MAANANTAI 24.10.11

1. TURKIN Richterin asteikolla 7.2 asteen maanjäristys aiheutti suurta tuhoa maan itäosissa, joka on pääosin kurdien asuma-aluetta, ja jossa kurdien PKK-puolueella on vahvoja tukikohtia. Tähän mennessä on vahvistettu 100 kuollutta Van-kaupungissa, ja siitä sadan kilometrin päässä pohjoiseen sijaitsevassa Ercisin kaupungissa 117 kuolinuhria. Vammautuneitten lukumäärä on 1090, mutta sekä kuolleitten että vammautuneitten lukumäärät nousevat sitä mukaa kuin raivaustyöt etenevät. Tusinoittain taloja luhistui ja ihmisiä on jäänyt loukkuun niiden sisään. Raivaus- ja pelastustöitä ovat häirinneet useat jälkijäristykset, joista suurin oli 5.5 asteen suuruinen. Kaupunkien vesi- ja sähköjohdot ovat vaurioituneet eivätkä ole osin toiminnassa, myös puhelinlinjat katkesivat. Puolenyön jälkeen vielä kaivettiin ihmisiä elävinä raunioista, vaikka pimeys haittasi pelastustöitä.

MAANJÄRISTYS tapahtui 13.41 paikallista aikaa viiden kilometrin syvyydessä. Maanjäristys on yksi suurimmista Turkissa ja pahin vuoden 1999 jälkeen.
Apulaispääministeri Besir Atalay sanoi, että tusinan verran taloja luhistui ikivanhassa Vanin kaupungissa, jossa on miljoonan verran asukkaita. Turkin median mukaan 100 000 asukkaan Ercisin kaupungissa luhistui 80 rakennusta, mukana opiskelija-asuntola.
Kandilin observatorion pääsihteeri Musraja Erdik arvioi, että kuolonuhrien luku voi olla viiden sadan ja tuhannen välillä päätellen järistyksen voimakkuudesta ja siitä, ettei taloja ole rakennettu kestämään voimakkaita maan tärähtelyjä. Turkin alla risteilee useita manner-laattojen siirtymälinjoja, ja pienehköjä maanjäristyksiä tapahtuu usein. Maanjäristyksen keskus oli Tabanlin kylässä, 20 km pohjoiseen Vanin kaupungista.
Ercisin kaupungin sairaala vahingoittui pahoin järistyksessä pakottaen siirtämään hoitotoimet sairaalan puutarhaan. Sähköjen katkeaminen vaikeuttaa vammautuneitten hoitoa.
Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan matkustaa Vanin kaupunkiin maanantaiksi, jossa hän keskustelee paikallisten viranomaisten kanssa pelastustöistä.

Ercisin pormestari Zultukar Arapoglu totesi useiden ihmisten menehtyneen, mutta lukumäärää ei tiedetä. Hän sanoi odottavansa ulkopuolista apua, joka on hyvin kiireellinen. Hän sanoi tarvitsevansa telttoja ja raivausryhmiä, heillä ei ole ambulansseja ja vain yksi sairaala, joka vaurioitui järistyksessä. Turkin punainen kuunsirppi lähetti Ercsiin 1200 telttaa ja 4000 huopaa, sekä uuneja ja ruokatarvikkeita liikkuvan leipomon lisäksi. Monet haavoittuivat tai menehtyivät kadulla ajaessaan sortuvien talojen romahtaessa heidän autonsa päälle.
Avustustarjouksia on tullut Turkille useita maista, niiden mukana Israel, mutta Turkin pääministeri Erdogan on torjunut ne vakuuttaen, että Turkki pystyy selviytymään yksin.
Kielteisestä vastauksesta huolimatta puolustusministeri Ehud Barak antoi käskyn valmistautua siirtymään Turkkiin, mikäli siihen annetaan lupa. Israelissa muistetaan kiitollisina tapaa, millä Turkki lähetti avustajia ja lentokoneita Karmelin suurpalon sammuttamiseksi siitä huolimatta, että maitten väliset suhteet olivat kriisissä. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=242927, http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=242879

2. USA:n hallituksen syytökset Iranin lähettämän kahden Al-Guds armeijan agentin suunnitelmista Saudi Arabian USA:n lähettilään murhaamiseksi sekä Israelin ja Saudi Arabian lähetystöjen tuhoamiseksi ovat viikon vanhoja, eikä kumpikaan maa ole tehnyt asialle yhtään mitään, ei käytännössä eikä nostanut vastalauseita YK:ssa, kuten olisi voinut odottaa.
Kuten tunnettua, Iran on kieltänyt osallisuutensa salaliittoon ja syyttää asiattomasta ajojahdista.
USA:n presidentti Barack Hussein Obama vakuutti puheessaan 21.10., että hän tuo amerikkalaiset joukot Irakista kotiin jouluksi tänä vuonna. Itse asiassa valmistautuminen Irakista irrottautumiseen on jo alkanut hyvissä ajoin.
ULKOMINISTERI Hillary Clinton sanoi puheessaan Tajikistanissa pari päivää myöhemmin: ”Alueen maille, varsinkin Irakin naapureille, haluamme vakuuttaa, että Amerikka tulee seisomaan liittolaistemme ja ystäviemme rinnalla, mukaan lukien Irak, puolustaaksemme yhteisiä intressejämme ja turvallisuutta.”

