TIISTAI 07.08.2018

TIISTAI 07.08.2018
01. Jerusalem Media- ja Tiedonvälityskeskuksen suorittaman gallupin mukaan yli 80 % palestiinalaisista ei usko USA:n presidentti Donald Trumpin toistaiseksi julkistamattoman Lähi-Idän rauhansuunnitelman tuovan esille mitään, minkä palestiinalaiset voisivat hyväksyä. Oslon sopimusten vastustaminen on myös nousussa, kuten tutkimuksesta selviää.
Tutkimus suoritettiin 26.07 -07.08 välisenä aikana 1200 Gazan ja Länsirannan arabien keskuudessa. Virhemarginaali on 3 %.
Arabit ovat kovin jakaantuneina mahdollisuudesta aloittaa uudelleen rauhan-neuvottelut Israelin kanssa; 49.1 % kannattaa, 45.6 % vastustaa.

PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin kannatus nousi hieman hänen Trumpin suunnitelmaa vastustavan kantansa vuoksi: tammikuussa 10.6 % nyt 11.1%. Myös Fatahin kannatus on noussut: tammikuussa 22.3, nyt 25 %.
Jos vaalit pidettäisiin nyt, ja valittavina olisivat vain Abbas ja Hamasjohtaja Ismail Haniyeh, 35.3 % äänestäisi Abbasia ja 19.3 % Haniyehiä.

Jos vaalit suoritettaisiin siten, ettei Abbas olisi ehdolla, 11.7 % äänestäisi Israelin vankilassa 5 elinkautista kärsivää Tanzim Fatahin entistä johtajaa Marwan Barghoutia, Ismail Haniyehiä 11.6%, ja Abbasin kilpailijaa Fatahissa Mohammad Dahlania 6.3 %.
25 vuotta sitten solmittuja Oslon sopimuksia sanoo vastustavansa 61 % (maaliskuussa luku oli 48.3 %), niitä kannatti 24 % vastanneista. 45 % sanoi niiden vahingoittaneen arabien intressejä, 33.6 % oli eri mieltä. Vain 11.9 % sanoi niiden palvelleen arabien intressejä; 34 % sanoi ettei niillä ole mitään merkitystä.
37 % sanoi Ramallahin hallituksen olevan vastuussa Hamasin ja Fatahin välisen kriisin jatkumiseen; 29 % syytti Hamasia.
56.9 % ei usko marraskuussa 2017 solmitun sovittelusopimuksen toteutumiseen, 35.5 % uskoo vielä ihmeeseen.
39.3 % pitää sosiaalista mediaa tärkeimpänä tiedonlähteenä, 28 % luottaa televisioon, 7.4 % radioon ja 1.4 % sanomalehtiin.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Majority-of-Palestinians-oppose-Trumps-peace-plan-Oslo-Accords-564228,

02. Hamasin johtoryhmä, joka kokoontui Gazassa tutkimaan Kairossa julkistettua Egyptin laatimaa välitysesitystä, päätti tukea horjahtelevaa tulitaukoa Israelin kanssa, joka tulisi asteittain ensivaiheessa lopettamaan tulipaloja Israelissa sytyttävien ilmapallojen lähettämisen, ja vastapainoksi Israel helpottaa Gazan kaistalle asettamiaan sanktioita, joilla kaasun ja öljyn viemistä Gazaan rajoitetiin, kertoo Lontoossa ilmestyvä uutislehti Al-Sharq Al-Awsat.

Hamasin tietolähteet ilmoittivat palestiinalaisryhmille Hamasin johtoryhmän
poliittisen toimiston päätöksestä, että kaikkien hyökkäysten lopettamista
Gazan turva-aidalla ja ilmapalloterrorin lopettamista vastaan Israel avaa
Kerem Shalomin terminaalin tavaroiden viemiseksi Gazaan, ja Israel lisää Gazan kalastusoikeutta Gazan rannikon edustalla.

