TORSTAI 27.12.2018

TORSTAI 27.12.2018
01. Merry Christmas otsikoi Jerusalem Post 23.12. julkaisemansa pääkirjoituksen.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että JP:n toimituskunta tai sen päätoimittaja Yacov Katz olisivat nähneet valon, mutta sen sanoma on kuitenkin tärkeä kristityille, ei vain paikallisesti vaan maailmanlaajuisesti.

Pääkirjoitus perustuu Englannin kirkon johtajan, Canterberryn arkkipiispan Justin Welby kirjoitukseen Sunday Telegraph lehdessä, jossa hän toteaa: "Uskomme syntymäkohdussa kristillinen yhteisö on välittömän häviämisuhan alla". Hän sanoo tilanteen olevan pahimman sitten Mongolien hyökkäyksistä 13. vuosisadalla.

Egyptin hallitus ahdistaa kristittyjä, mikä on johtanut heidän ennätykselliseen muuttamiseensa maasta.
Libanonin kristityt pelkäävät Hizbullahin vallan kasvua maassaan, mihin liittyy Syyrian pakolaisten virta.
Turkin kristityt kokevat myös maansa hallituksen painostuksen.
Irakin kristitty kansa on lähes täysin tuhottu, mutta jäljelle jääneet yrittävät kuitenkin rakentaa elämäänsä uudelleen.

Lähempänä kotia Palestiinan kristillinen yhteisö elää jatkuvasti pienentyvän kehityssuunnan alaisena.
Kristityt ovat jo kauan paenneet palestiinalaisten (PA/PLO:n ja Hamasin) hallitsemilta alueilta järjestelmällisen painostuksen johdosta.
PLO:n johtajan Jasser Arafatin tukemat terroristit tunnetusti hyökkäsivät Betlehemin syntymäkirkkoon 2002 häpäisten ja tuhoten sitä pitäen vangitsemiaan munkkeja panttivankeinaan.

Viime vuonna kristittyjen lukumäärä oli n. 2 % Länsirannan ja Gazan kaistan asukasluvusta; vähemmän kuin puolet siitä, mitä se oli sukupolvi sitten.
Betlehemin, Jeesuksen syntymäkaupungin, asukasluvusta oli 1950-luvulla 86 % kristittyjä, vuonna 2017 se oli enää 12 % ja pienenee. Sille Nacht tulee pian toteutumaan silmiemme edessä, kuten paikallinen pappi totesi.
Gazassa oli Hamasin ottaessa vallan v.2006 n. 3 000 kristittyä, mutta 2016 heitä oli enää 1 100.

Hamas on murhannut Gazan kristittyjä heidän uskonsa vuoksi, ja otti pakolla haltuunsa Gazan baptistikirkon armeijansa käyttöön, koska se on yksi Gazan suurimmista rakennuksista.
Kaikesta tästä huolimatta PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas edelleen väittää olevansa kristittyjen ja heidän pyhien paikkojensa suojelija – samalla kuitenkin kieltäen heidän oikeutensa vääristellen historiatietoja.

Palestiinalaiset väittävät Abbasin johdolla, että Jeesus Kristus oli palestiinalainen (Palestiina oli Rooman antama pilkkanimi Israelista ja juutalaisista; se tuli yleiseen käyttöön vasta 1900-luvun lopulla), vaikka historiatietojen mukaan Jeesus oli todistettavasti puhdas juutalainen.

Jasser Arafat yritti syöttää samaa tarinaa USA:n presidentti Bill Clintonille yrittäen selittää, ettei juutalaisilla ole mitään yhteyttä Temppelivuoreen, eikä mitään juutalaisten Temppeliä ollut siellä. Kristittynä miehenä Clinton oli selvillä asioista ja ilmoitti Arafatille, että hän puhuu palturia.

Israelin kristittyjen määrä sen sijaan kasvaa vakaasti 2 %:n vuosivauhtia, nousten viimeisen 20 vuoden aikana 5 000 hengellä. He saavat vapaasti harjoittaa uskontoansa ilman viranomaisten painostusta tai häirintää.

