Sunday, January 13, 2019

SUNNUNTAI 13.01.2019

SUNNUNTAI 13.01.2019
01. Gazan arabien perjantain "Paluumarssi" mielenosoituksiin Gazan turvallisuus-aidan varrella osallistui arviolta 13 000 gazalaista, jotka heittivät IDF:n sotilaita vastaan kiviä, kotiotekoisia pommeja ja kranaatteja sekä polttivat autonrenkaita saastuttaen ilmatilan rajalta pitkälle Israelin puolelle.

Kolmessa tapauksessa mielenosoittajat murtautuivat turva-aidan läpi Israelin puolelle, mutta sotilaat pystyivät estämään heitä pääsemästä juutalais-asukkaitten taloihin vain muutaman minuutin matkan päässä rajasta. Sotilaat joutuivat turvautumaan koviin ammuksiin.

43-vuotias arabinainen sai surmansa perjantain väkivaltaisuuksissa ja useita haavoittui, joista ei ole tilastotietoja käytettävissä.
Yksi IDF:n sotilas haavoittui saatuaan kiven päähänsä. Hänet vietiin sairaalaan hoidattamaan vammaansa. Lingolla ammuttu kivi on hengenvaarallinen.

Lauantaiaamuna Gazasta ammuttiin raketti Israelin puolelle kohti Ashkelonia ja Hof Ashkelonin alueneuvostoa. Iron Dome eliminoi sen ennen sen pääsyä aiottuun kohteeseensa.

IAF vastasi raketti-iskuun iskemällä useisiin Hamasin kohteisiin Gazan pohjois-osassa. Uhreista ei kerrota ilmaiskujen seurauksena. Väkivallan vuoksi Israel kieltäytyi toimittamasta Gazaan Qatarin lahjoittamat 15 miljoonan USD erän.

Egyptiläinen delegaatio, jonka tarkoituksena oli selvittää Hamasin ja Fatahin välisiä ongelmia, ja joka oli matkustanut Gazaan torstaina, palasi takaisin kotimaahansa viikonvaihteen aikana.
PA poisti Rafahin Egyptiin johtavan terminaalin vartijansa, joitten tilalle Hamas asetti omia vartijoitaan. Egyptin sulki terminaalin Siinain puolella ilmeisesti epäillen Hamasin asettamaa vartiointia. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5445112,00.html,

02. Toisen uutisen mukaan Gazasta ammuttu raketti putosi Israelin puolelle, mutta aukealle pellolle aiheuttamatta vahinkoa.
IAF vastasi rakettiin juuri ennen puoltayötä sunnuntain vastaisena yönä iskien terrorijärjestön maanalaisiin kohteisiin.

Hamasin johto antoi varoituksen Israelin armeijalle todeten, että "IDF:n aiheuttama tilanteen eskaloiminen on vaarallista, eikä kovien ammusten käyttäminen lisää turvallisuutta Israelille eikä sen asukkaille".
"Israel jatkaa väkivallattomien protestoijien kylmäveristä surmaamista ja pommittaa vastarinnan sotilaskohteita" saottiin Hamasin lausunnossa.

Mielenosoitusten aikana perjantaina yrittivät murtautua turva-aidan läpi Israelin puolelle kolmessa eri kohteessa. Yhdessä niistä 43-vuotias arabinainen Amal al-Taramsi, joka oli usein osallistunut väkivaltaisuuksiin, sai kuolettavan osuman IDF:n luodista. Gazan arabi-ihmisoikeusjärjestön Al-Mezan väitti naisen olleen silloin 200 metri päässä turva-aidasta. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5445711,00.html,

03. IDF:n eliittisotilaitten yksikkö tunkeutui 11. marraskuuta 2018 Gazan kaistan eteläosaan asentaakseen sinne mukanaan kuljettamiaan vakoilulaitteita.

Hamasin sotilaallisen siiven izza din al-Qassam edustaja väitti lauantaina, että sen jäsenet olivat takavarikoineet löytämiään teknisiä laitteita, jotka sisälsivät "suuria salaisuuksia". Eliittijoukkojen osasto joutui tulitaisteluun Hamasin taistelijoitten kanssa niiden havaittua IDF:n osaston Gazan maaperällä.