Tämän vaiheen jälkeen edetään toiseen vaiheeseen, jossa käsitellään vankien vaihtoa, ja samanaikaisesti Gazassa aloitetaan laajat infrastruktuuriprojektit, sekä valmistelut Gazan kv. taloussaarron lopettamiseksi.

Korkea Hamasin virkailija ilmoitti, että sopimus kokonaisuudessaan täytyy hyväksyä kaikkien palestiinalaisryhmien toimesta.
Fatahin johto kutsuu sopimusta Israelin kanssa epäluotettavaksi.
Hamasilla ei ole mitään mandaattia tehdä sopimuksia Israelin kanssa, koska se ei edusta Palestiinan kansaa", sanoi Fatahin virkailija Ahmad Majdalani.
17-vuotias arabinuori, joka haavoittui perjantain protestien aikana Gazassa, kuoli haavoihinsa sunnuntain vastaisena yönä.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Report-Hamass-political-leadership-supports-an-agreement-with-Israel-564220,

03. Israelin hallituksen piirissä on levitetty sanaa, että vaihtoehtoina ovat joko kattava pitkäaikainen sopimus Israelin ja Hamasin välillä, tai uusi sota.
Pääministeri Netanyahu peruutti täksi viikoksi sovitun virallisen vierailun Colombiaan ennakoiden Gazan tilanteen olevan käännekohdassa.

Israelin hallitus todellakin kokoontui sunnuntaina keskustelemaan Egyptin välitysehdotuksesta, jonka Hamasin johto on alustavasti hyväksynyt. 4 tuntia kestäneen keskustelun jälkeen ei annettu medialle tietoja tuloksista.
Kuten aiemmissa raporteissa on kerrottu, sopimusluonnos on varsin monivaiheinen, ja sen toteuttaminen tulee perustumaan pääasiassa ulkomaiseen rahoitukseen YK:n toimiessa eri vaiheitten ja projektien valvojana.
YK:n nimittämä Lähi-Idän erityislähettiläs Nickolay Mladenov painottaa sopimuksen humanitääristä luonnetta sekä Gazan asukkaitten elinolojen tuntuvaa parantamista. Sopimusluonnokseen kuuluu kohta Hamasin ja Fatahin välisen vuosia kestäneen kiistan ratkaiseminen.
PA/PLO:n ja Fatahin johdon taholta kaadetaan kylmää vettä ja epäluuloja sekä Hamasin oikeuteen neuvotella palestiinalaisten puolesta, että Israelin kanssa solmitun pitkäaikaisen sopimuksen kestävyydestä.

Israelin vaatimus kahden Gazan kesäsodassa kaatuneen IDF:n sotilaan jäännösten sekä kahden Israelin kansalaisen palauttamiseksi tultaneen toteuttamaan sopimuksen jossain vaiheessa. Hamas vaatii Israelia 2011 Gilad Shalitin vapauttamisneuvotteluissa sovitun, mutta toteuttamattoman viimeisen vankierän vapauttamista vankien vaihdon yhteydessä.

Sopimusneuvotteluista huolimatta väkivaltaiset protestit Gazan turva-
aidan lähellä ovat jatkuneet.

Perjantaina kokoontui 8 000 Gazan arabia turva-aidan varteen useassa kohdassa, ja yksi ryhmä tunkeutui aidan läpi Israelin puolelle kivittäen sotilaita kivi ja molotovin koktailein. IDF vastasi aluksi mellakanhallinta-menetelmin, mutta joutui lopulta turvautumaan koviin panoksiin surmaten 2 Gazan arabia ja haavoittaen yli kahtasataa.

