Friday, February 10, 2012

PERJANTAI 10.02.12

1. QATARISSA, Dohassa, Abbasin ja Mashaalin kesken solmittu ja allekirjoitettu yhteistoimintasopimus yhteishallituksen muodostamiseksi on saanut kiitosta Länsirannan palestiinalaisjohtajien taholta, mutta myös kirpeää kritiikkiä siitä, että PA;n puheenjohtajan, jota kutsutaan myös presidentiksi, Mahmoud Abbasin valinta väliaikaisen hallituksen pääministeriksi on vastoin PA:n peruslakia. Se joka tapauksessa rikkoo esteellisyyssääntöä, koska PLO:n puheenjohtajana hän joutuisi valvomaan omia päätöksiään pääministerinä.
PA:n sisällä näyttää kuitenkin laillisuuden täsmällinen noudattaminen olevan toisarvoinen tekijä, päätösten tarkoituksenmukaisuus on tärkeämpi, kuten jesuiitat totesivat: ”Tarkoitus pyhittää keinot.”

DOHAN sopimus hajottaa myös Hamasin johtoa. Keskiviikkona solmittu sopimus sai myönteistä palautetta Hamasin Juudeassa ja Samariassa toimivalta johtajistolta.
Hamasin Gazassa toimiva ”Muutos ja Kehityslista” antoi kriittisen lausunnon Dohan sopimuksesta sanoen sen rikkovan peruslakia. Gazassa asuu useita Hamasin vaikutusvaltaisimpia jäseniä, jotka kehottivat Hamasia ja Fatahia harkitsemaan uudelleen Dodassa tehdyn sopimuksen sisältöä lainvastaisena.
Hamasin johtama Palestiinan Lakiasäätävän Neuvoston (PLC) lainopillinen osasto tuomitsi myös Dodan sopimuksen sanoen sen rikkovan perustuslakia. Sen lausunnossa todetaan, ettei PA/PLO presidentti voi toimia samaan aikaan PA:n pääministerinä vuonna 2003 hyväksytyn lain mukaan, jolla tällainen tilanne on pyritty estämään.

Hamasin parlamentaarikko Länsirannalla Riad al-Amleh totesi, että Dohan sopimus ja Abbasin valinta väliaikaisen hallituksen pääministeriksi on nähtävä pyrkimykseksi lopettaa Hamasin ja Fatahin välinen kiista, vaikka hän näkee sen rikkovan peruslakia. Pelkät toiveet yhteistoiminnasta eivät riitä, eivätkä analyytikot anna toiveita sopimuksen toteutumiseksi.
Hamasin toimistot Damaskoksessa ovat Lontoossa toimivan Asharq Al-Awsat uutislehden mukaan suljetut lopullisesti ja henkilökunta on paennut ulkomaille, useimmat Qatariin.
Israelin pääministeri Netanyahu tuomitsi Dohan sopimuksen sanoen sen upottaneen lopullisesti toiveet rauhankeskustelujen jatkamiseksi.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=257215

2. ISRAELIN ulkoministeriö kehottaa lausunnossaan maailman valtioita selvittämään PA:n johdolle, etteivät ne halua toimia yhteistoiminnassa PA:n hallituksen kanssa, jossa Hamas on osallisena, ennen kuin se tunnustaa kvartetin sille asettamat kolme vaatimusta: Tunnustaa Israelin juutalaisena valtiona; hyväksyy PLO:n ja Israelin välillä aiemmin solmitut sopimukset, ja luopuu terrorismista. Hamas ei ole suostunut yhteenkään näistä vaatimuksista eikä poistamaan peruskirjastaan Israelin tuhoamista ja juutalaisten surmaamista vaativat kohdat. Koko kysymyksen tekee ironiseksi se, että nuo lausunnot Israelin tuhoamisesta sisältyvät myös PLO:n peruskirjaan, joita PLO ei ole suostunut poistamaan.
EU:n kanta PA:n boikotoimiseen alkoi rakoilla välittömästi Dohan sopimuksen jälkeen sen ilmoitettua, että EU aloittaa uudelleen PA:n tukemisen, jonka se hyllytti Abbasin itsepäisesti jatkaessa Palestiinan valtion perustamista YK:n turvallisuusneuvoston avulla.
Israel on kiihdyttänyt vaatimuksiaan länsivalloille, ettei niiden tule tuudittautua PA:n seireenin laulujen unettavaan epätodellisuuteen vaan vaatia selkeitä periaatteita, miten Dohan sopimusta on tarkoitus toteuttaa.

ULKOMINISTERIÖN lausunnossa todetaan, että ”kansainvälisen yhteisön tulee edistää rauhaa Lähi Idässä, eikä se toteudu sisällyttämällä terrorijärjestö rauhanpyrkimyksiin, koska sen hyväksyminen antaisi terroristeille todisteen, että terrorismi on hyväksytty ja tuottaa tuloksia”.
Israelin diplomaatit ovat tehneet selväksi kansainväliselle yhteisölle, että Netanyahun lupaamat ja suunnittelemat myönnytykset ja hyvän tahdon eleet on poistettu pöydältä, eikä niihin palata, ennen kuin Dohan sopimuksen päämäärät on selvitetty.
Israelin kannalta positiivinen ele olisi Fayadin säilyttäminen pääministerinä. Ulkoministeri Lieberman totesi tavatessaan 15 maan ulkoministerit YK:ssa, että Dohan sopimus palvelee vain sen allekirjoittajien henkilökohtaisia etuja, ei Palestiinan kansaa.
Netanyahu totesi pettyneenä, että Abbas valitsi rauhan Israelin kanssa asemesta rauhan Hamasin kanssa hyväksyen sen Israelin vastaisuuden. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=257254

3. TAISTELUT Syyriassa ovat jatkuneet entistäkin verisimpinä. Taistelut ovat keskittyneet Homsin kaupunkiin, jota Assadin armeijan joukot tulittavat raskailla tykeillään ja panssarien tulellaan. Ainakin sadan ihmisen kerrotaan saaneen surmansa torstain aikana.
Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan on aktivoitunut löytääkseen formulan, jolla länsivallat ja Venäjä saataisiin yhteisen politiikan sisään. Hän oli yhteydessä Venäjän presidentti Medvedeviin, mutta tarkkailijoiden mukaan hän ei saanut myötätuntoa eikä tukea suunnitelmalleen Assadin hallinnon kaatamiseksi ja tilapäisen hallituksen muodostamiseksi.

VENÄJÄ vastustaa ehdottomasti sotilaallista väliintuloa, mikä on saanut kasvavaa kannatusta USA:n armeijan parissa, ja valmisteluja sen toteuttamiseksi on aloitettu Pentagonissa. Tämän ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa, että Valkoinen Talo olisi tehnyt päätöstä asiassa.
Venäjän pääministeri Vladimir Putin pahoitti mielensä tavasta, millä länsivallat runnoivat YK:n päätöslauselman, jolla ne julistivat lentokieltoalueen Libyaan aloittaen Venäjän mielestä tuhoisat pommitukset maassa ilman mandaattia saaden Gaddafin hallituksen kaatumaan.
Pääministeri Putin ei halua tämän toistuvan sen läheisessä liittolaisvaltiossa. Putin kutsui länsivaltojen sotilastoimia Libyassa ”väkivalta-kultiksi”.
Putinin uskotaan voittavan ensi kuussa pidettävät Venäjän presidenttivaalit.

VENÄJÄN ulkoministeri Sergey Lavrov teki selväksi tiistaina tekemänsä Damaskoksen vierailun yhteydessä, että Venäjä vastustaa aloitteita Assadin hallituksen kaatamiseksi. Sen sijaan Venäjä sanoo Assadin luvanneen lopettaa väkivallan Syyriassa ja aloittaa todelliset uudistustoimet. Lavrov totesi pian Syyrian matkansa jälkeen, että sekä Syyria että Venäjä haluavat arabiliiton tarkkailijoitten jatkavan keskeytyneitä toimiaan Syyriassa. Lavrov totesi, ettei kansainvälisen yhteisön tehtävänä ole ennakoida, mihin kansallinen keskustelu johtaa.
Ranskan ulkoministeri Alain Juppe torjui Syyrian lupaukset rauhasta todeten, etteivät länsimaat tule putoamaan tähän ansaan.
Putin vertasi länsimaitten tapaa käsitellä Syyrian tilannetta ”elefanttiin posliinikaupassa”. ”Opastaa, neuvoa ja poistaa aseitten käytön mahdollisuutta on oikea tapa käsitellä Syyrian tilannetta”, Putin arvioi. ”Väkivalta-kultti on tullut tavaksi viimeisen vuosikymmenen aikana käsitellä kansainvälisiä kysymyksiä”. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=257049

4. TURKKI pystyi torpedoimaan Israelin laivaston ohjusaluksen osallistumisen NATO:n meriharjoituksiin Välimerellä. Tämä olisi ollut ensimmäinen kerta, että Israel olisi ollut mukana. Israel kuitenkin viimeistelee sopimustaan NATO:n kanssa, jolla yhteistoimintaa lisätään. Israel ei pyri NATO:n jäseneksi, mutta yhteistoimintaa sen kanssa on tiivistetty.

JP:n toimittajat ovat saaneet diplomaatti- ja sotilaslähteistä tiedot, että Turkki oli päättänyt estää Israelin osallistumisen tähän ”Active Endeaver” nimiseen laivaston harjoitukseen. Israelin ja Turkin välit ovat asteittain huonontuneet läheisestä yhteistoiminnasta ja Israelin korkean aseteollisuuden tuotteiden kaupoista ja armeijoitten yhteisharjoituksista etäisyyden lisäämiseksi maitten välille. Tällainen kehitys on jatkunut jo vuosikausia, mutta sitä kiihdytti Israelin sotilaitten ja Mavi Marmaralla Gazaan matkalla olleiden aktivistien välisen yhteenoton kehityttyä veriseksi. Mavi Marmara ei totellut Israelin laivaston käskyä keskeyttää matkansa Gazaan ja tulla Ashdodin satamaan tarkastusta varten, vaan jakoi matkaansa.
Erityis-joukkojen sotilaat miehittivät Mavi Marmaran, mutta sitä edelsi tilanne, jossa puukartuin, metalliputkin ja käsiasein varustetut aktivistit pahoinpitelivät useita sotilaita sairaalakuntoon, jotka joutuivat lopulta henkensä säilyttämiseksi väriammusten asemesta turvautumaan koviin ammuksiin surmaten 9 aktivistia, joista oli 8 Turkin kansalaista, yhdellä oli Turkin ja USA:n passi.

ISRAEL on jäsenenä Välimerenmaitten yhteistoimintajärjestössä, jonka puitteissa se voi osallistua useitten Välimeren maitten yhteisiin työneuvotteluihin ja harjoituksiin. Israelilla on myös oikeus uuden sopimuksen myötä tiivistää yhteistyötä NATO:n kanssa ja osallistua sen järjestämiin tilaisuuksiin, sekä ehkä perustaa oma toimisto NATO:n Euroopan päämajaan. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=257279

5. UUTISOTSIKOITA
- Kansainvälinen nimeämätön ”Anonymi” hakkeri-ryhmä vakuuttaa kiihdyttävänsä hyökkäyksiä israelilaisia web-sivuja vastaan. Youtube torstaina julkistamassaan videossa se syyttää Israelin ihmisoikeusrikoksista ja sanoo aloittaneensa hyökkäykset Israelin hallituksen web-sivuja vastaan. Ryhmä kutsuu toimiaan terrorin sateeksi, jota toteutetaan kolmessa vaiheessa. ”Me emme anna anteeksi emmekä unohda”, ryhmä vakuuttaa. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=257282
- Yleislakko jatkuu kolmatta päivää Israelissa. Kansallinen työoikeus kehottaa osapuolia sovitteluihin ja tuomaan sen istuntoon käyttökelpoisen ratkaisun. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=257263
- Puolustusministeri Ehud Barak hyväksyi allekirjoituksellaan uuden etäyhteisön lähellä Sikemiä, nimeltään Gevaot. Virallisesti Gevaot on Alon Shvut juutalaisyhteisön rajojen sisällä, vaikka Peace Now toitottaa uuden ”setlementin” perustamisesta. Gush Etzionin alueneuvoston puheenjohtaja Yiar Wolf kutsui Barakin päätöstä yhdeksi tärkeimmistä Gush Etzionin alueen kehittämistavoitteista. Hän sanoi, että hänellä on lupa korvata Gevaotin 60 asuinparakkia pysyvillä rakennuksilla. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=257264
- Joistaan halvaantunut poika Kazakhstanista tuotiin erityisjärjestelyin Israeliin hoidettavaksi tammikuun alussa. Hän asuu äitinsä kanssa sairaalan asunnossa ja kustannuksella, koska perheellä ei ole varaa. 12-vuotias Pavel Sadyshev leikattiin Assaf Harofeh keskussairaalassa Tzrifinissä sairaalan ja ulkoministeriön kustannuksella 5 viikkoa sitten. Kipsit poistettiin jaloista äskettäin, ja nyt poika saa fysioterapiaa, jolla surkastuneet lihakset saadaan toimimaan. Hän joutuu olemaan sairaalan asunnossa ainakin kuukauden. Hänelle hankittiin sylimikro, jolla hän pystyy olemaan yhteydessä perheensä kanssa kotimassaan. http://www.jpost.com/Health/Article.aspx?id=257277
- Egyptistä ja Syyriasta saatujen tietojen mukaan Bashar Assad lähetti äitinsä ja lapsensa Eurooppaan pois sodan jaloista. Heitä kuljettava autosaattue ajoi pimeän suojassa Damaskoksen lentokentälle vahvan vartijajoukon suojaamana. He lensivät ensin johonkin muslimimaahan, Tunisiaan tai Sudaniin ennen Euroopan matkaansa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152623#.TzTWe4H3vO0
- Ulkoministeri Avigdor Lieberman vastasi joihinkin äskettäin Libanonista tulleisiin tietoihin Hizbullahin valmiudesta iskeä Israeliin todeten, että Israel on valmistautunut sen varalle, mutta varoitti aloittamasta provokaatiota sitä vastaan. Israelin puolustus-ministeriön huolena on, että Assadin hallituksen kaatuessa tai joutuessa vaikeuksiin se voi joko kehottaa Hizbullahia aloittamaan rajoitetuttuja hyökkäyksiä Israelin puolelle tai aloittaa niitä itse, mitä sen panssarien lähestyminen Israelin rajalle voi ilmetä. Suurin huoli on, että Syyria suuret bio/kemialliset aseet joutuvat Hizbullahin käsiin, kuten myös sen nykyaikainen ohjuskalusto. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152617#.TzTXf4H3vO0
- Siinain beduiinit sieppasivat 18 Egyptin armeijan sotilasta kostoksi siitä, että armeija oli surmannut beduiineja niiden pyrkiessä soluttautua Israelin puolelle. Sotilaat siepattiin niiden ollessa eri tehtävissä lähellä Israelin vastaista rajaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152621#.TzTZOIH3vO0

