PERJANTAI 17.09.10

1. HALLITUKSEN erityiskabinetti, ns. septetti, johon kuuluvat hallitusyhteistyön tärkeimmät ministerit, päätti eilen olla jatkamatta rakennuskieltoa Juudeassa ja Samariassa USA:n, EU:n ja Egyptin kovasta painostuksesta huolimatta. USA esitti kiellon jatkamista kolmen kuukauden ajaksi, ja Hillary Clinton haikaili sen perää vielä tavatessaan Jordanian johtajia Ammanissa eilen. Netanyahun selitys on, ettei hänellä ollut mahdollisuuksia jatkaa kieltoa menettämättä hallituksensa tuen. Puolustusministeri Ehud Barak puolusti USA:n esitystä. Hänen selityksensä oli, että sen aikana olisi mahdollisuus sopia PA:n kanssa rajoista, mikä ratkaisisi muitakin ongelmia tai ainakin helpottaisi niiden ratkaisemista.

ULKOMINISTERI Hillary Clinton murehti TV-kanava 10 haastattelussa, ettei Netanyahu voi jatkaa moratoriumia, sillä hän katsoo se olevan elintärkeän keskustelujen jatkamiseksi. Hän asetteli sanansa tähän tapaan: ”USA:n mielestä on tarpeen saada myönteinen ilmapiiri, joka tukee neuvotteluja. Sekä presidentti Obama että minä katsomme, että jotain on tehtävä moratoriumin jatkamiseksi, ja Israelin hallituksen on tehtävä tämä tärkeä ratkaisu neuvottelujen edistämiseksi”. Hän jatkoi tästä näin: ”Jos me tulemme saamaan sopimuksen territorioista ja perustamaan demokraattisen, turvallisen juutalaisen valtion Israelissa, ja riippumattoman, itsenäisen ja elinkelpoisen Palestiinan valtion, jokainen on tietoinen, että ”setlementeistä” on keskusteltava. Niiden sijoitus ja lukumäärät tulevat muuttumaan, mutta tämä on kysymys, jota ei voida lakaista maton alle; sitä on pakko käsitellä.”

KYSYMYKSEEN Israelista juutalaisena valtiona hän totesi, että presidentti Peres oli maininnut Jasser Arafatin todenneen eräässä tilanteessa: ”Totta kai se on juutalainen valtio”. Hän ei pitänyt asiaa kovin tärkeänä, mutta totesi asian kuuluvan johtajien välisiin keskusteluihin.

PRESIDENTTI Mubarak sanoo käyttäneensä kaikkea arvovaltaansa saadakseen Netanyahun suostumaan kiellon jatkamiseen. Hän sanoi painottaneensa Netanyahulle, että kiellon jatkaminen ainakin kolmeksi kuukaudeksi voisi saavuttaa tyydyttäviä tuloksia ja antamaan rauhalle mahdollisuuden. Hän sanoi kehottaneensa Netanyahua unohtamaan, jättämään huomiotta niiden mielipiteet, jotka vastustavat ja epäilevät sen mielekkyyttä. Hän sanoi todenneensa Sharm el-Sheikhin neuvotteluissa, että kiellon jatkamisesta saatava hyöty on moninkertainen verrattuna mahdollisuuteen verisistä seurauksista ilman sitä.

PA:N puheenjohtaja Mahmoud Abbas esitti vastalauseensa torstaina rakentamisen jatkamiseksi territorioiden juutalaisyhteisöissä, mutta ilmaisi samalla kantansa, ettei neuvotteluille ole mitään vaihtoehtoa ja halunsa jatkaa neuvotteluja Israelin kanssa.
Abbasin neuvonantaja Nabil Abu Rudeinah varoitti, että kiellon lopettaminen torpedoi rauhanprosessin. Hän ilmaisi tyytyväisyytensä Abbasin ja Clintonin välisiin keskusteluihin kutsuen niitä vakaviksi ja perusteellisiksi ja että he sopivat ponnistelujen lisäämiseksi, jotta neuvottelut edistyvät toivotulla tavalla. Hän sanoi, että Abbas ja Clinton tavannevat uudelleen ensi viikolla New Yorkissa YK:n yleiskokouksen aikana.

