TORSTAI 04.10.12


TORSTAI 04.10.12

1. USA:N presidenttivaalien ensimmäinen julkinen keskustelu kahden pääehdokkaan, Obaman ja Romneyn välillä käytiin Denverissä TV-kameroiden välittäessä elävää kuvaa keskustelusta. Moderaattorina toimi kokenut journalisti Jim Lehrer, joka antoi keskustelijoille tilaa esittää mielipiteensä ilman keskeytyksiä. Keskustelu ei kuumentunut missään vaiheessa tasolle, jossa olisi tarvittu tunteiden jäähdyttelyä eikä henkilökohtaisuuksiin menty. Tämä on laskettava yhtä hyvin Mitt Romneyn hillityn käytöstavan ansioksi kuin Barack Hussein Obaman epävarmuuden tiliin, jonka eräs kommentoija sanoi vähän ilkeästi johtuneen siitä, ettei Obama saanut pitää telepromptiaan keskustelun aikana. Obama todella näyttää TV-kuvien perusteella arvioiden kuin pieneltä pojalta, jonka äiti oli yllättänyt pihistämässä pikkuleipiä äidin kätköstä, syyllisenä ja sivuilleen vilkuillen pakotietä etsien.

Obama näytti ajoittain hermostuneelta ja ärtyneeltä katsellen kenkiensä kärkiä kuin apua etsien ja toivoen olevansa missä muualla tahansa kuin Romneyn tentittävänä. Molemmat olivat saaneet tosiasioiden kertauksen (briefing) ennen keskusteluja, joten kaiken piti olla kunnossa. Romney näytti kuitenkin paremmin hallitsevan tilannetta. Obama pinnisteli vastaustensa muotoilemisessa tiedostaen, että jokainen virke analysoidaan ja jokainen virhesanonta työnnetään hänen kurkustaan alas säälimättömien analysaattorien toimesta.
Keskustelujen pääaiheita olivat odotetusti talouskysymykset, verotus, työttömyys (8.1 %) ja obamacare. Sen sijaan kumpikaan ei puuttunut USA:n käsittämättömän suureen velkataakkaan, joka ylittänee 14 triljoonan rajan ja kasvaa joka sekuntina lisää. Romney pyrki esiintymään hyökkäävästi, mutta kultivoituun tyyliin tottuneena ei käyttänyt hyväkseen parhaita ammuksiaan, joista Benghazin katastrofi on ulkopolitiikan pahimpia lapsuksia.
Uutistoimistot antoivat heti keskustelun jälkeen omat arvionsa keskustelijoiden ansioista. USA:n media on valtaosaltaan Obaman kannattaja, ja arviot runnottiin sen mukaisesti hänen voitokseen, kuten myös hänen vaalikansliansa väitti.

Michele Obam tunnusti olleensa hermostunut ennen keskustelua ja sen aikana. Hän sanoi, ettei heidän avioliittonsa 20-vuotispäivä ollut paras mahdollinen hetki väittelyyn maan ja miehensä kohtalosta. Hän tiesi TV-kameroiden vakoilevan hänen jokaista elettään ja pyrki siksi esiintymään mahdollisimman muodollisesti uskaltamatta edes taputtaa normaalisti. http://edition.cnn.com/2012/10/03/politics/michelle-obama-debate/index.html?hpt=hp_c2, http://www.timesofisrael.com/at-denver-debate-romney-takes-the-fight-to-the-president/

2. SYYRIAN sisällissodaksi kehittynyt tilanne alkaa saada entistäkin vaarallisempia kehitys-näkymiä. Eilen Syyrian puolelta ammuttu osui Turkin puolella asuintaloon surmaten perheen äidin, hänen kolme lastaan sekä toisen talossa olleen naisen, haavoittaen 10 muuta ihmistä. Uutisissa arvioidaan ilman näyttöä, että kranaatin ampui Assadin armeija.
Turkki kuitenkin reagoi erittäin ärtyneesti ja päättäväisesti tulittaen tykeillään Syyrian armeijan tukikohtia rajan tuntumassa.
Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan antoi seuraavansisältöisen lausunnon:
”Toimien kansainvälisten lakien ja taisteluista hyväksyttyjen sääntöjen puitteissa Turkki ei koskaan jätä vastaamatta tällaiseen Syyrian armeijan provokaatioon.” http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4288386,00.html

3. TURKIN lainlaatijat valmistelevat samantapaista lakia, jonka nojalla Turkki katsoo oikeudekseen iskeä Irakin pohjoisosassa sijaitsevia kurdipesäkkeitä vastaan.
Uusi laki antaisi Turkin armeijalle oikeuden vastata Syyrian puolelta Turkin alueelle levinneeseen väkivaltaan, mistä eilinen kranaatti-isku on esimerkkinä.
Jos laki hyväksytään esitetyssä muodossa, se antaa Turkin armeijalle tarvittavan selkänojan yksipuolisiin operaatioihin Syyrian puolella, jopa ilman YK :n tai lännen antamaa vahvistusta.
Tässä leikitään jo erittäin tulen aralla alueella, sillä sekä Israel että Iran ovat omista lähtö-kohdistaan katsoen erittäin kiinnostuneita, mitä Syyriassa tapahtuu.
Jos Turkin armeija tunkeutuu Syyrian alueelle, se tuskin on halukas vetäytymään saman tien.
Toiseksi Syyriassa toimii runsaasti Iranin vallankumouskaartin sotilaita ja upseereita, jotka koordinoivat toimintansa Hizbullahin kanssa.
Saudi Arabian ja Persianlahden maiden reaktio siinä tilanteessa on vielä tuntematon, mutta
ne toimittavat aseita ja tukevat taloudellisesti Syyriassa taistelevia kapinallisia, joiden taustoista on hälyttäviä tietoja. Sekä al-Qaida että Muslimiveljeskunta ovat tiettävästi lisänneet taistelijoittensa lukumäärää Syyriassa.
IDF:n taholta varoitetaankin, että Syyriassa on kehittymässä valtava asearsenaali, joka on vapaasti terrorijärjestöjen käytettävissä. Jos/kun Bashar Assadin hallitus lopulta kaatuu, koko tämä aseitten määrä on Israelin leppymättömiksi vihollisiksi vannoutuneitten terrorijärjestöjen hallussa, myös Syyrian armeijan ohjukset ja massatuhoaseet.

USA:n ulkoministeri Hillary Clinton kutsui Turkin puolelle harhautunutta kranaatti-iskua järjettömäksi ja vaaralliseksi vaatien, että Assadin tulee välittömästi julistaa tulitauko ja aloittaa kiireiset valmistelut hallinnon siirtämiseksi väliaikaiselle hallitukselle. Sekä YK:n turvallisuusneuvosto että Nato kutsuivat päättäjät pikaiseen kriisikokoukseen.
Verisimmät taistelut käydään Syyriassa nyt Aleppon hallinnasta, jonka muinainen YK:n perinne-kohteeksi määrittämä vanha keskus on lähes rauniona. Eilen kaupungin keskustassa räjähti useita autopommeja surmaten kymmeniä ja raunioittaen keskustaa entistä pahemmin. Kapinalliset haluavat Aleppon, 1.2 miljoonan asukkaan kaupungin siksi, että se helpottaa yhteyksiä maan pohjoisosissa taisteleviin kapinalisiin. http://www.timesofisrael.com/turkish-military-fires-on-syrian-targets-raising-fears-of-regional-conflagration/

4. IDF evakuoi eilen kaikki Hermonin  alueella lähellä Syyrian rajaa liikkuvat siviilit sekä läheisen turismikeskuksen siksi, että sotilaat havaitsivat aseistettujen mutta siviilivaatteissa liikkuvien miesten lähestyvän rajalle rakennettua turva-aitaa tullen 500 metrin päähän siitä. Evakuointi suoritettiin siviilien turvallisuuden vuoksi, vaikka Syyrian puolella liikkuvat miehet eivät osoittaneet hyökkääviä eleitä Israelin puolelle. Armeijan edustajat eivät myöskään pystyneet arvioimaan, keitä rajan pinnassa liikkuvat miehet olivat. Heidän siviiliasusteensa perusteella voitiin arvioida, etteivät he ainakaan kuuluneet Syyrian armeijaan.

ARMEIJAN rakennusyksilöt ovat vahvistaneet Syyrian puoleista rajaa, kaivaneet uusia juoksuhautoja Syyrian puolelle ja vahvistaneet valvontaansa rajalla. Tämä ei tarkoita, että armeija odottaisi välitöntä sotilaallista iskua Syyrian puolelta, vaan näillä toimilla pyritään vahvistamaan valmiutta toimia nopeasti vaihtuvissa tilanteissa. Muutama päivä sitten Syyrian puolelta ammuttu kranaatti räjähti Israelin puolella. Se oli luultavasti rajan läheisyyteen linnoittautuneiden kapinallisjoukkojen ampuma, mutta Israelin YK:n lähettiläs Ron Prosor teki virallisen valituksen YK:lle rajaloukkauksesta. Syyria on edelleen muodollisessa sotatilassa Israelin kanssa 1973 käydyn puolustussodan päätyttyä aselepoon ilman rauhansopimusta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/160499#.UG0-FmJHT-k

5. UUTISOTSIKOITA
-          New Yorkin osavaltion kongressin edustaja Dov Hikind (Dem.) järkytti pahoin demokraattien leiriä ja presidentti Obaman puolesta taistelevaa vaalikoneistoa eilisellä lausunnollaan, jossa hän varoitti Amerikan juutalaisia äänestämästä Obamaa, kuten hän sanoi FOX-uutistoimiston TV-lähetyksessä. Hänen lausuntonsa julkistettiin juuri ennen ensimmäistä julkista keskustelua presidenttiehdokkaiden Obaman ja Romneyn välillä. ”Tosiasia on, että pääministeri Benyamin Netanyahu, Lähi Idän ainoan demokratian johtaja, valittiin kansanäänestyksellä. Mutta Obamalla on ollut jatkuvia ongelmia hänen kanssaan”, Hikind totesi shokeeraavassa lausunnossaan. Hän viittasi Iranin toistuviin Israelin tuhoamista vaativiin lausuntoihin todeten, että tämän vuoksi olisi kuvitellut Obaman haluavan tavata pääministeri Netanyahun tämän New Yorkin vierailun aikana, mutta Obamalle oli tärkeämpää osallistua TV-ohjelmiin vedoten vaalikiireisiin. Hikind piti myös oireellisena sitä, miten demokraattisen puolueen vaaliohjelmasta jätettiin pois palestiinalaiskysymys ja Jerusalemin asema, mikä jouduttiin parsimaan kömpelösti jälkeenpäin. Hänen ehdotuksensa sai raivokkaita vastaväitteitä puoluetovereitten taholta. ”Jotain on pahasti pielessä, Jerusalem on juutalaisille keskeinen kysymys, ja Israel on ainoa liittolaisemme Lähi Idässä, ei yksi monista”, kuten Obama yritti vakuuttaa omassa lausunnossaan. Hikind toisti: ”Obama ei pidä Israelin pääministeristä, mikä on tosiasia, jota ei voida kieltää.” Sama koskenee demokraattista puoluetta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/160524#.UG1BxWJHT-k
-          Israelin suurimmat lehdet ovat vaikeuksissa. Maariv joutui myytäväksi, ja eilen Haaretzin työntekijät marssivat ulos, minkä johdosta lehti ei ilmestynyt tänään. Haaretzin työntekijöitten kapinan takana on johdon ilmoitus henkilöstön vähentämisestä. Maarivin 2000 työntekijää odottavat sydän kylmänä, kenen leipiin he lopulta joutuvat, vai onko seurauksena työttömyyskortisto. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/160525#.UG1GXGJHT-k
-          Iranilaiset agentit seurasivat ulkomailla konferenssiin osallistunutta israelilaista insinööriä, joka havaittuaan jäljittäjänsä ja tulleensa valokuvatuksi kokouksen aikana ilmoitti asiasta turvallisuusjärjestön agentille, joka myönsi näin tapahtuneen. Insinööriä kehotettiin muuttamaan toiseen hotelliin henkisesti järkytettynä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/160509#.UG1Hs2JHT-k
