TIISTAI 09.04.2019

TIISTAI 09.04.2019
”Ei niin, että olisin jo sen saavuttanut (voittanut Kristuksen omakseni) tai että olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut”. (Fil.3:12)
01. Perjantaina kävimme Tel Avivin Suomen lähetystyössä antamassa tukemme Suomen itsenäisyydelle koko Suomen alueeseen Karjalasta Petsamoon.

Tänään kävimme aamutuimaan antamassa tukemme Israelin suvereeniteettiin koko Luvatun maan alueeseen; Juudeaan, Samariaan, Gazaan ja Golaniin, minkä vuoksi raporttini tulee vähän myöhästymään.

Israel on kehittänyt laitteen, jolla jopa sokeat pystyvät äänestämään ilman apua, mutta eipä ollut Mevasseretin äänestyspaikalla sellaista laitetta, jonka johdosta Maijalla oli vaikeuksia löytää valkoinen lappu, ja siihen heprealaisin kirjaimin kirjoitetun haluamansa puolueen koodi, mutta onnistui lopulta Maken avulla.
Lappuja oli kaikkiaan 40, kukin edustaen yhtä puoluetta.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5491352,00.html,

02. Ynetnews.com kertoo julkaisemassaan artikkelissa kuudesta kultaisen iän saavuttaneesta äänestäjästä, jotka ikävuosistaan huolimatta ovat antautuneet jakamaan 511 vuoden aikana kertyneet kokemuksensa valitsemansa puolueen vaali-kamppailun tukemiseksi.

Yhdelle heistä, Kibbuts Gevassa asuvalle Eli Gorenille, Labor-puolue on koti, johon hän syntyi, ja johon hän uskoo tänäkin päivänä. Hän on aina äänestänyt sitä huolimatta sen heilahteluista ylös ja alas tyrskyjen mukaisesti.

Boris Groisman, 91,YläNasaretista sanoo vakuuttaneensa 300 -400 ihmistä äänestämään Avigdor Libermania ja Israel Beitenua vuodesta 1999 lähtien. Hän on niitä ”työhulluja, jotka tuntevat syyllisyyttä joutilaisuudesta”, ja sanoo olevansa täynnä energiaa etenkin näin vaalikautena, mikä estää häntä löhöämästä kotinsa sohvalla TV-ruutua tuijottaen.

Gabi Deus, 81, joka valvoi Meretzin taloutta, jääden siitä eläkkeelle 7 vuotta sitten, mutta on äänestänyt Meretziä vuodesta 1988 lähtien. Hän on edelleen aktivisti käyden konferensseissa ja antaen ohjeita talouden hoidossa. Hän ei näe mitään syytä vaihtaa puoluettaan, vaikka se keikkuu äänikynnyksen rajoilla.

Tawfiq Husri, 86 Umm al-Fahmista, sanoo aina äänestäneensä Hadash-puoluetta. Hänellä on 21 lastenlasta ja kuusi lasten-lastenlasta. Korkeasta iästään huolimatta hän tulee Umm al-Fahmiin avustamaan puolueensa päämajassa.
”Olen ollut kommunisti vuosikymmenestä 1950 lähtien. 1958 protestoimme sotilashallintoa vastaan. Minut pidätettiin ja tuomittiin vankilaan 2 vuodeksi. Olin aktivisti kaikkein vaikeimpina aikoina, ja jouduin toistuviin kahnauksiin turvallisuusjoukkojen kanssa.”

Avraham Fried, 76 Likudin Haifan haaran puheenjohtaja, pyrkii selittämään, miksi hän haluaa toimia vapaaehtoisena vaalitoimitsijana taistelussa juutalaisvaltion tulevaisuudesta. ”Tänä päivänä vaalitaistelut käydään puoluetoimistoissa, ei ole kojuja kaduilla eikä vaalijulisteita. Kaikki on tietokoneistettu.”