Thursday, February 09, 2012

TORSTAI 09.02.12

1. KESKIVIIKKONA alkanut yleislakko aloittelee toista päiväänsä epämääräisissä tunnelmissa, koska ei ole tietoa lakon jatkumisesta tai peruuttamisesta. Korkein oikeus ei halunnut käsitellä kauppakamarin tekemää valitusta ”lakon tarpeettomuudesta ja siitä, että se aloitettiin väärin perustein, mikä kuitenkin aiheuttaa suurta vahinkoa maan taloudelle”. Ammattiliiton Histadrutin pääsihteeri Ofer Eini sanoo, että lakolla pyritään osa sopimus-palkkaisista työntekijöistä - pääasiassa siivoojia - suoraan työsuhteeseen; siirtämään ne sopimustyöntekijät, joiden työ muistuttaa vakituista työtä, normaaliin työsuhteeseen; sekä antamaan niille, jotka jäävät sopimuspalkkalaisiksi, normaalit ansiotyöhön kuuluvat oikeudet.

TYÖTUOMIOISTUIMEN presidentti tuomari Nili Arad pyysi ensimmäistä kuulemista Histadrutin ja talousministeriön välillä yhdeltä viime yönä, mutta siirsi sitä useita kertoja, viimeisin yritys sovinnon löytämiseksi on 08.00 tänä aamuna.
Talousministeriö tarjosi satoja miljoonia sopimustyöntekijöitten olojen parantamiseksi, mutta Histadrutin pääsihteeri Eini ei siihen suostunut, vaan haluaa jatkaa tätä ”tarpeetonta lakkoa”, kuten talousministeri Yuval Steinitz sitä nimitti. Eini haluaa poliitikoksi ja tarvitsee kannuksia.
Lakko sulki useimmat pankit, hallituksen virastot, rautatieliikenteen ja Ben Gurionin lentokentän päivän ajaksi lentoliikenteen jatkuessa iltapäivällä.
Eini sanoo edelleen, että vain pääministerin puuttuminen lopettaa lakon välittömästi.
Ironista tässä lakossa on se, että sopimustyöläiset tekivät eilenkin normaalin työpäivän. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=257095

2. MEDIAVERKOSSA on alkanut esiintyä artikkeleita, joissa kysellään, kuka lopulta on Syyriassa verisinä jatkuvien mielenosoitusten ja niiden kukistamisyritysten taustalla?
Media syyttää yleisesti presidentti Bashar Assadin hallituksen joukkoja summittaisesta siviilien surmaamisesta ja asutusalueitten pommittamisesta. Ensimmäisiä viitteitä median kirjoitusten yksipuolisuudesta tuli arabiliiton tarkkailijoitten taholta, jotka kertoivat raportissaan havainneensa ”aktivistien” tulittavan armeijan sotilaita siviilien keskeltä, mikä veti sotilaitten tulen siviilijoukkoihin.
Toiseksi he ilmoittivat havainneensa aktivistien asentavan pommeja ja miina –ansoja katujen varsille, joitten laukeaminen surmasi ja haavoitti myös siviilejä.

WND:n Jerusalemin toimiston johtaja Aaron Klein tarkastelee asiaa artikkelissaan.
Hän aloittaa artikkelinsa todeten Assadin armeijan surmanneen 67 siviiliä Homsin kaupungissa, kuten media kertoo. Klein toteaa, että raportit perustuvat yksityisten, nimettömien aktivistien raportteihin, joiden oikeellisuutta ei voida tarkistaa. Niissä ei mainita ollenkaan Syyrian viranomaisten esittämiä tietoja, joissa kerrotaan aseellisten terroristien, myös islamistien, provosoivan Assadin armeijaa houkutellen sen tulittamaan väkijoukkoja.
Median raporteissa yleensä sivuutetaan Assadin armeijan tappiot, sekä turvallisuusjoukkojen menetykset kaatuneina ja haavoittuneina. Klein esittää kysymyksen, onko kysymys sittenkin Assadin armeijan todellisista taisteluista hyvin aseistettuja joukkoja vastaan, eikä – kuten median raportoinnista yleensä voi havaita – Assadin armeijan verenhimoisesta hyökkäyksestä aseettomia siviilejä ja asutusalueita vastaan?

KLEIN kertoo viitaten hallituksen tukemaan SANA:n uutistoimiston raporttiin englannin-kielisellä web-sivullaan, miten aseistetut terrorijengit räjäyttivät eilen miinoittamansa auton al-Bayyada lähiössä Homsissa surmaten ja haavoittaen useita siviilejä ja poliiseja. SANA syytti näitten jengien tulittaneen siviilejä ja sytyttäneen tuleen kaksi öljytankkia. Uutistoimisto kertoi, että turvallisuusjoukot olivat purkaneet useita miinoitettuja auto-ansoja väestön käyttämien teitten ja katujen varsilta, ja jihadistit olivat siepanneet useita siviilejä al-Tzeil lähiössä Homsissa. Turvallisuusjoukot vapauttivat heidät myöhemmin. SANA:n mukaan he olivat murtautuneet useisiin taloihin al-Khalidayyah, al-Bayyada ja al-Nazihin lähiöissä Homsissa.
Näistä ei kerrota kansainvälisen median raporteissa, kuten ei myöskään Syyrian armeijan menetyksistä. Maanantaina kerrottiin, että armeija oli menettänyt sunnuntaina 13 sotilasta kaatuneina. SANA raportoi, että maanantaina pidettiin 30:n kaatuneen sotilaan hautajaiset.

Viime lauantaina Syyrian armeijan ilmoitettiin surmanneen lähes 200 siviiliä. Syyrian hallitus esitti vastalauseen uutisen johdosta todeten, että aseelliset joukot aloittivat hyökkäämällä sotilaita vastaan Palmyran kylän lähellä Homsin ulkopuolella. SANA kertoo arabiliiton tarkkailijoitten vahvistaneen useita Syyrian hallituksen tietoja, kuten miinoitettujen autojen asettamisesta katujen varsiin ja katujen ja maanteitten miinoittamisesta. Nimeämättömän ryhmän lähettämän salaisen raportin mukaan arabiliiton tarkkailijat havaitsivat aseellisia joukkoja, joista joittenkin nähtiin hyökkäävän armeijan sotilaita ja siviilejä vastaan saaden sotilaat vastaamaan tuleen, mikä haavoitti siviilejä.
Sota Syyriassa on muuttumassa Libyan ”vapauttamisen” tapaan entistä likaisemmaksi.
http://www.wnd.com/2012/02/whos-really-behind-atrocities-in-syria/

3. DEBKAFILE kertoo omiin tietoihinsa perustuen, että Englannin ja Qatarin lähettämät erikoisjoukkojen kommandoyksiköt taistelevat Homsin kaupungin sisällä FSA:n ja aktivistien joukkojen rinnalla Assadin armeijaa vastaan. DF kertoo, etteivät he osallistu suoriin kontakteihin armeijan kanssa, vaan toimivat neuvonantajina ja huoltotoimissa taistelujen taustalla Syyrian kolmanneksi suurimmassa 1.2 miljoonan asukkaan kaupungissa.
He huolehtivat tiedonvälittäjinä lähettäen FSA:n (Vapaan Syyrian Armeija) pyyntöjä aseista ja ammuksista ja muista huoltotarvikkeista, jotka tulevat useimmiten Turkista.

DF:n mukaan ulkomaiset erikoisjoukot ovat rakentaneet päämajansa Homsin alueille Khaldiya ja Bab Amro idässä sekä Bab Derib ja Rastan pohjoisessa, kunkin alueen väkiluku on neljännesmiljoona. Tarkempia tietoja on DF:n perjantain raportissa.
DF kertoo, että Assad määräsi keskiviikkona iltapäivällä mekanisoidun 40. prikaatin raskaine T-72 tankkeineen Homsin kaupunkiin vastarinnan kukistamiseksi sekä antaakseen tukea sukulaisensa kenraali Zuhai al-Assadin johtamalle 90. jalkaväkiprikaatille.
DF arvioi, että Turkin pääministeri Erdoganin rauhansuunnitelman mukaan arabijoukot tunkeutuvat Syyriaan ulkomaisten erikoisjoukkojen suojaamina ensin Homsiin ja levittäytyen sieltä muihin taistelukohteisiin. DF ei osaa arvioida suunnitelman onnistumista.
Pääministeri Erdogan lähetti ulkoministerinsä Ahmet Davutoglun Washingtoniin etsimään Obaman hallituksen tukea Turkin suunnitelmalle. Erdogan on ollut yhteydessä Saudi Arabian ja Qatarin sekä muitten GCC-maitten johtajien kanssa ”vapautusarmeijan” perustamiseksi.
Venäjän ulkoministerin ja tiedustelujohtajan Damaskoksen keskustelut presidentti Assadin kanssa olivat DF:n tietojen mukaan jännittyneet. Ulkomainen paine alkaa tuntua sekä Syyrian että sitä tukevien maitten Venäjän ja Kiinan johtajien harteilla. http://www.debka.com/article/21718/
Israelin TV-10:n uutisen mukaan USA valmistelee hyökkäystä Syyriaan, elleivät keskustelut veren vuodatuksen lopettamisesta tuo toivottua tulosta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152573#.TzN6pYH3vO0

4. VENÄJÄN ulkoministeriön korkea virkailija Mikhail Ulyanov esitti varoituksen Israelille, että sen jäykkä näkemys Iranin ydinsuunnitelmasta voi aiheuttaa katastrofaalisia seurauksia. Ulyanov antoi haastattelun Venäjän INTERFAX uutistoimistolle, joka julkistettiin torstaina.
Hän selitti, että Israel inventoi katteettomia kertomuksia Iranin ydinkapasiteetista tavalla, joilla voi olla kauhistuttavat seuraukset. Hän varoitti levittelemästä ja kehittelemästä näitä huutoja Iranin ydinaseesta, jotka voivat nostattaa hyökkäyshaluja ja johdattaa Israelin tilanteeseen, joka ei ole pitkällä tähtäyksellä sen intressien mukainen.
Ulynov esitti varoituksensa varsinkin sotilaallisen mahdollisuuden käyttämisestä.

IDF:n sotilastiedustelun johtaja Aviv Kochavi totesi Herzlian konferenssissa viime viikolla, että Israel on jo menettänyt pelin Iranin ydinaseen valmistumisen suhteen. Hän totesi silloin, että Iran on jo rikastanut uraania 100 kg 20 %:n tasoon, josta se edelleen rikastettuna 90 %:n tasoon pystyy rakentamaan 4 atomipommia. Presidentti Mahmoud Ahmadinejad - jota Iranin parlamentti vaati kuultavaksi ulkopolitiikkansa vuoksi – on todennut toistamiseen, että Israelin tuhoamiseksi riittää yksi hyvin kohdistettu atomipommi. Karkean atomipommin rakentaminen voidaan suorittaa alle vuodessa, mutta sen muotoileminen ohjuksen kärkiosaan sopivaksi vaatinee toisen vuoden. Iran on kuitenkin tehnyt valmisteluja pommin rakentamiseksi usean vuoden ajan Pakistanin ja Pohjois-Korean avustuksella, joten aikataulu voi olla liian ”optimistinen” ja Iran voi yllättää taas kerran, kuten se on tehnyt useasti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152582#.TzN7I4H3vO0