Eliittijoukkojen everstiluutnantti sai surmansa ja kapteeni haavoittui pahoin tulitaistelussa Khan Younisissa. IDF selitti silloin, ettei marraskuun operaation tarkoituksena ollut teloittaa ketään tai ottaa vankeja. Se kuitenkin paljastui operaation kestäessä liian pitkään.

Qassam prikaatin tiedottaja Abu Obeidah sanoi lehdistölle Gazassa:
"Vihollisen tulee olla hyvin huolestunut, sillä saamamme informaatioaarre antaa meille strategisen yliotteen sionistisesta vihollisestamme henkisen taitavuuden taistelussa."

Obeidah lupasi miljoonan dollarin palkkion ja anteeksiannon kenelle tahansa yhteistyössä Israelin kanssa IDF:n sotilaitten ja upseerien sieppaamisesta. (Eipä tosiaankaan näytä Hamas kärsivän pikkurahan puutetta.)
Hän sanoi IDF:n tarkoituksena olleen asentamiensa laitteiden avulla vakoilla Hamasin tiedonvälitys-verkostoa.

Obeidah sanoi, että eliittijoukot soluttautuivat Gazaan vaikean maaston kautta sikeän sumun aikana. "He olivat varustautuneet kehittyneillä ja hätä-apuvarusteilla. He käyttivät Gazalaisten väärennettyjä ID kortteja ja ajoivat paikalle kahdessa autossa. He myös väärensivät kansainvälisen järjestön dokumentteja suojakseen saapuessaan ja poistuessaan Gazasta."

Obeidah väitti, että IDF:n eliittijoukon naisjäsen oli aiemmin ylittänyt Gazan rajan kansainvälisen järjestön antaman peiton alla. IDF:n yksikkö oli käyttänyt väärennettyjä dokumentteja vuokratessaan turistikohteen Khan Younisissa, jota he käyttivät kohtaamispaikkanaan.

Qassamin partio havaitsi epäilyttävän auton, jossa partion johtaja oli, ja pysäytti sen. Kuulusteltuaan autossa istuneita partion jäsenet tulivat epäluuloisiksi ja aikoivat pidättää heidät, jotka kuitenkin aloittivat tulituksen heitä kohti. Eliittijoukot surmasivat Qassamin kenttäkomentajan Nur Barakan ja Mohammed al-Qarran, yhden sen jäsenistä.

Eliittijoukot pystyivät kuitenkin ottamaan mukaansa molemmat upseerinsa ja pääsivät pakoon IAF:n antaman tulituen avulla. IAF evakuoi joukon jäsenet helikopterilla ennen Qassamin apujoukkojen saapumista.
Tulitaistelussa sai surmansa kaikkiaan 5 Qassamin jäsentä.

Abu al-Obeidah sanoi Hamasin saaneen selville IDF:n eliittijoukon jäsenten nimet, sekä mikä oli sen tarkoituksena. Hän väitti saman IDF:n osaston operoivan useissa muslimi- ja arabimaissa paljastamatta yksityiskohtia.
Obeidah sanoi, ettei hän voi paljastaa kaikkia operaation yksityiskohtia, mutta vakuutti Qassamin jatkavan IDF:n sotilaitten etsimistä ja eliminoimista. https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/gaza-news/Hamas-We-seized-technical-devices-and-equipment-during-botched-IDF-raid-577131,

04. PA:n arabit Juudeassa ja Samariassa ovat 3 kuukauden ajan osoittaneet mieltään suuresti inhoamaansa sosiaalis-turvallisuus lakia vastaan. Protestit ovat yhä selvemmin kääntyneet Mahmoud Abbasin johtamaa Palestiinan hallitusta vastaan. Laki tuli voimaan hallinnollisella määräyksellä, jota Abbas käyttää. koska parlamentti (PLC) ei ole voinut kokoontua vuosikausiin.

