TORSTAI 16.05.2019

TORSTAI 16 .05.2019
01. Täytynee ensiksi keventää sydäntäni FB:n suhteen, jonka itsensä valinnut korkein raati katsoi asialliseksi luokitella tutkittuun tietoon perustuvan määritelmäni arabimiehestä, jonka äidin solvaaminen on suurin loukkaus herättäen hänessä hallitsemattoman vihan, sopimattomaksi ja arabimiehen kunniaa loukkaavaksi.

FB:n korkea raati muistuttaa kanaemoa, joka hoivaa poikaslaumaansa, vaikka ne tässä tapauksessa eivät edes ole sen omia. Kyseinen tutkimus tehtiin vuosia sitten Libanonissa eurooppalaisen naistutkijan toimesta, joka infidel-naisena pystyi saavuttamaan arabinaisten luottamuksen asioissa, joista hän ei suostuisi kertomaan vieraalle infidel-miehelle.

Käsittääkseni jokainen maa laatii omat lakinsa, ja jos joku oman tai vieraan maan kansalainen rikkoo niitä vastaan, hän on lain rikkoja ja joutuu vastuuseen siitä. Oikeuden (ei yksityisen kansalaisen) asiana on tutkia, liittyykö asiaan lieventäviä asianhaaroja. Tämä on länsimaista demokratiaa käytännössä.

FB:n korkein raati näyttää kuitenkin ottaneen tämän oikeuden omaehtoisesti. Täytynee ottaa etäisyyttä FB:n kanssa, kunnes siellä järki kasvaa, vaikka toiveet ovat vähäiset. Ehkä olisi syytä muistaa tämä EU-valeissa ehdokasta valittaessa.

Heikki, älä vain julkaise tätä FB:ssa. ”Älä hullua yllytä” sanoo suomalainen sananparsi.

02. Artikkeli tiedon hankkimiseksi toi mieleeni äskettäin lukemani artikkelin, jossa eräs henkilö saamansa ilmoituksen mukaisesti varoittaa etenkin johtavassa asemassa olevien henkilöitten tapaa turvautua järjenjuoksua parantaviin ja muistikykyä lisääviin ns. neropillereihin.

Neropillereitä kaupittelevissa artikkeleissa useat niitä käyttävät henkilöt kuvaavat omia kokemuksiaan, miten ”käsityskyky kasvoi ja he tunsivat ikään kuin peite tai suomukset olisi otettu pois heidän päältään”.

Saatana, joka silloin ihmissuvun alkuvaiheissa muistutti enemmän maailman-miestä ja prinssiä, kuin maassa matelevaa käärmettä, lähestyi Eevaa vakuuttaen, (joka ei ilmeisesti ollut läsnä, kun Jehova antoi kiellon hyvän ja pahan tiedon puun hedelmän syömisestä, ja vähätteli Jehovan antamaa varoitusta: ”Sinä päivänä, jona siitä syöt, pitää sinun kuolla”), ettei asia ole ihan niin.

Saatana selitti, ”ettei siitä suinkaan kuole, vaan tulee olemaan kuin Jehova, ja tulee tietämään kaiken”. Eva katseli puuta ja näki, että se oli hyvä puu antamaan viisautta, ja söi antaen myös Adamille, joka myös söi.

Samalla tapahtui jatain outoa: Adam ja Eva huomasivat olevansa alasti, mitä he eivät olleet havainneet, sillä ”heidän vanhurskautensa verhosi heidät”. (Ilm19:8)
Adam ja Eva eivät kuolleet välittömästi fyysisesti, mutta Jumalan Henki heissä kuoli, eivätkä he enää pystyneet keskustelemaan Jehovan kanssa.