TOINEN PA:n viranomainen Ramallahissa ei sanonut ymmärtävänsä, mihin USA:n toiveikkuus neuvottelujen edistymisestä perustuu. Hän sanoi ”palestiinalaisten olevan hyvin huolestuneita siitä, ettei rakennuskieltoa jatketa, jota ilman ei ole mitään edistystä ja samaan aikaan israelilaiset rakentavat lisää setlementteihin ja tosiasioita, jotka on huomioitava”.
EU:n ulkoministerit antoivat myös lausunnon, jossa he kutsuivat setlementtejä ”laittomiksi kansainvälisen lain mukaan” ja vaativat rakennuskiellon jatkamista. Ulkoministereitten lausunnossa tuomittiin myös rakettien ampuminen ja terrorismi Israelia vastaan. ”EU vaatii kaikenlaisen väkivallan täydellistä lopettamista, varsinkin rakettitulen ja terrorihyökkäysten muodossa.” http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=188401

2. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak etsii laillisia porsaanreikiä estääkseen
rakentamisen aloittamisen Länsirannalla kiellon loppuessa 26.syyskuuta. Hän tapasi eilen puolustusministeriön virkailijoita, jotka tutkivat mahdollisuuksia käyttää lakiteksteissä olevia aukkoja viivyttääkseen rakentamisen aloittamista pitkiä aikoja. Juudea ja Samaria ovat periaatteessa puolustus-ministeriön hallinnassa, joten sillä on siten mahdollisuuksia toteuttaa siellä omia päämääriään. Ministeriö etsii myös mahdollisuuksia estää niiden 2000 asuntoyksikön rakentamisen jatkamisen, jotka hyväksyttiin ja joiden rakentaminen aloitettiin ennen rakennuskiellon voimaan tuloa. Amerikkalaisten argumenttina kiellon jatkamiseksi on ollut, että sillä voidaan pakottaa PA jatkamaan neuvotteluja. Netanyahu uskoo, että Abbas hyväksyy lopulta sen, että rakennuskielto virallisesti lopetetaan, mutta kieltoa jatketaan osittaisena ilman päätöksiä. Barak matkustaa Jom Kippurin päätyttyä lauantai-iltana Yhdysvaltoihin, jossa hän tapaa Clintonin ja puolustusministeri Robert Gatesin sekä Obaman turvallisuusneuvonantajan James Jonesin.
Israel tilasi virallisesti 20 vielä kehitteillä olevaa F-35 huippuhävittäjää. Niiden uskotaan olevan käyttökunnossa vuonna 2015.

ULKOMINISTERI Hilary Clinton tapasi Ammanissa virkaveljensä Jordanian ulkoministeri Nasser Judahin. Clinton ylisti arabiliiton Beirutin kokouksessa 2005 hyväksymää arabien rauhansuunnitelmaa todeten sen monin tavoin yhtenevän siihen, mitä USA haluaa. Hän epäili, ettei monikaan israelilainen tai arabi ole kunnolla tutustunut suunnitelmaan.
Clinton toisti vielä kerran, miten hyödyllinen rakennuskiellon jatkaminen olisi rauhan-keskustelujen onnistumisen kannalta. http://www.haaretz.com/print-edition/news/barak-may-use-legal-loopholes-to-impose-de-facto-settlement-freeze-1.314252

3. OBAMAN erikoislähettiläs George Mitchell lensi Jerusalemista Damaskokseen, jossa hän keskusteli presidentti Bashar Assadin ja tämän tärkeitten virkailijoitten kanssa. Mitchell yrittää virittää uudelleen vuonna 2007 Gazan cast lead operaation johdosta katkenneet epäsuorat keskustelut Israelin ja Syyrian välillä. Mitchell kutsui keskusteluja Assadin kanssa ”hyvin hyödyllisiksi” ja sanoi välittäneensä Syyrian johdolle rehellisen arvion, miten keskustelut Israelin ja PA:n kesken ovat edistyneet.

MITCHELL sanoo selvittäneensä Assadille, että tarkoituksena on vakuuttaa, etteivät Israelin ja PA:n väliset keskustelut millään tavoin tapahdu Syyrian kustannuksella eivätkä sulje pois mahdollisuutta saada keskustelut aikaan Syyrian ja Israelin välillä. ”Muussa tapauksessa Syyria voidaan katsoa toimivan häirikkönä eikä rakentavana osapuolena”.

NETANYAHU oli evästänyt Mitchelliä luvaten, että hän on valmis neuvotteluihin Syyrian kanssa ilman ennakkoehtoja. Tämä näyttää olevan Netanyahun vakiolupaus, jota hän tarjoaa jokaiselle, joista jokainen epäilee hänen todellisia motiivejaan. DEBKAFILE kertoi eilen artikkelissaan, että Netanyhau antoi Mitchellille laatimansa IDF:n joukkojen vetäytymissuunnitelman Golanin kukkuloilta, mikä edellyttäisi siellä asuvien arviolta 20 000 juutalaisen asukkaan evakuoimista. (JP)

4. VENÄJÄ aikoo toimittaa Syyrialle huippunykyaikaisia ohjuksia Israelin vastalauseista huolimatta. Sekä pääministeri Netanyahu että puolustusministeri Barak ovat varoittaneet toimittamasta uudenaikaisia ohjuksia Syyrialle, koska ne voivat joutua sieltä Hizbullahin käsiin, kuten tapahtuu kaiken aikaa. Asiasta raportoi RIA Novosti perustuen Venäjän puolustusministeri Anatoly Serdyukovin lausuntoon perjantaina.

