PERJANTAI 31.01.14


PERJANTAI 31.01.14
1. TÄNÄÄN, tammikuun viimeisenä päivänä, sapatin aattona, luvataan puolipilvistä säätä, joka sapattina voi kääntyä sateiseksi. Ilma tuntuu pistävän viileältä, mikä voi johtua siitä, että ilman kosteuspitoisuus on korkea, mitä tunnetta suhteellisen kova tuuli voimistaa. Tällä hetkellä aurinko kuitenkin paistaa kirkkaasti repaleisten pilvien lomasta. Lämpötilat: Jerusalem9 – 17; Tiberias 12 -22; Suolameri 17 -26; Eilat 15 -26 +C-astetta. Huomenna lämpötilojen ennustetaan laskevan 4 astetta, Jerusalemissa jopa 9 astetta sateen johdosta. Sunnuntaiksi sään ennustetaan selkiintyvän puolipilviseksi.
2. POLIITTISET tarkkailijat katsovat, että pääministeri Netanyahun tapa pitää asiat tiukasti povitaskussaan – niin tehokkaasti kuin se pystyneekin estämään ennen aikaisten vuotojen syntyä – aiheuttaa epävarmuutta ja huhuja, mitkä voivat sattua omaan nilkkaan. Tämän sanotaan johtuvan Netanyahun tavasta tehdä päätöksensä keskustelujen aikana. Tämä puolestaan johtaa siihen, ettei kukaan tiedä hänen päämäärästään, koska se on elastinen, muuttuen jatkuvasti. Tämä vaikeuttaa pitkäjännitteistä suunnittelua.
3. KULUNEEN viikon aikana Israelissa mediaa hallinnut pääministerin ja hänen hallituksensa ministerien välinen kiista koskien juutalaisasukkaitten jättämistä potentiaalisen palestiinalais valtion sisälle joko sen kansalaisina tai ilman heilutteli jo pahoin hallitusyhteistyötä. Pääministerin lausunnoista saatiin kuva, että hän on jo periaatteessa hyväkysynyt – tai alistunut siihen – että palestiinalaisvaltion perustaminen on väistämätön, jonka sisällä asuvat juutalaiset voivat jäädä koteihinsa. Tämä aiheutti rajuja vastalauseita, joista Beit Yehudi-puolueen puheenjohtajan Naftali Bennettin kärkevä vastalause sai pääministerin esittämään ultimaatumin: Joko anteeksipyyntö tai ero hallituksesta. Bennett valitsi puolittaisen anteeksipyynnön, mutta pidätti oikeuden arvostella myös pääministerin päätöksiä. Netanyahu hyväksyi sen ja palattiin päiväjärjestykseen.
Beit Yehudin kansanedustaja Ayelet Shaked selitti, ettei Bennettin aikomuksena ollut loukata pääministeriä, eikä erottamisuhka vaikuttanut hänen päätökseensä pyytää anteeksi. Ulkoministeri Avigdor Liberman totesi, että Bennett teki oikein pyytäessään anteeksi, mutta selitti samalla, että ministeri voi olla eri mieltä pääministerin kanssa, mutta ei solvata häntä. Liberman selitti, ettei Netanyahu koskaan tarkoittanut jättävänsä juutalaisasukkaita arabikansan keskelle, ja että hän on tyytyväinen, että asia on selvitetty. PA/PLO:n taholta on vihjailtu, että juutalaiset voisivat jäädä asumaan Palestiinan sisälle saatuaan kansalaisuuden. Beit Yehudin taholta kerrottiin, että Netanyahun toteamus, että hänellä on muitakin hallitus-vaihtoehtoja, ovat minimaaliset, sillä Shas ei sovi samaan hallitukseen Yesh Atidin kanssa. Labour ei liity hallitukseen, koska rauhanprosessi ei ole edistynyt toivottavalla tavalla. Tämä olisi pakottanut uusiin vaaleihin.
