KESKIVIIKKO 15.11.2017


KESKIVIIKKO 15.11.2017
01. IRANIN 7.3 R-asteen maanjäristys surmasi Iranin virallisen ilmoituksen mukaan ainakin 530 ihmistä Iranissa ja lukuisia Irakissa, sekä haavoitti (kymmeniä) tuhansia ja tuhosi 30 000 kotia. Ulkosalle joutuneet ihmiset ovat värjötelleet kylmässä alkutalven ilmassa virkailijoiden pyrkiessä järjestämään heille suojatiloja, peitteitä sekä vettä ja ruokatarpeita. Maanjäristys sattui vuoristoisessa Kermanshah sekä Irakin Kurdistanin alueilla sunnuntai-iltana.

Iran julisti tiistaina kansallisen surupäivän todeten, että jotkut alueet olivat tuhoutuneet täydellisesti; pari kylää kokonaan.
Viranomaisten mukaan he ovat järjestämässä avustusleirejä kotinsa menettäneille; 22 000 telttaa, 52 000 huopaa ja tonneittain ruokaa ja vettä on toimitettu alueille. IRNA News kertoo, että 30 "Punainen Kuunsirppi" tiimiä on lähetetty tuhoalueille. Alue on harvaanasuttua ja vaikeasti saavutettavissa. Järistys tuntui 20 sekunnin ajan Bagdadissa, sekä myös Israelissa Haifassa ja Tel Avivissa saakka.
Järistys tapahtui 1500 km pitkällä murtumalinjalla Arabian ja Eurasian tektonisilla laatoilla, jotka ulottuvat lounaisIraniin ja koillisIrakiin. Maanjäristykset ovat yleisiä alueella. https://www.timesofisrael.com/iran-earthquake-death-toll-rises-to-530/,
Pääministeri Benyamin Netanyahu tarjosi maan tavan mukaan avustusta sekä Iranille että Irakille, mutta se torjuttiin välittömästi. https://www.timesofisrael.com/israel-offers-medical-aid-to-iran-iraq-after-quake-rocks-region/

02. Israelin ollessa uhattuna sekä pohjoisessa että etelässä IDF pyrkii vakuuttamaan rauhantilaa, mutta jännityksen noustessa IDF valmistautuu pahimman varalle, sillä terrorijärjestöt harvoin noudattavat järjellistä päätöksentekoa. Tasapanotilanne on hauras ja pienikin väärä arviointi voi laukaista jännittyneen tilan. Islamic Jihad ei huomioi lausunnossaan tosiasiaa, että tunneli oli
kaivettu Gazasta Israelin alueelle, ja että sen tarkoituksena oli
saada kommandojoukot Kissufimin juutalaisyhteisöön pantti-vankien saamiseksi. Jihadin lausunnossa Israelia syytetään rauhan-tilanteen särkemisestä ja jännityksen nostamisesta ikään kuin vedoten siihen, ettei IDF:llä ollut oikeutta tuhota Israelin maalle kaivettua hyökkäystunnelia.
Vastauksena jännityksen nousuun IDF asensi yhden Iron Dome patteriston Tel Avivin alueelle ja useita maan keskiosiin. Sekä antanut varoituksia IDF:n kovista vastaiskuista raketti-iskuihin. Khan Younisin pakolaisleiristä Israeliin kaivettu hyökkäystunneli räjäytettiin 30. 10. 2017. Siinä kuoli tunneliin menneet 14 Islamic Jihadin miestä, heidän mukanaan 2 johtajatason henkilöitä.
IDF kaivoi tunnelista 5 ruumista eikä ole antanut lupaa Jihadille kaivaa loput ruumiit tunnelista ennen kuin Hamas palauttaa kahden IDF:n sotilaan ruumiit ja 3 Israelin kansalaista.

