KESKIVIIKKO 29.09.10

1. ULKOMINISTERI Avigdor Lieberman esitteli YK.n yleiskokouksessa eilen oman käsityksensä rauhanprosessista ja sen mahdollisuuksista. Hänen näkemyksensä poikkeaa pääministeri Netanyahun käsityksistä ja odotuksista, joskin yhtäläisyyttäkin esiintyy. .
LIEBERMAN esitteli YK:n yleiskokouksessa Israelissa tunnetut teesinsä, joka kaikista syytöksistä ja puheen ajoituksesta huolimatta sai runsaat aplodit puheen kuulijoilta.

LIEBERMANIN lähtökohtana on toteamus, etteivät palestiinalaiset ole valmiit rauhaan Israelin kanssa. Siksi hän kehottaa sopimaan pitkäaikaisesta siirtymäajan sopimuksesta, jolla suhteet järjestellään odoteltaessa uuden sukupolven nousemista uusin ajatuksin. Hän vakuutti, ettei hän tarkoita väestön vaan rajojen siirtoa siten, että Israelin arabikaupungit liitetään PA:n hallintaan ja juutalaiskaupungit vihreän linjan itäpuolella liitetään Israeliin. Hän esitteli esimerkkejä vastaavista toimista maailmalla: Itä Timor, entinen Jugoslavia, ja Tsekkoslovakia. Hän tähdensi tarkoittavansa, että kansa muodostaa valtion siellä, missä se asuu.

LIEBERMAN pyrki oikaisemaan väärinkäsityksiä, miksi Israelin ja PA:n välinen konflikti on kestänyt Oslon sopimuksista huolimatta jo 17 vuotta. Hän sanoi 90 % sodista ja sodan uhreista II maailmansodan jälkeen johtuneen muslimien tai muslimivaltioitten keskeisistä konflikteista. Jordania miehitti Juudean ja Samarian ja Jerusalemin itäosat 1948 halliten niitä 1967 sotaan saakka, eikä kukaan puhunut Palestiinan valtion perustamisesta sinä aikana. Tämänkin luulisi todistavan, ettei kysymys ole ”setlementeistä” tai ”setlereistä”, vaan arabien sisäisistä erimielisyyksistä.
Edelleen hän totesi, että Israel solmi rauhan Egyptin ja Jordanian kanssa ”setlementeistä” huolimatta, ja 21 hyvinvoipaa juutalaisyhteisöä tuhottiin ja lähes 10 000 juutalaista asukasta pakkosiirrettiin Gazasta ja Samarian osista, jonka tuloksena saatiin Hamasin terrorihallitus ja tuhansien rakettien iskut juutalaiskaupunkeihin kuten Sderot Israelin alueella.

LIEBERMAN totesi, että syytökset, joitten mukaan konflikti Iranissa on seurausta selvittämättömästä tilanteesta Israelin ja PA:n välillä, mikä estää myös yhtenäisen kansainvälisen Iranin vastaisen rintaman muodostamiseksi, ei ole vain väärä vaan myös vastuuton. Hän esitteli, että samalla mitalla mitaten konflikti Pohjois-Koreassa, Sudanissa ja Afganistanissa on seurausta Israelin ja PA:n välisestä ongelmasta, mikä on mahdoton rinnastus.
HÄN totesi, ettei Iran tarvitse terrorijärjestöjä kuten Hamas, Islamic Jihad ja Hizbullah, mutta ne eivät eläisi ilman Iranin tukea. Näiden valtuuttamiensa edustajien kautta Iran pystyy tehokkaasti estämään rauhanponnistelut Lähi Idässä. Siksi Iranin kysymys täytyy pystyä ratkaisemaan ennen kuin pysyvä rauhantila on mahdollinen Lähi Idässä.
HÄN viittasi tunnepitoisiin kysymyksiin kuten Jerusalem ja sen pyhät paikat, joista sopiminen niihin liittyvien syvien tunnelatausten vuoksi vaatii aikaa ja huolellista harkintaa. Hän totesi, että osapuolten välisen täydellisen luottamuspulan vuoksi niiden ratkaiseminen kuten myös Israelin tunnustaminen juutalaisena valtiona ei ole mahdollista lyhyen ajan puitteissa, minkä johdosta pitkäaikainen tilapäissopimus on tarpeellinen.
LIEBERMANIN puhetta seurannut apulaisulkoministeri Danny Ayalon kehui puhetta sanoen sen olleen ”yhden parhaista kuulemistaan, täynnä näkemystä, viisautta ja rohkeutta”. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189573, http://newstopics.jpost.com/topic/Peace_Talks_2010

2. PÄÄMINISTERI Netanyahu kiirehti Liebermanin puheen jälkeen sanoutumaan irti siitä
todeten, ettei sitä oltu koordinoitu hänen kanssaan eikä se siten vastaa hänen käsityksiään. Pääministerin kansliasta tähdennettiin, että pääministeri yksin määrittelee valtion kannan ja hän johtaa rauhankeskusteluja palestiinalaisten kanssa. Sen mukaan hallitus käsittelee useita esiin nousseita näkökohtia, mutta ettei se ole tehnyt sitovia päätöksiä asiasta. Edelleen pääministerin kanslian mukaan ministerit usein esittävät erilaisia käsityksiä esillä olevista kysymyksistä, joskus aiheuttaen päänsärkyä pääministerille, mutta se kuuluu hallintotapaan.