5. UUTISOTSIKOITA
- USA ja Israel eivät ole missään asemassa hyökätäkseen Irania vastaan, sanoo Iranin armeijan apulaiskomentaja kulttuuriasioitten ja puolustuksen julkistamisen johtaja Massoud Yazayeri ja että sellaisella päätöksellä voi olla vakavat seuraukset. Hän vakuutti, ettei USA:n ja Israelin esittämiä uhkauksia oteta todesta lisäten: ”USA:n viestit sodasta ja rauhasta ovat joko aiheettomia tai niillä ei ole tarpeeksi katetta, jotta niiden varaan voisi rakentaa”. Hän jatkoi todeten, että ”amerikkalainen järjestelmä on siinä määrin menettänyt kannatuksensa, että amerikkalaiset virtaavat kaduille protestoimaan kapitalistista järjestelmää vastaan ja antavat tunnustusta Iranin islamilaiselle tasavallalle”. Hän kutsui Obaman Iranin politiikkaa ”keppi ja porkkana” taktiikaksi, mikä osoittaa sen heikkouden. Hän viittasi seurauksiin, minkä hyökkäys Irania vastaan aiheuttaisi öljyn hintaan, minkä vuoksi ainoa ratkaisu on diplomatia. USA:n sisällä Obaman ulkopolitiikka ja siinä varsinkin sen Lähi Itää koskeva on kasvavan kritiikin alaisena. Viimeksi New Yorkin entinen pormestari Rudy Giuliani totesi, ettei Obamalla ole aavistustakaan, miten Lähi Idän politiikka toimii ja että hän elää lapsellisessa harhassa. Obama totesi äskettäin, ettei ole todisteita Iranin ydinpommista tai sen kyvystä iskeä Yhdysvaltoihin, mutta ei siitäkään, etteikö Iran sitä voisi ja haluaisi. FARS uutistoimisto raportoi äskettäin Iranin uhanneen, että jos sitä vastaan hyökätään, se iskee kaikkiin alueella oleviin USA:n 32:en tukikohtaan ja sulkee Hormuzansalmen estäen kaiken liikenteen sen kautta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152553#.TzOA-YH3vO0
- PA:n puheenjohtaja, PLO:n puheenjohtaja, PLO:n hallituksen puheenjohtaja, PA:n väliaikaisen hallituksen pääministeri Mahmoud Abbas alias Abu Mazen selitti Ramallahissa vierailevalle Obaman erikoislähettiläälle Lähi Idässä David Halelle, ettei yhteishallitus Fatahin ja Hamasin välillä millään tavoin ole vastoin rauhanprosessia, vaikka Hamas on terrorijärjestö ja kvartetti vaatii, että tullakseen hyväksytyksi Hamasin tulee tunnustaa Israel, hyväksyä PLO:n Israelin kanssa tekemät sopimukset sekä luopua terrorismista. Abbas ei myöskään näe ongelmaa siinä, että hän johtaa sekä PA:n väliaikaista hallitusta että järjestöjä, joille hänen hallituksensa on vastuussa. Abbas selitti, että PLO on tunnustanut Israelin ja hyväksynyt kvartetin asettamat kriteerit. PLO asetti Palestiinan Auktoriteetin (PA) vastaamaan Juudean ja Samarian sekä Gazan alueitten palestiinalaisten hallinnosta vuoden 1993 Oslon sopimusten puitteissa. PLO:n puheenjohtaja Jasser Arafat ja Israelin pääministeri Yitzhak Rabin vaihtoivat molemminpuolista tunnustamista koskevat dokumentit 1993. Abbas vaatii ehtona keskusteluille Israelin kanssa, että Israel tunnustaa 1949 aselepolinjat Palestiinan valtion rajoiksi, lopettaa kaiken ”setlementtitoiminnan” Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemissa ja vapauttaa kaikki eri pituisiin vankeusrangaistuksiin tuomitut terroristit, ja varsinkin ennen 1993 rikoksista tuomitut. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152574#.TzOGsoH3vO0
- Netanyahu on luvannut Obamalle, ettei Israel hyökkää Irania vastaan toistaiseksi, vaan odottaa sanktioitten vaikutuksia.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4187373,00.html
- Egypti aikoo jatkaa oikeustoimia maassa toimineita 19:ä NGO työntekijää, niiden joukossa amerikkalaisia, vaikka USA uhkaa lopettaa miljardiavustuksensa Egyptille, jos se jatkaa uhkauksiaan NGO-työntekijöitä vastaan. .
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4187344,00.html
- PA:n hallituksen vyönkiristysohjelma on aiheuttanut mielenosoituksia, joitten pelätään kehittyvän Israelin vastaisiksi ja muuttuvan väkivaltaisiksi. Fayyad peruutti hallituksen päätöksen kiristystoimista.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4187303,00.html
- Yleislakko jatkuu Israelissa, mutta työoikeus valmistautuu puuttumaan asiaan. Ben Gurionin kenttä sai luvan jatkaa normaalisti.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4187386,00.html

Wednesday, February 08, 2012

KESKIVIIKKO 08.02.12

1. YLEISLAKKO alkoi tänä aamuna kello 06.00, huolimatta koko yön jatkuneista neuvotteluista löytää ratkaisua, jolla koko maan taloutta horjuttava ja tarpeeton lakko, kuten Steinitz sitä kuvaa, olisi voitu välttää. Ben Gurionin lentokenttä on kiinni aamukuudesta iltapäivään, mutta missään ei kerrota, jatkuuko toiminta sen jälkeen. Lentovuoroja on aikaistettu tämä aamuna ja osia siirretty iltapäivään. Myös satamat on suljettu, junaliikenne samoin, mutta bussilinjat toimivat ainakin toistaiseksi. Monet pankit ovat kiinni, samoin posti.
Talousministeri Steinitz ja Histadrutin (ammattiliiton) pääsihteeri Ofer Eini tapaavat tänään kahden maissa. Steinitz tarjosi 200 miljoonaa valtion varoista sopimuspalkkaisten työntekijöitten olojen parantamiseksi, mutta Eini kirjasi tarjouksen lupaamatta mitään. Hän sanoi, että vain pääministerin väliintulo voi lopettaa lakon tässä vaiheessa.
Steinitzin mukaan lakko maksaa yhteiskunnalle 400 miljoonaa viikossa.
Lakko pysäyttää arviolta 4000 turistia lentokentille, ja kuten ennenkin lakon yhteydessä, matkatavaroitten selvitteleminen ja omansa löytäminen on yhtä sekamelskaa.
Alla olevan JP:n linkin yhteydessä kerrotaan tarkemmin lakosta ja sen seurauksista.
Matkailijoita kehotetaan kysymään ohjeita linkistä:
www.iaa.gov.il
http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=256945

2. VENÄJÄN ulkoministeri Sergey Lavrov ja ulkomaan tiedustelupalvelun johtaja Mikhail Fradkov saivat innostuneen vastaanoton saapuessaan eilen Damaskokseen. Heidän autosaattueensa ajoi pitkin katuja, joiden varsille oli kokoontunut runsaasti kansaa heilutellen sekä Venäjän että Kiinan ja Syyrian lippuja. Venäjä ja Kiina olivat ne kaksi valtiota, jotka vastustivat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma ehdotusta, jolla YK olisi voinut puuttua rajummin Syyrian tilanteeseen. Niiden käyttämä veto-oikeus esti päätöslauselman hyväksymisen. Venäjä puolusti kielteistä, ”skandaalimaista”, käyttäytymistään YK:ssa vedoten siihen, että esitys oli yksipuolisesti Assadin hallitusta syyttävä ja että se olisi voinut saattaa Syyrian sekasortoiseen tilaan ja ehkä sisällissotaan.

LAVROV lupasi ennen matkaansa löytää nopeimman mahdollisen tavan tasapainottaa kriisiksi kehittynyt tilanne ja aloittaa maassa uudistustoimet.
Venäjän kiinnostukseen Syyrian tilanteeseen liittyy oleellisesti se, että se on viimeinen Lähi Idän maa, jonka kanssa sillä on pitkät yhteistoiminnan perinteet, ja jonka kanssa sillä on sotilaallista yhteistoimintaa sekä asetoimitusten muodossa, että siksi, että Venäjä uudistaa ja laajentaa Latakian ja Tartusin satamia Välimerenlaivastonsa tukikohdiksi. Venäjällä ei ole varaa menettää Syyriaa eikä jättää sen tulevaisuutta arvaamattomien sattumien varaan, mitä Assadin hallituksen hallitsematon kaatuminen ja uusien vallanpitäjien tarttuminen valtakunnan ruoriin voisi merkitä.
Lavrov totesi toiveikkaana keskustelujen jälkeen, että Assad lupasi lopettaa väkivallan maassa tarkentamatta, mitä hän tällä tarkoitti ja miten hän sen saisi loppumaan.

”VENÄJÄ Maailman Kysymyksissä” (Russia in Global Affairs) lehden toimittaja Fyodor Lukyanov totesi artikkelissaan: ”Lavrovin tärkein tehtävä on kertoa Assadille, että ellei Syyriassa havaita merkittäviä muutoksia, silloin Assadin tulee varautua Venäjän kannasta riippumatta ulkomaisen sotilaallisen väliintulon mahdollisuuteen.”
Arabiliiton pääsihteeri Nabil Elaraby sanoi olleensa yhteydessä Lavrovin kanssa ennen tämän Syyrian matkaa, ja kertoi Lavrovin luvanneen luovuttaa oman esityksensä Assadille. Kysyttäessä, uskooko hän Assadin hyväksyvän sen, Elarabi vastasi: ”He uskovat niin.”
Jos Lavrovin esittämä suunnitelma toteutetaan ja onnistuu, Venäjä voi kirjata tulopuolelleen merkittävän diplomaattisen voiton ja entistä kiinteämmät suhteet Syyrian kanssa.

DIPLOMAATTISESTI Assadin hallitus on jäämässä yhä enemmän yksin. USA sulki lähetystönsä kokonaan ja monet Euroopan maat ovat vetäneet tai vetämässä lähettiläitään pois maasta. Samoin monet arabimaat ovat katkaisseet suhteitaan Assadin hallituksen kanssa, mikä on Assadin katkerin kalkki tässä keitoksessa.
Varsinkin Saudi Arabia ja Gulfmaat ovat katsoneet saaneensa tarpeekseen Assadin katteettomista lupauksista muutoksiin ilman näyttöjä.
Gulfmaiden tulee kuitenkin edetä hyvin varovaisesti, sillä Iranilla on sormi liipaisimella tarkatessaan tilanteen kehittymistä Persianlahdella. USA:n ja länsimaitten asevoimien keskitys alueella on tarkoitettu varoitukseksi Iranille, etteivät ne salli häiriöitä öljykuljetuksissa.
USA:n presidentti Barack Obaman johtaman hallituksen tärkeimpänä huolena ei ole Iranin ydinase, ei vielä, koska sen uskotaan uhkaavan Yhdysvaltoja vasta aikaisintaan 2015. Obaman suurimpana huolena on varmistaa öljyn saannin esteettömyys, ja toiseksi estää Israelin yksipuolinen isku Iranin ydinlaitoksia vastaan, koska sen uskotaan sulkevan ainoan Gulfmaista johtavan öljynkuljetukseen soveltuvan laivareitin.

IRAN on Venäjän tavoin tukenut Assadin hallitusta asetoimitusten ja asiantuntijoitten muodossa. Syyrian menettäminen merkitsisi Iranin Pakistanista Gazaan suunnitteleman voima-akselin yhden merkittävimmän linkin menettämistä ja koko suunnitelman hajoamista.
Tässä suuressa shakkipelissä, jossa Venäjä on perinteisesti etevä, tilanne Syyriassa on sivujuoni, jolla pyritään hämäämään vastustajaa havaitsemasta päähyökkäystä.
Väkivaltaisuudet eivät kuitenkaan ole laantuneet Syyriassa. Viikonvaihteen aikana kerrotaan 200:n ihmisen saanen surmansa ja maanantaina 95 Homsissa. Assadin armeija käyttää kuristusotteita miljoonan asukkaan kaupungissa katkoen veden ja sähkön piiritetyiltä lähiöiltä.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256797

3. HIZBULLAHIN pääsihteeri Hassan Nasrallah totesi libanonilaisella web-sivulla julistetussa artikkelissa, että ”Teheran voisi välttää sotilaalliset iskut uraanin rikastuslaitoksiaan vastaan, mutta että se on valinnut sen sijaan Palestiinan hylkäämisen”. Hän vakuutti, ettei Hizbullah ota käskyjä Iranista, vaan päättää itsenäisesti, miten se menettelee, jos Teheranin hallitusta vastaan hyökätään. Hän sanoi siinä tapauksessa istuvansa alas ja harkitsevansa huolella, mikä on parasta Hizbullahin kannalta, mutta ei mene Iranin tueksi automaattisesti.

NASRALLAH puhui profeetta Muhammedin syntymäpäiväjuhlassa, joka videoitiin ja julkaistiin web-sivulla. Samalla kun hän kiitteli Teherania sen antamasta tuesta vuodesta 1982 lähtien, hän vakuutti, ettei hän ja hänen johtamansa järjestö ota käskyjä Teheranista. ”Olemme saaneet moraalista, poliittista ja taloudellista tukea Iranista vuodesta 1982 lähtien”, Nasrallah totesi lisäten, ettei 2006 Libanonin kakkossota olisi päättynyt menestyksellisesti ilman Iranin antamaa tukea. Arabimaat katsovat IDF:n kärsineen arvovaltatappion Libanonin sodassa.
Nasrallah vakuutti Hizbullahin tukevan Bashar Assadin hallitusta Syyriassa, todeten sen olevan valmis uudistuksiin. Hän syytti länsivaltoja, jotka toimivat Assadin hallituksen kaatamiseksi, mikä voisi upottaa maan sekasortoon ja sisällissotaan.
Nasrallah on vuodesta 2006 lähtien asunut tuntemattomassa paikassa hyvin panssaroidussa maanalaisessa bunkkerissaan peläten Israelin teloitusyrityksiä, eikä ole uskaltanut esiintyä julkisesti juuri ollenkaan. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256899

4. ISRAELIN ulkoministeri Avigdor Lieberman ja USA:n ulkoministeri Hillary Clinton, jotka ovat pelanneet piiloleikkiä diplomatian korkeimmilla käytävillä Clintonin pyrkiessä piiloutumaan Liebermanilta ja tämän etsiessä tilaisuutta löytää hänet jo parin vuoden ajan, tapasivat kuitenkin äskettäin Washingtonissa. ”No love lost there”, Hillary ei pidä Avigdorista.
Lieberman kiitteli Yhdysvaltoja siitä, että se on kiristänyt Iranin vastaisia sanktioitaan. Tärkeintä Liebermanin tulkitsemana on kuitenkin se, että molemmilla mailla on yhteinen tavoite pyrkiä estämään Iranin ydinaseen valmistuminen. Hän sanoi Israelin tarkkailevan sanktioitten vaikutusta ja totesi Iranin yrittävän siirtää varoja pankkien kautta. Sen maksut Intialle ovat viivästyneet pankkien vastaisten rajoitusten vuoksi.

