Posts

TORSTAI 05.09.2019

TORSTAI 05.09.2019 Koska monet lukijoista seuraavat artikkeleita käsipuhelimista, pyrin kehittämään sisältöä tiivistetymmäksi ja iskevämmäksi kuvien kanssa, jos mahdollista. 01. Pääministeri Benyamin Netanyahu teki eilen keskiviikkona ensimmäisen vierailun Hebroniin sen jälkeen, kun hän oli avainasemessa kaupungin luovuttamiseksi arabien valvontaan 1990-luvulla, jättäen pienen siirtokunnan Israelin valvontaan. Bibi ei luvannut uutta rakentamista, mutta lupasi juutalaisten pysyvän kaupungissa loputtomiin, kuitenkaan lupaamatta sen liittämistä Israeliin. ”Emme ole täällä kiistämässä toisen perintöä, mutta kukaan ei myöskään riistä sitä meiltä” hän vakuutti. (ynetnews) Sara ja Benyamin Netanyahu Hebronissa 04.09.2019. 02. PA pyrkii lopettamaan israelilaisten hedelmien ja vihannesten tuonnin, arvoltaan 16 miljoonaa USD vuodessa, Maatalouden Cluster Ohjelman puitteissa, keskittyen niiden tuottamiseksi omalla maaperällä. Irrottautuakseen riippuvuudesta Israelin taloudesta PA:n pää...

TIISTAI 03.09.2019

TIISTAI 03.09.2019 ”Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itsemielestänne viisaita. Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa tehdä sitä, mikä hyvää on kaikkien ihmisten edessä. Ja jos mahdollista on, ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. (Rm12:14 -18) https://www.wnd.com/2019/09/archaeologists-find-emmaus-jesus-appeared/, 01. Hizbollahin suorittamaan kostoon väitetyn Israelin lähettämien drone-koneitten iskujen johdosta keskelle Beirutia, liittyy useita outoja kysymyksiä, jotka aiheuttavat lisäkysymyksiä. Hizbullahin taistelijat ampuivat kolme Kornet-pst-ohjusta Israelin tukikohtaan rajan pinnassa, joka venäläisen journalistin omakohtaisen näkemyksen mukaan oli evakuoitu sotilaista, mutta jotka olivat jättäneet aseensa ja henkilökohtaiset tavaransa majoitustiloihin ilman v...

SUNNUNTAI 01.09.2019

SUNNUNTAI 01.09.2019 01. Pyhässä Kirjassa meille on annettu vapautemme parametrit, rajat: ”Olkaa pyhät, sillä Minä olen pyhä”. Sitä ei kuitenkaan saavuteta Lain noudattamisen eikä oman päätöksemme kautta olla pyhä, vaan yksin Jeesuksen kristuksen sovitustyön kautta. ”Tulkaa Minun tyköni kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin Minä annan teille levon”, (Mt11:28) ”Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa, Hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni”. (Gal2:19- 20) 02. Israelissa koetaan yhä selvemmin aiemmin harvinainen maan äkillinen vajoaminen muodostaen syviä reikiä (sinkhole) maan pintaan. Suolameren ympäristössä tämä on vuosien ajan kestänyt ilmiö, mutta nyt niitä on alkanut muodostua myös Välimeren rannikon kaupungeissa ilman edeltävää varoitusta. Tämän selitetään johtuvan pohjaveden tason alenemisesta. Äskettäin tällainen vajoaminen tapahtui Tel Avivin metropolitan alueella Bnei Brakissa...

TORSTAI 29.08.2019

TORSTAI 29.08.2019 01. Ennen Varsinaisten uutisraporttien käsittelyä haluan esitellä Teille ”Before its news” julkaiseman videokoosteen, sopivilla Raamatun lauseilla varustetun, 10.39 minuuttia kestävän videon, ”God wants you to see this /Jumala haluaa sinun näkevän tämän, ”rakkauskirje Jumalalta sinulle”. ”Sinä et ehkä tunne Minua, mutta Minä tiedän sinusta kaiken”. (Ps.139:1) (End time Productions) Suosittelen, sillä vaikka et osaisikaan kieltä, voisit keskeyttää videon kunkin Raamatunlauseen kohdalla, etsiä tekstissä esitetyn jakeen omasta Kirjastasi, ja jatkaa sen jälkeen videon seuraamista seuraavaan jakeeseen. https://beforeitsnews.com/spirit/2019/08/god-wants-you-to-see-this-2516089.html, 02. Ennen aamun valkenemista Beirutissa, Dahiyehin lähiössä tapahtunut kahden drone-koneen tuhoutumisen ympärille koostuneet epäselvyydet alkavat saada järjellistä selitystä ja sisältöä. ToI:n julkaiseman artikkelin mukaan yksi helikopterin tapaan lentävän drone rysähti maahan ja joutu...