Hamasin johtoryhmään kuuluvat Turkissa asuva Saleh al-Arouri, jota Israel haluaa oikeuteen, mutta antaen hänelle luvan tulla Gazaan, sekä Hamasin kakkosjohtaja Gazassa Yahiya Sinwar, mikä osoittaa sekä Israelin että Hamasin halun selvittää Gazan tilanne diplomatian avulla ilman sotaa.
Egyptin ja YK:n yhteistyönä laatimalla sopimuksella voi hyvinkin olla onnistumisen mahdollisuus, mutta pahoja karikoita on edessä.
PA/PLO:n johtoryhmä on suhtautunut koko Gazan projektiin epäluuloisesti, ja vihjaa, ettei se tule hyväksymään sitä, kutsuen sopimusta Israelin ja USA:n salaliitoksi palestiinalaisten ja heidän asiansa eliminoimiseksi, kuten se on luonnehtinut Jared Kushnerin johtaman rauhantiimin suunnitelmaa.

Pääministeri kanslian vastaterrorismin entinen johtaja ja ennen sitä IDF:n Gaza-divisioonan apulaiskomentaja prikaatikenraali Nitzan Nuriel valottaa Hamasin myöntymisen taustoja todeten Medialinelle, että Hamasin toinen johtaja Yahiya Sinwar istui 22 Israelin vankilassa, jona aikana hän alkoi uskoa, ettei Israelia voida voittaa sodassa. Mutta koska arabeille on tärkeää kasvojen säilyttäminen, hän tarvitsi näyttöä kansalleen Hamasin voimasta, ettei se neuvottele antautumisesta. Hamasin sala-ampujan luoti surmasi IDF:n sotilaan ja haavoitti toista, mikä kelpasi Hamasille osoitukseksi ryhmän voimasta, mitä vahvistaa myös ilmapalloterrorismi. Siksi hän oli valmis sopimaan, kun huomioi, että vaihtoehtona oli IDF:n lupaama suuri operaatio Gazassa, joka olisi lopettanut Hamasin vallan.

IDF:n strategisen suunnitteluosaston johtaja ja kokenut neuvottelija arabien kanssa prikaatikenraali Michael Herzog sanoo Medialinelle: Ensiksi Hamasin tulee lopettaa rakettien ampuminen ja ilmapalloterrorismi, sekä tunnelien kaivamisen Israelin puolelle rajaa. Nämä kuuluvat toiseen vaiheeseen, jossa toteutetaan suuria projekteja Gazassa ulkomaisella rahoituksella, mitä voi olla vaikea toteuttaa käytännössä. Arabit tuntevat arabit eivätkä luota toisiinsa. Qatarin tapa avustaa Gazan arabeja ilman seurantaa on typerää.

Toiseksi PA on haluton ottamaan vastuun Gazasta ilman, että Hamas luopuu aseistaan. PA asetti oman sanktionsa Hamasille eikä ole maksanut Hamasin työtekijöitten palkkoja, jota siltä vaaditaan 80 %:n osalta.
Kaiken kaikkiaan epäusko leimaa useimpia kommentteja, mutta kuten suomalainen sanoisi: "Yrittänyttä ei laiteta".
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/The-Gaza-Conundrum-Debating-the-merits-of-an-Israel-Hamas-ceasefire-564194.

04. Israelissa on odotettu sydän kylmänä, koska Hamasin ilmapalloterrorismi leviää myös Juudean ja Samarian alueille. Asiantuntijat rauhoittelevat, että olosuhteet ja tuulen voima ja suunta poikkeavat Juudeassa ja Samariassa siitä, mitä ne ovat Gazassa, ja toiseksi arabien asuntoalueet ovat siinä määrin lähekkäin juutalaisten alueita, ettei ip-terrorismin uskota nousevan sellaiseksi kiusankappaleeksi kuin Gazan rajan tuntumassa.

