PERJANTAI 03.02.12

1. ENGLANNIN entinen pääministeri Tony Blair, jota PA:n johto kutsui jokin aika sitten hyödyttömäksi, mutta joka toimii kuitenkin kvartetin edustajana rauhanprosessin edistämiseksi, käy kiinteitä keskusteluja pääministeri Netanyahun kanslian kanssa voidakseen tasoittaa tietä edes alhaisemman tason keskusteluille osapuolten kesken. Blair on JP:n artikkelin mukaan tavannut Netanyahun ainakin viisi kertaa parin viime viikon aikana, viimeksi keskiviikkona kahdesti.

PÄÄMINISTERIN kanslian virkailija vakuuttaa, ettei kysymys ole ”Israelin yksipuolisista myönnytyksistä luottamuksen kasvattamiseksi”, vaan pikemminkin niitä käydään rauhanprosessin raamien sisällä molemmin puolisen luottamuksen löytämiseksi.
Virkailija selitti, että keskusteluissa pyritään rakentamaan houkutteleva pakettiratkaisu.
Hän selitti edelleen, että keskustelut koskevat ”pääasiassa” taloudellisia kysymyksiä. Suomessa tällaisia keskusteluja ja sopimuksia kutsuttiin muinoin lehmäkaupoiksi.

TUOREESSA muistissa ovat viime viikon keskiviikkona loppuneet keskustelut Israelin ja PA:n neuvottelijoitten välillä Ammanissa, jossa viidessä keskustelutilaisuudessa ei pystytty etenemään ollenkaan. PA:n johto ilmoittaa päättävänsä PLO:n hallituksessa kuun puolivälissä, jatketaanko keskusteluja, kuten USA ja kvartetti painostavat. Artikkelin kirjoittaja Herb Keinon muistuttaa, että Gilad Shalitin vapauttamisneuvotteluja käytiin Hamasin kanssa syrjäyttäen PA:n kokonaan, joka yllättyi sopimuksen syntymisestä, jolla Israel vapautti 1027 terroristia, useat heistä israelilaisten ja ulkopuolisten murhaajia ja pommien rakentajia.
PA katsoi silloin kärsineensä pahan PR-kolhun Hamasin hyväksi ja haluaa nyt paikata mainettaan esiintymällä tinkimättömänä palestiinalaisten edustajana.

BLAIRIN ja Netanyahun kanssa käytävissä keskusteluissa on tarkoitus ”luoda otollisemmat olosuhteet PA:n instituutioiden kehittämiseksi edistämällä alueen taloudellista kasvua”.
Blairin aiempi Jerusalemin toimiston hoitaja, nykyinen neuvonantaja ja CFR:n jäsen Robert Danin uskoo, että taloudellisten etuisuuksien kautta palestiinalaisille on mahdollista viestittää, miten rauhanprosessi hyödyttää heitä. Hän viittaa esimerkkinä Israelin täydessä siviili- ja turvallisuusvastuussa olevaan C-alueeseen, jonne Israel voisi antaa palestiinalaisten ulottavan maatalouttaan, mikä suoraan hyödyttäisi heitä taloudellisesti.

TOISENA esimerkkinä hän viittaa palestiinalaisten rakenteilla olevaan 40 000 asukkaan Rawabin kaupunkiin, jonne johtava tie on rakennettava C-alueen läpi, koska se on käyttö-kelpoisin reitti. Rawabi sijaitsee 30 km Ramallahista pohjoiseen. Danin syyttää Israelin johtoa, ettei se ole suostunut antamaan lupaa tien rakentamiseksi. Kummastusta tässä vain herättää se, että kokonaisen uuden kaupungin rakentaminen aloitetaan vaikka tiedettiin, ettei sinne ole kulukelpoista tietä. Toiseksi – vaikka Danin ei siitä mainitse – kaupungin vesi- ja viemäri-järjestelmät on samoin sopimatta Israelin kanssa, kuten myös sähkön tarpeen tyydyttäminen. Kaupunkia rakennetaan PA:n tieten ja tahtoen ja luvalla, joka ilmeisesti halusi asettaa Israelin moraalisen ongelman eteen, että se vastustaa palestiinalaisten elinolojen parantamista.
Danin muistuttaa, että jos Israel haluaa palestiinalaispakolaisten muuttavan PA:n aluille, heille tulisi rakentaa asuntoja valmiiksi.
Kaiken tämän kauniilta näyttävän rakennelman tarkoituksena on kiihdyttää painostusta Israelia vastaan käyttäen siinä kaikkia hyväksyttäviä tai hylättäviä keinoja. Netanyahua kehutaan joustavana neuvottelijana, mutta myös johtajana, joka ei kestä painetta. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=256301

