PERJANTAI 26.05.2017

PERJANTAI 26.05.2017
01. KUHERRUSKUUKAUSI Trumpin ja Israelin välillä on sitten ohi, Trumpin häämatka tehty, ja paluu karuun arkeen alkanut.
Mutta kuten joskus käy, onnen huumassa silmät ovat kiinnitetyt käsillä oleviin asioihin ja unohdettu elintärkeiden avio/avo-sopimusten tekeminen.
Nyt sitten aletaan muistella, mitä se innokas kosija lupasikaan, ja mitä hän nyt häämatkallaan puhui. "Eihän se tällaista pitänyt olla" on pettyneen Israelin havainto karun arjen alkaessa toden teolla.
Ei Jerusalemin tunnustamista Israelin jakamattomaksi ja ikuiseksi pääkaupungiksi: ei Temppelivuoren ja sen Länsimuurin kuulumisesta Jerusalemiin ja Israeliin; ei Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin itäosien kuulumisesta Israeliin, eikä etenkään sinne rakennettujen juutalaisyhteisöjen ja lähiöiden asemasta siinä lopullisessa sopimuksessa, josta Trtump puhuu.
Kaiken kukkuraksi Trump on alkanut heilastella arabien ja PA/PLO:n johtajien kanssa. Saudeille hän lupautui toimittamaan uudenaikaisia aseita 110 miljardin USD arvosta, sekä muita kauppasopimuksia, jotka nostavat toimitusten kokonaisarvon 380 miljardiin USD. Lisäksi Israelin diplomaatit Yhdysvalloissa ovat varoittaneet, että PA/PLO:n lähettien kuiskuttelu Trumpin korvaan on alkanut tuottaa tulosta.
Valkoisen Talon näkemys Israelin ja PA/PLO:n välisessä konfliktissa alkaa yhä enemmän muistuttaa saudien rauhanaloitetta vuodelta 2002, johon PA/PLO:n johto perustaa omat vaatimuksensa: 1967 sotaa edeltävät aselepolinjat Palestiinan valtion rajoiksi; Jerusalemin itäosat uuden arabivaltion pääkaupungiksi; palestiinalaispakolaisten tai heidän jälkeläistensä paluuoikeus entisille asuinsijoilleen, tai hyväksytyn korvauksen maksaminen; korvaus luonnonvarojen käyttämisestä, ja muita vaatimuksia.
PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin vaatimukset olivat Trumpille: uuden kaupungin rakentaminen Israelin täydessä valvonnassa olevalla C-alueelle, lentokenttä sekä lomakeskuksen rakentaminen Suolameren rannalle. Ei tiedetä, mitä Trump lupasi Abbasille heidän tavatessaan Betlehemissä. TRUMPIN tiedetään kuitenkin painostaneen Netanyahua myönnytyksiin kahden-keskisissä neuvotteluissa. Taloudelliset toimet eivät ole riittäviä. Tämän seurauksena Anat Berko (Likud) on laatinut suunnitelmia, joiden mukaan Israel antaa ensiaskeleena muutamien Jerusalemin arabi-enemmistöisten lähiöitten kuntaportaan hoidon PA:lle. Samalla kabinetti päätti asettaa varoja infrastruktuurin, terveydenhoidon, opetusalan sekä yleisen siisteyden kuten roskahuollon palvelujen kehittämiseksi Jerusalemin itäosissa.

Raporttien mukaan USA vaatii enemmän. Se haluaa, että Israel siirtää C-alueita PA:n valvonnan alle Juudeassa ja Samariassa.
Trumpin hallituksen toiveena on rauhankeskustelujen aloittaminen niin pian kuin suinkin, ja siksi se painostaa Israelia yksipuolisiin myönnytyksiin. Netanyahu kiistää TV 10:n antamat tiedot väärinä. Ei tiedetä, mitä myönnytyksiä USA vaatii Abbasilta. Trump kuitenkin muistutti palkan maksamisesta terroristeille. PA:n terroristin Länsirannalla murhaaman yeshiva-opiskelijan Ezra Schwartzin äiti Ruth Schwartz , valitti YK:n istunnossa, että PA maksaa hänen poikansa murhaajalle Mohammed Abed Odeh Harubille tuhansia USD kuukaudessa, ja vaati sen lopettamista.