Kun ihminen uudesti syntyy vedestä ja Hengestä, Jehovan Henki hänessä herää henkiin ja hänen yhteytensä Jehovaan palautuu. (Joh3:5 -7)

Paavali kirjoittaa tästä kolossalaisille näin: ”- että heidän sydämensä, yhteen liittyneinä rakkaudessa, saisivat kehotusta omistamaan täyden ymmärryksen koko rikkauden, ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen,
jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä”. (Kol2:2 -3)

Ei meidän tule etsiä viisautta ja ymmärrystä pillereistä, sillä ”Kristuksessa ovat kätkettyinä kaikki viisauden ja tiedon aarteet”. Jos puuttuu viisautta, ano sitä.

Edellisessä artikkelissa viitattiin siihen, että pedon merkkiin, joka ihmisiin ympätään joko ihon alaisesti ja ihon päälle laastaroituna – kuten myös neropillereihin - on sisällytetty kyky muuttaa ihmisen DNA-sisältöä, minkä johdosta ihminen ei ole enää sama kuin ennen, ja että hän on vaarassa menettää taivasosuutensa sen myötä. On syytä harkita tuota asiaa vakavasti.
https://survivalblog.science.blog/2019/05/12/many-people-seem-to-be-under-a-spell-of-satanic-apathy-or-mind-control/,
https://www.wnd.com/2019/05/pot-induced-these-are-real-high-crimes/,

03. USA:n ja Kiinan välille puhjennut kauppasota jatkuu molemminpuolisin uhkauksin ja lisätyin tariffein. Presidentti Trump sanoi lehdistölle äskettäin antamassaan tiedotustilaisuudessa, että hänen tariffien nostamiensa tavaroitten arvo on 700 miljardia USD, kun Kiinan nostamien USA:n tariffien arvo on sadoissa miljoonissa USD, eli Kiina siinä menettää.

USA ei kuitenkaan voi koskaan saada korvauksia menettämistään tehtaista, asiantuntijoista ja teknisestä informaatiosta, joka valui Kiinaan ja jonka ansiosta Kiinan tekninen osaaminen on noussut maailman huipputasolle, mitä rahoitettiin USA:lle epäedullisella kauppasaldolla.

Ei ole tällä hetkellä välittömässä näköpiirissä USA:n ja Kiinan välisen kuuman sodan syttyminen, elleivät arvaamattomat yllätykset muuta tilannetta radikaalisti. https://www.wnd.com/2019/05/chinas-giant-sucking-sound/,
https://www.wnd.com/2019/05/study-finds-trumps-china-tariff-would-create-1-36-million-jobs/,

04. Paljon akuutimpi ja vaarallisempi tilanne on kehittymässä USA:n ja Iranin välille.

USA antoi keskiviikkona määräyksen lähetystönsä henkilökunnan evakuoimiseksi USA:n Irakin Bagdadin embassista sanoen, että määräys johtuu Iranin vallankumousarmeijan (IRGC) Irakin militaristien välittömästä uhkasta.

Presidentti Trump kuitenkin tyynnyttelee, että Iran voi ennen pitkää haluta aloittaa neuvottelut USA:n kanssa.
Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei totesi äskettäin yksikantaan, ettei sotaa tule.

Evakuointimääräys, joka koskee myös Erbilin konsulaattia, annettiin 10 päivää sen jälkeen, kun Pentagon siirsi Persianlahdelle lentokoneitten emälaivan USS Lincoln ja B-52 raskaita pommittajia alueen läheisyyteen poistaakseen nimeämättömän salaliiton hyökkäyksistä USA:n joukkoja ja tukikohtia tai sen liittolaisia vastaan alueella.

Trump pyrkii rauhoittelemaan tilannetta toteamalla, että tilanne on täysin USA:n hallituksen valvonnassa, eikä strategiasta ole erimielisyyttä Valkoisen Talon sisällä.
”Olen varma, että Iran ilmoittaa pian halunsa aloittaa neuvottelut, eikä Valkoisen Talon sisällä ole eriäviä mielipiteitä.”

Ulkomaisista epäilijöistä huolimatta USA:n hallitus on viitannut kiihtyviin, Iranista tuleviin uhkauksiin USA:ta sen pitkäaikaisia kilpailijoita ja USA:n liittolaisia Saudi Arabiaa ja Israelia vastaan.

