TORSTAI 06.06.2019

TORSTAI 06.06.2019
01. Israelin ensimmäinen Lady, presidentti Reuven Rivlinin vaimo Nechama Rivlin haudattiin eilen rukousten ja laulujen saattamana. Hän kuoli 73 vuoden ikäisenä.

Häneen perheensä, poliitikot, taiteilijat ja sivuliset osallistuivat hautaus-tilaisuuteen Hertzelvuorella presidentti Rivlinin lukiessa Kaddish-rukouksen ja jättäessä jäähyvästit rakkaalle vaimolleen.

Päivää ennen 74-vuotispäiväänsä Nechama Rivlin menehtyi hänelle tehdyn keuhkonsiirron jälkeisiin traumoihin lääkärien ponnisteluista huolimatta.
Hän arkkunsa asetettiin keskiviikkona iltapäivällä Jerusalemin teatteriin, jotta kansalaiset voisivat käydä jättämässä hänelle jäähyväisensä. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5520627,00.html,

Suruajasta huolimatta elämä Israelissa kulkee omaa vääjäämätöntä latuaan, eikä se aina ole kovin miellyttävääkään.

02. Pääministeri Benyamin Netanyahu (Bibi) pyrkii selviytymään tynkähallituksensa kanssa Knessetin hajotettua itsensä ja määrätessä uusien vaalien päivämääräksi 17.09.2019. Bibi erotti hetken vihastuksessaan kaksi ministeriään, opetusministeri Naftali Bennettin ja oikeusministeri Ayelet Shakedin.

Oikeusministeri erottaminen asetti Bibin automaattisesti oikeusministeriksi, mutta koska korruptio- ja muiden syytösten alaisena oleva henkilö ei voi toimia oikeus-ministerinä, Bibi joutui nimittämään virkaan tilapäisen haltijan.

Pääministeri Netanyahu nimitti keskiviikkoiltana oikeusministeriksi tunnetusti homon ke. Amir Ohanan (Likud), Oikeistopuolueitten Unionin jäsenen ke. Bezalel Smotrichin äänekkäistä vastalauseista huolimatta, - ensimmäisen laatuaan.

Ohanalla on loppututkinto oikeustieteissä, palveli valtion syyttäjän virastossa ja toimi asianajajana vuosikymmenen ajan ennen siirtymistään politiikkaan.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5520991,00.html,

Oikeusministeriksi nimitetty Amir Ohana Tweettasi keskiviikkona kiitoksensa pääministerille nimityksestä, jota hän kutsuu suureksi etuoikeudeksi, ja luottamuksen osoitukseksi.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5521012,00.html

03. Israelin poliisi asettaa 2 500 poliisia valvomaan torstain Jerusalemin homo-paraatia tänään, johon otaksutaan osallistuvan 15 000 -30 000 marssijaa.
Israelin poliisin komentaja Micky Rosenfeld kertoi ulkomaisille median edustajille työskennelleensä muutaman viikon ajan turvallisuuden takaamiseksi 1.5 km:n marssin aikana. Marssi alkaa Liberty Bell puistosta ja päättyy Independence puistoon, jossa pidetään tilaisuuden pääseremoniat.

Poliisin upseereita, rajapoliiseja ja naamioituja erityispartioita asetetaan marssireitin varteen 10 -20 metrin välein. Poliisin helikopterit ja dronet valvovat marssia ilmasta käsin kaiken aikaa.

”Kokemustensa mukaisesti poliisi on kehottanut tunnettuja henkilöitä pysymään poissa marssijoiden läheisyydestä” sanoi Rosenfeltd todeten samalla, ettei mitään erityistä uhkaa ole esitetty, mutta poliisi haluaa kaiken sujuvan häiriöittä. Hän kuitenkin vihjaa, että potentiaalinen uhka tulee harediyhteisön taholta.

LGBT (lesbo,gay,bisex,trans) homo pride (häpeä) paraatia Israelin pyhässä kaupungissa vastustavat järjestävät oman vastaparaatinsa lähellä Yemin Moshe lähiötä vastapäätä Liberty Bell puistoa, ja Paris Square toria.
Siihen uskotaan osallistuvan 300 ihmistä, joiden liikkeitä poliisi seuraa kiinteästi.
https://www.jpost.com/Israel-News/Police-on-alert-as-Pride-parade-comes-to-Jerusalem-591651,

04. Jerusalemin pormestari Moshe Lion lupasi keskiviikkona iltapäivällä, että LGBT liput poistetaan välittömästi homojen pride-marssin jälkeen torstaina.

