KESKIVIIKKO 27.04.2016

KESKIVIIKKO 27.04. 2016
01.EILEN tiistaina ennusteiden mukaan oli lämpöä reilut 33 astetta, mikä alkoi tuntua myös sisätiloissa iltapäivän aikana, vaikka ikkunat ja ovet pyrittiin pitämään suljettuina. Tänään sitten lämpötila heilahtaa reilut 9 astetta alaspäin, eli päivän korkein lämpötila jää jonnekin 24 asteen tienoille, yölämpötilan jäädessä 16 asteeseen, vaikka mittarimme näytti kuuden maissa 19 astetta, mutta se näyttää aina vähän kotiin päin. Ilma tuntui aamutuimaan kovin kostealta, ja Tarja Michal raportoi, että aamulenkin aikana tihkutti vettä. Lämpötila pysytellee 24 asteen tuntumassa, mutta lauantaina lukemat ponnahtavat 16 -27 +C-asteen lukemiin.

02.Raportit kertovat, että Galileassa on syttynyt useita metsäpaloja, jotka kuuman ja kuivan sään aikana leviävät nopeasti.
Tämä on jokakeväinen ilmiö, usein niitä sytyttävät arabiterroristit, mutta poliisin saamien vihjeiden mukaan nyt syttyneet palot ovat voineet saada alkunsa retkeilijöitten huolimattomasti sammuttamista nuotioista.
ISRAELIN palokuntien komentaja luutnantti Shahar Ayalon sanoi, että perjantaista lähtien on raportoitu 1 500 palon syttymisestä, lisäten, ettei helleaallolla ole mitään tekemistä syttymisen kanssa. Hän syyttää ihmisten huolimattomuutta ja varomattomuutta useimpien palojen syttymissyyksi. Luku on 3 kertaa enemmän kuin normaalistui tähän aikaan vuodesta.
Kolme suurinta paloa raportoitiin Gan Yavne, Emek Israel ja Galilean läntisillä alueilla. Tiistaina 20 palokunta ja kuusi sammutus-lentokonetta olivat toiminnassa palojen sammutus-töissä. Satoja dunameita pensaikkoa ja maan suurimmista banaani-viljelmistä olivat joutuneet tulen saaliiksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211459#.VyBFrFRxfhQ

03.RAPORTIT kertovat myös, että Jerusalemin vanhakaupunki oli lähes tyhjä kansalaisten pyrkiessä matkustamaan rauhallisemmille tienoille Galileaan, Juudeaan ja Samariaan. Eilen tiistaina pidettiin Länsimuurilla kuitenkin juutalaisten pappien suorittama kansanlaisten siunaustilaisuus vahvan poliisivartion suojassa. Raporttien mukaan tilaisuuteen oli ahtautunut arviolta 50 000 ihmistä.
Tilaisuus voitiin suorittaa ilman suurempia häiriötekijöitä. Naiset muurilla, WoW, halusivat järjestää oman siunaustilaisuutensa muurin edustalla, mutta oikeuskansleri kielsi sen.
Poliisi oli asettanut 3 500 poliisia normaalivahvuuden lisäksi varmistamaan rauhantilan jatkumisen vanhassa kaupungissa ja etenkin Temppelivuorella, jonne kansanedustajilta ja korkeilla virkailijoilta oli kielletty nousu juhlapyhien aikana.

Poliisia ja virkailijoita syytetään juutalaisten diskrikisoimisesta, koska muslimit saavat rukoilla, tehdä sinne piknikretkiä ja jopa järjestää nuorten potkupallomatseja Temppelivuorella, mutta juutalaisilta rukoileminen on kielletty heidän pyhimmällä kohteellaan Temppelivuorella, jossa yleisen käsityksen mukaan juutalaisten ensimmäinen ja toinen Temppeli sijaitsivat. Jordanian hallitus, jolle uskottiin Temppelivuoren päivärutiinin hoito 1967 kuuden päivän sodan jälkeen Israelin pidättäessä hallinta-oikeuden, esitti uuden syytöksen Israelille rauhan rikkomisesta Vuorella uhaten samalla voimakkailla vastatoimilla.

POLIISI on pidättänyt ainakin 13 juutalaista Temppelivuorella syyttäen heitä rukoilemisesta tai muista "rauhattomuuksista" Vuorella. Yleensä heille annetaan porttikielto Vuorelle tai Jerusalemiin määräajaksi. Eilen kaksi juutalaista pyhiinvaeltajaa kumartui rukoilemaan, mikä sai paikalla olleet muslimit hyökkäilemään poliisia ja juutalaista ryhmää vastaan. Tilanteessa tyrkittiin ja ohjattiin muslimeja poistumaan juutalaisryhmän läheltä, mutta tilanne rauhoittui ilman vakavampia seurauksia.
Poliisi pidätti 2 islamin wakf-säätiön virkailijaa hyökkäyksistä juutalaisia vastaan, ja samoin 9 juutalaista väittäen heidän rikkoneen poliisin laatimia kirjoittamattomia sääntöjä.
Tiistain aikana Vuorelle nousi 825 vierailijaa, heistä 557 turisteja, ja 268 israelilaista. Poliisi vakuuttaa jatkavansa omaksumaansa toimintamallia, jolla pyritään säilyttämään rauhantila Vuorella, vaikka sillä boikotoidaankin juutalaisia palvojia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211443#.VyBN4lRxfhQ
04.Pessahin kunniaksi IDF suojasi satojen juutalaisten pyhiin-vaeltajien pääsyn Hebronin muslimialueella sijaitsevalle raamatullisen tuomarin Othniel ben Kenazin hautakammiolle.
Hän toimi tuomarina Israelissa Joosuan kuoleman jälkeen.

Alue jossa hautakammio sijaistee, kuului Hebronin juutalaisyhteisölle, kunnes arabit järjestivät kaupungissa juutalaisten massamurhan ja etnisen puhdistuksen 1929, minkä seurauksena englantilaiset evakuoivat kaikki juutalaisasukkaat Hebronista. Hyökkäykset juutalaisia olivat seurauksena englantilaisen kuvernöörin Samuelin asettaman Jerusalemin imaamin Hajj Amin al-Husseinin aloittamasta kiivaasta juutalaisvastaisesta kiihotuksesta. Hajj Amin pakeni maailmansodan aikana Saksaan päästen Hitlerin suosioon, joka suunnitteli Lähi-Idän valtaamista Afrikasta käsin. Hajj Amin suunnitteli kuolemanleirejä juutalaisille myös Palestiinaan.

JUUTALAISEN prikaatin komentaja kertoi, että matka Othniel ben Kenazin haudalle järjestettiin onnistuneesti useassa vaiheessa erittäin tiukkojen turvallisuus-toimien alla. Hän kertoi olleensa syvästi liikuttunut nähdessään satojen israelilaisten ja ulkomailta tulleiden pyhiinvaeltajien sekoittumisen yhteisesti osoittamaan kunnioitustaan Israelin ensimmäiselle tuomarille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211457#.VyBQElRxfhQ

05.UUTISIA LYHYESTI
·        Juutalaisnaiset haluavat armeijaan usein enemmän motivoituneina kuin miehet, mutta fyysiset ominaisuudet asettavat rajoituksia joukko-osastoista. http://www.timesofisrael.com/more-women-opt-for-artillery-but-not-all-will-make-it/
·        USA:n republikaanien pääehdokas Donald Trump iloitsee voitettuaan viiden alueen vaalit, että republikaanien sisäinen taistelu on ohi, hän on nyt ainoa ehdokas. Hän vähättelee Hillary Clintonin mahdollisuuksia todeten, että jos Hillary olisi mies, hän saisi korkeintaan 5 % äänistä. http://www.timesofisrael.com/trump-its-over-im-the-presumptive-nominee/
·        USA aloitti cyber-sodan Islamin valtiota vastaan, Bagdadissa oleileva kenraali Peter Gersten sanoo armeijan käyttävän erittäin hienovaraisia järjestelmiä, ja tulokset ovat tehokkaita. Puuttumatta yksityiskohtiin hän toimien perustuvan erinomaiseen yhteistoimintaan, mikä tuo erinomaisia tuloksia. http://www.timesofisrael.com/us-army-carrying-out-cyber-strikes-on-islamic-state/
·        Gazan keskenkasvuiset lapset opettelevat leikkiveitsin ja - asein väkivaltaisia yhteenottoja IDF;n sotilaita vastaan, joita näytetään julkisesti PA:n TV-kanavilla. Pienet pojannulikat on puettu sotilaallisiin maastopukuihin ja heitä koulutetaan armeijan ohjesääntöjen mukaan. Siinä koulutetaan uusi rauhan sukupolvi, jolle juutalainen on apinoitten ja sikojen sekasikiö, ja ilkein ja pahin vihollinen, joka tulee tappaa missä ikinä tapaat hänet. http://www.timesofisrael.com/gaza-kids-put-on-play-about-stabbing-killing-israelis/
·        YK:n turvallisuusneuvosto sanoo olevansa syvästi huolestunut pääministeri Netanyahun vakuutettua äskettäin, että Golanin kukkulat pysyvät ikuisesti Israelin valtion osana. Turvallisuusneuvosto esitti Kiinan edustajan Liu Jieyiin toimiessa kiertävänä puheenjohtajana, että Netanyahun vakuutus on tyhjän arvoinen eikä vastaa todellisuutta. Hän viittasi TN:n päätökseen vuodelta 1981, jolla mitätöitiin Israelin hallituksen päätös ulottaa Israelin laki ja oikeudet Golanin kukkuloille. Israelin ulkoministeriä julkaisi vastineen, jossa se kyselee: "Kenelle Israelin tulisi luovuttaa Golanin kukkulat? Hizbullahille vai Islamin valtiolle? YKTN:n päätös ei vastaa todellisuutta". http://www.timesofisrael.com/israeli-hold-on-golan-null-and-void-un-security-council-says/
·        Saudi Arabia on avautumassa monin tavoin. Turismia pyritään edistämään ja romuttamaan käsitys saudista suljettuna valtiona. Naisten osuutta pyritään lisäämään talousasioitten hoidossa ja heidän osuuttaan korkeampaan opiskeluun ja virkatehtäviin tuetaan valtion varoin. Saudi Arabian kruununprinssi Mohemmed Bin Salman, joka pitää useita avain tehtäviä käsissään – häntä kutsutaan nimellä Mr.Everything, herra kaikkea – julkaisi suunnitelman saudien monarkian uudistamisesta perusteellisesti, mihin kuuluu luopuminen öljysidonnaisuudesta ja siirtymisestä sähkön käyttämiseen voimanlähteenä. Tämä sattuu yhteen Kiinan tavoitteille kehittää kokonaan sähkökäyttöinen auto, jota markkinoitaisiin sekä USA:ssa että Kiinassa. Se tulisi olemaan puolta halvempi kuin nykyiset mallit ja lopulta sitä voitaisiin jakaa kansalle ilmaiseksi, todellinen kansanauto. http://www.timesofisrael.com/once-a-hidden-kingdom-saudi-arabia-to-open-doors-to-tourists/
·        PA pystyttää 20 jalan korkuisen patsaan Nelson Mandelasta, jota pidetään Marwan Barghoutin esikuvana Nobelin rauhan palkintoa ja maansa vapautumisesta apartheidista lähtien. Toinen ryhmä puuhaa Jasser Arafatin patsasta tai joitain muuta muistomerkkiä Abu Goshiin. http://www.timesofisrael.com/palestinians-unveil-20-foot-mandela-statue-in-ramallah/
·        Poliisi ja IDF pidättivät 3 PA:n arabia Nablusista, jota suunnittelivat terrori-iskua Jerusalemissa pessahin aikana. Heidät pidätettiin yön aikana Jebel Mukaber-lähiöstä Jerusalemin itäosassa. http://www.timesofisrael.com/security-forces-nab-3-palestinians-said-to-be-plotting-jerusalem-attack/
·        IDF:n sotilaskuorma-auto otti waze liikenneohjausta käyttäen väärän tien ja ajoi keskelle Beit Fajjar arabikylää, jossa sitä kivitettiin ja kolhittiin. Autossa olleet kaksi sotilasta säilyivät vammoitta pystyen ajamaan pois kylästä. http://www.timesofisrael.com/soldiers-take-wrong-turn-come-under-attack-in-palestinian-village/
·        USA:n ilmavoimien sotilaat yrittävät soveltaa IDF:n Gazassa käyttämää "knock on the roof" (koputus kattoon) eli ampua ensin varoitus-laukaus kattoon ja sitten varsinainen isku taloon. Testi Irakissa ei täysin onnistunut, koska arabinainen juoksi taloon ensin poistuttuaan sieltä varoituslaukauksen jälkeen, mutta palaten joutuakseen todellisen ilmaiskun uhriksi. Kansa pitää valistaa ja taas valistaa. http://www.timesofisrael.com/us-tries-fails-to-mimic-israeli-roof-knock-bomb-warning-in-iraq/
·        IDF:n komentajat Juudeassa ja Samariassa varoittavat, että väkivalta-aallon ensimmäinen vaihe "lapset puukkojen kanssa", joka vaati vain 34 kuollutta ja satoja haavoittuneita, oli vain ensimmäinen vaihe, mutta että sen toinen vaihe tulee olemaan paljon vaarallisempi. Toinen intifada 2000 -2005, Oslo-sota, vaati arviolta 1300 israelilaisen hengen ja useiden tuhansien haavoittumisen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211482#.VyB0HFRxfhQ





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021