-          Jordanian Muslimijärjestö on kutsunut laajan mielenosoituksen huomiseksi Ammaniin esittääkseen ”viimeisen varoituksen” kuninkaalle, että Jordanian tulee siirtyä perustuslailliseen monarkiaan, jossa parlamentti ja hallitus valitaan vaaleilla ilman kuninkaan väliin tuloa ja vaikutusmahdollisuutta. Onko kysymys myöhäsyntyisestä arabikeväästä vai paikallisesta politiikasta selvinnee lähi päivien aikana. Mielen-osoitukset ovat Jordaniassa välttäneet koskemasta kuninkaaseen, mutta tämä näyttää nyt muuttuneen. Abdullah II nimitti lähettilään Israeliin, mutta lähettilään beduiiniheimo varoitti häntä hyväksymästä nimitystä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/160526#.UG1JHmJHT-k
-          Ensimmäisen spontaanit mielenosoitukset syntyivät eilen Teheranin keskustassa kansan kyllästyttyä maan rahayksikön rialin jatkuvaan arvon menetykseen. Satoja poliiseja univormuissa ja siviilivaatteissa pyrki hajottamaan kansanjoukkoja synnyttäen ajoittaisia kahinoita heidän ja kansanjoukkojen välillä. Poliisi teki ratsian Teheranin keskustaan rahanvaihtajien pariin, pidättäen laittomasti toimivia ja sulkien laillisesti toimivia kojuja. Parin ulkomaalaisen sanotaan olleen pidätettyjen joukossa, heidän syytetään yrittäneen raportoida tilanteesta esiintyen turisteina. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/160517#.UG1KpmJHT-k, http://www.debka.com/article/22402/Iran-pumps-large-Bassij-militia-forces-into-Tehran-as-riots-flare
-          Hamas kieltää perättöminä HRW:n paikallisosaston väitteet, että se kiduttaa ja kaikin tavoin sortaa pidättämiään poliittisesti eri tavoin ajattelevia Gazan kaistalla. Keskiviikkona julkistettu 43-sivun dokumentti esittää karmivaa todellisuutta Hamasin harjoittamasta hallinnosta. Pidätettyjen ihmisoikeuksia ei kunnioiteta, eikä heille sallita oikeutta ottaa yhteyttä asianajajaan, kuten kansainväliset säännöt edellyttävät. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=286490
-          Räjähdys rakenteilla olevassa asuinkerrostalossa surmasi siviilejä, arviot vaihtelevat 3 - 9, Baalbekín kaupungista 30 km etelään Bekaan laaksossa. Hizbullah kieltää, että se varastoisi räjähteitä ja ammuksiaan asuintaloihin, mutta kokemusten mukaan tämä on aivan tavallista Libanonissa. Varsinkin talojen kellarikerroksiin varastoidaan aseita, jopa ohjuksia, joista jotkut räjähtävät itsestään tai vahinkojen vuoksi. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=286480
-          Kristittyjen vaino Egyptissä kiristyy huomattavasti muslimivirkailijoiden esittäessä syytteitä kristittyjä opettajia ja jopa 9- ja 10-vuotiaita lapsia vastaan väittäen heidän halventaneen Koraania, vaikka lapset eivät lukutaidottomina pystyisi erottamaan Koraania muista kirjoista. Oikeuslaitos on muslimimaissa automaattisesti muslimin puolella, koska ”vääräuskoisen” todistus on puolet muslimin todistuksesta. http://www.timesofisrael.com/two-egyptian-children-charged-with-criminal-blasphemy-against-islam/








Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021