Tavatessaan kongressin jäsenen John McCainin tämä totesi sanktioista, että ilmeisesti ne eivät ole tuottaneet etsittyä tulosta, koska Iran ei ole luopunut ydinaseen valmistamisesta. McCain vaati verenvuodatuksen lopettamista Syyriassa, vaikka asevoimin, jos se on tarpeen. Hänelläkin oli tieto, että Israel voisi iskeä Iraniin myöhemmin tänä vuonna.
Kongressin ulkomaan asioitten valiokunnan puheenjohtaja Ileana Ross-Lehtinen yhtyi edellisen kantaan Iranista sanoen, että Iranista tulee keskustella kaiken aikaa. Hän vakuutti USA:n seisovan tukevasti Israelin rinnalla käytännössä eikä vain retoriikassa. Hän edellyttää todella purevien sanktioitten asettamista Teheranin hallitukselle, kunnes sen pää kääntyy. Ross-Lehtinen uteli Liebermanilta, koska Israel arvioi Iranin ydinpommin valmistuvan, koska siitä on kovasti eriäviä mielipiteitä, mutta vastauksesta ei ole tietoa. Hän kritisoi Obamaa ristiriitaisista lausunnoista ja rajalinjoista Iranin ydinsuunnitelman suhteen.
http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=256953

5. UUTISOTSIKOITA
- Bashar Assadin joukot surmasivat keskiviikon aikana jo 47 siviiliä Homsin kaupungin Ishaat lähiössä ja lähestyen Bab Amro aluetta maan keskiosassa. Tällä alueella armeijan tykistö ja panssarit ovat surmanneet ainakin 150 ihmistä. Assadin pahin pelko lienee, että ellei hän saa kapinaliikettä aisoihin ajoissa, mikään ei pelasta häntä Mubarakin ja Gaddafin kohtalolta. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256956
- CNN julkisti tiedon, jonka mukaan Pentagon valmistelee sotilaallista väliintuloa Syyriassa samaan aikaan, kun Valkoinen Talo toimii diplomatian ja talouden alueilla löytääkseen muodon, joka kelpaisi sekä Venäjälle että Kiinalle. Uutisessa ei kerrota, onko sotilaallinen valmistautuminen pelkästään Pentagonin aloittama vai onko sillä Obaman hallituksen tuki taustanaan, kuten voisi uskoa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256941
- Egyptin presidentti ehdokkaat Amr Moussa ja Mohammed ElBaradei, joka luovutti jokin aika sitten, vaativat maan sotilashallituksen eli korkean sotilasneuvoston luopumista vallasta ja siirtymään syrjään todeten, että sen toimet ovat olleet kaikkea muuta kuin kansaa yhdistäviä ja rakentavia. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256938
- Delta Airlines on vuosikaudet kertonut tiedotteissaan, että Ben Gurionin lentokenttä on miehitettyä palestiinalaisten maata. Asiaan tarttui eräs matkailija, joka ihmetteli, ettei hän tiennytkään, että hänen käyttämänsä kenttä oli miehitettyä maata. Israelin NGO järjestö Shurat HaDin, joka tarkastelee asioita lainopilliselta kannalta, osoitti asiain oikean laidan Delta lentoyhtiölle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152534#.TzIyIIH3vO0
- IAF harkitsee lentoaseman perustamista Kyprokselle voidakseen helpommin saavuttaa harjoitusalueita nopeille koneilleen, joille Israel on liian pieni. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152526#.TzIzhoH3vO0
- PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin valinta ja suostumus palestiinalaisten väliaikaisen hallituksen johtoon on herättänyt kriittisiä arvioita. Asiantuntija sanoo, että valinta osoittaa Abbasin todellisen värin – eikä se ole silmiä hivelevä. Professori Moshe Sharon sanoo, että Fatah teki kaupat paholaisen kanssa, jonka päämääränä on Israelin tuhoaminen, ei minkäänlaisen sopimuksen tekeminen sen kanssa. Voimakasta kritiikkiä on ilmennyt myös palestiinalaisten taholta, joista eräs irvaili web-sivullaan näin: ”Jos Abu Mazen toteuttaa sen, minkä allekirjoitti Dohassa hän joutuu toimimaan näin: PA:n presidentti Abu Mazen onnittelee uutta pääministeri Abu Mazenia ja kutsuu hänet tapaamaan PLO:n keskuskomitean puheenjohtajaa Abu Mazenia sen hallituksen johtajan Abu Mazenin ominaisuudessa PA:n asevoimien ylipäällikön Abu Mazenin kodissa.” Netanyahu varoitti, ettei Mazen voi istua kahdella pallilla yhtä aikaa, hänen tulee valita joko rauha tai terrorismi. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256888
- Aaron Klein arvioi WND:n artikkelissaan, että Lähi Idän kristittyjen pelkona on arabikevään kehittyminen heille kauhu-uneksi, jollaista he eivät ole osanneet kuvitellakaan. Kristittyjen asema ei ole ollut hyvä ennestäänkään, mutta radikaalin islamin hallitusten myötä heidän elämänsä voi muuttua maanpäälliseksi helvetiksi. Islamistit hallitsevat jo Tunisiassa, Libyassa ja Egyptissä, ja samankaltainen kehitys on mahdollinen Jordaniassa, Syyriassa, Marokossa ja Jemenissä, ja se voi levitä muihinkin maihin Lähi Idän alueella.
http://www.wnd.com/2012/02/arab-spring-becoming-nightmare-for-christians/
KESKIVIIKKO 08.02.12

1. YLEISLAKKO alkoi tänä aamuna kello 06.00, huolimatta koko yön jatkuneista neuvotteluista löytää ratkaisua, jolla koko maan taloutta horjuttava ja tarpeeton lakko, kuten Steinitz sitä kuvaa, olisi voitu välttää. Ben Gurionin lentokenttä on kiinni aamukuudesta iltapäivään, mutta missään ei kerrota, jatkuuko toiminta sen jälkeen. Lentovuoroja on aikaistettu tämä aamuna ja osia siirretty iltapäivään. Myös satamat on suljettu, junaliikenne samoin, mutta bussilinjat toimivat ainakin toistaiseksi. Monet pankit ovat kiinni, samoin posti.
Talousministeri Steinitz ja Histadrutin (ammattiliiton) pääsihteeri Ofer Eini tapaavat tänään kahden maissa. Steinitz tarjosi 200 miljoonaa valtion varoista sopimuspalkkaisten työntekijöitten olojen parantamiseksi, mutta Eini kirjasi tarjouksen lupaamatta mitään. Hän sanoi, että vain pääministerin väliintulo voi lopettaa lakon tässä vaiheessa.
Steinitzin mukaan lakko maksaa yhteiskunnalle 400 miljoonaa viikossa.
Lakko pysäyttää arviolta 4000 turistia lentokentille, ja kuten ennenkin lakon yhteydessä, matkatavaroitten selvitteleminen ja omansa löytäminen on yhtä sekamelskaa.
Alla olevan JP:n linkin yhteydessä kerrotaan tarkemmin lakosta ja sen seurauksista.
Matkailijoita kehotetaan kysymään ohjeita linkistä:
www.iaa.gov.il
http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=256945

2. VENÄJÄN ulkoministeri Sergey Lavrov ja ulkomaan tiedustelupalvelun johtaja Mikhail Fradkov saivat innostuneen vastaanoton saapuessaan eilen Damaskokseen. Heidän autosaattueensa ajoi pitkin katuja, joiden varsille oli kokoontunut runsaasti kansaa heilutellen sekä Venäjän että Kiinan ja Syyrian lippuja. Venäjä ja Kiina olivat ne kaksi valtiota, jotka vastustivat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma ehdotusta, jolla YK olisi voinut puuttua rajummin Syyrian tilanteeseen. Niiden käyttämä veto-oikeus esti päätöslauselman hyväksymisen. Venäjä puolusti kielteistä, ”skandaalimaista”, käyttäytymistään YK:ssa vedoten siihen, että esitys oli yksipuolisesti Assadin hallitusta syyttävä ja että se olisi voinut saattaa Syyrian sekasortoiseen tilaan ja ehkä sisällissotaan.

LAVROV lupasi ennen matkaansa löytää nopeimman mahdollisen tavan tasapainottaa kriisiksi kehittynyt tilanne ja aloittaa maassa uudistustoimet.
Venäjän kiinnostukseen Syyrian tilanteeseen liittyy oleellisesti se, että se on viimeinen Lähi Idän maa, jonka kanssa sillä on pitkät yhteistoiminnan perinteet, ja jonka kanssa sillä on sotilaallista yhteistoimintaa sekä asetoimitusten muodossa, että siksi, että Venäjä uudistaa ja laajentaa Latakian ja Tartusin satamia Välimerenlaivastonsa tukikohdiksi. Venäjällä ei ole varaa menettää Syyriaa eikä jättää sen tulevaisuutta arvaamattomien sattumien varaan, mitä Assadin hallituksen hallitsematon kaatuminen ja uusien vallanpitäjien tarttuminen valtakunnan ruoriin voisi merkitä.
Lavrov totesi toiveikkaana keskustelujen jälkeen, että Assad lupasi lopettaa väkivallan maassa tarkentamatta, mitä hän tällä tarkoitti ja miten hän sen saisi loppumaan.

”VENÄJÄ Maailman Kysymyksissä” (Russia in Global Affairs) lehden toimittaja Fyodor Lukyanov totesi artikkelissaan: ”Lavrovin tärkein tehtävä on kertoa Assadille, että ellei Syyriassa havaita merkittäviä muutoksia, silloin Assadin tulee varautua Venäjän kannasta riippumatta ulkomaisen sotilaallisen väliintulon mahdollisuuteen.”
Arabiliiton pääsihteeri Nabil Elaraby sanoi olleensa yhteydessä Lavrovin kanssa ennen tämän Syyrian matkaa, ja kertoi Lavrovin luvanneen luovuttavansa oman esityksensä Assadille. Kysyttäessä, uskooko hän Assadin hyväksyvän sen, Elarabi vastasi: ”He uskovat niin.”
Jos Lavrovin esittämä suunnitelma toteutetaan ja onnistuu, Venäjä voi kirjata tulopuolelleen merkittävän diplomaattisen voiton ja entistä kiinteämmät suhteet Syyrian kanssa.

DIPLOMAATTISESTI Assadin hallitus on jäämässä yhä enemmän yksin. USA sulki lähetystönsä kokonaan ja monet Euroopan maat ovat vetäneet tai vetämässä lähettiläitään pois maasta. Samoin monet arabimaat ovat katkaisseet suhteitaan Assadin hallituksen kanssa, mikä on Assadin katkerin kalkki tässä keitoksessa.
Varsinkin Saudi Arabia ja Gulfmaat ovat katsoneet saaneensa tarpeekseen Assadin katteettomista lupauksista muutoksiin ilman näyttöjä.
Gulfmaiden tulee kuitenkin edetä hyvin varovaisesti, sillä Iranilla on sormi liipaisimella tarkatessaan tilanteen kehittymistä Persianlahdella. USA:n ja länsimaitten asevoimien keskitys alueella on tarkoitettu varoitukseksi Iranille, etteivät ne salli häiriöitä öljykuljetuksissa.
USA:n presidentti Barack Obaman johtaman hallituksen tärkeimpänä huolena ei ole Iranin ydinase, ei vielä, koska sen uskotaan uhkaavan Yhdysvaltoja vasta aikaisintaan 2015. Obaman suurimpana huolena on varmistaa öljyn saannin esteettömyys, ja toiseksi estää Israelin yksipuolinen isku Iranin ydinlaitoksia vastaan, koska sen uskotaan sulkevan ainoan Gulfmaista johtavan öljynkuljetukseen soveltuvan laivareitin.

IRAN on Venäjän tavoin tukenut Assadin hallitusta asetoimitusten ja asiantuntijoitten muodossa. Syyrian menettäminen merkitsisi Iranin Pakistanista Gazaan suunnitteleman voima-akselin yhden merkittävimmän linkin menettämistä ja koko suunnitelman hajoamista.
Tässä suuressa shakkipelissä, jossa Venäjä on perinteisesti etevä, tilanne Syyriassa on sivujuoni, jolla pyritään hämäämään vastustajaa ja havaitsemasta päähyökkäystä.
Väkivaltaisuudet eivät kuitenkaan ole laantuneet Syyriassa. Viikonvaihteen aikana kerrotaan 200:n ihmisen saanen surmansa ja maanantaina 95 Homsissa. Assadin armeija käyttää kuristusotteita miljoonan asukkaan kaupungissa katkoen veden ja sähkön piiritetyiltä lähiöiltä.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256797

3. HIZBULLAHIN pääsihteeri Hassan Nasrallah totesi libanonilaisella web-sivulla julistetussa artikkelissa, että ”Teheran voisi välttää sotilaalliset iskut uraanin rikastuslaitoksiaan vastaan, mutta että se on valinnut sen sijaan Palestiinan hylkäämisen”. Hän vakuutti, ettei Hizbullah ota käskyjä Iranista, vaan päättää itsenäisesti, miten se menettelee, jos Teheranin hallitusta vastaan hyökätään. Hän sanoi siinä tapauksessa istuvansa alas ja harkitsevansa huolella, mikä on parasta Hizbullahin kannalta, mutta ei mene Iranin tueksi automaattisesti.

