KESKIVIIKKO 31.08.11

1.JORDANIAN kuningas Abdullah II pyrkii vielä vakuuttamaan PA:n puheenjohtajalle Mahmoud Abbasille, että PA:n YK:lle laatima esitys Palestiinan valtiosta vaikeuttaa palestiinalaispakolaisten asemaa ja kehottaa häntä harkitsemaan vielä kerran, kertoi saudilehti Al-Madina tiistaina. Kuten aiemmin kerrottiin, englantilainen kansainvälisen lain asiantuntija Guy Goodwin-Gill selvitti, ettei PLO voi enää Palestiinan valtion perustamisen jälkeen laillisesti edustaa ulkomailla asuvia palestiinalaisia.
Abbas kertoi lehden toimittajalle, että PLO jatkaa taisteluaan palestiinalaispakolaisten puolesta vaikka valtio perustettaisiinkin. Abbas totesi aiempien raporttien mukaan, että PLO edustaa kaikkia palestiinalaisia, sekä Israelissa että sen ulkopuolella.
Abadullah II selitti Abbasille konsultoituaan kansainvälistä lakia tuntevien juristien kanssa, että pakolaiset tulevat luultavasti menettämään ”paluuoikeutensa”.
Abbas on kuitenkin päättänyt pysyä päätöksessään, jonka ovat hyväksyneet PLO ja Fatah. Toista palestiinalaisryhmittymää edustava Hamas sen sijaan tuomitsee ehdottomasti PLO:n nimissä laaditun esityksen valtiosta.

PA:n laatimassa esityksessä YK:lle Palestiinan valtio tulee perustaa 1967 sotaa edeltäville vuoden 1949 aselepolinjoille pääkaupunkinaan Jerusalemin itäosat, jotka olivat ns. vihreän linjan itäpuolella. Tämän mukaan monet Jerusalemin uudet lähiöt tulisi liittää Palestiinaan. Tämä jättäisi myös Länsimuurin ja Temppelivuoren palestiinalaisille, mitä Israel ei tulle koskaan hyväksymään.

ABBAS selvitti kantaansa jordanialaiselle Ad-Dustour lehdelle toistaen näkemyksensä, että PLO edustaa kaikkia palestiinalaisia myös syyskuun jälkeen, esittäen samalla lukuja palestiinalaisten määristä ulkomailla ja Israelissa, mitkä ovat vahvasti liioiteltuja ja vääristeltyjä poliittisen uskottavuuden lisäämiseksi olettaen, ettei kukaan kuitenkaan tarkista hänen esittämiään lukuja, kuten ei PA:lle annettujen varojenkaan käyttöä.
Abbas selitti edelleen, että ”hän päätti YK:lle laaditusta esityksestä sen jälkeen, kun kävi selväksi, ettei Israel suostu hänen asettamiinsa ennakkoehtoihin suorista neuvotteluista keskeyttää kaikki rakentaminen Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä, myös Jerusalemin itäosissa, sekä hyväksyä rajalinjoiksi 1949 aselepolinjat”. Abbas ei muistane, että Netanyahu keskeytti rakentamisen Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä 10 kuukauden ajaksi pyrkien kaikin tavoin houkuttelemaan Abbasin neuvotteluihin, mutta tämä kieltäytyi.

ABBAS ei edes yritä peitellä tosiasiaa, että Palestiinan valtion hyväksymisen taustalla YK:ssa on halu päästä tarkkailijavaltion perusteella jäseneksi YK:n eri elimiin, ja niiden kautta nostaa loputtomia oikeusjuttuja Israelia ja sen johtoa ja upseereita vastaan. Siinä ei ainakaan ole nähtävissä rahtustakaan hyvää tahtoa ja sovittelunhalua. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=236093

