KESKIVIIKKO 04.02.15

KESKIVIIKKO 04.02.15
1.       TÄNÄÄN luvataan puolipilvistä säätä, joka ennusteen mukaan jatkunee ennusteajan eli ainakin lauantaihin saakka. Mittari näytti aamulla 8 astetta lämpöä, joka päivän kuluessa noussee 14 -16 asteen nurkille. Tuulen ansiosta sää tuntui kuitenkin kovin viileältä aamulla. Sateita ei luvata tämän ennusteajan aikana. Lämpötiloissa tapahtunee pientä nousua ja laskua. Lämpötilat tänään: Jerusalem 9 -14; Tiberias 12 -19; Suolameri 15 -22; Eilat 12 -24 +C-astetta.
Haluan tässä yhteydessä muistuttaa, että raportit ilmestyvät nykyisen käytännön mukaan sunnuntaina, keskiviikkona ja perjantaina. Jos joku muu järjestely tuntuu paremmalta, pyydän esityksiä. Olen pakosta joutunut alistumaan siihen, etten ole yhtä notkea tulemaan ja menemään kuin nuorena poikana.
Jos Gavriblock ei avaa tekstejä kuten aiemmin, se johtunee siitä, että Google pidättää tekstin väittäen, että jotakin siinä ei ole turvallista. Artikkelit avautuvat painamalla arkistonappia v. 2015 kohdalta.
2.       ISLAMIN VALTIO osoittautuu yhtä raakalaismaiseksi kuin katolisen kirkon aikoinaan harjoittama käytäntö toisinajattelijoiden, kirkon asemaa tai kunniaa loukkaava tai muuten vain kirkon papiston kanssa nenäkkäin joutuneitten polttaminen elävältä. Lehtien artikkeleissa on aiemmin kerrottu erityisesti nuorten tyttöjen ja naisten silpomisesta oman miehekkyytensä nostamiseksi, mutta ilmeisesti pidättämiensä ihmisten julkinen teurastaminen irrottamalla heidän päänsä ei ollut enää tarpeeksi raflaava toimi, joka olisi päässyt uutisten otsikoihin, ja siksi tarvittiin uusia keinoja. Teurastusvuorossa oli heidän alas ampumansa hävittäjäkoneen jordanialainen pilotti, josta neuvoteltiin hänen vaihtamisekseen Jordanian pidättämiin IS:n jäseniin, mutta IS vaatii verta ja näyttäviä suorituksia, mitä vaihtokauppa ei tarjonnut. Hänet poltettiin häkissä elävänä, josta otettu karmiva video julkistettiin internetissä.

Jordanian kuningas Abdullah II keskeytti USA:n vierailunsa ja palasi kotiin hoitamaan teurastuksen jälkipyykkiä. Jordania on mukana USA:n johtamassa ISIS-joukkojen vastaisessa kampanjassa Saudi Arabian ja Irakin tapaan.
Ensimmäiseksi vastavedoksi Jordania teloitti kaksi pidättämäänsä IS:n taistelijaa, mutta käytti siistimpää ja nopeampaa tapaa hirttäen heidät. Toinen heistä oli nainen ja potentiaalinen itsemurhaterroristi Sajida al-Rishawi, toisen nimi Ziad al-Karbuli. Abdullah tapasi ennen kotimatkaansa presidentti Obaman, joka tuomitsi IS:n suorittaman jordanialaisen pilotin polttoteloituksen. Kuningas Abdullah II lupaa, että Jordanian vastaus tulee tärisyttämään maata. IS oli vähän aiemmin teloittanut kaksi japanilaista, mistä Japani virallisesti ilmoitti, ettei se koskaan unohda tätä.

