SUNNUNTAI 16.06.2019

SUNNUNTAI 16.06.2019
01. ”Radikaalit islamistit ovat jo vuosien ajan julkisesti uhanneet muuta maailmaa – etenkin länsimaailmaa – itsemurhaiskuilla ja vielä pahemmallakin”, kirjoittaa WND artikkelissaan. ”He lupaavat julistavansa sharialain ja Islam tulee hallitsemaan. Tämä on tarkoitettu niille, jotka säilyivät hengissä”.

Cristian Broadcasting Network julkaisi muutamia päiviä sitten muslimin antaman varoituksen, joka pelkää uskontonsa ääriaineksia. ”Jos kristityt eivät herää, silloin me muslimit, jotka pakenimme ääriaineksia, emme pysty enää auttamaan teitä.
Olemme pyrkineet varoittamaan teitä”.

MEMRI, Lähi-Idän tutkimusinstituutti, joka seuraa ja raportoi alueen mediassa julkistettuja kertomuksia, löysi uuden uhkausten listan: On olemassa suunnitelma, jolla ”Valkoinen Talo” muutetaan ”mustaksi”.

Suunnitelma aloitetaan julistamalla Lontooseen suojeluvero,
Ja sitä jatketaan kunnes rukoillaan Kalliovuorilla ja Andeilla.

Uhkaukset julisti palestiinalainen sheikki Abu Hanifa Awdal äskettäin Al-Aqsa moskeijassa pitämässään saarnassa Jerusalemin Temppelivuorella.
Hänen uhkaustensa lista tallennettiin myöhemmin internettiin.

Hanifa julisti näin: ”Todellakin, oi Jerusalemin asukkaat, tämä on sydänmaa. Tämä on luotettavuusvakuutuksen maa. Täällä kalifaatin liput tulevat liehumaan.
Tänne sotilasjoukot tulevat kerääntymään, ja tänne prikaatit tulevat kokoontumaan viireineen, uuden aamunkoiton merkkeinä – ja uuden taivaallisen valtion syntymisen oikeuden merkkeinä – Kalifaatin, joka tulee noudattamaan profeetan antamia ohjeita.”

Hanifa antoi sitten toivomiensa prikaatien listan:

”Yksi prikaati vapauttaa Palestiinan; Toinen prikaati ryöstää kodit (Koraanin mukaan); Kolmas prikaati tuhoa kaiken, minkä se saa käsiinsä; Neljäs prikaati kostaa Bashar al-Assadille ja Venäjälle; Viides prikaati vapauttaa ja ryöstää muslimimaat; Kuudes prikaati ylittää valtameret ja saattaa vihollisen häpeään;
Seitsemäs prikaati saartaa Rooman; Kahdeksas prikaati muuttaa Valkoisen Talon mustaksi; Yhdeksäs prikaati asettaa jizya tulliveron Lontooseen; Kymmenes prikaati rukoilee poistaakseen pelon ja suuttumuksen Kalliovuorten ja Andien rinteillä.”

Sharialain vastainen aktivisti Pamewla Geller kirjoitti online-sivullaan:
”Näin he kertovat maille. Me voimme näytellä kuuroa, mutta sitten emme voi sanoa jälkeenpäin: ”He eivät kertoneet meille suunnitelmistaan”.

MEMRI julkaisi videon online sivuillaan.
https://www.wnd.com/2019/06/new-muslim-threat-turn-white-house-black/,

02. Gatestone Institute julkaisi Majid Rafizadehin laatiman artikkelin otsikolla: ”Mullahit uhkaavat Israelin ja Amerikan sivilisaation tuholla.” Otteita siitä.

Iranin valtion televisiolle tuottamassa ohjelmassa näytetään, miten hallitus harjoittelee ohjusiskuja, tarkoituksenaan tehdä todellisia iskuja Israelia vastaan.
TV-ohjelmaan liittyvässä video-otoksessa näytetään, miten operaatioissa, joita he pyrkivät toteuttamaan, pommitetaan Tel Avivia.

Iranin johtajien näkökulmasta katsoen: ”Jos he jatkavat Israelin uhkaustensa lisäämistä, USA on pakotettu muuttamaan strategiaansa ja nostamaan Iranin uskonnollista johtoa, Iranin vallankumousarmeijaa (IRGC) ja sen eliittijoukkoa Al-Quds vastaan asettamaansa painostusta”.

YK:n ja kansainvälien yhteisön harjoittama kaksinaisstandardi ja niiden jatkuva täydellinen vaitiolo Iranin harjoittamaa uhkaa Israelin kansalaisia vastaan ei ole hyväksyttävissä.

Jos tilanne olisi päinvastainen, ja Israel uhkaisi tuhota Iranin, kansainvälinen yhteisö nousisi heti aseisiin puolustamaan Irania.

