KESKIVIIKKO 27.11.13


KESKIVIIKKO 27.11.13

1.      OBAMAN hallitus on aloittanut kampanjan sunnuntaina allekirjoitetun Geneven sopimuksen vastustajia vastaan. Obama kutsuu heitä "uhkaileviksi pelureiksi kansainvälisellä areenalla".
Hän vakuuttaa, että sopimus on hyvä USA:lla ja sen on paras olla sitä muillekin maille.
Israelin TV-2:n suorittaman tutkimuksen mukaan 60 % israelilaisista uskoo sopimuksen olevan vaarallisen Israelille; 25 % ei usko, eikä 15 % osaa sanoa puolesta eikä vastaan.
Tiistaina suoritetun tutkimuksen mukaan 58 % katsoo Netanyahun kritiikin sopimuksesta aiheelliseksi; 28 % pitää sitä liioiteltuna ja 14 % ei osaa päättää. Tutkimuksessa haastateltiin 401 israelilaista, virhemarginaalia ei ilmoitettu.

PÄÄMINISTERI Netanyahu ilmoitti sunnuntaina, että sopimus on hyvin huono ja katsoo, ettei se sido Israelia tekemästä itsenäisiä päätöksiä. Hän on kuitenkin sopeuttanut avoimen kritiikkinsä nykyiseen todellisuuteen – sopimus on allekirjoitettu, eikä sille enää voi mitään – eikä halua messuta julkisuudessa, mutta jatkaa aktiivista diplomaattista toimintaansa kuuden kuukauden aikana, jolloin käydään neuvotteluja lopullisen sopimuksen solmimiseksi huhti-toukokuussa.
Hän lähetti edustajansa Washingtoniin vaikuttaakseen Obaman hallitukseen.

KYSYTTÄESSÄ Obaman hallituksen edustajilta, miten USA reagoi, jos Israel iskee oma-aloitteisesti Iranin ydinlaitoksia vastaan kuuden kuukauden koeaikana, Obaman turvallisuusneuvonantajan varamies Ben Rhodes totesi tiistaina: "USA kunnioittaa Israelin itsenäistä päätösoikeutta turvallisuus-kysymyksissä pitäen diplomaattisten ratkaisujen tärkeyttä kuitenkin ensisijaisena, mikäli suinkin mahdollista". Hän vakuutti, että kaikki vaihtoehdot ovat edelleen pöydällä, jos diplomatia epäonnistuu.  
Hän ennakoi, että Iran tullee säilyttämään oikeuden uraanin rajoitettuun rikastamiseen myös lopullisessa sopimuksessa, jota hiotaan seuraavan puolen vuoden aikana. http://www.timesofisrael.com/most-israelis-believe-interim-iran-deal-endangers-them/

2.      IRANIN ulkoministeriön tiedottaja Marziyeh Afkham ilmoittaa Washington Free Beacon mukaan, että USA:n Valkoisen Talon julkistamat Geneven sopimusta koskevat yksityiskohdat ovat yksin-kertaisesti virheellisiä. Ne koskevat mm. Iranille myönnettäviä taloudellisia helpotuksia.
WND:n asiaa koskevaan kysymykseen Iranin ulkoministeri Zarifille hän vastasi, ettei Iranin hallitus halua modifioida Genevessä sovittujen sopimusten sanamuotoja todeten: "Kysymyksessä on USA:n hallituksen uskottavuus".  

Iranin hallituksen tiedottaja Afkham selitti asiaa näin: "Se mitä on julkistettu Valkoisen Talon websivulla tosiasiana, on yksipuolinen tulkinta Geneven sopimuksen tekstistä; muutamat selitykset ja termit tiedotteessa ovat vastoin hyväksyttyjä toimintaperiaatteita. Tämän määrätyn medialähteen tosiasiana kääntämä ja julkistama sivu Geneven sopimuksen nimissä ei ole oikea". Afkham viittaa tässä Iranin oikeuteen rikastaa uraania, mikä mahdollistaa ydinaseen rakentamisen. USA:n kongressin jäsenet ovat huolissaan, ettei Geneven sopimuksessa Irania velvoitettu tuhoamaan avainlaitteistoja, joiden katsotaan palvelevan ydinaseohjelmaa. Heidän tulkintansa mukaan sopimus vaatii Irania jäädyttämään vain olevien laitteistojen toiminnan. Tämän vastineeksi USA lupaa vapauttaa Iranin jäädytettyjä ulkomaisia varoja 8:n miljardien USD arvosta. Ulkoministeri Zarif pitää aiheettomina senaattori Charles Schumerin uhkauksia uusista sanktioista, kun edustajat palaavat Capital Hilliin ensi viikolla.
Iranin tulkinnan mukaan Geneven sopimus antaa sille oikeuden hallita kaikkia ydinenergian muotoja kaikilla tasoilla, mihin kuuluu uraanin rikastaminen.
Valkoinen talo myöntää, että sopimuksen joitakin pykäliä joudutaan vielä hiomaan, mutta Iranin kanta on torjuvan jyrkkä: Sopimuksen sanamuotoa ei voida enää muuttaa.
"Christians United Israelin puolesta" johtaja David Borg toteaa, että Obaman hallitus on joutunut Iranin pelaajien ansaan, kuten Free Beacon raportoi. "Iranin antamat myönnytykset ovat kuvitteellisia ja tarkoituksettomia, kun meidän antamat kohentavat Iranin taloutta". http://www.wnd.com/2013/11/nuke-deal-details-outrage-iranians/

