TIISTAI 28.05.2019

TIISTAI 28.05.2019
01. Knesset hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä Likudin tekemän esityksen parlamentin hajottamiseksi äänin 64 vastaan 44, yhden edustajan ollessa poissa.

Tullakseen lain voimaiseksi esitys vaatii toisen ja kolmannen hyväksymisen.
Toinen ja kolmas käsittely (reading) pidetään keskiviikkoiltana, ellei sopimusta hallituksen muodostamiseksi voida saada ennen sitä.

Vaalipäiväksi ennakoidaan 17.syyskuuta 2019, mutta päivämäärä voi muuttua.
Pääministeri Benyanin Netanyahu ja Avigdpr Liberman (Israel Beitenu) pyrkivät eilen illalla löytämään yhteisen langanpään, mutta eivät onnistuneet.

Netanyahu pitää parempana uusia vaaleja, jos koaliittiota ei saada runnottua, mutta oppositiopuolueet suosittelevat presidentille hallituksen muodostamistehtävän annettavaksi opposition johtajalle.

ToI:n toimiston laatimassa artikkelissa ennakoidaan, että Knessetin hajottamis-esityksen vieminen läpi toisessa ja kolmannessa käsittelyssä voi aiheuttaa vastustusta joidenkin kansanedustajien pelätessä mandaattinsa menettämistä. Tämä siksi, että jos Kulanu liittyy Likudiin, se sekoittaa näkymiä ja kiristää taistelua edustajapaikoista.

Moshe Kahlonin johtamalla Kulanulla on nyt neljä kansanedustajaa, eikä Kahlon voine ottaa riskiä putoamisesta uusissa vaaleissa, vaan ottanee Likudin tarjoaman pelastusrenkaan. Kahlon haluaa jatkaa työtään talousministerinä.

Oppositiojohtaja Benny Gantz vaati maanantaina, että jos Netanyahu ei onnistu saamaan hallitusta kasaan, tehtävä on annettava suurimmalle oppositio-puolueelle, eli hänen johtamalleen SiniValkoinen puolueelle.
SiniValkoinen äänesti yhdessä Labourin ja Meretzin kanssa hajottamista vastaan.

Keskustapuolue ei halua hallitukseen, jossa arabit ovat mukana, ja ääriortodoksit eivät halua SiniValkoisen puolueen johtamaan hallitukseen.

Liberman kieltäytyy samaan hallitukseen ortodoksien kanssa. Pahin kanto tässä kaskessa on Libermanin vaatimus, että hallituksen tekemä esitys haredim-kansan asevelvollisuudesta tulee hyväksyä pilkulleen ilman muutoksia.

Huhtikuun 9. päivän vaaleissa Likud sai 35 edustajaa Knessetiin, kuten SiniValkoinen. Presidentti Rivlin antoi hallituksen muodostamisen Netanyahulle.
Kaksi ultraortodoksipuoluetta Shas ja UTJ saivat kukin 8 edustajaa; keskustapuolue Kulanu sai 4, ja Oikeistopuolueitten Unioni 5 edustajaa. Yhdessä nämä puolueet muodostavat 60 edustajan blogin Knessetin 120 edustajan joukossa. Enemmistön saamiseksi Netanyahu tarvitsee Libermanin 5 edustajaa.

Jos uudet vaalit tulevat, se rampauttaa maan poliittisen elämän puoleksi vuodeksi, kuten Netanyahu sanoi houkutellessaan Libermania joustamaan, joka vakuuttaa, ettei hän halua liittyä juutalaisen lain (halachan) mukaan johdettuun hallitukseen.

Ultraortodoksipuolueitten pitäminen kiinni erioikeudestaan välttää asepalvelua alkoi Israelin itsenäisyysjulistuksen ajoista, jolloin ne tekivät saman vaatimuksen ehdoksi tukea itsenäisyyttä. Koska asialla oli kiire, David Beb Gurion suostui niiden vaatimukseen, mutta asia koski silloin muutamaa sataa nuorukaista.

Heidän lukumääränsä on itsenäisyyspäivästä lähtien kasvanut kymmeniin tuhansiin, mikä tuntuu todellisena rasitteena kansalle.
https://www.timesofisrael.com/bill-to-dissolve-knesset-advances-after-being-approved-in-its-first-reading/,

02. LGBT (homo- ja lesbo-) aktivistit asettivat järjestön tunnuksena tunnettuja sateenkaarilippuja Jerusalemin päärabbinaatin eteen tiistaiaamuna raapustaen samalla graffiteja rakennuksen edessä olevalle tasanteelle.

