KESKIVIIKKO 24.12.14


KESKIVIIKKO 24.12.14
1. ON JOULUAATTO, eikä voi mitään sille, että ajatukset helposti ohjautuvat lapsuudenajan joulun valmisteluihin, jolloin haettiin ensin kuusi metsästä, usein tarpoen polven tai vyötärön korkeudelle nousevassa lumihangessa parin kymmenen asteen pakkasessa. Se oli yhtä juhlaa pystyttää huurteinen kuusi ja koristella sitä hopea- ja kultalangoin ja käädyin, punaisin palloin ja maailman maitten toisiinsa sidotuilla lipuilla, joitta kissat kävivät tavoittelemassa käpälillään. Kynttilät kuuluivat ilman muuta kuvaan kuten koristeellinen tähti kuusen latvaan. Toimet lopetettiin aattona hyvissä ajoin ja joulusauna lämmitettiin ennen hämärän tuloa, jonka jälkeen puhtaisiin vaatteisiin pukeutuneina valmistuttiin jouluaterialle, jonka herkulliset tuoksut olivat kiihottaneet ruokahalua pitkin päivää. Jouluevankeliumi luettiin aterian yhteydessä. Joululahjat avattiin runsaan aterian jälkeen, ja sitä riemua ja leikkiä usein tonttuasuihin pukeutuneina kuusen ympärillä kesti pitkälle yöhön. Se oli kansan tapa viettää vuoden suurinta juhlaa, ja vaikka sen oikeellisuutta voidaan kyseenalaistaa, se muodosti kuitenkin tervetulleen katkon syksyn harmauden ja alakulon vastapainoksi.  
Israelissa jouluaatto on tänä vuonna hanukka-ajan viimeinen päivä. Eilen illalla sytytettiin viimeinen 9 kynttelin erä. Lumisateista eikä hangistakaan ole tietoakaan, vaikka viime vuonna koettiin joulukuussa pitkään aikaan suurimmat lumimyräkät, joiden tuhoja on vieläkin nähtävissä; meilläkin, vaikka pergolan katos saatiin korjattua ystävän avustuksella. Ulkolämpötila lähentelee kuitenkin yöllä jääkaapin lämpötilaa 5 -6 astetta. Taivas on puolipilvinen tänään, mutta huomenna taivas selkenee lämpötilan hieman noustessa. Säätilat tänään: Jerusalem 5 -14; Tiberias 11 -21; Suolameri 14 -26; Eilat 12 -24. Kuten totesin yllä. sateita ole luvassa muutamaan päivään, mutta syksy on ollut ilahduttavan kostea ja sademäärät ovat nostattaneet Kinneretin ja vesivarastojen pintaa.
2. JUUDEASSA sijaitseva Betlehem on perinteisesti ollut Jeesus Nasaretilaisen synnyin-kaupunki, josta puhutaan paitsi evankeliumeissa, myös Mikan kirjassa Vanhassa Testamentissa. ”Sinä Betlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta Minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudessa, iankaikkisista ajoista”. (Mik.5:1)
Israelin muinaisajan hallinnon (IAA) tutkija arkeologi Aviram Oshri väittää tutkittuaan 11 vuotta Galileassa lähellä Nasaretin kaupunkia sijaitsevan kylän raunioita, että tämä myös Betlehemin nimellä tunnettu kylä on voinut olla evankeliumeissa mainittu paikka, jonne Josef ja Maria (Mariam) menivät kirjautumaan keisari Augustuksen määräämää verolle panoa varten.
