MAANANTAI 14.11.11

1. IRANIN vallankumouskaartin laitoksissa tapahtuneet räjähdykset ovat aiheuttaneet spekulaatioita, mikä ne aiheutti. Oliko kysymys työtapaturmasta, kuten Iranin virallinen uutistoimisto ilmoitti, vai maan sisällä toimiva oppositio, joka on voimakkainta maan itä- ja pohjoisosissa. Kolmantena vaihtoehtona on väläytelty, että Mossadin agentit olivat taas asialla. Jos Mossad teki sen taas, se on ihan hiljaa ja hykertelee salaa käsiään.
IRANIN ydinteollisuus on saanut kohdata useita vastoinkäymisiä. Sen johtavia tutkijoita on murhattu, sen tietokoneisiin pesiytynyt Stuxnet-virus aiheutti pahaa jälkeä jopa Busherin juuri valmistuneessa ja käynnistymistään aloittelevassa ydinvoimalassa, ja nyt Iran tunnustaa, että toinen virus, nimeltä ”Duqu”, on iskeytynyt sen tietokoneisiin.

REUTERSIN julkistaman uutisen mukaan uuden viruksen havaitsi ensimmäisenä ATK-ohjelmien laatija SYMANTEC corp. selittäen, että se muistuttaa kodiltaan Stuxnet-virusta. Uusi virus ei artikkelin mukaan toimi samoin kuin edellinen, vaan se pyrkii keräämään tietoja, joita voitaisiin myöhemmin käyttää uuden viruksen kehittämiseksi.
Iranin siviilipuolustuksen johtaja Gholamreza Jalili sanoo IRNA:n uutistoimiston mukaan, että uutta virusta koskeva raportti on työn alla, eikä siksi voida arvioida, miten laajalle Duqu on levinnyt ja mitä vahinkoa se on ehtinyt aiheuttaa. Hän sanoo, että kaikkia järjestöjä ja yhteisöjä, joihin virus on voinut levitä, valvotaan ja tarkkaillaan. Virus havaittiin lokakuussa.

STUXNET-virus vahingoitti uraanin rikastuslaitosten sentrifugeja ainakin Natanzissa, mutta virallisesti Iran vakuuttaa, että virus eristettiin ja sen eteneminen on estetty. Onko sitä täydellisesti pystytty poistamaan, on arvioiden varassa. Jotkut asiantuntijat kertoivat, että siitä pääsee täysin eroon vain vaihtamalla tietokoneet ja tiedostot. Huhtikuussa kerrottiin toisenlaisesta viruksesta nimeltä STARS, jonka myöhemmistä vaiheista ei ole kerrottu.
IRAN syytti Israelia Stuxnet-viruksen kehittelystä, mitä Israel ei ole tunnustanut. Virus on rakenteeltaan siksi monimutkainen ja koodisisällöltään laaja, ettei yksityishenkilö olisi siihen pystynyt, sen laatiminen on vaatinut vuosia kestäneen työryhmien yhteistyön. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149705#.TsCxnlb3vO0

2. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak kommentoi sunnuntaina Iranissa Teheranin lähellä sattuneita mystisiksi luonnehdittuja räjähdyksiä lauantaina todeten, että niitä voi sattua enemmänkin puuttumatta lähemmin yksityiskohtiin, mutta tunnusti, ettei hänellä ole tietoa, mikä ne aiheutti. Barak antoi haastattelun ARMY-radiolle sunnuntaina.
RÄJÄHDYKSISSÄ sai surmansa Iranin virallisen tiedon mukaan 17 ihmistä, heidän joukossaan Iranin johtava rakettiasiantuntija, jonka sanotaan suunnitelleen ydinpommin asentamista Shibab-3 tai Shihab-4 ballistisen ohjuksen kärkeen.
INN:n artikkelissa viitataan blogi-kirjoittajaan nimeltä Richard Silverstein, joka sanoo saaneensa luotettavia tietoja, joiden mukaan räjähdykset aiheutti Mossad yhteistyössä ulkomailla toimivan vastarintajärjestön MEK:n kanssa.

BARAK kommentoi haastattelussa arabiliiton päätöstä erottaa Syyria ja sen instituutiot liiton jäsenyydestä varoittaen, että Syyrian presidentti Bashar Assad voi aloittaa vieläkin julmemman toiminnan mielenosoittajia vastaan vastalauseena arabiliiton päätökselle. Barakin näkemyksen mukaan Assad on ylittänyt merkkipaalun, jolta ei ole paluuta. Hän ennusti monien muiden saavan vielä surmansa, mutta lopulta Assad kaatuu.

EHUD BARAK kritisoi haastattelussa uutta lakiesitystä, jonka mukaan korkeimman oikeuden jäsenehdokkaitten tulee alistua knessetin perustuslaki- ja oikeustoimikunnan kuulusteluun ennen nimitystä. Barakin mukaan laki on vaarallinen, koska se rajoittaa korkeimman oikeuden itsenäisyyttä. Korkein oikeus on ollut pitkään kriittisen arvostelun kohteena, sillä se täydentää itse itseään ja sen väitetään kaapanneen maan hallitukselle kuuluvaa toimeenpanovaltaa usein tulkiten lakia tavalla, joka kuuluu yksin Knessetin toimivaltaan.
VASEMMISTO on ärtynyt hallituksen hyväksymästä lakiesityksestä, joka rajoittaa NGO-järjestöjen ulkomailta saamaa taloudellista tukea. Koska Israelissa ei ole lain vaatimaa oikeutta valvoa ja rajoittaa näiden varojen tulvaa maahan, Israelissa on lukuisia NGO-nimikkeen suojaamina – useimmiten äärivasemmistolaisella ohjelmalla – toimivia järjestöjä.
Barak sanoi Independant-puolueensa äänestävän näitä lakiesityksiä vastaan.

3. SYYRIASSA turvallisuusjoukot ampuivat ainakin 19 ihmistä sunnuntaina, päivä sen jälkeen, kun arabiliitto oli päättänyt sulkea Syyrian ja sen instituutit järjestön ulkopuolelle. Presidentti Assadia kannattavat mielenosoittajat hyökkäsivät useiden arabi- ja muiden maiden lähetystörakennuksia vastaan kivittäen ja jopa pyrkien sisälle rakennuksiin.
Presidentti Bashar Assad kehotti arabimaitten johtajia kiireelliseen hätäkokoukseen käsittelemään arabiliiton tekemää päätöstä Syyrian vastaisista sanktioista, joiden on määrä alkaa 16. marraskuuta. Hänen vaatimuksensa nähdään yrityksenä vesittää arabiliiton ulkoministereitten tekemää päätöstä.
IRAN antoi lausunnon, jossa se kutsuu arabiliiton päätöstä kielteiseksi (unhelpful) syyttäen Kairoon pesiytynyttä ryhmittymää, joka avustaa ulkomaisia voimia sekaantumaan Syyrian sisäisiin asioihin.

Kansallisen turvallisuustutkimuksen johtaja Haifan yliopistosta Gabriel Ben-Dor kutsui arabiliiton tekemään Syyrian vastaista boikottipäätöstä ainutlaatuiseksi, mutta sanoi odottavansa sen toteutumista käytännössä. Jemen ja Libanon vastustivat arabiliiton päätöstä. Ben-Dor arvioi, että päätös on myös nähtävä Iranin ydinasetoiveitten valossa, mikä aiheuttaa pahoja pelkotiloja arabimaissa. ”He toivovat voivansa romuttaa Iranin, Syyrian ja Hizbullahin muodostaman akselin ja samalla jollain tavoin heikentää koko liittoutumaa, mikä on yhteisenä intressinä kaikille arabiliiton keskeisille voimille”, hän analysoi.

BEN-DOR näkee tässä arabimaitten yrityksen heikentää Iranin kasvavaa valtaa ilman sotilaallista toimintaa, mihin ne eivät ole valmiit Iranin sotilasmahdin uhkan alaisena. Jos Iranin eristäminen onnistuisi, se voisi muuttaa koko Lähi Idän poliittisen kartan ilman sodan aiheuttamia valtavia kustannuksia. Tämä on ollut johtavien länsivaltojenkin tavoitteena. Siksi ne vilkuilevat epätietoisina ja epävarmoina Israelin armeijan antamia varoituksia ja valmistautumista sodan varalle - ehkä arabimaitten tapaan salaisesti toivoen, että Israel hoitaisi Iranin ydinaseongelman yksin. Netanyahun kerrotaan kieltäytyneen antamasta Obamalle vakuutusta, että häntä informoitaisiin ennen hyökkäystä Iraniin. Netanyahun eilisen arvion mukaan Iran on lähempänä ydinpommia kuin aiemmin kuviteltiin.
http://www.haaretz.com/news/middle-east/19-killed-in-syria-after-protests-erupt-over-arab-league-suspension-1.395339, http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=245469

4. KUOLLUTMERI ei päässyt maailman seitsemän ihmeen listalle eilen päättyneessä kisailussa. Meri on kuitenkin jatkuvasti uutisotsikoissa, onhan sen toiseksi suosituin turistikohde Jerusalemin jälkeen, mutta myös siksi, että sen pelätään kuivuvan kokonaan, ellei kiireesti aloiteta radikaaleja pelastustoimia. Yksinkertaisin ja meren ekoluonteen maisesti paras ratkaisu olisi nostaa sinne johtavan Jordanjoen veden juoksua siitä, mihin se lähinnä Israelin ja Jordanian maatalouden tarpeiden tyydyttämiseksi on laskenut viimeisten vuosikymmenien aikana, eli 10 % siitä, mitä se normaalisti on ollut. Kuolleenmeren pinta laskee noin metrin vuodessa, mikä on aiheuttanut rantaviivan siirtymisen pahimmillaan yli kilometrin lähemmäs keskustaa ja maan kuivumisen johdosta aiheuttanut vaarallisia maan vajoamisia (sinkholes) pitkin ranta-aluetta.