NASRALLAH puhui profeetta Muhammedin syntymäpäiväjuhlassa, joka videoitiin ja julkaistiin web-sivulla. Samalla kun hän kiitteli Teherania sen antamasta tuesta vuodesta 1982 lähtien, hän vakuutti, ettei hän ja hänen johtamansa järjestö ota käskyjä Teheranista. ”Olemme saaneet moraalista, poliittista ja taloudellista tukea Iranista vuodesta 1982 lähtien”, Nasrallah totesi lisäten, ettei 2006 Libanonin kakkossota olisi päättynyt menestyksellisesti ilman Iranin antamaa tukea. Arabimaat katsovat IDF:n kärsineen arvovaltatappion Libanonin sodassa.
Nasrallah vakuutti Hizbullahin tukevan Bashar Assadin hallitusta Syyriassa, todeten sen olevan valmis uudistuksiin. Hän syytti länsivaltoja, jotka toimivat Assadin hallituksen kaatamiseksi, mikä voisi upottaa maan sekasortoon ja sisällissotaan.
Nasrallah on vuodesta 2006 lähtien asunut tuntemattomassa paikassa hyvin panssaroidussa maanalaisessa bunkkerissaan peläten Israelin teloitusyrityksiä, eikä ole uskaltanut esiintyä julkisesti juuri ollenkaan. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256899

4. ISRAELIN ulkoministeri Avigdor Lieberman ja USA:n ulkoministeri Hillary Clinton, jotka ovat pelanneet piiloleikkiä diplomatian korkeimmilla käytävillä Clintonin pyrkiessä piiloutumaan Liebermanilta ja tämän etsiessä tilaisuutta löytää hänet jo parin vuoden ajan, tapasivat kuitenkin äskettäin Washingtonissa. ”No love lost there”, Hillary ei pidä Avigdorista.
Lieberman kiitteli Yhdysvaltoja siitä, että se on kiristänyt Iranin vastaisia sanktioitaan. Tärkeintä Liebermanin tulkitsemana on kuitenkin se, että molemmilla mailla on yhteinen tavoite pyrkiä estämään Iranin ydinaseen valmistuminen. Hän sanoi Israelin tarkkailevan sanktioitten vaikutusta ja totesi Iranin yrittävän siirtää varoja pankkien kautta. Sen maksut Intialle ovat viivästyneet pankkien vastaisten rajoitusten vuoksi.

Tavatessaan kongressin jäsenen John McCainin tämä totesi sanktioista, että ilmeisesti ne eivät ole tuottaneet etsittyä tulosta, koska Iran ei ole luopunut ydinaseen valmistamisesta. McCain vaati verenvuodatuksen lopettamista Syyriassa, vaikka asevoimin, jos se on tarpeen. Hänelläkin oli tieto, että Israel voisi iskeä Iraniin myöhemmin tänä vuonna.
Kongressin ulkomaan asioitten valiokunnan puheenjohtaja Ileana Ross-Lehtinen yhtyi edellisen kantaan Iranista sanoen, että Iranista tulee keskustella kaiken aikaa. Hän vakuutti USA:n seisovan tukevasti Israelin rinnalla käytännössä eikä vain retoriikassa. Hän edellyttää todella purevien sanktioitten asettamista Teheranin hallitukselle, kunnes sen pää kääntyy. Ross-Lehtinen uteli Liebermanilta, koska Israel arvioi Iranin ydinpommin valmistuvan, koska siitä on kovasti eriäviä mielipiteitä, mutta vastauksesta ei ole tietoa. Hän kritisoi Obamaa ristiriitaisista lausunnoista ja rajalinjoista Iranin ydinsuunnitelman suhteen.
http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=256953

5. UUTISOTSIKOITA
- Bashar Assadin joukot surmasivat keskiviikon aikana jo 47 siviiliä Homsin kaupungin Ishaat lähiössä ja lähestyen Bab Amro aluetta maan keskiosassa. Tällä alueella armeijan tykistö ja panssarit ovat surmanneet ainakin 150 ihmistä. Assadin pahin pelko lienee, että ellei hän saa kapinaliikettä aisoihin ajoissa, mikään ei pelasta häntä Mubarakin ja Gaddafin kohtalolta. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256956
- CNN julkisti tiedon, jonka mukaan Pentagon valmistelee sotilaallista väliintuloa Syyriassa samaan aikaan, kun Valkoinen Talo toimii diplomatian ja talouden alueilla löytääkseen muodon, joka kelpaisi sekä Venäjälle että Kiinalle. Uutisessa ei kerrota, onko sotilaallinen valmistautuminen pelkästään Pentagonin aloittama vai onko sillä Obaman hallituksen tuki taustanaan, kuten voisi uskoa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256941
- Egyptin presidentti ehdokkaat Amr Moussa ja Mohammed ElBaradei, joka luovutti jokin aika sitten, vaativat maan sotilashallituksen eli korkea sotilasneuvoston luopumisesta vallasta ja siirtymään syrjään todeten, että sen toimet ovat olleet kaikkea muuta kuin kansaa yhdistäviä ja rakentavia. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256938
- Delta Airlines on vuosikaudet kertonut tiedotteissaan, että Ben Gurionin lentokenttä on miehitettyä palestiinalaisten maata. Asiaan tarttui eräs matkailija, joka ihmetteli, ettei hän tiennytkään, että hänen käyttämänsä kenttä oli miehitettyä maata. Israelin NGO järjestö Shurat HaDin, joka tarkastelee asioita lainopilliselta kannalta, osoitti asiain oikean laidan Delta lentoyhtiölle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152534#.TzIyIIH3vO0
- IAF harkitsee lentoaseman perustamista Kyprokselle voidakseen helpommin saavuttaa harjoitusalueita nopeille koneilleen, joille Israel on liian pieni. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152526#.TzIzhoH3vO0
- PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin valinta ja suostumus palestiinalaisten väliaikaisen hallituksen johtoon on herättänyt kriittisiä arvioita. Asiantuntija sanoo, että valinta osoittaa Abbasin todellisen värin – eikä se ole silmiä hivelevä. Professori Moshe Sharon sanoo, että Fatah teki kaupat paholaisen kanssa, jonka päämääränä on Israelin tuhoaminen, ei minkäänlaisen sopimuksen tekeminen sen kanssa. Voimakasta kritiikkiä on ilmennyt myös palestiinalaisten taholta, joista eräs irvaili web-sivullaan näin: ”Jos Abu Mazen toteuttaa sen, minkä allekirjoitti Dohassa hän joutuu toimimaan näin: PA:n presidentti Abu Mazen onnittelee uutta pääministeri Abu Mazenia ja kutsuu hänet tapaamaan PLO:n keskuskomitean puheenjohtajaa Abu Mazenia sen hallituksen johtajan Abu Mazenin ominaisuudessa PA:n asevoimien ylipäällikön Abu Mazenin kodissa.” Netanyahu varoitti, ettei Mazen voi istua kahdella pallilla yhtä aikaa, hänen tulee valita joko rauha tai terrorismi. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256888
- Aaron Klein arvioi WND:n artikkelissaan, että Lähi Idän kristittyjen pelkona on arabikevään kehittyvän heille kauhu-uneksi, jollaista he eivät ole osanneet kuvitellakaan. Kristittyjen asema ei ole ollut hyvä ennestäänkään, mutta radikaalin islamin hallitusten myötä heidän elämänsä voi muuttua maanpäälliseksi helvetiksi. Islamistit hallitsevat jo Tunisiassa, Libyassa ja Egyptissä, ja samankaltainen kehitys on mahdollinen Jordaniassa, Syyriassa, Marokossa ja Jemenissä, ja se voi levitä muihinkin maihin Lähi Idän alueella.
http://www.wnd.com/2012/02/arab-spring-becoming-nightmare-for-christians/

Tuesday, February 07, 2012

TIISTAI 07.02.12

1. VENÄJÄN ulkoministeri Sergey Lavrov kutsuu länsimaitten reaktiota Venäjän ja Kiinan vetoon YK:n turvallisuusneuvoston istunnossa ”hysteeriseksi”, ja sanoo, ettei hän ymmärrä, miksi länsimaat eivät suostuneet tukemaan Venäjän päätösesitykseen tekemiä lukuisia lisäyksiä, joilla koko tämä ”skandaali”, joksi Venäjä tilannetta kutsuu, olisi voitu välttää ja edetä Syyrian tilanteen tasapainottamiseksi ja Assadin hallituksen demokratisoimiseksi.
ULKOMINISTERI Sergey Lavrov matkustaa tänään Damaskokseen, jossa hän neuvottelee Assadin kanssa demokraattisista uudistuksista Syyriassa. Hänen matkansa tulee sen jälkeen, kun USA veti kaikki lähetystönsä 15 työntekijää pois Syyriasta, ja Englanti ja Belgia kutsuivat lähettiläänsä kotiin ”neuvotteluja varten”, jotka edeltävät diplomaattisuhteiden katkaisemista.

USA:n hallituksen edustaja Vicroria Nyland selvitti Obaman kantaa, ettei USA ole valmis käyttämään väkivaltaa Assadin hallituksen kaatamiseksi, vaikka vaatii hänen luopumistaan vallasta Syyriassa. Obama sanoi NBC:n ohjelmassa: ”On tärkeää, että konflikti voidaan ratkaista ilman sotilaallista puuttumista asiaan. Uskon, että se on vielä mahdollista.”

SYYRIAN sisällä toimivat aktivistit kertovat, että Assadin armeija on kiihdyttänyt vastarinta-liikkeen kukistamista. Homsin kaupunki on jatkuvan tulituksen kohteena. Asukkaat kertovat, että raketteja putoilee jatkuvasti eikä kukaan tiedä, miten paljon ihmisiä on jäänyt sortuneisiin taloihin tai joutunut suoraan rakettien ruhjomiksi ja haavoittamiksi, eivätkä raketit te erotusta iän tai sukupuolen perusteella; uhrien joukossa on vanhuksia, lapsia ja naisia.
Viikonvaihteen aikana kuolleitten siviilien lukumääräksi arvioidaan 88, mikä tekee siitä yhden verisimmistä koko 11 kuukautta kestäneiden taistelujen aikana. Kaikkiaan mielenosoituksissa ja taisteluissa surmansa saaneiden luvuksi arvioidaan yli 6 000.

VALLANKUMOUSNEUVOSTON aktivisti kertoi Al-Jazeeran toimittajalle tilanteesta Homsissa: ”Tilanne täällä on kauhea. Raketteja putoilee. Massiiviset räjähdykset vapisuttavat rakennuksia. Emme todella tiedä, mitä pitäisi tehdä. Tämä on massiivinen hyökkäys –massamurha, joka tapahtuu täällä. Kukaan ei uskalla mennä ulos. Emme tiedä, kuinka monta taloa on saanut osuman ja kuinka paljon ihmisiä on menehtynyt”.
Syyrian viranomaiset sanovat, ettei armeija ammu asuintaloihin todeten, että turvallisuusjoukot surmasivat ”kymmeniä terroristeja” maanantaiaamuna, ja että myös 6 turvallisuusmiestä sai surmansa taisteluissa.
Syyrian koillisosassa Al Baran kylässä Idlibin maakunnassa armeijasta loikanneet sotilaat tuhosivat armeijan tukikohdan surmaten 3 sotilasta ja ottaen vangiksi 19. Hyökkääjät eivät kärsineet miesmenetyksiä ja tukikohta tuhottiin täysin.
http://www.aljazeera.com/news/middleeast/2012/02/2012272264242438.html

2. MUSLIMIVELJESKUNNAN vaikutusvaltaisin juristi ja hengellinen johtaja sheikki Yousuf Al-Qaradhawi, joka palasi Kairoon maanpaosta Gulfmaista Mubarakin hallituksen kaaduttua, antoi kiivassanaisen lausunnon Al-Jazeeran ohjelmassa koskien Syyrian tilannetta. Hänen sunnuntaina esittämänsä mielipiteet käänsi arabiasta MEMRI.
”Allah rankaisee (Syyrian hallitusta sen) teoista kansan kautta. Hän lähettää vihansa, jota hän ei ole koskaan pidättänyt rikollisilta. Kansa tulee pian kostamaan sen, jos Allah suo.”

SHEIKKI Qaradhawi esitti syytöksensä myös Venäjää ja Kiinaa vastaan, joiden hän totesi puolustaneen Syyrian hallitusta YK:ssa. Hän sanoi niiden ”puolustaneen vääryyttä vastoin oikeutta, pimeyttä valoa vastaan, vaikka he olivat omin silmin nähneet sen tapahtuvan”.
Hän vaati ”kaikkia arabikansoja ja islamin maita sekä kaikkia kunniallisia ja vapaita ihmisiä boikotoimaan noita ilkeitä hallitsijoita ja heidän tukijoitaan, eikä avustamaan heitä”.

AL-QARADHAWI taisteli aikoinaan Yhdysvaltoja vastaan surmaten sen sotilaita, mutta Obaman hallitus on pyytänyt häntä välittämään USA:n ja Talibanin välisissä neuvotteluissa Afganistanissa, josta Obaman hallitus etsii kunniallista vetäytymistietä.
Obaman käsittämätön liike al-Qaradhawin pyytämiseksi välittäjäksi on nähtävä tämän USA:n ensimmäisen ”muslimi-presidentin”, jona häntä pidetään, halusta edistää USA:n ja muslimien välistä yhteistoimintaa neuvottelujen ja sopimusten kautta ilman verenvuodatusta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152484#.TzDEtIH3vO0

3. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas ja Hamasin ulkoasioitten Damaskoksen toimiston johtaja Khaled Mashaal allekirjoittivat Dohassa eilen sopimuksen Qatarin pääministerin al-Thanin todistaessa, jolla Fatah ja Hamas vakuuttavat hautaavansa sotakirveensä ja alkavansa toden teolla muodostamaan yhteishallitusta. Tilapäisen hallituksen pääministeriksi valittiin Mahmoud Abbas ja sen ministereiksi valitaan sitoutumattomia liikemiehiä.

FATAHIN korkea virkailija Nabil Shaath hämmästeli, ”mitä Israel tarkoittaa väittäessään, että Gazassa on raketteja?”. Hän antoi lausuntonsa pian sen jälkeen, kun yhteishallitusta koskeva sopimus oli allekirjoitettu Dohassa todeten, että yhteishallitus tulee hallitsemaan sekä Gazan kaistaa että Juudean ja Samarian palestiinalaisalueita, joita PA on tähän saakka hallinnut. Hänen lausuntonsa julkaistiin riippumattoman Media Review & Analysis (IMRA) toimesta.
SHAATH totesi vastauksena kysymykseen, että uusi hallitus tulee vastaamaan kaikista Juudean ja Samarian sekä Gazan kaistaa koskevista kysymyksistä, myös turvallisuudesta.
Kysymykseen, mitä tapahtuu kymmenille tuhansille Gazan kaistalla oleville raketeille ja ohjuksille, joilla Israelin siviiliyhteisöjä on pommitettu 10 vuoden ajan, Shaath sanoi näin:
”Mitä raketteja? Tämä on vain Israelin propagandaa. Entä kaikki Israelin ohjukset?”
Shaath lopetti keskustelun äkkiä tähän, toteaa IMRA:n johtaja tri Aaron Lerner.