Oshri perustelee väitettään sillä, että Marian raskausaika oli jo pitkällä, eikä hän olisi voinut kestää 175 km:n matkaa aasin selässä Nasaretista Juudean Betlehemiin, mutta Galilean Betlehem oli vai 7 km:n päässä. Toiseksi hän kyselee, miten Maria ja Josef pääsivät tuntemaan toisensa, sillä Maria asui Tzipporissa ja Josef Betlehemissä? Kuningas David syntyi Betlehemissä, joten tämä täyttää Mikan ilmoituksen. Galilean Betlehem ja Nasaret sopivat hänen mukaansa paremmin kuvaan, koska ne ovat lähekkäin. Hän on löytänyt Betlehemistä runsaasti antiikkiesineitä, jotka ovat Jeesuksen ajoilta. Siellä on myös suuren kirkon rauniot, ja niiden alla on luola. Hänen täytyi kuitenkin muuttaa työskentelemään muualle ja jättää tutkimuksensa kesken. Hän sanoo, että hän saisi luvan jatkaa, jos joku rahoittaisi ne.  OSHRIN työnantaja ei usko hänen perustelujaan eikä anna varoja tutkimusten jatkamiseen. Työnantaja IAA myös vähättelee kirkon merkitystä todisteena Oshrin väitteille todeten, että se on vain bysanttilaisten myöhemmin rakentama rakennus.
Siispä on parempi pitäytyä perinteisiin kertomuksiin ja uskoa siihen, mitä evankeliumit asiasta kertovat viehättävine yksityiskohtineen. Josef kuului Davidin ja Juudan sukuun, eikä Galilean Betlehem kuulunut Juudan alueeseen. Jos evankeliumien kertomukset olisivat esittäneet asian väärin, aikalaiset olisivat puuttuneet asiaan ja oikaisseet sen. http://www.timesofisrael.com/was-jesus-born-in-a-different-bethlehem/
3. JEESUKSEN syntymäkaupunki Betlehem, joka muinaisina aikoina oli muutaman tuhannen ihmisen asuttama kyläpahanen, on kasvanut 28 000 asukkaan länsimaiseksi kaupungiksi, jonka suurimpia ongelmia ovat samassa tahdissa kasvaneet liikenneruuhkat. Kaupungin kadut ovat ahtaat ja mutkaiset, aikoinaan aasinrattaiden mittojen mukaan suunnitellut - jos niitä ollenkaan suunniteltiin – mutta moderni autoliikenne asettaa kokonaan toisenlaiset vaatimukset. Liikenneongelmia lisää suuresti kaupungin turismi, joka jatkuu vuoden ympäri mutta paisuu huippuunsa kristittyjen suurina juhla-aikoina, kuten Jouluna, vaikka toisaalta se on yksi tärkeimmistä tulonlähteistä, jota tulee kehittää, ei kuristaa.
Kaupunki on ahdas rakentamiseen tarvittavan maa-alueen puutteen vuoksi, minkä johdosta rakentaminen keskittyy kaupungin keskustaan ja ylöspäin, koska tilaa on vähän. Erään toisen artikkelin mukaan kaupungin asukkaat väittävät kaupunkia ympäröivien kibbutsien kahlitsevan järkevää suunnittelua kuten myös vähentävän turistien määrää. Silmään pistää myös pahoin Israelin rakentama turvallisuusaita, joka pakoin nousee metrien korkuiseksi muuriksi. Tämä on väärän todistuksen antamista, sillä ilman kibbutseja useat kaupungin asukkaat jäisivät ilman mitään tulolähdettä. Kysymys on siitä, etteivät PA:n arabien ja Israelin suunnittelijat voi kehitellä suunnitelmiaan yhteisesti poliittisen päätöksen puuttumisen vuoksi, joka mahdollistaisi läheisen yhteistoiminnan.
Betlehemin kaupungin insinöörit suosittelevat tunnelien rakentamista, jonne osoitettaisiin osa liikenteestä ja paikoituksesta. Yksi tunneli suunnitellaan Jeesuksen Syntymäkirkon edessä olevan Seimiaukion alle, jossa autoliikenne kiellettäisiin kokonaan ja aukio varattaisiin jalankulijoille. Tällä poistettaisiin yksi pahimmista ruuhkia synnyttävistä pisteistä, koska liikenne ohjattaisiin kaupungin osien välillä maan alle. PA joutuisi maksamaan 80 metriä pitkän tunnelin töiden kustannukset 4-5 miljoonaa USD. Kirkko on UNESCO:n perinne-listalla, ja järjestö haluaa osallistua suunnitteluun. Myös kirkon omistajat ja käyttäjät Rooman katoliset, Kreikan ortodoksit ja Armenialaiset haluavat samoin osallistua projektin suunnitteluun ja toteuttamiseen. Työt alkaisivat ensi vuoden syksyllä ja kestäisivät pari vuotta, kuten suunnittelijat arvioivat. http://www.timesofisrael.com/jesuss-birthplace-takes-on-traffic-bedlam/
5. PA:N puheenjohtajan Mahmoud Abbasin johtaman hallituksen laatima ja kiirehtimä suunnitelma Palestiinan valtion perustamiseksi YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä on New Yorkista tulleiden tietojen mukaan ajautumassa umpikujaan.
