TORSTAI 12.01.12

1. TEHERANIN keskustan pommi-iskussa eilen kuoli kemianinsinööri, professori ja Natanzin uraanin rikastuslaitoksen apulaisjohtaja, 32-vuotias Mostafa Ahmadi Roshan. Kaksi moottoripyörillä kulkevaa miestä asetti ruuhkatilanteessa magneettipommin hänen autoonsa Teknisen yliopistorakennuksen lähellä. Räjähdyksessä sai surmansa toinen autossa istunut nimeämätön henkilö, lisäksi yksi sivullinen haavoittui. Iran syytti iskusta sekä Israelin että USA:n agentteja. USA:n taholta ei ole julkistettu virallista kommenttia, mutta IDF:n edustajana prikaatinkenraali Yoav Mordechai sanoi, ettei hän katso aiheelliseksi vuodattaa yhtään kyyneltä sen vuoksi. IDF:n komentaja totesi päivää ennen Teheranin pommi-iskua, että luonnottomat vitsaukset tulevat kiusaamaan Irania.

KESKIVIIKKONA sattunut pommi-isku oli samankaltainen kuin neljä Iranin ydinteollisuuden avain-henkilöitä vastaan tehdyt kahden vuoden aikana. Pari kuukautta sitten sattunut mystinen räjähdys surmasi vallankumouskaartin kenraalin ja ohjusteollisuuden avainhenkilön.
Iranin median mukaan Roshan oli korkea ydintutkija ja Natanzin rikastuslaitoksen Teheranissa sijaitsevan haaraosaston apulaisjohtaja. Puolivirallinen uutistoimisto MEHR sanoi, että Roshan oli äskettäin tavannut IAEA:n virkailijoita. Vain muutamia päiviä aiemmin Iran oli ilmoittanut aloittavansa uraanin rikastamisen 20 %:n tasoon shia-muslimien pyhän Qomin kaupungin lähellä sijaitsevassa maanalaisessa Fordon rikastamossa.

IRANIN YK:n lähettiläs Mohammad Khazaee vaati YK:n pääsihteeriä ja turvallisuusneuvostoa ”tuomitsemaan mitä ankarimmin nämä epäinhimilliset terrori-iskut, joita määrätyt ulkomaiset tahot harjoittavat tiedemiesten murhaamiseksi”.
Khazaee kertoi myöhemmin keskiviikkona, etteivät mitkään poliittiset tai taloudelliset painostuskeinot tai terroristien suorittamat iskut Iranin ydintiedemiehiä vastaan taivuta maata luopumaan ydinteollisuutensa toteuttamisesta, kuten REUTERS referoi hänen kirjettään.
YK:n edustaja Martin Nesirki totesi, että YK on tietoinen Iranin lähettämistä kirjeistä, mutta lisäsi, ettei hänellä ole YK:n lausuntoa käytettävissään. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=253237

USA:n ulkoministeri Hillary Clinton kielsi ehdottomasti, että USA:lla olisi ollut mitään yhteyttä keskiviikkoaamuna Teheranissa tapahtuneeseen pommi-iskuun. USA:n johto oli aiemmin kieltäytynyt kommentoimasta asiaa, mutta myöhemmin Clinton antoi lausuntonsa sekä ulkoministeriön että Vakoisen talon nimissä kieltäen Iranin syytökset pommi-iskusta, mutta hyökkäsi samassa lausunnossaan rajusti Iranin uhkauksia vastaan sulkea Hormuzan salmi, mitä hän kutsui vaaralliseksi ja provokatiiviseksi. Clinton antoi lausuntonsa Qatarissa.
”Haluan ehdottomasti kieltää USA:n osallisuuden minkäänlaiseen väkivaltaan Iranissa,” hän totesi yhteisessä mediatilaisuudessa Qatarin pääministerin kanssa. ”Uskomme, että on olemassa yhteisymmärrys Iranin, sen naapureitten ja kansainvälisen yhteisön välillä löytää tapa lopettaa Iranin provokatorinen käytäntö, lopettaa sen ydinpommin rakentaminen ja liittyä osaksi kansainvälistä yhteisöä.”