Jerusalemin asukkaita hämmästyttää paraatia vastustavien mielipiteitten jättäminen huomiotta. Kaupunki vaati poistettaviksi kaikki pro-perhe-merkit, mutta antaa homolippujen olla paikoillaan.

”Missä ovat laki ja oikeus?” kysytään Moshe Lionille lähetetyssä WhatsApp viestissä. ”Ovatko perhettä kannattavat - kuten minä - toisen luokan kansalaisia tässä kaupungissa?” kysyy yksi tuohtunut kaupunkilainen.

Moshe Lion vastasi siihen: ”Hyvä ystäväni, olen pakotettu seuraamaan oikeus-neuvonantajieni ohjeita. Olen pahoillani, että olet haavoittunut. Torstai-iltana kaikki homoliput on poistettu.”

Aiemmin keskiviikkona satoja Jerusalemin asukkaita kirjoittivat Lionille kirjeen, jossa he vaativat LGBT-lippujen poistamista kaupungin kaduilta.

”Jerusalemin kaupungin asukkaina olemme pakotettuja protestoimaan kauhistus-lippuja ja isännöimään kauhistus-paraatia, kuten myös puolen miljoonan USD siirtoa LGBT-yhteisölle, mikä on vastoin juutalaisuuden perus-periaatteita osoittaen samalla ylpeilevänsä tehdessään muutamia suurimmista synneistä Torassa. Sanoudumme irti tästä kauhistuksesta”.

”Me tuemme ja seisomme Jerusalemin rabbin Aryeh Sternin tukena, ja vaadimme hänen tavallaan kauhistuslippujen poistamista Jerusalemin kaduilta”.

”Pyhän Jerusalem Forumin” jäsenet vaativat myös Lionia poistamaan homoliput kaupungista.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264218,

05. Voittoisat Israelin pikkuruisen armeijan sotilaat huusivat innossaan noustessaan Jerusalemin vanhan kaupungin merkittävimmälle kukkulalle Temppelivuorelle: ”Temppelivuori on meidän käsissämme” 1967 puolustussodan aikana.

Mutta tänä päivänä kysytään yhä huolestuneemmin: Onko Temppelivuori todellakin käsissämme?
Muslimeilla on vapaa pääsy Vuorelle, mutta juutalaiset ja kristityt joutuvat yhä useammin noudattamaan muslimien asettamia rajoituksia, joita Jerusalemin poliisi tarkasti noudattaa: Jopa huulten liikuttaminen epäilyttää poliisia.

Arutz Shevan artikkelin otsikossa todetaan: ”Onko Temppelivuori meidän? Ehkä niin on, mutta ei meidän valvonnassamme”.
”Mikä todella merkitsee Temppelivuoren kysymyksessä: Miksi muslimit eivät salli muiden rukoilevan siellä?”

Jay Shapiro väittää, että monoteistisen uskonnon tulisi rohkaista ihmisiä rukoilemaan yhteistä Luojaansa.
Mutta muslimit katsovat, että vain heillä on oikeus rukoilla Temppelivuorella. Kysymys kuuluukin: Ketä he sitten rukoilevat? Onko Allah Israelin Jumala?

Israelin hallitusten ja poliisin omaksuma kanta alistua kaikkiin muslimien vaatimuksiin oikeuttaa epäilemään, että lausunto Jerusalemista Israelin jakamattomana pääkaupunkina ja Temppelivuoresta juutalaisten syvimpien toiveitten täyttymyksenä, on vain paperinpalanen ilman syvempää merkitystä.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264254,

06. PA/PLO:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas toisti keskiviikkona laskiessaan kukkaseppeleen Jasser Arafatin haudalle hänen kunniakseen pystytetyn hautakammion edessä Mukatanin hallintokeskuksessa Ramallahissa aiemminkin esittämänsä toiveen:

”Toivon, että seuraavan paastokuukauden Eid al-Fitr lopputilaisuudessa
juhlimme maamme vapauttamista Israelin miehityksestä, itsenäisen maan
perustamisesta pääkaupunkinaan Jerusalemin itäosa, ja selviytymisestä Palestiinaan kysymyksen salaliitosta – mukaan lukien ”vuosisadan sopimus”, joka tulee menemään kadotukseen” raportoi PA:n virallinen uutistoimisto Wafa.