Aktivistien kohteena oli Jerusalemin rabbinaatin päärabbi Ariyeh Stern, joka kehotti pääkaupungin pormestaria Moshe Lionia kieltämään LGBT lippujen käyttämisen kesäkuun 6. päivän gay pride (häpeä-) marssin aikana Pyhässä Kaupungissa.

”Olen hyvin tietoinen, ettei pormestarilla ole laillista oikeutta kieltää paraatia”, Stern kirjoitti pormestarille, ”siksi pyydän, että sinä ainakin annat kiellon LGBT-lippujen heiluttamisesta, mikä rumentaa kaupungin imagoa”.

LGBT-aktivistit asensivat Jerusalemin rabbinaatin eteen järjestönsä sateenkaari-lippuja protestiksi päärabbin päätökselle. Rabbinaatin pääsisäänkäynnin eteen he raapustivat graffiteja, joissa viitataan Raamatun Sanaan: ”Rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263790,

03. Arutz Shevan henkilökunnan laatimassa artikkelissa kaivataan Naftali Bennettiä. ”Hän oli eräänlainen tiiviste. Jään kaipaamaan häntä”.

Poliittinen analyytikko Yaakov Bardugo puhui Armeijan radiossa analysoiden hallituksen ulkopuolelle jäävistä Uusi Oikeisto puheenjohtajien, kansanedustajien, oikeusministeri Ayelet Shaked ja opetusministeri Naftali Bennett, suunnitelmista.

Bardugo muisti ”Shakedin sanoneen selvästi, että hän liittyy Likudiin”, ja häntä kannatetaan siellä. Hän arvioi edelleen, että ”Bennett suunnittelee luovansa uusia yhteyksiä noustakseen Knessetin jäseneksi”.

”Suuri kysymys on, tunteeko Netanyahu katumusta hyökkäyskampanjastaan Shakedia ja Bennettiä vastaan” Bardugo analysoi.

”Itse asiassa, Bennettiä todella kaivataan nyt, ainakin minä. Benett oli tavallaan tiiviste Haredimin ja (Bezalel) Smotrichin (Yhdistynyt oikeisto) välillä; uskonnollisten sionistien ja jopa heidän ja sekulaarien välillä”.

”Uskonnollinen Sionismi, jota edustavat Smotrich ja (yhdistyneen oikeiston) puheenjohtaja rabbi Rafi Peretz, on enemmän uskonnollinen ja vähemmän liberaali, siksi kaipaan Bennettiä. Ehkä tämä antaa sen heille takaisin. Se on mielenkiintoista”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/26378,

04. Likud-ministeri Zeev Elkin kehottaa Israel Beitenun johtajaa Avigdor Libermania joustamaan ja käyttämään hyväkseen muutamien tuntien armonaikaa löytääkseen ratkaisun esille nostamiinsa kysymyksiin, jotka on helppo ratkaista.

Hadashot HaBoker haastattelussa kanavalle 12 News Elkin totesi: ”Haredim on tehnyt vaatimuksistaan. kompromisseja 80 % ellei enemmänkin. Liberman ei ole halukas ottamaan edes pieniä häneltä vaadittavia askeleita”.

”Libermanin antaessa ohjeita neuvottelutiimilleen, luova ratkaisu löytyi aina” Elkin muisteli ja ilmaisi toivomuksensa, että jäljellä olevien muutamien tuntien aikana ratkaisu todella löydetään ja estetään tarpeettomat vaalit.
”Jos Liberman vaatii Haremia luovuttamaan 100 %, se ei tule tapahtumaan”.

Libermanin neuvottelutiimin johtaja ke. Oded Forer totesi, ”ettei asioita pyöriteltäessä löydetty selvää päätöstä”, hän sanoo, ”eikä Haredimin kompromissi ollut vakava eikä aito. Ymmärrystä ja halua vaaditaan kaikilta tahoilta”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263787,

05. ”Tuleeko sota puhkeamaan USA:n ja Iranin välille” kyselevät monet tahot.
Aruts Sheva pyysi tri Martin Shermanin ja TA:n Yliopiston David Menashrin selvittämään tilannetta, joka on kaikkien intressinä.

Heidän näkemyksensä ilmenevät alla olevasta videosta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263788,

06. Kysymyksiä jää leijumaan ilman vastauksia Israelin ilmavoimien käydessä maanantaina harjoituslennolla lähellä pohjoisrajaa, ja Syyrian ilmatorjunnan lähettäessä ohjuksia IAF:n koneita vastaan.

IAF:n koneet vastasivat siihen tuhoamalla ohjukset lähettäneen tukikohdan.