USA:n ulkoministeriön virkailijat, jotka pysyttelevät anonyymeinä, sanovat uhkan tulleen Irakin militaristeilta, joita valvoo Iranin Vallankumousarmeija.(IRGC) USA muistaa Teheranin lähetystönsä valtauksen ja sen miehityksen 444 päivän ajan.

”Useat uhkausten virrat liittyvät suoraan Iraniin. Tämä aiheuttaa välittömän vaaran lähetystöjen henkilökunnalle” eräs virkailijoista totesi.
”Ei ole epäilystäkään siitä, että käsittääkseni osittainen käsky evakuoida oli järjellinen toimi tässä tilanteessa”.

IRANIN ylin kaitsija ajatollah Ali Khamenei väitti tiistaina, että välienselvittely Islamilaisen tasavallan ja USA:n välillä on ”pelkkä kestävyystesti”.
”Tämä selvittely ei ole sotilaallinen, eikä sotaa ole tulossa, sillä kumpikaan osapuoli ei halua sitä.”

Iranin ulkoministeri Mohammed Javad Zarif s anoi Tokion vierailunsa aikana, että ”hänen maansa osoittaa suurinta itsehillintää, mutta USA harjoittaa hylättävää jännityksen kiihotusta”. Hän sanoi ”Iranin pitävän kiinni JCPOA-sopimuksesta, vaikka USA vetäytyikin siitä pois”.

Jotkut tarkkailijat olettavat, että IRGC haluaa tavalla tai toisella kostaa USA:n hallitukselle sen, että se pani IRGC:n terrorijärjestöjen listalle, mikä rajoittaa sen vapautta ja toimia alueella. Mikä tai kuka aiheutti maanantaina öljytankkereita vastaan tehdyt sabotaasit Fujairahin edustalla UAE:n rannikolla, on epäselvää.

Operation Inherent Resolve (Islamic Jihadia vastaan taistelevan koaliittion) tiedottaja kenraalimajuri Chris Ghika sanoi tiistaina, ettei erityistä, nousevaa uhkaa ole tällä hetkellä nähtävissä.
https://www.timesofisrael.com/us-orders-embassy-staff-from-iraq-over-imminent-iran-threat/,

05. Iranin Vallankumouskaartin (IRGC) komentaja kenraalimajuri Hossein Salami varoitti keskiviikkona, että ”sota on sittenkin lähellä ja mahdollinen”.

”Olemme aivan täysimittaisen sodan kynnyksellä” hän sanoi Reutersin mukaan. ”Tämä hetki historiassamme, koska vihollinen on astunut taistelukontakteihin kanssamme, kaikkine kehitysmahdollisuuksineen, on kaikkein ratkaisevin hetki Islamilaiselle vallankumoukselle”.

Salami nimitettiin IRGC:n komentajaksi viime kuussa.
Hänen kommenttinsa julkistettiin jännityksen noustessa USA:n ja Iranin välillä siitä lähtien, kun USA vetäytyi JCPOA sopimuksesta maaliskuussa 2015, ja lisäsi 2 uutta sanktiota Iranille, jotka pahoin repivät sen taloutta.

Trump varoitti, että Iran kärsii julmasti, jos se iskee USA:n intressejä vastaan alueella, mutta sanoi USA:n odottavan Iranin reaktiota. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263214,

06. Gazan turva-aidan länsipuolella osoitti mieltään keskiviikkona arviolta 10 000 Gazan arabia, polttaen autonrenkaita ja heitellen kotitekoisia räjähdyspanoksiaan sotilaita vastaan, sekä uudistaen ilmapalloterrorinsa sytyttäen 9 tulipaloa Israelin puolella turva-aitaa, ja uudistaen ne tänään sytyttäen 3 paloa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263242,

Israel käytti mielenosoitusten hajottamismenetelmiään. IDF:n sotilaat pyrkivät välttämään tuliaseittensa käyttämistä, mutta kumiluoteja he joutuvat käyttämään estääkseen turhan innokkaita pääsemästä aidan väärälle puolelle. Kovia panoksia käytetään vain, jos oma henki on vaarassa.