CLINTONIN vakuuttaessa USA:n tukea muille alueen maille, USA on jättämässä Irakin oman hallituksensa ja armeijansa varaan huomioimatta, että maassa toimii 30 000 sotilaan Al-Quds Iranin vallankumouskaartin erikoisjoukkojen armeija. Debkafile, joka asiaa penkoo artikkelissaan, toteaa Irakin pääministeri Malikin olevan siinä määrin Iranin vallan ja pelon alaisena, ettei hän uskaltanut luvata immuniteettia Irakiin jääville 5000:lle USA:n sotilaalle.
DF kertoo, että Al-Quds joukkojen komentaja kenraaliluutnantti Qassem Soleimani ei edes peittele vaikutusvaltaansa lähivaltioissa, vaan vakuuttaa avoimesti USA:n joukkojen komentajalle Petraeukselle: ”Sinun tulisi tiedostaa, että minä, Qassenm Soleimani, hallitsen Iranin politiikkaa Irakia, Libanonia, Gazaa ja Afganistania koskevissa asioissa. Todellakin, Iranin Bagdadin lähettiläs kuuluu Al-Qudsin joukkoihin, ja hänet korvaava lähettiläs tulee olemaan Al-Gudsin jäsen.”
Iran on saavuttamassa kaksi asettamaansa päämäärää: USA:n joukkojen lähtö Irakista ja heikon hallituksen asettaminen Irakiin. Malikin hallitus ei voi itsenäisesti harjoittaa politiikkaansa maan sisäisen hajanaisuuden vuoksi, mikä antaa Iranille mahdollisuuden manipuloida sitä. Soleimanin joukot Irakissa toimivat useitten yhtiöitten ja myös hallituksen turvallisuusjoukoissa, myös vihreällä linjalla, jonka sydämessä sijaitsee USA:n miljardien USD arvoinen lähetystökompleksi ja sen 16 000 virkailijaa, joista suurin osa kotiutetaan armeijan vetäytymisen mukana. Vain 5000 sotilasta jää maahan. http://www.debka.com/article/21412/

3. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu totesi Shalit-operaation päättyessä ”onnellisesti”, jos tällaista sanaa voi käyttää 1027 terroristin tai terrorismiin sekaantuneen ja rikoksistaan tuomitun ihmisen armahtamisen ja vapauttamisen yhteydessä, voivansa keskittyä ratkomaan nyt muita tärkeitä kysymyksiä. Ei niitä tarvitse kauan odottaakaan.
IDF:n yleisesikunta esittää, että hallituksen tulee nyt - tahtomattaan vahvistettuaan Hamasin asemaa – keskittyä vahvistamaan Mahmoud Abbasin asemaa, jonka he katsovat heikentyneen ja heiluvan romahtamisen partaalla.
Yleisesikunnan suosituksessa luetellaan useita helpotuksia ja hyvän tahdon eleitä, tai myönnytyksi, miten niitä kutsuttaneenkaan.

Ensimmäisenä listassa on Abbasin toivoma Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivien Fatahin terroristien vapauttaminen. Ja vaikka uutislähde ei sitä kerro, Marwan Barghouti on varmaan listan kärjessä, jota seurannee PFLP:n johtajan ja ministeri Zeevin murhaajan vapauttaminen. Shalit-operaation sopimuksen mukaan Israel vapauttaa 550 terroristivankia oman harkintansa mukaan. Yleisesikunta esittää, että siihen voitaisiin sisällyttää niitä, joita Fatah haluaa, mutta sen lisäksi tulisi vapauttaa vankeja Abbasin aseman vahvistamiseksi Eid al Adhan, muslimien lomakuukauden huomioimiseksi, joka alkaa piakkoin.
Edelleen suositellaan B-alueiden luovuttamista PA:n täyteen hallintaan, ja tiesulkujen vähentäminen on aina ollut IDF:n ohjelmassa. Jeninin, Nablusin ja Tulkarmin kaupunkien välinen alue on IDF:n mielestä sopiva alue luovutettavaksi. Terroristien ruumiiden tai jäännösten luovuttaminen PA:lle on myös yksi yleisesikunnan suosituksista.

