TORSTAI 29.11.2018

TORSTAI 29.11.2018
01. Ben Ben Yishai kertoo ynetnews.com julkaisemassa analyysissaan aluksi, "ettei Israelin turvallisuustarpeiden huomioiminen välttämättä pääty hyvin; Persianlahden Gulfmaat tarvitsevat enemmän Israelia kuin se niitä; globaalin taloustasapainon säilyttäminen on syynä USA:n mielenkiintoon alueelle".

Kirjoittaja toteaa, että "presidentti Trumpin tapa "vääntää" tosiasioita ja esittää niitä haluamiensa median kertomuksiin, ei ole mitään uutta, ja sen pitäisi huolettaa ensisijaisesti USA:n kansalaisia.
"Äskettäin hän kuitenkin omaksui tukun "fake news", keksittyjä tarinoita, minkä tulisi huolettaa myös meitä".

Esimerkkinä esitetään Trumpin keskustelu journalistien kanssa kiitos-rukouksesta, jossa hän pyrki selittämään, ettei USA:n tule rankaista Saudi Arabiaa ja sen kruununprinssiä Muhammad bin Salmania (MBS) journalisti Jamal Kashoggin murhasta, sillä CIA:n (tiedustelujärjestön) tutkimukset eivät olleet vakuuttavia, vaikka CIA niiden pohjalta esitti tuomionsa.

Tämän jälkeen Trump veti Israel-kortin hihastaan: "Ilman Saudi Arabiaa Israel olisi suurissa vaikeuksissa" Trump sanoi, vihjaten puheissaan, että "USA voisi harkita suhteitten viilentämistä MBS:n ja saudien kanssa osuudesta murhaan saudilähetystössä Istanbulissa Turkissa, mutta hänen antautuminensa Israelin turvallisuuteen sitovat hänen kätensä".

Ben Yishai analysoi tilannetta näin: "Tämä siksi, että Israelin turvallisuus edustaa tärkeämpää etuoikeutta kuin Amerikan perinteisesti osoittama kansainvälisen lain, inhimillisen moraalin ja ihmisoikeuksien arvostaminen.
Päältä katsoen Israelin hallituksen tulisi olla tyytyväinen ja tuntea olonsa turvallisemmaksi Trumpin suojaavien sanojen johdosta. Tarkempi toriasioiden tutkiminen kuitenkin osoittaa, ettei asia ole niin" hän sanoo.

Ben Yishai selittää, etteivät saudit panosta paljonkaan Israelin valtion kansalliseen turvallisuuteen paitsi yhdessä asiassa: Iran on yhteinen vihollinen Israelille, Saudi Arabialle ja muille Gulfmaille; USA on Saudi Arabian ja maltillisten arabimaitten suojelija, kuten myös Israelin.
Siten Saudi Arabian harjoittama USA:n painostus heikentää Irania ja estää sitä saamasta ydinaseita, pitkän matkan ohjuksia ja alueellista hegemoniaa, ja palvelee epäsuorasti myös Israelin etuja.

Tiivistäen Ben Yishain artikkelia voidaan päätyä seuraaviin johtopäätöksiin.

Trumpin tulee päätöksissään huomioida USA:n asetoimitukset Saudi Arabialle, joista neuvotellaan, arvoltaan n. 100 miljardia USD.
Toinen päätekijä on Lähi-Idän öljyn esteetön saanti maailman ja ennen kaikkea USA:n liittolaisen Euroopan markkinoille.
Trump totesi äskettäin, että USA on tarvittaessa täysin omavarainen maasta saatavan ns. öljykiven ansiosta. Sen eristämisprosessi ns. fracking on kallis, ja edellyttää öljyn hinnan pysymistä tasaisen korkeana, mutta hyväksyttävällä tasolla Euroopan maiden teollisuuden tarpeille.

USA:n kaadettua liittolaisineen Saddam Husseinin hallituksen Irakissa, vallan sai haltuunsa maan demokraattinen shia-hallitus, jonka politiikka nojautuu osittain Iraniin päin. USA sanoo pitävänsä joukkojaan Irakissa varmistaakseen, ettei Iran alista Irakia suojeluvaltiokseen. Irakin asema on tärkeä Iranin suunnittelemalle maayhteydelle Välimeren rannan satamaan, mitä saudit vastustavat. USA haluaa valvoa Irakin öljyn vientiä markkinoille, ja sen kautta myös Iranin öljynvientiä.
Näillä USA:lle tärkeillä intresseillä ei ole mitään tekemistä Israelin turvallisuuden kanssa, Ben Yishai vakuuttaa.