Verrattuna edelliseen nagba-päivän protesteihin, joissa sai surmansa 62 Hamasin arabia, joista 53 osoittautua kuuluneen Hamasin tai Jihadin aktivisteihin.

Mielenosoitukset kestivät kolmisen tuntia, mutta alkoi pian rakoilla ihmisten pyrkiessä pois hehkuvasta auringosta, ja parin tunnin päästä tilanne rauhoittui.
https://www.timesofisrael.com/despite-tensions-nakba-day-protests-in-gaza-pass-without-major-incident/,
https://www.timesofisrael.com/thousands-of-palestinians-mark-nakba-with-gaza-protests-west-bank-marches/,

07. PA/PLO jätti Haagin kansainväliseen oikeuteen kanteen USA:n Tel Avivista Jerusalemiin muutetun lähetystön sulkemiseksi.

PA:n ulkoministeri Riyad al-Maliki totesi, että kanne jätettiin syyskuussa, pyytäen ICJ:n tuomareita määräämään USA:n muuttamaan lähetystönsä takaisin Tel Aviviin, mutta keskiviikon tilaisuus oli kanteen virallinen jättöpäivä.

Tuomareitten päätöksiä voi joutua odottamaan vuosikausia. Heidän päätöksensä ovat laillisesti sitovia, mutta niitä jätetään toteuttamatta.
NIJ:ssä käsitellään valtioitten välisiä kiistoja; ICC puolestaan käsittelee sotarikos-asioita.

USA:n presidentti Donald Trump teki päätöksen tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi, ja sen jälkeen lähetystönsä muuttamisesta Jerusalemiin. https://www.timesofisrael.com/pa-files-charges-with-un-court-in-bid-to-shutter-us-embassy-in-jerusalem/.

08. Saudi Arabian vanhimman englanninkielisen lehden Arab News toimittaja Faisal Abbas vaati lehtensä websivulla keskiviikkona PA/PLO:n arabeja rauhoittumaan, ja istumaan neuvottelupöytään saadakseen selville, mitä Trumpin nimittämä rauhantiimi esittää ”Deal of the Century” suunnitelmassaan.

Faisal Abbas sanoi, että 70 vuotta PA/PLO:n arabit ovat yrittäneet tuhtoa Israelia ja torjuneet useita houkuttelevia tarjouksia ilman tuloksia, joten on korkea aika ottaa lusikka koreaan käteen, rohkaista mielensä ja kurkistaa dokumenttiin.

”Neuvotelkaa rohkeasti ja ottakaa mitä saatte tulevan sukupolven turvaamiseksi. Jokainen tulee kunnioittamaan rohkeuttanne ja uhrianne, jos sen teette, mutta mitään ette tule saavuttamaan kieltäytymällä neuvottelemasta”. https://www.timesofisrael.com/saudi-paper-urges-palestinians-to-look-at-trump-peace-plan/,

09. Israelin hallitusneuvottelut eivät ole edenneet minnekään. Yksikään puolue ei ole allekirjoittanut sopimustaan Likudin kanssa. H-hetki on 29.05.2019.

SiniValkoinen puolueen kakkosmies Yair Lapid antautui Israel Beitenu-puolueen puheenjohtajan kanssa keskusteluihin pyrkien saamaan hänet suostumaan kompromissiin hallituskriisin selvittämiseksi.

Lapid kirjoitti Twitter sivullaan: ”Sanoin Radio Rekassa sen, minkä jokainen tietää. Jos Liberman menee hallituksen, hänen tulee suostua kompromissiin eläkkeistä, eikä venäläinen kansa saa mitään”.

”Jos hän odottaa muutaman kuukauden, hän saa 55 opposition ääntä meiltä nostaakseen eläkkeet tasolle, jonne hän ne halusi, ja meillä on 61 ääntä, eli täysi enemmistö 120 hengen Knessetissä”.
Lapidilla on huono laskupää, sillä heillä olisi vain 60 ääntä, ei 61.

