SUNNUNTAI 12.06.11

1. BASHAR ASSADIN joukkojen turvautuessa yhä raaempiin menetelmiin kansalaisiaan vastaan maan luoteisosassa, jonne hallituksen sotilaitten tukahduttamistoimet ovat nyt keskittyneet, tuhansia siviilejä pakenee Turkin puolelle peläten joutuvansa sodan jalkoihin ja vastaamaan osallistumisestaan mielenosoituksiin.
Eilen iltaan mennessä ilmoitettiin, että noin 4.300 siviiliä oli paennut Turkin puolelle, mutta tuhansia muita odottaa rajalla. Turkin punainen kuunsirppi sanoi valmistelevansa pakolaisleirin pystyttämistä Syyrian puolelle. Turkin viranomaiset ovat suhtautuneet esimerkillisen myönteisesti heidän alueelleen tulviviin ihmisiin, joiden joukossa on myös armeijasta karanneita sotilaita. Turkin viranomaiset välttävät käyttämästä heistä sanontaa ”pakolainen” tai ”turvapaikkaa hakeva”.
Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan kehotti Assadia huomioimaan kansansa vaatimukset ja kutsui Syyrian armeijan toimia julmiksi.

Syyrialaiset aktivistit kertoivat, että siviilien pako jatkui lauantaina, ja että armeijan sotilaat surmasivat 36 siviiliä. Armeijan taholta tarjotaan selitystä, että sotilaat ja panssarit lähetettiin maan luoteisosiin asukkaitten pyynnöstä suojelemaan heitä aseellisilta jengeiltä.
Useat raportit kertoivat, että armeija käyttää yhä enemmän helikoptereita ja konekivääreitä mielenosoittajia vastaan. Eräästä tällaisesta tapahtumasta kertoi aktivisti CNN:n toimittajalle, Siinä helikopterit avasivat tulen konekivääreineen tuhansia mielenosoittajia vastaan, jotka olivat osallistuneet perjantain rukoustilaisuuteen Maaret al-Nouman kaupungissa. Tuhannet protestoijat olivat hajottaneet valtion turvallisuusupseerit, sytyttäneet tuleen paikallisen poliisiaseman ja oikeustalon, kertoo AP.

JISR AL-SHUGHOURIN kaupungin aktivistit sanovat odottavansa, että armeija aloittaa täysimittaisen hyökkäyksen kaupunkiin. Armeijan sotilaat ja tankit ovat saartaneet kaupungin. Al-Jazeera kertoo, että armeijan sotilaat miehittivät kyliä tankeillaan ja käyttivät raskaita aseita asukkaista vastaan, jotka pakenivat turvaan vuorille.
Armeijan taholta selitetään, että aseelliset jengit olivat liittoutuneet ulkomaisten journalistien kanssa toimittaen heille vääristeltyjä videoita.

Mielenosoittajat ja aktivistit ovat Syyriassa kääntyneet Venäjää ja Kiinaa vastaan polttaen niiden lipuja ja huudelleen niiden vastaisia iskulauseita siksi, että ne ovat estäneet Bashar Assadin tuomitsevan päätöslauselman laatimista YK:n turvallisuusneuvostossa.
Asiantuntijat eivät osaa sanoa, onko Bashar Assadin kansan alitusoperaatio voittamassa, vaikka armeijan panssarit valvovat kaupunkeja, joissa mielenosoitukset ovat olleet laajimmat.
Kukaan ei myöskään voi sanoa, miten pakolaisongelma ratkaistaan. Pakolaisten suuri ja kasvava määrä tulee aiheuttamaan Turkille päänsärkyä, jota se on aina pelännyt.
http://www.jpost.com/VideoArticles/Video/Article.aspx?id=224535

Syyrian armeijasta karanneet kertovat mielettömästä julmuudesta aseettomia siviilejä vastaan. Tunkeutuessaan koteihin sotilaita käskettiin ampumaan kaikkea, mikä liikkuu. Perheen äidit raiskattiin puolisonsa ja lastensa edessä. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=224616

2. IRAN ostelee ulkomaisia pankkeja ja rahanvaihtotoimistoja pystyäkseen siirtämään varoja ulkomaille tilatuista tavaroista. Asiaa koskeva raportti jätettiin turvallisuusneuvoston nimittämän asiantuntijapaneelin toimesta turvallisuusneuvostolle 3 viikkoa sitten.
Varat lähetetään Iranista valuutanvaihtotoimistoon, jossa ne vaihdetaan dollareiksi tai euroiksi. Ne siirretään Dubaihin pankkiin, josta maksut siirretään tavaran toimittajan tai valmistajan pankkiin ilman, että niillä on mitään tietoa laittomista liiketoimista.

Asiantuntijat varoittivat, että Iran pyrkii rakentamaan taloudellisen infrastruktuurin, jonka avulla se pystyy jatkamaan ydinsuunnitelmansa ja ohjustensa kehittelytyötä.
Voidakseen kuljettaa tilaamiaan tavaroita Iran on ostanut joukon rahtialuksia, joiden omistaja on Iranin laivanvarustamo IRISL. Peitelläkseen salakähmäistä toimintaansa laivojen nimet muutetaan länsimaisiksi ja purjehtivat useiden neutraalien maitten lipun alla. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=224589

3. UUTISOTSIKOITA
- Puolustusministeri Ehud Barak lentää Kiinaan selvitelläkseen huhuja, joiden mukaan Kiina avustaa Irania. Kiinan ja Israelin aikoinaan suotuisasti alkaneet kauppasuhteet kärsivät pahoja takaiskuja USA:n vastustuksen vuoksi, mutta niitä lämmitellään uudelleen. (JP)
- Poliisi nousi ensimmäistä kertaa kahdeksaan kuukauteen Temppelivuorelle lopettaakseen kivien heittelyn sieltä. Poliisi teki rynnäkön Al-Aksa moskeijasta tulevien arabien joukkoon niiden alkaessa kivittää Länsimuurilla rukoilevia Mughrabi-portin läheltä. Kolme arabinuorta pidätettiin, mutta kukaan ei loukkaantunut. Poliisi on valikoivasti asettanut rajoituksia vuorelle nouseville arabeille. (JP)
- Obaman hallitus odottaa, että Netanyahu hyväksyy USA:n laatiman rauhan-keskustelujen raamit sen jälkeen, kun PA sanoo hyväksyneensä ne. Mikä osa Hamasilla on näissä keskusteluissa on täysin epävarmaa, eikä Netanyahu halua keskustella hallituksen kanssa, jossa Hamas on osallinen. PA:n johto ilkkuu, että jos USA estää sen esityksen Palestiinan valtiosta turvallisuusneuvostossa, PA tulee esittämään YK:n yleiskokouksessa valtiota YK:n 1947 esittämillä rajoilla. (JP)
- Abbas sulki useita Mohammed Dahlania tukevia Fatahin perustamia web-sivuja. Abbas myös esittää, että PA:n uudeksi pääministeriksi valitaan Salaam Fayad, vaikka Hamas on toistuvasti ilmoittanut vastustavansa sitä. (JP)
- Euroopan juutalaiskongressi (EJC) laati kirjelmän, jossa se kehottaa valtioita äänestämään Palestiinan valtion perustamista vastaan YK:ssa. Kirjelmä lähetettiin Euroopan maitten pää- ja ulkoministereille. (JP)
- Iran valmistelee ydinaseitten levittämisen estävää konferenssia, jossa tullaan keskittymään Israelin väitettyihin ydinaseisiin. Saksalainen uutistoimisto DPA kertoi asiasta lainaten Iranin virallista uutistoimistoa lauantaina. (JP)
- Turkin nykyisen pääministerin Recer Tayyip Erdoganin uskotaan saavuttavan tarvittavan äänimäärän voidakseen jatkaa aloittamaansa uudistuspolitiikkaa ja Kemal Atatyrkin laatiman perustuslain uusimiseksi siten, että armeijan rooli erotuomarina poistetaan tai ainakin minimoidaan. (JP)
- Taistelut Jemenissä jatkuvat verisinä hallituksen ja Al-Qaidan joukkojen välillä. Kolmenkymmenen ihmisen raportoidaan saaneen surmansa taisteluissa. (JP)
- PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas lupasi poistaa ns. kunniamurhat alueiltaan, mutta tarkkailijat kertovat, ettei hän ole tehnyt tarpeeksi sen poistamiseksi. http://www.haaretz.com/print-edition/features/is-the-palestinian-authority-doing-enough-to-stop-honor-killings-1.367175
- Somalipoliisi surmasi tiesululla miehen, jonka merkityksestä hänellä ei ollut aavistustakaan. Mies oli Fazul Abdullah Mohammed, joka suunnitteli iskun israelilaiseen hotelliin 2002 Nairobissa. Hän johti al-Qaidan Itä-Afrikan osastoa. Hänen uskotaan pelanneen ratkaisevaa roolia 1998 Nairobin ja Dar es Salaamin lähetystöihin tehdyissä itsemurhaiskuissa, jotka surmasivat 240 ihmistä. http://www.haaretz.com/news/international/somali-police-kill-suspected-al-qaida-mastermind-of-attack-on-israeli-hotel-in-africa-1.367121

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019