-official-Palestinians-seriously-considering-to-declare-failure-of-peace-talks-328273

2. HAMASIN johtajistoon kuuluva Khaled Mashaal, joka on ollut pimennossa monen kuukauden ajan, esitti osallistuessaan Ankarassa Turkissa pidettyyn Jerusalemia koskevaan konferenssiin, vaatimuksen kiireellisestä kansallisesta neuvottelutilaisuudesta, jossa sovittaisiin ”PA:n ja Fatahin kanssa yhteisestä palestiinalaisesta strategiasta vastustaakseen Israelin aloittamia teemoja Jerusalemista”.

MASHAAL sanoi puheessaan, ettei yhdelläkään arabijohtajalla ole oikeutta tai mandaattia allekirjoittaa sopimuksia, jotka vahingoittavat Jerusalemia tai sen pyhiä paikkoja.
”Jerusalemin ja Al-Aksa moskeijan suojeleminen juutalaistamista, tuhoamista ja jakamista vastaan tulisi olla yhteinen kansallinen päämäärä”, hän totesi. Hän kuulutti päättäväistä arabi-, islamilaista ja palestiinalaista asennetta Jerusalemin asemasta, joka kieltää kaikki kaupunkia koskevat myönnytykset.
”Meidän tulee vakuuttaa itsellemme, tuleville sukupolville ja koko maailmalle, että Jerusalem on kysymyksen ja konfliktin keskeisin aihe, sekä poliittinen, uskonnollinen, kansallinen ja historiallinen symboli. Tästä ei tulisi olla mitään poikkeuksia”.

KHALED MASHAAL sanoi edelleen puheessaan, että palestiinalaisten, arabien ja muslimien yhteinen sotilaallinen kapasiteetti on ainoa keino Jerusalemin ja sen pyhien paikkojen palauttamiseksi. Ensimmäisenä askeleena hän vaati sellaisen armeijan perustamista, joka tulee hyökkäilemään Israelia vastaan sen voiman kuluttamiseksi. ”Miehittäjän ei tulisi voida elää turvassa ja huolettomana. Sen voiman kuluttamisen tulisi jatkua joka päivä”.
Hän tuomitsi PA:n turvallisuusjoukkojen yhteistyön IDF:n kanssa ja sen harjoittaman Hamasin jäsenten metsästämisen Länsirannalla.
Mashaal kuulutti yleisen kansan vastarinnan aloittamista Israelia vastaan mottona: ”Puolustaen Jerusalemia tuhoamista ja jakamista vastaan”.

3. Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan otti Hamasin johtajan Khaled Mashaalin lämpimästi vastaan tiistaina tämän osallistuessa Ankarassa Jerusalemia koskevaan konferenssiin. Hamas on joutunut entistä eristyneemmäksi menetettyään voimakkaimman tukijansa Egyptin presidentti Mursin  armeijan suorittamassa kaappauksessa. Tämä on
hänen kolmas vierailunsa Turkissa syyskuusta 2012 lähtien, edellisen kerran hän oli Turkissa kesäkuussa 2013. Mashaalin asuminen Qatarissa on tiettävästi alkanut askarruttaa maan johtoa, minkä vuoksi hän etsii uutta elintilaa. Turkissa asukkaitten suhteutuminen on kääntynyt selvästi äärijärjestöjä vastaan. Syyskuussa suoritetun gallupin mukaan 73 % turkkilaista vastustaa Hamasia ja vain 5 % hyväksyy sen.

Pääministeri Erdogan toisteli aiemmin suunnitelmiaan vierailla Gazassa, mutta Egyptin ja Turkin välisten diplomaattisten suhteitten osoittaessa entistä kielteisempää trendiä ei ole luultavaa, että Erdogan haluaa toteuttaa vierailunsa tässä vaiheessa.
Israelin ja PA/PLO:n väliset neuvottelut ovat PLO:n sisäpiirin julkistamien tietojen mukaan vaikeuksissa, mutta USA:n nimittämä edustaja neuvotteluissa Martin Indyk totesi JStreet konferenssissa, että neuvottelujen tahtia ja USA:n osallistumista niihin kiihdytetään.
”Olemme sopineet, että noita neuvotteluja kiihdytetään ja USA:n osallistumista niihin lisätään”, Maryin Indyk totesi.

ISRAELIN sisällä noista neuvotteluista, joiden oli määrä kestää 9 kuukautta, kuten John Kerry määritteli, ei tiedetä juuri muuta, kuin että Israelin kanta on se, minkä Netanyahu määrittelee, ja että Tzipi Livni on lähinnä niiden toteuttaja käytännössä. Tämä salailu antaa samalla aiheita monenlaisiin spekulaatioihin ja huhuihin salaisista sopimuksista. Etenkin Likudin sisällä on voimistuvaa epäluuloa pääministerin kyvystä vastustaa Kerryn ja PA/PLO:n painostusta.
Epäluuloja ei ole hälventänyt hänen vakuuttelunsa, että ”maailma tulee  hämmästymään siitä, miten antelias hän tulee olemaan”. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Turkish-PM-Erdogan-hosts-increasingly-isolated-Hamas-leader-Mashaal-in-Ankara-328176

4. Israelissa toimiva Islamilainen Liike, sen pohjoinen haara, jota johtaa sheikki Raed Salaah, jatkaa kiihotustaan PA:n ja Israelin arabien keskuudessa väittäen, että Israel tietoisesti ja tarkoituksellisesti pyrkii Al-Aksa moskeijan tuhoamiseen, mitä se tekee käyttäen peitteenä Länsi- ja Etelämuurin edustalla tekemiään arkeologisia kaivauksia. Salaah pidätettiin pari viikkoa sitten kiihottavien puheittensa ja järjestyksen häiritsemisen vuoksi. Viime viikon perjantaina Islamilainen Liike järjesti massarallin Umm el-Fahmissa, johon osallistui JP:n artikkelin mukaan kymmeniä tuhansia arabeja tunnuslauseen ”Al-Aksa on vaarassa” alla. Salaah sai määräyksen pysytellä 30 km:n päässä Temppelivuoresta ja Al-Aksa moskeijasta.

Islamilainen Liike tunnetaan myös nimellä ”Islamilainen Liike 48 Palestiinassa”. Sen juuret ulottuvat brittimandaatin ajoille. Se on voimakkaan antisionistinen ja anti-israelilainen. Umm El-Fahmin konferenssissa oli tunnusmerkkinä syrjäytetyn presidentti Mursin suurikokoinen kuva kuten myös Syyrian lippu iskulauseella: Vapaus Syyrialle.
Konferenssin seremoniamestari sheikki Husam Abu Lil syyti Israelia arabien sisäisten tragedioiden käyttämisestä hyväkseen moskeijoiden hävittämiseksi sekä antaen juutalais-ääriainesten  häpäistä  Al-Aksa moskeijaa. ”Miehittäjä sytyttelee liekkejä tulivuoren alla, joka uhkaa räjähtää koska tahansa”, Lil sanoi.

Raed Salaah sanoi puheessaan: ”Sanomme Israelille, että me vastustamme sitä emmekä anna sen jakaa Jerusalemia. Miehittäjä ei voi rakentaa kolmatta Temppeliään Al-Aksa moskeijan paikalle”, Salaah hehkutti hyökäten myös PA;ta vastaan. ”Kuka hyvänsä, joka antaa kiven Al-Aksasta, tai merin Jerusalemista, tai luopuu paluuoikeudesta, tai vankien vapauttamisoikeudesta, tai liittoutuu Gazaa vastaan tai näännyttää heitä nälkään on petturi”.
Salaahin varamies sheikki Katib kyseli Israelin hengellisiltä ja poliittisilta johtajilta: ”Miksi te johdatte kansaanne tuhoon? Miksi te kiihotatte pyhään sotaan, jossa te ensiksi palatte?” http://www.jpost.com/National-News/Islamic-Movement-leaders-warn-of-Israeli-plan-to-destroy-al-Aksa-Mosque-326665