Jouduttaakseen neuvottelujen alkamista Trump lähetti Lähi-Idän erityislähettiläänsä Jason Greenblattin uudelleen Israeliin. Hän saapui maahan torstai-iltana. Greenblattin ja Jared Kushnerin tehtävänä on yhdessä laatia suunnitelma, mihin suuntaan tästä edetään. Valkoinen Talo kuitenkin varoittaa kiirehtimästä liikaa.
Kahden valtion periaate puuttui myös Trumpin pitämien puheiden aihepiiristä, mikä antaa aiheen otaksua, että harkittaisiin muitakin vaihtoehtoja.
http://www.timesofisrael.com/us-said-to-be-pushing-israel-to-transfer-parts-of-west-bank-to-pa/, http://www.timesofisrael.com/slain-us-students-mother-to-un-pa-must-stop-paying-my-sons-killer/.http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/Trumps-envoy-returns-amid-push-to-renew-direct-talks-493972, http://www.timesofisrael.com/cabinet-to-discuss-50-million-improvement-plan-for-east-jerusalem/,
PA/PLO: puheenjohtaja Abbas kertoo antaneensa Trumpille toiveen, että USA puuttuisi syömälakossa olevien terroristien


ahdinkoon Israelin vankiloissa ja varmistaisi, että heidän kohtelunsa täyttää inhimilliset vaatimukset. Vankilaviranomaisten mukaan heitä kohdellaan kansainvälisten sääntöjen mukaan. http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/Trumps-envoy-returns-amid-push-to-renew-direct-talks-493972