Shaath, joka toimi PA:n edustajana rauhanneuvotteluissa, matkusteli innokkaasti ulkomailla pyrkien hakemaan niiden tukea PA/PLO:n valtiohakemukselle YK:ssa ja tietenkin rahaa PA:n vuotavaan kassaan, mutta joutui hillitsemään matkainnostustaan saatuaan sydänkohtauksen viime vuoden marraskuussa lennolla Belgiasta Malesiaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152471#.TzDKgoH3vO0

4. DEBKAFILE. raportoi 5. helmikuuta, että presidentti Bashar Assad on palkannut salaisia agentteja Libanoniin, joiden tehtävänä on teloittaa Libanonin tiedustelun, informaation virkailijoita sekä Saudi Arabian ja Qatarin lähettämiä agentteja, jotka salakuljettavat aseita ja räjähteitä Syyrian hallitusta vastaan taisteleville kapinallisille. Iskun kohteina olivat Libanonin sisäisen turvallisuuden pääsihteeri kenraalimajuri Ashraf Rifi ja hänen varamiehensä, informaatio-osaston johtaja eversti Wissam al-Hassan. Teloitus oli tarkoitus suorittaa kahdella räjähteitä täyteen sullotulla autolla kristityssä Ashrafieh lähiössä Beirutissa, jonka kahden kapean kujan kautta he olisivat joutuneet ajamaan tiedostusosaston päämajaan. Pommit oli tarkoitus räjäyttää heidän ajaessaan kapealla kujalla samaan tapaan, kuin Rafik Hariri teloitettiin 2005 Beirutin keskustassa.
Teloitusyritys epäonnistui ”ulkomaisen lähteen” varoitettua upseereita surmanloukusta ja ilmoitettua autojen paikat sekä iskuryhmän olinpaikan.
LAUANTAINA 28.tammikuuta molemmat iskun kohteina olleet upseerit osallistuivat lehdistö-tilaisuuteen, jossa he kertoivat iskuryhmän pidättämisestä uskaltamatta kertoa Syyrian pitkän käden pelossa, kuka heidät palkkasi ja keitä vastaan heidän oli tarkoitus toimia. Libanonin viranomaiset ovat kuitenkin lisänneet turvatoimia ja Rifi varoitti kolmas helmikuuta parlamentin jäsentä Sami Gemayelia, että terroristit jahtaavat häntä. http://www.debka.com/article/21712/

5. SYYRIAN korkean virkailijan mukaan Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen komentaja Kassam Salimani matkusti äskettäin Syyriaan avustamaan ja opastamaan Assadin armeijan taisteluissa kapinallisten kukistamiseksi. Quds-erikoisjoukkojen komentaja Salimani otti paikkansa Syyrian tilannehuoneessa, jossa vastatoimia ja armeijan liikkeitä suunnitellaan ja ohjataan. Presidentti Bashar Assad sekä hänen veljensä Maher, lankonsa Assaf Shaukat sekä serkkunsa Rami Maklouf osallistuvat tilannehuoneen kokouksiin, jossa vastuu on jaettu armeijan eri lohkojen komentajien kesken.
IRANIN Quds-joukkojen vahvuus on 15 000 miestä, he ovat saaneet erityiskoulutuksen. He toimivat pääasiassa Iranin ulkopuolella salaisissa operaatioissa, ja he ovat vastanneet myös Hizbullahin armeijan kouluttamisesta.

ARTIKKELISSA todetaan, että Salimanin läsnäolo kertoo, minkälaista sotaa Assad tulee käymään hajottaakseen FSA:n joukot Damaskoksen, Homsin sekä Zabadanin kaupungeista, jota FSA:n joukot ovat miehittäneet. Assadin tarkoituksena on antaa Venäjän ulko-ministeri Sergey Lavroville kuva hänen tänään alkavan vierailunsa aikana, että hän on edelleen vahvasti vallan kahvassa Syyriassa. Al-Arabiya raportoi, että Assadin joukkojen hyökkäys Zabadanin valtaamiseksi alkoi ennen Lavrovin tuloa, mutta että hallituksen sotilaita liittyi kapinallisiin vieden mukanaan 8 panssarivaunua.
Lavrov kertoi ennen Syyrian matkaansa haluavan kannustaa Assadia uudistamaan hallitustaan, mutta aseiden virta Venäjältä Assadin armeijalle jatkuu. Minkä roolin Venäjä tulee ottamaan tässä sekavassa tilanteessa, selvinnee lähipäivinä. http://www.haaretz.com/news/middle-east/report-top-iran-military-official-aiding-assad-s-crackdown-on-syria-opposition-1.411402

6. UUTISOTSIKOITA
- Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivät terroristit ovat aloittaneet tänään syömälakon Ramonin vankilassa. Hamasin vankienasioitten ministeriö Gazassa ilmoitti, että syömälakko aloitetaan asteittain 700 vangin toimesta. He aloittavat lakkoilun tiistaisin, mutta lisäten päiviä joka viikko. He vaativat seuraavia etuja: Ei enää eristyssellejä; vieraiden ja sukulaisten vastaanotto sallittava, ja varsinkin Gazasta olevien vankien omaisten vierailut; oikeus soittaa omaisilleen; ruuan laadun tulee parantua; oikeus TV:n katseluun sekä oikeus opiskella korkeimpia oppiarvoja myöten, kuten Al-Jazeera raportoi. Israelin vankilaoloja verrataan usein ”kesäleireihin” vankiloitten sallimien lukuisten etujen vuoksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152479#.TzDjZoH3vO0
- Israelin erikoisjoukkojen Shayetet-13 sotilaat pelastivat joukon palestiinalaisia kalastajia, joiden paatti oli alkanut vuotaa ja oli vaarassa upota 20 km Haifasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152493#.TzDlpIH3vO0
- Israelin Antiquities Authority (IAA) löysi suuren linnoituksen perustuksia ensimmäisen Temppelin ja profeetta Joonan ajoilta Givat Yonahin lähellä. Givat Yonah oletetaan paikaksi, jonne perimätiedon mukaan profeetta Joona haudattiin. Tämä profeetta Yonah (Joona) sai käskyn saarnata Niiniven kaupunkia vastaan sen syntien tähden, mutta koska kaupunki nöyrtyi ja aloitti ankaran paaston ja syntiensä hylkäämisen, sen tuhoaminen siirtyi Yonan harmiksi satoja vuosia. Givat Yonah on 50 m merenpinnan yläpuolella, korkein luonnollisen maanpinta Ashdodin ympäristössä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152482#.TzDmSoH3vO0
- Teheran ilmoittaa, että jos sionistien tukema öljyboikotti toteutuu Irania vastaan, se on valmis aloittamaan oman vastaboikotin välittömästi. Iran kutsuu sen keskuspankin vastaista boikottia ”vihollisuudeksi ja psykologisen sodan käynniksi”. Iranin öljytuotteiden vientikielto joitakin Euroopan maita kohtaan alkaisi välittömästi. Kuinka paljon uhkailuissa on totta ja bluffia molemmin puolin, selviää piakkoin. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=256801
- Histadrutin pääsihteeri Ofer Eini ja talousministeri Yuval Steinitz tapaavat tänään viimeisenä yrityksenä estää huomen aamuna klo 6.00 alkava yleislakko, joka sulkisi useita hallitukset ja kaupunkien virastoja, joitakin sairaaloita ja klinikoita, opetusalan laitoksia, lentokentät hätälentoja lukuun ottamatta, Haifan. Eilatin ja Ashdodin satamat sallien lääkintätarpeitten ja pilaantuvien tavaroitten tuonnin. Lakko vaikeuttaisi sähkön- ja vedenjakelua, monet pankit pysyisivät kiinni, samoin posti. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=256785, http://www.jpost.com/Business/BusinessNews/Article.aspx?id=256625
- Hawardin yliopiston professori Niall Ferguson kertoi Newsweek-lehdelle, että Israelin tulee iskeä Iranin ydinlaitoksia vastaan, ja että se tulee tehdä välittömästi. Hän torjui viisi julkisesti esitettyä syytä, miksi Israelin ei tulisi hyökätä. Hän uskoi, että vaikka Obama sai kylmät varpaat hyökkäykselle Iraniin eikä suosittele tai tue Israelin tekemää hyökkäystä, hän ei voi estää USA:n Persianlahdelle koottujen voimien, mm. kolmen lentotukialuksen, osallistumista Israelin aloittamaan sotaretkeen jo siksi, että Iran tulee iskemään amerikkalaisiin ja eurooppalaisiin kohteisiin alueella, kuten se on toistuvasti uhannut. Hän spekuloi, että vaikka Obama tuntee syvää vastenmielisyyttä Israelia kohtaan eikä halua auttaa sitä, hänellä ei ole muuta mahdollisuutta, ei varsinkaan vaalivuonna, jolloin juutalaisten kannatus on hänelle elintärkeä. Ferguson ei myöskään usko Euroopan talouden romahdukseen, sillä arabimaat pitävät öljyn hinnan siedettävänä peläten itse joutuvansa kärsimään talousromahduksesta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152496#.TzDtJYH3vO0

Monday, February 06, 2012

MAANANTAI 06.02.12

1. IRANILAINEN web-sivu Alef, joka liittyy läheisesti maan ylimpään kaitsijaan ajatollah Ali Khameneihin, julkisti äskettäin hallituksen laatiman toimintaperiaatteen, jossa selvitetään juridiset perusteet Israelin tuhoamiseksi ja sen kansan teurastamiseksi.
Oppirakenteeseen kuuluu juutalaisten omaisuuden ja juutalaisen kansan hävittäminen maailmanlaajuisesti.
Alef websivulla julkistettu opinkappale kutsuu Israelia ”vaaralliseksi syöväksi islamille”, ja siinä vaaditaan, ”ettei otollista tilaisuutta saa jättää käyttämättä tämän saastuttavan materiaalin poistamiseksi”.
”On olemassa juridinen oikeutus surmata kaikki juutalaiset ja tuhota Israel, ja sen suorittamisessa Iranin tulee ottaa johtoasema”, artikkelissa todetaan.
Alefin artikkelin laatija Alireza Forghani on konservatiivinen analyytikko ja strateginen asiantuntija Khamenein leirissä. Artikkeli on julkaistu useimmissa hallituksen omistamissa konservatiivisilla sivuilla, mukaan lukien vallankumousarmeijan Fars-uutistoimisto. Tämän katsotaan todistavan, että ajatollah Ali Khamenei on hyväksynyt dokumentin.

ARTIKKELISSA todetaan, että koska Israel on päättänyt hyökätä iranilaisia kohteita vastaan, sillä on täysi oikeus suorittaa ennalta ehkäiseviä iskuja juutalaista valtiota vastaan.
ALI KHAMENEI piti perjantaina suuren linjapuheen, jossa hän ilmoitti ”Iranin tukevan mitä tahansa maata tai ryhmää, joka hyökkää Israelin syöpäkasvainta vastaan”.
WND:n artikkelissa todetaan, että länsivallat voivat suhtautua Khamenein lausuntoihin vähättelevästi, mutta varoittaa aliarvioimista niiden todellista sisältöä.
Iranin puolustusministeriö julkisti äskettäin testanneensa kaksivaiheista kiinteää polttoainetta käyttävää ohjusta ja sanoi lähettäneensä uuden satelliitin avaruuteen. Artikkelissa muistutetaan, että testilaukaus todistaa Iranin kehittävän ydinohjelmansa rinnalla ballististen ohjusten rakentamista, joilla se pystyy uhkaamaan Yhdysvaltoja.
IRANIN vallankumouskaartin komentaja prikaatinkenraali Seyyed Mehdi Farahi totesi elokuussa, että Iranin Safir-ohjus, joka pystyy kuljettamaan satelliitin radalleen, voidaan helposti muuntaa maapallon kiertoradan mukaiselle radalle mannerten-väliseksi ballistiseksi ohjukseksi. Länsimaiset asiantuntijat uskoivat Iranin pystyvän tähän vasta 2015. Satelliitin saaminen radalleen katsotaan yleisesti oikeuttavan ICBM-klubiin. (ICBM, mannertenvälinen ballistinen ohjus).

FORGHANIN laatimassa artikkelissa todetaan, että oikeutus Israelin ja juutalaisten surmaamiseen on kirjoitettu Koraaniin, yksilöiden ns. ”tärkeimmän jihadin”, joka joidenkin shia-juristien mukaan voi tapahtua vasta kun ”kätkeytynyt 12. imaami” ilmestyy islamin messiaana nimellä ”mahdi” ennen Harmageddonia.
Forghani selittää, että ennen mahdin tuloa muslimeilla on oikeus harjoittaa ”puolustuksellista jihadia” (pyhää sotaa) islamin suojelemiseksi ja surmata sen vihollisia. Hän viittaa ”shia-muslimien ensimmäiseen imaamiin Aliin, joka oikeuttaa taisteluun hyökkääjää vastaan”, ja toteaa, että nyt on selviä merkkejä islamin vastaisen sodan olevan lähituntumassa, jonka vuoksi on sekä pakko että välttämättömyys varustautua sitä varten.