Enteenä siitä, mitä tullee tapahtumaan, olivat kaksi karkeasti tehtyä leijaa, jotka löydettiin kiviseltä harjunrinteeltä Nablusin arabikaupungista etelään. Turvallisuuslähteet ja Yesha-neuvoston puheenjohtaja Shlomo Vaknin vakuuttavat, että luonnon olosuhteet yhdessä juutalaisten ja arabien asuttamien alueiden lähekkäisyyden vuoksi estävät sen kehittyvän sellaiseksi ilmiöksi, kuin Gazabn alueen kupeessa. Vaknin uskoo arabien vandalismin kasvuun suoranaisena tuhopolttona, joka on jatkunut vuosikaudet.
"Me emme ole peloissamme", Vaknin vakuuttaa. "Setlementit ovat voimakkaampia kuin koskaan, ja me tulemme kehittymään ja kasvamaan".

Vered Ben-Sadon omistaa miehensä Erezin kanssa viininviljelys- ja jalostustilan, pinta-alaltaan 56 hehtaaria (140 eekkeriä) Mount Geresim vuoren rinteellä, tuottaen 100 000 pulloa viiniä vuodessa, sekä puristaen oliivitarhoiltaan öljyä tonnin verran vuodessa. Heidän viinitilansa sijaitsee Nablusin arabikaupungin yläpuolella, jonka alueella sijaitsevat muinaisen Sikemin kaupungin rauniot. Lähellä on myös muinaisen Egyptin "pääministerin" Josefin hautakammio, joka on juutalaisten suosima pyhiinvaelluskohde, ja jota arabit toistamiseen pyrkivät tuhoamaan ja polttamaan, juutalaisten korjatessa sen aina uudelleen. Käynti hautakammiolla vaatii IDF:n luvan ja suojelun.

Vered Ben-Sadon kertoi journalistille, että helteen vuoksi työt aloitetaan tilalla kolmen aikaan aamuyöstä. Hänen miehensä Erez löysi alkeelliset tuntuiset, osaksi palaneet leijat vuoren rinteeltä kahdeksan aikaan aamulla. Hän sanoo vakuuttuneensa, mitä ne kaiken todennäköisyyden mukaan ovat. Hän toivoo, että kysymys on vain satunnaisesta ilmiöstä lisäten, että arabit muuttavat taktiikkaansa jatkuvasti.
https://www.jpost.com/Israel-News/Will-incendiary-kites-spread-to-the-West-Bank-564274,

05. JP julkaisi sivuillaan Charles Bybelezerin Medialinelle kirjoittaman

artikkelin nimellä "onko Euroopasta tullut iranilainen ase USA:n asettamien sanktioitten kiertämiseksi?".
Käyn artikkelia läpi harppoen, en sana sanalta.
Artikkelissa todetaan, että vaikka muutama vuosikymmen sitten Euroopan edistyneellä mantereella suoritettiin modernin historian pahin kansanmurha, sen voisi otaksua oppineen historiastaan ja mieluummin liittoutuvan USA:n, maailman vapauden etumaisen vartijan ja takaajan, kanssa, kuin Iranin, maailman pahimman valtion rahoittajan terrorismin tukijan kanssa, joka toistamiseen uhkaa lopettaa Hitlerin aloittaman työn yksinäisen juutalaisen valtion poistamiseksi maailman kartalta.
Mutta kaikesta huolimatta otaksuma voi olla väärä, artikkelissa todetaan.

Maanantaina EU:n ulkopolitiikan johtaja Federica Mogherini julkaisi Englannin, Ranskan ja Saksan kanssa yhteisen lausunnon, jossa ne ilmaisevat syvän pahoittelunsa Amerikan asettamien Islamilaisen Tasavallan vastaisten sanktioiden johdosta. "Me olemme päättäneet suojella Euroopan taloudellisia operaattoreita niiden laillisissa liikesuhteissaan Iranin kanssa. Tämän vuoksi EU:n ajan tasalle saatettu "Blocking Stature"laki astuu voimaan elokuun 7. päivänä 2018 suojelemaan EU:n alaisia yhtiöitä USA:n alueen ulkopuolisilta sanktioilta".
Blocking Stature-laki estää EU-yhtiöitä noudattamasta USA:n sanktioita ja tarjoaa mekanismin, jolla liikeyhtiöt pystyvät elpymään kaikista tuhoista, ja samalla eliminoi potentiaalisen ulkomaisen oikeuden päätökset niitä vastaan.