Viimeisin käytännön ongelma koskee Kreikkalais-ortodoksisen kirkon omistamien laajojen maaomaisuuksien hallintaa, joilla asuu useita israelilaisia siviilejä. He ovat huolestuneet asumisoikeuksistaan kirkon valmistellessa omaisuutensa myymistä peittääkseen velkansa.
Myyminen on kirkon sisäinen asia, eikä sellaisenaan koske valtiota, paitsi varmistaa, ettei yksityisiä asukkaita karkoteta uuden omistajan toimesta ja heidän joutumisestaan mieron tielle. Asiaa kehitellään edelleen.

Israelin kristityillä ei ole asevelvollisuutta, mutta siitä huolimatta heitä liittyy asepalvelukseen vapaaehtoisina palvellen IDF:n riveissä tasavertaisina toisten kanssa. Pääministeri Netanyahu muisti heitä joulun aikana tavaten muutamia heistä toivottaen hyvää loma-aikaa.

Jerusalem Postin toimittajat toivottavat maansa kristityille "iloista joulua" toivoen samalla, että naapurimaissa asuvista kristityistä voitaisiin kertoa samaa vapauden ja keskinäisen kunnioituksen ilmapiiristä aikamme synkkenevien näkymien keskellä. Lähi-Idän kristityt ovat uhanalainen laji maailmassa ilman, että maailman suurin uskontokunta olisi huolestunut heidän tai edes omasta kohtalostaan islamin raivokkaan hyökkäyksen alla.
https://www.jpost.com/Opinion/Merry-Christmas-575224,
https://images.jpost.com/image/upload/f_auto,fl_lossy/t_Article2016_ControlFaceDetect/432372
02.
Israelin turvallisuusvirkailija – joka ei halua nimeään julkisuuteen – vahvistaa, että IDF:n koneet tekivät ilmaiskut Syyriassa. Iskujen kohteina olivat Iranin varasto- ja huoltorakennukset, joita se käyttää aseitten ja ohjusten ja niitten varaosien varastoimiseen ennen niiden toimittamista Hizbullahille.

IDF:n virkailija sanoi, että IAF:n koneet iskeneet useisiin iranilaisiin kohteisiin sijaiten pääosin kolmella alueella tiistaina ja keskiviikkona. Hän kertoi iskun kohteiksi joutuneitten rakennusten palvelleen välivarastoina arkkivihollisen Iranin toimittamille tarvikkeille, aseille, ohjuksille ja niiden kärkiosille vanhentuneitten ohjusten tehokkuuden ja kantomatkan lisäämiseksi.

Venäjä kritisoi IAF:n suorittamia ohjusiskuja Syyriassa väittäen niiden vaarantaneen kahden siviilimatkustajakoneen lennot. Tämä osoittanee, että Venäjän armeija ja puolustusministeriö suhtautuvat edelleen epäluuloisesti Israelin aikeisiin, vaikka Netanyahu sanoo selvittäneensä pahimmat karikot pahasti kärsineissä suhteissa presidentti Vladimir Putinin kanssa.

IDF:n virkailija selvitti toimittajalle, että Syyrian ilmapuolustus vaaransi matkustajakoneita ampumalla ilmaan 30 torjuntaohjusta, joista yksi putosi Israelin alueelle, pyrkiessään torjumaan IAF:n ampumia ohjuksia. Venäjän tiedotteen mukaan 14 IAF:n ampumista 16 ohjuksista ammuttiin alas.
Virkailija myös väitti iranilaisten joukkojen toimivan alle 80 km:n päässä Israelin rajasta, vastoin Venäjän vakuutuksia estää ne.

Venäjän puolustusministeriön tiedottaja kenraalimajuri Igor Konashenkov sanoi keskiviikkona IAF:n F-16 koneitten suorittaneen provosoivia iskuja aikana, jolloin 2 siviilimatkustajakonetta valmistautuivat laskeutumaan Damaskoksen kentälle ja Beirutiin aiheuttaen välittömän uhkan siviilikoneille. Hän sanoi, ettei Syyrian ilmatorjunta käyttänyt kaikkea puolustuskykyään voidakseen estää onnettomuuden iskeä matkustajakoneisiin. Hän sanoi Syyrian ilmavalvonnan ohjanneen Damaskokseen pyrkivän koneen Venäjän rakentamalle lentokentälle Latakian provinssissa.

