KESKIVIIKKO 22.01.14


KESKIVIIKKO 22.01.14
1. TÄNÄÄN 22.päivänä tammikuuta 2014, jota jotkut merkkeihin ja aikajaksoihin uskovat pitävät tavallista päivää merkittävämpänä, alkaa Syyrian tilannetta käsittelevä konferenssi Geneva II, johon osallistuvat sekä Syyrian hallituksen että kapinallisten edustajat. Tänään alkavat vuosittaiset Maailman Talousforumin neuvottelut Davosissa, jonne matkustavat sekä pääministeri Netanyahu että presidentti Peres samalla koneella sekä luultavasti Tzipi Livni avustajineen. Israelissa neljän päivän vierailulla oleva Kanadan pääministeri Joseph Harper päättää vierailunsa täällä ja jatkaa matkaansa Jordaniaan. PA:n puheenjohtaja Abbas sen sijaan matkustanee Moskovaan ehkä kinuamaan lisää rahaa ja sympatiaa.
Ennusteiden mukaan taivas Israelin yllä on tänään ja huomenna puolipilvinen, mutta perjantaiksi luvataan aurinkoista säätä. Lämpötilat: Jerusalem 10 -17; Tiberias 13 -23; Suolameri 16 -25; Eilat 14 -26 +C-astetta. Huomiseksi ennustetaan lämpötilan laskua parin asteen, Jerusalemissa jopa 4 asteen notkahdusta päivällä.
2. "JERUSALEM odottaa edelleen jihadin, pyhän sodan taistelijoita", PA:n hallituksen luonnonvarojen ministeri Mahmoud Habbash lausui puheessaan 13.01.2014, joka esitettiin PA:n TV:n kautta ja jonka käänsi arabiasta MEMRI. Hän kehotti arabeja avoimeen taisteluun, pyhään sotaan Israelia vastaan. "Jerusalem odottaa edelleen. Jerusalem on kohde, Jerusalem on osoite. Meidän tulee viestittää niille, jotka ovat miehittäneet Yarmoukin pakolaisleirin iskulauseilla, verukkeilla ja perusteettomilla vaatimuksilla. Me sanomme heille: Aseellista taistelua ja jihadia ei tulisi käydä Yarmoukin leirissä. Sille joka haluaa käydä aseellista taisteluja ja jihadia, sanon: Jihadin kohde on täysin tunnettu ja selvä. Jokainen tietää, mikä se on". Habbash sanoi, että pahat kädet käyvät saastaista peliä heikentääkseen islamilaista kansaa kääntääkseen kompassin pois todellisesta päämäärästä.
"Niiden, jotka lähettävät nuoria ihmisiä kuolemaan Syyriassa ja muualla vääristelyjen iskulauseiden varjolla, tulee kuunnella ja lopettaa sellainen ja ymmärtää, että Jerusalem odottaa edelleen. Jerusalem on päämäärä, Jerusalem on osoite", Habbash vaahtosi jatkaen.
"Kompassilla, joka ei osoita Jerusalemiin, ei ole mitään tekemistä profeetta Muhammedin kanssa, eikä sillä ole mitään tekemistä Allahin kanssa". Habbash julisti, että on aika lopettaa tietämättömyyden aika ja nähdä, että he ovat vain mitättömiä nappuloita ilkeissä käsissä, jotka pelaavat saastaista peliä hajottaakseen islamin kansan ja heikentääkseen sitä ja kääntääkseen huomion pois todellisesta kohteesta.
Tämä on PA:n hallituksen ministerin julkistama kanta Israelia kohtaan ja samalla näkemys siitä, mihin viime vuoden heinäkuussa alkaneet rauhankeskustelut tulevat johtamaan. PA:n virkailijat ja hallituksen ministerit jatkavat avointa Israelin vastaista kiihotustaan teeskennellen keskustelevansa rauhasta. Edellisen ohella yksi räikeimmistä PA:n TV:n esittämistä ohjelmista oli antisemiittinen ohjelma, jossa laillistettiin hyökkäykset Juudeassa ja Samariassa asuvia juutalaisia vastaan, joita nimitettiin väkivaltaisiksi varkaiksi. Ohjelman lopussa ylistettiin uskonnollisten juutalaisten häpäisemistä leikkaamalla heidän peyote ohimokiharansa, mikä muistuttaa natsien propagandakampanjaa.
