TORSTAI 23.04.2020

TORSTAI 23.04.2020
01. Tänään torstaipäivän aamuna on tuntuma, että Israelin yllä leijuva tumma varjo on väistymässä, eli ”torstai on toivoa täynnä”. Mittarissa oli lämmintä 16 astetta (luvattu 13) ja taivaan kansi on enää puolittain pilvessä.

Onhan maalle luvassa uusi ”hätätilahallitus”, jonka kestoiäksi määriteltiin 36 kuukautta, eli 3.0 vuotta. Lieneekö sattuma vai suunniteltu, mutta aikamäärä tuntuu kovin tutulta ilmoitusten valossa.

Puolet siitä on määritelty Netanyahun hallinta-ajaksi, toinen puolikas Benny Gantzille, mutta vain 31 % uskoo, että Netanyahu luopuu vallankahvastaan noin vain ilman taistelua, mutta 64 % on tyytyväinen siihen, että pysyväksi tarkoitettu hallitus on joka tapauksessa saatu runnottua aikaan.

Toiseksi Terveysministeriön taholta uskotaan, että COVID19 on saavuttanut sen, mitä se ylipäätään voi saada aikaan juutalaisille ikuiseksi perinnöksi Luvatussa Maassa, eli tartuntojen ja kuolonuhrien määrissä huippukohta on jo ylitetty.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279041,

02. COVID19 koronavirus, tai joku sen 30 mutaatiosta, voi aloittaa uuden kauden ehkä jo toukokuussa tai sitten syksyllä, kuten asiantuntijat varoittavat, mutta toisaalta Israelin tiedemiehet sanovat rokotteesta selvitetyn jo kaksi kolmasosaa, ja että jäljelle jäävä osa valmistuu pikavauhtia.

Lienee kuitenkin huomioitava, että rokotetta on myös testattava ennen sen hyväksymistä julkiseen käyttöön, mutta jospa se vaihe annettaisiin Kiinalle, joka aiemminkin on saanut testit valmiiksi alle vuodessa - heillä kun on testaajia.

Arutz Shevan henkilökunnan laatiman artikkelin mukaan testiajan lyhentämiseksi vapaaehtoisia on jo kyselty ja ilmoittautunut sadoittain.

Scientific American raportoi ponnistelun nimeltä ”1 day Sooner”, päivää aiemmin, kiinnostaneen 1 500 potentiaalista vapaaehtoista, jotka ovat valmiit osallistumaan ”human challenge trial” inhimillinen haastetesti, jonka aikana heidät tarkoituksellisesti tartutetaan koronavirukselle.

Raportissa todetaan, että tyypillisessä rokotustestissä tuhannet ihmiset saavat rokotteen tai placebon, ja sen jälkeen seurataan, miten rokote heissä vaikuttaa.

”Human Challange trial” voisi teoreettisesti nopeuttaa testiprosessia rokottamalla pienempi vapaaehtoisryhmä, jonka jäsenet tartutetaan COVID19 viruksella ja seurataan sitten rokotteen tehokkuutta.

Mahdollisimman monta vapaaehtoista, jotka edeltä käsin katsotaan sopiviksi osallistumaan testiin oman terveytensä kustannuksella, otetaan mukaan, kertoo ”1 day sooner” yksi kehittäjistä Josh Morrison, joka on myös elin-luovutuksia edistävän ryhmän ”Waitlist Zero” toiminnanjohtaja.

Morrison haluaa painottaa myös sitä, että testeihin kuten myös elinluovutuksiin osallistuvia informoidaan potentiaalisista vaaroista, jotka heitä uhkaavat, mutta myös merkityksestä yhteiseksi hyödyksi, jonka arvoa ei voida aliarvioida. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279069,

03. Ihmisen elämä on muuttunut kovin vaaralliseksi maailmassa, jossa kukaan ei voine arvata tai edes ennustaa, koska ”Jumala vaatii pois hänen sielunsa”, kuten Jeesus sanoi vertauksessaan rikkaasta miehestä, joka liiketoimiensa menestyessä halusi vain rakentaa lisää omaisuutensa kasvattamiseksi. (Lk12:16 -21)

”Näin käy sen, joka kokoaa aarteita omaksi nautinnokseen, mutta jolla ei ole aarretta Jumalan tykönä”. (Mt 6:19 -21)
Kaikki äkillisesti pois kutsutut eivät toki ole koonneet aarteita maan päällä. Miksi Jumala ottaa yhden ja jättää toisen, on Jumalan salaisuus.

