SUNNUNTAI 21.12.14


SUNNUNTAI 21.12.1
1.      TÄNÄÄN – juutalaisen ajanlaskun mukaan - viikon ensimmäisenä päivänä taivas on puolipilvinen kuten huomennakin. Tuuli oli aamulla melkoisen kova ja viileä, suorastaan kolea. Sateita ei luvata täksi päiväksi, mutta huomenna sataa yleisemmin ja ylihuomennakin paikoitellen, mikäli sääennusteisiin on uskomista. Säätilat tänään: Jerusalem 8 -14; Tiberias 12 -20; Suolameri 15 -24; Eilat 14 -24 + C-astetta. Illalla ennen auringon laskua sytytetään 6 +1 hanukka kynttilää, viimeiset tiistai-iltana.
2.      HAMAS ampui perjantaina raketin Gazasta Israeliin, oliko vahinko vai ei, on sivuasia, mutta se oli jo kolmas tulitaukosopimuksen jälkeen. IAF kävi vuorostaan eilen sapattina pommittamassa Hamasin harjoituskenttää Khan Yunisin lähellä. Gazan asukkaat raportoivat IAF:n koneitten lentäneen matalalla pommittaen useita kohteita. Myös laivaston kerrotaan tulittaneen Gazan rannikon edustalla kalastaja-aluksia, jotka ylittivät sovitun kalastusalueen rajan. Gazan terveysviranomaisten mukaan iskut eivät aiheuttaneet ihmisuhreja.
IDF:n tiedottaja sanoi iskujen kohdistuneen terrorin infrastruktuuriin kaistan eteläosassa osuen tarkoin maaleihinsa. Everstiluutnantti Peter Lerner sanoi, ettei IDF salli Hamasin kaivavan maata Israelin turvallisuuden alta eikä häiritä Israelin kansan hyvinvointia. Hän syytti Hamasia perjantain raketti-iskusta.
Pääministeri Netanyahu totesi Israelin vastaavan jokaiseen Gazasta ammuttuun rakettiin Israelin puolelle. Hamas on testannut uusia rakettejaan ampumalla niitä Välimereen ilmeisenä päämääränään lisätä niiden kantomatkaa ja tarkkuutta.
HAMAS-johtaja Moussa Abu Marzoug syytti Israelia tulitauon rikkomisesta uhaten vastatoimilla. Hän lisäsi, että Hamas haluaa pitäytyä tulitauon jatkumiseen. http://www.timesofisrael.com/hamas-threatens-retaliation-following-israeli-airstrikes/
3.      EGYPTI lupaa avata Rafahin terminaalin Siinailta Gazan kaistalle tänään sunnuntaina, jo toisen kerran kahden kuukauden aikana päästääkseen Egyptin puolelle jääneet PA:n arabit palaamaan koteihinsa, kuten Egyptin virkailijat totesivat.
Egypti sulki Rafahin terminaalin lokakuussa Siinailla Egyptin armeijan tukikohtaan tehdyn vesisen terrori-iskun jälkeen, mutta avaten sen hetkeksi lokakuun lopulla.

Poliisiupseeri Ali al-Azazi sanoi, että terminaali on auki kahden vuorokauden ajan. Hän kertoi, että 3 500 Gazan arabia jäi Egyptin puolelle terminaalin sulkemisen vuoksi. Lokakuun 24. päivänä armeijan tukikohtaan tehdyssä itsemurhaiskussa kuoli 30 armeijan sotilasta, kuten YK:n lähteet kertoivat lokakuussa. Egyptin viranomaiset ovat syyttäneet Hamasin osallistuvan hallituksen vastaiseen toimintaan ja avustavan Siinaille pureutuneita terrorijärjestöjä.
Gazan arabit käyttävät Kairon lentokenttää matkustaessaan ulkomaille, ja monet gazalaiset nuoret jatkavat opintojaan Egyptin yliopistoissa palaten lomalle Gazaan.
Useat gazalaiset saavat lääkintähoitoa egyptiläisissä sairaaloissa. http://www.timesofisrael.com/egypt-to-reopen-gaza-crossing-sunday/
4.      TEKUMA-puolueen keskuskomitea käsitteli perjantaina liittosuhdetta Beit Yehuda-puolueen kanssa päätyen lopputulokseen, ettei se eroa siitä ennen maaliskuun 17. päivänä pidettäviä vaaleja. Täten Moledet ja Tekuma Kansallisesta Unioni-ryhmittymästä jatkavat vaali- ja potentiaalista hallitusyhteistyötä Juutalainen Koti-puolueen kanssa.
Päätös oli isku Eli Yishain johtamalle Yahad puolueelle, joka etsii vaalikumppaneita.