Entinen sotilastiedustelun johtaja Amos Yadlin varoitti armeijan suunnittelijoita muistamaan, että potentiaalisesti paljon vaarallisempi uhka on kehittymässä Iranin ja Hizbullahin soluttaessa joukkojaan aivan Israelin pohjoisrajan taakse. Iran rakentaa pysyvää tukikohtaa 50 km:n päähän rajasta. Lauantaina IDF ampui Patriot ohjuksella alas, joka lensi Syyriasta kohti Israelin Golanin kukkulaa. Tämän katsotaan osoittavan, että presidentti Bashar Assad on rohkaistunut saamistaan voitoista sodassa ja rohkenee nyt esittää uhkauksia Israelille.
IDF:n eteläisen alueen komentaja kenraalimajuri Meir Mordechai kehotti Jihadia nielemään kiukkunsa ja jatkamaan kuten ennenkin, sillä esittäessään uhkauksia IDF:lle se leikkii tulella. https://www.timesofisrael.com/threatened-north-to-south-idf-tries-to-keep-calm-while-steeling-for-worst/

03. USA:n ja Venäjän välinen sopimus koskien Syyriaa, ei koskaan maininnut sanallakaan, että Iranin tulee vetää joukkonsa pois Syyriasta, sanoo presidentti Putin. Netanyahu puolestaan sanoo, ettei USA:n ja Venäjän sopimus koske Israelia, ja että hän katsoo Israelilla olevan oikeuden toimia parhaalla katsomallaan tavalla. Lauantaina julkistetun sopimuksen mukaan siinä vaaditaan kaikkien Syyrian eteläosassa taistelevien joukkojen vähentämistä ja lopullista poistamista, mukaan lukien Iranin ja sen kanssa liitossa olevat ainekset. Israelin virkailijoitten mukaan militantit saavat – sopimuksen mukaan - pysyä nykyisissä asemissaan 3 -4 mailin päässä, toisin paikoin 19 mailin päässä rajasta.
USA:n kansallisen turvallisuusneuvoston virkailijoita saapui Israeliin keskustellakseen Israelin vastaavien virkailijoitten kanssa, kuten Reuters raportoi maanantaina.
Venäjän ulkoministeri Sergey Lavrov täsmensi tiistaina, ettei sopimuksessa mainita Venäjän antamista sitoumuksista varmistaakseen, että Iranin kanssa liitossa olevat joukot poistuvat Syyriasta lisäten, että Iranilla on laillinen oikeus olla Syyriassa, kuten Interfax raportoi.
Netanyahu ilmoitti maanantaina, ettei sopimus sido Israelin käsiä. Hän sanoi selvittäneensä sekä Washingtonin että Moskovan ystävilleen, että Israel tulee operoimaan Syyriassa, myös sen eteläosassa, oman ymmärryksensä ja turvallisuustarpeittensa mukaan. Hän vakuutti Israelin turvallisuuspolitiikan noudattavan oikeaa lujuuden ja vastuullisuuden kombinaattia.
Perjantaina läntiset turvallisuusvirkailijat kertoivat BBC:lle, että Iran rakentaa pysyvää tukikohtaa Syyrian armeijan käyttämään tukikohtaan lähellä Al-Kiswah, 8 mailia etelään Damaskoksesta ja 30 mailia Israelin rajasta.
Israelin puolustusvoimien esikuntapäällikkö Gabi Eeisenkot lensi raporttien mukaan torstaina salaa Brysseliin, jossa hän tapasi USA:n Euroopan armeijan komentajan kenraali Curtiss Scaparottin keskustellakseen hänen kanssaan Iranin toiminnasta Syyriassa.
Israel on pyrkinyt tekemään selväksi, ettei se hyväksy Iranilaisia joukkoja Syyriassa. Syyskuussa Haaretz kertoi, että Israel pyysi Yhdysvaltoja ja Venäjää pitämään Iranin ja sen liittolaiset ainakin 30 mailin päässä rajasta, mutta Venäjä hyväksyi vain 3 mailia.
Natanyahu varoitti, että Iran pyrkii rakentamaan pysyviä tukikohtia sekä sisämaahan että Välimeren rannikolle, mitä Israel ei tule hyväksymään. Siinä kytee sodan kipinä valmiina roihahtamaan ilmiliekkiin sopivan tuulen puuskasta. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/US-security-officials-arrive-in-Israel-to-discuss-Syria-border-deal-514285