Yedioth Ahronot raportoi korkean Likudin virkailijan todenneen, että Netanyahu harkitsee vakavasti mahdollisuutta hallituksen muodostamiseksi ilman Libermania koska Likudin ja Israel Beitenun välillä on vielä pahoja erimielisyyksiä.

Tämä onnistuisi vain, jos Israel Beitenu suostuu äänestämään hallituksen mukana hallituksen ulkopuolelta. Kuten tavallista, Bibi käyttää painostusta ja uhkailua saadakseen Libermanin taipumaan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263236,

Ministeri Zeev Elkin sanoi, että on olemassa mahdollisuus uusista vaaleista.
”On olemassa teoreettinen mahdollisuus, ettemme saa hallitusta aikaan. Jos Oikeistopuolueitten Unioni jatkaa vaatimustensa esittämistä, meidät vedetään uusiin vaaleihin kuuden kuukauden sisällä samaoilla tuloksilla”.

Elkin selvitti, ettei Gilad Erdanin ja Moshe Kahlonin oppositio ennen vaaleja koskenut lakia immuniteetista pääministerille, vaan ns. ”Ranskalaista lakia”, joka estää virassa olevan pääministerin kuulustelun. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263230,

10. PA/PLO:n uusi pääministeri Mohamed Shtayeh sanoi keskiviikkona keskeisessä nagba-päivän 71.-vuotiasseremoniassa, että ”Presidentti Trumpin tai kenenkä tahansa suunnitelma, jossa ei huomioida itsenäistä Palestiinan valtiota 1949 aselepolinjoilla pääkaupunkinaan Jerusalem, ja pakolaisten paluuoikeutta, ei tule saamaan Mahmoud Abbasin, PA:n johdon, palestiinalaisten järjestöjen ja niiden kaikkien jäsenten (Palestiinan kansan) hyväksymistä”.

PA/PLO:n PM esitti kovanaamaa uhoten, että ”kaikki Israelin yritykset juutalaistaa palestiinalaista maata ja Jerusalemia historiaa muuttamalla, eivät onnistu. Tulemme pitämään kiinni periaatteistamme, kunnes miehitys poistuu”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263227.

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 12 -32; Tiberias 20 -38; Suolameri 26 -39; Eilat 24 -40 +C-astetta, puolipilvistä, huomenna selkenevää, ja lämpenevää.

Alla olevan linkin artikkelissa spekuloidaan useita mahdollisuuksia, onko Trump joutunut Boltonin, sen ”huuliparran” narutettavaksi, vai onko IRGC sabotoinut saudien tankkereita, tai ehkä se oli Trump joka halusi vaikuttaa ”väärä lippu” operaatiolla, tai ehkä se oli Mossad??? Tai Houthit tai marsilaiset.

Mutta kenellä olisi otsaa vetää maailma sotaan, jossa voi kuolla tuhansia amerikkalaisia ja israelilaisia, satoja miljoonia muita ja saattaa koko maailma sekasortoiseen tilaan? Jospa se kuuluukin NWO:n suunnitelmaan?

Täytyy myös muistaa, että global agenda 2021 lähestyy, eikä maailman eliitin lopullinen agenda 2030 sekään ole kaukana, jolloin maailman väkiluvun pitäisi olla siedettävissä lukemissa, NWO voimassa, ja koko maailma yhden johdon ja yhden uskonnollisen järjestelmän valvonnassa.
https://truthandlibertyblog.wordpress.com/2019/05/16/iran-china-the-trumpian-global-economic-collapse/,

Israelissa koettiin eilen iltapäivällä 4.1 R-asteen maajäristys, jonka keskipiste oli merellä 157 km Port Saidista pohjoiseen, ja tuntui Kreikasta Jemeniin, ilman vahinkoja. Se suuri järistys on vielä edessäpäin.
https://www.jpost.com/Breaking-News/Minor-earthquake-felt-in-center-of-Israel-589789,












Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021