SUNNUNTAI 21.07.2019

SUNNUNTAI 21.07.2019
Tarkoitukseni on käydä läpi muutamia aikamme vaarallisimpia kohteita maailmalla, jotka kaikki ovat potentiaalisia kohteita laajemmalle konfliktille, ottamatta kantaa puolesta tai vastaan.
01. Palestiinalaisongelma. Kansa, joka kutsuu itseään palestiinalaiseksi, koostuu muinaisten kanaanilaisheimojen jäänteistä, joihin alueen yli kulkeneet valloittajat ovat jättäneet oman geeniperintönsä. Roomalaiset antoivat Juudeassa asuville juutalaisille pilkkanimen ”palestiinalainen” filistealainen mukaan halutessaan poistaa juutalaiset ja heidän nimensä alueelta.

Käytän tässä ”palestiinalaisista” nimitystä arabit, koska sitä he pääosin ovat; he puhuvat arabiaa ja heidän uskontonsa on islam.

Arabimuslimien miehitettyä Juudean he toivat alueelle Allahin palvelemisen, ja arabeja muutti sinne, kuten kaikkiin miehittämiinsä maihin.
Israelissa asuvat arabit ovat Israelin kansalaisia ja nauttivat samoja oikeuksia kuin muutkin kansalaiset, mutta ilman asevelvollisuutta. Heitä on 20 % Israelin väestömäärästä.

PA/PLO:n valvomilla alueilla asuu n. 1.3 miljoonaa arabia; Gazassa 1.8 miljoonaa, jota hallitsee terrorijärjestö Hamas vuodesta 2017 lähtien.
IDF valvoo tarkoin turvallisuutta Juudea ja Samarian C- alueella, jossa heillä on täysi turvallisuus- ja siviilihallinto; B-alueilla PA:lla on siviilihallinto, turvallisuudesta vastaa IDF. A-alueet ovat täysin PA/PLO:n valvonnassa.

Juudea ja Samaria ovat pysyneet suhteellisen rauhallisina toisesta intifadasta lähtien IDF:n valvonnan johdosta, vaikka Hamas pyrkii kaatamaan PA:n vallan.

Gazan kaista on YK:n toimesta julistettu kauppasaartoon, jolla pyritään varmistamaan, ettei sinne kuljeteta aseita ja ohjuksia tai niiden raaka-aineita.
Israel valvoo Gazan vastaista rajaansa ja Egypti omaansa.

Gazan arabit ovat kaivaneet lukuisia tunneleita maastaan sekä Egyptiin että Israeliin. Egypti on tuhonnut niitä sadoittain, Israel pitkästi toista kymmentä.
Gazan arabit ovat järjestäneet toistuvia mellakoita Israelin vastaisen turva-aidan varrella, ns. ”paluumarsseja”, kivittäen rajaa valvovia sotilaita ja poliiseja kivin ja kotitekoisin pommein.

Toiseksi he ovat aloittaneet ns. ilmapalloterrorismin, varustamalla palloryppäitä syttyvillä aineilla, polttaen tuhansia hehtaareita metsää ja pensaikkoa sekä maatilojen viljapeltoja ja hedelmätarhoja, ja jopa räjähteillä.
IDF ja Hamas ovat sopineet tulitauoista, jotka Hamas rikkoo toistamiseen.

Viime perjantaina turva-aidan varteen kokoontui 6 000 arabia pyrkien ylittämään turva-aidan. Sotilaat vastasivat siihen mellakantorjuntavälinein, mutta joutuivat käyttämään myös kovia patruunoita. Hamasin ilmoituksen mukaan sata Gazan arabia haavoittui, osa kovista luodeista.
IDF:n jeeppi kärsi vaurioita arabien ampumista luodeista.

PA/PLO:n arabeja asuu ns. pakolaisleireillä sekä Israelin että ympäröivien arabimaiden alueilla. PA:n väitteen mukaan heitä on yli 5 miljoonaa.
Kukaan ei osa sanoa, miten PA/PLO:n arabit käyttäytyvät, jos Israel joutuu suureen selkkaukseen esim. Iranin ja sen liittolaisten kanssa.

