TORSTAI 14.03.13


TORSTAI 14.03.13

1. VALKOISTA SAVUA keskiviikkona 13.03.13 sekä Vatikaanissa että Jerusalemissa, voitaisiin otsikoida aamun näkyvimmät uutiset Israelin näkökulmasta katsoen. Rooman paaviksi valittiin yllättäen argentiinalainen, italialaisista vanhemmista syntynyt jesuiitta, kardinaali Jorge Mario Bergoglio, josta muutamat hengelliset auktoriteetit käyttävät nimitystä Petrus Romanos. Hän itse valitsi nimekseen paavina Francis I. Hänen kautensa katolisen kirkon palveluksessa Argentiinassa sattui osittain maata hallitsevan diktatuurin aikaan, jolloin USA:n kouluttamia kuolemanpartioita liikkui alueella. Argentiinan katolista kirkkoa syytetään siitä, että se pysytteli hiljaa aikana, jolloin kansa olisi tarvinnut sen tukea ja lohtua. Katolinen kirkko on kuitenkin joutunut omaksumaan odota ja katso politiikan pysytellen sivussa selittäen, että hallituksia muodostetaan ja kaadetaan, kuten kaikkia maallisia laitoksia, mutta kirkko on ikuinen.

ISRAELIN sisäpolitiikan kannalta tärkein uutinen oli kuitenkin hallitusyhteistyön syntyminen pitkällisten ja dramaattistenkin käännösten jälkeen torstai-illan hämärtyessä jo yöksi. Kädenvääntöä tehtiin Likutenun, Yesh Atidin ja Bait Yehudin puheenjohtajien välillä viimeisiin minuutteihin saakka, eivätkä johtajat pystyneet aina pitämään tunteitaan kurissa, vaan ne kuohuivat välistä yli, mikä voi jossain kiperässä tilanteessa nousta uudelleen pintaan.
Tzipi Livnin johtama Hatnua pysytteli syrjässä isojen poikien leikeistä, eikä sillä ollut aihetta sekaantuakaan niihin, sillä sopimus oli laadittu ja allekirjoitettu hyvissä ajoin. Ainoa huoli Livnillä oli siinä, ettei sopimusta avata uudelleen ja muuteta. Kadima-puolue jätettiin näissä kahinoissa sivuun kahden kansanedustajansa kanssa, mutta voinee liittyä mukaan.

PÄÄMINISTERI Netanyahu joutui nielemään pahimman kiukkunsa Yair Aitidin tahallisen venkoilun vuoksi ja myöntymään mieli myrtyneenä hänen keskeisiin vaatimuksiinsa.
Hallituksen tärkeimmät ministeripaikat täytettiin Yesh Atidin ja Bait Yehudin kesken. 

YESH ATID:  Lapidista tulee talousministeri, opetusministeriksi Shai Piron, sosiaali- ja terveysministeriön johtoon Meir Cohen ja Yael German; tiedeministeriksi Yaakov Peri; apulaisministeriksi Ofer Shelah. Nämä kaikki kuuluvat Yesh Atid puolueeseen.
Bait Yehudi sai seuraavat ministeriöt: Naftali Bennet saa talous- ja kauppaministeriön sekä uskonnollisten-, Jerusalemin- ja diaspora-asiain velvollisuudet; Uri Ariel rakennus- ja asunto-ministeriön ja Israelin maahallituksen valvonnan; Uri Orbach saa eläkeläisministeriön; Eliyahu Ben-Dahan saa apulaisuskontoministerin paikan velvollissudella valvoa käännytys-, päärabbinaatin ja yeshivoiden toimintaa; Nissan Shlomiansky ja Ayelet Shaked vuorottelevat Knessetin talousvaliokunnan puheenjohtajina.
LIKUD: Pääministeriksi Benyamin Netanyahu vastaten myös ulkoministeriöstä; puolustusministeriksi Moshe Yaalon; sisäministeriksi Gideon Saar; maatalousministeriksi Yair Shamir; yleisen turvallisuuden ministeriksi Yitzhak Aharonovich; siirtolaisministeriksi Sofa Landver; turismiministeriksi Uzi Landau; liikenneministeriksi Israel Katz; Gilad Erdan, Silvan Shalom, Yuval Steinitz ja Limor Livnat jalavat keskenään tiedotus-, infrastruktuuri-, strategisten asiain- sekä kotirintaman puolustusministeriöt. Lisäksi valittaneen muutamia apulaisministereitä. Lisäksi sovittiin, että Yuli Edelstein esitetään Knessetin puhemieheksi; Knessetin ulko- ja puolustusvaliokunnan johtoon Avigdor Liberman; koaliittion puheenjohtajaksi valittiin Tzahi Hanebgi.
HATNUA: oikeusministeriksi Tzipi Livni; ympäristön suojeluministeriksi Amir Peretz.

ISRAELIN uuden hallituksen järjestysnumero on 33. Siinä on 22 ministeriä ja muutama apulaisministeri. Hallitusneuvotteluissa päähuomio on keskittynyt lähinnä Yesh Atidin ja Bait Yehudin ministeripaikkoihin, mikä on nostattanut kapinallisia äänenpainoja Likudin nuoren polven kansanedustajissa, jotka viittaavat saamaansa kannatukseen vaaleissa ja esittivät vaatimuksia, että heidät olisi pitänyt huomioida myös ministerin paikkoja jaettaessa.
Poliittiset tarkkailijat katsovat, että pääministeri Netanyahun asema on selvästi heikentynyt uuden hallituksen kokoonpanossa, mikä rajoittaa hänen vapauttaan päättää asioista.
Netanyahu uhkaili Lapidia keskustelujen juuttuessa paikoilleen, että hän on valmis aloittamaan keskustelut uudelta pohjalta haredi-puolueiden ja jopa Labourin kanssa. Keskustelujen aidosti puolueettomana sovittelijana Netanyahun ja Lapidin välillä toimi Naftali Bennett, jolle on annettava täysi tunnustus hänen antamasta panoksestaan, vaikka hän samalla huolehti oman puolueensa intresseistä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166203#.UUFdNWJHT-k
2. PALESTIINALAISTEN yksityishenkilöitten ja erilaisten ryhmien esittämät Obaman vierailua kritisoivat lausunnot ja uhkaukset mielenosoituksista ovat voineet vaikuttaa siihen, että presidentti Obaman vierailua suunnittelevat virkailijat harkitsevat vierailuohjelman typistämistä suunniteltujen Ramallahin ja Betlehemin käyntien osalta. Betlehemissä toimivan MAAN-uutistoimiston mukaan PA:n johto kertoo, että Ramallahin käynti voidaan poistaa ohjelmasta. Obama tapaa Mahmoud Abbasin Betlehemissä, ja Juudean ja Samarian kiertoajelu supistetaan neljään tuntiin, mihin kuuluu käynti Syntymäkirkossa Betlehemissä.

USA:n hallitus ei ole vielä julkistanut Obaman Israelin vierailuohjelmaa; ainoa varmana pidetty asia lienee se, että se alkaa 20. maaliskuuta 2013. Uudistetun ohjelmaraakileen mukaan hän pistäytyy kaksi kertaa PA:n valvomilla alueilla, mutta siihen ei sisälly tutustuminen Iron Dome patteristoon, jollainen asennettaneen lentokentälle suojelutarkoituksessa, ei vain näytille.
Vierailu tulee joka tapauksessa aiheuttamaan melkoisia muutoksia sekä maa. meri- että ilmaliikenteessä, sillä terrori-iskujen tai muiden häiriöiden mahdollisuus on aina huomioitava. Varsinkin Jerusalemin pakkautunut autoliikenne tulee kärsimään monen päivän ajan, mutta myös autoliikenne Ben Gurionin lentokentän ja Jerusalemin välillä häiriintyy pahoin.

OBAMA tapasi maanantaina Amerikan arabijärjestöjen johtajia Valkoisessa Talossa valmistellessaan vierailuaan. Presidentti vakuutti keskusteluissa, ettei hänen Israelin ja Jordanian vierailunsa tarkoituksena ole pyrkiä ratkomaan erityisiä ongelmia alueella, vaan keskustella Israelin, Jordanian ja PA:n johtajien kanssa monista kysymyksistä. Obaman ja Amerikan arabijohtajien tapaaminen oli ilmeisesti järjestetty ex tempore hänen tavattuaan muutamia päiviä aiemmin Amerikan juutalaisjohtajia.
Jotkut poliittiset tarkkailijat ennustavat, että Obama voi päinvastaisista vakuutteluistaan huolimatta vetää povitaskustaan uuden Lähi Idän rauhansuunnitelman. Toiseksi hänen pelätään vaativan Netanyahulta uutta rakennuskieltoa Juudeaan ja Samariaan. Jerusalemin kaupunki päätti siirtää omien rakennussuunnitelmiensa käsittelyä vierailun jälkeen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166210#.UUFvX2JHT-k

3. ISRAELIN entinen USA:n lähettiläs Yoram Ettinger kertoi Arurz Shevan toimittajalle neljä viikkoa kestäneen USA:n vierailunsa havaintona, että kasvava määrä amerikkalaisia, joukossa poliitikkoja, tuntee nousevaa ärtymystä tavasta, millä presidentti Obama kohtelee Israelia. Ettinger sanoo vierailunsa aikana yhdeksässä kaupungissa tavanneensa sekä kongressin että senaatin jäseniä. ”Epäilemättä siellä on potentiaalia paljon suuremmalle kannatukselle, kuin mitä nyt koetaan. Sekä juutalaisissa että kristityissä piireissä, mutta myös politiikassa ja mediassa, pystytään vaivoin ymmärtämään Israelin palestiinalaisille tekemien myönnytysten tarkoitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa palestiinalaisia kohtaan”. Samalla Ettinger sanoi havainneensa kasvavaa tyytymättömyyttä Obaman Israelin politiikkaa kohtaan.