Abbas toivoi samaa puheessaan viime viikolla: ”Vuosisadan sopimus - tai häpeällinen sopimus – voi mennä helvettiin, ja taloudellinen projekti, jota he käsittelevät ensi kuussa – saa myöskin mennä helvettiin. Olemme sanoneet, ettemme hyväksy tätä konferenssia (Bahrainissa), emmekä sen tekemiä päätöksiä, sillä he myyvät meille illuusioita, jotka eivät johda minnekään” Abbas painotti.

PA ilmoitti virallisesti, ettei se osallistu USA:n rauhantiimin järjestämään konferenssiin 25. -26.kesäkuuta Bahrainissa. PA:n informaatio ministeri Nabil Abu Rudeinah kutsui konferenssia merkityksettömäksi, kuten suunnitelmaakin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264252,

07. Trumpin nimittämä USA:n edustaja kansainvälisissä neuvotteluissa Jason Greenblatt reagoi PA:n pääministeri Mohammed Shtayyehin viimeiseen varoitukseen PA:n romahtamisesta todeten:

”Pääministeri Shtayyeh on väärässä, ei PA romahda, PA itse aiheutti tilanteen.
PA:n on aika nousta esiin ja ottaa vastuu kansastaan ja taloudestaan. PA ei voi jatkaa USA:n ja muiden syyttämistä itse aiheuttamastaan tilanteesta.”

Shtayyeh antoi kommenttinsa NEW YORK TIMES:n haastattelussa kuvaillen PA:n tilannetta tuhon partaalla seisomiseksi, syyttäen Israelin hallituksen päätöstä pidättää kokoamistaan arabityöntekijöitten veroista PA:n terroristien perheille maksaman summan verran.

PA ilmoitti silloin, ettei se halua maksuja osittain, vaan kokonaisina, ja kieltäytyi hyväksymästä Israelin päätöstä.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264242,

08. Kansallisen Unionin johtaja Bezalel Smotrich sanoo katkerana pääministerin päätöksestä nimittää Amir Ohanan tilapäiseksi oikeusministeriksi todeten, ”ettei Netanyahu kohtele toisia hallituskumppaneitaan samalla tavoin, kuin se kohtelee uskonnollisia sionisteja”.

”Meidän on aika tehdä siitä omat johtopäätöksemme” Smotrich sanoi. Likudin ministerit hylkäsivät Smotrichin reaktion Ohanan nimitykseen viitaten hänen aiempaan lausuntoonsa Israelin palauttamiseksi Toran lakien mukaisesti hallitsemaan valtioon. Homo oikeusministerinä sopii kyllä Likudille.

Smotrich itse haluaisi saada oikeusministeriön valvontaansa, mutta hänen lausuntonsa Mercaz HaRav Yeshivassa Jerusalem päivän kunniaksi ovat monien mielestä poistaneet hänen toiveensa saada nimitys oikeusministeriksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264235,

09. UTJ:n (United Tora Judaism) ke. Moshe Gafni reagoi Smotrichin lausuntoon Israelista juutalaisen Lain mukaan hallitusta valtiosta, ettei hänen puolueensa UTJ ole kiinnostunut Smotrichin esittämästä ajatuksesta.

”En koskaan sanonut niin. Olen nähnyt useita hallitusyhteistyö-sopimuksia UTJ:lle, eikä niissä ole koskaan edes vihjattu Israelista juutalaisen Lain hallitsemana valtiona” Gafni selitti.

Hän selittää, että ”jotkut haluavat yhdistää uskonnon ja valtion millä hinnalla hyvänsä, mutta UTJ haluaa säilyttää nykyisen tilanteen”.
”Haluamme juutalaisen ja demokraattisen valtion. Emme jouduta Pyhän Temppelin tai Messiaan tuloa sanomalla niin, tai lakien kautta, joten arviot niistä ovat vääriä. Emme pyytäneet emmekä pyydä valtiota juutalaisella Lailla, emme halua muutosta, emmekä varsinkaan huonompaan suuntaan”.

Kysymyksestä sukupuolten erottamisesta Gafni sanoo: ”Nainen haluaa Simchat Tora Beit HaShoeva juhlan ystäviensä kanssa ilman miehiä. Sitten apulaisoikeus-kansleri Dina Zilber tulee ja sanoo. Ei hän niin voi tehdä”.