5. UUTISOTSIKOITA
-          Fatahin johtoon kuuluvat PA:n arabit kehottavat puheenjohtajaansa Mahmoud Abbasia nimittämään Marwan Barghoutin varamiehekseen. Barghouti kärsii Israelin vankilassa oikeuden hänelle tuomitsemaa viittä elinkautista + 40 vuotta siksi, että hän Fatahin nimittämänä Länsirannan terrorijohtajana lähetti ja varusti itsemurha- ja muita terroristeja Israelin puolelle murhaamaan viattomia siviilejä, vaikka hän ei itse osallistunut niihin. PA:n arabit katsovat, että Barghoutilla olisi paremmat mahdollisuudet päästä vapaaksi Abbasin varamiehenä jonkun vankienvaihdon yhteydessä, tai Netanyahun myönnytyspolitiikan johdosta voidakseen vaikuttaa neuvotteluilmapiirin kohentumiseen, kuten sanonta kuuluu. Abba on nyt 78-vuotias ja hänellä on ajoittaisia terveysongelmia. Kysymys Abbasin varamiehestä nostettiin esille Fatahin vallankumousneuvoston ja sen keskuskomitean kokouksissa Ramallahissa syyskuussa. Nämä instanssit ovat PA:n vaikutusvaltaisimmat järjestöt. Abbasin varamies-kysymyksen nosti esiin komitean jäsen Tawfik Tirawi ehdottaen, että Barghoutille annettaisiin tällainen asema. Esitystä kannattivat useat jäsenet, mutta päätöstä asiasta ei tehty, eikä PA ole vaatinut Barghoutin vapauttamista rauhankeskustelujen yhteydessä. Abbas pitää kysymystä hupijuttuna, eikä hän ole suosiollinen kilpailijoille. Barghoutin kannatus on korkea kansan parissa, mutta ei Fatahin johdossa. Toinen ehdokas Jibril Rajoub nauttii kohtuullista kansansuosiota, mutta kummallakaan ei ole enemmistöä komitean 23 jäsenen keskuudessa. PA:n lain mukaan, jos Abbas estyy hoitamasta virkaansa, hänen tehtäviään hoitaa PLC:n, parlamentin, puheenjohtaja, joka on Hamasin jäsen Aziz Dweik. Abbasin kausi päättyi virallisesti tammikuussa 2009, jolloin olisi pitänyt valita uusi puheen-johtaja vaaleilla, mutta Abbas on siirtänyt niitä vuodesta toiseen peläten tappiota. http://www.timesofisrael.com/make-barghouti-your-deputy-fatah-leaders-urge-abbas/
-          PA:n johto esitti toivomuksen, että Netanyahu antaisi luvan vapauttaa seuraava erä 25 terroristia Israelin vankiloista. Sopimuksen mukaan heidän vapautetaan lokakuun 29. päivänä, mutta PA haluaa aikaistaa sitä. Pääministerin edustaja neuvotteluissa Yitzhak Molcho sanoo, että terroristit vapautetaan sopimuksen mukaan ilman aikaistamista, eikä Netanyahu taivu oikeiston vaatimuksiin peruuttaa vapauttaminen PA:n arabien terroritekojen vuoksi, joissa murhattiin kaksi IDF:n sotilasta ja haavoitettiin 9-vuotiasta tyttöä. Arabit toivoivat, että vangit vapautettaisiin muslimien  Eid al.Adha loman aikana ensi viikolla. Netanyahu toimii USA:n ulkoministeri John Kerryn tiukan valvonnan alla peläten Kerryn esittämiä uhkauksia eristämisestä. http://www.timesofisrael.com/israel-rejects-palestinian-call-for-early-prisoner-release/
-          USA:n uhkaus peruuttaa Egyptille myönnetty 1.5 miljardin USD avustuspaketti vaarantaa Israelin näkemyksen mukaan 1979 rauhansopimuksen ja Camp Davidin neuvotteluissa sovitut ehdot, joita kumpikin osapuoli on tarkoin noudattanut. USA:n ulkoministeriön tiedottaja Jen Psaki totesi lehdistötilaisuudessa, että USA voi poistaa joitain maksuja ja peruuttaa sovittuja harjoituksia ja muuta yhteistoimintaa, kunnes nähdään, miten Egyptin demokratisointiprosessi edistyy armeijan valvonnassa. Kysymys on USA:lle hyvin kiusallinen, sillä suurimpana ja johtavan arabimaana Egyptin yhteistoiminta on USA:lle tärkeä. Obaman hallitus asetti laskelmansa Mursin ja Muslimiveljeskunnan varaan, ja siksi sen vallan kaataminen oli hyvin kiusallinen Obaman hallitukselle, jonka keskuudessa Muslimiveljeskunnalla väitetään olevan vahvan edustuksen. Jotkut jopa väittävät, että Obaman velipuoli kerää varoja sille, ja että Obama itsekin on salaa veljeskunnan jäsen.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172698#.UlZkHGJHT-k
-          Syyrian puolelta ammuttu harhakranaatti haavoitti kahta IDF;n sotilasta. IDF vastasi siihen ampumalla ohjuksen tuhoten yhden kanuunan Syyrian puolella. Sotilaitten vammat eivät olleet vaarallisia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172677#.UlZmL2JHT-k
-          Syyrian armeija on kiihdyttänyt sotilaallisia toimiaan karkottaakseen kapinalliset Israelin rajan ja Damaskoksen väliseltä alueelta. He piirittävät Khan Arnabeh kaupunkia, joka on ollut kapinallisten miehittämä. Vastarinta on laimeaa ja kaupunki valloitettaneen lähi päivinä.  http://www.debka.com/article/23339/Syrian-tanks-lay-siege-to-key-rebel-held-town-athwart-Damascus-Golan-highway
-          Presidentti Barack Obama varoitti Netanyahua, että uuden diplomaattisen lähentymisen myötä Iranin mullah-hallitusta USA tulee poistamaan joitain Iranin vastaisia sanktioita. Tämä vapauttaa samalla Netanyahun sotasuunnitelmista niin kauan, kuin tämä sovittelukausi kestää tai sitten lopullisesti. Iran saanee jatkaa Uraanin rikastamista johonkin asteeseen, mutta ei ydinpommiin saakka. Iranin parlamentin puhemies paljasti äskettäin, että Iranilla on uraanirikasteen ylijäämävarasto, mutta uutinen poistettiin kiireesti julkisuudesta. http://www.debka.com/article/23341/Exclusive-Obama-forewarns-Netanyahu-that-sanctions-against-Iran-will-soon-be-partially-lifted




Wednesday, October 09, 2013

KESKIVIIKKO 09.10.13


KESKIVIIKKO 09.10.13

1. PLO:N SIHTEERI, PA:n korkea virkailija, Yasser Abed Rabbo esitti ”Palestiinan radiossa” maanantaina suoran ja häikäilemättömän hyökkäyksen pääministeri Netanyahua vastaan, samana päivänä, jona hän Abbasin kanssa tapasi 11 Knessetin vasemmistolaista kansan-edustajaa Ramallahissa tilaisuudessa, jossa ei nostettu esiin Israelin lippua, kuten tapahtui palestiinalaisedustajien vieraillessa Knessetissä, jossa  nostettiin esiin ”Palestiinan” lippu.

RABBON perusteeton ja hävettävä hyökkäys pääministeriä vastaan lienee ollut hänen vastauksensa Netanyahun Bar Ilan yliopistossa pitämään ”Bar Ilan 2” puheeseen. Rabbo on Geneven Iniative dokumentin allekirjoittaja, ja hän on toinen kahdesta PA:n virkailijasta, joilla on oikeus antaa lausuntoja julkisuuteen rauhankeskusteluista Israelin kanssa. Hän esitti myös syyskuussa kovaa kritiikkiä rauhankeskusteluista vaatien, että Washingtonin tulee painostaa Netanyahun hallitusta saadakseen sen alistumaan PA:n asettamiin vaatimuksiin.

RABBO syytti maanantain puheessaan Netanyahua kaikkein äärimmäisimmäksi Israelissa piilotellen ministeri Naftali Bennettin ja entisen ulkoministeri Avigdor Libermanin takana.
”Hän on äärimmäisyyspolitiikan symboli edustaen politiikkaa, jonka päämääränä ei ole saavuttaa ratkaisua”. Hän syytti Netanyahua rasismista.
Hän syytti Israelia verukkeitten keksimisestä – joskus uskonnollisia, joskus historiallisia, toisinaan turvallisuuteen liittyviä – välttääkseen käsittelemistä keskeistä kysymystä, joka on palestiinalaisten maan miehittäminen  ja miten lopettaa sen. ”Netanyahu yrittää eliminoida palestiinalaisten historiallisen oikeuden maahan”.

MAANANTAIN kokouksessa Ramallahissa israelilaiset kansanedustajat tivasivat Abbasin kantaa Netanyahun vaatimukseen, että PA:n tulee tunnustaa Israel juutalaisena valtiona.
Abbas sivuutti koko teeman todeten, että ”jätetään erilliskysymykset neuvotteluihin”.
Kansanedustajille jaetuissa lehtisissä ”Palestiinalainen kanta joihinkin poliittisiin kysymyksiin” puututtiin eräässä osassa Israelin vaatimukseen, että PA:n tulee tunnustaa Israel juutalaisena valtiona tähän tapaan: ”Pääministeri Benyamin Netanyahu esitti tämän vaatimuksen vasta kaksi vuotta sitten häiritäkseen sillä rauhankeskusteluja”.
Rabbo näpäytti myös Tzipi Livniä, joka esitti jossain vaiheessa, että neuvottelut voivat jatkua 9 kuukauden määräajan jälkeenkin: ”Israelilaisilla on tapana viivyttää neuvotteluja niin pitkään kuin suinkin voidakseen välttää kansainvälistä painostusta”. http://www.timesofisrael.com/top-plo-official-dubs-netanyahu-number-one-extremist/, http://www.timesofisrael.com/missing-from-abbas-meeting-with-mks-israeli-flag-palestinian-journalists/

2. ISRAELIN puolustusvoimien (IDF) komentaja Benny Gantz esitteli Bar Ilan yliopistossa pitämässään puheessa tiistaina , millainen Israelia vastaan aloitettu sota tulisi olemaan todeten aluksi, että Al-Qaida tulisi iskemään Golanin kukkuloille ja raketeilla Eilatiin, ja Hamas tulisi iskemään raketeillaan Erez-rajanylitysterminaalia kohti.

”Sota-aamu voisi alkaa ohjusiskulla Kiriyan rakennuksiin (Tel Avivissa, jossa sijaitsee IDF:n komentokeskus), cyber-hyökkäyksillä pankkeihin, massahyökkäyksellä rajakaupunkia vastaan, tai räjähteillä täytetyn tunnelin räjäyttämisellä siten, että se ulottuisi lastentarhaan”. Hän selitti, että näillä järjestöillä -  kuten Hizbullah – on kykyjä, joita valtioilta puuttuu.
Gantz vakuutti, että huolimatta puolustusbudjetin leikkauksista IDF pystyy silti suoriutumaan velvollisuuksistaan.

”Olemme jatkuvassa  puitteissaan ennen näkemättömässä virtaviivaistamisprosessissa, jollaista ei ole tehty armeijassa useaan vuoteen. Prosessi on tarpeen voidaksemme ohjata käytettävissä olevat voimavaramme tuleviin haasteisiin”.
Gantz selitti, että riisuttu puolustusbudjetti kiirehti virtaviivaistamisen tahtia, sillä ”budjetti-ongelmien vuoksi meidän tulee toimia nopeammin kuin suunnittelimme, sillä todellisuus vaati, että meidän tulee kuitenkin sitoa resurssimme  turvallisuusnäkökohtiin”.
”IDF:ssä ymmärretään kansalliset kiireellisyyskysymykset”.

VUODEN 2013 budjetissa puolustusbudjettia karsittiin 3 miljardia NIS (820 miljoonaa USD) ollen nyt 58.4 miljardia NIS – osana 6-vuotista suunnitelmaa, joka huomioi huomattavan nousun vuosien 2014-2018 aikana.
IDF julkisti heinäkuussa viiden vuoden uudistamissuunnitelman, johon sisältyy ikääntyneitten Patten taisteluvaunujen ja M-109patteristojen  romuttaminen, 3000 – 5000 sotilasupseerin siirtämisen eläkkeelle sekä useitten ilma- ja meritaisteluyksiköitten lakkauttaminen.
Gantz arvioi, että nämä toimenpiteet säästävät viiden vuoden aikana 7 miljardia NIS (1.9 miljardia USD). Netanyahu jatkoi Gantzin 3-vuoden pestiä vuodella. http://www.timesofisrael.com/idf-chief-says-next-war-will-feature-array-of-threats/

3. IRANIN ulkoministeri Javad Zarif tunnusti tiistaina, viikkoa ennen P5+1 maiden ja Iranin välisiä neuvotteluja Iranin ydinsuunnitelmasta, että Iranin ylin kaitsija  suurajatollah Ali Khamenei ei ollut kaikilta osin tyytyväinen presidentti Hassan Rouhanin ja hänen toimintaansa YK:n yleiskokouksen aikana New Yorkissa.