Toiselta puolelta hän sanoo nähneensä entistä suurempaa ymmärrystä siitä, että USA:lla on Israelissa uskollinen, vakaa ja demokraattinen liittolainen.
Ettinger sanoo toivovansa, että Obama Israelin vierailunsa aikana oppisi jotain alueen historiasta ja siten kasvattaisi omaa tuntemustaan välttääkseen virheittensä toistamisen. Toinen mahdollisuus on se, että hän liittää Israelin suhteensa Israelin ja palestiinalaisten välisiin kysymyksiin aikana, jolloin kukaan Lähi Idän johtaja ei edes puhu niistä; että hän pystyisi näkemään, ettei tämä kysymys ole ollenkaan keskeinen siinä, mitä alueella tapahtuu.
Hän sanoi epäilevänsä, että Obama olisi erityisen kiinnostunut Jonathan Pollardin vapauttamisesta, eikä se ole amerikkalaisille helppoa siihen liittyvän vakoilun vuoksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/166188#.UUF3UWJHT-k

4. DEBKAFILE raportoi, että al-Qaidan osasto Syyriassa Jabhat al-Nusra teki äskettäin päätöksen ”puhdistaa” Syyrian puoleinen Golanin alue kaikista Assdille uskollisista joukoista. Se aloitti operaationsa keskiviikkona, jolloin se huolella suunnitellulla väijytyksellä eliminoi Syyrian armeijan 90. prikaatin komentajan kenraali Nous e-din Habibin ja eversti Radouan Rifain, prikaatin yhteysupseerin Syyrian kolmanteen divisioonaan. Tämän tarkoituksena on heikentää armeijan iskukykyä eliminoimalla sen korkeinta johtoa. Järjestön päämääränä on aloittaa hyökkäykset Golanilta rajan yli Israeliin sekä Jordaniaan. Kapinalliset löysivät Golanilta armeijan kaivamia suuria tunneleita, joihin mahtuu jopa panssarivaunuja ja jotka johtavat Israelin rajalle, mistä ne voisivat yllättäen nousta esiin IDF:n silmien edessä.
DF arvioi, ettei al-Qaidan tarkoituksena liene uhata Obaman Airforce 1 konetta sen saapuessa Ben Gurionin lentokentälle, mutta sen mahdollisuus on huomioitava, ja siksi IDF siirsi Iron Dome patteriston lentokentälle. Motiivi olisi ilman muuta olemassa; al-Qaida haluaa kostaa USA:lle johtajansa Osama bin Ladenin kuoleman USA:n Seal-kommandojen luodeista Pakistanissa. DF arvioi, että Bagdadin, Damaskoksen Ammanin väliseltä 120 000 ja Siinain 62 000 neliökm:n alueelta voi löytyä joku al-Qaidan nykyisen johtajan Ayman al-Sawahrin innoittama muslimi kostaakseen Osama bin Ladenin surman kaksi vuotta sitten. http://www.debka.com/article/22819/Al-Qaeda’s-Nusra-fights-to-seize-Syrian-Golan-in-time-for-Obama-visit