04. Israelissa liikkuu huhuja, joiden mukaan Saudi Arabia olisi valmis solmimaan diplomaattiset suhteet Israelin kanssa. Se olisi todellinen paukku Lähi-Idässä, minkä harvat kuitenkaan uskovat tapahtuvan lähiaikana. Saudi Arabian nuori ja kärsimätön 32-vuotias kruununprinssi Mohammed bin-Salman voi hyvinkin olla valmis tähän, viitaten hänen radikaaliin tapaansa särkeä kaikkia vuosisataisia uskomuksia ja toimintamalleja, sillä se sopii hänestä saatuun kuvaan.
Saudikuningas Salman kutsui PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin Kairosta kesken Al-Sisin kanssa kymiään neuvotteluja Riyadiin kiireisiin keskusteluihin, joissa Salman sanoi hyväksyvänsä Hamasin ja Fatahin välisen sovintosopimuksen. Hän kehotti vasalliaan "Abbasia joko hyväksymään USA:n Lähi-Itää koskevat
rauhansuunnitelmat tai eroamaan, kuten raportit kertoivat".

PA/PLO:n ulkoministeri Riyad Maliki kertoi kuitenkin WAFA:n mukaan, ettei Saudi Arabia painostanut PA:ta, ja toiseksi, että Salman lupasi Abbasille, ettei suhteita Israelin kanssa normalisoida ennen kuin rauhansopimus on solmittu Israelin kanssa. Maliki kertoi Ruotsin parlamentin puheenjohtajalle ja hänen johtamalleen delegaatiolle Ramallahissa, että "Saudi Arabia tukee täysin PA:n arabien ponnisteluja saavuttaa ratkaisu kansainvälisten sopimusten puitteissa". (Tekstin sisällöstä voi päätellä, että se on Malikin oma versio eikä Salmanin lausunto.)
Sunday Times ja TV-10 kertoivat Riadin ja etenkin kruununprinssi Mohammed bin Salmanin kehottaneen Abbasia suostumaan USA:n hallituksen laatimaan Lähi-Idän rauhansuunnitelmaan. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/PA-Riyadh-wont-normalize-ties-with-Israel-before-Palestinian-peace-deal-514286