Päällimmäisinä Khamenein kritiikissä olivat, että Rouhani otti vastaan presidentti Obaman puhelun, sekä se, että ulkoministeri Zarif tapasi USA:n ulkoministeri John Kerryn.
Zarifin kommentit julkaistiin äärikonservatiivisessa Kayhan päivälehdessä. Sen käänsi farsinkielestä ”Uskowi on Iran”, poliittisen blokin toimesta, joka seuraa tapahtumia maassa.
Zarif oli Iranin kansallisen ulko- ja turvallisuusvaliokunnan kuultavana sunnuntaina sen jälkeen, kun Ali Khamenei oli esittänyt kritiikkinsä, kuten raportissa todetaan, jossa sanotaan Zarifin puolustautuneen, että hän ja presidentti Rouhani uskoivat toimineensa Khamenein antaman mandaatin puitteissa.

Zarif selitti, että vastoin heidän uskoaan Khamenei näki ensimmäisen virheen siinä, että Rouhani otti vastaan Obaman puhelun, ja toisen siinä, että hän tapasi John Kerryn.
Iranin vallankumouskaartin komentaja kenraali Mohammed Ali Jafari kiitteli presidentti Rouhanin YK:n matkaa ja hänen puhettaan siellä, mutta hänen mielestään, presidentin olisi pitänyt odottaa muutoksia USA:n asenteessa ennen suoraa kontaktia.
Presidentti Rouhani sai ristiriitaisen vastaanoton Teheranin lentokentällä palattuaan New Yorkista toisten ylistäessä toisten kivittäessä munin ja kengin.

ISRAELIN näkemyksen mukaan Iranin tulee luopua kokonaan uraanin rikastamisesta ja tuhota rikastuslaitokset; viedä ulkomaille jo rikastettu uraanierä sekä lopettaa myös ballististen ohjusten kehittäminen ja rakentaminen, joilla se pystyy uhkaamaan Israelia mutta myös Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, sekä alueen muita maita valtansa laajentamiseksi. Lisäksi Iranin ydinase voi saada aikaan varustelukilpailun jokaisen halutessa ydinasetta. http://www.timesofisrael.com/khamenei-obama-rouhani-phone-call-was-a-misstep/

4. UUTISOTSIKOITA
-          Ainakin yksi palestiinalainen arabi haavoittui yrittäessään kiivetä turvallisuusaidan yli lähellä Beit Aminin kylää, jonka lähettyvillä PA:n Israelin puolella työskentelevä arabi surmasi paikalle houkuttelemansa IDF:n reservinsotilaan aikoen käyttää hänen ruumistaan Israelin vankilassa tuomiotaan kärsivän veljensä vapauttamiseksi. Aidan ylittämistä yrittävä arabi oli osa miesryhmästä. Hän haavoittui sotilaitten luodeista ja kuljetettiin Beilinsonin sairaalaan hoidettavaksi. http://www.timesofisrael.com/troops-fire-on-palestinians-attempting-to-cross-security-wall/
-          USA:ssa vierailulla ollut talousministeri, entinen suosittujen puheohjelmien TV-juontaja, Yair Lapid antoi vierailunsa aikana joukon ristiriitaisia lausuntoja, jotka eivät välttämättä herätä myötätuntoa kotona. Hän antoi haastattelun USA:n televisiossa. Hän kertoi, ettei hänen isänsä Tommy Lapid tullut silloisen brittimandaatin Haifan satamaan Palestiinassa vaatiakseen arabien tunnustavan Israelin juutalaiseksi valtioksi. Hänen isoisänsä Tomislav Lampel entisessä Jugoslaviassa sai surmansa natsien toimesta, mutta hänen isänsä Tommy karkotettiin Unkariin Budapestin gettoon, josta hän pakeni vaimonsa kanssa silloiseen Palestiinaan. Tommy Lapid kehittyi merkittäväksi journalistiksi ja perusti ei-uskonnollisen Shinui-puolueen saavuttaen vaaleissa huomattavaa menestystä, mutta Tommyn kuoltua puolue hajosi ja lakkautettiin. Yair Lapid seuraa isänsä jälkiä perustettuaan Yesh Atid (On Tulevaisuus) puolueen, joka menestyi hyvin viime vaaleissa. Lapidin keskeisimpiä tavoitteita on ollut ortodoksien ja haredi-juutalaisten vaikutusvallan leikkaaminen sekä haredi-kansan kytkeminen sekä työelämään että asepalveluun. Hän liittoutui Naftali Bennettin kanssa, vaikka heidän ideologiansa ovat vastakkaiset: Bennett on uskonnollinen, Lapid ei tunnusta mitään uskontoa. Toiseksi Yair Lapid kertoi New Yorkin asukkaille, että he ovat turvallisempia siellä kuin juutalaiset Israelissa. Näistä lausunnoistaan hän joutuu vielä vastaamaan saavuttuaan kotimaahansa. Pääministeri Netanyahu selittää Abbasille, ettei juutalaisen kansan tunnustaminen riitä, hän odottaa, että Abbas tunnustaa Israelin juutalaiseksi valtioksi. Hän ei myöskään hyväksy kahden kansan valtiota, jonka juutalainen imago tulisi hukkumaan palestiinalaispakolaisten tulvan alle. http://www.timesofisrael.com/troops-fire-on-palestinians-attempting-to-cross-security-wall/
-          Yhdistynet Kansakunnat, YK,  on omituinen järjestö, jonka sisällä tapahtuu toistuvasti käsittämättömiä asioita, jotka lyövät pahoin järkevästi ajattelevien maailman kansalaisten korville. YK toimi perustamisensa jälkeen varsin sujuvasti maailman mahtivaltioiden ohjaillessa järjestön toimia, mutta jäsenmärän kasvaessa ja uusien voimatekijöitten noustessa haastamaan perinteisiä mahtimaita, sen päätökset eivät enää oikein vastaa järjellisyyden vaatimuksia. Koska päätöksiä tehdään YK:n yleiskokouksissa enemmistöperiaatteella lähtien siitä, että kullakin maalla on yksi ääni, ns. kehitysmaitten luvun kasvaessa niiden äänet ratkaisevat päätösten sisällön. Täten ihmisoikeuskysymyksiä käsittelevään komiteaan valitaan jäseniksi valtioita, joissa ihmisoikeuksia eniten ja näkyvimmin poljetaan ja rikotaan. Koska niissä maissa yleensä myös korruptio on yleinen käytäntö, ne ovat tuoneet käytännön osaksi YK:n toimintaa, jossa rikkaat maat ostavat ääniä köyhiltä mailta, jos ei suoraan lahjusten avulla, ainakin tarjoamalla niille edullisia kauppasuhteita ja teknologiaa. Viimeisin kummallisuus nähtiin siinä, että aseriisuntakomitean jäseneksi valittiin Iran, jonka ei parhaalla tahdollakaan voida nähdä edustavan aseriisunnan periaatteita. Taustalla on tietenkin Israelin väitetty ydinase, josta sen tulee luopua YK:n päätösten ja uhkausten kautta, vaikka Israel kieltää omaavansa niitä. Ensimmäinen askel on, että Israelin tulee allekirjoittaa NPT-sopimus, joka kieltää ydinaseitten rakentamisen ja tai teknisen tietotaidon levittämisen. Israel esitti tuloksettoman vastustuksensa Iranin valinnasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172661#.UlUXKGJHT-k
-          Israelin kotipuolustuksesta vastaava ministeri Gilad Erdan sanoi tiistaina puhuessaan Bar Ilan Yliopistossa, että Hizbullahille on 200 000 ohjusta ja rakettia, mutta sen päämäärä on entinen. Israelin vihollinen on luopunut tavoitteestaan Israelin maan valloittamiseksi suoralla hyökkäyksellä, mutta se on kehittänyt uuden strategian uhkauksilla Israelin kotirintaman tuhoamiseksi. Erdan selitti tutkimusten osoittavan selvästi, että vihollinen valmistautuu tulevissa taisteluissa hyökkäämään Israelin siviilikohteita ja sen infrastruktuuria vastaan. Hizbullahilla on nyt  yli 200 000 rakettia, Erdan paljasti todeten, että joka kymmenennessä rakennuksessa Libanonissa on joko raketin laukaisualusta tai asevarasto. Hän sanoi, että tuleva taistelu Hizbullahia vastaan tulee muistuttamaan Libanonin kakkossotaa, mutta laajempana. Hän olettaa Hizbullahin käyttävän raketti-arsenaaliaan varovaisesti ,mutta tehokkaasti niiden tuhovaikutuksen maksimoimiseksi. Erdan kutsuu tätä uudenlaiseksi sotataktiikaksi, jossa keskitytään siviilikohteisiin vastustajan taistelutahdon murskaamiseksi. Kysymyksessä on tahtojen taistelu, ja Israelin tulee varautua siihen, Erdan sanoo, missä hänen roolinsa merkitys moninkertaistuu. - Näiden uhkakuvien alla Israelin täytynee turvautua ennalta ehkäisevään toimintaan säilyäkseen hengissä, missä oikean ajan selvittäminen on ensiarvoisen tärkeää, ettei jää jalkoihin. IDF:n komentajat ovat valmistaneet kansaa todeten, että kriisitilanteessa Israel tulee iskemään täysin voimin, ja että siviiliuhreja tulee olemaan runsaasti molemmin puolin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172667#.UlUbhGJHT-k
-          Englannin MI5 varoittaa kansaa, että tuhannet ääri-islamilaiset ovat valmiit iskemään kohteisiin saarivaltakunnassa, ja että heidän teologiansa mukaan ne ovat laillisia kohteita. BBC:n julkistaman raportin mukaan MI5:n uusi johtaja Andrew Parker sanoo, että islamin terrori on tullut entistä vaikeammaksi tunnistaa ja estää. Hän arvioi, että Pakistanissa ja Jemenissä toimivat muslimit muodostavat suurimman uhan brittikohteita vastaan Englannissa. Afganistanissa ja etenkin Syyriassa taistelevat muslimit, jotka ovat menneet sinne Euroopan maista, muodostavat todellisen uhan palattuaan kotimaahansa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172669#.UlUgd2JHT-k


Tuesday, October 08, 2013

TIISTAI 08.10.13


TIISTAI 08.10.13

1. EILEN, maanantaina 07.10.13, antoi sukupolven suurimmaksi opettajaksi, rabbiksi, kutsuttu ja tunnustettu rabbi Ovadia Yosef vihdoin periksi heikkenevän fyysisen kuntonsa ja toimintojensa lopulta romahdettua tunnustaen, että hänen tulee antaa tilaa uudelle sukupolvelle. Hän oli sydämen pysähtyessä klo 13.20 aikaan 93 vuoden ikäinen. Hän oli syntynyt Bagdadissa, Irakissa, josta hän tuli vanhempiensa kanssa Israeliin 4-vuotiaana 1924 perheen asettuessa asumaan Jerusalemiin. Rabbi Ovadia Yosef oli paitsi tunnustettu ja kunnioitettu hengellinen ja uskonnollinen auktoriteetti, jota kunnioitettiin yli rajojen vaikka ei aina hyväksyttykään hänen uskonnollisia tulkintojaan, myös poliittinen johtaja pitäen Shas-puolueen valvonnan tiukasti omissa käsissään.