Hillary Clinton käytti lausuntonsa pääosan kritisoidakseen Iranin johtajien käyttämää sotaista retoriikkaa ja uhkauksia Hormuzan salmen tukkimiseksi kansainväliseltä liikenteeltä.
”Tämä on kansainvälinen laivaväylä. USA ja muut maat ovat lupautuneet pitää sen avoinna. Se on osa henkireikää, joka varmistaa öljyn ja kaasun virtaamisen kaikkialle maailmaan. On tärkeää kertoa iranilaisille niin selkeästi kuin pystymme tällaisen provokaation vaaroista.” http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=253213

2. KIINA ilmoittaa, ettei se ole valmistautunut katkaisemaan öljyn tuontiaan Iranista boikottitoimista välittämättä. Kiinan teollisuus tarvitsee nopeasti kasvavan määrän öljyä ja se on saanut pääosan siitä Iranista, eikä korvaavien tuottajien löytäminen ole helppoa. USA:n talousministeri Timothy Geithner oli yrittänyt taivuttaa Kiinan asennetta, mutta sen viranomaiset katsovat, ettei ole oikein kiristää 74 miljoonan iranilaisen elinoloja, mitä Iranin öljyntuotannon boikotointi kokonaisuudessaan merkitsisi.
Japanin taholta sen sijaan vakuutetaan, että se tulee ottamaan konkreettisia askeleita vähentääkseen riippuvuuttaan Iranin öljystä, minkä Geithner totesi tyydytyksellä tavattuaan Japanin johtajia. Japani, Kiina ja Intia ostavat 40 % Iranin tuottamasta raakaöljystä.
Japanin talousministeri Jun Azumi totesi, että Japani tuottaa 10 % öljystään Iranista.
AZUMI vakuutti, että Japani haluaisi rajoittaa riippuvuutta Iranin öljystä kokonaan, mutta sanoi sen vaativan aikaa ja kehotti USA:n edustajaa ymmärtämään tämän, joka lupasi harkita asiaa. Hän selitti, ettei öljyntuonnin keskeyttäminen Iranista ole ilman vaaroja Japanille, joka kamppailee Fukushiman ydinvoimaloittensa tuhoutumisen sähköntuotannolle aiheuttamien ongelmien kanssa. Hän ei uskonut, että Iran havittelee ydinpommia, mutta pelkää boikotin nostavan öljyn hintoja, mikä puolestaan häiritsee pahoin maailmantalouden kehitystä.
Japanin pääministeri Yoshihiko Noda painotti Geithnerille Iranin öljyntuotannon boikotin vaikutusta sekä maailman että Japanin talouden vaikeuksille.
Keskusteluissa mainittiin ”raakaöljyyn kuulumattomia alueita”, mutta Japanin johtajat kieltäytyivät yksilöimästä, mitä tällä tarkoitettiin. Yksi on varmaan Iranin keskuspankin boikotointi, ja toinen liittynee valuuttakysymyksiin yhä useamman maan suunnitelmista tai päätöksistä luopua dollari-sidonnaisuudesta kansainvälisessä kaupassaan. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=253279

3. Syyrian presidentti Bashar Assad uskalsi näyttäytyä julkisesti kansalle ensimmäisen kerran kuuteen kuukauteen. Hän tervehti Damaskoksen Umayyad aukiolle kokoontunutta kansaa esiintyen rennosti, paidan kaulus osittain auki ja hymyillen leveästi. Hänen englantilais-syntyinen vaimonsa Asma ja kaksi lastaan liittyivät seuraan kansan huutaessa ”shabiha aina”, viittauksena pääasiassa atawiitti-heimon sotilasupseereihin, jotka ovat 10 kuukauden ajan terrorisoineet kansaa ja surmanneet yli 5000 siviiliä.

Assad ei luvannut mitään helpotuksia rautahanska-politiikkaansa, vaan lupasi ”jatkaa kunnes ulkomaisten tukemat terrorijengit on tuhottu”, kuten hän selvitti äskeisessä puheessaan.
Arabiliitto erotti Syyrian liiton jäsenyydestä toistaiseksi, ja lähetti 70 tarkkailijaa Syyriaan tarkoituksella, että heidän läsnäolonsa hillitsisi summittaista siviilien murhaamista. Näin ei ole tapahtunut, vaan surmattujen joukko on jopa kasvanut sen aikana. Yksi heistä nosti kädet pystyyn ja sanoi saaneensa kyllikseen tästä mielettömyydestä. Arabiliiton tarkoituksena on nostaa tarkkailijoitten lukua kahteensataan.