Ben Yishai toteaa, että samalla tavoin USA jätti erikoisjoukkojaan Syyriaan - ei pelkästään Israelin turvallisuuden vuoksi, vaan - kuten Pentagon selittää Trumpille - USA:n diplomaattinen, sotilaallinen ja taloudellinen läsnäolo Syyriassa on tärkeä, koska sillä voidaan painostaa Venäjää – ja samalla estää Iranin hajottavaa vaikutusta Jordaniaan ja muihin Lähi-Idän lännelle myötä-mielisiin maihin, mukaan lukien Israel.

Ben Yishai esittää lopuksi, että USA hyödyntää Israelia, mikä ei olisi niin huolestuttava, jos hän tekisi sen sitomatta sitä Israelin turvallisuuteen. Hän arvioi, että tämä voi iskeä takaisin tilanteessa, jossa amerikkalaisia sotilaita kuolee Irakissa, tai Syyriassa, tai Jemenissä houthi-kapinallisten ampumasta ohjuksesta, jolla oli tarkoituksena osua saudisotilaisiin.
Amerikan todellinen Israelille suojelua tarkoittava hyvä tahto punnitaan siinä tilanteessa, jossa USA joutuu vaikeuksiin Lähi-Idässä, Yishai arvioi. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5416345,00.html,

02. USA:n presidentti Donald Trump sanoi Washington Postille myöntämässään haastattelussa: "USA:n joukot pysyvät Lähi-Idässä Israelin vuoksi."
Trump selitti, "ettei USA:n tarvitsisi pysyä alueella, koska me tuotamme öljyä enemmän kuin olemme koskaan tuottaneet".
Trump myös vihjaili, että hän voi peruuttaa G20 tapaamisen presidentti Putinin kanssa Moskovan harjoittaman agression vuoksi Ukrainaa kohtaan.
(John Bolton sanoi äsken, että tapaamista valmistellaan kuumeisesti)
Haastattelun aikana Trump esitti itsellensä retorisen kysymyksen: "Miksi me pysymme Lähi-Idässä?" Vastaten siihen: "Yksi syy on Israel".
Trumpia syytettiin siitä, ettei hän ollut vieraillut Amerikan joukkojen luona taistelualueilla. "Vierailen siellä otollisella ajalla" hän lupasi.
Hän hämmästeli sitä, että "yllättäen Amerikka onkin tilanteessa, jossa sen ei tarvitse olla öljyä tuottavilla alueilla, koska öljyä tuotetaan omasta takaa, jopa enemmän kuin tarvitsemmekaan".

Kysymykseen kärjistyneeseen tilanteeseen USA:n ja Venäjän välillä, joiden alukset joutuivat kosketuksiin Mustallamerellä. "En pidä siitä hyökkäyksestä, ehdottomasti en ollenkaan, enkä usko eurooppalaistenkaan pitävän siitä". Hän viittasi siihen tilanteeseen, jossa Venäjän laivasto miehitti 3 ukrainalaista alusta kieltäytyen palauttamasta niitä ja pidättäen niiden miehistöt.

"Saan raportin tänä iltana, ja se tulee ratkaisemaan, mitä tapahtuu tapaamiselle". (On huono asia, jos johtajat eivät edes puhu keskenään!)

Trump epäili CIA:n raporttia MBS:n osallisuudesta saudijournalistin Jamal Kashuggin raakaan murhaan saudilähetystössä Turkissa. "Ehkä hän teki sen, ehkä ei. Hän itse kieltää sen, kuten häntä lähellä olevat ihmiset. Eikä CIA:n raportti ollut vakuuttava. Miten vain, mutta raportti ei vakuuttanut minua."