Poliittisena johtajana Yosef joutui taistelemaan ashkenazi-juutalaisten hallitsemaa poliittista valtaeliittiä vastaan. Hänen valvonnassaan Shas-puolueesta kehittyi merkittävä tekijä Israelin poliittisella kentällä, joka usein - pitäessään tasapainottavaa asemaa oikeiston ja vasemmiston välissä - pystyi vaikuttamaan maan hallintaan yli puolueen voimasuhteiden. Shas nousi nuoren ja lahjakkaan Arie Derin johdolla vaalivoittoon, mitä seurasi romahdus, kun Deri tuomittiin oikeudessa kolmeksi vuodeksi vankeuteen, mistä vapauduttuaan hän on nyt taistellut uudelleen puolueensa johtoon syrjäyttäen Eli Yisahin, joka oli johtanut puoluetta Derin jälkeen. Shasilla on nyt 11 kansaedustajaa.

OVADIA YOSEFIA pidettiin Jerusalemin shefardi juutalaisten keskuudessa ihmelapsena. Hän julkisti ensimmäinen Torah-tutkimuksensa 9-vuotiaana ja 12-vuotiaanan aloitti opintonsa tunnetussa Porat Yosef yeshivassa ollen huomattavasti nuorempi muita opiskelijoita saavuttaen yeshivan johtajan rabbi Ezra Attiyehin luottamuksen. Hänellä oli valokuvamuisti.
20-vuotiana hänet nimitettiin uskonnollisen oikeuden tuomariksi, dyaniksi, päätyen Jerusalemin uskonnollisen oikeuden johtajaksi. Vuonna 1945 hänet tunnettiin kaikkialla juutalaisessa maailmassa, jonka tulkintoja ja ohjeita kysyttiin päivittäin.

Englannin mandaattiajan lopulla rabbi Yosef ystävystyi Menachem Beginin kanssa, joka johti Irgun-järjestöä, ja jossa monien Ovadian veljien sanotaan toimineen, kuten Ovadia itsekin, joka avusti Beginiä selviytymään englantilaisten pidätykseltä.
Ovadia Yosef ystävystyi myös Shimon Peresin kuten muidenkin sionistien kanssa, mikä ystävyys jatkui heidän poliittisen näkemyksen erilaisuudesta huolimatta. 1947 Ovadia Yosef muutti kolmeksi vuodeksi Egyptiin johtaen uskonnollista oikeutta siellä valittaen maallikkojäsenten maailmallisuutta.
1960-luvulla hän perusti Jerusalemiin oman shefardi yeshivan, koska ashkenazi yeshivassa syrjittiin shefardi-juutalaisia opiskelijoita.

OVADIA YOSEF valittiin shefardi päärabbiksi 1972. Siinä asemassa hän joutui tekemään useita perustavaa laatua olevia päätöksiä ja tulkintoja. Siihen aikaan oli menossa Venäjän juutalaisten massamuutto Israeliin, joiden mukana muutti puolisoita, jotka eivät olleet halakhan mukaan juutalaisia. Hän pystyi vaikuttamaan monien kääntymiseen Israelissa. Toinen merkittävä tulkinta oli Etiopian Beta-juutalaisten hyväksyminen juutalaisiksi, mistä sai alkunsa heidän massamuuttonsa Israeliin, joka päättyi tänä vuonna.
Rabbi Yosefin kausi päärabbina päättyi 1983, mutta hän pukeutui edelleen päärabbin vaatteisiin ja päähineeseen, mistä hänet tunnettiin. Seuraavana vuonna hän perusti Cuoncil of Torah Sages järjestön, joka on luotsannut Shas puoluetta poliittisella kentällä.

EHKÄ merkittävin rabbi Ovadia Yosefin tulkinnoista oli hänet vastauksensa kysymykseen, onko juutalaisen lain mukaan oikein luovuttaa maata rauhaa vastaan. Hän tulkitsi, että jos sillä säästetään ihmishenkiä, se on luvallista. Tältä pohjalta Shas pidättyi äänestämästä Oslon sopimuksesta, minkä johdosta Gazan kaista sekä Juudea ja Samaria ja Jerusalemin itäosa luovutettiin PA:n hallintaan v. 1993 Oslon sopimusten puitteissa. Palestiinalaisten rikottua sopimuksia ja aloittaen terrorisodan intifadan muodossa rabbi Yosef muutti kantansa vastustaen kiivaasti juutalaisten karkottamista v. 2005 Gazasta ja Samarian pohjoisosasta.
Toimintansa loppuvuosina rabbi Yosef antoi useita lausuntoja ja tulkintoja, joita pidettiin hyvinkin ristiriitaisina aiheuttaen enemmän hämmennystä kuin sovittelua ja rauhaa, mitä hänen avustajansa joutuivat selvittelemään. Hän kutsui Ben Gurionia ilkeäksi, maallisia oikeuslaitoksia ei-juutalaisiksi kuten myös Beit Yehudi-puoluetta.  Eräässä vaiheessa hän
kirosi palestiinalaisia. Hänen ympärilleen muodostui hovi, joka piti yksityisoikeutenaan rabbin lähestymistä antaen audienssin harkintansa mukaan. Tämä tietenkin suojeli ikääntynyttä ja sairaalloista rabbia, mutta samalla eristi hänet muusta maailmasta ja antoi hoviväelle mahdollisuuden ohjailla rabbin päätöksiä ja tulkintoja. http://www.timesofisrael.com/ovadia-yosef-outspoken-spiritual-leader-of-israels-sephardi-jews-dies-at-93/

RABBI Ovadia Yosefin hautajaisista maanantaina 07.10.2013 muodostui suurimmat, mitä Israelissa on koskaan järjestetty. Yli 800 000 ihmistä arvioidaan antautuneen Jerusalemin kaduille kaiken muun liikenteen pysähdyttyä pääkaupungissa. Poliisi pelkäsi joittenkin rakennusten voivan romahtaa ihmismassojen painosta. Hautaustilaisuuteen osallistui tietenkin kaikki mahdolliset paikalla asuvat ja olevat kuuluisuudet lyhyestä varoitusajasta huolimatta. Hänet haudattiin Sanhedria hautausmaalle Jerusalemissa klo 18. 00 alkaen. http://www.timesofisrael.com/jerusalem-closes-down-for-rabbi-ovadia-yosefs-funeral/

Spekulaatiot rabbi Yosefin mahdollisesta seuraajasta alkoivat välittömästi kuten myös Shas-puolueen tulevaisuudesta. Puolueen taustavoimat olivat kovin hajanaiset ja puolue pysyi koossa vain rabbi Yosefin arvovallan ja päättäväisyyden ansiosta. Nyt pelätään, että Eli Yishain ja Arie Derin välinen kiista johtajuudesta voi hajottaa puolueen kahteen osaan. Yishai tunnetaan oikeistoon suuntautuvana, Deri puolestaan nojautuu vasemmalle. Deri murehti menetettyään mentorinsa, että he ovat nyt orpoja, kuka heitä nyt ohjaa? Derin suosikki uudeksi hengelliseksi johtajaksi on  Ovadia Yosefin poika Yitzhak Yosef. http://www.jpost.com/Jewish-World/Jewish-News/Death-of-Rabbi-Ovadia-Yosef-is-the-end-of-an-era-328081

2. IDF:n sotilaat tekivät etsintöjä Psagotin juutalaisyhteisössä tehdyn terrorihyökkäyksen tekijöitten löytämiseksi El-Biren kaupungista, josta terroristin tai terroristien uskotaan tulleen ja sinne paenneen, koska se on lähellä Psagotin juutalaisyhteisöä. Uutissähkeitten mukaan sotilaat pidättivät kaksi henkilöä El-Biressä.
PA:n julkistaman raportin mukaan sotilaat pidättivät veljekset Alaa ja Fares Adawin, 25- ja 26-vuotiaat, joiden uskotaan osallistuneen Psagotin iskuun. Raportin mukaan kaupungin asukkaat osoittivat mieltään pidätysten johdosta.

ISRAELISSA odotettiin, että PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas tuomitsisi terrori-iskun Psagotiin, mutta tavatessaan Israelin vasemmistolaisia, labour- ja Hatnua-puoleiden kansanedustajia eilen hän mainitsi tapauksen Psagotissa, mutta ei esittänyt mitään tuomiota tai valittelua siitä tai kahdesta edellisestä terrori-iskusta, joissa kaksi sotilasta murhattiin, vaan viittasi palestiinalaisten menetyksiin, jotka eivät kuitenkaan ole vertailukelpoisia niiden kanssa. Päinvastoin Fatahin FB-sivulla ylistettiin iskujen suorittajia ja annettiin ymmärtää, että uusia murhia ja niiden yrityksiä on tulossa.
PLO:n korkea virkailija Jibril Rajoub syytti Israelin hallitusta murhista, koska se ei ole karkottanut juutalaisia asukkaita Juudeasta ja Samariasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172615#.UlO3TmJHT-k

3. TURKIN pääministeri Recep Tayyip Erdogan sanoi Syyrian presidentti Bashar Assadista, ettei tämä ole poliitikko vaan terroristi. Hän sanoi, että mies, joka surmaa yli 110 000 omaan kansansa jäsentä ei ole mikään poliitikko. Hän näyttää käyttävän harhauttavaa sanontaa, sillä ei Assadin armeija yksin heitä surmannut, he saivat surmansa hallituksen armeijan ja sitä vastaan taistelevien ryhmittymien välisissä taisteluissa, osa heistä siviilejä osa sotilaita ja osa kapinallisiin kuuluvia, jotka ovat osoittautuneet paljon raaemmiksi kuin Assadin armeijan kintereillä seuraavat puolisotilaalliset joukot.