FORGHANIN mukaan muslimin velvollisuus on osallistua tähän ”puolustukselliseen sotaan” viitaten Khomenein antamaan ”fatwaan”, uskonnolliseen käskyyn, että ”vääräuskoisten (infidel) hallinta muslimien yli antaa oikeuden puolustaa islamia kaikin tavoin”. Hän selittää edelleen, että koska Israel tarvitsee USA:n luvan hyökkäykselle Iraniin, eikä USA:n veltto hallitus ole siihen valmis, Iranin tulee käyttää tilaisuutta ennaltaehkäisevään iskuun.
Hän selittää, että Israelilla on muutamia tärkeimpiä kohteita, joihin väestön enemmistö on keskittynyt. Näitä ovat Tel Aviv, Haifa ja Jerusalem. Iskut noita kohteita vastaan tulee surmaamaan suurimman osan 5.7 miljoonasta Israelin juutalaisesta, väestön kokonaismäärän ollessa 7.5 miljoonaa. Nuo kolme keskittymää ovat 60 % maan väkiluvusta, jonka tuhoamisen Iran pystyy suorittamaan ballistisilla Shihab-3 ohjuksillaan, hän laskelmoi.
FORGHANIN arvion mukaan Iranin ääntä nopeampi Sejil-ohjus, jonka torjunta on lähes mahdoton, voisi tuhota kohteet kuten: Rafael-installaatiot, Eilun ydinlaitoksen, toisen ydinlaitoksen Nebrinissä sekä Dimonan ydintutkimusreaktorin Negevissä, joka tuottaa 90 % Israelin tarvitsemasta rikastetusta uraanista ydinaseitaan varten.
Muita kohteita ovat Sedot Mikha lentoasema, jossa sijaitsevat Jericho-ohjukset lähellä Tel Nof lentoasemaa, jonne on sijoitettu ydinasein varustetut hävittäjät. Toisarvoisia kohteita ovat voima-asemat, jäteveden puhdistuslaitokset, voimalat, sekä liikenne ja tietoliikenne-järjestelmät. Lopuksi Shihab-3 ja Ghadr-ohjukset voisivat tuhota asutuskeskukset täydentääkseen Israelin maan täydellisen hävittämisen maapallon kartalta.
Forghani arvioi, että Israelin täydellinen tuhoaminen on mahdollista suorittaa yhdeksän minuutin kuluessa.
Israelin ohessa myös Yhdysvallat tulee tuhota ja sen asukkaat hävittää, hän vakuuttaa.

ARTIKKELIN mukaan Iranilla on 1000 ballistista ohjusta ja se kehittää yhä voimakkaampia ja tuhovoimaisempia ohjuksia, ja sillä on rikastettua uraania kuutta ydinpommia varten.
IRANIN salainen dokumentti ”Hän on jo keskellämme” osoittaa radikaalien uskovan, että Israelin tuhoaminen vapauttaa islamin messiaan mahdin ilmaantumisen, ja että kristittyjen Vapahtaja Jeesus tunnustautuu Allahin palvelijaksi ja alistuu mahdin alaisuuteen taistellen juutalaisia ja ”anti-kristusta” vastaan surmaten hänet vapauttaessaan Jerusalemin. http://www.wnd.com/2012/02/ayatollah-kill-all-jews-annihilate-israel/
Edellisen WND:n artikkelin kirjoittaja Reza Kahlili (peitenimi) on entinen CIA-agentti Iranin vallankumouskaartissa. Hän kirjoitti kirjan ”A Time to Betray”. (On Aika pettää)

2. USA:n presidentti Barack Obama sanoo, ettei hän usko Israelin vielä päättäneen iskusta Iranin ydin- ja uraanin rikastuslaitoksia vastaan. Iran on antanut lukuisia varoituksia tuhoisista sekä ennalta ehkäisevistä että vastaiskuista Israelia ja USA:n kohteita vastaan, mutta myös maihin, jotka jollain tavoin avustavat iskuissa Irania vastaan. Yleisesti kerrotaan ulkomaisissa artikkeleissa, että Iranin ydinase on valmis vuoden kuluessa, ja että Iranilla on 20 %:n tasoon rikastettua uraania 4-6 ydinpommia varten. Rikastaminen 20 %:n tasosta ydinpommi vaatimaan 90 %:n tasoon käy paljon nopeammin.

EUROOPPALAISET Pakistanin Islamabadissa asuvat diplomaatit varoittavat, että jos Israel tai USA iskee Irania vastaan, Pakistan katsoo velvollisuudekseen tulla Iranin rinnalle.
USA:n puolustusministeri Leon Panetta arvioi, että Israelin iskut Irania vastaan voisivat alkaa kesäkuussa 2012. Israelin pääministeri Netanyahu puolestaan kehottaa kaikkia, joilla on jotain sanottavaa asiassa, pitämään suunsa kiinni ja lopettamaan huhujen levittäminen.
DIPLOMAATTIEN arvio Pakistanin toimista tilanteessa, jossa Irania vastaan hyökätään, että Pakistan tulee ydinaseillaan asettumaan Iranin rinnalle vastaiskua varten, saattaa koko tilanteen uudelle tasolle. Pakistanilla uskotaan olevan ainakin 60 ydinpommia kuten myös kehittynyt ohjuskalusto niiden kuljettamiseksi kohteisiinsa.

EU:n Euroopan Puolustusjärjestön entinen johtajan Nick Witney arvioi, että Irania vastaan tehdyt sotilaalliset iskut tulisivat aiheuttamaan katastrofin Euroopan maille, sillä jo pelkästään öljyn hinnan raju nousu tulisi puskemaan EU-maat taantumaan, joko käsittäisi koko EU:n alueen mukaan lukien Saksa. Ennen kaikkea se tulisi aiheuttamaan hyvin sekavan taloudellisen konkurssitilan varsinkin Italiassa ja Kreikassa, ja voisi aiheuttaa Euron arvon romahtamisen siitä epävarmuudesta, jota vastaan EU nykyisin taistelee.

WITNEY, joka edustaa Euroopan CFR:n osastoa, olettaa, että hyökkäystilanteen jälkeen Iran tulisi todennäköisesti hyökkäämään eurooppalaisia intressejä vastaan alueella, mutta myös terroritoiminnan aktivoitumisen muodossa Euroopassa ja USA:ssa. Iranin vallankumous-kaartin johtaja varoittaa, että se iskee maihin, jotka avustavat hyökkäyksissä Irania vastaan. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4185684,00.html

3. UUTISOTSIKOITA
- Qatar ehdottaa, että PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas johtaisi ylimenokauden hallitusta, jossa Hamas ja Fatah ovat mukana. Hamas suostuu tähän, mutta PA:n taholta kerrotaan, että asiaa harkitaan. Abbas ja Hamas-johtaja Khaled Mashaal ovat Qatarissa silotellakseen viimeiset erimielisyydet yhteishallituksen tieltä, mikä voisi johtaa vaalien pitämisen suunnitelmien mukaan toukokuussa. Hallituksen ministerit koottaisiin sitoutumattomista talouden asiantuntijoista ilman poliittisia kytkentöjä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4185726,00.html
- PA tulee tekemään esityksen UNESCO:lle, jossa se on edustettuna täysjäsenenä, Kuolleenmeren asettamiseksi Palestiinan listalle maailman perinnekohteeksi. PA tulee tekemään esityksiä lukuisista kohteista, joita juutalaiset ovat vuosisadasta toiseen pitäneet omina perinnekohteinaan, liittääkseen ne UNESCO:n listalle, mikä takaisi niille YK :n suojelun ja rahoitusavun. Qumranin luolat ovat myös PA:n listalla. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4185699,00.html
- USA:n viranomaiset sanovat ynetnews.com artikkelin mukaan, että Israelin sotilasjohtajat jo ovat aloittaneet lähtölaskennan hyökkäyksille Iranin ydinlaitoksia vastaan. Heidän mukaansa kysymys ei ole ”iskeä vai ei, vaan koska”. USA:n sanotaan tekevän samoin omia valmistelujaan täydellisen hämäyksen varjossa levittäen maailmalle tietoja, joiden mukaan se haluaa neuvotteluratkaisua. IAEA:n ydinase-asiantuntijat ovat Iranissa tutkimassa Iranin väitteitä, että koko suunnitelma tähtää vain sähkön tuotantoon. Vaikka Iran päästi heidät sisään maahansa, heitä ei ole päästetty sisään uraanin rikastuslaitoksiin, kuten he haluaisivat. Iranin ja USA:n välistä konfliktia on verrattu USA:n ja NL:n väliseen kylmän sodan aikaiseen Kuuban Kriisiin, joka kärjistyi lähelle räjähdyspistettä, mutta tilanne on toinen Iranin kanssa, koska USA:n ja Iranin välillä ei ole keskusteluyhteyttä, kuten oli laita NL:n kanssa. Tämä voi aiheuttaa potentiaalisen räjähdyksen vahingossa, virhearvion seurauksena. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4185623,00.html
- Presidentti Peresin henkivartijat havaitsivat kolmen epäilyttävän arabin lähestymisen presidenttiä tämän tilapäisen hotellimajoituksen lähellä, jonne hän joutui muuttamaan sateitten saattaessa hänen virka-asuntonsa veden turmelemaksi. Vartijat pysäyttivät kolme arabia pyytäen heitä näyttämään henkilökorttinsa. Miesten kesken syntyi sanasotaa, joka kehittyi vihamieliseksi. Vartijat pidättivät kiivaimman arabeista, kaksi muuta pääsi pakenemaan. Mies vietiin kuulusteltavaksi. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4185647,00.html
- Armeijan komentaja Benny Gantz asteli tukevin jaloin pääministeri Netanyahun varpaille kieltäytyen hyväksymästä tämän ehdokasta IAF:n (Israelin ilmavoimien) komentajaksi, vaan nimitti siihen ehdokkaansa Amir Eshelin, jonka puolustusministeri Ehud Barak hyväksyi. Gantz puolusti kantaansa todeten, että puolustusvoimien komentaja valitsee alaisensa kenraalit, ei ulkopuolinen siviili. Eshelin ansioita tehtävään ei kukaan ole kyseenalaistanut, hän on pätevä ja tunnustettu lentäjä. Hän johti laivuetta, joka aikoinaan lensi Auschwitzin seremonian yli pilvien alapuolella, vaikka Puolan viranomaiset suosittelivat lentoa niiden yllä. Hänen tärkeimpiä ja monimutkaisimpia tehtäviään tulee olemaan suunnitelman laatiminen mahdollisesta hyökkäysestä Iraniin, mikä edellyttää useita hävittäjäpommittajien yhteistoimintaa ja niiden tankkaamista ilmassa kotimatkalla. Hän esitti havaintonaan ennen nimitystään, että ydinasein varustettu Iran rajoittaisi Israelin toiminta Gazassa ja Libanonissa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4185636,00.html
- Syyrian armeija jatkaa Venäjän ja Kiinan YK:n veton rohkaisemana verisiä toimiaan vastarinnan kukistamiseksi. Eilen kerrottiin viikonvaihteen uhriluvun nousseen runsaasti yli 200, eilen armeijan kerrotaan surmanneen ainakin 50 ihmistä, heistä useimmat siviilejä, mutta joukossa on sotilaskarkureita. Arabiliiton tarkkailijat sanovat, että Assadin väite siviilien provosoimisesta sallimalla pyssymiesten toimia keskuudessaan, pitää osittain paikkaansa, minkä johdosta armeija tulittaa ryhmiä, joista heitä ammutaan. Tämä tietenkin aiheuttaa myös siviiliuhreja. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256657
- Ranskan Jerusalemin konsulaatin johtaja lausui eräässä konferenssissa vieraat tervetulleiksi Palestiinan pääkaupunkiin, Jerusalemiin. Tämä herätti kummastusta Israelin viranomaisissa, mutta tutkittuaan asiaa he havaitsivat, että Frederic Desagneaux toimii lähettiläänä myös PA:n virastokeskuksessa Mukatassa. Hän asuu Jerusalemin länsiosassa. Ranskan ulkoministeriö sanoutuu irti tästä myös web-sivuilla esitetystä epädiplomaattisesta ja tahdittomasta myönnytyksestä PA:lle. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=256619
- Human Rights Watch (HRW) syyttää julkistetussa dokumentissaan, että Israel harjoittaa mielivaltaa estäessään palestiinalaisten vapaan kulun minne ikinä haluavat ja vaatii, että se antaa perheitten yhdistyä haluamallaan tavalla Juudeassa ja Samariassa sekä Gazassa, jota se edelleen pitää Israelin miehityksen alaisena. Raportissa viitataan toistuvasti kansainväliseen lakiin, ikään kuin Israelin viranomaiset eivät tuntisi sitä, mutta myös tiedostavat, mitkä sen määräyksistä soveltuvat Israelin ja PA:n väliseen tilanteeseen, mikä ei ole yksiselitteinen. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=256621

Sunday, February 05, 2012

SUNNUNTAI 05.02.12

1. YK:N TURVALLISUUSNEUVOSTO äänesti Syyrian tilanteen ratkaisemisesta, vaikka tiedettiin, että Kiina ja Venäjä tulevat vastustamaan esitystä siinä muodossa, jossa sitä neuvoston jäsenille tarjottiin. Viikkoja kestäneitten neuvottelujen ja sovittelujen kautta onnistuttiin poistamaan useita Venäjän edustajaa loukkaavia kohtia, kuten Venäjän YK:n lähettiläs totesi. Äänestystä edelsivät tiiviit puhelinkeskustelut Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin ja USA:n ulkoministeri Hillary Clintonin välillä, jotka yrittivät löytää ”maagisen ratkaisun” maan johtajien väliseen erimielisyyteen parissa kohdassa.
Venäjä äänesti lentokieltoalueen perustamisen puolesta Libyaan, jota NATO käytti hyväkseen aloittaen Libyan kaupunkien pommittamisen auttaakseen Libyan kapinallisia, kuten Venäjän ulkoministeri totesi lisäten, ettei se toistamiseen lankea samaan kuoppaan.