2. USA:N kongressin jäsen, sen ulkomaanasioitten valiokunnan puheenjohtaja, Ileana Ros-Lehtinen (Rep.) julkisti lakiesityksen, jonka perusteella USA rajoittaa avustustensa määrää YK:lta ja miltä tahansa sen alaiselta järjestöltä, joka omaksuu toimissaan PA:n esityksen Palestiinan valtiosta. YK toimii suurelta osin USA:n antamin varoin, vaikka käytännössä sen vaikutus YK:n tekemiin päätöksiin on kutistunut lähes olemattomiin järjestön jäsenmäärän kasvaessa ja sen valtaosan kuuluessa arabi- ja muslimivaltioihin.
Republikaanien johtama kongressin ulkomaanasioitten komitea tukee perinteisesti Israelia, ja on esittänyt useissa yhteyksissä vastustavansa PA:n tekemää esitystä YK:lle.
Ros-Lehtinen selittää, että hänen lakiesityksensä tarkoituksena on keskeyttää tuo vaarallinen kehityskulku alkuvaiheillaan.
USA maksaa 22 % YK:n yleiskuluista ja 25 % sen rauhanturvaamis-operaatioista. Ros-Lehtinen haluaa muuttaa USA:n tuen vapaaehtoispohjalle eikä budjettivaroin. Tämä sai USA:n ulkoministeriön arabimyötäilijät takajaloilleen, jotka uhkaavat, että Obama ei vahvista sellaista lakia ja että myös demokraattien valvoma senaatti vastustaa sitä.

PA asettaa toiveensa YK:n päätöksestä kahdella tasolla: Joko suoraan itsenäisestä Palestiinan valtiosta YK :n turvallisuusneuvoston päätöksellä, minkä USA voi estää veto-oikeudellaan, mikä ei ole varmaa Obaman muslimimyönteisyyden takia. Toinen vaihtoehto on hakea itsenäisen Palestiinan valtion tarkkailijanoikeutta YK:ssa, minkä YK:n yleiskokous voi myöntää kahden kolmasosan enemmistöpäätöksellä. Tämä on todennäköisin vaihtoehto, mitä yksityinen jäsenvaltio ei myöskään voi estää veto-oikeudellaan.
USA on pitkään vaatinut YK:n tehottoman ja korruptoituneen järjestön uudistamista, mutta kuten USA:n ulkoministeriön edustaja Victoria Nylund totesi, tämä ei ole oikea tapa siihen. Hän katsoo, että USA:n tuen vähentäminen pienentää USA:n kansainvälistä arvostusta, eikä katso oikeutetuksi USA:n vaatimusta jättää huomiotta YK:n 5000:n virkailijan palkkalisää 3 %:n elinkustannusten nousun kattamiseksi aikana, jona maan talous kärsii.
http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=236089

3. KANSANEDUSTAJA, infrastruktuuriministeri Uzi Landau tunnustaa JP:n artikkelin mukaan, ettei hänellä ole aavistustakaan, mihin Syyria tilanne on menossa. Hän katsoo, että Bashar Assadin hallituksen kaatuminen voisi tuoda Israelille hetkellistä etua, mutta ettei Iran tule suosiolla luopumaan läheisimmästä tukijastaan ja suojatistaan. Hän varoitti - mistä monet muutkin ovat ennustaneet – että koska armeijan johto kuuluu alaviitti-vähemmistöön ja on leimautunut suojattomien siviilien murhaajaksi, Syyrian kansan kosto heitä kohtaan tule olemaan raju, jos/kun Assadin hallitus kaatuu.
Landau ei katso, että Iran tulisi korvaamaan Bashar Assadin omalla miehellään, sillä tämä on osoittautunut Iranille uskolliseksi käskyläiseksi.
Landau selitti myös Turkin asemaa todeten, miten pääministeri Erdogan solmi lukuisia sopimuksia Damaskoksen kanssa pyrkimyksissään lähestyä arabimaita, vain joutuakseen toteamaan, että sopimukset niiden kanssa voivat mitätöityä yhdessä yössä.

TOISEKSI Landau oli syvästi huolissaan Libyan tilanteesta. Hän kyselee, tekikö kukaan sen asioihin ja vallankumoukseen osallistuneista tarvittavaa tutkimusta, keitä ne edustavat ja kuka heitä johtaa? ”Sillä jos he kuuluvat ääri-islamilaisiin, silloin on todella syytä huolestua”, hän sanoo. Hän pelkää Gaddafin aseiden päätyvän Gazaan ja siellä sen al-Qaidalle myönteisille järjestöille. Tämä voisi vahvistaa islamin fundamentalistien, Muslimiveljeskunnan ja Algerian ääriainesten asemaa, hän analysoi.

LANDAU selitti PA:n esityksestä YK:lle, että ”se siirtää kaikki rauhanneuvottelut palestiinalaisten kanssa vuosiksi eteenpäin, sillä jos PA katsoo saavansa kaikki haluamansa YK:n päätöksellä, miksi se vaivautuisi neuvottelemaan Israelin kanssa kompromisseista?”
Hän ei sanonut olevansa tietoinen, mitä hallituksen 8 ministerin muodostama pienoiskabinetti on asioista keskustellut, mutta hän suosittelee Oslon sopimuksen ja kaikkien sen jälkeen PA/PLO:n kanssa tehtyjen sopimusten mitätöimistä, sekä suurten juutalaisyhteisöjen ja Jordanjoenlaakson liittämistä Israeliin, mitä hän uskoi Israelin enemmistön tukevan. Tämä siinä tapauksessa, että PA:n esitys YK:lle etenee yleiskokoukseen. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=236068

4. KOTIRINTAMAN ministeri Matan Vilnai toisti eilen varoitukset, että terroriryhmät Siinailla ovat suunnitelleet uutta terrori-iskua Israelin puolelle odottaen vain sopivaa tilaisuutta. IDF on vahvistanut joukkojaan Egyptin rajan tuntumassa ja toi kaksi nopeaa ohjusalustaan Punaisellemerelle suojaamaan Eilatin satama-aluetta.
Iran ilmoitti myös lähettävänsä aluksiaan Punaisellemerelle, ehkä sukellusveneitään ja pinta-aluksen saattajineen. Jännitys alueella kasvaa entisestään.

IDF:n komentaja kenraaliluutnantti Benny Gantz varoitti osallistuessaan Ashdodissa sijaitsevien merivoimien seremoniaan, ettei hän suosittele Israelin vihollisia testaamaan IDF:n päättäväisyyttä ja iskukykyä, sillä siihen tullaan vastaamaan lujasti. Hän sanoi viime päivien tapahtumien – Eilatin terrori-isku, jatkuva rakettituli Gazasta ja Tel Avivissa tapahtunut kahdeksan turvallisuusmiehen puukotustapaus – osoittavan, että maan tulee olla kaiken aikaa varuillaan uusien iskujen varalta. Hän lupasi IDF:n pyrkivän vapauttamaan Gilad Shalitin.
Matan Vilnai paljasti eilen, että 10 hengen terrorisolu oli ylittänyt Gazan ja Siinain välisen rajan ja ovat nyt Siinailla valmiina iskemään. He kuuluvat Islamic Jihadin soluun. Vilnai sanoi, että ”muslimien paastokuukauden ramadanin päätöstilaisuus Id al-Fitr on sopiva aika toteuttaa hyökkäykset sionisteja vastaan”. IDF työskentelee yhdessä Shin Betin kanssa iskun estämiseksi ja hyökkääjien eliminoimiseksi, kuten Vilnai totesi Elbit-systems tilaisuudessa.
IDF:n virkailija totesi, ettei IDF suunnittele iskua Jihadia vastaan, sillä se voisi huonontaa ennestään heikentyneitä ja jännittyneitä suhteita Egyptin sotilasneuvoston kanssa. http://www.jpost.com/Defense/Article.aspx?id=236052
5. UUTISOTSIKOITA
- Israel valmistautuu perjantain tilaisuuteen, jolloin YK:n asettaman tutkimuskomitean raportti, ns. Palmerin komitean laatima, on tarkoitus julkistaa. Julkistamista on siirretty toistamiseen Turkin pyynnöstä maaliskuun 16. päivästä, jolloin se oli alun perin määrä julkistaa. Turkki pelkää raportin vahvistavan Israelin oikeuden Gazan kaistan merisaartoon, ja mitätöi Turkin hallituksen vaatimukset anteeksipyynnöstä ja korvauksista Israelin hallitukselta. Netanyahu esitti raportin julkistamisen siirtämistä 6 kuukaudella, mutta Erdogan kieltäytyi. Paras antaa ajan hoitaa koko raportti. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=236087
- Amnesty International sanoo, että YK:n tapa suhtautua Syyriassa tapahtuneisiin ihmisoikeuksien rikkomisiin ja vankien kohteluun on täysin riittämätön. Järjestön keräämien tietojen mukaan vangeissa on havaittu selviä kidutuksen merkkejä, palojälkiä ja lyöntien ja muiden kidutusmenetelmien aiheuttamia vammoja. Ainakin 52 tapausta on todettu, mutta tämän ohella ainakin 88 ihmistä on kuollut Syyrian turvallisuusjoukkojen, poliisin ja armeijan vankileireillä, raportissa todetaan, jossa kutsutaan todettuja kidutusmenetelmien jälkiä kauhistuttaviksi. Järjestöllä on käytettävissään useita videoita, joissa 45 tapauksessa surmansa saaneet oli tapettu; useilla uhreilla oli vammoja, mikä osoittaa rajun kidutuksen käyttämisestä. 10 uhreista oli lapsia, jopa alle 13-vuotiaita, jotka oli pidätetty osallisuudesta mielenosoitukseen. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=236099
- Pääministeri Benyamin Netanyahun puoliso Sara joutuu toistamiseen lehdistön riepottelemaksi ärtyisän luonteensa vuoksi. Tällä kertaa hänen syytetään pahoin pidelleen Nepalista kotoisin olevaa 96-vuotiaan isänsä hoitajaa, jota Sara syyttää varkaaksi ja huonosta tehtäviensä hoidosta. Syntyneen sanaharkan aikana hoitaja kaatui haavoittaen kättänsä pöydänreunaan. Hän on palkannut asianajajan hoitamaan syytöstään Sara Netanyahua vastaan, jonka isä lähetettiin sairaasta pääministerin asuntoon intensiivisen hoidon alaisena. Pääministerin kanslian mukaan asia on täysin päinvastainen, sillä hoitaja nosti jutun vasta kuultuaan, että hänet maahan tuonut välittäjäfirma aikoi vaihtaa hänet toiseen. http://www.jpost.com/NationalNews/Article.aspx?id=236044
- Hamasin perustajajäsen Mahmoud Zahar kertoo Gazassa, että Hamasin ja Fatahin väliset sovintoneuvottelut on lopetettu. Hän myös vakuutti, ettei Abbas ole tervetullut Gazan kaistalle. Hän viitannee tällä Mohammed Dahlanin syytöksiin, että Abbas varasti 1.3 miljardia Palestiinan rakennus- ja kehitysvaroja, minkä takia Hamas ei halua, että Abbas tuo selvittämättömät rikossyytöksensä Gazan kaistalle. Khaled Mashaal Damaskoksesta on menossa Kairoon neuvottelemaan Gilad Shalitin vapauttamisesta, jota on puitu vuodesta toiseen ilman tulosta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/147358#.Tl3xl10mKK8
- Hebronin muktar Abu Hader Jaabari valittaa, että kaikki oli hyvin Hebronissa, ennen kuin PA tuli kaupunkiin ja aloitti Palestiinan Auktoriteetin. Sen seurauksena työttömyys on 40 % ja tehtaat seisovat toimettomina. Hänen haastattelunsa suoritettiin hänen kodissaan, jossa oli mukana apulaisministeri Ayoub Kara. Jaabari sanoo, että palestiinalaiset ovat perimmältään konservatiiveja, mutta nyt ei konservatiivia eikä mitään. Hän pyyhkäisi sivuun juutalaisten pelot demografiasta todeten, että palestiinalaiset tyytyvät kahteen lapseen naisten alkaessa käydä töissä, ja samaan aikaan juutalaisperheiden lapsiluku kasvaa. - Virkistävä poikkeus! http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/147354#.Tl3zQl0mKK8




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019