Puolue, josta käytetään myös nimeä Ha´am Itanu, oli lähellä solmia sopimuksen Uri Arielin johtaman Tekuma-puolueen kanssa, kuten viikon lopulla arvioitiin.
Kansallisen Unionin tekemä päätös pysyä vaaliliitossa Beit Yehudin kanssa palvelee sekä Tekuman sisäisiä että kansallisia intressejä, kuten National Union lausui äänestyksen jälkeen: ”Me päätimme jatkaa ja ylläpitää puolueen itsenäistä kehysmuotoa yhteisellä listalla”.
Viime viikolla jotkut uskonnollis-sionisen liikkeen sisällä toimivat tunnetut ja vaikutusvaltaiset rabbit kuten Dov Lior kehottivat Tekumaa irrottautumaan Beit Yehudista ja liittoutumaan jonkun ultraortodoksisen oikeistolaisen puolueen kanssa. Jotkut Tekuman neljästä kansanedustajasta kannattivat myös eroa Beit Yehudista, mutta lopulta vain ke. Yoni Chetboun ilmoitti halunsa erota vaaliliitosta. http://www.timesofisrael.com/uri-ariel-tekumah-mks-to-remain-in-jewish-home-party/
5.      LABOUR/HATNUA-puolueen kanssa kilpailevat puolueet katsovat Tzipi Livnin toimineen kansallisten intressien vastaisesti ylpeillessään voineensa vaikuttaa USA:n päätökseen suositella EU-maille pidättyä tukemasta PA/PLO:n tekemää esitystä Palestiinan valtion perustamiseksi. Livni kehui kertoneensa USA:n ulkoministeri John Kerrylle, että jos USA tukee PA/PLO:n esitystä, se tulee vahvistamaan Israelin oikeistolaisia puolueita maaliskuun 17. päivän 2015 vaaleissa.
Pääministeri Netanyahu julkisti lausunnon, jossa hän väitti Herzogin ja Livnin paljastaneen todelliset aikeensa, miten he tulevat toimimaan vaalien jälkeen: ”He tulevat peruuttamaan kielteisen kantansa PA/PLO:n esitykseen ja toimimaan toisen hamastanin perustamiseksi Juudeaan ja Samariaan”, kuten NRG-news raportoi.
Sekä Naftali Bennett että Danny Dayan syyttävät Livniä poliittisen nahkansa luomisesta aina tilanteen mukaisesti uusien sen taas vaalien jälkeen.
Labour ja Hatnua julkistivat lauantaina yhteisen lausunnon, jossa ne sanovat esittäneensä YK:n turvallisuusneuvostolle Israelin keskeiset turvallisuusintressit, jotka toteutuvat vain Herzogin ja Livnin muodostaessa seuraavan hallituksen. Tämä alkaa muistuttaa likaista poliittista peliä, josta Labour on aiemmin ollut tunnettu.

EU-diplomaatti kertoi EU:n lähettien vuosilounaan jälkeen olevansa täysin varma, ettei Kerry tule sallimaan keskustelua YK:ssa PA/PLO:n tekemästä esityksestä eikä päästämään sitä äänestykseen ennen Israelin maaliskuun 17. päivänä pidettäviä vaaleja. Tämä voitaneen tulkita siten, ettei USA periaatteessa vastusta esitystä vaan haluaa siirtää sen käsittelyä. EU:n diplomaatti paljasti myös John Kerryn kertoneen Livnin ja Shimon Peresin varoituksista esityksen käsittelystä ennen vaaleja, koska se voimistaa oikeistopuolueiden vaaliodotuksia. Vaikka USA:n ulkoministeriön tiedottaja on todennut, ettei PA/PLO:n esitys vastaa USA:n odotuksia, jonka se voisi hyväksyä, Kerry ei suostu täsmentämään, mikä USA:n kanta tulee olemaan vaalien jälkeen Palestiinan valtion perustamiseen ilman neuvotteluja Israelin kanssa. http://www.timesofisrael.com/rivals-blast-livni-for-asking-kerry-to-delay-un-palestine-vote/
6.      Israelin arabipuolueet Balad ja Hadash neuvottelevat vaaliliiton perustamiseksi maaliskuun 17. päivän Knessetin vaaleja varten, mikä voisi antaa heille 15 edustajan paikkaa Knessetissä ennustettujen 11 asemesta.
Baladin puheenjohtaja Famal Zahalka kertoo, että kun sopimus vaaliliitostoa on tehty, kumpikin puolue laatii oman ehdokaslistansa, jonka jälkeen puolueen edustajat kokoontuvat sopimaan yhteisestä vaalilistasta ja paikkajakaumasta.