02. Israelin suurin uhka tulee pohjoisesta, Libanonin, Syyrian, Irakin ja Iranin taholta, joiden kanssa Israel on edelleen muodollisessa sotatilassa. Jordanian ja Egyptin kanssa Israelilla on rauhansopimus, joskin se on ”kylmä rauha”.

Iran tukee sekä Libanonissa toimivaa Hizbullahia että Hamasia ja Islamic Jihadia Gazassa, tarjoten niille sekä taloudellista että diplomaattista apua.

Iranin korkein johtaja Ali Khamenei ja hänen korkeimmat ministerinsä vakuuttavat Israelin tuhoamista ja sen poistamista Lähi-Idästä.

Iran pyrkii kaikin voimin samaan alueeltaan maayhteyden Välimeren rantaan Irakin ja Syyrian alueitten kautta. Toiseksi Iran pyrkii perustamaan tukikohtia Syyrian alueelle aivan Israelin pohjoisrajan tuntumaan valmistellessaan sotaa ja kommanjoukkojen lähettämistä Israelin Golanille.

Hizbullahilla lienee 150 000 rakettia ja ohjusta, osa niistä täsmäohjuksia, joilla se uhkaa Israelin ydintutkimuslaitosta Dimonassa, väittäen ohjuksillaan yltävänsä kaikkialle Israelissa, aina Eilatiin saakka.

Iran solmi 2015 maailman johtavien valtojen kanssa 5+1 sopimuksen, josta käytetään nimitystä JCPOA. Iran sitoutuu siinä keskeyttämään ydintutkimus-ohjelmansa 10 -15 vuoden ajaksi, mutta saa jatkaa ballististen ohjustensa kehittämistä ja rakentamista ilman valvontaa.

USA vetäytyi pois sopimuksesta vaatien siihen korjauksia ja täydennyksiä, etenkin sen ohjusten rakennusohjelmaan, sekä sen hegemoniaan pyrkivään toimintaan alueen muita valtioita vastaan.

Saadakseen Iranin talaisin neuvottelupöytään USA asetti uusia sanktioita Irania vastaan, ulottaen ne myös Iranin öljynvientiin, joka on elintärkeä sen budjetin onnistumiseksi. Iranin talous on vaikeuksissa ilman öljynvientiä.

Iran vastasi siihen uhaten estää öljynviennin Hormuzansalmen kautta, mihin sen uskotaan pystyvän. Iranin pyrkiessä kiertämään sanktioita Englanti pysäytti Gibraltarin kautta purjehtineen öljytankkerin ja pidättäen osan sen miehistön korkeinta johtoa.

Iran uhkasi vastata siihen samalla mitalla miehittäen UAE:n omistaman tankkerin, ja muutaman päivän jälkeen miehittäen Englannin lipun alla kulkevan ruotsalaisen tankkerin. Iran esitti läpinäkyvän syyn miehitykseen väittäen tankkerin kolaroineen iranilaisen tykkiveneen kanssa, eikä avustanut uppoavan aluksen miehistön pelastamisessa.

Iran raportoi pakottaneensa Stena Impero tankkerin satamaansa, kunnes yhteentörmäys iranilaisveneen kanssa on tutkittu.
Sekä USA että Englanti ovat esittäneet vakavia varoituksia Iranille, mutta pidättäytyneet uhkaamasta sodalla.

Hizbullahin sen sijaan raportoidaan valmistautuvan sotaan Israelia vastaan ja lähettänen kommando-yksiköitään rajan tuntumaan. IDF löysi ja tuhosi useita Libanonista Israeliin kaivettuja hyökkäystunneleita, joita Hizbullah suunnitteli käyttää lähettäessään miehiään miehittämään osan Israelin Golanista.