MYÖNNYTYSPOLITIIKAN innokkain kannattaja on puolustusministeri Ehud Barak, mikä asettaa suuren kysymysmerkin hänen kohdalleen. Hänet tunnetaan myös sotilasjohtajana, joka ”mieluummin pakenee kuin taistelee”, mistä hänen kriitikkonsa esittävät useita esimerkkejä. Barak on tiettävästi huolestunut uutisista – joita Colombian ulkoministeri Holguin levitti ja hallituksen Länsirannan toimintojen koordinoija kenraalimajuri Eitan Dangot vahvisti tavatessaan Barakin -, että Abbas on masentunut, alavireessä ja uhkailee eroamisella.
Pääministerin kanslia ja hänen neuvonantajansa eivätkä turvallisuuskabinetin ministerien enemmistö katso olevan mitään syytä vahvistaa Abbasian asemaa vaan pikemmin rangaista hänen seikkailupolitiikastaan vastoin selviä varoituksia. He suhtautuvat varauksella Abbasin erouhkauksiin todeten, että se on vanha taktiikka huomion herättämiseksi. http://www.haaretz.com/print-edition/news/idf-recommends-freeing-fatah-prisoners-as-gesture-to-abbas-1.391617

4. UUTISOTSIKOITA
- Israelin moraalisäännön mukaan, jota Tora vahvistaa, juutalaisen ei tule iloita vihollisensa kaatumisesta. ynetnews.com kolumnisti Sever Plocker kuitenkin laajentaa sääntöä hieman todetessaan, että riippuu vihollisesta; hän sanoo iloinneensa Saddam Husseinin kaatumisesta ja samoin Muammar Gaddafin tyranniuden loppumisesta, ja sanoo toivovansa, että Syyrian ”Verinen Assad” on seuraava, joka tulee hirmuhallituksensa päähän. Plocker kehottaa Assadia, jos hänellä on enää hituistakaan järkeä tallella, pakenemaan henkensä kaupalla latinalaiseen Amerikkaan, jos ne huolivat hänet, välttääkseen edellisten kohtalon. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4138058,00.html
- USA:n ulkoministeri Hillary Rodham-Clinton varoittaa Irania, ettei se lukisi käteensä saamiaan korttejaan väärin USA:n joukkojen Irakista poistumisen vuoksi. Clinton vakuutti, että USA tulee pysymään alueella liittolaistensa ja ystäviensä rinnalla, ylläpitää tukikohtia niissä ja harjoittelee niiden sotilaitten kanssa. USA:n huoli on, että Iran tulee täyttämään alueelle jääneen tyhjiön, ja ensimmäisenä se tuntuu Irakissa, joka on sisäisesti hajaantunut ja jonka hallitus on heikko ja etsii Iranin kumppanuutta. Iranin presidentti Ahmadinejad sanoo avoimesti, että Iranilla on hyvät suhteet Irakin hallituksen kanssa ja toivoo niiden edelleen syvenevän. Obama olisi halunnut jättää sotilaita muutamiin tukikohtiin Irakissa, mutta luopui ajatuksesta kohdatessaan voimakasta vastarintaa sekä Irakissa että kotimaassaan. Senaattori John McCain arvosteli kovin sanoi Obaman päätöstä kotiuttaa joukot ennen vuoden loppua vakuuttaen, että se tulee vahvistamaan Iranin otetta Irakista. Senaattori Lindsey Graham, joka myös toimii senaatin aseellisten palvelujen komiteassa, jossa McCain toimii puheenjohtajana, kritisoi Obamaa, ettei tämä pystynyt toteuttamaan odotuksia Irakissa ja katsoo Iranin saaneen ansaitsemattoman edun USA:n vetäytyessä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4138076,00.html
- Kiina näyttää tunkeutuvan Israelin taloudelliseen kenttään ryminällä. Kiinalainen valtuuskunta Shenyangin kaupungista tutustui Israelissa Ramat Ganin timanttikeskukseen, ja sanoi perustavansa vastaavanlaisen keskuksen kotikaupunkiinsa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4137348,00.html
- Israel ja Kiina allekirjoittavat periaatesopimuksen, jonka perusteella Kiina tulee rakentamaan 180 km:n pituisen rautatien Nahal Tzinistä Eilatiin. Kiinalaiset rakensivat Hafan lähellä sijaitsevan Karmelin vuoren alittavan maantietunnelin, ja sen antamat myönteiset kokemukset tyydyttivät tilaajia antaen tukea uusille yhteistoiminta-muodoille. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4137345,00.html
- IDF:n eliittijoukkojen upseeri toteaa, että Shalit-operaatio oli heille turhauttava ja vakuuttaa, ettei hänestä pitäisi samassa tilanteessa maksaa tuollaista hintaa. Upseeri toteaa sotilaitten antautuvan vaaralle alttiiksi pidättäessään vaarallisia terroristeja, eikä tunnu ollenkaan hyvältä, että tuomioistuinten tuomitsemia suurterroristeja ja rikollisia vapautetaan poliitikon päätöksellä. Tämä on hyvä näkökohta selviteltäessä, miten Israelin tulee toimia, jos sotilaitten ja siviilien sieppaaminen panttivangeiksi jatkuu, kuten sekä Hamasin että Fatahin taholta vakuutetaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/149010#.TqUkA3L3vO0

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021