Islamin valtion edustajat kertoivat sen alkuvaiheissaan, että se pyrkii hoitamaan ensin kotoisen kentän muodostaakseen vahvan tukiaseman, ja vasta sen jälkeen suuntaavansa toimintansa rajojen ulkopuolelle. Ensimmäisiä vähäisä yhteenottoja sillä on ollut Saudi Arabian ja Jordanian rajalla sekä Libanonissa, jonka sisäinen turvallisuus ja järjestys ovat pahasti sekaisin osan siitä ollessa Hizbullahin täydessä valvonnassa, osan Libanonin hallituksen ja armeijan turvatakuiden alla. Saudit tukevat Libanonin hallitusta, ja USA toimittaa sille aseita, joista osa valuu Hizbullahille, jolla on veto-oikeus maan hallituksessa.
IS:n kannattajien perustamia soluja on paljastettu eri puolilla maailmaa, Siinailla, Gazassa, Israelissa, Englannissa, Euroopan maissa ja myös USA:ssa. http://www.timesofisrael.com/jordan-executes-2-al-qaeda-prisoners-after-is-kills-pilot/
3.       YK:n ihmisoikeusneuvoston nimittämä kanadalainen professori, tuomari William Schabas lähetti eroamiskirjeensä UNHRC neuvostolle maanantaina todeten, että se astuu voimaan välittömästi. Syyksi hän ilmoitti julkisuuteen nousseita väitteitä, että koska hän oli toiminut PA/PLO:n lainopillisena neuvonantaja ja että hän olisi siten esteellinen toimimaan ja johtamaan puolueettomana asiantuntijana Gazan kesäsotaa tukivan komitean puheenjohtajana.
Pääministeri Netanyahu ja ulkoministeri Lieberman kritisoivat kovin sanoin Schabasin valintaa komitean johtoon, joka puolestaan kutsui heidän kritiikkiään epätavallisen naurettavaksi vakuuttaen, että syytteet häntä vastaan ovat vääriä.

UNHRC toimi ripeästi nimittäen Schabasin tilalle komitean johtoon New Yorkin korkeimman oikeuden entisen tuomarin Mary McGowan Davisin, joka toimi puheenjohtajana vuoden 2008 -2009 Israelin ja Hamasin välistä sotaa tutkivassa YK:n asettamassa komiteassa. Davisin uskotaan suhtautuvan Israeliin puolueettomammin kuin Schabasin, mutta komitean tutkimusvaihe on jo suoritettu ja vuorossa on nyt raportin laadintavaihe. Siitä selvinnee, miten komitea sai tarvitsemansa todisteet ja keitä se kuulusteli, mutta Israelin johto epäilee, ettei raportin sisältö tule muotoutumaan myötämielisemmäksi tai edes puolueettomaksi Israelia kohtaan. Komitean raportti julkistetaan tämän hetken tietojen mukaan 23.maaliskuuta 2015. http://www.timesofisrael.com/ny-judge-takes-over-un-gaza-probe-after-israel-critic-resigns/
4.       P5+1 maiden ja Iranin väliset neuvottelut koskien Iranin ydinsuunnitelmaa ovat joutumassa kriisitunnelmaan neuvotteluille sallitun ajan alkaessa kulua umpeen. Iran ei halua vähentää asentamiensa sentrifugien määrää, mutta voi sopia pienentämään niiden tehoa. Asiantuntijat varoittavat, että sentrifugien tehon lisääminen vie paljon vähemmän aikaa kuin niiden asentaminen tarkoittaen tällä sitä, että Iran voi niin halutessaan nopeasti palauttaa sentrifugien täystehon.
Iranilla on jo valmiiksi rikastettua uraania paria atomipommia varten, mutta Iranin neuvottelijat vakuuttavat, että sitä tarvitaan lääkinnälliseen toimintaan. Iran on myös vihjaillut, että se voi muuttaa osan rikastetusta uraanista polttoainekäyttöön.