2. IRANIN kysymys on ollut Herzliassa pidetyn konferenssin pääaiheena. Viimeiset puheet pitivät siellä IDF:n tiedustelupäällikkö kenraalimajuri Aviv Kochavi, IDF:n entinen komentaja Moshe Yaalon, IDF:n nylyinen komentaja Benny Gantz sekä puolustusministeri Ehud Barak.
Esittelen seuraavassa puheitten pääsisältöä kursiivisesti esitettynä.

BARAK muistutti kuulijoitaan, että on olemassa laaja kannatus ajatukselle, että elleivät Iranin vastaiset sanktiot toimi, sotilaallinen ratkaisu on viimeinen vaihtoehto. Hän samalla huomautti, että Iran on lähestymässä tilannetta, jossa sotilaallinen isku havaitaan epäkäytännölliseksi, sillä ydinaseella varustatte Iran muodostaa paljon vaikeamman ja vaarallisemman ongelman. IDF:n komentaja Benny Gantz yhtyi pääosin Barakin havaintoihin puheessaan.
MOSHE YAALON torjui omassa puheessaan yleisesti esitetyt väitteet, että Iranin siirrettyä uraaninrikastuslaitoksensa maanalaisiin tiloihin, niitä ei enää voida vahingoittaa sotilaallisesti. Hän viittasi omaan kokemukseensa, että inhimilliset olennot ovat aina löytäneet keinoja, joilla tunkeutua toisilta suojattuihin tiloihin. ”Mihin tahansa laitokseen voidaan iskeä”.
Yaalon paljasti, että Iran kehittää ballistista ohjusta, jonka kantomatka on 10 000 km., joka yltäisi Yhdysvaltoihin saakka. Ohjuksen testilaukaisu kuitenkin viivästyi marraskuun 12. päivänä lähellä Teherania sijaitsevassa instituutissa tapahtuneen räjähdyksen vuoksi, joka tuhosi ohjuksen ja surmasi Iranin ohjusten rakentamisohjelman johtajan. Ohjus käyttää Yaalonin mukaan kiinteää polttoainetta ja olisi merkittävästi lisännyt Iranin iskukykyä.
Yaalon kertoi, että Turkki avustaa Irania sille asetettujen sanktioitten ohittamiseksi, kuten USA:n kanssa käydyissä keskusteluissa viime viikolla todettiin.

YAALON sanoi Iranin ymmärtävän, että länsivalloilla on kaikki edellytykset keskeyttää Iranin ydinaseen valmistaminen, mutta katsoo samalla, etteivät ne uskalla asettua vastustamaan Iranin ydinsuunnitelman toteuttamista, koska se voisi johtaa suureen sotaan alueella.
Yaalon muistutti kuulijoita, että Netanyahun hallitus on luvannut estää Iranin ydinaseen valmistumisen tavalla tai toisella. Hän katsoi, että länsivalloilta puuttuu tarvittava päättäväisyys toimia Iranin kehittymisen ydinvallaksi, mitä Iran pitää heikkoutena. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=256298