Lailla perustettiin sosiaalinen turvallisuus yhdistys, jonka tehtävänä on valvoa Juudeassa ja Samariassa asuville arabieläkeläisille kuuluvia etuja.
Huonosta säästä huolimatta keskiviikkona tuhannet mielenosoittajat kokoontuivat Ramallahin keskustorille tehdäkseen selväksi hylkäämisensä. Pienempiä protestijoukkoja on sen jälkeen kokoontunut Nablusissa, Hebronissa, Betlehemissä ja Jeninissä.

"PA vastaa syytteisiin, että lakia kannattavien määrä on suurempi kuin sitä vastustavien" sanoi arabiaktivisti Yamen, joka ei halua sanoa nimeään.
"On kriittistä, että tämän kaltaiset ihmisiä suoraan koskevat lait on täysin ymmärretty kansan parissa. He voivat joko hyväksyä sen ja hylätä sen, mutta ainoa tapa sen selville saamiseksi on äänestämisen kautta".

Hamasin kaapattua vallan Gazassa 2007 PA on antanut ns. hallinnollisia määräyksiä, kaikkiaan 90 lakia vuoteen 1996 mennessä, ja 140 Abbasin antamia määräyksiä 10 vuoden aikana vuoteen 2016 mennessä.

Aktivistit selvittävät, ettei laki sinänsä ole huono, eikä sitä vastusteta sillä perusteella, vaan että sen säätäminen hallinnollisella määräyksellä on väärin, koska vain parlamentilla on oikeus säätää koko kansaa koskevia lakeja. https://www.jpost.com/Middle-East/Palestinians-in-West-Bank-on-verge-of-revolt-against-social-security-law-577037,

05. IDF:n tiedottaja prikaatinkenraali Ronen Manelis paljastaa, että IDF on löytänyt kuudennen Libanonista Israeliin kaivattaman hyökkäystunnelin, joka oli kaivettu 55 metrin syvyyteen (180 jalkaa), sen jälkeen kun operaatio Northen Schield aloitettiin joulukuussa.

IDF:n tiedottaja kertoo, että nyt löydetty tunneli oli kaikkein tärkein, sillä se oli varusteiltaan huippuluokkaa, ja on vaatinut suuria investointeja. Tunneli oli varustettu teräskiskoilla varusteiden ja jätteiden kuljettamiseksi, sekä valaistuksella, ilmanvaihdolla ja tikkailla nousemiseksi Israelin maaperälle.

Prikaatinkenraali Manelis sanoo, että kuudes tunneli tullaan tuhoamaan lähipäivien aikana, ja operaatio Northen Schield voidaan lopettaa.
Neljä aiemmin löytämää tunnelia on tuhottu – kaksi odottaa tuhoamistaan – kaksi niistä tuhottiin räjäyttämällä, toiseen kahteen kaadettiin betonivelliä, jotta saataisiin selville, mistä ne alkoivat.

Naharnet uutisen mukaan betonivelliä kaadettiin perjantaina tunneliin, joka päättyi Adaissehin kylään vastapäätä Israelin Midav Am kaupunkia.
IDF sanoo käyttäneensä pitkälle kehitettyä operatiivista ja tiedustelu-teknologiaa, jota on kehitelty vuosien aikana maanalaisten rakennelmien havaitsemiseksi. Sitä on kehitetty erityisesti viimeisten viikkojen aikana.

Vaikka operaatio Northen Schield lopetetaankin, IDF tulee seuraamaan useita kohteita, joissa Hizbullah jatkaa maanlaisten rakennelmien kaivamista, jotka aikanaan tullevat päättymään Israelin alueelle.
Lisäksi sotilaat ja tunnelien löytämislaboratorio jatkavat pysyvästi toimiaan Libanonin rajan tuntumassa.
"IDF pitää velvollisuutenaan suojella Israelin kansalaisia ja jatkaa operointia alueilla voidakseen ilmoittaa potentiaalisista maanalaisista toimista".