3.      EUROPARLAMENTAARIKKO italialainen Fiorello Provero, joka on mukana Israelissa vierailevassa parlamenttivaltuuskunnassa, valittaa Arutz Shevan haastattelussa EU:n ja Israelin välisiä huonoja suhteita, joiden hän sanoo vaikeuttavan sekä israelilaisten että palestiinalaisten elämää.
Hän sanoo, että EU:n asettamat ohjeet (guidelines) ovat ongelmallisia vaikean aikajakson aikana, ja että niiden aiheuttama tuho kummallekin osapuolelle on 80 miljardia Euroa.

PROVERO toimii Euroopan parlamentin ulkomaan asioitten valiokunnan varapuheenjohtajana. Hän pitää tärkeänä europarlamentin jäsenille käydä omakohtaisesti tutustumassa tilanteeseen, ja sanoo oman näkemyksensä laajentuneen vieraillessaan Juudeassa, Samariassa ja Golanin kukkuloilla. Hän sanoo EU-maitten asettamien rajoitteiden (pogromien) alentavan sekä israelilaisten että palestiinalaisten elintasoa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/174504#.UpWXR0C2FDQ

Israel ja EU saivat sovittua kompromissin, jonka nojalla Israel voi osallistua EU-projektiin Horizon-2020. Sopimuksessa todetaan, ettei EU:n asettamia vaateita pidetä laillisina ennakko-ohjeina sallien Israelin toimet vihreän linjan itäpuolella ilman boikottitoimia. Suhteet olivat muotoutumassa kriisiksi EU:n asettamien kohtuuttomien vaatimusten vuoksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/174508#.UpWgMkC2FDQ

4.      KNESSETIN perustuslaki-, laki- ja oikeusvaliokunnan puheenjohtaja David Rotem ilmoitti tiistaina, että valiokunta kokoontuu ensi viikolla käsittelemään korkeimman oikeuden entisen tuomarin David Levyn johtaman komitean laatimaa raporttia, joka valmistui 2012, mutta jota hallitus ei ole käsitellyt, eikä sitä ole siten virallisesti hyväksytty.
Komitea päätyi tutkimuksessaan tulokseen, että juutalaisten muutto Juudean ja Samarian sekä Golanin kukkuloille on täysin laillista, eikä siten juutalaisyhteisöjä siellä voida pitää laittomina, eivätkä Juudea ja Samaria sekä Golanin ylänkö ole kansainvälisen lain mukaan miehitettyä aluetta. Levyn komitean havainnot poikkeavat täysin vasemmistolaisen asianajajan Dalia Sassonin v. 2005 Ariel Sharonin toimeksiannosta laatimasta raportista, jossa hän määritteli Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöt laittomiksi etäyhteisöiksi.