3. YK:N pääsihteeri Ban ki-Moon puhui myös eilen Herzlian konferenssissa. Hän kutsui ”juutalaisyhteisöjen rakentamista Juudeaan ja Samariaan vastuuttomaksi provokaatioksi”. Toiseksi hän kehotti vahvistamaan niitä palestiinalaisia elementtejä, jotka ovat osoittautuneet maltillisiksi ja toivovat rauhaa. Hän puhui tilaisuudessa, jolla tämänkertainen Herzlian konferenssi lopetettiin. Hänen mielestään hetki on sopiva hyvän tahdon osoittamiseksi molemmilta puolilta, mutta hänen lausuntonsa ovat kuluneita kliseitä ilman sisältöä.
Kuten arvata saattaa, ”setlementtitoiminnan” lopettaminen on hänen mukaansa niitä ”hyvän tahdon eleitä molemmilta tahoilta” edes yrittämättä keksiä jotain omaperäistä. Gazan kaistalle hän sen sijaan toivoi enemmän rakennusmateriaalia, mutta Hamasin tarpeita varten.

Pääsihteerin puheita tarkastellessa ei voi välttyä havainnolta, että hän on joko erittäin huonosti informoitu tai hän on vakaasti asettunut PA:n ajamiin vaunuihin. Kolmantena vaihtoehtona on tietenkin, että hän on vain yksinkertainen, eikä voi ymmärtää tilannetta.
Hän ponnisteli kaikin voimin Palestiinan valtion perustamisen hyväksi YK :n päätöksellä ja syyttää nyt Israelia keskustelujen epäonnistumisesta, joista on tullut pyhä mantra, jota kaikki vuoronperään toistelevat kukin omista lähtökohdistaan.
Ban ki-Moon kehotti PA:ta paneutumaan Israelin turvallisuuskysymyksiin ja Israelia maa-alueisiin. Hän matkusti keskiviikkona YK :n autosaattueessa Gazan kaistalle tutustuakseen UHRWA:n toimintaan ja YK:n rakentamiseen siellä , mutta ei halunnut tavata Hamasin virkailijoita. Vastaanottoa ei voitane kuvailla millään muotoa ystävälliseksi, sillä paikalliset asukkaat olivat kerääntyneet matkareitin varteen suurin joukoin huudellen YK:n vastaisia lauseita ja heilutellen laatimiaan samansuuntaisia plakaatteja. YK:n autoja kivitettiin ja heiteltiin kengillä, mikä on arabien tapa osoittaa suurta halveksuntaa ja hylkäämistä.
Autot pääsivät kuitenkin ulos kaistalta vihamielisen väkijoukon läpi ilman että kukaan olisi haavoittunut http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=256278.

4. IRAN laukaisi kolmannen satelliittinsa avaruuteen tänään. Se kokoaa tietoja sääolo-suhteista ja luonnollisista katastrofeista, kertovat iranilaiset lähteet.
Satelliitin nimi on Navid, farsin kielellä evankeliumi eli hyvä sanoma. Satelliitti painaa 110 kg ja se kulkee 375 km:n korkeudella maasta. Sen eliniäksi ennustetaan yli kuukausi.
Navid lasketaan kuuluvaksi minisatelliittien luokkaan, jotka on helpompia rakentaa ja joiden kantoraketti on halvempi ja yksinkertaisempi.
Iran suunnittelee lähettävänsä apinan avaruuteen v. 2020, kuten USA teki 1960-luvulla.
Iranin nopeasti kehittyvä ohjusteollisuus lisää pelkoja, että Iranin suunnitelmissa on rakentaa atomipommi ja sen kuljettaminen Yhdysvaltoihin saakka, vaikka Iranin johto väittää muuta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152399#.TyuTP4H3vO0