Konashenkov sanoi IAF:n ampumista 16 täsmäohjuksista kahden ohjuksen iskeneen Syyrian armeijan varikkoon 7 km:n päässä Damaskoksesta länteen, haavoittaen 3 syyrialaista sotilasta.
IDF:n virkailija sanoi kaikkien IAF:n koneitten iskeneen kohteisiinsa aiheuttaen joissakin jälkiräjähdyksiä. Yksi Syyrian IT-patteristo tuhottiin myös.

Israel on jatkanut Syyrian ilmatilan valvontaa huolellisesti tarkaten aseita ja ohjuksia kuljettavien autosaattueitten liikkeitä Syyriasta Libanoniin. IDF:n tiedotteen mukaan se teki 200 ilmaiskua Syyriaan viime vuoden aikana, ja on jatkanut niitä tänä vuonna, varoen entistä tarkemmin tahattomia vahinkoja.
Israel on toistanut varoituksiaan, ettei se salli Iranin perustaa tukikohtiaan Syyriaan, eikä ainakaan lähelle Israelin pohjoisrajaa.

Syyskuun 17. päivänä IAF:n koneet tekivät iskut Damaskoksen lähellä sijaitsevia Hizbullahin varastoja vastaan. Vähän iskujen jälkeen Venäjän tiedustelukone lähestyi Venäjän lentokenttää, mutta Syyrian ilmatorjunta ampui S-200 torjuntaohjuksiaan huomioimatta venäläiskoneen lähestymistä, ja yksi S-200 ohjuksista osui hitaasti lähestyvään koneeseen pudottaen sen surmaten kaikki 15 koneessa olleet henkilöt. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5434326,00.html,

03. IDF:n aloittama operaatio "Northen Schield" aloitti 4. viikkonsa, jonka aikana IDF on paikantanut viisi Hizbullahin Libanonista Israelin alueelle louhimaa tunnelia.
IDF:n tiedottaja kertoi IDF:n sotilaitten löytäneen uuden rajan ali louhitun tunnelin Ayta Al-Shab arabikylästä Israelin alueelle. Vain hetki sitten tunneli neutraloitiin ja tuhotiin räjäyttämällä. Osaan tunneleista sotilaat ovat kaataneet betonia Hizbullahin seuratessa sivusta ja videoiden IDF:n toimia kertoen, miten suuria määriä betonia tunneleihin on kaadettu. "IDF on jo käyttänyt 190 rekka-autollista sementtiä operaatiossa".

Tunneleihin ei kaiveta ihmisen mentävää aukkoa, vain kameran ja robotin kokoinen reikä. IDF toimii ainoastaan Israelin maaperällä, mutta ilmoittaa UNIFIL-joukoille löydöistään ja niiden räjäyttämisestä toivoen niiden tuhoavan ne Libanonin alueella. UNIFIL on kuitenkin välittänyt saamiaan tietoja Hizbullahille.
IDF painottaa, että Hizbullahin louhimat hyökkäystunnelit ovat vastoin UNSC päätöslauselmaa 1701, joka kieltää raskaat aseet ja hyökkäystoimet Israelin ja Libanonin välisellä puskurivyöhykkeellä.

Hizbullah on tietoisesti rikkonut tätä lauselmaa vastaan linnoittaen rajan tuntumassa olevia arabikyliä ja varastoimalla niihin ohjuksiaan ja aseitaan.
IDF ilmoitti muutamia päiviä sitten operaation siirtyneen toiseen vaiheeseen ja sanoi huomion nyt kiinnittyvän tunneleitten tuhoamiseen eri menetelmiä käyttäen insinöörien suositusten ja taktisten harkintojen mukaisesti.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5434028,00.html,

04. Toiveet Syyrian tilanteen rauhoittumisesta ja rauhantilan palaamisesti lähes 8 vuotta kestäneitten taistelujen loputtua, jotka raunioittivat useita kaupunkeja ja kyliä surmaten yli 400 sotilas- ja siviilihenkilöä - pakottaen satoja tuhansia maan pakoon lähinaapureihin Jordaniaan, Irakiin, Turkkiin ja moniin muihin maihin, ehkä jopa Suomeenkin asti – ovat kaiken järjen mukaan pahasti ennenaikaisia viimeisten kehitysnäkymien valossa.