ERÄS EU-diplomaatti jopa kutsuu sitä klassiseksi esimerkiksi PA:n arabien tapaan olla koskaan käyttämättä tilaisuutta jättää se käyttämättä. Saeb Erekat uhoaa, että YK:n turvallisuusneuvosto äänestää siitä vielä ennen vuoden loppua. Diplomaatti selkeyttää tilannetta kohteliaasti todeten, että esitys on arvaamaton ja hämmentävä. Vähemmän kohteliaasti sanoen se perustuu oikuttelevaan mielitekoon, se on huonosti harkittu ja voi johtaa itsetuhoon. PA:n johto sanoo tarvitsevansa 9 neuvoston jäsenen suostumisen ennakkoon, mikä pakottaisi USA:n käyttämään vetoaan, ja sillä on niitä vasta 7.  
PA:n YK:n lähettiläs Riyad Maliki sanoo, ettei PA voi jäädä odottamaan Israelin vaalien tuloksia maaliskuun 17. päivän 2015 jälkeen, mitä USA:n ulkoministeriö toivoo. PA:n esityksen mukaan Israelin ja PA:n väliset neuvottelut tulee käydä vuoden kuluessa, ja Israelin tulee vetää joukkonsa ja asukkaansa vuoden 2017 loppuun mennessä Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin itäosan alueilta. Arabimaat painostavat Jordaniaa, joka on turvallisuus-neuvoston kiertävä jäsen, esittämään PA:n esitys mahdollisimman pian. Jordania antaa ymmärtää, ettei se pidä esityksen sisällöstä, koska se on epärealistinen.
Toisaalta, vaikka PA saisikin tarvitsemansa 9 automaattista kyllä-äänestäjää, USA tullee Kerryn ja Obaman venkoilusta huolimatta käyttämään veto-oikeuttaan estääkseen positiivisen päätöksen syntymisen. Israel vastustaa ehdottomasti PA:n esitystä, eikä kukaan tiedä, mikä olisi se elin, joka voisi työntää tämän pahalta maistuvan ja haisevan esityksen Israelin kurkusta alas. Edes Herzogin ja Livnin utopiahallitus ei siihen suostuisi.
ABBAS uhkaa, että ellei YK tee myöntävää päätöstä esitykselle, hän tulee lopettamaan kaiken yhteistoiminnan Israelin kanssa. Israel katso, että turvallisuusyhteistyö on molemmille osapuolille edullinen ja haluaa säilyttää ainakin sen. Kukaan ei lisäksi tiedä, mitä Abbas tulisi toimimaan siinä tapauksessa, ja mitä tekee Hamas, joka vastustaa ehdottomasti kahden valtion periaatetta. Ainoa hyväksyttävä mahdollisuus Hamasin ohjelmassa on Israelin hallituksen ja valtion hajottaminen, vähempään se ei suostu.  PA:n sooloilun vuoksi sen kansainvälinen asema ei suinkaan parane, vaan se tulee huononemaan, arvioivat EU:n diplomaattilähteet. Euroopan maiden suhtautuminen islamiin on nopeasti kääntymässä vihamieliseksi, mikä ei voi olla vaikuttamatta niiden äänestyskäyttäytymiseen.