ERDOGAN kertoi mielipiteistään turkkilaiselle Harriyet lehdelle tavattuaan Intian presidentin Pranab Mukherjeen Ankarassa. ”Syyriassa harjoitetaan valtion terrorismia – minun on vaikea ymmärtää Turkin mediassa niitä, jotka puolustavat tätä”. Hän suhtautui myös kriittisesti ulkoministeri John Kerryn kiitteleviin lausuntoihin, miten nopeasti Assad vastasi vaatimuksiin Syyrian kemiallisten aseitten tuhoamiseksi. ”En usko, että Kerry antoi tällaisen lausunnon. Jos hän antoi sen, hän on joutunut puhumaan itseään vastaan”.

PRESIDENTTI Assad sanoi yksityiselle Halk TV-kanavalle antamassaan haastattelussa torstaina, että Turkki tulee maksamaan korkean hinnan antaessaan ulkomaisten pyssymiesten kulkea maansa kautta liittyäkseen kapinallisten joukkoihin. Assad syytti Erdogania kiihkoilijaksi ja valehtelijaksi sekä terroristien tukijaksi. ”Tämä Erdoganin johtama hallitus on syyllistynyt kymmenien tuhansien syyrialaisten veren vuodattamiseen ja Syyrian infrastruktuurin tuhoamiseen”. Hän totesi, että muslimeja soluttautuu 80 maasta Turkin kautta rajan yli Syyriaan. Erdogan kääntyi Assadia vastaan pian taistelujen alettua 2011 Syyriassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172624#.UlO71GJHT-k

4. UUTISOTSIKOITA
-       Saksalainen lehti Der Spiegel kertoo, että Iran on antanut luvan Assadille lennättää sotilaallisia lentokoneitaan turvaan Iraniin mahdollisen hyökkäyksen varalta. Länsimaiden armeijat olivat valmistautuneet tuhoamaan Syyrian ilmavoimat rangaistusiskuissa siksi, että Assadin armeija oli käyttänyt kemiallisia aseita Ghoutan lähiössä Damaskoksessa, minkä Assad on järjestelmällisesti kiistänyt Venäjän tukemana. Sopimusta kutsutaan artikkelissa
         salaiseksi, jonka mukaan Iran voi viedä sotilaitaan Syyriaan ja Assad voi tarvittaessa kutsua Iraniin lähetettyjä koneita niin halutessaan. Artikkelissa väitetään edelleen, että Iran on lähettänyt valankumouskaartin eliittijoukkojaan Assadin armeijan tueksi. Raportin mukaan Assad on pyytänyt Saksaa toimimaan välittäjänä kapinallisten ja hallituksen välillä, mutta ulkoministeri Guido Westerville torjuu pyynnön todeten, että YK:n nimittämä Lahkdar Brahimi toimii välittäjänä, jota Saksa tukee. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172612#.UlPB5GJHT-k
-          Israelin hallitusyhteistyön puheenjohtaja Yariv Levin ei ole ollenkaan tyytyväinen pääministeri Benyamin Netanyahun pitämään puheeseen Bar Ilan yliopistossa sunnuntaina. Puhetta kutsutaan nimellä ”Bar Ilan puhe no 2”, jossa pääministeri lausui epäileviä aavistuksia rauhanneuvottelujen onnistumisesta. Levin ei suoraan hyökännyt pääneuvottelijaa Tzipi Livniä vastaan todeten, että hän on hallituksen nimittämä lähetti, jolla on esitys- mutta ei päätösoikeutta. Bibi sanoi Bar Ilan puheessa no 1 vuonna 2009 asettuvansa kannattamaan kahden valtion periaatetta, mistä Levin sanoo, että olisi ollut parempi, jos sitä ei olisi pidetty. Hänen kritiikkinsä paljastaa sen syvän epäluulon, mikä esiintyy Likudin sisällä, etteivät salaisissa keskusteluissa käsitellyt ja sovitut kysymykset PA:n kanssa ole sopusoinnussa puolueen periaatteiden kanssa eivätkä sellaisinaan hyväksyttävissä. Livnin kanta palestiinalaiskysymykseen tunnetaan, mutta neuvotteluissa käsitellyistä asioista ovat tietoisia Livnin lisäksi vain Yitzhak Molcho ja pääministeri. Arvostelua sen sijaan on herättänyt julkisuuteen päässet huhut, että Livni esittelee vapaasti omia näkemyksiään PA:n ja USA:n edustajille neuvottelujen ulkopuolella. Pääministerin rakentama neuvotteluprosessi salaisine sopimuksineen herättää epäilyksiä kulissien takaisesta salaliitosta, joka syötetään kansalle valmiina annoksina. Levin selitti, että Netanyahun YK:n puheesta puuttui tärkein elementti: Israelin historiallinen ja uskonnollinen oikeus Israelin maahan, mitä PA ei voi esittää. Hän sanoi halunneensa kuulla puheesta maan sionistisen liittämisen, vaikka se olisikin heiluttanut hallitusyhteistyötä, sillä se on vain väline ei päämäärä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172627#.UlPEz2JHT-k
-          Egyptin armeijan komentaja el-Sissi sanoo, että presidentti al-Mursin hallituksen kaataminen ehkäisi sisällissodan. Sissi toimii hallituksen puolustusministerinä. Hän antoi haastattelun Al-Masry Al-Youm lehdelle, minkä Al-Arabiya käänsi englanniksi. Hän vakuuttaa toimineensa kansallisista ja turvallisuussyistä, ja että hän puhui presidentti Mursin kanssa ennen hänen kaatamistaan pyytäen häntä esittämään muutoksia antaen hänelle ultimaatumin muodossa viikon aikaa, tai maassa syntyy väkivaltaisia levottomuuksia, jotka voivat johtaa sisällissotaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172620#.UlPLhGJHT-k
-          Iranin ulkoministeri Javad Zarif vakuuttaa, että Iranilla on oikeus uraanin rikastamiseen ja siihen liittyvän teknologian hallitsemiseen tavatessaan Teheranissa vierailevan Sveitsin apulaisulkoministeri Yves Rossierin, kuten AFP raportoi. Hän syytti länsimaita syyttämis- ja uhkausmentaliteetista, mitkä eivät ole saaneet muutosta aikaan. Israelin ministeri Yuval Steinitz arvioi, että Iranin talous romahtaa 18 kuukauden sisällä, ellei sanktioita helpoteta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172618#.UlPNX2JHT-k


Monday, October 07, 2013

MAANANTAI 07.10.13


MAANANTAI 07.10.13

1. PSAGOTIN juutalaisyhteisössä lauantai-iltana tapahtunut terrori-iskun vaiheet alkavat olla selvillä, joskin murhayrityksen tehnyt terroristi on edelleen  kateissa, vaikka huhujen mukaan turvallisuusjoukot olisivat tehneet pidätyksiä. Tapahtuma sarja alkoi 21.20 aikaan Glickin perheen 2-kerroksisen talon pohjakerroksessa, jota kautta perheen 9-vuotias tytär Noam palasi succot-juhlasta. Hän havaitsi jonkun hahmon pohjakerran porrashuoneessa luullen sitä ensin vieraaksi, mutta nähdessään mustan kasvosuojan hahmon kasvoilla hän tajusi olevansa vaarassa. Terroristi oli metrin päässä hänestä ampuen kolme laukausta tyttöä kohti, joka huusi apua täysin voimin. Terroristi, joka ilmeisesti oli aikeissa murtautua talon sisälle, pakeni välittömästi. Hän oli päässyt yhteisön sisälle kaksinkertaiseen turva-aitaan tehdyn aukon kautta, jonka kautta hän myös lienee paennut läheiseen El-Biren arabikaupunkiin.

Hänen isänsä Yisrael Glick kuuli laukausten äänet ja tytön avunhuudot olohuoneessa mennen alas tarkastamaan, mistä ne johtuivat,  ja näki Noamin seisovan siellä äänettömänä, lopulta osoittaen porrashuoneeseen sanoen: ”Isä, siellä on arabi”. Glick vei työn sisälle ottaen oman aseensa mennen tarkastamaan, ettei terroristeja ollut enää talossa tai sen lähettyvillä. Sen jälkeen hän kutsui Psagotin hätäpalvelutiimin paikalle, jossa hän itse palveli.

Vasta hänen vaimonsa kutsuessa häntä tulemaan olohuoneeseen, hän näki luodinreiän tyttärensä olkapäässä tajuten tilanteen vaarallisuuden. Lääkintäpalvelun miehet olivat paikalla minuuttien kuluessa antaen tytölle ensiavun kiidättäen hänet Shaare Zedekin sairaalaan Jerusalemissa. Tytön vammat tarkastanut lääkäri arvioi ensin, että haava voi olla luodin tai puukoniskun seurausta, mutta Noamin oman kertomuksen mukaan terroristi ampui kolmesti aivan lähietäisyydeltä. Isä pitää ihmeenä, ettei terroristin luodit olleet surmanneet tyttöä, sillä hänen kertomansa mukaan luodin suunta kaksi sm vasempaan tai oikeaan olisi surmannut hänet. Luoti oli osunut tytön rintaan tullen ulos selästä lähellä olkapäätä.
Vielä ei ole selvää, oliko terroristi yksin, vai oliko heitä useampia. http://www.jpost.com/National-News/Terror-victims-father-says-two-centimeters-saved-his-daughters-life-328041

Fatahin Facebook-sivulla julkaistiin sunnuntaina kirjoitus, jossa ylistettiin Psagotin terrori-iskuja sekä aiemmin Hebronissa tapahtunutta IDF:n sotilaan ampumista: ”Palestiinan sala-ampuja oli täällä”, sanotaan PMW:n kääntämässä kirjoituksessa. ”Hän jätti todellisten miesten allekirjoituksen eri puolille kotimaata. Hän teki kunniaa ja lähti siirtyen toiseen paikkaan jättäen uuden allekirjoituksen, vahvistaen niiden kertomuksia, jotka rakastavat kotimaata”.
Pääministeri Netanyahu syytti ampumistapauksista PA:n johtajien harjoittamaa kiihotusta todeten, että edellinen vuosi oli ollut rauhallisin aikoihin, mutta PA:n kiihotuksen seurauksena tällaiset tapaukset ovat lisääntymässä. ”Murhaajien tulee tiedostaa, ettei tämä auta heitä”.