Toisissa PA:n TV:n julkistamissa ohjelmissa esitetään musiikkivideoita, joissa rohkaistaan hyökkäyksiin juutalaisia vastaan, sekä ohjelma, jossa ylistetään 61 juutalaisen siviilin murhaajaa esikuvana etenkin lapsille ja nuorille. Israelin hallitus sai äskettäin yksityis-kohtaisen raportin PA:n arabien harjoittamasta Israelin vastaisesta kiihotuksesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/176588#.Ut9c4UDZCrc
3. KANADAN pääministeri Joseph Harperin kanssa Israelissa vierailevat ministerit ja kansanedustajat olivat yllättyneitä arabikansanedustajien välihuudoista Harperin puheen aikana Knessetissä. He totesivat, ettei Kanadan parlamentissa suvaita moista sivistymätöntä käyttäytymistä kutsuttua kansanjohtajaa kohtaan, Kanadan hallituksen työllisyys- ja kehitysministeri Jason Kenney ilmaisi mielipiteensä tiistaina. Hän vertasi Israelin arabi-kansanedustajien käyttäytymistä siihen, miten ystävällisesti PA:n puheenjohtaja Abbas otti heidät vastaan Ramallahin Mukatan hallintokeskuksessaan todeten, että kaikki olivat ystävällisiä ja kohteliaita kiitellen Kanadan antamasta rakentavasta tuesta. Hän sanoi ihmettelevänsä, mikseivät Israelin arabit voisi osoittaa samaa ystävällisyyttä?
Kaksi arabikansanedustajaa, Ahmed Tibi ja Taleb Abu Arar huutelivat sekä Netanyahun että Harperin puheen aikana Knessetissä lopulta poistuen salista kesken Harperin puheen. Harper totesi jälkeenpäin, että kaikkein pahimmalta hänestä tuntui se, kun Tibi totesi Israelin olevan apartheidvaltion. Hän ei sanonut ymmärtävänsä vääristynyttä logiikkaa ja selkeää ilkeyttä sen taustalla. "Valtio, joka perustettiin vapaudelle, demokratialle ja lain kuuliaisuudelle, jotta juutalaiset voisivat menestyä juutalaisina hakeakseen suojaa maailmanhistorian pahinta rasistista varjoa vastaan, tuomitaan ja tuomitaan räikeän rasisminvastaisen kaavun suojassa. Minusta tämän on todella järkyttävää".
Tibi huuteli Harperille, että Negevin beduiinit kärsivät apartheidista ja osoittaen Likukin kansanedustajia totesi, että Harperin paikka olisi siellä, minkä jälkeen hän yhdessä Ararin kanssa poistui salista. Harperin jatkaessa puheettaan kansanedustajat nousivat seisomaan osoittaen suosiotaan Harperille. Kenney totesi, että Harper oli varautunut välihuutoihin nähdessään, miten Netanyahua kohdeltiin, mutta että vaikka Kanadan House of Commons on yhtä äänekäs asioita käsiteltäessä, kutsutulle vieraalle osoitetaan kunnioitusta. http://www.timesofisrael.com/canadians-taken-aback-at-heckling-for-harper-by-arab-mks/
4. AUSTRALIAN ulkoministeri Julie Bishop totesi Times of Israel haastattelussa, etteivät juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa ole laittomia ja kehotti välttämään lausuntoja, joissa niin väitetään, ennen kuin niiden asema on kunnolla tutkittu ja asiasta sovittu osapuolten kesken. YK ja EU väittävät toistuvasti lausunnoissaan, että Juudea ja Samaria ovat miehitettyä aluetta, ja että juutalaisten rakentaminen sinne on laitonta. He viittaavat perusteluissaan Geneven konvention artiklaan no 49 ja artiklaan no 43 Haagin säännöstöissä.
Neljännen Geneven konvention 49 artiklan pykälässä 6 todetaan: "Miehittäjä ei saa karkottaa tai siirtää osaa kansalaisistaan miehittämilleen alueille". Avainkysymys tässä on se, onko Israel miehittäjä Juudeassa ja Samariassa. Jordania miehitti niitä alueita valloitettuaan ne 1948 Israelin itsenäisyyssodan aikana, ja jatkoi miehitystään 1967 puolustussotaan saakka, jolloin Israel vapautti ne. Balfourin julistuksen ja Kansainliiton päätöksen mukaan koko alue Jordanjoesta Välimereen kuuluu juutalaisten kansalliseen kotimaahan Churchillin lohkaistua Transjordanian omaksi suojeluvaltioksi. Bishop totesi, ettei hän ole vielä nähnyt kansainvälisesti hyväksyttyä dokumenttia, jossa Israelin oikeus Juudeaan ja Samariaan kiistetään. Israelia ei voida Juudean ja Samarian miehittäjävaltioksi, koska se palautti alueen Jordanian miehityksestä, joka sopimusten mukaan kuuluu sille.
Australian edellinen ulkoministeri Bob Carr hämmästelee Bishopin lausuntoa kehottaen häntä keskustelemaan minkä tahansa Euroopan konservatiivihallituksen edustajan kanssa todetakseen, että Bishop on erehtynyt eikä tunne kansainvälistä lakia, ja että yleisesti hyväksytyn mielipiteen ja oikeustajun mukaan kysymys on jokaiselle selvä.
Palestiinalaiset nostivat tietenkin tästä kovan äläkän, ja Australian muslimijärjestö vaatii keskusteluja ulkoministeri Bishopin kanssa. Kaikkein eniten tässä omistusoikeus kysymyksessä hämmästyttää Israelin hallituksen saamattomuus, miksei se nosta kissaa pöydälle ja kutsu tarpeeksi arvovaltaisen konferenssin tutkimaan kysymys juuria myöten? Netanyahu antoi kolmen lainoppineen tiimille, jota johti korkeimman oikeuden entinen tuomari Edmond Levy, tehtäväksi tutkia Juudean ja Samarian asema lainopilliselta kannalta, tutkia juutalaisyhteisöjen laillisuus ja rakentaminen niissä, sekä antamaan suosituksensa hallitukselle, miten edetä. Komitea antoi raporttinsa jo kuukausia sitten, mutta Netanyahu ei koskaan tuonut sitä hallitukisen käsittelyyn, vaan piilotti sen pöytälaatikkoonsa.
Raportista julkisuuteen tihkuneitten tietojen mukaan Israel ei miehitä Juudeaa ja Samariaa eikä Golanin kukkuloita, eikä juutalaisten rakentaminen ole laitonta siellä mikäli se tapahtuu yleisten rakennuslakien mukaan. Juudean ja Samarian alueita valvomaan perustettiin siviilihallinto, joka yhdessä IDF:n kanssa vastaa lain ja oikeuden toteutumista niissä. Israelin lakia ei ole ulotettu Juudeaan ja Samariaan, vaikka monet kansanedustajat sitä vaativat.  http://www.timesofisrael.com/ex-australian-fm-slams-successor-for-pro-settlement-stance/
5. Israel Hajom lehden mukaan presidentti Shimon Peres sanoi äskettäin, että pääministeri Netanyahu jääräpäisesti ja aivan tarpeettomasti pitää kiinni Israelista juutalaisena valtiona, koska se estää rauhanneuvotteluja ja on pahin este sopimukseen pääsemiseksi PA/PLO:n kanssa. Peres haluaisi päättää komean poliittisen uransa solmimalla rauhan palestiinalaisten kanssa. Häntä kauhistuttaa ajatuskin, että Kerryn ajama neuvottelukierre ajautuu umpikujaan ja hänen presidenttikautensa loppuu kesällä ilman toivoa jatkosta.
Peres suosittelee ennen näkemättömien myönnytysten tekemiseksi PA/PLO:lle saadakseen ne suostumaan rauhansopimukseen Israelin kanssa. Netanyahulla on kaksi argumenttia, joista hän ei halua tinkiä: Israel tulee tunnustaa juutalaisena valtiona, ja Israelin turvallisuus on taattava siten, kuin sen turvallisuudesta vastaavat virkailijat ja järjestöt määrittelevät. Se edellyttää puskurivyöhykkeen perustamista Jordanin vastaiselle rajalle, valvonta pisteiden ja asemien perustamista Juudean ja Samarian vuoristoon, tarvittavan syvän alueen lohkaisemisesta 1949 aselepolinjan itäpuolelta rantakaistan ja Ben Gurionin lentokentän suojelemiseksi, sekä ilmatilan täyttä valvontaa. Käytännössä kapean rannikkokaistan valvontaa, jossa asuu 70 % kansasta ja jossa sijaitsee 80 % maan teollisuus- ja liike-elämästä, on mahdotonta suojella olalta ammuttavilta ohjuksilta. Yksi ohjus, vaikkei osuisi lähellekään matkustajakonetta, pysäyttäisi lentoliikenteen Ben Gurionilla. Koko ajatus ystävällis-mielisestä palestiinalaisvaltiosta Israelin rinnalla on toivoton ajatus. Tarvitaan kokonaan uusia rakentavia esityksiä ja suunnitelmia, jotka perustuvat tosiasiaan eikä toiveajatteluun. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/176589#.Ut-F9kDZCrc
6. Temppelivuoren päivärutiinista vastaa muslimisäätiö wagf kielsi pääministeri Harperin pääsyn vuorelle, koska osa hänen henkivartijoistaan on juutalaisia. Tämä on ennen kuulumaton loukkaus Kanadan pääministeriä ja Kanadaa kohtaan, ja osoittaa Israelin viranomaisten käsittämättömän lepsun tavan harjoittaa omistusoikeuttaan vuorella. Aiemmin Harperin seurueeseen kuuluvia nousi vuorelle, jossa PA:n arabit häiritsivät heitä huudoillaan ja pyrkien estämään heidän vierailunsa vuorella huudellen ilkeyksiä, joista he totesivat, että jos Kanadassa joku huutaa poliisille tällä tavoin, hänet pidätetään välittömästi.
Toisen version mukaan, josta kertoi Huffington Post, Harperin retkueen edustajat eivät päässeet yksimielisyyteen wagfin edustajien kanssa turvajärjestelyistä eikä siitä, haluaako Harper käydä Kalliomoskeijassa, mitä arabimuslimit eivät voineet hyväksyä. On järkyttävää seurata jatkuva kiistelyä siitä, kuka Temppelivuoren omistaa, vaikka Jordanian kanssa tehdyn rauhansopimuksen mukaan vuori kuuluu kokonaisuudessaan Israelin valtiolle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/176595#.Ut-L10DZCrc





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019