Toimituksiin kuuluvat Venäjän kehittämä supersonic (äänennopeuden ylittävä) risteilyohjus P-800, jonka Israelin puolustusviranomaiset katsovat pahasti vaarantavan Israelin laivaston liikkumavapautta. Venäjän puolustusministeri totesi lausunnossaan, että asetoimitukset ovat osa vuonna 2007 solmittua sopimusta Venäjän ja Syyrian välillä. USA:n puolustusministeri Robert Gates tapasi äskettäin venäläisen virkaveljensä kosketellen asevientiä Syyriaan. Keskustelujen yksityiskohtia ei tunneta, mutta ilmeisesti Gates ei voinut vaikuttaa Venäjän päätöksiin asetoimituksista.
Venäjän presidentti Medvedevin neuvonantaja Sergei Prikhodko totesi RIA Novostin haastattelussa, että venäjä pyrkii toteuttamaan kaikki sopimuksensa ulkovaltojen kanssa. Netanyahu keskusteli pääministeri Putinin kanssa Venäjän panssariohjusten toimittamisesta Hizbullahille Libanonin kakkossodan aikana 2006, mutta Venäjä kieltää toimittaneensa niitä. Nämä ohjukset osoittautuivat tehokkaiksi sekä panssareita että sotilasyksiköitä vastaan. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-defense/russia-we-will-provide-syria-with-advanced-missiles-despite-israel-u-s-protests-1.314339

5. UUTISOTSIKOITA
- Maailmanpankki päätti lahjoittaa PA:lle 40 miljoonaa USD entisten lisäksi ylistäen samalla sen ja pääministeri Fayadin suorittamia uudistustoimia. (JP)
- USA katsoo, että YK:n on ehkä turvauduttava erityiseen tutkimukseen Syyrian epäillyn ydinasesuunnitelman selvittämiseksi. Syyrian viranomaisia kehotettiin samalla välttämään IAEA:n mustaamista ennen YK:n turvallisuusneuvoston kokousta, koska se ei ainakaan paranna Syyrian asemaa. YK:n turvallisuusneuvoston julistamilla erityistutkimuksilla ei kuitenkaan usein ole ollut mahdollisuuksia edetä, ellei sen kohteeksi joutunut maa anna suostumusta. YK:n mahdollisuudet päätösten toteuttamiseksi ovat kovin rajoitetut. (JP)
- Aiempi pääministeri Ehud Olmert, joka kamppailee oikeudessa useita rikossyytöksiä vastaan, kertoo, että Ehud Barak halusi Olmertin asettavan hänet 2006 vaalien Kadiman vaalilistalle, vaikka sijalle 21. Barak vaati myös, että Olmert nimittäisi hänet puolustusministeriksi Amir Peretzin sijaan, vaikka Barak oli silloin poissa politiikasta ja toimi yksityisenä liikemiehenä. Olmert kutsuu Yediot Aharonit artikkelissa Barakia ”epäonnistuneeksi puolustusministeriksi, hän on pakkomielteenomainen puhuja, loukkaava, töykeä ja raaka eikä omaa päätöksentekotaitoa.” (JP)
- Oikeus ei salli laajentaa naisille varattua aluetta Jerusalemin Länsimuurilla. (JP)
- Rauhankeskustelut ovat lisänneet jännitystä Hamasin Damaskoksen ja Gazan johtajien välillä. Ismail Haniyehin johtama Hamasin siipi Gazassa olisi valmis kompromisseihin myös Gilad Shalitin suhteen, mutta Damaskoksen ryhmä Khaled Mashaalin johdolla haluaa väkivallan jatkumista Israelia vastaan. (JP)
- USA, Englanti ja Ranska ovat kasvavassa määrin huolestuneita Iranin ydinaseen valmistumisesta, koska Iran näyttää tehneen päätöksen sen valmistamiseksi. (JP)
- Iranissa kivitettäväksi tuomittu nainen sai uuden tuomion. Sen mukaan hänelle annetaan ensin 99 ruoskaniskua, koska hän esiintyi lehtikuvassa ilman pääliinaa, ja sen jälkeen hänet voidaan kivittää. Nainen esiintyi TV-kuvissa, joissa hän sanoi, ettei häntä ole kidutettu. (JP)
- Turkki haluaa kolminkertaistaa liikevaihtonsa Iranin kanssa. (JP)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019