Sharon valitsi Sassonin tuntien hänen Juudean ja Samarian asuttamista vastustavan kantansa, sillä hän tarvitsi "laillisen selkänojan" suunnitelmilleen aloittaa juutalaisyhteisöjen purkaminen noilla alueilla. Sharon ehti purkaa kolme juutalaisyhteisöä samassa yhteydessä, kun hän karkotti kaikki juutalaiset Gazasta, tuhoten sinne rakennetut 21 kukoistavaa juutalaisyhteisöä, ennen kuin massiivinen aivoverenvuoto ja halvaantuminen keskeyttivät hänen toimensa.
Pääministeri Netanyahu piilotti Levyn raportin pöytälaatikkoonsa uskaltamatta sitä jostain syystä ottaa hallituksen käsittelyyn huolimatta useista vaatimuksista, kuten Legal Forum, vaikka se olisi pystynyt selkeyttämään Juudean ja Samarian sekä Golanin ylängön laillisen aseman ja antanut tukevan perustan taistella ulkomaisia ja kotimaisia vaatimuksia vastaan. USA:n kannan mukaan Juudea ja Samaria ja Jerusalemin itäosa ovat miehitettyä aluetta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/174502#.UpWiOUC2FDQ
5.      UUTISOTSIKOITA
·        Laaja IDF:n ja rajapoliisien muodostama joukko joutui tulitaisteluun Hebronin kukkuloilla tiistai-iltana salafisti-solun jäsenten kanssa, joilla oli tarkoituksena hyökätä israelilaisia ja palestiinalaisia kohteita vastaan. Kaksi terroristia ajoi autollaan Yatta arabikylän lähettyvillä jatkaen matkaansa sotilaitten pysähtymiskäskystä välittämättä. Sotilaat avasivat tulen, johon terroristit vastasivat omilla aseillaan. Tulen loputtua molemmat terroristit todettiin kuolleiksi. Heidän autostaan löydettiin aseita ja räjähteitä, joita oli tarkoitus käyttää myöhemmin. Aseiden joukossa oli kaksi pistoolia ja useita räjähdys-panoksia, kuten Shin Bet ilmoitti. AFP raportoi, että turvallisuusjoukot eristivät alueen ja etsiskelyjen jälkeen löysivät kolmannen autossa istuneen terroristin, joka sai surmansa syntyneen tulitaistelun aikana. Surmatut arabit olivat 20-vuotiaita, kotoisin Duran ja Hebronin arabikaupungeista. IDF:n tiedottaja kutsuu tapahtumaa hanukka-ihmeeksi. Sotilaat eivätkä poliisit kärsineet vahinkoa tulitaisteluissa. Turvallisuusmiesten mukaan operaatio perustui luotettaviin tietoihin useiden solun jäsenten joutuessa pidätetyiksi. Vaikka sekä salafistit että PA suhtautuu vihamielisesti Israeliin, salafistit pitävät PA:ta maallistuneena yhteistyökumppanina Israelin kanssa hyökäten myös sitä vastaan. Shin Betin mukaan kysymyksessä oli salafistien laaja verkosto Juudean ja Samarian alueilla, ja että sen jäsenten metsästäminen jatkuu. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/174501#.UpWpXUC2FDQ
·        PLO:n korkea virkailija Nabil Shaat sanoi eilen, että koska rauhankeskustelut ovat pitkittyneet ja itse asiassa keskeytyneet PA:n molempien neuvottelijoiden ilmoitettua eroavansa – joskin Abbas hyväksyi vain Shtayyefin eron mutta ei Eregatin -, minkä vuoksi PLO suunnittelee hakevansa jäsenyyttä kansainvälisissä järjestöissä. Shaat sanoi MAAN-uutistoimiston haastattelussa, että "Israelin taipumattoman asenteen vuoksi lähentymistä ei ole päässyt syntymään, vaan erimielisyydet ovat edelleen valtavat". Hän sanoi, että heillä on mahdollisuus liittyä 35:n järjestöön ilman hyväksymistä, mukaan lukien Rooman statuette, joka perusti ICC:n, kansainvälisen rikosoikeuden. PLO:n tarkoituksena on syyttää Israelia rikoksista asuttaessaan Juudeaa ja Samariaa, mutta se suostui pidättymään siitä neuvottelujen ajaksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/174516#.UpWul0C2FDQ
·        Israelin YK:n lähettiläs Ron Prosor kyseli YK:ssa "palestiinalaisten kansainvälisen solidaarisuuspäivän" tilaisuudessa, missä on YK:n solidaarisuus juutalaisten terrorin uhrien hyväksi? Hän olisi voinut ottaa samaan yhteyteen kysymyksen arabimaista paenneitten juutalaisten kohtalosta. Heidät pakotettiin Israelin itsenäisyysjulistuksen jälkeen 1948 lähtemään kodeistaan jättäen kaiken omaisuutensa, pankkitilinsä ja kaiken, mitä eivät voineet käsissään kantaa. Heidän lukumääränsä oli suunnilleen yhtä suuri kuin palestiinalaisten, joista valtaosa pakeni vapaehtoisesti – heidän mukanaan Mahmoud Abbasin perhe -, ja joita elätetään YK:n turvin monissa maissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/174513#.UpWxVkC2FDQ
·        Joukko USA:n kongressin jäseniä vaatii ulkoministeri John Kerryä selvittämään, mihin perustuu USA:n 650 miljoonan USD vuotuinen avustus UNRWA:n toiminnan tukemiseksi. USA on suurin yksittäinen avustaja. UNRWA:n edustaja tiedotti tiistaina, ettei se pysty maksamaan tuhansien työntekijöittensä joulukuun palkkoja taloudellisen kriisin vuoksi. UNRWA perustettiin v. 1950 hoitamaan palestiinalaispakolaisten asiaa, joita silloin oli n. 700 000. Sen toiminta poikkeaa täysin toisten pakolaisten asioita hoitavista järjestöistä, sillä pakolaisuus periytyy sukupolvelta toiselle ainakin neljänteen polveen, eikä sen toiminta edes tähtää pakolaisten asuttamiseen leirien ulkopuolelle maissa, joissa he asuvat. UNRWA:n toiminta politisoitiin alusta lähtien. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/174498#.UpWzXEC2FDQ





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019