Poliittisen ja taloudellisen painostuksen kautta Iranin hallitseva mullah-hallitus on asetettava vastuulliseksi globaalin turvallisuuden ja alueellisen tasapainon vaarantamisesta.

Iranin hallitus jatkaa kansainvälisten sopimusten rikkomista, ja kieltäytyy toimimasta järkevän ja rakenteellisen valtion tavoin, jopa ilman sen toistuvaa ilkeämielistä käyttäytymistä Omanin lahdella tällä viikolla.

Iranin ylin kaitsija Ali Khameney, jolla on viimeinen sana Iranin sekä sisä- että ulkopolitiikassa, julisti äskettäin Iranin nuorisolle, että he tulevat pian todistamaan Israelin ja Amerikan sivilisaation täydellisen tuhon. Hänen lausuntonsa julkaistiin hänen virallisella web-sivullaan.

”Te nuoret ihmiset” hän julisti, ”voitte olla varmoja siitä, että te tulette todistamaan inhimillisyyden vihollisten tuhon, tarkoittaen takaperoista Amerikan sivilisaatiota ja Israelin tuhoa”.
https://www.gatestoneinstitute.org/,

03. Omanin lahdella kahta supertankkeria vastaan tehdyissä hyökkäyksissä on edelleenkin ristiriitaisuuksia ja tietokatkoksia.

Hyökkäysten tarkoituksena ei näytä olleen tankkerien upottaminen – ne olisivat olleet helppo saalis torpedoille – vaan pikemminkin viestin antaminen kansain-väliselle yhteisölle, että hyökkääjä on tosissaan vaatimuksissaan. Kuka hyökkääjä oli ja kenelle viesti oli tarkoitettu, on keskustelun alaisena.

Iranin ulkoministeri Javad Zarif kielsi Iranin osallisuuden, mutta IRGC on voinut toimia ilman lupaa – sehän vastaa suoraan Khameneille. Se ei tunnu järkevältä, mutta koska terroristit toimivat länsimaisen järjenjuoksun mukaan? Iranin alukset jopa osallistuivat tankkerien miehistön (44 henkeä) evakuointiin, mutta heitä kuulustellaan Iranissa.

Norjalainen tankkeri Front Altair sai osuman kylkeensä ja syttyi tuleen, jonka turvallisuusjärjestöt saivat sammumaan.

Japanilainen tankkeri Kokaku Courageous sai osuman kylkeensä ja - laivan tehtyä joitakin väistöliikkeitä - toisen, joka ei räjähtänyt. USA:n ottamissa videokuvissa nähdään, miten (ilmeisesti) iranilainen pienalus lähestyi alusta irrottaakseen kylkeen juuttuneen ammuksen.

Tankkereita ei ammuttu torpedoilla, jotka kulkevat veden alla, vaan ohjuksilla. Raportit kertovat, että Front Altair aluksen ympärille on kokoontunut useita pieniä iranilaisia aluksia, jotka estävät sen pääsyn takaisin satamaan. Miehistön kohtalosta ei ole tietoa, eikä alus voi jatkaa ilman miehistöä.

USA:n rutiinilennolla Persianlahden yllä lentänyttä drone konetta kohti ammuttiin ohjus Iranin suunnalta, mutta se e osunut ja putosi mereen. Kone seurasi Iranin pienalusten liikkeitä tankkerien ympärillä, mutta ei tiedetä, kuvasiko se itse ampumista.

USA katsoo todistusaineistoonsa vedoten, että Iran oli hyökkäysten takana. Englanti ja Saudi Arabia seuraavat USA:n johtoa asiassa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264614,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264629,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264609,

04. Israelissa jatketaan sen sijaan mudan heittelemistä vastustajien kasvoille poliitikkojen pyrkiessä sopimaan keskenään, millaisin liittolaisten kanssa äänten kalastaminen onnistuisi parhaiten.

Kaikkien hylkimäksi heittopussiksi ovat joutuneet uskonnolliset puolueet Shas ja UTJ, ja niistä erityisesti haredikansa.

Kuninkaantekijäksi on noussut tai joutunut Israel Beitenu ja sen vahvalla venäjän murrevoittoisalla heprealla puhuva puheenjohtaja Avigdor Liberman, joka vastasi FB:n sivulla esitettiin väitteeseen, että ”hän pakottaisi yhteistoimintahallitukseen” näin:

”Olin onnellinen nähtyäni ja kuultuani aamun uutisissa kaikkien kommentoijien ja tiedottajien TV:n ja Radion studioitten puolesta hyökkäävän minua ja Israel Beitenua vastaan poliittisen agendan asettamisesta”.