TUTKIJAT ovat poranneet vuosi sitten alkaneen ja kolme kuukautta kestäneen projektin yhteydessä 460 metriä merenohjan alle. Saatujen maanäytteiden tutkimusten tuloksena, joita suoritetaan sekä Saksan että Israelin yliopistoissa, on havaittu, että merenpinta on laskenut ennenkin lähelle kuivumista suuresta kuivuudesta johtuen. Ensimmäinen tapahtui 120 000 vuotta sitten, toinen kuivuuskausi oli 13 000 vuotta sitten eli ennen jääkautta, mutta oli sen aikana 250 metriä nykyistä pintaa ylempänä levittyen osittain Kinneretin järveen saakka.
Tutkijat havaitsivat myös, että merenpohjan alla esiintyy bakteerielämää, kuten myös mereen johtavien vesilähteiden tienoilla, äärimmäisistä suolapitoisuuksista huolimatta.
Jordania ja Israel ovat yhdessä suunnitelleet kanavan rakentamista Punaiseltamereltä Kuolleeseenmereen, mutta hanketta ovat vastustaneet ennen kaikkia luonnonsuojelijat, jotka pelkäävät sen aiheuttavan vakavia muutoksia meren ainutlaatuisessa ekologiassa. http://www.haaretz.com/print-edition/news/dead-sea-drying-up-that-s-so-120-000-years-ago-1.395416

5. UUTISOTSIKOITA
- Gazan terroristit ampuivat raketin eilen aamupäivällä Israeliin, Sen seurauksena iDF lähetti lentoaseensa Gazan ylle ampuen ohjuksensa rakennukseen, joka Hamasin mukaan kuului sen merivoimille. IDF kertoo iskun osuneen kohteeseensa ja koneet palasivat kentälle ilman vaurioita. Viime yön aikana tehdyssä ohjusiskussa kuoli yksi ja haavoittui neljä muuta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149715#.TsDTElb3vO0
- Eläkeläiskenraalit lähettivät laatimansa yhteisen kirjelmän IDF:n johdolle valittaen, että uskonnolliset IDF:n asevelvolliset estävät naisten etenemistä armeijassa. Naisia käytetään usein alokkaitten kouluttamistehtävissä, ei eturintamassa, mutta eräs rabbi arvioi, että miespuolisen IDF:n upseerin ei tule halachan mukaan toimia naisten komentajana. Eläkkeellä olevat 19 kenraalia selittivät kirjelmässään, että miesten ja naisten palveleminen Israelin armeijassa on elintärkeä maan selviytymiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149720#.TsDT_Fb3vO0
- Egyptin turvallisuusjoukot pidättivät arabin nimeltä Muhammad al-Taahi, jonka he uskovat suunnitelleen ja johtaneen elokuun puolivälissä Eilatin lähelle tehdyn hyökkäyksen, jossa 8 israelilaista sai surmansa kuten myös 3 egyptiläistä sotilasta IDF:n suorittaman terroristijahdin aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149701#.TsDW7lb3vO0
- Yli 250 maassa pysyvästi asuvaa lääkäriä ei tullut töihinsä maanantaiaamuna osoittaakseen mieltään siihen, ettei heidän ja talousministeriön välillä viikkokausia kestäneissä neuvotteluissa ole tapahtunut merkittävää edistystä. Ministeriö pitää heidän vaatimuksiaan liian kalliina maalle eikä siksi voi suostua tilanteen radikaaliseen muuttamiseen. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=245494
- Kvartetin edustajat saapuivat taas kerran Israeliin tarkoituksenaan saada jumiutuneet rauhankeskustelut alkamaan uudelleen Israelin ja PA:n kesken. PA ilmoittaa pitävänsä ehdottomasti kiinni vaatimuksistaan täydellisestä rakennuskiellosta Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemin itäosissa, sekä Israelin vetäytymisestä 1949 aselepolinjoille ehtona suorille keskusteluille. PA jatkaa täysin lukkiutunutta asennettaan Netanyahua vastaan, jonka johdosta ihmetyttää, miksi korkeasti palkatut virkamiehet kuluttavat veronmaksajiensa varoja tarpeettomilla istunnoilla. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=245470

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019