Tapaus sai rajuja tuomioita oikeiston taholta, jotka vaativat lopettamaan terroristien vapauttamisen. ”Viimeisin hyökkäys on punainen viiva hallitukselle”, sanoi Shuli Moallem (Israel beitenu), ”Joka haluaa säilyttää turvallisuuden, ei vapauta terroristeja”.
IDF:n entinen keskuskomennuskunnan komentaja Gadi Shamni sanoi Armeijan radion lähetyksessä, että terrorismin nousu voi ennakoida kolmannen intifadan alkamista. ”Viimeisen kuukauden tapahtumat voivat johtaa tilanteen eskaloitumiseen Länsirannalla. On vaikea arvioida, onko tämä todella sen alkua, mutta tämänkaltaiset tapahtumat rohkaisevat toimimaan niitä, jotka muuten eivät toimisi”. http://www.timesofisrael.com/fatah-official-israel-to-blame-for-psagot-attack/

FATAHIN korkea virkailija, PA:n olympiakomitean puheenjohtaja Jibril Rajoub totesi Kol Israel haastattelussa tähän tapaan: ”Kuulehan, minä tuomitsen kaiken, mikä aiheuttaa tuhoa. Tuomitsen sen ja tuomitsen ne, jotka ovat vastuussa siitä. Ja vastuullinen on Israelin hallitus ja pääministeri”. Hän selitti, että ”9-vuotiastaryttöä ammuttiin siksi, että Israelin hallitus kiihottaa ja provosoi rakentamalla setlementtejä”. Hän vakuutti, ”ettei kukaan kunniallinen henkilö vahingoittaisi lasta, vaikka lapsi olisikin väärässä paikassa, kuten setletit ovat”. Hän sanoi, että hänellä on 12-vuotias poika, ja tietää hyvin, miten se haavoittaa, mutta sanoi ”toivovansa, että Israel alkaisi lopulta suunnitella, miten siirtää setlerit vihreän linjan taakse”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172584#.UlJYgWJHT-k

Samarianeuvosto esittää armeijalle voimallisen vastalauseen siitä, että PA:n poliisin autoja liikkuu vapaasti Juudean ja Samarian C-alueilla vain juutalaisille asukkaille tarkoitetuilla maanteillä vastoin Oslon sopimuksia, joiden mukaan PA:n poliisiautolla on oikeus ajaa siellä vain  IDF:n auton saattamana. Neuvosto on koonnut asukkaitten antamia tietoja ja havaintoja määräyksen rikkomuksista, mutta saadakseen pitäviä todistuksia se on asettanut kameroita IDF:n rakennelmiin Juudeassa ja Samariassa.
Neuvoston puheenjohtaja Sagi Keizler sanoo, että on anteeksiantamatonta, että valtio antaa tämän jatkua. ”PA.n poliisiautojen liikkuminen C-alueilla vaarantaa asukkaita” todeten, että on itsestään selvää, että ”nämä ovat poliisin univormuihin pukeutuneita terroristeja”. Useissa neuvoston ottamissa videoissa näytetään, miten Israelin poliisiauto ohittaa PA:n poliisiauton C-alueilla ilman IDF:n saattajaa, eikä reagoi siihen mitenkään tarkistamatta, että PA:n poliisiauto voi olla kuljettamassa aseita tai etsittyjä terroristeja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172573#.UlJbamJHT-k

2. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu (Bibi) on aikaa myöten alkanut tajuta, mikä tässä Israelin ja PA:n välisessä kiistassa lopuilta on kysymys. Hän puhui aiheesta eilen illalla Bar Ilan yliopiston strategisten tutkimusten tilaisuudessa poiketen merkittävästi edellisestä puheestaan v. 2009, jossa hän tunnustautui kahden valtion periaatteen kannattajaksi. Tällä kertaa puheen sävy oli muuttunut. Hän kertasi historiaa lähtien vuodesta 1921, jolloin Haj Amin al-Hussein nousi Jerusalemin päämuhftiksi kuvernööri Samuelsia painostamalla.

Haj Amin al-Hussein aloitti välittömästi palestiinalaisten kiihotuksen, josta ensimmäinen seuraus oli arabimellakat Jaffassa, mitä seurasi Hebronin massamurha 1929, ja monilla paikoin, myös Jerusalemissa,  sen jälkeen. Haj Aminin pääteema oli ajaa maahan muuttaneet juutalaiset pois maasta, mitä hän ajoi jatkuvalla juutalaisten vastaisella terrorilla. Myöhemmin hän liittoutui natsi Saksan kanssa tarjoten arabeja taistelemaan natsien rinnalla juutalaisten tuhoamiseksi Euroopassa. Peläten brittien pidätystä hän pakeni Saksaan osallistuen juutalaisten tuhoamis-operaatioihin ja suunnitellen keskistysleirejä myös Palestiinaan.

PÄÄMINISTERI totesi Bar Ilan puheessaan, että villakoiran ydin on se, että ”arabit hyväksyvät juutalaisten asuvan keskuudessaan, ja että he tunnustavat Israelin oikeuden juutalaisena valtiona. Ilman tätä alueella ei koskaan tule olemaan rauhaa”. Tällä hän tarkoittaa kaikkia arabeja, ei vain PA:n arabeja. Hän myös totesi puheessaan, että Livnin ja Kerryn lupaukset rauhansopimuksesta toukokuussa ensi vuonna eivät tule toteutumaan, elleivät arabit muuta perusteellisesti näkemystään Israelista ja juutalaisista, jotka ovat tulleet tänne jäädäkseen. Bibi ei myöskään näe mitään mahdollisuutta PA:n ja arabien vaatimuksille paluuoikeudesta, mistä Livni on samaa mieltä, vaikka muuten eroaa oleellisesti Bibin näkemyksestä. Likudin sisä-piirissä on voimistuva kahden valtion periaatteen vastustus, ja esitetään jopa mahdollisuutta arabien siirtämiseksi Jordaniaan, jonka asukkaista 75 % on palestiinalaisia.
Bibi ei vielä uskaltanut hylätä kahden valtion periaatetta, mutta totesi, etteivät ”setlementit”, joilla hän tarkoittaa Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjä, ole keskeinen ongelma. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Netanyahu-puts-a-damper-on-Israeli-Palestinian-peace-process-at-2013-Bar-Ilan-speech-328052

3. JP:n vakiokolumnisti Barry Rubin kirjoittaa artikkelissaan USA:n Lähi Idän politiikasta.
Hän päätyy kirjoituksessaan kolmeen kehityssuuntaan, joita esitellen lyhyesti.
-          Iran tulee jatkamaan ydinaseen rakentamista tai ainakin hyökkäävää politiikkaansa, ja se tulee pettämään lapselliset amerikkalaiset. Iran voimistuu, USA:n liittolaiset heikkenevät.
-          Israelin ja PA:n väliset neuvottelut eivät johda minnekään, mutta PA tulee voimistamaan Israelin tuhoon tähtäävää politiikkansa. PA:lle olisi kuitenkin edullisempaa saada oma valtio, josta käsin se voisi voimistaa Israelin tuhoamista.
-          Sunnisuuntaa edustajat islamilaiset järjestöt kuten salafistit ja Al-Qaida tulevat hylkäämään USA:n, koska ne eivät ole koskaan hyväksyneet Yhdysvaltoja. Sunnit tulevat myös voimistamaan hyökkäyksiään shia-muslimeja vastaan, joita ne pitävät vääräoppisina. Obaman hallitus tulee jatkamaan kuitenkin niiden tukemista, vaikka se sokeasti kaivaakin tällä Yhdysvaltain omaa hautaa.