Eilen surmattiin ensimmäinen ulkomainen lehtimies Syyriassa. Hän on ranskalainen Gilles Jacquier, joka sai surmansa seuratessaan armeijan sotilaitten väkivaltaa Homsissa. Hän oli päässyt maahan saatuaan Syyrian hallituksen kutsun. Ranskan TV-2 esitti murheellisen uutisen lähetyksessään, mutta ei pystynyt kertomaan olosuhteista, joissa hän menehtyi. Syyrian TV:n ilmoituksen mukaan 8 muuta ihmistä kuoli siinä tapahtumassa.
USA:n ulkoministeri Hillary Clinton tuomitsi journalistin surman ja kritisoi Assadin puhetta, josta hän oli odottanut erilaista. Hän puhui yhteisessä lehdistötilaisuudessa Qatarin pääministerin sheikki Hamad bin Jassim al-Thanin kanssa. Clinton totesi, ettei arabiliiton tarkkailijoitten toiminta voi jatkua loputtomiin eikä Assadin toimintaa voida jättää huomiotta.
Al-Thani, joka toimii GCC:n ulkoministerinä, totesi, että tarkkailijoitten toiminta näyttää juuttuneen umpikujaan ja epäili sen mielekkyyttä. Hän sanoi surullisesti, että arabit kuvittelivat voivansa ratkaista ongelman arabiperheen sisällä, mutta epäilee sen onnistumista.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=253248