Mrs Baila Porush, 52, meni sairaalaan eilen keskiviikkona COVID19 tartunnan saaneena, ja toiveet hänen paranemisestaan olivat korkealla.
Vain puoli tuntia sen jälkeen ”Jumala vaati hänen sielunsa”. Häntä ei edes ehditty asentaa respiraatioon, mutta hänen aarteensa oli kuitenkin taivaassa.
Häneltä jäivät jälkeen aviomies ja kuusi lasta ilman kodin sydäntä, äitiä.

Mikä meni pieleen? Artikkelin kirjoittaja arvioi, että hän oli ehkä yksi niistä, joiden ennusteet nopeasta elpymisestä ovat himmentäneet rasittuneiden lääkärien kyvyn arvioida taudin vastavaikutusta ja kokivat sekä he että heidän potilaansa omaiset syvän shokin äkillisestä muutoksesta hänen tilassaan.

Rabbi Porushin perhe koki menetyksen kivut vuotta aiemmin lapsensa menehtyessä. Nyt rabbi Porush on myös saanut CODID19 tartunnan, ja yksi perheen lapsista taistelee hengestään virusta vastaan sairaalassa.

Rabbi Porush kykeni vain antamaan vaimolleen muistopuheen, eulogian, ambulanssissa. Hänen vaimonsa tunnettiin elävästä hengellisyydestään menetystensä keskelläkin. ”Hän hyväksyi kärsimyksensä rakkaudella” sanovat perheen jäsenet.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279065,

04. Israelin COVID19 koronaviruksen tartunnan saaneiden lukumäärä on nyt 14 592, ja kuolleiden määrä kaikkiaan 191. 136 potilasta on kriittisessä tilassa, vähennystä 8 % 24 tunnin kuluessa, mukaan lukien 107 hengityskoneissa, vähennystä 2 %. Ainakin 112 potilasta ovat kohtalaisessa kunnossa; lievempiä oireita saaneita on 8 819.

Terveysministeriön tiedonannon mukaan kaksi viimeistä viruksen uhria olivat kaksi Altzheimer-tautia sairastavat, 94-vuotias ja 74-vuotias. Samaan aikaan todetaan, että 86-vuotias mies on kriittisessä tilassa virustartunnan vuoksi. Hänet oli aiemmin todettu parantuneeksi COVID19 tartunnasta, mutta hänet testattiin uudelleen positiiviseksi.

Omaisille ennettiin kuitenkin lupa käydä kaatuneitten omaistensa haudoilla.
https://www.ynetnews.com/article/M21X6PHUB,

05. Bar Ilan Yliopiston tukijat sanovat kehittäneensä menetelmän, jolla tavallinen vesijohtovesi voidaan muuntaa bakteereita/viruksia tuhoavaksi. (disinfectant)

Menetelmän kehittivät ja patentoivat tri Eran Avraham ja tri Izzak Cohen sekä prof. Doron Aurbach, sähkökemian ryhmän johtaja Bar Ilan yliopistossa.
Menetelmää testattiin yliopiston Life Sciences tiedekunnassa prof. Ronit Saridin valvomassa laboratoriossa.

Testit osoittivat menetelmän toimivan tehokkaasti COVID19 korona tyyppisen koronaviruksen neutraloimiseksi.
Menetelmä on turvallinen eikä vahingoita pohjavettä, sanovat tutkijat. Sen perusta antaa mahdollisuuksia useisiin sovelluksiin puhdistaa paikkoja bakteereista (pesualtaat, vuoteet, komerot, pesuhuoneet, WC jne.), astiat upottamista varten (pesukoneet, kädet jne,) täyttää astioita lattian pesemiseksi ja desinfioimiseksi, ilmanvaihtolaitteiden puhdistamiseksi, jne.

Menetelmän antoseptinen tehokkuus on 100 kertaa tehokkaampi kuin valkaisu, ja siksi aktiivinen materiaali on 50 -200 mg litraa kohti tehokkaaseen bakteerien disinfektioimiseen (valkaisu, bleach, vaatii 5 000 – 20 000 mg/litra.

Menetelmän esittely ei anna vastauksia kaikkiin kysymyksiin, kuten onko sillä pestyt astiat käyttökelpoisia ruuanvalmistukseen, tai onko muunneltu johtovesi sopivaa juomavedeksi, tai suun ja hampaiden pesuun?
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279095,

06. Holokaustin uhrien muistopäivä Israelissa oli merkittävästi erilainen kuin mikään aiemmin vietetty koronavirusepidemian riehuessa täydellä voimallaan.