Huolimatta Bibin varoituksista kannatuksen heikkenemisestä Fried uskoo selvään voittoon: ”Kyllä Bibillä on varmaan jotain hihassaan” hän vakuuttaa.

Sarah Levy, 90 Jerusalemista, ke. Mickey Levyn äiti, on numerolla 22 Benny Gantzin SiniValkoinen puolueen listalla. ”Minun puolisoni oli NL:n Zionin vankina, ja kun hän saapui Israeliin, hän taisteli – kuten minäkin – Irgunin joukoissa. Olen ollut Irgunin jäsen 14-vuotiaasta lähtien”. Hän viittaa sionistiseen puoli-sotilaalliseen organisaation, joka operoi brittimandaatin aikana Palestiinassa.

”Suurimman ajan elämästäni äänestin Herutia ja sitten Likudia. Mutta 15 vuotta sitten lopetin äänestämästä Likudia, koska tunsin, ettei se enää edusta arvoja, joiden puolesta taistelin”.
”Nyt äänestän SiniValkoista, koska heillä on kauniita ideoita, joiden toivon voivan toteutuvan”.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5491287,00.html.

03. Vaalikamppailua johtavien puolueiden puheenjohtajat Benjamin Netanyahu ja Benny Gantz tekivät maanantai-iltana vielä 12 tuntia ennen äänestyspaikkojen avautumista viimeiset vetoomuksensa äänestäjille, joiden äänet ratkaisevat, jatkuuko 13 vuotta ja 27 päivää kestänyt Netanyahun valtakausi maailman ainoan juutalaisvaltion johdossa, vai onko jo aika vaihtaa miestä ruorissa.

Likudin puheenjohtajalla, puolustus-ja pääministerin salkkua hallussaan pitävällä Netanyahulla on taustanaan mittava meriittiliasta, joihin kuuluvat Iranin ydinhaaveiden vastainen onnistunut taistelu, useiden valtioiden diplomatian kääntyminen Israelia suosivaksi – myös arabi- ja kolmannen maailman maissa – sekä erittäin läheinen ystävyyssuhde maailman johtavan valtion Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa, sekä tunnustettu työskentely-yhteys Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa, mihin lisätään Israelin talouden vuosittainen 3.5 %:n keskimääräinen nousu.

Tämä kaikki tunnustetaan ja kiitoksella huomioidaan, mutta Netanyahun heikkoutena on sisäpolitiikan ja eri kansanryhmien keskinäisten suhteiden hoitaminen edes tyydyttävällä tavalla. Hänen tapansa haalia käsiinsä useiden ministeriöitten johto – ja erityisesti tärkeimpinä pidettyjen puolustus- ja ulkoministeriön salkut - antaa kansalle kuvan diktatorisista eleistä, olivat ne sitten todellisia tai vain kuviteltuja.

V. 2016 vaaleissa Bibi varoitti arabikansan valuvan suurin joukoin vaalipaikoille, ja kehotti oikeistolaisia pienpuolueitten äänestäjiä äänestämään Likudia, ettei se heikentyneenä antaisi aihetta presidentille suositella toista puoluetta hallituksen muodostajaksi. Etenkin Jewish ja Israel Beitenu Home valittivat toisten joukossa menettäneensä 7 kansanedustajan paikkaa Likudille.

Syytöksiä tämän toistumisesta näittenkin vaalien yhteydessä on esitetty, mikä vaarantaa 3.25 %:n äänikynnyksen rajamailla keikkuvien puolueitten säilymistä hengissä. Voidakseen kasvattaa Likudin johtaman oikeistoblokin edustajamäärän yli 61, Bibi sai houkuteltua Otzma Yehudit puolueen, ja Moshe Feiglinin johtaman Zehut puolueen vaaliliittoon Likudin kanssa.