EU lupautuu tehokkaiden taloudellisten kanavien pysyttämiseen ja hoitamiseen Iranin kanssa, sekä Iranin öljyn ja kaasunviennin jatkumiseen.

EU muotoutui Iranin välineeksi sen jälkeen, kun Trumpin hallitus hylkäsi sen pyynnöt erivapaudesta sakosta taloudellisten sanktioiden rikkomuksista. Se puolestaan oli seurausta kuukausien ajan kestäneestä EU:n houkuttelusta Teheranille neuvotteluprosessin muodossa tarkoituksenaan tarjota Iranille
tarvittavan suuri lahjus saadakseen Islamilaisen Tasavallan pysymään kansainvälisessä 5+1-maiden neuvottelemassa JCPOA-sopimuksessa.

Kaikki tämä romuttui presidentti Trumpin vetäydyttyä sopimuksesta vastoin kansainvälistä yhteisöä ja vakuuttaessa asettavansa sanktioita Iranin hallitukselle. Ensimmäiset sanktiot tulivat voimaan viime yönä itäistä standardiaikaa, estäen Irania ostamasta USA:n dollareita sekä kullan ja harvinaisten metallien ostot muiden muassa.
Toinen osa sanktioita tulevat voimaan marraskuussa, ne kohdistetaan Teheranin elintärkeille energia- ja laivaliikenne-sektoreille.

Trumpin päätöksen jälkeen vetäytyä pois JCPOA-sopimuksesta Iranin valuutan rialin kurssi menetti puolet arvostaan, mikä lienee ollut yksi keskisistä syistä Iranissa alkaneisiin mielenosoituksiin useissa kaupungeissa, myös Teheranissa. EU:n suojelupäätöksestä huolimatta Euroopan maiden liikeyhtiöt ovat vetäytyneet massoittaen pois Iranista saattaen Iranin ennestäänkin heikon talouden valtavan paineen alle.

Näkymät synkkenevät entisestään Iranin hallitukselle, joka kylvää kuolemaa ja tuhoa käskyläistensä kautta Syyriassa – jossa vallankumouskaarti on ohjannut Syyrian presidentti Bashar Assadia teurastamaan omia kansalaisiaan – kuten myös Irakissa ja Jemenissä. Iran käytännössä hallitsee myös ns. Libanonia, jota se valvoo kuuliaisen käskyläisensä Hizbullahin kautta, joka valvoo Libanonin hallitusta ja armeijaa.
Uutiset kertovat Iranin käyvän salaisia keskusteluja Valkoisen Talon kanssa Omanin välityksellä. Sunnuntain Israelin media kertoo Trumpin harkitsevan tapaamista Iranin presidentin Hassan Rouhanin kanssa.
Iranin alkaessa tuntea kipua EU taas kerran pyrkii kiertämään USA:n ja liittoutuvansa Iranin mullahien kanssa, mikä todellisuudessa tarkoittaa Venäjää, Kiinaa ja PohjoisKoreaa - ja minkä vuoksi?

Iran on merkittävä markkinapaikka, ja EU on kadottanut taloudellisen asemansa sosiaalipolitiikkansa vuoksi, mutta tämä blokki tullee selviytymään tästäkin myrskystä, kuten se selviytyi edellisestäkin.
EU lienee sokeutunut näkemään 30 vuotta kestäneen Hizbullahin aktiivisuuden maaperällään, mikä voi vielä kääntyä kummittelemaan sille.
Todisteena Iranin pahuuden levittäytymisestä koko blokin alueelle, on Iranin Itävallassa toimivan diplomaatin pidättäminen terrorihyökkäysten suunnittelemisesta Ranskassa, jonka Pariisin Eiffel-torni on terroristien suosima iskukohde.