KNESSETIN Channel-Panels poll – tehtynä osittain ennen kriisiä ja osin sen aikana – osoittaa Beit Yehudin kannatuksen nousun. Jos vaalit pidettäisiin nyt, puolueet saisivat parlamentti-paikkoja seuraavasti: Likutenu saisi 30 paikkaa (nyt 31); Labour saisi 19 (15); Yesh Atid 12 (19); Beit Yehudi 17 (12); Shas 7 (11); Meretz 11 (6); Hatnua, Hadash ja Balad 4 paikkaa kukin.  http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Bayit-Yehudi-runs-victory-lap-after-Bennett-apology-to-PM-339982
4. KERRYN lupaama konferenssi Agabassa Jordaniassa ei toteutunut tänä viikonvaihteena. USA:n ulkoministeriön Israelin ja palestiinalaisten välisiä neuvotteluja seuraamaan nimittämä lähettiläs Martin Indyck sanoo, että Kerry tulee esittelemään suunnitelman lähi viikkojen aikana haluamatta antaa tarkempia päivämääriä. Indyck sanoo, että Kerryn suunnitelma on itse asiassa lista kummankin osapuolen esittämistä vaatimuksista ja toiveista, jonka pohjalta osapuolet jatkavat neuvotteluja. Indyck raotti jonkin verran salaisuuden verhoa kertoen, että 75 -80 % Juudean ja Samarian juutalaisasukkaista jäisi asumaan koteihinsa suurten blokkien alueilla, jotka liitettäisiin Israeliin maanvaihdon kautta. Abbas ei hänen mukaansa ehdottomasti vastusta juutalaisten jäämästä asumaan Palestiinan valtion alueelle saatuaan sen kansalaisuuden, mutta loput muutettaisiin Israeliin.
Indyck vakuutti, ettei kehyssuunnitelma sisällä yllätyksiä kummallekaan osapuolelle, koska John Kerry on pitänyt jatkuvaa läheistä yhteyttä sekä Israelin että PA/PLO:n neuvottelijoihin ja johtajiin. Indyck arvioi, että sekä Israel että PA/PLO hyväksyvät suunnitelman varauksin. Hän selitti, että suunnitelman nimeäminen USA:n laatimaksi antaa mahdollisuuden sanoa asioita, joita kumpikaan osapuoli ei halua vielä julkistaa. Hän sanoi suunnitelman käsittelevän seuraavia kysymyksiä: Molemminpuolinen tunnustaminen; turvallisuus; maanvaihto ja rajat; Jerusalem; pakolaiset sekä konfliktin ja vaatimusten lopettaminen.
INDYCK sanoi Jerusalemia koskevan osan olevan tarkoituksellisen avoimen ja elastisen sen arkaluonteisuuden ja syviä uskonnollisia tunteita herättävän luonteen vuoksi. Jordanin laaksoon muodostettaisiin puskurivyöhyke, ja raja Jordaniaa vastaan varustetaan uuden aikaisella turva-aidalla, jota takaavat miehittämättömät pienkoneet (drones). Suunnitelmassa otetaan kantaa juutalaispakolaisten korvauksiin arabimaista sekä palestiinalaispakolaisten korvauksiin Israelista. Israel tunnustetaan siinä juutalaisvaltioksi ja Palestiina palestiinalaisvaltioksi. Myös kysymys PA:n kouluissa ja mediassa sekä instituutioissa harjoitettu Israelin vastainen kiihotus mainitaan suunnitelmassa.
INDYCK sanoi varoittaneensa USA:n kongressin jäseniä, että suunnitelman toteuttaminen edellyttää USA:n rahoitusta, etenkin Jordanian rajajärjestelyissä ja korvauskysymyksissä. Vaikka hän artikkelin mukaan vaikutti rentoutuneelta uskoen suunnitelmaan, hän sanoi puolustusministeri Moshe Yaalonin esittämän kärkevän arvostelun loukanneen syvästi sekä kuukausia suunnitelman kimpussa toiminutta kenraali John Allenia että John Kerryä. Kerryn alkuperäinen aikataulu 9 kuukautta ei toteudu, joten sitä jatkettaneen vuoden loppuun. http://www.timesofisrael.com/us-framework-deal-puts-75-80-of-settlers-under-israeli-rule.
5. KANSANEDUSTAJA Moti Yogev (Beit Yehudi) kertoi Israelin Radion ohjelmassa, että John Kerryn toimintaan vaikuttaa ainakin osittain hänen antisemitistinen katsomuksensa. Hän sanoi omasta ja ryhmänsä puolesta, ettei Kerry ole tasapuolinen välittäjä, vaan hän pyrkii pakottamaan Israelin taipumaan omiin tasapainottomiin vaatimuksiinsa. "Hänellä on Israelin vastainen perusta siinä, ettei hän pyri kompromissiin, vaan esittää tasapainottomia ratkaisuja pyrkien kuristamaan Israelin maata voidakseen perustaa Palestiinan valtion. Ryhmämme näkemyksen mukaan hän ei ole tasapuolinen sovittelija eikä sopiva välittäjäksi ennakkokäsitystensä vuoksi. Hän syytti pääministeriä, ettei hän tunne parempaa sirkuksen johtajaa päätellen hänen johtamistavastaan.
YOGEVIN lausunnot tulivat julkisuuteen torstaina, pian sen jälkeen, kun Netanyahu ja Bennett olivat mitelleet keskenään Netanyahun esitettyä, että Juudeassa ja Samariassa asuvat juutalaiset voivat halutessaan jäädä arabivaltion sisälle, mitä Bennett pitää mahdottomana ja sionismin vastaisena mielipiteenä. Bennett sanoi, ettei historia tule antamaan anteeksi sille, joka suostuu tuollaiseen. Myös presidentti Peres sekaantui asiaan ihmetellen, mikseivät juutalaiset voisi asua arabivaltiossa? Hän sanoi, että sellainen epäluulo kuului menneisyyteen, jolloin arabit surmasivat juutalaisia, mutta eivät enää. http://www.timesofisrael.com/jewish-home-mk-implies-kerry-guided-by-anti-semitism
Yuval Steinitz latasi täyslaidallisen PA:n puheenjohtajaa Mahmoud Abbasia vastaan kutsuen häntä terrorismin hovihankkijaksi todeten, että hän on enemmän antisemitistinen ja pursuaa Israelin vastaista myrkkyä enemmän kuin kukaan toinen maailmanjohtaja. Steinitz sanoi puhuessaan turvallisuusinstituutin konferenssissa, ettei Abbas nyt rahoita terrorismia, mutta hän, joka kieltää holokaustin koskaan tapahtuneen, kieltää nyt juutalaisten oikeudet Israelin valtion. Abbas oli Mynchenin olympialaisten yhteydessä koko Israelin olympia-joukkueen tuhonneen terrori-iskun rahoittaja. Hänen Moskovan yliopistossa kirjoittamansa tohtorin väitöskirja 1982 käsitteli holokaustia, jota hän vähätteli sanoen, että korkeintaan muutamia tuhansia juutalaisia surmattiin monien muiden mukana. http://www.timesofisrael.com/abbas-worlds-no-1-purveyor-of-anti-semitism-minister-says, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/176938#.Uutnc0BsNDQ
Gazan terroristit ampuivat eilen Grad-raketin kohti Netivotin kaupunkia. Se putosi asumattomalle alueelle aiheuttamatta vahinkoa. IAF vastasi siihen iskemällä kolmeen kohteeseen Gazassa. Tammikuun ensimmäisen 17 päivän aikana Gazasta ammuttiin 17 rakettia, minkä johdosta tulitauko katsotaan päättyneeksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/176931#.UutnrkBsNDQ
PA:n puheenjohtaja Abbas ylisti taas FB-sivullaan sekä entisiä että nykyisiä terroristeja, jotka ovat murhanneet juutalaisia ja israelilaisia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/176935#.UutojkBsNDQ











Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019