4. UUTISOTSIKOITA
- USA:n entinen presidentti Jimmy Carter sanoi äskettäin, ettei hän usko Egyptin korkean sotilasneuvoston luopuvan vallastaan aivan pian, eikä kokonaan, vaikka luovuttaisikin hallitusvallan siviileille. Carter selvitti tilannetta New York Timesin keskiviikkona julkaisemassa artikkelissa. Carter oli tavannut sotilasneuvoston korkeita johtajia Egyptissä. Hän oli mukana ihmisoikeusryhmässä, jonka tarkoituksena oli varmistaa vaalien tuloksen toteutuminen hyväksyttävästi. Tavattuaan marsalkka Mohammed Tantawin, joka johtaa sotilasneuvostoa ja periaatteessa koko 84 miljoonan egyptiläisen valtiota, Carter sanoi saaneensa kuvan, että armeija haluaa säilyttää ainakin jollakin tasolla armeijan itsenäistä päätösvaltaa. Carter sanoi vaalien olleen hyväksyttävissä ja vapaat, joten nyt kiireisin kysymys on, miten paljon armeija voi luovuttaa valtaansa siviilihallitukselle. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=253276
- Libanonin media ilmoitti eilen, että tiedotusjärjestön palveluksessa ollut virkailija oli luovuttanut Israelille tietoja koskien meriturvallisuutta. Libanonin armeijan tiedusteluosasto sanoo miehen vakoilleen Israelin hyväksi 35 vuoden ajan. Hänet vangittiin äskettäin, kuten Hizbullahin TV-asema al-Manar kertoi. Miehen nimeksi oletetaan Elias Younes, joka siirtyi eläkkeelle Ogero tietoliikennejärjestöstä. Libanon on pidättänyt useita siviileitä epäiltyinä vakoilusta Israelin hyväksi. Venäjän toimittamien huippunykyaikaisten tietoliikennettä seuraavien järjestelmien ansiosta lukuisat epäillyt ovat jääneet turvallisuusmiesten haaviin. Tiistaina libanonilainen web-sivu Naharnet väitti, että IDF oli pudottanut Etelä Libanoniin epäilyttävän paketin. Pudotuspaikka on väittämän mukaan Talousan ja Houlan kaupunkien välissä, miina- ja rypälepommi-alueella vuodelta 2006, josta sen etsiminen on vaarallista. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=253207
- Sotilastiedustelun johtaja Aviv Kouchavi sanoo, että Hizbullah ja Iran toimittavat aseita Syyrian armeijalle. Hän puhui IDF:n uusien tiedustelu-upseerien valmistumis-tilaisuudessa. Hän selitti, että pitkällä aikavälillä Lähi Idän murros voi edistää rauhan ja turvallisuuden toteutumista, mutta lähi ajan näkymissä ne lisäävät vaaroja. Turkin viranomaiset pidättivät neljän kuorma-auton matkan Iranista Syyriaan, koska autot olivat täynnä aseita ja ammuksia. Auto pysäytettiin Oncupinar rajanylityspisteessä Syyriaan poliisin saaman vihjeen perusteella. Myös Syyriaan matkalla olevien asekuljetusten pysäyttämisestä satamassa kerrottiin äskeisissä uutisissa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=253200
- Korkein oikeus katsoi, ettei valitus lainmuutoksesta, jolla estetään ulkomaan kansalaisen saavan automaattisesti Israelin kansalaisuuden avioliiton kautta, anna aihetta jatkokäsittelyyn. Varsinkin arabit ovat käyttäneet tätä tuodakseen maahan ulkomailla solmitun avioliiton kautta puolisonsa, jolle valtio on myöntänyt täydet kansalaisoikeudet. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151659#.Tw6dbIH3vO0
- Puolustusministeri Barakin tuhoamispartiot kävivät tuhoamassa Mitzpe Avichain etäyhteisön lähellä Kiryat Arbaa Juudean vuorilla. Alueelta tuhottiin 10 rakennusta ja 9 perhettä pienine lapsineen pakotettiin yön selkään ja sateeseen kylmänä talviyönä. Women in Green naisjärjestö aloitti välittämän varojen keräämisen yhteisön rakentamiseksi uudelleen. Asukkaat ja kansanedustajat ovat ilmaisseet kasvavaa epätoivoaan ”Netanyahun piiloutumisesta Barakin hameenhelman taakse, ja aloittaa Israelin maan rakentaminen rohkeasti”, kuten naisjärjestön taholta kerrottiin. Kansan-edustaja Michael Ben Ari kritisoi ankarasti Netanyahua, joka esiintyy rohkeasti, kun on kysymys juutalaisten rakentamisesta, mutta piiloutuu, kun on kysymys arabien ja beduiinien laittomasta rakentamisesta, joka on noussut kymmeniin tuhansiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151658#.Tw6ecoH3vO0
- Sionistisen nuorisojärjestön 31. kokous pidettiin Aradin kaupungissa. Tilaisuuteen oli tullut yli 1000 osanottajaa. Tilaisuudessa hyväksyttiin julkilausuma, jossa Israelia vaaditaan asuttamaan Negevin alueet, jotka ovat hyvää vauhtia joutumassa laittomasti sinne pyrkivien beduiinien haltuun. Beduiinit muuttavat mustine telttoineen alueelle väittäen omistavansa maan. Yhteisöt kasvavat nopeasti satoihin ja tuhansiin asukkaisiin, joilla ei ole vesi- eikä viemärijärjestelyjä eikä virallista lupaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151622#.Tw6hYIH3vO0
- IDF:n asepuvuissa olevat sotilaat nousivat ensimmäistä kertaa Temppelivuorelle sen jälkeen, kun he vapauttivat sen Jordanian miehityksestä. Poliisi ei ole halunnut antaa lupaa sotilaille nousta sinne asepuvuissa, mutta tämä tilanne hoidettiin salavihkaa ilman fanfaareja, jopa siten, että monet kansanedustajat saivat tiedon siitä vasta jälkikäteen. Israelilla olisi ollut kultainen tilaisuus järjestää Temppelivuoren hallinta mieleisellään tavalla 1967, mutta Moshe Dayan järjesteli muslimien omistaman säätiön, wakf, hoitamaan vuoden päivärutiinia, mikä on johtanut siihen, että se sanelee säännöt, miten vuorella tulee käyttäytyä. Jos turistin tai kenen hyvänsä ei-muslimin huulet liikkuvat kuin äänettömän rukouksen mukaan, wakfin tarkkailijat pidättävät syyllisen ja luovuttavat hänet Jerusalemin poliisille, joka syyttää yleisen rauhan häiritsemisestä. On käsittämätöntä, miten tilanteen on annettu ajautua tällaiseksi, jossa juutalaiset ja kristityt eivät voi rukoilla Jumalaansa Temppelivuorella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151650#.Tw6i5IH3vO0
- Fatahin ja Hamasin virkailijat tapasivat eilen myöhään Gazassa hioakseen järjestöjen välille kasautuneita erimielisyyksiä ja voidakseen aloittaa vaalien järjestelyt. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/151637#.Tw6lkoH3vO0

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019