5. UUTISOTSIKOITA
-          YK:n tulitauon valvontaan asettamat UNDOF-joukot Golanilla ovat lopettaneet partiointinsa Golanin ylängön puskurivyöhykkeellä havaittuaan ne turhan vaarallisiksi ja aseettomina helpoksi saaliiksi julkisuutta tavoitteleville aseistetuille ryhmille. YK:n ilmoituksen mukaan joukot lopettavat partiointinsa kokonaan ja sulkevat useita tukikohtiaan alueella, kuten AFP raportoi. Joukot ovat partioineet vyöhykkeellä vuodesta 1974 lähtien. Niiden tarkoituksena ei ollut toimia poliisina Syyrian ja Israelin välillä, vaan vain tarkkailla tilannetta ja tehdä raportteja havainnoistaan YK:n johdolle. Kroatia veti ensimmäiseksi joukkonsa alueelta, ja jäljellä olevat maat, kuten Intia, Filippiinit ja Itävalta, harkitsevat samaa. Asiaa käsiteltäneen YK:n turvallisuus-neuvoston kokouksessa ensi viikolla. Tämä asettaa IDF:n komentajat uuden tilanteen eteen, johon he ovat kaikessa hiljaisuudessa valmistautuneet. http://www.timesofisrael.com/peacekeepers-on-golan-to-end-patrols-leave-posts/
-          Israelin YK:n lähettiläs Ron Prosor oli yhdessä entisen Labourin itsenäisen  kansanedustajan Einat Wilfin kanssa puhui pienen ryhmän diplomaatteja ja entisiä virkailijoita muodostamassa tilaisuudessa Haward-Clubissa New Yorkissa , jossa kritisoitiin ”mielipuolista politiikkaa, jolla Israelin ja palestiinalaisten välistä konfliktia hoidetaan”. Prosor yhtyi Wilfin esittämään näkemykseen, että ”tämä on koko Lähi Idän konfliktin keskeinen kysymys, josta ei kuitenkaan edes haluta keskustella, mutta ilman sen käsittelyä rauha on mahdoton”. Kysymys ei ole Juudeaan ja Samarian juutalaisyhteisöistä, vaan kritiikin kohteena oli YK:n ”Relief and Works Agencyn” (UNRWA) tapa tulkita palestiinalais-pakolaisia. Puhujat, jotka suurimmalta osin olivat Israelille myönteisistä ryhmistä, totesivat puheissaan, että kyse on teknisestä asiasta, byrokraattisesta tulkinnasta, jolla on kuitenkin merkittävä vaikutus Israelin ja PA:n välisiin rauhankeskusteluihin. Prosor selitti, ettei tarvitse olla Harward.Glubin jäsen tajutakseen, että UNRWA:n määrittely pakolaisista ja heidän oikeuksistaan vahvistaa PA:n johdon vaatimuksia ns. pakolaisten paluuoikeudesta, mikä toteutuessaan tarkoittaisi juutalaisen Israelin tuhoa ja pakottaisi yhden valtion periaatteeseen. UNRWA perustettiin 1949 YK:n toimesta vastuualueenaan tarjota sosiaalipalveluja palestiinalais-pakolaisille, jotka olivat eri syistä lähteneet kodeistaan 1948 sotaa pakoon. Nämä pakolaiset eivät ole toisten pakolaisten tapaan YK:n pakolais-komissaarin toimivallan alaisina, vaan ovat omana ryhmänään UNHCR alaisina, jonka määrittelyn mukaan palestiinalais-pakolainen ei menetä oikeuttaan ja asemaansa vaikka hänellä olisi asunto ja työpaikka ja järjestetyt olot asuinmaassaan. Toiseksi tämä oikeus periytyy automaattisesti jälkipolville loputtomiin. Tämä on järjestön määritelmä, kun lisäksi huomioidaan, että pakolaisleirien ympärillä asuvat asukkaat käyttivät tilaisuutta hyväkseen liittyen pakolaisiin, eivätkä YK:n virkailijat millään tavoin tutkineet heidän taustojaan. Eräs virkailija totesi: ”Onko väärin antaa apua asukkaille, jotka tarvitsevat sitä, vaikka asuvatkin leirin ulkopuolella”. Aktivistiryhmä  vaatii, että tämä kysymys on otettava seuraavien neuvottelujen tärkeimmäksi kysymykseksi etenkin olettaen, että Netanyahun johtama uusi hallitus tulee suhtautumaan entistä aktiivisemmin rauhankeskusteluihin. Tietäen Tzipi Livnin aiemman suhtautumisen rauhanprosessiin on syytä olettaa, että he tulevat pettymään pahoin odotuksissaan asenteen muutoksista. Pakolaisten määrä 1949 oli n. 650 000, mutta tänä päivänä PA sanoo heitä olevan 5 miljoonaa. Tämän määrän avustaminen nielee YK:n määrärahoja täysin kohtuuttomasti, minkä länsimaat pääosin maksavat. http://www.timesofisrael.com/taking-refugees-off-the-table/
-          Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoo, että aseitten antaminen Syyrian kapinallisille rikkoo kansainvälistä lakia. Hän tulkitsee lakia siten, että sotilaallisten laitteiden ja varusteiden antaminen on laillista vain valtioille, ei sitä vastaan taisteleville kapinallisjärjestöille. Sekä USA että EU harkitsevat aseiden toimittamista kapinallisille huomioimatta, että ne ovat terroristijärjestöjä, jotka kääntävät aseensa Israelia kohti heti, kun saavat siihen tilaisuuden. http://www.timesofisrael.com/russia-arming-syrian-rebels-breaches-intl-law/




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019