5. UUTISOTSIKOITA
- IAF:n koneet iskivät torstaiyönä kuuteen kohteeseen Gazan kaistalla vastauksena sieltä ammuttuihin raketteihin. Kaksi kohteista oli asevarikkoja, kolme tunneleita eteläosassa, yksi oli aseitten valmistuspaja alueen keskiosassa. IAF kertoo ohjusten osuneen tarkoin kohteisiinsa. Gazasta oli ammuttu edellisenä päivänä 7 Kassam-rakettia Israelin puolelle, mutta ne eivät aiheuttaneet aineellisia tai ihmisvahinkoja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152395#.TyuVfoH3vO0
- PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin ja Hamasin ulkoasiaintoimiston johtajan Khaled Mashaalin suuresti ylistelty tapaaminen Ammanissa yhteishallituksen muodostamiseksi peruttiin. Hamas syyttää siitä Fatahin johtoa. Hamas sanoo valmistautuneensa sopimaan PLO:n sisäpiirin kanssa, mutta Fatah väisti sovitun tapaamisen, kuten MAAN-uutistoimisto kertoo Betlehemissä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152396#.TyuWqIH3vO0
- IDF teki etsintäratsian arabikylään torstaina lähellä Ramallahia, mutta jätti epähuomiossa yhden sotilaistaan kylään. Sotilas otti yhteyttä kylän johtajiin, jotka veivät sotilaan turva-aidalle, jossa IDF:n partio otti sotilaan vastaan. Tilanne oli hyvin vaarallinen ja sotilas olisi voitu joko mukiloida kuoliaaksi tai hänet olisi voitu ottaa panttivangiksi. Tapaus osoittaa, etteivät kaikki halua murhata israelilaisia. IDF aloitti tutkimukset asiassa, miten tällainen lapsus pääsi tapahtumaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/152364#.TyuX7YH3vO0
- Väkivaltaiset mielenosoitukset ovat jatkuneet Egyptissä sen jälkeen, kun Port Saidissa pidetyn jalkapallo-ottelun jälkeen alkaneissa mellakoissa 74 ihmistä kuoli ja tuhatkunta haavoittui. Väkijoukko tunkeutui sisäministeriön tiloihin Kairossa, ja Suezissa turvallisuusjoukot joutuivat käyttämään kovia ammuksia väkijoukon hillitsemiseksi kansan pyrkiessä poliisiasemalle, 2 ihmistä sai surmansa. Väkijoukko piiritti 45 minuutin ajan poliisiautoa, joka otti väärän suunnan joutuen kansan keskelle. Lopulta ambulanssi sai pelastettua poliisit kansan raivolta. Ainakin 400 ihmistä on haavoittunut torstain aikana sattuneissa mellakoissa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256322
- USA:ssa toimiva sionistiryhmä vaatii, että USA:n tulee vetää oikeuteen USA:n kansalaisia murhanneet palestiinalaiset terroristit, joita Netanyahun hallitus vapautti äskettäin Gilad Shalitin vapauttamisoperaation yhteydessä. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=256302
- Hoitamattomat viemärijätteet saavat Juudean ja Samarian palestiinalaisalueilla virrata esteettä maastoon muodostaen todellisen terveysriskin. Ympäristönsuojeluministeriön taholta kerrotaan, että yhtä lukuun ottamatta kaikki 22 kylää kieltäytyvät liittymästä yhteiseen viemäriin. Israelin rakentama viemäri vie juutalaisyhteisöjen – Nofim. Yakir, Etz Efraim ja Shaarei Tilwa ja pian Maaleh Shomron – jätevedet Eliyahun puhdistuslaitokseen. Palestiinalaiskylille tarjottiin liittymistä samaan johtoon, mutta vain yksi liittyi 22:n kieltäytyessä. Ympäristöministeri Gilad Erdan valittaa tilannetta, jossa Israel tekee voitavansa ympäristön säilyttämiseksi, mutta palestiinalaiset kieltäytyvät. http://www.jpost.com/Sci-Tech/Article.aspx?id=256320
- Israel tarjoaa maassa vieraileville pyhiinvaeltajille mahdollisuutta kulkea vähän poljettuja polkuja pitkin ja osallistua Davidin Polun vaellukseen. Artikkelissa kehutaan, että helmikuu on sopiva kuukausi tähän luonnonkukkien alkaessa nousta pitkän kuivan kauden jälkeen. Artikkelissa annetaan ajo-ohjeet paikalle, josta on mahdollisuus painua maaston kätköön lukemattomien erilaisten kukkien suojaamina. http://www.jpost.com/Travel/AroundIsrael/Article.aspx?id=256159
- JP:n artikkelin mukaan Mashaal ja Abbas tapaavat ensi viikolla Kairossa silotellakseen välilleen nousseita mykkyröitä yhteistyön kehittämiseksi. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=256100
-

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019