Israelin vankisellissä viittä elinkautistaan + 40 vuotta kärsivä Fatahin Juudean ja Samarian entinen sotilaallinen johtaja Marwan Barghouti tuomitsee samoin PA:n laatiman esityksen, koska se hänen mielestään ei vastaa PA:n arabien vaatimuksia rajoista, setlementeistä, Jerusalemista eikä etenkään Israelin vankiloissa viruvien vankien vapauttamista. Lisäksi hän vaatii palestiinalaispakolaisten täyttä paluuoikeutta entisille asuinsijoilleen. Abbasin uhkaama tie Haagin kv.oikeuden ICC:n käyttämisestä voi lyödä takaisin korvalle. http://www.timesofisrael.com/abbass-un-gambit-capricious-and-possibly-self-defeating/
6. UUTISOTSIKOITA
·        Gazan rajan pinnassa asuvien juutalaisten mukaan Hamas louhii tunneleita rajalla. http://www.timesofisrael.com/residents-in-south-hamas-digging-near-gaza-border/
·        Egypti päätti pitää Rafahin terminaalin auki kolmannen päivän ajan. http://www.timesofisrael.com/egypt-keeps-rafah-crossing-open-for-a-third-day/
·        Pääministeri Netanyahu esitti syytöksen, että jos Herzog ja Livni saavat vallan, he tulevat jakamaan Jerusalemin ja luovuttamaan sen vanhan kaupungin ja Temppelivuoren, joka ei merkitse heille uskonnollisesti mitään. http://www.timesofisrael.com/pm-jabs-at-left-wing-rivals-over-jerusalem-unity/
·        Livni ja entinen presidentti Peres menivät yhdessä juoruamaan USA:n ulkoministeri John Kerrylle, että vain Herzogin ja Livnin johtama hallitus turvaa myös USA:n edut Lähi-Idässä, ja pystyy solmimaan rauhansopimuksen PA:n kanssa. http://www.timesofisrael.com/pm-jabs-at-left-wing-rivals-over-jerusalem-unity/
·        Isaac Herzog puolestaan syyttää Netanyahua entisen presidentti Shimon Peresin solvaamisesta. Peres ei kuitenkaan ole enää immuuni, vaan tavallinen kansalainen, jonka tekemiset tullevat kauhistuttamaan kansaa, kun ne aikanaan julkistetaan. Hänen tuhlaileva valtion rahan käyttönsä kansan neljänneksen eläessä köyhyysrajan alapuolella on yksi oire tästä. Hän juhli puoli vuotta 90-vuottaan valtion piikkiin miljoonien hinnalla. http://www.timesofisrael.com/herzog-slams-likuds-attack-on-shimon-peres/
·        FBI varoittaa, että IS voi yrittää räjäyttää sillan Yhdysvaloissa. Viranomaiset toteavat, että varoitus on epämääräinen eikä ole pitäviä todisteita välittömästä uhkasta. Vaara uhkaa Mississipin yli johtavia siltoja Memphisin alueella. http://www.timesofisrael.com/fbi-warns-of-alleged-is-threat-to-blow-up-us-bridge/
·        Hamasin terroristit avasivat tulen IDF:n joukkoja vastaan Gazan rajalla. Gazan terroristit tervehtivät hanukka-kauden alkamista perjantaina ampumalla raketin Israelin puolelle aiheuttamatta vahinkoa. IAF vastasi iskemällä ohjuksillaan Hamasin laitteita ja harjoituskenttiä vastaan. IDF vastasi tänään tuleen ampuen takaisin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/189053
·        ISIS ampui alas Libanonilaisen hävittäjäkoneen Syyrian yllä pidättäen sen ohjaajan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/189052
·        Poliisi pidätti 30 korkeaa valtion virkailijaa epäillen heidän osallistuneen massiiviseen korruptioon. Pidätettyjen joukossa on apulaisministeri Faiha Kirschenbaum (Israel Beitenu) Heidän epäillään siirtäneen kymmeniä miljoonia NIS lähellä puolueitaan oleville järjestöille. Tämä voi olla vaalitaisteluun liittyvää ajojahtia, kuten Liberman sanoo. . http://www.jpost.com/Israel-News/Yisrael-Beytenu-deputy-minister-among-30-nabbed-in-massive-corruption-scandal-385590



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019