”Mitä muuttui?”
”Kaksi asiaa: Israelin valtio on syvässä budjettikriisissä, yli 50 miljardin NIS vajauksella, ja turvallisuushaasteiden johdosta, joiden vuoksi ei ole mitään syytä rehvasteluun”.
”Toiseksi minulle on selvää, etteivät Likud ja SiniValkoinen voi yhdessä saada yli 60 edustajaa Knessetiin tulevissa vaaleissa, ja siksi kumpikin pitää parhaana muodostaa kapea hallitus haredimin kanssa, eli halachic-hallitus.”

Liberman jatkoi, että ”hän oli tympääntyneenä seurannut häpeällistä kilpailua Netanyahun ja Gantzin välillä siitä, kumpi imartelee haredimia enemmän. Netanyahu on jo epäonnistunut muodostamaan hallitusta tällä hetkellä. Edelleen hän ei ole onnistunut rakentamaan siltaa Bezalel Smotrichin ja Rafi Peretzin välille koskien ministeripaikkoja tilapäisessä hallituksessa”.

”Eikä Benny Gantz ollut sen onnekkaampi hallituksen muodostamiseksi huolimatta ponnisteluistaan miellyttää Shasia ja United Tora Judaismia.”

”Netanyhau on keinotekoisesti pyrkinyt kääntämään keskustelun siihen, kenestä tulee pääministeri, Israel Beitenin pitäessä tärkeämpänä ymmärtää, mikä hallitus pitäisi muodostaa, ja painottaa kansallista hätätilahallitusta – ilman Litzmania, Deriä, Smotrichia ja Ben-Gviriä, Meretziä, Labouria ja (arabi) Joint listaa.”

”Lisäksi on hyödyksi mainita, että Netanyhau – jonka sanotaan kuuluvan oikeistoon, aikoo tänä iltana siirtää kymmeniä miljoonia USD suojelurahaa terrorijärjestö Hamasille. Ainoa voima, mikä saa Likudin ja SiniValkoisen suostumaan formulaan, jota useimmat israelilaiset toivovat – kansallinen liberaali hallitus, ei halachic – on Israel Beitenu” Liberman iloitsee.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264637,

05. Tuore gallup lupaa oikeistoblokille 68 edustajaa Knessetiin – vastaan 52 SiniValkoinen blogi. Se on mahdollinen vain Israel Beitenun kanssa.

Maagar Mohot yhdistyksen suorittama tulos julkistettiin Radio 103FM toimesta perjantaiaamuna.
Jos vaalit suoritettaisiin nyt: Likud pysyisi edelleen suurimpana puolueena 35 edustajallaan, ennen liittoaan Kulanu-puolueen kanssa.

SiniValkoisen kannatus putoaa hieman, se saisi 33 edustajaa.
Israel Beitenun kannatus nousisi viidestä kahdeksaan.
Molemmat haredipuolueet menettäisivät yhden edustajan; UTJ 8 ja Shas 7 edustajaa.

Oikeistopuolueitten Unioni saisi 5 ja Uusi Oikeisto samoin 5 edustajaa.
Labour hädin tuskin ylittäisi 3.25 %:n äänikynnyksen,
Meretz saisi yhden edustajan lisää: 5 edustajaa. Hadash Taal 5 ja Balad ja United arablist 4 edustajaa .
Zehut puolue ei ylittäisi vaalikynnystä.

Oikeistopuolueita äänestävät pitäisivät parhaana (39 %) entisen oikeusministeri Ayelet Shakedin nostamista Jewish Home ja New Right-liittoutuman johtoon, jonka tulisi olla ykkösenä listassa. Toiseksi suosituin on Naftali Bennett (19 %).
Rafi Peretz sai 16 % ja Smotrich 14 %.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264589,

06. Perjantain viikoittaisiin väkivaltaisiin mielenosoituksiin osallistui viime viikolla n. 6 500 Gazan mielenosoittajaa vastoin Kairon sopimusta, jolla ne kielletään.

Hamasin johtaman Gazan terveysministeriön mukaan väkivaltaisuuksissa turva-aidalla haavoittui 49 gazalaista IDF:n sotilaitten luodeista.
Perjantaina Israelin puolelle turva-aitaa syttyi 7 maastopaloa ilmapalloterrorismin vuoksi.
Palokunnat sammuttivat 3 paloa Eshkol alueella ja 4 paloa Shaar HaNegev alueilla.

Hamas väittää, ettei se ollut ampunut viime viikon aikana Israelin puolelle lentäneitä raketteja. Gazassa toimii ilmeisesti kurittomia joukkueita.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264607,

07. IDF:n kenraalimajuri Yitzhak Brick , entinen IDF:n ombudsman, EVP, kertoi keskusteltuaan IDF:n apulaiskomentajan Eyalin kanssa militarypodcast 103FM ohjelmassa perjantaina.

Zamir oli kenraalimajuri IDF:ssä Brickin laatiessa Brickin karmeaa raporttia tammikuussa 2019 IDF:n valmiudesta suureen sotilaalliseen yhteenottoon.