”Vastaan hänelle näin: Synnyin Tel Avivissa, asuin Ofakimissä, eikä kukaan voi kertoa minulle ja vaimolleni, miten asua. Miksi hän kuvittelee, mitä minä kertoisin hänelle? Koska olen haredi? Sellaista ei koskaan tapahdu.”

Libermanista (Libi) Gafni sanoo näin: Puhuessamme Libistä puhumme luottamuksesta, valheista ja teeskentelystä. Hän asuu keskellämme, kaikki oli lähes selvitetty, ja hän oli lähes osa UTJ:tä. Siiten hän muuttui ilman varoitusta. Hän vahingoittaa Tora-maailmaa, ja maata, hän teeskentelee ja valehtelee, eikä pysy totuudessa. Hän tekee Israelista kolmannen maailman valtion.”
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264214,

10. Jewish Home, Juutalainen Koti, puolueen puheenjohtaja rabbi Rafi Peretz puoltaa pääministerin päätöstä nimittää tunnettu homoasianajaja oikeusministeriksi, joskin vain tilapäisesti, eli syyskuun vaaleihin ja uuden hallituksen muodostamiseen saakka.

Peretz toppuuttelee Smotrichia turhista hyökkäyksistä pääministeriä vastaan, sillä se voi iskeä omaan nilkkaan jossain vaiheessa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264237,

11. Huolimatta kuhmuroisista suhteista EU:n kanssa, EU ilmoittaa antavansa 742 miljoonaa Euroa Israelin tieteellisiin projekteihin.

Erityspalkkio 423 miljoonaa Euroa annetaan israelilaiselle yhtiölle ja tutkijoille, jotka voittivat Horizon 2020 palkkion vuonna 2018.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264233,

12. Aktiivisuudestaan tunnettu ke. Smotrich saanee liikenneministeriön johtaakseen, mikä tuskin vastaa sitä, mitä hän toivoi ja odotti.
Ministeri Yariv Levin sanoi, ettei hän halua oikeusministeriötä ennen seuraavia vaaleja.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264230,

13. Vaarallinen auto-onnettomuus tapahtui tänään iltapäivällä Aravatiellä (90) lähellä Ein Yahavia.
Kaksi 4- ja 8- vuotiasta tyttöä saivat surmansa ja viisi muuta haavoittuivat, 3 heistä vaarallisesti. Liikennetutkijat kutsuttiin paikalle tutkimaan onnettomuuden syytä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264266,

14. Kanada kieltää kristittyjä pappeja saarnaamasta julkisesti kaduilla ja toreilla. Syyksi ilmoitetaan, että se häiritsee jonkun sielunrauhaa, mitä ei sallita.
Herätyssaarnat ovat kiellettyjä.
https://bigleaguepolitics.com/yes-canada-is-actually-arresting-christian-pastors-and-banning-them-from-preaching-in-public/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 16 –31; Tiberias 22 -37; Suolameri 25 -40; Eilat 24 -40 +C-astetta, puolipilvistä, huomenna selkenee ja lämpötila laskee hieman.

Venäjän hävittäjien vaaralliset lennot USA:n koneitten lähellä estääkseen niitä jatkamasta lentoaan osoittaa maitten välisten suhteitten kiristymisen. Viimeinen tapahtui kv. meren yläpuolella Välimerellä, jossa USA:n kone oli vaarassa. http://news.trust.org/item/20190605015337-myi5n,

Venäjä ilmoittaa uusista säännöistä pohjoisella merenkulkureitillä Vladivostokista Libanonin rannikolle Latakiaan pohjoisen Jäämeren kautta. Reitti on 40 % lyhyempi kuin Suezin kanavan kautta.

Normaalit kauppalaivat saavat jatkaa kuten ennenkin, mutta kaikki sotilaalliset alukset joutuvat antamaan perusteelliset selvitykset matkastaan ja hakemaan lupaa 40 päivää ennen matkaa.
Venäjällä on 10 valvonta-asemaa reitin varrella, osa niistä lentovalvojia.

https://halturnerradioshow.com/index.php/en/news-page/world/russia-imposes-new-rules-for-northern-sea-route-thru-arctic-for-all-warships-no-freedom-of-navigation-by-u-s-or-nato,












Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019