Syyrialaiset lähteet raportoivat, että tuhottu ohjustukikohta oli jossain Khan Arnabehin ja Quneitran alueella. Ohjukset olivat Syyrian ZSU-34-4 Shilka mallia ja sotilaat olivat Syyrian armeijan 121. prikaatista.

Ohjukset ovat vanhentuneita, eivätkä muodosta todellista uhkaa IAF:n moderneille koneille. Syyria käyttää niitä kiinnitettyinä muihin ajoneuvoihin, myös maataisteluissa sekä hitaampia lentokohteita vastaan, kuten helikopterit ja miehittämättömät dronet.

Syyrian armeijan ottaessa haltuunsa kapinallisten asemia Quneitran alueella, Tassin välittämän tiedon mukaan, he saivat haltuunsa kapinallisten jättämiä aseita, niiden mukana 10 Shilka ilmatorjuntaohjusta.

Kysymys kuuluu: Miksi nämä ohjukset olivat niin lähellä YK:n valvomaa puskuri-vyöhykettä, ja miksi Syyrian armeija käytti vanhentuneita ohjuksia?
Israel seuraa hyvin tarkkaan, mitä rajan takana tapahtuu, ja ettei Iran tai sen edustaja Hizbullah kaiva asemiaan aivan Israelin rajan tuntumaan.
https://www.jpost.com/Middle-East/Questions-remain-after-Israel-strikes-Syrian-air-defense-system-analysis-590866,

07. IDF:n pääjuristi kenraalimajuri Sharon Afek, IDF:n pääsyyttäjä, vastasi puheessaan tiistaina äskettäisiin vaatimuksiin Haagin kansainväliselle rikosistuimelle ICC suorittaa tutkimuksia, ovatko IDF:n sotilaat syyllistyneet sotarikoksiin käyttäessään kovia luoteja Gazan turva-aidan varrella Hamasin ja Jihadin kiihottamien toistuvien mielen-osoitusten taltuttamiseksi niiden kehittyessä väkivaltaisiksi ja hengenvaarallisiksi.

Kenraalimajuri Sharon Afek sanoi näin: ”Israelin asenne on se, ettei ICC:llä ole mitään juridista oikeutta käsitellä Israelin ja palestiinalaisten välistä konfliktia. Israelin valtio on lainkuuliainen maa, sillä on voimakas ja itsenäinen lakijärjestelmä, eikä siten kansainvälisellä oikeudella ole mitään syytä puuttua sen asioihin”.
Hän esitti teesinsä Herzlian kansainvälissä konferenssissa.

Afek lisäsi, että PA/PLO:n esittämät tutkimuspyynnöt ICC:lle IDF:n mahdollisista sota-rikoksista vetävät huomion pois paljon ajankohtaisemmista ja todellisemmista sota-rikoksista, joita lukuisat maat harjoittavat maailmassa.

”USA ja Israel eivät ole ICC:n jäseniä, ja siksi sen kansalaisten suorittamat rikokset voidaan käsitellä ICC:ssä vain, jos he asuvat fyysisesti ICC:n jäsenmaissa”.
ICC:llä ei ole omaa poliisivoimaa, vaan se pyytää jäsenmaita pidättämään etsimiään ja epäilemiään henkilöitä toimittaakseen heidät Haagiin.
https://www.timesofisrael.com/idfs-top-lawyer-icc-has-no-jurisdiction-in-israeli-palestinian-conflict/,

08. Maailmalla ja erityisesti Euroopassa nouseva juutalais- ja Israel-vastaisuus on saanut herätyskellot soimaan, onko maailma palaamassa natsi-ajan kansanmurhaan?

Juutalaisvastaisuus kääritään usein vähemmän huomiota herättäviin kääreisiin, kutsuen antisemitismiksi, antisionismiksi tai joksikin muuksi, millä pyritään hämäämään kansaa.

Juutalaista kansaa vastaan tehdyt hyökkäykset ovat kuitenkin kehittyneet yhä useammin fyysiseksi hyökkäykseksi yksittäisiä juutalaisten symboleja rohkeasti näyttäviä kansalaisia tai heidän omaisuuttaan vastaan, mikä ei anna verukkeita vetäytyä jonkin epämääräisen määritelmän suojaan.

Saksassa hallituksen nimittämä antisemitismin komissaari Felix Klein, joka vähän aiemmin kehotti juutalaisia välttämään kipan käyttämistä kaduilla, peruutti aiemman suosituksensa ja kehottaa nyt saksalaisia käyttämään kipaa.

Felix Klein sanoi Funke alueellisen median haastattelussa: ”Kehotan juutalaisia käyttämään kipaa kaikkialla ja kaikkina aikoina Saksassa”.
Hänen mielenmuutoksensa aiheutti kansleri Angelika Merkelin tiedottajan varoitus.