USA:n presidentti Trumpin päättäessä kutsua kaikki Syyriassa vielä olevat 2000 sotilastaan kotiin, on aiheuttanut alueella voimatyhjön, jota pyrkivät täyttämään Iran, Venäjä ja Turkki.
Presidentti Trump soitteli Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganille ilmeisen jännitteisissä tunnelmissa juuri ennen joulun pyhiä. Trump sanoi silloin toisten mennessä juhlimaan loma-aikansa kuka minnekin, että hänellä on paljon töitä työpöydällään ja sanoi pysyvänsä Melanie-vaimonsa kanssa kaksistaan Valkoisessa Talossa, mutta Mattis tuli sinne myös viettämään
yksinäistä joulujuhlaansa.
Trumpin kerrotaan todenneen Erdoganille jännitteisen keskustelun lopuksi tähän tapaan.
"OK, koko Syyria on sinun vallassasi, me vetäydymme pois" (Syria is all yours; we are off).
Trumpin kerrotaan myös sanoneen Erdoganille, että hän on oikea mies täyttämään voimatyhjiön Syyriassa, sekä puhdistamaan loput ISIS pesäkkeet. Sen myös katsotaan antaneen hänelle avoimet kädet toimia kurdiongelmansa kanssa tahtomallaan tavalla. Trump aikoo vierailla Irakissa, mikä ei miellytä kaikkia, eikä Bagdad halua hänen matkustavan maahan.

Eräät artikkelit kertoivat Turkin koonneen panssareita, tykkejä ja muuta sotilaskamaa sekä kymmeniä tuhansia sotilaitaan Eufratvirran länsipuolelle valmiina ponnahtamaan sen toiselle puolelle, joka on kurdialuetta.
Caroline Glick sanoo Erdoganin moittineen Trumpia siitä, ettei USA ollut pakottanut kurdien YPG joukkoja pois Manbijin alueelta lisäten, että "sitten meidän tulee tehdä se". Turkki pitää kaikkia kurdeja terroristeina siksi, että kurdien PKK taistelee Turkin hallitusta vastaan vaatien itsemääräämis-oikeuksia kurdialueille Turkissa.

Turkki kuitenkin näyttää viivyttelevän operaationsa aloittamista, sillä USA:n sotilaita on edelleen Majibin alueella kurdijoukkojen mukana.
Toiseksi Syyrian presidentti Assad lupasi antaa kurdialueet, joilla on öljylähteitä, Venäjän valvontaan. Tämä monimutkaistaa tilannetta uudelleen. ISIS-joukot kuljettivat pumppaamaansa öljyä Turkkiin, mikä hyödytti sitä suuresti. Se oli aikoinaan tarkasti verhottu salaisuus, ja Turkki turvautuu nyt journalistien eliminoimiseen, jos he paljastavat sen julkisesti.

Trumpin ja Erdoganin keskusteluissa käsiteltiin myös maiden välisiä talous-kysymyksiä. USA lupasi toimittaa Turkille F-35 koneita ja kaksi Patriot ohjus-torjuntapatteristoa, mutta niiden luovuttaminen Turkille joutui vastatuuleen Erdoganin suostuttua ostamaan Venäjän S-400 IT-patteriston. USA pelkää F-35 salaisuuksien vuotavan Venäjälle ja pystyvän siten eliminoimaan sen ylivoimaiset tekniset ominaisuudet.

Turkki tuke avoimesti terrorijärjestöä Hamas Gazassa, mikä kyseenalaistaa sen luotettavuuden, ja asettaa sen samaan rintamaan Iranin, Syyrian ja Hizbullahin kanssa, kuten Caroline Glick kirjoittaa.

https://www.breitbart.com/national-security/2018/12/26/caroline-glick-withdrawal-from-syria-has-a-positive-side-but-erdogan-is-a-negative-one/,

05. UUTISIA LYHYESTI

Dror Yemini kirjoittaa mielipide artikkelissa, ettei Erdogan ole kuten se myötämielinen sulttaani Bayezid II, joka mielihyvin kutsui Espanjan 1492 karkottamat juutalaiset sulttaanikuntaansa todeten: "Teidän häviönne, meidän voittomme". Hän lähetti laivoja hakemaan juutalaisia Turkkiin.
Juutalaiset levittäytyivät kaikkialle Ottomaanihallituksen valvomille alueille, ja Turkki todella hyötyi suuresti juutalaisistaan. He olivat uskollisia, he kehittivät maan taloutta ja hengellistä elämää minne tahansa he asettuivat asumaan. Se oli kultaista aikaa Turkille ja juutalaisille.