Kysymykseen, miten Trump suhtautuu sään lämpenemiseen, mikä aiheuttaa luonnollisten onnettomuuksien lisääntymisen, Trump vastasi: "En usko, että ihmiskunta pystyy muuttamaan säätä".
"Ongelma on ihmisten kanssa - kuten minunkin, jotka saavat runsaasti pätevää tiedustelutietoa, että me emme ole välttämättä sellaisia uskovia. Katsoessamme ilmaamme toteamme sen olevan nyt ennätyskirkkaan." https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5415762,00.html,

03. Hamas-johtaja Ismail Haniyeh tuomitsee YK:n yleiskokouksen presidentille Maria Fernanda Espinozalle lähettämässään kirjeessä USA:n johtaman päätöslauselman, jossa Hamas osoitetaan syylliseksi, sanoen sen tarkoituksena olevan kieltää palestiinalaisten vastarinta.

Gazassa toimiva terrorijohtaja väittää kansainvälisen lain sallivan raketti-iskut israelilaisiin siviilikohteisiin, myös tulitauon aikana.
Israelin YK:n lähettiläs Danny Danon sanoi tiistaina, että USA johtaa painostusta YK:ssa voittaakseen elintärkeän tuen saamiseksi Euroopan valtioilta vuodesta 2007 Gazan kaistaa hallitsevan palestiinalaisten toiminnan tuomitsevan päätöslauselman hyväksymiseksi.

YK:n yleiskokous äänestää päätöslauselmasta joko perjantaina tai ensi viikon maanantaina. Esityksessä tuomitaan rakettien ampuminen Gazasta israelilaisiin siviilikohteisiin ja vaaditaan, että Hamas ja muut terrorijärjestöt lopettavat väkivallan käyttämisen.

Ismail Haniyhen laatimassa kirjeessä sanotaan:
"Islamilainen vastarintajärjestö Hamas seuraa suurella suuttumuksella ja tuomiten Amerikan Yhdysvaltain aloittamat surkeat ponnistelut - ei vain hyväksyen Israelin näkemyksen konfliktista – vaan myös antaen kaiken tarvittavan materiaalin ja moraalisen tuen Israelin miehityksen jatkamiseksi hyökkäyksessään kansaamme vastaan, ja kieltäen heiltä kaikki vapauden, itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden, jotka kansainväliset sopimukset ja lait vakuuttavat."

Sekä USA että EU ovat "määritelleet Hamasin terrorijärjestöksi, joka avoimesti haluaa Israelin tuhoamista, kuvaillen Israelin miehityksen jatkuneen yli 70 vuotta, eli vuodesta 1948 alkaen".

Haniyhen kirjeessä väitetään, että "kansainvälinen inhimillinen laki oikeuttaa palestiinalaisten taistelun, Geneven Protokollan ensimmäisen artikkelin lisäyksessä, jossa todetaan: "Tilanteet joihin edellisessä kappaleessa viitataan sisältävät aseelliset konfliktit, joissa ihmiset taistelevat kolonialistista valtaa ja vierasta miehitystä sekä rasistisia hallituksia vastaan itsemääräämisoikeuden saavuttamiseksi, kuten todetaan YK:n perusasiakirjassa".

(Kansainvälinen laki kieltää tahallisen siviilikansan vahingoittamisen kaikissa sotatilanteissa.)

Kirjeessä todetaan edelleen: "Me painotamme välttämättömyyttä työskennellä lujasti Amerikan johtamien ponnistusten estämiseksi tuomita vastarinta YK:n yleiskokouksessa".

Aiemmin tässä kuussa Hamas ampui 460 rakettia ja kranaattia Gazasta Israelin siviilikohteisiin 24 tunnin aikana; enemmän kuin 2 kertaa vuoden 2014 kesäsodan aikana ammutut, kuten Israelin tilastot kertovat.

Danny Danon sanoo YK:ssa: "Hamasin vaatimus YK:n tunnustamisesta on kuin jos sarjamurhaaja pyytäisi poliisin suojelua. Hamas puhuu kansainvälisestä laista ampuen samaan aikaan raketteja siviilikohteisiin, pitäen hallussaan kahden IDF:n sotilaan ruumiit ja kaksi täyttä ymmärrystä vailla olevaa siviiliä, sekä käyttäen naisia ja lapsia inhimillisenä kilpenä taistelutilanteissa".