Hän ei katso olevan vaikeaa laatia yhteistä listaa, koska puolueet ovat vanhoja.
Israelin arabipuolueilla on ollut perinteisesti erilaiset kysymykset, joita kukin pitää tärkeinä. United Arab list huolehtii erityisesti beduiinien asioista.
Ne ovat myös perinteisesti suhtautuneet hyvin vihamielisesti Israelin valtioon ja sen hallitukseen. Hanan Zoabi, naiskansanedustaja, sai puolen vuoden kiellon osallistua Knessetin istuntoihin useiden Hamasin toimintaa puolustavien lausuntojensa vuoksi. Ahmed Tibi (UAL) on toinen räähkälintu, jonka olisi syytä pestä suunsa saippualla aina ennen osallistumistaan istuntoihin. Hän on toiminut aktiivisesti ulkomailla yrittäen vaikuttaa EU:n parlamentin jäseniin ennen tärkeitä päätöksiä, kuten EU:n harkitsevia boikottitoimia Israelia vastaan, joita Tibi tukee. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/188898
7.      Poliisi pidätti assimiloitumista vastustavan järjestön Lehavan 10 aktivistia, heidän mukanaan järjestön puheenjohtaja. Oikeus kuitenkin vapautti heidät kaikki tiistaina. Tämä ei estänyt poliisia jatkamasta järjestön toiminnan häiritsemistä ja jäsenten pidättämistä, vaan se pidätti neljä muuta aktivistia. Poliisi on tehnyt ratsioita järjestön toimitiloihin ja viimeiseksi heidät koteihinsa aikaisin aamulla 06.30 varmistaakseen, että asukkaat ovat paikalla.
Poliisi perustelee laitonta toimintaansa sillä, että sen aiemmin pidättämän kolmen aktivistin epäillään syyllistyneen Jerusalemissa sijaitsevan juutalaisten ja arabien yhteisten koulutilojen tuhopolttoon.
Puolustusasianajajat Itamar Ben Gwir ja Avichai Hajbi toteavat, että kuulustelut olisi aivan hyvin voitu suorittaa ilman pidätyksiä, mutta poliisin rikosyksikkö ei tunne muita toimintatapoja kuin pidätykset.
Lehavan johtaja Bentzi Gopshtain sanoo, että viimeiset kaksi pidätettyä vapautettiin perjantaina 5 päivän kotiarestiin. Hän arvioi, että poliisi toimii radikaalivasemmiston painostuksen vuoksi, ehkä liittyen vaalitaisteluihin.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/188900
8.      UUTISOTSIKOITA
·        Hamas piti Gazassa suurimman sotaharjoituksen Gazan kesäsodan jälkeen. Torstaiyön aikana kuultiin useita räjähdyksiä Gazasta, mutta IDF:n mukaan ne kuuluivat Hamasin harjoituksiin, joihin liittyi näyttävä sotilasmarssi, jossa esiteltiin järjestön aseita, raketteja ja omatekoinen suuri lennokki, jota se äskettäin kokeili. Se muistuttaa Suomen maatiloilla aikoinaan käytettyä lantarekeä, joka on varustettu moottorilla. Hamasin izza din al-Qassam maajoukot harjoittelivat entisen juutalaisyhteisön raunioilla, joita he olivat kunnostaneet muistuttamaan asuttua ympäristöä. Yksi osanottaja kuoli ja 4 muuta haavoittui ilmeisen työtapaturman vuoksi.  http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Hamas-holds-biggest-military-exercise-in-Gaza-since-end-of-Operation-Protective-Edge-385060
·        Memrin kääntämässä ja julkaisemassa lasten ohjelmassa nuori poika esittää Hamas TV:n lastenohjelmassa hyvin harjoittelemansa ja elehtimänsä kirjoituksen nimeltä ”En pelkää aseita”. ”Te kaikki (juutalaiset) olette lauma harhautettuja idiootteja. Jerusalem on maani, Jerusalem on kunniani, Jerusalem on elämäni ja utuinen unelmani. Oi te hurskaitten Allahin profeettoja tappajat, teidät on kasvatettu vuodattamaan verta. häväistys ja kärsimys on määrätty teille. Voi teitä, te sionín lapset, ilkeimmät luoduista, te barbaariset apinat, Jerusalem hylkää teidät ja ylenantaa saastanne. Oi te puhtaat, Jerusalem on kuin hurskas neitsyt, oi te saastaiset, Jerusalem on puhdas ja tahraton. En pelkää barbarismia, niin kauan kuin minulla on pyhä kirja ja kaupunki sydämessäni, niin kauan kuin käteni pystyvät heittämään kiviä, niin kauan kuin olen vapaa enkä luovu tehtävästäni, en pelkää massojanne enkä pelkää aseita. En koskaan pelkää aseita”. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Child-on-Hamas-TV-Jews-are-barbaric-apes-385295