Yemini toteaa, ettei nykyinen sulttaani Recep Tayyip Erdogan ole sellainen mies: Hän on röyhkeä antisemitisti ja hirviö, jonka idoli on entinen Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad, eikä kohtele juutalaisia oikeuden-mukaisesti. Mavi Marmaran tapauksessa hänen lähettämänsä agentit pahoin-pitelivät Israelin lähettämiä aseettomia sotilaita, jotka lopulta joutuivat käyttämään aseitaan surmaten 9 Turkin kansalaista, mikä jäädytti välit Israelin kanssa. Erdogan tukee Muslimiveljeskuntaa, jonka haaraosasto on Hamas.

Vuodesta 1984 lähtien Turkki tuhosi 3000 kurdikylää, aiheuttaen massa-muuton, jossa 2 miljoonaa ihmistä joutuivat maan sisäiseen maanpakoon. Taisteluissa kurdien kanssa Turkin hallitus on murhannut 30 000 ihmistä. Tuoreessa muistissa on vanhemmilla ihmisillä turkkilaisten kohtelu armenialisia kohtaan, jotka pakotettiin loputtomille marsseille erämaahan, joissa menehtyi 1.5 miljoonaa armenialaista I maailmansodan lopussa.

Erdogan on itsekin vastuussa useista massamurhista viime vuosien aikana. Helmikuussa 2016 hänen lähettämänsä sotilaat tekivät ratsian Cizren kaupunkiin Turkin koillisosassa. Satoja ihmisiä piiloutui rakennusten pohja-kerroksiin, mutta sotilaat kaivoivat heidät esiin surmaten kaikki löytämänsä. He murhasivat 178 ihmistä ilman armoa, useimmat viattomia siviilejä.

Maailma kuitenkin vaikeni, koska "jos muslimit tappavat toisiaan, mitä siitä". Erdogan sanoo taistelevansa Palestiinan arabien kanssa jihadia, pyhää sotaa Israelia vastaan. Murhatessaan omia kansalaisiaan hän käy propaganda sotaa Israelia vastaan syyttäen heitä naisten ja lasten murhaajiksi.
Yemini sanoo, että tällaiset hirviöt tulee pysäyttää ennen kuin on liian myöhäistä, mutta kuka se tekee?

Erdogan suunnittelee 1.5 miljoona miehen muslimiarmeijaa, jolla hän sanoo vapauttavansa Jerusalemin ja sen Temppelivuoren Israelin miehityksestä. Päämääränä lienee täyttää se, mikä Hitleriltä jäi kesken, eli juutalaisten lopullinen ratkaisu. Monet ovat sitä yrittäneet vain tuhoten itsensä.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5432450,00.html,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 07 -09; Tiberias 12 -16; Suolameri 15 -23; Eilat 10 -19 +C-astetta, sateita luvataan tästä päivästä lauantaihin saakka. Lämpötila huomenna
Jrm:ssa 06 -10 astetta. Kovan tuulen ansiosta se tuntuu viileältä.

Sateet tulivat tällä kertaa myrskyisten tuulien saattelemina. Veden mukana on tullut rakeita ja Hermonilla lunta, sekä ukkosta ja salamointia. Tulvia tullee tavan mukaan rannikon kaupungeissa sekä Negevin vuoriston rinteillä kuivien joenpohjien saadessa yhtäkkiä vettä tulvimiseen asti. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5434329,00.html,

Israel varustautuu perjantain mielenosoituksiin Gazana turva-aidalla sekä Temppelivuorella, mutta muuallakin palestiinalaisalueitten lähettyvillä.

Israelin Knesset hajotti itsensä eilen, vaalit pidetään 09.huhtikuuta 2019.
Likudin asema on edelleen kova huolimatta siitä, että Bibi joutunee vastaamaan oikeudessa poliisin kaivamiin laittomuuksiin, mutta ehkä vasta vaalien jälkeen. Oikeuskansleri Mandelbitillä on todella vaikea ongelma ratkaistavanaan.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5434449,00.html,













Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019