4. UUTISOTSIKOITA
-       Democracy Instituutin suorittaman gallupin mukaan 30.6 % haluaa, että sopimus PA:n kanssa, jolla juutalaisyhteisöt pakotetaan muuttamaan vihreän linjan länsipuolelle, tulee alistaa juutalaisenemmistön kansaäänestykseen. 24.7 % haluaa, että muutkin israelilaiset saisivat osallistua kansanäänestykseen, 24.9 % katsoo Knessetin käsittelyn riittäväksi. Israelin arabeista 45.2 % kannattaa koko kansan äänestämistä, 11 % vain juutalaisväestön. 13.5 % sanoo, ettei kenelläkään ole oikeutta päättää siitä.
-          Shas-puolueen hengellinen johtaja Ovadia Yosef taistelee hengestään sairaalassa. Hän fyysiset toimintansa ovat romahtaneet ja häntä on pidetty hengissä jo muutaman viikon ajan, välillä osoittaen elpymistä, välillä taantumista. Tämä on jo aloittanut taistelun siitä, kuka pystyy astumaan hänen tavallista suurempiin saappaisiinsa, sillä hänen vaikutusvaltansa on suuri sekä poliittisesti että opillisesti, jossa Yosefia on arvostettu vaikka muuten vastustettu. http://www.jpost.com/National-News/Shas-spiritual-leader-on-life-support-as-health-takes-turn-for-worse-328058
-          Iranin nuoriso ei ole samaa mieltä Netanyahun kanssa, etteikö heillä olisi lupa pitää tiukkoja farkkuja (jeans) Iranissa. He twiittasivat useita kuvin varustettuja kirjoituksia ja piirroksiakin väitteittensä tueksi. Hyvä alku vapaammalle kehitykselle, jos tuo pitää paikkaansa Iranissa, jossa siveyspartiot ovat perinteisesti tarkkaan seuranneet etenkin naisia, ettei vain hiuskiemura pistä esiin kasvosuojan alta. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Iranian-youth-to-Netanyahu-We-are-free-to-wear-jeans-328053
-          PA:n pääneuyottelijana tunnettu Saeb Erekat esitti vastalauseensa tsekkien presidentti Milos Zemanin esitykselle maansa lähetystön siirtämiseksi Jerusalemiin. USA:n kongressi teki saman päätöksen jo vuosia sitten, mutta sen presidentit ovat käyttäneet oikeuttaan siirtää muuttoa vuodeksi kerrallaan. CTK-uutistoimiston mukaan presidentti Zeman kehotti arabiliitoa ja arabiministereitä käsittelemään asiaa ministeritasolla käsitellessään palestiinalaiskysymystä. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Erekat-protests-Czech-presidents-call-to-move-countrys-embassy-to-Jerusalem-328028
-          Puolustusministeri Moshe Yaalon matkustaa Yhdysvaltoihin, jossa hän tapaa USA:n puolustusministeri Chuck Hagelin. Keskustelun aiheina uskotaan olevan Iranin ja Syyrian epäselvä tilanne sekä Libanonin ja Hizbullahin liittyminen siihen. Yaalonille esitellään samalla F-35 konetta, joita Israel on tilannut 20 kpl oikeudella tilata lisää myöhemmin. Tämä stealth, tutkaa hyljeksivä kone on kärsinyt toistuvista vaikeuksista sekä alihankkijoiden että suunnitelmien puutteellisuuksien vuoksi, mikä on nostanut sen kustannuksia ja siirtänyt toimitusaikaa. Lopulta valmistuttuaan sen uskotaan ja toivotaan olevan ylivoimainen luokassaan, jolle ei löydy vertaista. Israel haluaa koneen elektroniikkaan ja varusteluihin omia teknisiä sovelluksiaan ja laitteitaan, mikä on myös osaltaan lisännyt kustannuksia. http://www.jpost.com/Defense/Defense-Minister-Yaalon-to-travel-to-US-for-talks-with-Hagel-328046
-          Syyskuun aikana Israelista meni 5 549 rekkaa Gazaan kuljettaen 155 000 tonnia erilaisia tavaroita. Tämä on tullut entistä tärkeämmäksi Egyptin sulkiessa välillä rajansa Gazaan ja tuhoamalla salakuljetustunneleita. Tänä vuonna Gazaan on 46 130 rekkaa kuljettanut  1 285 946 tonnia tavaroita. Voiko tätä nimittää Gazan alueen saartamiseksi, vaikka Hamas pitääkin Israelia vihollismaana? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172579#.UlJ8c2JHT-k
-          Egyptissä vietettiin sunnuntaina Jom Kippurssodan eli 1973 sodan 40-vuotis muistopäivää. Muslimiveljeskunta oli kutsunut kannattajiaan kaikkialla Egyptissä tulemaan silloin kaduille osoittamaan mieltään armeijan valvomaa hallitusta vastaan. Yhteenotoissa kuoli ainakin  51 ihmistä ja 246 haavoittui, kuten Al-Arabiya raportoi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172583#.UlJ92WJHT-k






Sunday, October 06, 2013

SUNNUNTAI 06.10.13


SUNNUNTAI 06.10.13

1. 9-VUOTIAS tyttö Noam Glick haavoittui yläruumiiseen terroristin ampumista luodeista lauantai-iltana leikkiessään kotonaan Psagotissa Ramallahista pohjoiseen. Lähettyvillä asuva naapurinmies Shlomo Petrover huomasi tapahtuman ja meni antamaan tytölle ensi avun, kunnes ambulanssi ehti paikalle. Tyttö oli tajuissaan ja puhui ambulanssin henkilökunnalle kaiken aikaa, jotka rohkaisivat häntä kehuen hänen urheuttaan. Hänet kiidätettiin Jerusalemin Shaare Zedek sairaalaan. Tytön vammat tutkinut lääkäri ei ollut varma, oliko haava ampuma- vai puukonhaava. Hän on kohtalaisessa kunnossa.

IDF:n paikalle tulleet sotilaat tutkivat ympäristön, ettei alueella ollut useampia terroristeja ja löytääkseen vihjeitä, miten hän oli päässyt paikalle. He löysivät jalanjälkiä turvallisuusaidan viereltä ja havaitsivat, että siihen oli tehty aukko. Tämän johdosta he epäilivät terroristin tulleen Psabonin alueelle al-Bireh arabikaupungista. Asukkaita pyydettiin pysyttelemään sisätiloissa, kunnes sotilaat olivat haravoineet alueen.
Eräs motoristi sanoi joutuneensa tulituksen kohteeksi Kochar Yaacoviin johtavalla tiellä lähellä Psagotin kylää.
Pari viikkoa sitten kersantti Gal Kobi, 20-vuotta, kuoli niskaan ammutusta luodista vartioidessaan Hebronissa Patriarkkain Mausoleumiin johtavaa tietä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4436860,00.html, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172532#.UlDz4mJHT-k

Likudin ja Beit Yehudin kansanedustajat tuomitsivat lauantai-illan terrori-iskun voimakkain sanoin: ”Olemme palanneet todellisuuteen, jossa keskustelut palestiinalaisten kanssa ovat verrattavissa murhaaviin terrori-iskuihin. Tämä todellisuus ei saa jatkua. Vaadin pääministeriä tuomaan takaisin keskusteltavaksi terroristien vapauttamisen ja antamaan armeijalle vapaat kädet toimia voimallisesti murhaavaa terrorismia vastaan, joka on taas nostanut päätään”, sanoi talonrakennusministeri Uri Ariel (Beit Hayehudi). Puheenjohtaja Naftali Bennett tuomitsi samoin terrori-iskun, kuten saman puolueen jäsen Yoni Chetboun, joka on Knessetin ulko- ja turvallisuusvaliokunnan jäsen, todeten, että ”viime aikoina sattuneet ampumistapaukset osoittavat yhteen suuntaan: Terrorismi on nousussa uudelleen”. Likudin kansanedustajat  Tzipi Hotoveli ja Danny Danon syyttivät PA:n johtoa kaksinaismoraalista käydessään neuvotteluja Israelin kanssa ja samaan aikaan tukien terrorismia. Hekin vaativat kovempia otteita terrorismin kitkemiseksi, mutta myös kyseenalaistavat neuvottelut näissä olosuhteissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172535#.UlD0rmJHT-k

2. ARABIT palasivat pari päivää sitten Homeshin tuhottuun juutalaisyhteisöön aloittaen sen alueitten kunnostamisen istuttaen puita ja pyrkien poistamaan kaikki juutalaisten asukkaitten jäljet alueelta osoittaakseen omistusoikeutensa. Pian sen jälkeen juutalaisia aktivisteja palasi Homeshiin maalaten uudelleen arabien häpäisemän yhteisön symboliksi nousseen vesitornin ja poistaen arabien jättämät iskulauseet ja muun rekvisiitan.

Aktivistit kuuluvat ryhmään ”Homesh First”, Homesh ensin, jotka korjasivat myös arabien vesitornille aiheuttamia kolhuja ja muita tuhoja ennen maalausta, johon kuuluu suurikokoinen menora kynttilänjalka. Ryhmä perustettiin sen jälkeen, kun Homeshin juutalaisyhteisö tuhottiin Ariel Sharonin juutalaisten karkottamissuunnitelman mukaan 2005 kahden muun Juudeassa sijaitsevan sekä Gazan 21:n juutalaisyhteisön kanssa.

Aktivistit palasivat viimeisen kuuden vuoden aikana toistuvasti Homeshiin rukoilemaan ja opiskelemaan Toraa rajapoliisin karkotuksista huolimatta. Yhteisön hylätty alue rapautui ja villiintyi eivätkä arabit olleet kiinnostuneet siitä koko 35 vuoden aikana. Vasta oikeuskansleri Yehud Weinsteinin todettua äskettäin vasemmistolaisten NGO-järjestöjen tavoin, että Homesh kuuluu läheiseen Burkah arabikylään, arabit tulivat paikalle tuoden paikalle lippujaan ja iskulauseplakaattejaan, mikä Homesh First ryhmän mielestä on perusteeton.
”Jos arabit tuntevat kiinnostusta siihen, miksi he heräsivät vasta Homeshin tultua perustetuksi 35 vuotta sitten ja mikseivät he 6 vuoden aikana tehneet mitään sen kunnostamiseksi? Homesh on aina olut juutalaisten maata ja tulee aina pysymään”. 
SHOMRONIN alueneuvoston puheenjohtaja Gershon Mesika kehotti hallitusta rakentamaan Homeshin uudelleen, koska arabien toimet osoittavat heidän haluavan vain vahingoittaa juutalaisia, kun juutalaiset taas haluavat rakentaa maata.
Ministeri Uri Arile kehotti myös ”hyväksymään virallisesti Homesh First perustaman yeshivan, koska sillä on strategista arvoa”. Hallitusyhteistyön puheenjohtaja Yariv Levin (Likutenu) kehotti puolustusministeriötä, joka vastaa territorioitten käytännön järjestelyistä, antamaan virallisen luvan Homeshin yeshivan avaamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172515#.UlD44WJHT-k

3. ISRAELIN kuntavaalit pidetään 22.elokuuta. Arutz Sheva julkisti artikkelin Jerusalemin pormestariksi pyrkivästä ehdokkaasta nimeltä Arieh King, joka esittelee pääkaupungin ongelmia ja miten hän aikoo osaltaan ratkoa niitä erityisesti Jerusalemin itäosan alueilla. Hän itse asuu Maale Hazeitim lähiössä, joka sijaitsee Öljyvuorella, Israelin vanhimman hautaus-maan lähellä. Se rajoittuu pääosin arabien asuttamaan Ras Al-Amudin lähiöön, jonne juutalaiset ovat myös pyrkineet muuttamaan. Alueet ovat perinteisiä juutalaisalueita, joilta heidät karkotettiin viimeksi Jordanian hallituksen toimesta vuosien 1948-1967 aikana.