TIISTAI 27.08.2019

TIISTAI 27.08.2019 01. Jännitys Israelin ja sen naapurien välinen on noussut huomattavasti viikon vaihteen jälkeen sekä etelässä että pohjoisrajalla. Israel syyttää Islamic Jihadia Gazassa kolmen raketin ampumisesta Israelin puolelle rajaa sunnuntai-iltana. Iron Dome eliminoi kaksi rakettia, mutta jätti kolmannen rauhaan todettuaan, ettei se aiheuttanut vaaraa ihmisille. Kolmas raketti putosi Sderotin kaupungissa tielle lähettäen sirpaleita moneen suuntaan ja säikyttäen musiikki-festivaaliin osallistunutta 4000 vierasta, jotka ryntäilivät peloissaan holtittomasti haavoittaen toisiaan. AIF kävi rangaistusretkellä Gazassa iskien kahteen Jihadin kohteeseen, toinen niistä sen sotilassiiven korkean komentajan toimistotiloihin tuhoten kalustoa. COGAT koordinaattori kenraalimajuri Kamil Abu Rokon kirjoitti arabiaksi FB:n sivulleen Gazan kansalle tarkoitetun viestin: ”Iranin tahdon mukaan Islamic Jihad heikentää teidän turvallisuuttanne, jonka seuraukset kohdistuvat teihin.” ”Viham...

SUNNUNTAI 25.08.2019

SUNNUNTAI 25.08.2019 01. PA:n terroristien perjantaina 23.08. Danny lähteellä kauko-ohjauksella laukaistu pommi oli DF:n mukaan kotitekoinen, ja osoittaa arabien olevan palautumassa toisen intifadan aikoihin iskuina sinviilikohteisiin ja pommeineen ja massamurhineen. Asiantuntijoitten mukaan pommin asentamiseen lähteen reunalle aikaisin perjantaiaamuna osallistui 2-3 miestä, kiirettä pitämättä ennen ihmisten saapumista paikalle, joka oli suosittu tutustumiskohde. Asennettuaan pommin terroristit nousivat läheisen oliivilehdon yläpuoleiselle tasanteelle, josta he pystyivät seuraamaan ensimmäisten ihmisten tuloa. Nähtyään ensimmäisten saapuvan paikalle he sytyttivät pommin kauko-ohjauksella ja pakenivat lähellä odottavalla autolla. 49-vuotias rabbi Eytan Shnerb saapui paikalle 17-vuotiaan tyttärensä Rina Shnerbin ja hänen 19-vuotiaan veljensä Dvirin kanssa. Rina juoksi edelle innostuneena saaden suurimman osan pommista ruumiiseensa. Hänet todettiin kuolleeksi paikalla, rabbi-isä h...

TORSTAI 22.08.2019

TORSTAI 22.08.2019 01. Jerusalem Post käsittelee pääkirjoituksessaan PA/PLO:n uudelleen herättämää YK:n yleiskokouksen (UNGA) 10.11.1975 hyväksymän päätöslauselman ottamista uuteen käsittelyyn, jossa julistetaan, että ”sionismi” – Israelin valtion peruskivi, jolla juutalaiset tunnustetaan Pyhän maan (aiemmin tunnettu nimellä Palestiina) alkuperäiseksi kansaksi ja johon heillä on oikeus – ”on rasistinen yritys”. UNGA:n päätöslauselma 3379 hyväkyttiin äänin 72 - 35, 32 poissa olevaa, eikä liene mikään sattuma, että se hyväksyttiin Saksan natsien Kristallnacht, tai ”lasinsirpaleitten yön” 37. vuosipäivänä 10.11.1975. Päätöslauselma peruutettiin UNGA:n yleisistunnossa 17.12.1991, 1.5 kuukautta ennen Madridin konferenssia, jonka jälkeen kansainväliset suhteet kapaloistaan päässeen Israelin kanssa alkoivat avautua. Israelin silloinen YK:n lähettiläs Haim Herzog - joka valittiin Israelin kuudenneksi presidentiksi - antoi oman määritelmänsä sionismista 3 700 sanan puheessaan, jota pide...