·        Egyptin presidentti el-Sisi on aloittanut kampanjan maan homoja vastaan, jotka ovat joutuneet painumaan entistä syvemmälle suojautuakseen. He syyttävät Sisin hallitusta kampanjan aloittamisesta esiintyäkseen Egyptin kansan moraalin suojelijana. Poliisi teki ratsioita Kairon keskusten pimeille sivukujille raastaen tunnetuista homoklubeista ulos puolialastomia miehiä, jotka peittivät kasvonsa käsillään tunnistamisen vaikeuttamiseksi. Poliisin toiminta on pelottanut myös maan lesboja, jotka pitävät aloitettua kampanjaa epäoikeudenmukaisena, koska he hyväksyvät erilaisuutensa. http://www.timesofisrael.com/egypts-gays-go-deeper-underground-fearing-crackdown/
·        Irakin kurdien peshmerga joukot pystyivät murtamaan IS:n joukkojen kuukausia kestäneet saartotoimet Sinjarin vuoren ympärillä ajaen IS:n joukot pois ja lähestyen Sinjarin kaupunkia, joka on vielä IS:n joukkojen miehittämä. IS on käyttäytynyt erittäin julmasti kurdeja vastaan pidättäen satoja naisia ja lapsia, joita on myyty seksiorjiksi yleisillä toreilla tai pakkonaitettu kunnostautuneille taistelijoille. Miehet on yleensä massamurhattu lyhyen kuulustelun jälkeen ilman oikeustoimia. Vuorelle oli jäänyt tuntematon määrä kurdeja, jotka nyt vapautettiin. Tietojen mukaan Israel on osallistunut peshmerga-joukkojen kouluttamiseen Irakissa. Kurdin ihannoivat Israelin taistelua vihamielisessä ympäristössä ottaen oppia sen kokemuksista. http://www.timesofisrael.com/retreating-is-fighters-call-kurds-dogs-of-israel/
·        Obama on alkanut omatekoisen diplomatian toteuttamista, joista on osoituksena lähestyminen Irania sekä Kuubaa, joiden kanssa hän uskoo voivansa solmia vuosikaudet täysin lamassa olleet diplomaattiyhteydet. Tämä ei kuitenkaan ole vaaratonta sisältäen useita harhalyöntejä, mutta Obama on harjoitellut tiiviisti golfkentillä paeten sinne ikävystyttäviä diplomaattisia ja tiedusteluraportteja, kuten hänen kansliansa henkilökunta valittaa. Suurin haaste hänellä on kuitenkin Venäjän suhteet, jotka uhkaavat kiehua hellalle aiheuttaen lisääntyviä raportteja mahdollisesta suursodasta. Obama haluaa kiristää Venäjän vastaisia pakotteita Ukrainan vuoksi ja viimeksi asettaa Krimin niemimaan kauppasaartoon. Presidentti Putin suunnittelee vastatoimia vaatien, että Eurooppaan toimitetut kaasu- ja öljyerät tulee maksaa kullalla, mikä tulisi pian tyhjentämään EU-maiden kultavarannot. Venäjän päämääränä on toimia yhä enemmän BRICS-maiden kanssa vähentäen dollaripohjaisia sopimuksia. Venäjän huhutaan pyrkivän markkinoimaan dollareitaan, mikä aiheuttaisi syviä häiriöitä sekä USA:n että maailman taloudessa.  http://www.timesofisrael.com/obama-takes-foreign-policy-risk-but-on-his-own-terms/
·        Syyrian kapinallis-armeija Al-Yarmouk Shuhada Prikaatit, vahduudeltaan n. 2000 miestä, jota USA ja Israel kouluttivat ja aseistivat Jordaniassa, on luopunut entisistä suojelijoistaan ja liittynyt Al-Qaidan joukkoihin, jotka toimivat Israelin ja osin Jordanian rajoilla Syyriassa. Heillä on paitsi länsimainen sotilaskoulutus myös USA:n toimittamat aseet. Tämä luulisi aiheuttavan kylmiä väreitä Golanilla ja Galilean pohjoisosia puolustaville IDF:n joukoille. USA on tunnustellut mahdollisuutta lähestyä presidentti Assadia, jotta hän voisi tarjota joukkoja taistelemaan IS-joukkoja vastaan Syyriassa ja Irakissa. USA ei halua lähettää omia maajoukkojaan Syyriaan. http://www.debka.com/article/24301/Syrian-rebel-Yarmouk-Brigades-ditch-US-and-Israel-allies-defect-to-ISIS







Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021