IRANIN presidentti Hassan Rouhani oli varsin toiveikas, että sopimus pystytään vielä saamaan allekirjoituskuntoon määräajassa, koska ”länsimaat ovat havainneet, että niiden tulee tunnustaa Iranin kansan lailliset oikeudet”.
Neuvottelut ovat yhä enemmän kehittyneet USA:n ja Iranin välisiksi P5+1 muiden jäsenten Venäjän, Kiinan, Ranskan, Englannin, Saksan ja YK:n seuratessa sivusta, koska USA:n ja Iranin väliset suhteet muodostavat sopimuksen synnyn ytimen.
Iranilla lienee nyt lähes 10 000 sentrifugia käyttökunnossa, mutta Iran haluaa niiden määrän nostamista 19 000, joka tarvitaan sen nopeasti kehittyvän teollisuuden ja syrjäseutujen sähköistämisen tarpeisiin. USA on valmis myöntämään luvan 4 500 sentrifugalle, mutta se ei tyydytä Iranin vaatimuksia.
Mahdollista kompromissiesitystä on tarkoitus käsitellä perjantaina alkavan Mynchenin turvallisuuskokouksen yhteydessä. http://www.timesofisrael.com/us-iran-discussing-nuclear-talks-compromise/
5.       RAJUSSA liikenneonnettomuudessa Negevissä sai surmansa 8 beduiininaista, jotka olivat palaamassa kotiinsa osallistuttuaan tilaisuuteen Al-Aksa moskeijassa.
Huran kaupunki, josta naiset olivat pääosin kotoisin, julisti virallisen suruajan heidän muistokseen. Onnettomuudessa 28 muuta bussissa matkustanutta naista haavoittui.
Onnettomuuden aiheutti traktori, joka lipui pois omalta kaistaltaan tiellä no 31 lähellä Lehavimiä, ja joka kuljetti toisia traktoreita. Poliisi epäilee kuljettajien ajaneen holtittomasti kapealla tieosuudella, josta on esitetty valituksia useasti ennenkin. Poliisi pidätti sekä traktoria ajaneen kuljettajan, jolla oli ennestään 100 liikennerikosta, että myös bussin kuljettajan. Poliisi epäilee, että traktorin perässä traktoreita kuljettava lavetti tai traktori oli sallittuja sääntöjä leveämpi. Bussin toinen kylki murskaantui lähes täysin traktorin kolhiessa sitä ohitustilanteessa.