Jerusalemin itäosan asukkaat eivät tavallisesti äänestä kuntavaaleissa, mutta King sanoo, että hänet tunnetaan siellä ja siksi häntä äänestetään. Hän sanoo arabien tulleen ramadanin aikana hänen luokseen keskustellakseen massojen hallintamenetelmistä. Hän valittaa sitä, etteivät puolueet ole kovin kiinnostuneita tilanteesta Jerusalemin itäosissa, katujen kunnosta, katu- ja liikennevaloista, siisteydestä, roskien keräilystä jne., sillä tilanne on kuin jäädytetty vuodesta 1967 lähtien, jolloin alueet tulivat Israelin valvontaan. ”Haluamme yhdenvertaistaa pääkaupungin itä- ja länsiosat, mikä houkuttelee useampia juutalaisia muuttamaan itäosiin”, King lupaa sanoen, että kaupungin budjetti antaa siihen mahdollisuuden.

KING kieltää ehdottomasti haastattelijan huomautuksen, etteikö hänen suunnitelmansa muistuta kahden valtion periaatteita arvostaa samalla tavoin molempia puoliskoja:
”He haluavat jakaa Jerusalemin ja luovuttaa itäosan PA:lle. He eivät myöskään halua investoida Jerusalemin itäosiin, koska jakosuunnitelman mukaan se olisi rahan haaskausta. Me uskomme päinvastaiseen. Me haluamme pitää sen Israelin omistuksessa. Suunnitelmamme toteuttaminen hyödyntää myös arabeja, mikä on aivan oikein, koska päämääränä on kohentaa asukkaitten hyvinvointia, olkoot arabeja tai juutalaisia. Meidän tulee jatkaa investointia ja olosuhteitten parantamista”.

KING haluaa, että pääkaupungin kevytrautatietä jatketaan Atarotin teollisuusalueelle ja edelleen Adamin lähiön risteykseen saakka. Sen sijaan hän suhtautuu kriittisesti pyörätien entisille junakiskoille sekä koripalloareenan rakentamista todeten, että ne ovat tarpeellisia, mutta eivät kiireellisiä. Hän muistuttaa, että 38 % kaupunkilaisista elää köyhyysrajan alapuolella, minkä johdosta investointien suuntaamista on harkittava uudelleen.

Hän valittaa, että keskusta-alueitten ulkopuolisia lähiöitä syrjitään tilaisuuksien järjestämisessä, minkä vuoksi Neveh Yacovissa ja Ramotissa asuvat joutuvat käyttämään busseja päästäkseen niihin paikoitustilojen puuttumisen vuoksi. Tämä hyödyntää keskustan ravintola- ja kioskipalveluja muiden kustannuksella. Hän sanoo, ettei Jerusalemissa ole yhtään vapaa-ajan huvittelupuistoa (Lunapark), joita Tel Avivin alueella on kuusi. ”Haluamme rakentaa yhden joko Pisgat Zeeviin tai Atarotiin”. King kritisoi hallituksen  päätöstä siirtää E-1 alueen  rakentamista Maale Adumin ja Heprealaisen yliopiston välille, mikä halventaisi asuntojen hintoja Jerusalemissa, kuten muukin investoiminen kaupungin itäosiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172516#.UlECNGJHT-k

4. UUTISOTSIKOITA
-      Presidentti Barack Hussein Obama totesi äskettäin, että Iranin ydinpommi on ainakin vuoden päässä valmistumisestaan. Tämä poikkeaa pääministeri Benyamin Netanyahun kiireellisyys-esityksestä, jonka mukaan aikaa on vain pari kuukautta. Obama esitteli arvioitaan AP:n haastattelussa todeten, että USA:n arviot poikkeavat Israelin esittämistä. Toiseksi hän vakuutti, että USA tulee testaamaan Iranin presidentti Hassan Rouhanin lähentymis-pyrkimykset ennen kriittisiä päätöksiä. Hän sanoi USA:n olevan valmis liittymään rakennelmaan, jonka tehtävänä on tutkia Iranin väitteet ydinohjelmansa rauhanomaisuudesta, mikä johtaisi suhteiden parantumiseen ja Iranin talouden elpymiseen. Hän arvioi, että Rouhanin vakuuttava voitto vaaleissa osoittaa Iranin kansan suosivan hänen maltillisuuttaan. Hän vakuutti sopimusratkaisun hyödyttävän sekä Israelia että USA:ta. New York Times väitti artikkelissaan, että Israel oli valmis hyökkäämään Iraniin viime lokakuussa, mutta että luopui siitä USA:n painostuksen vuoksi. Pääministerin kanslia kiistää NYT:n torstaisen uutisen. Obama muistutti kuitenkin, ettei Rouhama ole ainoa Iranin päättäjä, eikä korkein, sillä ylin kaitsija Ali Khamenei pitää ohjaksia tiukasti omissa käsissään. Khamenei antoi varovaisen tunnustuksen Rouhanin USA:n matkan tuloksista, vaikka ei kaikilta osin. Etenkin Iranin vallankumouskaartin komentaja kritisoi presidentti Rouhanin myönnytyspolitiikkaa, mutta kansan parissa hänellä näyttää olevan kannatusta. Khamenei sanoi ”epäilevänsä USA:n vilpittömyyttä eikä luota heihin ollenkaan”. Hän väittää, että USA:n hallitus on kansainvälisen sionismin valvonnassa. Netanyahu kutsuu Rouhanin esitystä YK:ssa suden esiintymiseksi lammasten vaatteissa. ”Meidän ei tule koskaan antaa Iranin houkutusten vietellä itseämme, ennen kuin se pystyy todistamaan ydinsuunnitelmansa romuttamisen”, hän sanoi. Iranin ulkoministeri Javad Zarif iski takaisin todeten: ”Emme ole nähneet Netanyahulta mitään muuta kuin valheita ja toimia pettämiseen ja pelottelemiseen, eikä kansainvälinen yhteisö anna niiden mennä vastaamatta. 22 vuoden ajan sionistinen hallitus on valehdellut toistaen, että Iranin ydinpommi valmistuu kuuden kuukauden sisällä”.
-          USA:n hallituksen osittainen sulkeutuminen varojen loputtua tulee vaikuttamaan myös Siinailla toimivien joukkojen toimintaan sekä Iranin vastaisten pakotteiden asettamissa. Ulkoministeri John  Kerry sanoi, että tämä tulee vahingoittamaan USA:n uskottavuutta maailmalla. Kongressin kyvyttömyys ratkaista rahoituskysymys on jatkunut jo viikon verran. Se tulee siirtämään myös Israelille myönnettyjen varojen suorittamista. ”Turvallisuusavustuksemme lähimmälle liittolaisellemme Israelille Lähi Idässä viivästyy”, Kerry sanoi. ”Uusi talousvuotemme alkoi viime viikolla, mutta rahoitusvaikeuksien vuoksi muutamat instanssit kuten Siinain rauhanturvaami-soperaatio kärsivät varojen puutteesta aikana, jolloin rauhattomuus kasvaa kriittisellä alueella”. USA:n osuus Siinain Multinational Force and Observers eli MFO oli 2012 budjetin mukaan 25 miljoonaa. USA:n Israelille vuosittain maksama avustus on 3.1 miljardia USD. Rahoitusongelma tultaneen lopulta ratkaisemaan kuten ennenkin ilman, että kumpikaan osapuoli hyötyi. http://www.timesofisrael.com/us-shutdown-delaying-aid-to-israel-sinai-peacekeeper-funding/
-          Kenia on ollut länsimaiden suosiossa turvallisena, mistä Nairobin Westgate kauppakeskus oli malliesimerkki useine israelilaisten omistamine liikkeineen. Tämä safe heaven imago murskautui tusinan terroristin hyökätessä aavistamatta kauppa-keskukseen ottaen satoja ihmisiä panttivangeikseen. Kenian turvallisuusjoukot syyttivät, ettei USA eikä Israel antanut heille mitään varoitusta hyökkäyksestä, mutta Israelin turvallisuusvirkailijat vakuuttavat, että he antoivat varoituksen Nairobin viranomaisille, mutta se ilmeisesti jätettiin huomiotta. Israelilaisten omistamat liikkeet keskuksessa olivat yksi huolen aihe, minkä vuoksi sen julkistamista pyydettiin välttämään, jopa välttää keskustelua puhelimessa hepreankielellä. Hyökkäyksessä kuoli 61 ihmistä, kuusi turvallisuusmiestä ja viisi epäiltyä terroristia. Lisäksi 9 epäiltyä terroristia pidätettiin, mutta muutamien uskotaan päässeen pakoon. http://www.timesofisrael.com/nairobi-attack-shakes-sense-of-security-for-kenyas-jews/
-          USA:n Navy Seal kommandoyksikkö, jota kutsutaan nimellä Team six, teki aikaisin ennen muslimien aamurukouksia iskun Somaliassa Barawen kaupunkiin siepatakseen Nairobin hyökkäyksen johtajan, mutta yksikkö kohtasi odotettua suurempaa vastarintaa, ja 20 minuutin tulitaistelun jälkeen hyökkäys lopetettiin ja miehet vetäytyivät tappioitta. Muutaman tunnin Somalian operaation jälkeen USA.n armeijan Delta-force teki ratsian Libyassa siepaten Libyan Al-Qaida johtajan Nazih Abdul-Hamed al-Ruqain, peitenimi Anas al-Libi. Hänet pidätettiin laillisesti, sanoo Pentagonin edustaja Robert Little. Al-Libi oli etsittyjen listalla vuodesta 1998 lähtien epäiltynä USA:n lähetystöjen pommituksista Keniassa ja Tanzaniassa. Niissä kuoli yhteensä yli 220 ihmistä. Nairobin hyökkäyksen teki Somaliassa pääosin toimiva Al-Shabaab, jolla on palveluksessaan satoja miehiä USA:sta, Englannista ja Lähi Idän maista taistellen Al-Qaidan kanssa liittoutuneen terrorijärjestöjen hyväksi. http://www.timesofisrael.com/us-special-forces-raid-somalian-town-in-hunt-for-terror-chief/
-          Sadat PA:n turvallisuusjoukkojen miehet tekivät ratsian Jeninissä pidättäen Islamic Jihadin jäseniä, niiden joukossa Bassam Saadi, joka vapautettiin Israelin vankilasta muutama kuukausi sitten. Operaatio alkoi keskiviikkona ja se kohdistettiin etsittyjen tai epäiltyjen Jihadin ja Hamasin jäsenten koteihin. Muutamia laukausia ammuttiin ja jokunen kotitekoinen pommi laukaistiin, mutta kukaan ei haavoittunut. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4436817,00.html