Netanyahu viittaa 1992 vaarallisen virheen toistumiseen, jolloin Labor toi pääministeriksi entisen kenraali Yitzhak Rabinin, joka muodosti vasemmistolaisen hallituksen. Tämä hallitus allekirjoitti surullisen kuuluista Oslon sopimukset.

”Ja olette hyvin tietoisia, mitä sitten tapahtui: Se päästi maahan pahimmat murhaajat, toi heidät Juudeaan ja Samariaan – ja se osoittautui tuhoisaksi”.
Otzma-puoluetta pidetään Kahane-puolueen jälkeläisenä, minkä Bibi pyrkii särkemään ilkeämielisenä panetteluna.

Zehut puolueen johtaja Moshe Feiglin kieltäytyy sanomasta, ketä hän tulee suosittelemaan hallituksen muodostajaksi.

SiniValkoinen puolueen ykkösjohtaja Benny Gantz pyrkii vaalitaistelussaan kiinnittämään huomion Netanyahun poliisikuulusteluissa esiin kaivamiin korruptio- ja hyötymissyytöksiin vakuuttaen puolueensa poistavan korruption maan korkeimmasta johdosta, sekä palauttavansa kansan luottamuksen lain ja oikeuden toteutumiseen Israelissa.

Yair lapid, kenraalijuntan ainoa siviili, vakuuttaa luottavaisena, että jos SiniValkoinen puolue voittaa Likudin 4 -5 edustajan marginaalilla, ei mikään mahti maailmassa pysty sitä muodostamaan uutta hallitusta. Lapid hankki pateettisesti sotilaallista tietoa osallistumalla muutaman päivän harjoituksiin, ja diplomaatista kokemusta vierailemassa Ranskassa presidentti Emmanuel Macron kutsusta.

Kuten artikkeleissa todetaan, tiistai-iltana äänestyspaikkojen sulkemisen jälkeen selviää, onnistuuko Bibin taikomismenettely, mutta Gantzin taktiikan onnistuminen selviää vasta presidentti Reuven Rivlinin tehtyä oman päätöksensä seuraavan hallituksen muodostajasta, mikä kestää muutaman päivän. https://www.jpost.com/Israel-News/Benjamin-Netanyahu/Netanyahus-promise-to-annex-the-West-Bank-settlements-explained-586212,
https://www.jpost.com/Opinion/What-I-would-like-people-to-know-before-voting-586226,
https://www.jpost.com/Israel-Elections/Ive-read-every-Israeli-election-poll-since-January-So-what-586105,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/261593,

04. Presidentti Reuven Rivlin viittasi äänestettyään Jerusalemissa puolisonsa taisteluun elämästä ja kuolemasta jouduttuaan toiseen kirurgiseen leikkaukseen keuhkosiirto-operaation jälkeen. Presidentti esitti toivomuksen, että he seuraavien vaalien yhteydessä voisivat äänestää yhdessä.

”Vain Israelin äänestäjät tulevat ratkaisemaan, kuka tulee olemaan seuraava pääministeri” presidentti Rivlin sanoi käytyään katsomassa Nechama vaimoaan. Hän äänesti Yefe Nof koulussa Beit HaKerem lähiössä Jerusalemissa. ”50 vuotta äänestimme yhdessä, Toivon, että ensi kerralla äänestämme yhdessä pysyvässä asuinpaikassamme.” Hän on synnynnäinen Jerusalemin asukas.

”Ei presidentti eivätkä puoluejohtajat päätä, kenestä tulee seuraava pääministeri tai millainen hallitus tulee olemaan. Vain te äänestäjät voitte päättää siitä, ja siksi kehotan teitä äänestämään”.