”Valtion tulee valvoa, että uskonnon harjoittaminen on mahdollinen kaikille – ja että kuka tahansa kipaa pitävä saa liikkua missä tahansa maassa turvallisesti” Steffen Seibert sanoi lehdistökonferenssissa.
”Kehotan ensi lauantaina berliiniläisiä ja kaikkia saksalaisia kaikkialla käyttämään kipaa, jos on uusia sietämättömiä hyökkäyksiä Israelia ja juutalaisia vastaan Al-Quds päivän tilaisuuksissa Berliinissä” Klein sanoi lausunnossaan Funkessa.

Al- Quds päivää vietetään maailmassa Israelin valvomaa Jerusalemin osaa vastaan.
Saksan suurin lehti Bild kehotti lukijoita tukemaan solidaarisuuden vuoksi tekemällä oman kipansa - Davidin tähdellä varustettuna - lehden antaman ohjeen mukaan.
”Nostakaa lippu antisemitismiä vastaan”.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5516634,00.html,

09. Maailman Terveysjärjestö WHO kokoontui muutamia päiviä sitten vuosittaiseen kokoukseensa Geneveen. Sen ohjelmassa oli 21 kysymystä; 20 tärkeitä kuten ympäristön vaikutus polioon. Järjestö on ei-poliittinen, vain terveysasioita käsittelevä järjestö, ei kansainvälisiä suhteita.

Mutta agendan 21:stä kysymyksestä viimeinen käsittelee yksin Israelia. Artikkelin no 14 mukaan ”terveysolot miehitetyissä palestiinalaisissa territorioissa täytyy tutkia, mukaan lukien ItäJerusalem ja Golanin kukkulat”.

Muslimimaihin liittyivät sellaiset ei-muslimimaat kuten Venezuela, Bolivia ja Kuba, jotka ovat huolestuneita palestiinalaisten selviytymisestä.

Mutta miksi WHO on kiinnostunut vain palestiinalaisista, miksei maista kuten Yemen, Syyria, Kongo tai edes Venezuela? vain muutamia kohteita mainitakseni.

Todellisuudessa elinikä palestiinalaisissa territorioissa, mukaan lukien Gaza, on 72.65 vuotta; Syyriassa 69.51, Boliviassa 67.72; Yemenissä 63.51 ja Kongossa 61.42 vuotta. Kuten data näyttää, palestiinalaiset voivat paremmin ja elävät kauemmin kuin nuo maat, jotka ovat huolestuneita palestiinalaisten selviytymisestä, vaikka kaiken järjen mukaan heidän tulisi huolestua oman maansa selviytymisestä.

WHO ei ole kiinnostunut maailman mega-ongelmista, pohjoisKoreassa, Iranissa, Syyriassa tai Somaliassa, mutta Israel kiinnostaa, ei sen edistyksen ja ongelmien, eikä edes ihmisoikeuksien, vaan poliittisen korrektiivisuuden vuoksi.
Se on puhdasta Israel-vastaisuutta ja vihaa WHO:n ylimmillä porailla. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5516105,00.html,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263801,

10. Israelissa löydettiin suurin koskaan nähty ”erämaan lohikäärme”, jolla oli pituutta 32 tuumaa (n.80 sm).
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263802,



SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 15 -31; Tiberias 21 -38; Suolameri 23 -37; Eilat 23 -41 +C-astetta, huomenna 16 -33 +C-astetta pääkaupungissa, osittain puolipilvistä.
Ennustekäyrä osoittaa lämpötilan nousevan lähipäivien aikana. Sunnuntain raportti kärsi helteestä vaikeuttaen keskittymistä, ja sama taitaa uusiutua.

Maailman ilmasto on joutunut omituiseen tilaan, jossa entiset käytännöt ja ennusteet heittävät häränpyllyä. Iranissa äkilliset kaatosateet ovat upottaneet 90 % maan pinta-alasta, pakottaen puoli miljoonaa ihmistä pakenemaan kodeistaan, raportoi International Displacement Monitoring Center (IDMC), Golestanissa satoi 70 % 24 tunnin aikana alueen vuosittaisesta sateesta, jota ei ole koettu 300 vuoteen. https://watchers.news/2019/05/24/flash-floods-submerged-90-percent-of-iran-displaced-500-000-people/?utm_source=dlvr.it&utm_medium=facebook,
http://theeconomiccollapseblog.com/archives/crop-catastrophe-in-the-midwest-latest-usda-crop-progress-report-indicates-that-a-nightmare-scenario-is-upon-us,
https://www.zerohedge.com/news/2019-05-20/rural-america-verge-collapse,





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021