02. UUTISIA LYHYESTI
• Presidentti Trumpin vierailu Vatikaanissa, jossa hän tapasi epätavallisen jäätävä-ilmeisen paavi Francis I:n. Vierailuaika oli epätavallisesti 8.30 aamulla ja keskiviikkona, sekin epätavallinen. Paavi arvosteli Trumpia vaaliaikana, mihin Trump vastasi silloin kärkevästi. Vatikaani luonnehti vierailua korrektiksi, mutta Trump mahtavaksi. Tavanmukaisia lahjoja sentään vaihdettiin, Trump sai oliivipuu-veistoksen muistuttamaan rauhanajatuksesta. Paavi kyseli Melaneilta, mitä tämä syöttää Donaltille – viitaten hänen ylipainoonsa.
Paavin kesän ohjelmassa on vierailu Lähi-Idässä ja Israelissa painottaakseen rauhansopimuksen tärkeyttä. http://www.timesofisrael.com/israel-vatican-in-talks-for-possible-papal-visit-to-push-peace-report/
• Entinen senaattori Joe Liberman (Connecticut) oli Trumpin johtava ehdokas FBI:n johtajaksi, haastatellen häntä viime viikolla. Liberman kuitenkin ilmoitti peruuttavansa ehdokkuutensa kuten monet muut ennen häntä. http://www.timesofisrael.com/lieberman-latest-candidate-to-withdraw-from-fbi-director-search/
• Jared Kushner kehottaa presidentti Trumpia kiistämään oikeuskanslerin Rod Rosensteinin entisen FBI:n johtajan Robert Myllerin nimittämisen johtamaan tutkimuksia Venäjän osuudesta 2016 vaaleihin. http://www.timesofisrael.com/kushner-urged-trump-to-challenge-russia-probe-head-report/
• Presidentti Trump sanoi saksalaisten autonmyynnin vähentämiseksi USA:ssa, että saksalaiset ovat hyvin pahoja, myyden tuhansia autoja USA:ssa Hän keskusteli torstaina EU:n comission presidentin Jean-Claude Junckerin ja muiden johtajien kanssa, raportoi Der Spiegel. http://www.timesofisrael.com/slamming-car-sales-trump-reportedly-says-germans-very-bad/
• Manchesterin pommi.iskun seurauksena sekä pääministeri Thereza May että labourjohtaja Jeremy Corbyn keskeyttivät vaalityönsä, mutta päättivät nyt jatkaa niitä. Poliisi pidätti Tripolissa murhaajan isän ja veljen, ja pyrkii hajottamaan Libyassa päämajaansa pitävän verkoston, joka oli iskun takana. Mahchesterin pommi-iskussa sai surmansa 22 ihmistä, useimmat heistä nuoria ja lapsia, sekä haavoitti kymmeniä. Poliisi pidätti 8 epäiltyä. ISIS otti vastuun iskusta. http://www.timesofisrael.com/election-campaign-resumes-after-manchester-attack/
• Terrorijärjestö Hamas teloitti Gazassa kolme miestä, yhden ampumalla, kaksi hirttäen, syyttäen heitä järjestön johtajiin kuuluneen Mazen Faqhan surmaamisesta. Hänet ammuttiin 24. maaliskuuta kotinsa edessä Gazassa. http://www.timesofisrael.com/hamas-executes-3-members-accused-of-killing-terror-leader/
• Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah kutsui presidentti Trumpia rasistisimmaksi presidentiksi muslimeja vastaan. Tämä oli vastaus Trumpin esittämään uhkaukseen tuhota se kuten sen tärkein tukija Iran. "Uhkaukset teloituksesta tai kuolemasta eivät pelota meitä" hän julisti juhliessaan Israelin Libanonin eteläosista vetäytymisen 17.vuosijuhlaa. USA, Kanada ja Australia pitävät Hizbullahia terrori-järjestönä, EU vain sen sotilaallista toimintaa. http://www.timesofisrael.com/hezbollah-calls-trump-most-racist-president-towards-muslims,
• Israel vähentää sähkön toimituksia Gazaan, koska PA ei ole maksanut toimituksia. COGAT sanoo, että Hamas on enemmän kiinnostunut terrorin rahoittamisesta kuin polttoöljyn ostamiseksi sähkön valmistamiseksi. http://www.timesofisrael.com/israel-to-reduce-electricity-to-gaza-after-pa-refuses-to-pay/
• Tuoreen gallupin mukaan 78 % israelilaisista ei usko rauhan mahdollisuuteen; 21 % pitää sitä mahdollisena; 76 % sanoo ei mitään mahdollisuutta, 3 % ei osaa sanoa. http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/78-percent-of-Israelis-Peace-not-possible-493983
• Media Lähi-Idässä suhtautuu suhteellisen myönteisesti Trumpin puheisiin 55 arabimaiden johtajan kanssa Riyadissa. JP kutsuu häntä nimellä "Trump of Arabia". Hänen Lähi-Idän maitten historian tuntemuksensa epäilyttää heitä kuten monia muitakin.
http://www.jpost.com/Middle-East/Trump-of-Arabia-Middle-East-media-responds-to-presidents-historic-visit-493833,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 16 -25; Tiberias 18 -32; Suolameri 26 -35; Eilat 23 -35. Taivaankansi pysyttelee aurinkoisena, lämpötila nousee 31 asteeseen huomenna. Kinneretin vedenkorkeus on 213,04, laskien 1 sm päivässä.
USA:n perhesuunnittelun abortin aktiivisuorittajat laskivat karmeaa leikkiä abortoimiensa sikiöitten ja lasten kustannuksella. Videoiduissa tilanteissa monet heistä muistelivat nauraen, miten abortoitujen lasten ruumiin kappaleita, päitä ja silmämunia pyöri heidän syliinsä. http://www.lifenews.com/2017/05/25/video-catches-planned-parenthood-abortionist-joking-about-eyeballs-from-aborted-babies-rolling-into-our-laps/,







Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019