Israelissa on yli 6 miljoonaa äänestäjää, jotka päättävät 21. knessetin kokoon- panosta. Äänestyspaikkoja oli 10 000 eri puolilla maata, ne avasivat ovensa 7.00 aikaan aamulla ja sulkevat ne 20. 00 aikaan illalla. Äänioikeus on yli 18-vuotiailla. Rekisteröityjä äänestäjiä on kaikkiaan 6 339 729 henkeä, arabeja ja juutalaisia Israelin kansalaisia.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/261589,

05. Pääministeri Benyamin Netanyahu lupasi vaalikamppailunsa aikana, että välittömästi vaalien jälkeen hän tulee ulottamaan Israelin itsenäisyyden juutalaisiin yhteisöihin Juudeassa ja Samariassa, mukaan lukien ns. suurten yhteisöblokkien ulkopuolella olevat yhteisöt – tarkoittaen ilmeisesti myös autioille kukkuloille nuorten ihmisten rakentamia ns. etäyhteisöjä, joita IDF on hajottanut lukuisasti.

Israelissa kysytään aiheellisesti: Onko tämä yksi vaalilupauksista, joita ei ole koskaan tarkoituskaan toteuttaa, vai onko kysymys todellisesti suunnan muutoksesta. Artikkelin yhteyteen liitetyssä videossa pyritään haarukoimaan ratkaisua tähän.
Bibi on vihjaillut, että presidentti Donald Trump on tietoinen tästä, eikä ole esittänyt vastaväitteitä.

Valkoisen Talon rauhantiimin laatima rauhansuunnitelma julkistettaneen kevään aikana, ehkä 15.06., mutta tarkkaa päivämäärää ei ole ilmoitettu. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/261565, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/261580,

06. Brasilian presidentti Yair Bolsonaro, joka oli äskettäin 4 päivän vierailulla Israelissa käyden yhdessä Netanyahun kanssa myös Länsimuurilla, kertoi paikallisen radion haastattelussa, ettei hän ole muuttanut mieltään Brasilian lähetystön muuttamisesta Jerusalemiin, mutta ensi vaiheessa hän avaa kaupallisen toimiston Israelin pääkaupungissa antaen sille joitain diplomaattisia oikeuksia.

Brasilian ulkoministeri Ernesto Araujo vahvisti presidentin päätöksen lähetystön muuttamisesta, mutta arabimaiden painostuksesta ja taloudellisista realiteeteista johtuen sitä siirretään toistaiseksi.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/261568,

07. PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas nimitti Mohammad Shtayyehin PA:n pääministeriksi.

Hän lupaa esitellä hallituksensa kokoonpanon muutamien päivien sisällä, kuten PA:n virkailijat ja AFP kertoivat maanantaina. Shayyehillä on aikaa 14.04. saakka muodostaa hallituksensa, jossa ei ole Hamasin kannattajia tai jäseniä.

Edellinen pääministeri Rami Hamdallah erosi tammikuun lopussa.
Hamasin ja Islamic Jhadin johtajat tuomitsivat Abbasin nimityksen todeten sen rikkovan Kairossa varsin hitaasti edistyviä sovintoneuvotteluja.

PA:n virkailijat paljastivat, että jotkut pienemmät viisi järjestöä liittyvät hallitukseen, mutta PFLP ja DFLP kieltäytyivät kunniasta.

Saatuaan vahvistuksen nimitykseensä Shtayyeh esitti ohjelmansa todeten, että hän tulee toimimaan itsenäisen Palestiinan valtion perustamiseksi 1967 sotaa edeltävin aselepolinjoja noudattavin rajoin ja pääkaupunkinaan Jerusalem.

”Taistelu Israelia vastaan jatkuu täydellä teholla. Jerusalemin palestiinalaisasukkaat käyvät taistelua suojellakseen kaupunkia juutalaistamiselta säilyttääkseen sen arabi-palestiinalaisen imagon. Taistelu Al-Aksa moskeijan ja Jerusalemin kaupungin historiallisen taustan suojelemiseksi tapahtuu vahvistamalla sen muslimien ja kristittyjen asukkaitten päättäväisyyttä”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/261577,

08. SiniValkoinen puolueen puheenjohtajalta Benny Gantzilta puuttuu Netanyahun kaunopuheinen esitystapa – hän on jäyhä sotilaskomentaja – mutta hänen puolueessaan on ehdokkaina henkilöitä, jotka taitavat sen varsin sujuvin termein.