Venäjä vastustaa ulkomaisten joukkojen - sekä maa- että ilmavoimien – käyttämistä Syyriassa. Syyria on yksi viimeisimmistä liittolaisista Lähi Idässä, eikä se halua katsoa, miten NATO:n joukot murskaisivat sen hallituksen Libyan tapaan. Venäjä ei myöskään kannata esitystä, joka tähtää Assadin hallituksen vaihtamiseen Syyriassa.
Hillary Clinton totesi, ettei ollut mahdollista työskennellä positiivisesti Venäjän edustajan kanssa, vaikka sotilaallisen väliintulon mahdollisuus oli poistettu päätösesityksestä.
Äänestyksessä turvallisuusneuvoston 13 jäsentä viidestätoista äänesti esityksen puolesta, Kiinan ja Venäjän käyttäessä veto-oikeuttaan, jolla päätöksen lainvoimaisuus estettiin.

CLINTON ennusti, mitä tulee tapahtumaan, ellei päätöstä saada aikaan: ”Enemmän verenvuodatusta, lisääntyvää vastarintaa niiden toimesta, joiden omaisia surmataan, koteja tuhotaan ja suurella todennäköisyydellä Syyria vajoaa sisällissotaan”.
Clinton totesi, että ”Damaskoksen tyrannin surmatessa omia kansalaisiaan USA:n ja Euroopan tulee seisoa rinta rinnan, johon on liittynyt arabiliitto, lopettaakseen veren vuodatuksen ja aloittaakseen demokratian rakentamisen Syyriaan”.
Lavrov ei laskenut pois mahdollisuutta saavuttaa vieläkin muoto esitykselle, jonka Venäjä voisi hyväksyä, mutta sen ei tule ottaa kantaa Syyriassa taistelevien osapuolten välillä. Venäjä on painottanut toistuvasti, että Syyrian kansan tulee ratkaista hallituksensa muoto eikä ulkovaltojen tule sekaantua siihen omine pakkotoimineen.

MAROKON YK:n lähettiläs Muhammad Loulichki sanoi valittavansa pettyneenä sitä, että Kiina liittyi Venäjän rinnalle esityksen vastustajaksi.
RANSKAN edustaja Gerard Araud kutsui päivää surulliseksi sekä Syyrian kansalle että demokratialle. Ranskan ulkoministeri Alain Juppe totesi Syyrian viranomaisten hypänneen uuteen eläimellisyyteen ja kutsui Homsin tapahtumia rikoksiksi inhimillisyyttä vastaan, joista sen johtajat tulevat joutumaan vastuuseen, kuten ne johtajat historian edessä, jotka hylkäsivät YK:n sovintoesityksen. Jopa Syyrian uskollisimpiin liittolaisiin kuulunut Turkki vaati YK:n nopeita toimia satojen saadessa surmansa, kuten ulkoministeri Ahmet Davutoglu sanoi.
Tunisia karkotti Syyrian lähettilään ja veti pois Assadin hallituksen tunnustamisensa. Arabi-parlamentaarikoitten puheenjohtaja vaati samoin suhteiden katkaisemista Syyrian kanssa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256463

2. SYYRIAN armeijan joukot surmasivat viikonvaihteen aikana yli 200 siviiliä Homsin kaupungissa, jota sen tykistö ja panssarit runnovat armotta. JP :n artikkelin mukaan uhrien määrä on 237 – 260, tarkkaa lukua ei tiedä kukaan, eikä arvioita voida verifioida kansain-välisten uutistoimistojen jouduttua vetämään edustajansa pois maasta.
Egyptiläisen uutistoimiston mukaan Syyrian armeijan tiedustelujohtaja karkasi armeijan joukoista liittyäkseen Assadia vastustaviin FSA:n joukkoihin. Riippumaton päivälehti Al-Masry Al-Joum raportoi, että kenraalimajuri Muhammad Khlaouf oli loikannut kapinallisiin vieden mukanaan 300 sotilasta. He ottivat yhteen Assadin joukkojen kanssa Damaskoksen lentokentän lähellä. Armeija ei ole vahvistanut Khaloufin loikkaamista, mutta hänen nimensä on etsittyjen upseerien luettelossa, jonka Jane´s Defence Weekly sai käsiinsä. Khalouf oli vastuussa armeijan tiedustelusta palestiinalaisten osalta, sekä lisäksi korkea virkailija Baath-puolueessa, omaten tietoja Assadin tukiryhmistä sekä palestiinalaisten sotilaallisista ryhmittymistä Syyriassa.
ENTINEN Syyrian armeija Palestiinan osaston tiedustelupäällikkö kenraalimajuri Tawfik Tirawi kertoi Jane´s edustajalle, että Khalouf oli läheinen presidentti Bashar Assadille, ja että hänen loikkauksensa tulee vahvistamaan monien toisten suunnitelmia karata armeijasta. Hän arvioi, että Khalouf, joka on sunni-muslimi, pystyy antamaan runsaasti tietoja Vapaan Syyrian Armeijalle (FSA), mikä tulee terävöittämään sen armeijan vastaista taistelutaktiikkaansa.

JP:n artikkelissa kerrotaan silminnäkijän kertomus Homsista. Hän kertoi tykkitulen alkaneen kahdeksan aikoihin perjantai-iltana. Assadin armeija ampui tykistöllään ja kranaatin-heittimillään. Ne olivat kokonaan tuhonneet 36 taloa asukkaan läheisyydessä. Hän kertoi haavoittuneiden ja kuolleiden lojuneen kaduilla, osan jäätyä rakennusten raunioihin. Hän valitti ambulanssien vähyyttä, joiden toimintaa häiritsi jatkuva tulitus. Hän kertoi, että haavoittuneita on löydetty 30, mutta arvioi luvun nousevan viiteensataan. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256486

3. DEBKAFILE kertoo Syyrian kriisin taustoja artikkelissaan vedoten omiin tietoihinsa. Kuten tunnettua, Venäjä ja Kiina käyttivät veto-oikeuttaan estääkseen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaesityksen, joka olisi antanut sille valtuudet toimia nopeasti verenvuodatuksen lopettamiseksi. Venäjä ei halua ulkopuolisten sekaantumista tilanteeseen Syyriassa eikä Assadin hallituksen kaatamista, mikä olisi edellyttänyt Assadin luopumista vallasta varamiehensä eduksi, joka olisi muodostanut tilapäisen hallituksen uusiin vaaleihin ja hallituksen muodostamiseen saakka.

DF kertoo, ettei Venäjä jättänyt asiaa arvailujen varaan, vaan asetti Nopean Toiminnan Joukkonsa (Spetznaz) Mustanmeren alueen tukikohdissa hälytysvalmiuteen niiden siirtämiseksi nopeasti Damaskoksen suojaksi, mikäli Assadin hallitusta uhkaa kaatuminen.
DF arvioi lisäksi Venäjän epäilevän, että Obaman vaatimus Assadin hallituksen kaatamiseksi on valmistelua hyökkäykseen Iranin ydinlaitoksia vastaan, mitä Venäjä ei voi hyväksyä.
Venäjän presidentti Medvedev päätti lähettää tiedustelujohtajansa yhdessä ulkoministerinsä kanssa Damaskokseen vakuuttaakseen valmiuttaan pitäytyä päätöksessään Assadin hallituksen suojelemiseksi vaikka sotilaallisin keinoin.
Venäjällä on kaksi sotalaivaa Tartysin satamassa Syyrian rannikolla, joita vahvistaa Venäjän ainoa lentokoneitten emälaiva Amiraali Nikolai Kuznetsov.
Venäjän valtakaksikon Medvedev-Putin toimien taustalla on nähtävä sen loukkaantumisen tunto siitä, että YK käytti hyväkseen Venäjän hyväuskoisuutta Libyan tilanteessa, jossa YK:n turvallisuusneuvosto määräsi Libyaan lentokieltoalueen, mitä NATO käytti aloittaakseen libyalaisten kohteitten pommittamisen vastoin saamaansa mandaattia. http://www.debka.com/article/21710/

4. UUTISOTSIKOITA
- Palestiinalaiset ovat nousseet vastustamaan pääministerinsä Salaam Fayadin vyönkiristys-suunnitelmia. Tuhatkunta palestiinalaista marssi Hebronissa vaatien Fayadin eroamista syyttäen häntä USA:n ja Israelin agentiksi. ”Salaam Fayad, mene tiehesi, sinä ole USA:n ja Israelin agentti.” Mielenosoittajien kantamissa plakaateissa ”vastustetaan ehdottomasti hallitusta, joka tuo heille köyhtymistä ja työttömyyttä”, kuten AFP raportoi kertoen, että muutamia kymmeniä ihmisiä osoitti mieltään myös Betlehemissä. Mielenosoitusten taustalla on Fayadin ilmoitus vuoden 2012 budjetti-esityksensä yhteydessä, että hallituksen tulee lisätä veroja ja lähettää virkailijoita ennenaikaiselle eläkkeelle voidakseen pienentää 1.1 miljardin (853 Euron) alijäämää. Fayad totesi myöhemmin, että hän siirtää päätöksen veronkorotuksista helmikuun 15. päivään antaakseen instituutioille aikaa neuvotella korotuksista. USA pienensi tukeaan PA:lle 200 miljoonaa USD Abbasin yksipuolisen valtiohakemuksen vuoksi YK:n kautta, mikä aiheutti kriisitilanteen PA:n budjetissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152422#.Ty4-C4H3vO0
- PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas ja Hamasin ulkoasioitten toimiston johtaja Khaled Mashaal tapaavat tänään Qatarissa, vaikka sitä tarjottiin vuoroin Ammanissa, vuoroin Kairossa. He kävivät keskustelemassa kumpikin erikseen ensin Jordanian kuninkaan Abdullah II :n kanssa, jolla oli tukemaan Qatarin pääministeri al-Thani. Abdullah II on aktivoitunut alkaessaan haistaa palaneen käryä yhä useamman Israelissa alkaessa mukautua tosiasiaan, että Palestiinalaisten valtio on Jordania, eikä uutta tarvita Juudeassa ja Samariassa. Abdullah II pelkää, että jos tämä ajatus saa hautua rauhassa, hänen kruununsa ja hashemiittien valta Jordaniassa vaarantuu. Jordanian oma Muslimiveljeskunta on alkanut aktivoitua myös Egyptin tapaan. Hamas on Muslimiveljeskunnan alajärjestö, joskin toimii itsenäisesti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152424#.Ty5BPIH3vO0
- Iran aloittaa kolmen viikon tai kuukauden kestävät merivoimiensa harjoitukset Hormuzansalmen alueella vastavetona länsivaltojen suunnitelmille sen öljynviennin vähentämiseksi ja asteittaiseksi lopettamiseksi heinäkuun alussa. Iran on uhannut sulkea 54 km:n levyisen Hormuzan vesiväylän välittömästi eikä odottavansa kuutta kuukautta, jos boikottitoimet sitä vastaan aloitetaan. Iranin öljyministeri Rossan Qassemi vakuutti Iranin lyövän takaisin, jos näin tapahtuu. Iranin sotilaslähteet ilmoittivat lauantaina kehittäneensä uuden lyhyen matkan ohjuksen, joka pystyy ampumaan alas laivoista ammutut ohjukset. Ohjus, nimeltään Tazar, on tutka-ohjattu lyhyen matkan ohjus. Se hiljentää vauhtiaan ampumisen jälkeen jatkaen sitten matkaansa lähellä pintaa, jossa sitä on vaikea havaita ennen sen iskemistä kohteeseensa. Iran kehuu ohjusta erittäin tarkaksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152417#.Ty5DBIH3vO0
- Israelilaisia ja juutalaisia keskuksia ja instituutioita ulkomailla kehotetaan erittäin suureen varovaisuuteen sekä Pohjois- että Etelä-Amerikassa ja Euroopassa. Iranin ulkomailla toimiva Al-Quds hakee kaiken aikaa sopivaa kohdetta suuren ja näyttävän terrori-iskun suorittamiseksi Imaad Mughniyehin teloituksen kostamiseksi, josta se syyttää Mossadia. Israel kieltää osallisuutensa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152412#.Ty5FUYH3vO0
- Kotirintaman ministeri Matan Vilnai kehottaa Israelin kaupunkeja ja yhdyskuntia valmistautumaan tilanteeseen, jossa Iran voi yrittää osua ohjuksillaan niihin kriisin Persianlahden alueella kehittyessä kuumemmaksi, tai suunnitelmien Iranin ydin-laitosten pommittamisesta alkaessa toteuta. USA on Englannin ja Ranskan sekä Gulfmaitten kanssa lisännyt sotilaallista voimaansa Persianlahden alueella, joko valmistautuessaan sotilaallisiin iskuihin tai vain pelottelumielessä saadakseen Iranin luopumaan kovasta asenteestaan ja aloittamaan aidot neuvottelut. http://www.haaretz.com/print-edition/news/top-israeli-minister-calls-to-increase-protection-of-cities-amid-fears-of-confrontation-with-iran-1.411072
- Terroristit räjäyttivät taas kerran Egyptin kaasua Israeliin ja Jordaniaan johtavan kaasujohdon, tämä oli jo 12. kerta vähän yli vuoden kuluessa. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/explosion-hits-egypt-gas-pipeline-to-israel-1.411092
- Delek ja Noble Energy sanovat löytäneensä 1.2-1.3 miljardia kuutiojalkaa öljyä Tanin 1 kairauksien yhteydessä. Tanin (krokotiili) öljylautta sijaitsee 120 km:n päässä Haifasta, öljyesiintymä löydettiin 5 500 metrin syvyydellä. http://www.jpost.com/Business/Globes/Article.aspx?id=256526
- Varapääministeri Moshe Yaalon toteaa, että Bashar Assadin kaatuminen voisi samalla rikkoa ”pahan akselin”, jossa Syyria on Iranin ja Hizbullahin/Hamasin kanssa oleellisen tärkeä linkki. Yaalon totesi, että Muslimiveljeskunta on Syyriassa paljon heikompi kuin Egyptissä. Strategistit ovat varoitelleet, ettei ole viisasta jättää Israelin potentiaalisista vihollisista Jordaniaa, jonka kuningas Abdullah II avoimesti riiustelee Hamasin kanssa, joka on Muslimiveljenkunnan alajärjestö. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256520