Muistopäivän kunniaksi järjestetyt seremoniat jouduttiin myös rakentamaan täysin uudelta pohjalta Terveysministeriön antamien kokoontumisrajoitusten vuoksi. Ensimmäistä kertaa kokeiltiin seremonioitten esittämistä ZOOM-järjestelmällä.

Määrättyihin tilaisuuksiin kokoontuneet ihmiset, perheen jäsenet tai läheiset ystävät, kunnioittaen annettuja yleisiä etäisyysvaatimuksia, paikalla olleet ihmiset kuvattiin yksitellen ja näytettiin vastaanottimen kuvaruudussa.

Samalla tavoin kaikki rukoukset ja keskustelut/puheet välitettiin/embedded ZOOM- järjestelmän kautta kuvaruutuihin.
Tämä voi olla tulevaisuudessa yleistyvä menetelmä nykyisen rajoittuneisuuden poistuttua, mutta sitä on jo käytetty rajoitusten alla hallituksen kokouksissa ja suunnitellaan käytettäväksi Knessetin ja sen komiteoitten työskentelyssä.

Sitä sovelletaan käytettäväksi itsenäisyyspäivän seremonioiden yhteydessä, mikä antaa sen suunnittelijoille uusia haasteita, mutta myös uusia innovaatioita. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279094, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279057,

07. UUTISIA LYHYESTI

• USA uskoo Iranin onnistuneen sotilaallisen satelliitin ampumisessaan avaruuteen. Ulkoministeri Mike Pompeo sanoi, että se oli laiton.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279094,

• PA/PLO:n puhemies Mahmoud Abbas sanoi: Jos Israel liittää alueisiinsa mitä tahansa Juudean ja Samarian maa-alueita, PA/PLO mitätöi kaikki Israelin kanssa tekemänsä sopimukset, joita se on noudattanut hyvin valikoivasti, mutta syyttänyt toistuvasti, ettei Israel toteuttanut niistä ensimmäistäkään. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun Abbas uhkaa tällä.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279094,

• USA:n COVID19 virusuhrien lukumäärä ylitti 47 000 ihmisen rajan. Jos koronavirus jatkaa samaa tahtiaan, uhrien määrä ylittää 50 000 uhrimäärän loppuviikosta, ennustaa REUTERS.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279078,

• Kaksi New Yorkin kissaa testattiin COVID19 tartunnan saaneiksi, kertoivat viranomaiset keskiviikkona AP:n mukaan. Tel Avivin eläintarhan suuri tiikeri testattiin myös positiiviseksi. Miten käynee meidän 2 kissalle? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279080,

• Kotirintaman joukot kävivät kunnostautumassa – eihän heistä kuule juuri mitään muussa yhteydessä - tuhoten yhdessä IDF:n ja rajapoliisin kanssa ”oikeistolaisten” (kansallisten) nuorten rakentamat kaksi rakennelmaa Yitzharin juutalaisyhteisön lähellä Kumi Orin etäyhteisössä.

• Hasidic-juutalaiset johtavat ponnisteluja taistelussa COVID10 korona-virusta vastaan. Hasidic-kenkien tukkumyyjä Chaim Lebovits Monseystä New Yorkista johtaa alueensa ortodoksi-juutalaisia, jotka ovat elpyneet COVID19 hyökkäyksestä, taistelussa näkymätöntä, mutta tappavaa vihollista vastaan.

Hän kehottaa kaikkia niitä, jotka ovat menestyksellisesti käyneet läpi taistelunsa ja voittaneet vastustajansa, lahjoittamaan veriplasmansa suurin joukoin, jota sitten voidaan käyttää terapiassa ihmisiin, joiden taistelu on vielä ratkaisematta.

Lebovits sanoo, että yli 3 000 ihmistä, useimmat heistä miehiä, ovat lahjoittaneet plasmaansa veripankkiin, ja että 6 000 muuta testataan keskiviikkona nähdäkseen, voidaanko heidän plasmansa lahjoittaa.