Hizbulahin virkailijat kertoivat perjantaina Daily Beast lehdelle, että sen joukkoja siirretään sekä Libanonin että Syyrian raja-aleille lähelle Israelia.
”Tällä kertaa me ammumme ensimmäiseksi”, uhkaa upseeri, joka johtaa 800 miehen sotilasyksikköä Syyriassa.

Hizbullah aloitti 2016 sodan yllätysiskulla IDF:n partiota vastaan. 34-päivän sodassa Hizbullah ampui tuhansia raketteja Israelin pohjoisosiin. Sota vaati 160 israelilaisen hengen, useimmat heistä sotilaita; sekä 1200 libanonilaisen kuoleman, useita satoja heistä Hizbullahin taistelijoita.

Hizbulahin johdossa on sodanhalu korkealla todeten, ettei tuleva konflikti ole lähellekään ennen sitä tapahtuneita. ”Jos yksikin ohjus osuu Iraniin, me katsomme sen Israelin ampumaksi” sanoo yksi upseeri. Toiset varoittavat muistamaan v. 2016 sodan aiheuttamia tuhoja Libanonissa.

IDF:n pohjoisen lohkon komentaja kenraalimajuri Amir Baram analysoi näin: ”Hizbullah rakentaa infrastruktuuria Libanonin ja Syyrian kyliin aivan rajan tuntumassa uhaten hyökkäyksillä Israelin Golanille. Salliessaan Hizbullahin rakentaa niitä Libanonin kansa tulee maksamaan kovan hinnan”.

”Hizbullahin uskollisuus kohdistuu Iranin korkeimmalle johtajalle, eikä Libanonin kansalaisille, jotka tulevat maksamaan kovan hinnan seuraavassa konfliktissa suostuessaan yhteistyöhön shia-muslimien kanssa”.

Iranin johto pitää ”Iranin öljyä kuljettaneen tankkerin pidättämistä Gibraltarilla taloudellisen sodan julistuksena, mikä oikeuttaa sen vastatoimiin”.

Iranin Guardian Councilin tiedottaja Abbas Ali Kadhodaei totesi puolivirallisen Fars uutistoimiston mukaan: ”Vastavuoroinen toiminta on hyvin tunnettu kansainvälisessä laissa. Iranin toimet vastata laittomaan sotaan ja öljytankkerin miehittämiseen tämän tapauksen yhteydessä perustuvat kansainvälisiin oikeuksiin”.
https://www.timesofisrael.com/as-sanctions-choke-iran-hezbollah-said-deploying-for-war-on-israels-border/,

03. Kiina pyrkii muodostamaan maailmanlaajuista vaikutusaluetta julistamallaan ”one belt, one road” (yksi alue, yksi tie) ohjelmallaan.
Kiinan johto ei myöskään välttämättä edes pyri peittelemään lopullista päämääräänsä, jolla se haluaa ulottaa vaikutusvaltansa maailmanlaajuiseksi.

Kiinan ongelmana on sen kansan kasvaminen – joka nyt lienee 1.3 miljardia- ja siksi se tarvitsee lisäaluetta. Kiinan johdon yksi-lapsi-periaate ei ole saavuttanut sille asetettuja tavoitteita, mikä pakottaa radikaaliin toimiin.

Se näkyy myös Kiinan yksipuolisissa toimissa EteläKiinan merellä, jonne se rakensi keinotekoisen saaren, aseistaen sen, ja laajentaen merialuettaan lähinaapuriensa vastaväitteistä huolimatta.

Vahvistaakseen asemaansa ja osoittaakseen voimaansa ”kiinalaisella järvellä” testien aikana ”Kiina ampui sarjan anti-alus keskimatkan ohjuksia 22 000 neliö-kilometrin Etelä Kiinan Meren alueelle kiistanalaisten Paracel ja Spratly saarten välisellä alueella”.