05. UUTISIA LYJYESTI
• EU on systemaattisesti vastustanut uusien todella purevien sanktioitten asettamista Irania vastaan sen JCPOA sopimuksen rikkomisten ja ballististen ohjusten testaamisen ja rakentamisen vuoksi. Euroopan monet johtavat yhtiöt ovat solmineet liikesopimuksia Iranin kanssa IAEA:n toistuvasti antamien lausuntojen johdosta, joiden mukaan Iran noudattaa täysin solmimaansa kansainvälistä sopimusta. Presidentti Trump on toista mieltä. Hän syytti jo vaalipuheissaan Irania sopimusrikkomuksista ja lupasi joko peruuttaa sen tai ainakin modifioida sen pahimmat puutteet. Trump sanoo nyt tervehtivänsä tyydytyksellä EU:n suunnittelemia uusia sanktioita. Hän totesi aiemmin Iranin rikkoneen sopimusehtoja, mikä pakottaa USA:n kongressin päättämään ennen vuoden joulukuuta, asettaako se uudelleen Iranin vastaisia sanktioita.
EU puolustelee kantaansa sanoen, että Iranin ohjuskokeilut ja alueen turvallisuuskysymykset tulee pitää erillään Iranin ydinteollisuutta koskevista kysymyksistä, eli JCPOA sopimuksesta, jota EU täysin tukee.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron vihjaisi Gulf-maihin ja Saudi Arabiaan tekemänsä vierailun aikana uusien Iranin vastaisten sanktioiden asettamisesta. Hän esitti huolensa Iranin ohjusteollisuudesta ja sen valmistamien ohjusten järkyttävän alueen tasapainotilaa, mistä on osoituksena Jemenistä Riadin lentokentälle ammuttu ohjus, joka oli iranilaista tekoa. Saudit ampuivat ohjuksen alas Patriot ohjuksella ilman inhimillisiä- tai aneellisia vahinkoja. http://www.jpost.com/International/US-official-says-suggestion-of-new-EU-sanctions-on-Iran-helpful-514211
• Israelissa Juudean ja Samarian asemaa koskeva keskustelu on saamassa täysin toisenlaisen sisällön kuin aiemmin. Tähän saakka Palestiinan valtion perustaminen Israelin sydänalueille on hallinnut kaikkia rauhansuunnitelmia, kuten raporttien mukaan myös Trumpin nimittämä tiimi sanoo, ja harva on uskaltanut esittää toista ratkaisua. Jopa Mahmoud Abbas totesi äskettäin, että jos kahden valtion periaate ei toteudu, hän on valmis keskittymään yhteen valtioon. Fatahin ja Hamasin välinen sovintosopimus voi perustua tähän ennakkoarvioon. Hallituksen Jerusalemin kysymysten ministeri Zeev Elkin totesi yhdessä Juudean ja Samarian yhteisöjohtajien kanssa tiistaina: "Israelin tulee aloittaa suunnitelmien laatiminen Juudeaan ja Samariaan miljoonalle asukkaalle" lisäten: "Tämä tulee tapahtumaan – ainoa kysymys koskee aikaa" Hän arvioi, että se tapahtuu 10 tai 20 vuoden aikana, riippuen rakentamisen vauhdista. Israelin hallitukset ovat pyrkineet hillitsemään "setlementtien" kasvua Juudeassa ja Samariassa asettamalla rakennuskieltoja ja kieltäytymällä antamasta rakennuslupia. Näistä huolimatta väestö kasvaa nopeimmin Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemin itäosissa. Heidän luku-määränsä ovat selvästi yli 400 000, ilman Jerusalemin aluetta. http://www.jpost.com/Israel-News/Elkin-Start-preparing-for-one-million-settlers-in-the-West-Bank-514251.
• Juutalainen "kansavaltio Israel" lakiesitys-keskustelu näyttää politisoituvan Knessetin käsittelyssä, mikä voi viivyttää ellei peräti vesittää sen hyväksymisen. Jotkut pelkäävät lain vaarantavan demokratian ja vastustavat sitä siksi, toiset sanovat sen sortavan vähemmistöjä. Lopulta palataan ikivanhaan kysymykseen: Kuka on juutalainen? Onko se rotuun vai kansallisuuteen tai kieleen perustuva? Toiset sanovat lain korostavan vaatimuksia ulkomailla asuville juutalaisille muuttaa pois "kansojen erämaasta" kotimaahansa.
http://www.jpost.com/Israel-News/Will-Jewish-state-bill-politicize-process-for-defining-who-is-a-Jew-514276
• Arabimies Nimer Jamal, 37. soluttautui arabityöntekijöitten joukkoon voidakseen päästä Israelin puolelle suorittaakseen hyökkäyksensä Har Adarissa syyskuussa, 2017. Hän asui läheisessä Bayt Eurik arabikylässä. Aikaisin keskiviikkoaamuna IDF:n sotilaat ja rajapoliisin yksikkö menivät Bayt Surik arabikylään ja tuhosivat 3 israelilaista murhanneen Jamalin kodin, He eivät tuhonneet rakennusta kokonaan, vain Nimer Jamalin asunnon. https://www.timesofisrael.com/idf-demolishes-home-of-terrorist-who-killed-3-in-har-adar/
• Zimbabwen armeijan johto kyllästyi maassa rehottavaan laittomuuteen ja korruptioon ja otti valvontaansa maan pääkaupungissa Hararessa valtion virastot ja tiedotus-keskuksen partioiden kaduilla rauhattoman yön jälkeen,
Armeija pidätti presidentti Rpbert Mukaben ja hänen vaimonsa asettaen heidät vartioituina kotiarestiin. Armeijan edustaja vakuuttaa, ettei kyse ole vallankaappauksesta. https://www.timesofisrael.com/zimbabwe-army-takes-mugabe-wife-into-custody-controls-capital/
• Ensimmäistä kertaa Israel palkinto myönnettiin "setlementtien", juutalaisasutusten Juudeassa ja Samariassa, tukemiseksi. Opetusministeri Naftali Bennett kieltää, että palkkio menisi toiminnan johtajalle, mutta lisäsi, että se paljastuu valtion 70. itsenäisyyspäivänä. Spekulaatioiden mukaan palkinnon voi saada Zeev Zambish Hever, tunnettu asutustoiminnan johtaja ja Amanan toimirusjohtaja, joka edistää uusien yhteisöjen kehittämistä Juudeassa ja Samariassa, kuten myös vahvistaen entisiä.
https://www.timesofisrael.com/in-first-israel-prize-to-be-awarded-for-promoting-settlements-report/

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 12 -23; Tiberias 16 -29; Suolameri 19 -28; Eilat 17 -31 +C-astetta. Huomenna asteen verran enemmän, aurinkoinen sää jatkuu, välillä pilvistyen.



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021