Hän toivoo voivansa organisoida yli 45 000 ihmistä ortodoksi-yhteisöstä News Yorkin ympäristössä liittymään lahjoittajien joukkoon.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279073,

• Israelin Laborpuolueen hallintokomitea antoi hyväksymisensä puolueen liittymiseksi uuteen hätätilahallitukseen, jota Netanyahu johtaa 1,5 vuotta. Puolueen johtaja Amir Pretz joutui ajamaan komean huuli-partansa vakuutettuaan, ettei hän liity Bibin johtamaan hallitukseen.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279074,

• Yaminan johto on käärmeissään Bibin harjoittamasta jatkuvasta syrjinnästä tehdessään tärkeitä päätöksiään - kuten sopimuksesta Gantzin kanssa – ja uhkasi jättäytyä pois hallituksesta. ”Bibin tarjoukset Yaminalle olivat lumppua, joita muut eivät halunneet”, Bennett sanoi.

Bibin tarjoukseen kuuluivat talonrakennus- ja Jerusalemin asiat, sekä ulkoministeriö hallituksen toisen puoliskon Gantzin hallinnon aikana. Yaminalla on 6 kansanedustajaa.

Bibin järjestämässä videokokouksessa Yamina ilmoitti, ettei Bibin tarjous riitä Yaminalle, vaan se haluaa ainakin yhden apulaisministerin paikan, esim. perustuslaki-komiteassa.

Etenkin Smotrich kritisoi kärkevästi Bibin tarjousta todeten, että liittyminen hallitukseen saa puolueen suostumisen päätöksiin sekä taloudellisissa että poliittisissa asioissa, jotka sotivat sen periaatteita vastaan. Ratkaisua ei löydetty, mutta keskusteluja jatketaan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279072,

• IDF julkisti keskiviikkona sotilaan kypäräkameran ottaman videon arabiterroristien muodostaman solun pidättämisestä. Solu oli suunnitellut iskuja useisiin siviilikohteisiin Jerusalemissa, mukaan lukien Teddy stadionilla. Solulla oli yhteyksiä Hamasiin Gazassa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279068,

• Trumpin rauhantiimin entinen jäsen Jason Greenblatt esitti, että Israelin uusi hallitus omaksuisi ja hyväksyisi Trumpin Lähi-Idän rauhan-suunnitelman. Hän painotti erikoisesti sitä, että suunnitelma tulisi toteutettuna merkittävästi parantamaan PA:n arabien elinoloja.

Hän otti esille esimerkiksi Falafel-kauppiaan kohtalon Itä Jerusalemissa, joka on joutunut kovaan ahdinkoon toimeentulonsa loppuessa COVID19 aiheuttamien rajoitusten vuoksi: Ei ostajia eikä turisteja.
Pompeo sanoo, että alueliitokset ovat Israelin sisäien asia, eikä halua puuttua siihen.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279067,

• Polisi pidätti Jerusalemin arabiasukkaan epäiltynä tuhopolton sytyttämisestä Jerusalemin City kaupunkikeskuksessa.
Kahdeksan palokuntaa ponnistelivat keskiviikkona keskuksen ensimmäisessä kerroksessa syttyneen tulipalon sammuttamiseksi.

Poliisi pidätti epäillyn miehen, ja löysi keskuksen rakennuksesta useita petrolipommeja KAN raportoi. Kukaan ei loukkaantunut palossa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279066,

• Israelin kansan joutuessa pysyttelemään 4 seinän sisällä antiikkivarkaat ovat löytäneet sopivan raon keskittyä harjoittamaan ammattiaan – muinaismuistojen ja vartioimattomien antiikkikohteitten tutkimiseen löytääkseen usein hyvin arvokkaita muinaisten sukupolvien jättämiä esineitä, jotka menettävät arvoaan valvomattomina löytöinä.

Israelin poliisit ja turvallisuusjoukot ovat keskittyneet Terveysministeriön julkistamien rajoituksia rikkoneitten siviilien metsästämiseen, eikä heitä riitä suojelemaan muinaismuistoja tai rakennusten raunioita.

Heitä kuitenkin riittää tuhoamaan kukkulanuorten rakennelmia Yitzharissa, mitä on pidettävä poliisin häpeätahrana koronan uhan alla.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/279055,

LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 12 -24; Tiberias 06 -28; Suolameri 21 -32; Eilat 22 -33 +C-astetta, puolipilvistä tänään ja huomenna, lauantaina voi sataa. Lämpötilat pysyvät korkealla; lauantaina voi laskea, noustakseen uudelleen rajusti.
https://www.israelweather.co.il/forecast/week_en7.html,


Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019