SUNNUNTAI 07.08.11

1.PALESTIINAN estävän turvallisuuspalvelun virkailija soitti viime viikolla palestiinalaiselle
journalistille Majdoleen Hassounehille vaatien häntä ilmoittautumaan välittömästi järjestön päämajassa Nablusissa. Hassouneh kieltäytyi, jolloin järjestö lähetti hänelle kirjallisen viestin uusien vaatimuksen tulla kuulusteltavaksi välittömästi. Kun Hassounehia ei kuulunut virastoon, sieltä lähetettiin poliisit pidättämään hänet. Koska poliisit eivät löytäneet häntä, sillä hän oli mennyt piiloon, he pidättivät hänen kaksi veljeään pyrkien sillä painostamaan häntä.
Hassounehin synti ole se, että hän oli kirjoittanut artikkelin istumalakosta Ramallahista.

HASSOUNEHIN ystävät ja journalistitoverit aloittivat kampanjan Facebookissa hänen puolestaan protestoiden PA:n hallituksen tapaa kohdella journalisteja alueellaan.
Hassouneh valmistui An-Najah yliopistossa Nablusissa. Hänelle myönnettiin Thomas säätiön palkinto parhaasta tutkivasta journalismista lääkintäpalveluista PA:n hallitsemilla alueilla.

Hassouneh asuu lähellä Nablusia Beit Umrinissa. Hän sanoo kieltäytyneensä menemästä kuulusteltavaksi peläten joutuvansa pidätetyksi. Hän pelkää, että turvallisuuspalvelu vaatii häneltä kirjoitettua lupausta, mikä tulisi rajoittamaan hänen toimintavapauttaan. Hän vakuuttaa, ettei hän voi suostua mihinkään, mikä voisi estää häntä kirjoittamasta totuutta myös PA;sta.
Hän valitti turvallisuuspalvelun käyttäytymisestä ihmisoikeusjärjestölle, jotta se pyrkisi vaikuttamaan PA:n hallitukseen hänen puolestaan.
Palestiinalaiset journalistit ovat myös vedonneet hänen puolestaan ja vaativat PA:n hallitusta lopettamaan journalistien sanan- ja toimintavapauden rajoitukset. Palestiinan mediajärjestön apulaispuheenjohtaja Awad Abu Dakka tuomitsi turvallisuusjärjestön toimet kovin sanoin, sanoen sen toimivan vastoin lakia ja vaati kansainvälisiä ihmisoikeusjärjestöjä tuomitsemaan lehtimiehiä vastaan asetetut rajoitukset ja heidän painostamisensa.

Nablusin istumalakon olivat järjestäneet PA:n pidättämien miesten omaiset Länsirannalla. Nablusin journalistien edustaja totesi, että Hassouneh oli kirjoittanut istumalakosta Nablusissa, mutta Hassouneh kummasteli, jos viranomaiset sallivat istumalakon vankilan portin edessä kaikkien nähden, miksi siitä ei saisi kirjoittaa lehdissä?
PA:n hallitus ei salli kirjoittaa mistään, mikä voisi häiritä Abbasin rauhaa. Viime vuonna PA:n viranomaiset pidättivät kaksi journalistia Betlehemissä, koska he olivat kirjoittaneet Abbasin ja Mohammed Dahlanin välisistä ongelmista. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=232720

2. ROTHSCHILDT halulta Tel Avivissa alkaneet protestit vetivät eilen illalla ennätysmäärän osanottajia. Kaikkiaan yli 300 000 ihmistä osallistui niihin eri puolilla maata. Heidän vaatimuksensa eivät ole muuttuneet, mutta määrättyä selkiintymistä on havaittavissa. Protestit ovat luonteeltaan selvästi poikkeavat arabia- ja monissa muissa maissa pidetyistä mielenosoituksista siinä, että ne näyttävät jonkinasteisesta suunsoitosta huolimatta sujuvan myönteisessä ja rauhallisessa yhteishengessä
Nämä protestit ovat suurimmalta osin media-välineitten ja ennen kaikkea TV:n kiihottamat sen ohella, että niiden tiedotustoiminta tapahtuu Fasebookin välityksellä. Toimittajilla näyttää olevan vaikeaa löytää tarpeeksi raflaavia otoksia raporttiensa tueksi, minkä johdosta he joutuvat ärsyttämään joitain kuumakalleja epätavalliseen toimintaan. Enimmäkseen kuvissa näytetään telttansa viereen levitetyillä matoilla ja matrasseilla löhöäviä nuoria ihmisiä, opiskelijoita tai muuten vain kesävapaalla olevia, monet heistä nukkuen päivällä, koska yöt käytetään tansseihin ja kaikenlaiseen ilonpitoon kavereitten kanssa.
Mitään suurempia laittomuuksia tai väkivaltaisuuksia ei ole raportoitu, mutta kukaan ei tiedä, mitä teltoissa tapahtuu öiseen aikaan, eikä se sivullisille kuulukaan niin kauan, kuin lakia ei rikota. Hämmästelyä herättää myös se, etteivät rikolliset ole ilmeisesti käyttäneet tilaisuutta hyväkseen, koska omaisuutta on levitetty pitkin katuja, usein valvomatta.

ISRAELIN opiskelijaunionin johtaja Itzit Shmuli kiteytti vaatimukset seuraavasti. ”Emme vaadi hallituksen henkilövaihtoja hallitusyhteistyön tai parlamentin sisällä, jotka valittiin kansan toimesta. Me vaadimme muutoksia julman talouspolitiikan alueella. Me vaadimme henkilökohtaista taloutta sen tilalle, joka murskaa, taloutta, joka huomioi kansan kärsimykset ja joka ei polje vain numeroilla.” Hän esitti myös vaatimuksen suuremmasta ja korrektista tasapainosta vapaan markkinatalouden ja inhimillisen talouden välillä, kuten myös sosiaalisten erojen kaventamisesta sekä merkittävämpiä vastauksia maan kansalaisten perustarpeisiin, varsinkin sen heikoimpien kansalaisten osalla.
RABBI Benny Lau kutsui ”maan sekä juutalaisia että muita telttaan, jossa on tilaa kaikille”, sillä hän sanoi tuntevansa, että ”tämä ilta on tikkun” (eheytyminen). Rabbi Lau kehysti puheensa tiedostaen, että maanantai-iltana alkaa Tisha Be´av, yhdeksäs Av-kuuta, jona päivänä molemmat Temppeli tuhottiin ja monet onnettomuudet kohtasivat juutalaista kansaa. ”Haluamme perustaa sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle perustuvan valtion. Emme halua tämän taistelun rajoittuvan millekään eri sektorille yhteiskunnassa; me kaikki haluamme sosiaalista oikeutta.”
JERUSALEMISSA mielenosoittajat marssivat Hevospuutarhasta Ben Yehuda kadun ja itsenäisyyspuiston kautta pääministerin asunnon edustalle. Joku aktivisti esitti JP :n artikkelin mukaan kärkevää arvostelua pääministeristä, mutta yleensä kaikki sujui nuorisomallin mukaan eloisasti jopa korealaisen muusikkoyhtyeen osallistuessa juhlatunnelmaan omine esityksineen ja tansseineen. Kaupungin keskusta oli rauhoitettu autoilijoista ja ihmiset tungeksivat eri puolilta kaupunkia seuraamaan tapahtumaa.
Puheita ja kommentteja esitettiin kovaäänisten välityksellä toivoen, että joku muukin ja varsinkin hallituksen taholta kuuntelisivat, mitä tulevaisuuden toivot toivovat. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=232759

3. ENTINEN Shas-puolueen puheenjohtaja ja kansanedustaja Aryeh Deri sanoi kesäkuussa tämä vuonna perustavansa sosiaalisen järjestön Israelissa. Hän lupasi tämän pian sen jälkeen, kun Isaac Herzog joutui eroamaan sosiaali- ja terveysministerin tehtävistä Labour-puolueen päätettyä erota Netanyahun johtamasta hallituksesta. Netanyahu sanoi silloin itse hoitavansa eronneen ministerin sosiaalitehtäviä, mutta Derin ilmoitettua päätöksestään seuraavana päivänä Netanyahu nimitti Moshe Kahlonin sosiaaliministerin tehtäviin. Pelkäsikö Netanyahu Derin nousua vai ei, ei ole tässä tärkeä vaan se, että sosiaaliasiat nousivat julkisuuden valokeilaan kuin ennakoiden meneillään olevia mielenosoituksia.

MIELENOSOITTAJAT olivat pyytäneet Deriä puhumaan tilaisuuksiinsa, mutta Deri kieltäytyi siitä aikana, jolloin on runsaan viikon kestävä paastoaika ennen Tisha Be´av päivää. Hän kuitenkin lupasi harkita uudelleen juutalaisten suurimman surupäivän jälkeen.
DERI sanoi kesäkuussa harkitsevansa joko uuden puolueen perustamista tai katsovansa, miten Shas-puolueen tilanne kehittyy. Shasin hengellinen johtaja rabbi Ovadia Yosef on 91-vuotias eikä enää jaksa puuttua kaikkiin päivänpolttaviin kysymyksiin. Hänen arvovaltansa jatku kuitenkin kiistatta ilmeisesti hänen kuolemaansa saakka. Ehkä tämä on yksi Derin suunnitelmia rajoittava seikka, sillä hän oli hyvin läheinen Yosefin kanssa Shasin puheen-johtajana ollessaan, eikä halua häiritä sen nykyjohtajaa Eli Yishaita.

Ariyeh Deri oli hyvin suositti ennen oikeudenkäyntiä ja kolmen vuoden vankilatuomiotaan, ja hän oli mukana kaikissa poliittisissa päätöksissä, eikä hänen sharminsa ole hävinnyt vuosien poissaolon jälkeen. Mielipidetiedustelun mukaan mielenosoittajien perustama puolue voisi saada 20 kansanedustajaa vieden paikkoja kaikilta valtapuolueilta. Jos Deri asettuisi sen johtoon oman ”Tikkun” (Eheytys) puolueensa kanssa, sillä voisi olla mahdollisuus nousta ehkä ratkaisevaan asemaan Israelin puoluekentässä Likudin kanssa. haaretz.com tutkii tilannetta artikkelissaan todeten, että ehkä myöhemmin Deri saavuttaisi unelmansa päästä pääministeriksi, kuten hänestä ennustettiin vuosia sitten. http://www.haaretz.com/weekend/week-s-end/deri-s-dreams-1.377121

4. UUTISOTSIKOITA
- USA menetti AAA vakuusluokituksensa ja pudotettiin luokkaan AA+. Koska Israelin talous on seurannut varsin läheisesti USA:n taloutta – onhan USA taannut Israelin ulkomaisia velkoja – talousministeri Yuval Steinitz kutsui ministeriönsä talousasiantuntijat kiireelliseen kokoukseen, jossa tarkasteltiin USA:n luokitusmuutoksen mahdollisia seurauksia Israeliin. Yksi suoria seurauksia USA:n luokitusmäärityksestä voi olla, että se jouduttaa US-dollarin syrjäytymistä reservi-valuutan asemasta, joka on antanut sille oikeuden hoitaa velkaongelmiaan painattamalla lisää dollareita. Varsinkin Venäjä ja Kiina ovat pikku hiljaa alkaneet vaatia oman tai EURO-valuutan käyttämistä dollarin sijasta. Kiinalla on valtavat ulkomaisiin valuuttoihin sidotut ulkomaiset saatavat, niistä kaksi kolmasosaa USA:sta. USA:n velka on nyt yli 14 342 358 440 969,10 USD (lyhyesti n. 14.34 triljoonaa); se oli vähän yli 10 triljoonaa, kun Obama valittiin presidentiksi. http://theeconomiccollapseblog.com/archives/the-debt-ceiling-deal-from-hell
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/146441#.Tj5KGmEmKK8
- Juutalaisen tullessa torstaina Jerusalemin vanhalle Har Hamenuchot hautausmaalle rukoillakseen tunnettujen sagojen haudoilla hän näki ryhmän arabeja, jotka olivat keränneet risuja ja yrittivät sytyttää ne tuleen. He vastasivat kysymykseen, että se oli vain tupakantumppi, mutta pian paikalla roihusi iso nuotio ja paksu savupatsas. Hän kutsui paikalle palokunnan, joka sammutti tulen, mutta arabit olivat luikkineen tiehensä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/146435#.Tj5KW2EmKK8
- Ariel University Center, ensimmäinen laatuaan maassa, keräsi tuhansia potentiaalisia opiskelijoita torstaina tutkimaan mahdollisuuksia opiskeluun yliopistossa ja mitä se tulisi tarjoamaan asunnon ja muun elämisen muodossa. Avointen ovien päivänä pidettiin informaatiotilaisuuksia myös luentojen muodossa. Yliopisto tarjoaa oppilaspaikkoja insinööritieteissä, bioteknologiassa, fysioterapiassa, sosiaalialoilla, käyttäytymistieteissä, tietoliikenteen ja arkkitehtuurin aloilla n. 14 000 opiskelijalle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/146449#.Tj5L5GEmKK8
- EU:n ulkomaanasioitten hoitaja Catherine Ashton tuomitsi Israelin päätöksen rakentaa 930 asuntoyksikköä Har Homaan. Hän kutsui päätöstä kansainvälisen lain vastaiseksi kertomatta, minkä lain ja kenen toimesta säädetyn. Hän näyttää omineen PA:n johdon vakioterminologian ”kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien vastainen”, jota varsinkin pääneuvottelijana tunnettu Saeb Erekat käyttää. Asunnoista ainakin 20 % on tarkoitettu pienasunnoiksi, joista pääkaupungissa on puute. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/146437#.Tj5N0mEmKK8
- Pääministeri lupasi hallituksen istunnossa tänään muodostaa ministereistä muodostetun pyöreän pöydän tiimin, jonka tehtävänä on yhdessä mielenosoittajien kanssa tutkia, miten heidän vaatimuksiaan voidaan toteuttaa käytännössä. Protestoijat ovat vaatineet, että keskusteluja on käytävä julkisesti pääministerin eikä hänen nimittämänsä ministeritiimin kanssa. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=232774
- Korkein oikeus suostui kuulemaan vielä kerran entisen presidentti Moshe Katsavin näkökulman seksuaalisesta väkivallasta ja raiskauksesta, joka hänen mielestään ei ollut sitä vaan sovittua, mutta mikä ei tullut ollenkaan esiin oikeuskäsittelyssä. Katsav on tyytymätön saamaansa 7 vuoden vankeustuomioon. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=232770
- Hamas sanoo pidättäneensä kaksi Al-Tawfid wal-Jihad terrorijärjestön jäsentä siksi, että he olivat ampuneet raketteja Israeliin vastoi Hamasin kieltoa. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=232700
- PA odottaa monien valtioitten tunnustavan vielä Palestiinan valtion, mukana Honduras, Etelä Sudan ja Libanon. Israel solmi diplomaattisuhteet Etelä Sudanin kanssa heti sen itsenäisyyden varmistuttua, mutta se päättää liittyä PA:n leiriin. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4105098,00.html
- Uskonnolliset juutalaiset lisäävät oman makunsa protestoijiin iskulauseella: ”Kuinka ihanat ovat sinun protestitelttasi, Jaakob”. He haluavat siunata protestoijia yhteisyyden puolesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/146448#.Tj5SdmEmKK8

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019