Kysymys ei ole pelkästään kiistanalaisesta alueesta, vaan testatuista lyhyen ja keskimatkan ohjuksista, jotka 1980-luvulta lähtien silloinen Neuvostotasavalta ja NATO pyrkivät kieltämään. Tällä oli tarkoitus estää salamasotaa tankeilla tai maajoukoilla, ja ilmasta maahan tehtävää hyökkäystä KeskiEuroopan kentillä.

Mutta lännen kova vastustus johtui siitä, että niitä oli paljon helpompi ampua ja ne olivat strategisesti hallitsemattomampia kuin tavalliset mannerten-väliset ohjukset. Siksi sekä Moskova että Washington suostuivat siihen. Kiina katsoo, etteivät eurooppalaisten keskenään tekemät sopimukset sido sitä.

Kiinan testaamien ohjusten joukossa uskotaan olleen myös DF-21D, pelottava ”emälaivan tappaja”.
”Tämä on ollut ensimmäinen tiedetty ”täyden lennon” kerta, kun tätä 1 500 kilometrin kantomatkan ohjusta DF-21D testattiin meren yllä.

Ohjus on erityisesti suunniteltu hyökkäyksiin lentokoneitten emolaivoja vastaan, ja niitä vastaan on lähes mahdoton puolustautua, sillä ne pudottautuvat ilmasta pystysuoraan kohteeseensa, ja niitä voidaan ohjata pysyvästä tukikohdasta.

Kiinan tekemät testiharjoitukset olivat vakava varoitus USA:lle ja sille, että sen sota-alukset ja emolaiva-ryhmät ovat haavoittuvia ylittäessään Etelä Kiinan meren, tai niille, jotka tulevat avustamaan liittolaisiaan kiistoissa Pekingin vaatimista merialueista.

Niillä haluttiin tehdä selväksi kaakkois- ja itä Aasian maille, ettei USA:n antama vakuutus väliin tulosta ole välttämättä pitävä. https://www.asiatimes.com/2019/07/article/beijing-strengthens-its-hold-on-south-china-sea/,

Kiinan Merenkulun turvallisuushallitus antoi ennen testejä varoituksen eri laivakuljetusyhtiöille pysymään poissa 22 000 neliökm:n alueelta.
Näitä vesiä vaativat sekä Philippiinit että Vietnam sekä lähellä kulkevat merenkulun kauppareitit, arvoltaan 5 triljoonaa USD joka vuosi. https://beforeitsnews.com/v3/war-and-conflict/2019/2471795.html,

04. Before its News raportin mukaan USA ilmoitti lähettävänsä 500 sotilasta Prince Sultan ilmatukikohtaan Saudi Arabiassa.

Tämä on kuitenkin vain etujoukko valmistelemaan potentiaalista massiivista joukkojen siirtoa tukikohtaan jännityksen nousun mukaan Persianlahdella.
Artikkelin laatija vähättelee USA:n päätelmiä, että koska tukikohta on syrjäisessä paikassa, Iranilla on vaikeuksia sen havaitsemiseksi.

Jännityksen alueella odotettiin jo laskeneen, mutta tilanne kärjistyi uudelleen. Iranin ulkoministeri Javad Zarif totesi torstaina YK:ssa ennen Iranin drone koneen alas ampumista sanoen pahaenteisesti:
”Elämme nyt hyvin vaarallisessa tilanteessa. USA on sysännyt itsensä ja koko maailman luultavasti kuilun partaalle”.

Artikkelissa spekuloidaan, että ”jos me sinne ajaudumme, sieltä ei ole paluuta”.
Michael Synder spekuloi edelleen ”End of the American Drean” artikkelissaan, mikä mahtaisi olla pahin mahdollinen seuraus.

Keskiverto kansalaista se tuskin hetkauttaa puoleen jos toiseenkaan, mutta se voi yllättää iskemällä suoraan kasvoihin.

”Iranilaiset ovat valmistelleet tätä konfliktia vuosikymmenien ajan, ja jos tilanne niin vaatii, he tulevat käyttämään kaikkia keinojaan. Voidaksemme voittaa heidät nopeasti, meidän tulee turvautua tavanomaisten aseitten asemesta epätavallisiin, ja sitä me emme haluaisi tehdä”.