Danon sanoi työskentelevänsä päätöslauselman muotoilemiseksi, jonka myös EU-maat voisivat hyväksyä todeten, että "vaikka YK:n yleiskokouksen lausunnot eivät ole sitovia, niillä on suuri symbolinen merkitys".
28 EU-maata eivät ole pystyneet muotoilemaan yhtenäistä normia, jonka mukaan suhtaudutaan Israelin ja PA/PLO:n väliseen konfliktiin.

Torstaina YK pitää kansainvälisen solidaarisuuspäivän palestiinalaisten kanssa, jonka tarkoituksena on muistaa v. 1947 YK:n yleiskokouksen hyväksymää päätöslauselmaa Israelin maan jakamiseksi juutalaisen ja arabivaltion perustamiseksi. Kaikki arabimaat ja Syyria-Palestiinan arabit hylkäsivät YK:n päätöslauselman yksimielisesti.
Israel hyväksyi sen hampaitaan kiristellen, sillä jakosuunnitelma oli raskaasti yksipuolinen jättäen juutalaisille vain maariekaleita siellä täällä. https://www.timesofisrael.com/in-letter-to-un-hamas-condemns-miserable-us-led-resolution-against-it/,

AFP:n avustamassa raportissa ei korjata Haniyehin tekemiä virheitä:
- Vuoden 1948 itsenäisyystaistelussa Egypti miehitti Gazan pitäen sitä hallussaan 1967 kuuden päivän sotaan saakka, jolloin se tuli Israelin valvontaan. IDF veti joukkonsa ja kaikki juutalaiset siviiliasukkaat Gazasta vuonna 2005. Gazan kaistaa hallitsi PA/PLO vuoteen 2007, jolloin Hamas kaappasi vallan syrjäyttäen PA:n virkailijat; PA maksaa heidän palkkansa.
- Gazan kaista julistettiin kansainväliseen saartoon, jonka vuoksi Israel ja Egypti valvovat maaliikennettä Gazaan ja sieltä pois, kuten myös sen merialueita estääkseen aseitten ja ohjusten kuljettamisen Gazaan.

04. Hamasin virkailija väittää Hizbullahin valvoman Al-Akhbar TV-aseman haastattelussa, että Gazassa asuva avustaja auttoi IDF:n erikoisjoukkojen ratsiaa kaistalle käyttäen gazalaisten todellisia ID-kortteja. Hamasin mukaan ryhmä oli käynyt Gazassa useita kertoja ennen paljastumista.

Erikoisjoukkojen tehtävänä oli asentaa kuuntelulaitteita Gazan kaistalle, mutta Hamasin sotilassiiven taitelijoiden havaittua ryhmän se joutui tulitaisteluun, jossa sai surmansa ryhmän vetäjä everstiluutnantti ja kapteeni haavoittui. Ryhmä, jonka suuruutta ei ole kerrottu, pääsi Israelin puolelle IAF:n antaman tulituen avulla. 7 palestiinalaista sai surmansa taistelussa.

Hamasin virkailija kertoi TV:n toimittajalle, että kuuntelulaitteet toi Gazan turva-aidalle Israelissa asuva gazalainen agentti. Hän toimitti laitteet salaiselle maanalaiseen tietoliikennekeskukseen, jota käytettiin kansainvälisissä tietoliikenneyhteyksissä eri palestiinalaisten sotilasryhmien välillä. Hamasin virkailija kertoi IDF:n asentaneen kuuntelulaitteita lähelle rajaa, itään Gazan kaupungista, käyttäen peittonaan erään palestiinalaisen tietoliikenneyhtiön suorittamia töitä.

Al-Akhbar raportin mukaan IDF:n erikoisjoukot menivät Gazaan Erez-terminaalin kautta käyttäen Gazan asukkaitten ID-tunnuksia, joista alkuperäinen kuva oli poistettu. He tulivat Gazaan eri aikoina ja yksitellen, ettei se herättäisi epäilyksiä. Palestiinalainen agentti antoi ryhmälle kaksi autoa. IAF pommitti toisen auton, mutta ilmeisesti sinne jäi osia laitteista, vaikka ne olivatkin pahoin vahingoittuneet.
Hamasin tutkijat ovat jatkaneet IDF:n ryhmän jälkien seuraamista, ja sanovat selvittäneensä 80 % sen liikkeistä, mikä johti useitten laitteiden löytymiseen. Tärkein kohde oli kuuntelulaitteen asentaminen Hamasin (vastarinnan) sisäiseen tietoliikenne-verkostoon yhteyden häiritsemiseksi.