Artikkelissa todetaan, että ehkä EU toimii pelkästään kateudesta, suuresta vastenmielisyydestä Trumpia kohtaan.
Brysselin ja Washingtonin välillä ei todellakaan ole rakkaussuhdetta, eikä Amerikan johtaja ole pidätellyt kritisoidessaan traditionaalisia liittolaisiaan.
Mutta EU:n toimiessa pelkästä pahanilkisyydestä, kun kysymys on miljoonien ihmisten elämästä, se on vähintäänkin vastuutonta.
USA:n moraalikompassi näyttää olevan paikallaan, mutta juutalainen kansa on taas kerran hyvän ja pahan rajojen leikkauspisteessä. Ehkäpä tällä kertaa Israelin tehtävä on muistuttaa Euroopan kansoja, mihin raja on vedettävä.
https://www.jpost.com/Middle-East/Has-Europe-become-an-Iranian-tool-to-circumvent-US-sanctions-564288,

Lukijoitten on hyvä muistuttaa mieleen muutamia kuukausia sitten maailman mediassa julkaistu kuva Federica Mogherinista, joka silmät suljettuina suuteli Mahmoud Abbasi suoraan suulle maailman median todistaessa. Tämä puolestaan osoittanee, mihin suuntaan EU:n ulkomaanasioitten johtajan mieli on syvästi suuntautunut, jota hän haluaa myös toteuttaa järjestön sisällä.

06. UUTISIA LYHYESTI
Gazan terroristit avasivat tulen IDF:n sotilaita vastaan tiistaiaamuna Gazan kaistan pohjoisosassa.
IDF:n tankki tulitti tykillään Hamasin tukikohtaan, josta laukaukset ammuttiin sotilaita vastaan, AFP:n raportin mukaan 2 terroristia sai surmansa, sotilaista ei kukaan haavoittunut. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/250160.

Israelin entinen pääministeri Yehud Barak on ottanut tavakseen kirjoittaa Tweet-sivullaan Netanyahua ja hänen hallitustaan halventavia lausuntoja. Jewish Home puheenjohtaja, opetusministeri Naftali Bennett vastasi hänelle: "Jatka vain tweettamistasi, me jatkamme hallitsemista". http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/250158, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/250157,

Kaksi Uuden Israelin säätiön naisvirkailijaa olivat olleet lomailemassa Nuweiban turismikohteessa, ja halusivat palata Israeliin Taban Menachem Begin terminaalin kautta Siinailta lentääkseen Eilatista Jerusalemiin. He ovat Israelin kansalaisia, mutta heillä on syvä kiintymys arabien kysymykseen. Turvallisuusvirkailijat ottivat naiset erikseen ja kuulustelivat heitä – naisten ilmoituksen mukaan myös heidän poliittisesta suuntautumisestaan, minkä poliisi kieltää – neljän tunnin ajan. New Israel Fund rahoittaa tiettävästi Israelissa toimivia NGO-järjestöjä, jotka toimivat pääosin ulkomaisen rahoituksen turvin antaen niille Israelille vahingollisia raportteja.
https://www.jpost.com/Israel-News/New-Israel-Fund-accuses-govt-of-political-harassment-against-activists-564281-37;

Jerusalem 19 -30; Tiberias 26 -37 Suolameri 27 -38; Eilat 26 -40 +C-astetta, aurinkoista, lämpötiloissa ei muutoksia.

Italian saaren Sardinian ylle Välimerellä laskeutuivat tummat pilvet, joista alkaneet rae-ja lumikuurot peittivät maaperän kokonaan 30 sm:n jäisellä peitteellä, lämpötilan laskiessa 7 +C-asteeseen edellisen päivän 35 +C-asteen helteestä.
http://strangesounds.org/2018/08/rare-hail-storm-hits-sardinia-italy-amid-europes-heatwave.html,


















Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021