SiniValkoisen ehdokas tri. Yoaz Handel on yksi heitä.
Hän kutsuu uskonnollisia sionisteja tukemaan ketä tahansa, joka pystyy ratkomaan Israelin valtion ongelmat.
Hän kiistää Bibin syytökset puolueesta, että ”se on vasemmistolainen, ja että se tulee katkottamaan Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöt”.

”Kuka äänesti evakuoiduista juutalaisyhteisöistä? Kuka jäädytti rakentamisen; kuka sanoi Bar Ilan yliopistossa 2009 pitämässään puheessa kannattavansa kahden valtion periaatetta? Se ei ollut Gantz eikä Yaalon” Handel kertoi Arutz Shevalle.

”Yaalon oli yksi, joka erosi evakuoinnin vuoksi, joka äänesti Gilad Shalitin vapauttamisesta tehtyä vankien vaihtoa suhteessa 1 – 1023; emme me ole idiootteja, jotka emme osaa historiaa.

”Bibi sanoo ulottavansa Israelin itsenäisyyden (juutalaisyhteisöihin Juudeassa ja Samariassa)? Asun lähellä Gush Etzionia, eikä sinne ole ulotettu mitään Bibin lupaamaa itsenäisyyttä edes yhteen senttimetriin 10 vuoden aikana, ja Bibi on ollut pääministerinä yli 13 vuotta. En usko hänen lupauksiinsa”.

Handel jatkaa sujuvasti aloittamaansa teemaa ja kehottaa epäilijöitä tutustumaan puolueohjelmaan, josta asiat selviävät. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/261574.

Kaikella kunnioituksella, mutta yksi Gantzin ensimmäisiä julkisia puheita käsitteli Gazan juutalaisyhteisöjen tuhoamista ja sekä asukkaitten että sotilaitten vetämistä pois Gazasta, missä Gantz komensi IDF:n karkottamisjoukkoja.

Puheessaan Gantz ihasteli, miten sujuvasti ja määrätietoisesti karkotusoperaatio suoritettiin. Se oli todella hyvin suunniteltu ja toteutettu sotilasoperaatio, jossa juutalaisasukkaitten tuska ja kärsimys katsoessaan kotiensa, synagogiensa ja hyvin menestyneitten yritystensä tuhoamisesta jätettiin kokonaan huomioimatta, kuten myös operaation jälkeiset toimenpiteet heidän avustamisekseen aloittaakseen kaiken alusta.

Kunpa Taivaan Isä suojelisi Israelin kansan, ettei sen tarvitsisi enää koskaan käydä läpi samaa traumaa, joka - paitsi että se hajotti kansan - aiheutti syvän epäluottamuksen kansan ja hallituksen ja sen alaisten instituutioiden välisiin suhteisiin.

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 09 -23; Tiberias 16 -29; Suolameri 19 -21; Eilat 18 -31 +C-astetta, aurinkoista tänään ja huomenna, torstaina osittain pilvistyvää; vähän viilenevää.

USA:n Keskilänteen luvataan lumimyrskyjä, jotka aiheuttavat kovia lumisateita ja tuulia pian sen jälkeen, kun ”pommisykloni” riepotteli aluetta. https://www.dailymail.co.uk/news/article-6899309/Massive-BLIZZARD-hit-Rockies-Midwest-Wednesday-bringing-heavy-snow-winds-rain.html,

Saudi Arabia uhkaa aiheuttavansa dollarin kaatumisen, jos USA toteuttaa uhkauksensa hyväksyä uusi laki, jolla uhataan OPEC:n lopettamista. http://www.pravdareport.com/news/world/142341-saudi_arabia/,



























Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019