IDF kielsi israelilaisia levittämästä kuvia, joissa Hamas pyrkii esittämään erikoisjoukkojen sotilaita. Hamasin sotilassiiven websivu tukittiin varotoimena.
IDF ilmoitti tiistaina, että IDF:n komentaja Gadi Eisenkot oli nimittänyt kenraalimajuri Nitzan Alonin johtamaan epäonnistuneen operaation tutkimuksia.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5415848,00.html,

05. UUTISIA LYHYESTI

Australian kerrotaan harkitsevan lähetystönsä muuttoa Tel Avivista Israelin pääkaupunkiin Jerusalemiin. Vaikka suunnitelma on vasta alkuasteellaan, sitä vastaan ovat hyökänneet monet alueen muslimivaltiot.

Australia ja Malaysia ovat nenät vastakkain lähetystön muuton vuoksi.
Australian hallituksen talousministeri Josh Frydenberg, Holokaustista selvinneen poika, syyttää Malesian pääministeriä Mahathir Mohammadia antisemitismistä: "Hän kutsui juutalaisia koukkunenäisiksi ihmisiksi. Hän on kyseenalaistanut holokaustissa surmansa saaneiden lukumäärän.
Hän kielsi "Schindlerin lista" elokuvan esittämisen maassaan".

Sanaharkka Canberran ja Malesian välillä on kiihtynyt aussien aloitteesta.
Australian pääministeri Scott Morrison esitti lähetystön muuttoa vaalikamppailun aikana viime kuussa, mikä sai Indonesian ja Malaysian nousemaan takajaloilleen. Morrison ajatteli, että päätös muutosta voitaisiin tehdä joulukuussa, mutta pelkää suhteitten vahingoittuvan Indonesian ja muiden muslimimaiden kanssa.
Indonesia on maailman suurin muslimienemmistöinen maa, jossa kymmenet tuhannet osoittivat mieltään Trumpin päätöstä vastaan muuttaa USA:n lähetystö Israelin pääkaupunkiin, minkä myös Trump tunnusti. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5408080,00.html,

Irlanti on lähellä kieltää kokonaan Israelin juutalaisyhteisöissä "miehitettyjen territorioitten laittomissa setlementeissä" valmistettujen tuotteiden myyminen Irlannissa.
Irlannin senaatti hyväksyi keskiviikkona osittain lain, joka tekee juutalaisissa Juudean ja Samarian yhteisöissä valmistettujen tuotteiden tuomisen maahan rikolliseksi. Projektia kieltolakien hyväksymiseksi johtaa irlantilainen senaattori, jolla on suhteita terroriryhmiin.
Esitetyn lain mukaan "laittomissa setlementeissä miehitetyllä alueella valmistettujen tuotteiden" tuomisesta maahan saa 250 000 Euron sakon, sekä viiden vuoden vankeusrangaistuksen. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5416688,00.html,

Voiko joku keksiä vielä suurempaa juutalaisvihajaa kuin Irlanti? Miksi Irlanti?

Venäjä asentaa useita S-400 ohjuspattereita Krimin niemimaalla Kerchin alueelle, jossa Venäjän ja Ukrainan laivat ottivat yhteen, ja jossa epäillään Ukrainan suunnitelleen Venäjän rakentaman Kerchin sillan pommittamista.
Ehkä G20 konferenssin aikana löytyy joku selväjärkinen, joka lopettaisi nämä järjettömät uhkaukset sodasta keskellä Eurooppaa.
Eikös se sokea bulgarialainen nainen ennustanut, että kolmas maailmansota alkaa Ukrainasta? Vai muistanko minä väärin. Pahalta näyttää. http://halturnerradioshow.com/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN.

Jerusalem 10 -19; Tiberias 14 -24; Suolameri 18 -28; Eilat 17 -28 +C-astetta, huomenna alkavat sateet ja ilma viilenee tuntuvasti; Jm 9 -14.

Pontius Pilatuksen sormus on löydetty Herodiumista.
https://www.rt.com/news/445144-pontius-pilate-ring-discovered/,












Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021