Libanonin ulkoministeri Gebran Bassil on Libanonin virallisen uutistoimiston mukaan jättänyt YK:lle valituksen Israelin pystyttämästä aidasta sanoen sen olevan vastoin UNSC:n päätöslauselmaa 1701, jolla päätettiin toinen Libanonin sota v. 2006.
UNIFIL:n tiedottaja Andrea Tenenti sanoi lauantaina, että ponnisteluja jatketaan kaikkien väärinymmärrysten välttämiseksi luvaten, että UNIFIL:n sotilaat ovat paikalla raportoiden tilanteen kehityksestä sinisellä linjalla. https://www.jpost.com/Breaking-News/IDF-uncover-sixth-terror-tunnel-577165, https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5445732,00.html,

06. UUTISIA LYHYESTI

Kaksi Israelin rajapoliisia haavoittui lievästi PA:n arabien heittämistä kivistä Ramallahissa heidän pyrkiessään yön aikana pidättämään etsimiään terroristeja, sekä kootessaan tiedustelutietoja.
Satoja mielenosoittajia kerääntyi paikalla alkaen kivittämään Israelin joukkoja ja polttaen autonrenkaita. Rajapoliisien vammat eivät ole hengenvaarallisia, mutta heidät vietiin sairaalaan.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5445695,00.html,

Mediatiedot Libanonissa raportoivat lauantaina, että korkea Hizbullahin johtaja vietiin sairaalaan Beirutissa, kuten Israel Hajom sanoi viitaten libanonilaiseen journalistiin Jerry Mahar, joka totesi tiedustelutietoihin perustuen korkean Hizbullahin jäsenen joutumisesta Beirutin sairaalaan.
Toiset lähteet vahvistivat, että kyseessä on Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah, joka on kauan taistellut syöpää vastaan. Hänellä oli sydänkohtaus.

Hizbullah ei vastannut tiedusteluihin. Häntä ei ole nähty julkisuudessa sen jälkeen, kun Hizbullahin kaivamat tunnelit löydettiin Libanonista Israeliin. Nasrallah vastusti Hamasin ja IDF:n välistä tulitaukoa varoittaen samalla Israelia hyökkäämästä Libanoniin. Hän kehotti arabimaita luopumaan normalisoimistoimistaan Israelin kanssa, kutsuen sitä teeskentelyksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/257511,

USA:n ulkoministeri Mike Pompeo sanoo, että USA:n joukkojen vetäminen Syyriasta on vain tekninen muutos, eikä tule vaikuttamaan USA:n armeijan kykyyn taistella ISIS-joukkoja tai Irania vastaan, raportoi The Nationals.
Hänen lausuntonsa Abu Dhabissa oli tarkoitettu vahvistamaan USA:n liittolaisia Lähi-Idässä ja vakuuttamaan niitä USA:n jatkuvasta mielen-kiinnosta alueen kysymyksiin.

Pompeo kertoi journalisteille olevansa toiveikas tien löytämiseksi suojella Syyrian kurdeja antaen samalla Turkin puolustaa maataan terroristeilta USA:n alueelta poistumisen jälkeen. Turkki vakuuttaa karkottavansa kaikki terroristit Syyriasta, jollaisina hän pitää myös kurdien YPG-järjestöä.
Iranin suunnittelemasta satelliitin ampumisesta avaruuteen Pompeo sanoi, että se on askel sen ymmärtämiseksi, miten sellainen operaatio suoritetaan. Hän oletti sen voivan olla UNSC:n päätöslauselman 2231 vastainen.

Pompeo viittasi helmikuun 13. päivänä Varsovassa alkaviin huippu-kokouksiin, joissa käsitellään useita kriittisiä aiheita, joista yksi on: Miten me yhdessä voimme saada Iranin toimimaan normaalivaltion tavoin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/257526,

Syyrian ulkoministeriö valitti YK:n pääsihteerille Antonio Guterresille ja YK:n turvallisuusneuvostolle kehottaen häntä toimimaan Israelin tuomitsemiseksi viimeisistä ilmaiskuista perjantai–iltana Damaskoksen lentokentän läheisyyteen, joista hän syyttää Israelia, kuten Sana raportoi.

Ulkoministeriö vertasi Israelin toimia siihen, miten "Daesh ja Jabhat Al-Nusra järjestöt toimivat terrorimetodeja käyttäen, uhaten kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, mikä paljastaa todellisuuden yhteisestä agendasta Israelin ja terrorijärjestöjen välillä". Edelleen siinä syytetään USA:n Israelille antamasta immuniteetista joutumatta vastuuseen, minkä turvallisuusneuvoston jäsenmaat hyvin tiedostavat.