LEHAVIMIN alueneuvoston puheenjohtaja Eli Levi sanoi varoittaneensa liikenne-ministeriötä tieosuuden vaarallisuudesta vain tunteja ennen onnettomuutta. Tiellä on kaksi liikennekaistaa ja pientareet ovat kapeat. Bussin kuljettaja syytti traktoria onnettomuudesta. Paikalliset asukkaat valittavat, ettei heidän kaupungissaan ole riittävää infrastruktuuria, minkä johdosta usein sattuvien liikenneonnettomuuksien hoitoa on vaikea järjestää. http://www.timesofisrael.com/after-deadly-crash-bedouin-town-marks-day-of-mourning/
6.       TRANSASIA yhtiön matkustajakone 58 matkustajaa sisällään epäonnistui nousussaan päätyen jokeen. Pelastusoperaatio on vielä kesken, mutta 28 ihmisen uskotaan saaneen surmansa koneen syöksyssä Taiwanissa.
Propellein varustettu matkustajakone ART-72-600 lensi kyljittäin toinen siipi maata viistäen ollen vähällä osua Taiwanin vilkasliikenteiseen valtatiehen no 1 ja jatkaen syöksyään Keelung-jokeen jääden osittain veden yläpuolelle vain runsaan 20 metrin päähän joen rannasta.
Pelastusoperaatioon osallistuneet epäilevät, että koneen sisälle on voinut jäädä puristuksiin koneen matkustajia ja henkilökunnan jäseniä.  
Kinmenin lentokenttä on säännöllisesti käytetty välietappi Taipein ja Kiinan Fucianin välillä. Koneessa oli sekä kiinalaisia että taiwanilaisia matkustajia.
Pelastusoperaatiota johtava Taipein palokunnan komentaja ei anna toivoa 31 vielä kateissa olevan löytämiseksi hengissä.
Kone kuului saman yhtiön laivueeseen, jonka koneet ovat kärsineet useita onnettomuuksia viime aikoina. Viimeksi 23. heinäkuuta yhtiön operoima kone joutui onnettomuuteen Penchu-saarilla surmaten 48 ihmistä taifuunin jälkeen, jotka ovat edelleen tutkimusten kohteina.  http://www.timesofisrael.com/12-killed-in-taiwan-as-plane-plunges-into-river/
7.       UUTISOTSIKOITA
·         Korkea Fatahin virkailija, PA:n hallituksen liikunta-asiain ministeri Jibril Rajoub päästi ilmoille oman pahan henkensä helpottaakseen omaa oloaan. Rajoub on Fatahin keskuskomitean varasihteeri ja johtaa PA:n ylintä neuvostoa urheilu- ja nuorisoasioissa. Hän antoi haastattelun ”Venäjä Nyt” TV:lle, jonka käänsi MEMRI. Rajoub väitti, että ”Israel harjoittaa valtion-terrorismia, rikkoo ihmisoikeuksia eikä välitä YK:n lausunnoista”. ”Netanyahu on 1940-luvun natsismin vääristymä. Hänet on eristetty, koska ihmiset huomaavat hänen rasisminsa aiheuttaman vaaran rauhalle ja globaalille turvallisuudelle. Hän reagoi kriiseihin fasistisella, natsien rasistisella tavalla”. Hän vertasi Netanyahua Hitleriin noudattaen natsimallia. ”Hän puhuu turvallisuudesta. Kun Hitler miehitti Puolan, hän myöskin käytti turvallisuutta verukkeenaan”. Hän vaati maailmaa antamaan Netanyahulle ”punaisen kortin”. Hän lisäsi syytöksiinsä, että jokainen PA:n arabi on Netanyahun ja Naftali Bennettin iskulistalla, jossa ensimmäisenä on PA:n puheenjohtaja Mahmouid Abbas kehuen, miten tämä johtaa kaadereitaan viisaudella tasapuolisesti. Netanyahun ahdistaessa miehityksellä Abbas antaa kuoliniskun hänen, Bennettin ja heidän joukkonsa harjoittamalle rasismille, fasismilla ja natsismille. ”Me otamme uhkaukset vakavasti, sillä nuo profeettojen surmaajat ovat niitä, jotka surmasivat Arafatin, Yassinin, Mustafan ja vangitsivat Barghoutin, vahingoittaen kaikkia johtajia”. http://www.timesofisrael.com/senior-fatah-official-compares-netanyahu-to-hitler/ Tämä mies on yksi Abbasin seuraajaehdokkaista.
·         Argentiinan murhattu syyttäjä Alberto Nisman oli laatinut valmiiksi ennen kuolemaansa presidentin vangitsemismääräyksen epäiltynä osallisuudesta todisteiden salaamisesta vuonna 1994 AMIA juutalaiskeskuksen pommittamisesta Buenos Airesissa, josta epäillään Iranin agentteja. Argentiinan presidentti Christina Fernandez de Kirchnerin epäillään syyllistyneen AMIA-keskuksen pommittamiseen, joko suoraan tai todisteitten salaamisesta. Vangitsemismääräys löydettiin syyttäjä Nismanin kodista, mutta hän ei vaatinut välitöntä vangitsemista. http://www.timesofisrael.com/arrest-warrant-for-argentine-president-found-at-dead-prosecutors-home/
·         Satoja Hamasin kannattajia marssi maanantaina Gazassa vastalauseena Egyptin oikeuden julistettua Hamasin sotilaallisen siiven terrorijärjestöksi. Hamasin korkea virkailija Mushir al-Masri syytti, että Egyptin syytös izza din Al-Qassamia vastaan on poliittinen, ja että sen tarkoituksena on peitellä Egyptin al-Sisin hallituksen epäonnistuminen palauttaa maan turvallisuus ja järjestys. http://www.timesofisrael.com/hamas-supporters-in-gaza-march-against-egyptian-ban/
·         Kanadan poliisi paljasti kolmen miehen terrorisolun Kanadassa Ottawassa, syyttäen heitä varojen keräämisesti ja rekrytoinnista jihadisti-ryhmälle. Yksi solun miehistä pidätettiin, kaksi muuta ovat poissa maasta. Pidätykset ovat osa viime kuussa tehdyn kolmen miehen pidätystä Ottawassa. Yksi miehistä on voinut saada surmansa Irakissa. Kanadan poliisin mukaan solun tarkoituksena näyttää olleen toimia maan ulkopuolella eikä Kanadassa. http://www.timesofisrael.com/canada-police-make-islamic-state-terror-cell-arrest/
·         Valkoisen Talon korkea neuvonantaja Philip Gordon saapuu Israeliin 15.02. tavaten Israelin ja PA:n johtajia huolimatta ongelmallisista suhteista Obaman ja Netanyahun välillä. Ehkä tämä on reaalipolitiikkaa, ei suhdetoimintaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/190895#.VNHs41Mp6PY
·         Hamas rakentaa kiireellä uutta armeijaa hyökkäykseen Israelia vastaan. Iran on luvannut rahoittaa Hamasia ja PA:n arabeja Juudeassa ja Samariassa opettaen heille rakettien rakentamisen salaisuuksia. Kohta raketit lentävät Israelin rannikolla sijaitseviin asutuskeskuksiin ja teollisuuslaitoksiin, ellei tuota pystytä ajoissa estämään. Kuka uskoo enää arabien rauhantahtoon? http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Hamas-intensively-rebuilding-guerrilla-terrorist-army-new-report-says-389833




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019