Brick vakuuttaa, ettei Zamir kyseenalaistanut hänen esittämiään tosiasioita Raportissa. ”Zamir hyväksyi tosiasiat ja totesi: Olemme suurissa vaikeuksissa. Hän luki raporttini, teki niistä muistiinpanoja ja alkoi toteuttamaan niitä käytännössä. Samoin teki myös IDF:n komentaja Aviv Kochavi, joka ymmärsi ongelmat ja oli tietoinen niistä ennen valintaa yleisesikunnan komentajaksi.”

Brick lisäsi, että komitea, joka johti hänen raporttinsa kritiikkiä, Bar Ilan Komitea, myönsi hänen olevan oikeassa.

”IDF:n komentaja Harari kertoi minulle, että tosiasiat olivat pelottavia” Brick sanoi, joka tähdensi, että ”Harari on IDF:n pääesikunnan suosittelema seuraaja ja Avi Kochavin alainen – joten hän ei tietenkään voinut tunnustaa, ettei armeija ollut valmis suurisuuntaiseen sotaan”.

Brick vakuuttaa vakavasti, että ”merkittäviä muutoksia on tehtävä IDF:n organisaation kulttuuriin”. ”Jos armeija ei opi hyväksymään kritiikkiä eikä hoida ongelmia, God help us (Jumala meitä auttakoon).
Brick toistaa aiemmin esittämänsä varoitukset, että seuraava sotilaallinen kampanja tulee olemaan vaikeampi kuin mikään edellisistä.

”Seuraava sota tulee olemaan pahin Israelin historiassa. Joka päivä 1000 -2000 ohjusta putoaa maahan, painoltaan 100 kiloa/ohjus, täsmäohjauksella.
Juudea ja Samaria tulevat myös joutumaan etulinjan asemaan, tuhansien aseistettujen Tanzim-arabimiesten lähtiessä kylistään ampuen joka suuntaan.
Me tarvitsemme jalkaväkiyksiköitä useille sektoreille, eikä meillä ole niitä”.

Entä sitten poliittinen areena, kysyy Brick seuraavaksi.
Brickin mukaan tilanne on siellä vielä huonompi.

”Istun ja puhun kabinetin jäsenille, yhdelle kerrallaan, käyttäen tunnin kunkin kanssa – vain havaitakseni, etteivät he tiedä juuri mitään armeijasta.
Nämä ovat kuitenkin niitä, jotka tekevät kohtalokkaita päätöksiä asioista, joista he eivät tiedä juuri mitään”.

”Mikä pahinta, ei kukaan kabinetin jäsenistä suhtautunut häneen vakavasti.
Viime kädessä kabinettiministerin tärkein toive on hänen uransa eteneminen”.

Kovasta kritiikistä huolimatta häntä kohtaan, mukaan lukien trauma, että Yom Kippur sota on voinut vaikuttaa hänen mielenterveyteensä, ja sosiaalisessa mediassa esitetyt epäilykset hänen mielenvikaisuudestaan, Brick ei ole luopunut paljastamasta totuutta syvälle juurtuneista ongelmista armeijassa.

Monet ovat olleet huolissaan hänen fyysisestä terveydestään peläten hänen saavan halvauskohtauksen tai sydän infarktin, hän haluaa jatkaa avoimesti ja itsepintaisesti muotoilla IDF:n tapaista suunnatonta järjestelmää.
Brick vakuuttaa tekevänsä jotain Israelin kansan hyväksi – ”ettei meidän tarvitse laskea menetyksiämme seuraavan sodan jälkeen”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264590,

(Tarja tyttäreni luki sekä englannin- että hepreankielisen version artikkelista, ja toteaa, että tämä versio on sievistelty versio. ”Hepreankielinen on paljon yksityiskohtaisempi ja karmeampi lukea paljastaessaan puutteita IDF:ssä. Yksi pahimmista lienee Israelin koulutetun sotilasaineiston rajallisuus.”)

08. Tel Avivin pride marssiin sen sijaan riittää osanottajia. Perjantain 21. marssiin osallistui arviolta neljännesmiljoona marssijaa. Eivätkä kaikki edes marssineet, kunhan nauttivat kuumasta kesästä ja yhdessä olosta, siellä osataan juhlia. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5524740,00.html,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 18 -31; Tiberias23 -38; Suolameri 27 -39; Eilat 25 -38 +C-astetta. aurinkoista, huomenna vähän viilenee.

Tyynellä Merellä lähellä Uutta Seelantia tapahtui 7.4 R-asteen maanjäristys, ja sen johdosta annettiin tsunamivaroitus. Vauriot voivat olla vakavat. https://halturnerradioshow.com/index.php/en/news-page/world/magnitude-7-4-earthquake-in-pacific-near-new-zealand-tsunami-alert,



















Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019