Israel on suorittanut vuosien aikana useita iskuja sotilaallisia kohteita vastaan Syyriassa, pyrkiessään estämään Iranin vaikutuksen laajentumista Syyriassa ja sen toimittamien ohjusten ja aseitten kuljettamista Hízbullahille Libanoniin.
Israel ei tapansa mukaan kiellä eikä tunnusta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/257523,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 05 -11; Tiberias 11 -18; Suolameri 13 -22; Eilat 10 -23 +C-astetta, pohjoisessa voi sataa tänään ja huomenna, sen jälkeen aurinkoista. Lämpötila voi laskea hieman – tai siiten ei.

Tappavat talvimyrskyt riehuvat Atlantin molemmilla rannikoilla, USA:ssa ja Euroopassa. Gia-myrskyt surmasivat USA:ssa 5 ja iskivät Keskilännestä Atlantin rannikolle. Euroopassa lumen aiheuttama kaaos on surmannut 21 ihmistä pitkin Eurooppaa.
http://strangesounds.org/2019/01/deadly-winter-storms-hit-usa-europe-gia-kills-5-and-hits-a-region-from-the-midwest-to-the-atlantic-coast-while-snow-chaos-has-killed-21-people-across-europe.html,

PA:n arabi yritti perjantaina iltapäivällä puukottaa sotilaita Kiryt Arbassa lähellä Hebronia Jerusalemista etelään. Sotilaat havaitsivat miehen ja komensivat häntä pysähtymään, mutta hän vain jatkoi lähestymistään tullen metrien päähän puukkoaan heilutellen. Sotilaat ampuivat ja haavoittivat häntä. Hänet vietiin sairaalaan saamaan apua haavaansa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/257500,

Australian palestiinalainen journalisti Leonie Ben–Simon vastasi Erekatin kysymykseen Pompeolle: Mr Pompeo, luuletko todella arabien kantavan otsallaan neon banneria: Tyhmä.
Ben Simon aloittaa kirjoituksensa todeten, että hän on palestiinalaisen tytär. Hän sanoo äitinsä ja äitinsä äidin olleen juutalaisia; heitä kutsuttiin silloin "palestiinalaisiksi".
Lainaan alla suoraan Ben Simonin kirjoitusta.

Näin juutalaisia kutsuttiin Palestiinassa. Arabeja kutsuttiin arabeiksi, mutta heidän johtajansa sieppasivat sanan "Palestiina" pyrkiessään luomaan kansan heidän rikastuessaan ja pankkitiliensä noustessa miljardeihin NIS ja USD, kiinteistöjä ulkomailla, sekä voiman ja kuuluisuuden titteleitä.

Sillä te olette tyhmiä, koska koko maailma tietää, että Israel on juutalainen maa, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Te olette tyhmiä, koska propagandanne on täyttä valhetta, ja te uskottelette koko maailmalle propagandanne olevan totta.

Yritätte vaatia juutalaisten Pyhän Kaupungin, Jerusalemin, omaksenne? Entä kuu, onko sekin teidän?

Kyllä, uskotteko te todella Al-Jazeeran välittämien väärien uutisten muuttavan historiaa? Teidän täytyy olla tyhmiä, koska natsiaika on vielä tuoreena maailman muistissa. Ainoat ihmiset, jotka uskovat teitä, ovat niitä, jotka vihaavat juutalaisia, vihaavat värillisiä ihmisiä ja vihaavat kaikkia, jotka ovat erilaisia kuin he.

Katsokaa peiliin ja nähkää "tyhmä" kirkkain neonvaloin otsallanne.
Israelin kansa elää! Me uskomme elämään, te uskotte kuolemaan. Te lähetätte ihmisiä heidän kuolemaansa, kuten muinaiset filistealaiset heittivät lapsiaan tuleen tuhansia vuosia sitten.

Todella, miten tyhmää, mutta myös, miten surullista. http://www.israelnationalnews.com/Articles/Article.aspx/23291,













No comments: