KESKIVIIKKO 05.10.11

1. ”Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette pelästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.” (Mt.24:6-8)
JEESUS Kristus puhui näin vastauksena opetuslastensa kysymykseen, milloin kaikki tulee tapahtumaan ja mikä on Hänen tulemuksensa ja maailman lopun merkki.

2. SEURATESSAMME viimeisten päivien uutislähetyksiä edellä siteerattu UT:n kohta näyttää toteutuvan silmiemme edessä. Sotia käydään monilla rintamilla ja sodan uhkauksia vielä useammilla alueilla, mutta varsinkin Lähi Idässä, jonne tapahtumat keskittyvät. Nälänhätää on kasvavassa määrin eri puolilla maailmaa, juomakelpoinen vesi on loppumassa ja kuivuus estää ravinteiden normaalituotannon varsinkin alueilla, joita on pidetty maailman ruoka-aittoina. Tähän voidaan lisätä maailman säätilan epänormaali heittely paikallisine tulvineen ja myrskyineen sekä lisääntyneet maanjäristykset ja niiden aiheuttamat hyökyaallot. Sanan kohtamme kuitenkin kehottaa meitä rohkaistumaan, sillä näin tulee käydä. (Lk.21:25-28)

3. VAARALLISIN tilanne Lähi Idässä on syntymässä Syyrian ympärille, jonka uhmakas presidentti Bashar Assad jatkaa protestien tukahduttamista rautahansikkain maailman tuomiosta ja varoituksista välittämättä. YK ei pääse yhteisymmärrykseen Syyrian vastaisten pakotteiden laadusta Kiinan ja Venäjän vastustuksen vuoksi, mikä antaa Assadille vapaat kädet jatkaa tuhoisaa politiikkaansa valtansa säilyttämiseksi. Jos hänen hallituksensa kaatuu, minne hän voisi mennä? Mikä maa huolisi hänet pakolaiseksi? Ehkä Iran, Venäjä ja Kiina ei?

DEBKAFILE kertoo artikkelissaan, jota monet muut uutislähteet tukevat, että Turkki järjestää 10-päiväiset ”liikekannallepano-harjoitukset” maan eteläisessä Hatayn provinssissa Syyrian rajan tuntumassa. Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan suunnittelee vierailua 7000:n Syyriasta paenneen pakolaisen leiriin Hatayn provinssissa.
DF viittaa aiempaan artikkeliinsa, jonka mukaan Syyrialle annettiin 3 kuukautta aikaa lopettaa siviiliensä teurastus.
Assad ilmoitti elokuun kuudentena Turkin ulkoministeri Ahmet Davutoglun vierailun aikana, että jos ulkomaat aloittavat sotatoimet maata vastaan, hän tuhoaa ohjuksillaan Tel Avivin vaikutusalueineen ja sen 1.2 miljoonaa asukasta.
Assad selvitti myöhemmin, että häneltä menee 6 tuntia mobilisoida Syyrian ohjusarsenaali lähelle Golanin rajaa ja aloittaa keskitetty valittujen kohteiden pommitus, mihin hän oletti Hizbullahin liittyvän mukaan omine ohjuksineen.
DF kertoo Assadin uhkauksen saaneen vahvistusta Iranilaisen ayatollahin Jafar Shajounin lausunnosta Teheranissa, joka kertoi tavatessaan Beirutissa Hizbullahin pääsihteerin Hassan Nasrallahin 26. syyskuuta vakuuttaneen hänelle, että jos Israel tulee lähellekään Teherania, hän tuhoaa Tel Avivin. Nasrallah tarkoitti Israelin ilmahyökkäystä Iranin ydinlaitoksia vastaan.

DF kertoo edelleen, että sekä Turkin että NATO:n kädet ovat sidotut Assadin Israelin hyökkäysuhan vuoksi. Tämä ei kuitenkaan estä valmistelujen aloittamista kaiken varalta.
DF katsoo, että USA:n puolustusministeri Leon Panettan äskeinen Turkin vierailu liittyy tähän, mitä edelsi NATO:n Euroopan komentajan kenraali James Stavrisin vierailu 27. syyskuutta samoissa asioissa. Erdogan ilmoitti armeijansa harjoitusten alkamisesta päivä Panettan vierailun jälkeen. Harjoituksiin osallistuu DF:n mukaan 39. mekanisoitu jalkaväen prikaati ja 730 reserviläistä. Niillä tutkitaan yksiköitten nopeaa siirtämisestä Syyrian rajalle.
DF arvioi, että harjoitus voi ennakoida Turkin päätöstä perustaa puskurivyöhyke Turkin ja Syyrian välille, mitä Syyrian johto voi DF:n mukaan pitää sotatoimena.

ISRAELIN pääministeri Netanyahu uhkaa Syyriaa, että jos yksikin Assadin ohjus osuu Tel Aviviin, IDF tuhoaa Damaskoksen ja jatkaa tuhoten kaupungin kerrallaan, kunnes Syyrian ohjustuli israelilaisiin kohteisiin lakkaa. Leon Panettan Israelin vierailuun liittyy leveiden hymyjen varjossa Panettan verhottu mutta vakava syytös, että Netanyahu on pääasiassa syypää Turkin ja Egyptin suhteiden särkymiseen. Hänen vierailunsa toisena aiheena on voinut olla salakähmäinen poliittinen päämäärä, josta enemmän seuraavassa. http://www.debka.com/article/21356/, http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4131259,00.html,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/148492#.Tov1V3L3vO0

4. WND:n Jerusalemin toimiston johtaja Aaron Klein käsittelee artikkelissaan USA:n puolustusministeri Leon Panettan Israelin vierailua näkökulmasta, mikä toisilta uutistoimistoilta näyttää jääneen huomioimatta, ehkä tarkoituksellisesti.
KLEIN toteaa, ettei kysymyksessä ollut vain ystävällisen liittolaismaan korkean johtajan vierailu vakuuttaakseen maansa horjumatonta tukea Israelin turvallisuudelle, vaan ystävällisten kädenpuristusten ja leveiden hymyjen taustalla oli salakavala (sinister) päämäärä. Artikkelin mukaan jotkut nimeltä mainitsemattomat henkilöt Netanyahun kansliasta pitävät Panettan kommentteja suorana hyökkäyksenä pääministeriä vastaan. Siinä viitataan, miten Panetta ennen saapumistaan Israeliin antoi lausunnon journalisteille, jossa hän asetti Israelin diplomaatti-suhteiden huononemisen Turkin ja Egyptin välillä ja Israelin eristäytymisestä muista Lähi Idän maista täysin Netanyahun harteille, missä hän saa tukea puolustusministeri Barakilta, joka on esittänyt samankaltaisia lausuntoja.

KLEIN arvioi todisteisiinsa viitaten, että USA:n demokraattisen puolueen toimitsijat ovat voineet käynnistää toimet Netanyahun hallituksen kaatamiseksi.
Klein viittaa Israelissa viikkojen ajan jatkuneisiin ja toistaiseksi keskeytyneisiin sosiaali/taloudellisiin protesteihin, joiden todelliseksi suunnittelijaksi ja toteuttajaksi hän nostaa tunnetun taustahahmon ja demokraattisen strategistin Stanley Greenbergin, joka toimi Bill Clintonin, John Kerryn ja muiden neuvonantajana, ja joka kulissien taustalla ohjaili Ehud Barakin vaalivoittoon 1999 Netanyahua vastaan.
Klein viittaa artikkelissaan Greenbergin uudempiin operaatioihin, mm. Boliviassa, jossa hän auttoi vaalivoittoon entisen presidentin Gonzalo Sanchez de Lozadan, joka aloitettuaan virassaan toteutti maassaan taloudellisen ”shokkiterapian” Columbian ylipiston professorin Jaffrey Sachsin johdolla, joka istuu järjestön johtokunnassa, jonka päämääränä on maailman talouden uudelleen järjestäminen. Järjestö on nimeltään ”Uuden Taloudellisen Ajattelun Instituutti” (Institue for New Econimis Thinking), lyhennettynä INET. Instituutin yksi perustajista ja sponsoreista on miljardööri George Soros, joka viiden vuoden aikana lahjoitti sille 25 miljoonaa USD sen toimien tukemiseksi.

KLEIN kertoo artikkelissaan, että USA:n demokraatit ovat systemaattisesti työskennelleet Israelin vasemmiston kanssa Netanyahun syrjäyttämiseksi, mikä alkoi Clintonin presidentti-kaudella ja jatkuu edelleen. Netanyahun pahin synti USA:n demokraattien silmissä on hänen vastustuksensa alueluovutuksista palestiinalaisille, minkä he katsovat muodostavan esteen rauhanprosessin etenemiselle ja häiritsevän myös USA:n Lähi Idän diplomatiaa.
WND:n pitkähkössä artikkelissa tarkkaillaan asiaa laajasti kansainvälisellä areenalla. Sen Israelia koskevassa osassa todetaan Ehud Barakin edustavan Obaman ajamaa myönnytys-politiikkaa, joka sopii Barakin omaan poliittiseen näkemykseen, jota hän on jatkanut Netanyahun hallituksen puolustusministerinä, toimien usein varsin näkyvästi pääministerinsä poliittisen ohjelman vastaisesti. http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=351933

5. Jewish Home puheenjohtaja, kansanedustaja, professori rabbi Daniel Herschkowitz sanoi eilen vieraillessaan Givat Assafin juutalaisyhteisössä, joka on tuhoamisuhan alaisena, että jatkuva juutalaisten rakentamien kylien ja rakennusten tuhoaminen voi johtaa hallituskriisiin. Hänen matkaseurueessaan oli myös kansanedustaja Yaacov Katz (Ketzalev), NU:n puheenjohtaja. Heidän vieraillessaan kahdessa tuhottaviksi määrätyssä kodissa omistajat kertoivat heille, että koska kysymyksessä on poliittinen eikä laillisuusperiaate, he aikovat jatkaa oikeustaisteluaan tuhoamispäätöksen peruuttamiseksi.

HERSCHKOWITZ sanoi toivovansa, etteivät IDF:n puskutraktorit tule koskaan koskettamaan heidän taloihinsa. ”Näen, miten tämä yhteisö kasvaa ja kukoistaa, ja toivon sen jatkuvan. Jewish Home tulee tekemään kaikkensa tämän yhteisön säilyttämiseksi ja juutalaisen rakentamisen edistämiseksi Israelin maassa.”
Givat Assaf perustettiin 10 vuotta sitten nuoren isän Assaf Herschkowitzin muiston kunnioittamiseksi. Hän asui läheisessä Ofran yhteisössä, mutta menehtyi terroristien uhrina. Givat Assafissa asuu nyt 25 perhettä, joilla on 120 lasta. Yhteisö on ollut tuhoamisuhan alaisena perustamisestaan lähtien, mutta aktivistien toiminnan vuoksi sitä on siirretty ”epäkäytännöllisenä”, mikä ei ole estänyt Barakin tuhoamis-operaatioitten toteuttamista muuallakaan. Linkkiin liittyy runsaasti kuvia yhteisöstä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/148498#.TowHAXL3vO0