Epäröinti tällaisissa tilanteissa voi soittautua kohtalokkaaksi koko Amerikan kansalle ja vapaalle länsimaailmalle. Iranilla voi olla toimivia ydinaseita.
https://beforeitsnews.com/v3/war-and-conflict/2019/2471795.html,

05. UUTISIA LYHYESTI

Rahatin beduiinikaupungin asukas terroristi Adel Abu Hadayeb pyrki valmistamaan pommin käyttääkseen sitä hyökkäyksessä hotelliin, jonka hän tunsi hyvin työskennellessään puutarhurina lähellä sitä.

Poliisi pidätti Abu Hadayebin kuulusteluja varten kesäkuussa yhdessä Shin Betin kanssa. Hän yritti myös rakentaa pommin lisäksi raketin, mitä varten hän hankki erilaisia materiaaleja.

Pidätettäessä Hadayebillä oli hallussaan 5 käsikranaattia, joita hän aikoi käyttää hyökkäyksessään hotellia tai muita siviilikohteita vastaan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266260,

Fatah ja PFLP terroristit saatiin kiinni 11 käsipuhelimen salakuljetusyrityksestä Opher Vankilassa tuomioitaan kärsiville terroristeille.
Vankilan vartijat havaitsivat suuren salakuljetusoperaation.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266257,

Pakistanissa naispuolinen itsemurhaterroristi räjäytti pomminsa sairaalassa surmaten 9 ihmistä ja haavoittaen 30 muuta. https://www.jpost.com/Breaking-News/Female-suicide-bomber-blows-up-hospital-injuring-9-Pakistan-596339,

PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas vakuuttaa, että terroristien ja heidän perheittensä tukeminen jatkuu rahapulasta huolimatta. Hän vakuutti edelleen, ettei hän hyväksy Israelin osittain maksamia verotuloja, vaan vaatii ne kokonaisina tai ei mitään.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266248,

Ayelet Shaked ilmoittaa tänä iltana tulevaisuutensa. Hän saa johtaa New Right puoluetta, mutta erimielisyyttä on Bennettin kanssa, miten hoitaa vaalit. Ongelmana on rabbien vaatimus, ettei nainen voi johtaa uskonnollista puoluetta, mikä vaikeuttaa oikeistopuolueitten suunnittelemaa teknistä liittoa
https://www.jpost.com/Breaking-News/Naftali-Bennett-Ayelet-Shaked-will-run-together-once-again-596348,

British Airways ja Lufthansa peruuttivat kaikki lentonsa Kairoon 7 päivän ajaksi peläten tilanteen voivan kehittyä entistä vaarallisemmaksi.
https://www.jpost.com/Middle-East/British-Airways-and-Lufthansa-suspend-flights-to-Cairo-596322,

Brittialuksen kapteeni kehotti öljytankkerin kapteenia panemaan jäitä hattuun ja odottamaan hänen aluksensa HMS Montrose höyrytessä täyttä vauhtia apuun, mutta hän myöhästyi Iranin kommandojen laskeuduttua helikopterista ruotsalaislaivan Stena Imperon kannelle ja ottaessa laivan komentoonsa.
https://www.dailymail.co.uk/news/article-7269369/Radio-showdown-Royal-Navy-Iran-revealed.html,

Afrikkalaiset apinanuoret osoittavat perinteisen järjestyksen mies- ja nais-mieltymysten suhteen: Tyttö apinat hoitivat nukkeja, mutta poika-apinat olivat kiinnostuneita, miten leikkiauton rengas kuljettaa autoa.
https://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-7269347/Baby-baboons-undermine-gender-neutral-toys-movement-new-BBC-documentary.html,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 30 -18; Tiberias 24 -37; Suolameri 26 -38; Eilat 26 -39 +C-astetta, aurinkoista, huomenna hieman lämpenevää.







Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019