6. UUTISOTSIKOITA
- IDF vahvistaa turvallisuustoimiaan Eilatin lähistöllä lähestyvien juhlapyhien aikana. Varsinkin Jom Kippuria jotkut ennakoivat vaaralliseksi, joka tänä vuonna alkaa perjantai-iltana ja jatkuu sapattina 08.10.2011. Israelin merialukset ovat lisänneet partiointiaan Punaisellamerellä, mutta korkea hälytystila jatkuu Siinain vastaisen rajan pituudelta, jonne Israel rakentaa nopeutetulla vauhdilla turva-aitaa, osaa siitä maaston vaikeuden vuoksi ”virtuaaliaitana” sähköisin tunnistein ja sensorein, jotka hälyttävät valvonta-asemaa jonkin koskettaessa sitä. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=240556
- Iranin presidentti Ahmadinejad valittaa, että Turkki suostui NATO:n ennalta varoitus-järjestelmään hyökkäävien ohjusten havaitsemiseksi ja torjuntatoimien aloittamiseksi. Presidentti sanoo, ettei se ollut oikea toimenpide Turkin kannalta. Toisaalta hän vakuuttaa, etteivät mitkään ohjusjärjestelmät pysty estämään Israelin tuhoutumista, joka on jo alkanut, kuten hän arvioi. Ahmadinejad ei omaksumansa vähättely-taktiikan vuoksi voi puhua Israelista vaan ”sionistisesta hallituksesta”. Avoin kysymys on edelleen, salliiko maailma Iranin rakentaa ydinaseensa ja miten se tulee käyttämään sitä. Monet tarkkailijat ja entiset USA:n johtajat ja vaikuttajat ennustavat, että Israel tulee lopulta iskemään Iraniin, mikä kuitenkin vaikeutuu oleellisesti Iranin siirtäessä uraanituotantonsa maanalaisiin luoliin. Toisaalta saastutusriski kasvaa Iranin uraanin rikastamisen pommiin sopivaksi tai peräti valmiiksi pommiksi. USA toimitti äskettäin Israelille lisää bunkerbuster pommeja, jotka tunkeutuvat syvälle kallioon. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=240559
- USA ja Israel ovat hyväksyneet kvartetin laatiman suunnitelman keskustelujen aloittamiseksi Israelin ja PA:n välillä. USA:n Israelin lähetystö jakoi tietoja, joiden mukaan myös PA on sen hyväksynyt, vaikka päätöstä ei ole tehty. Jos se saadaan pian, varsinaiset keskustelut voidaan aloittaa 18 päivän kuluessa. PA:n johto halunnee ensin katsoa, miten sen hakemus YK:n täysjäseneksi edistyy, mutta se ei päässe YK:n turvallisuusneuvoston täysistuntoon vielä moneen viikkoon. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=240542
- PA:n johto näyttää edelleen uskovan, että se selviää kolhuitta YK:n täysjäsenyys-hakemuksestaan koordinoimatta sitä USA:n tai Israelin kanssa. Palestiinalaiset protestoijat – joiden epäillään toimivan PA:n rahoittamina – kivittivät eilen USA:n Ramallahissa vierailevia diplomaatteja kivin ja kengin sekä halventavin iskulausein. Eurooppa-neuvoston parlamentaarinen kokous (PACE) teki ”historiallisen” päätöksen valitessaan PLO:n (Palestiinan Vapautusjärjestö) ”pakolaisparlamentille” (PNC) ”demokratiakumppanin” aseman. Tämä antaa tälle epämääräiselle järjestölle oikeuden osallistua PACE:n kokouksiin ja puhua siellä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/148488#.TowSq3L3vO0
- Palestiinalaiset rakentavat Jerusalemin Öljyvuorelle laitonta moskeijaa aivan juutalaisen hautausmaan reunaan kiinni. Ilman lupaa ja kaupungin valvontaa rakennettava moskeija on edistynyt jo varsin pitkälle. Lähelle moskeijaa on haudattu mm. rabbi Tzwi Yehuda Kook ja entinen pääministeri Menachem Begin. Kaupungin viranomaiset kävivät paikalla vaatien töitten keskeyttämistä, mutta silminnäkijöitten mukaan töitä jatketaan kaiken aikaa. Lieneekö kyse ”PLO:n demokratiasta”, jolla on erilaiset ilmenemismuodot kuin perinteisellä, mikä sopi PACE:n pirtaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/148473#.TowVOHL3vO0
- Fogelin perheen murhaaja tunnustaa syyllisyytensä, jopa iloisesti hymyillen. Murhatun Ruti Fogelin veli Elihai Ben-Yishai kutsuu PA:n terroristeja natsien kaltaisiksi. Fogelin perheen murhaajille on vaadittu kuolemanrangaistusta sen raakuuden vuoksi, mutta syyttäjät hakevat viittä elinkautista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/148471#.TowXAXL3vO0
- Israelin USA:n lähetystön kakkosmies Dan Arbel erotettiin tai siirretään toisiin tehtäviin, koska hänen todettiin vuotaneen Irania koskevia salaisia tietoja Haaretz-lehdelle. http://www.haaretz.com/print-edition/news/official-at-israel-s-u-s-embassy-dismissed-for-leaking-sensitive-info-1.388188

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019