PÄÄMINISTERIN kanslian tyynnyttelevistä lausunnoista huolimatta niiden taustalla on havaittavissa tietty suuttumus Liebermnille, että hän esitteli teesinsä aikana, jolloin suorien keskustelujen jatkuminen on vaakalaudalla. Abbas ilmoitti viimeksi eilen, että hän kävelee ulos keskusteluista Netanyahun kanssa, ellei rakennuskieltoa jatketa Juudeassa ja Samariassa. Kansliasta kuitenkin todetaan, ettei sillä ole mahdollisuuksia kärjistää tilannetta Liebermanin ja hänen edustamansa puolueen Israel Beitenu kanssa hallitusyhteistyön jatkumiseksi. Netanyahu on todella kahden tulen välissä, sillä Labour-puolue uhkaa erota hallituksesta, elleivät rauhankeskustelut jatku.

LIEBERMAN puolusti puhettaan selittäen yksityiskohtaisesti, että hänen kantansa kysymykseen rauhasta on kaikkien tiedossa. Hän hyökkäsi varsinkin puolustusministeri Ehud Barakia vastaan, joka syytti Liebermanin esitelleen YK:n puheessaan näkökohtia, jotka eivät ole hallituksen politiikan mukaisia. Lieberman totesi, että edellisellä viikolla Barak esitti Jerusalemin jakamista, eikä kukaan syyttänyt häntä poikkeamisesta hallituksen politiikasta. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189603

3. HAMAS-JOHTAJA Mahmoud Zahar selvitteli Gazan yliopiston opiskelijoille pitämässään luennossa, että Jasser Arafat henkilökohtaisesti kehotti Hamasia aloittamaan terrori-iskut israelilaisia vastaan vuoden 2000 Camp David huippukokouksen epäonnistuttua.
”Presidentti Arafat antoi ohjeet Hamasille tehdä lukuisia sotilaallisia operaatioita juutalaisen valtion sisällä todettuaan, että hänen neuvottelunsa Israelin hallituksen kanssa olivat epäonnistuneet”, hän kertoi Gazassa pitämässään luennossa.
Zahar ei selvittänyt lähemmin, miten ja mihin aikaan Arafat antoi kehotuksensa ”sotilaallisiin operaatioihin”, joista useimmat olivat itsemurhaiskuja israelilaisia siviilejä vastaan. Hän kuitenkin tähdensi, että ne aloitettiin Camp Davidin keskustelujen epäonnistuttua.

TÄMÄ on ensimmäinen kerta, kun Hamasin johtaja tunnustaa, että Arafat antoi sille kehotuksen aloittaa terrori-iskut Israelissa. Tähän saakka on uskottu, että hän kehotti vain Fatahin ”sotilaallisia elimiä” aloittamaan väkivaltaisuudet. Useiden todisteiden mukaan Arafat komensi Fatahin alajärjestön Al-Aksa Marttyyrien Prikaatit aloittamaan terrori-iskut havaittuaan, ettei silloinen Barakin johtama hallitus täyttänyt kaikkia hänen vaatimuksiaan.
ZAHAR väitti luennossaan, että Arafat teki suurimman virheensä aloittaessaan keskustelut Israelin kanssa, ja sen vuoksi hänet teloitettiin. Hän esitti vaatimuksen Mahmoud Abbasille vetäytyä välittömästi pois neuvotteluista Israelin kanssa. Hän väitti edelleen, että PA:n yhteistoiminnan vuoksi IDF:n kanssa joukko Hamasin turvallisuusmiehiä on eliminoitu.
Zahar totesi, että Hamasilla on entistä paremmat mahdollisuudet hankkia aseistusta seuraavien taistelujen valmistelemiseksi. Toiseksi hän sanoi kasvavan joukon palestiinalaisnuoria todenneen, että aseellinen taistelu on ainoa tapa hoitaa asioita Israelin kanssa. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=189574

4. KORKEIN OIKEUS vahvisti alemman oikeuden tekemän päätöksen jonka mukaan 10 dunamin maapala Nablus-kadun länsipuolella kuuluu juutalaisille heidän esittämiensä dokumenttien mukaan. Aiempi oikeuskäsittely vahvisti kadun itäpuolella olevan kolmen tontinomistusoikeuden juutalaisille ns. Shimon HaTzadik kadulla, jonka omistuksesta syntyneet mielenosoitukset ovat jatkuneet viikosta toiseen. Niiden kiihottajina ja johtajina toimivat Israelin ja ulkomaiset vasemmistolaiset ja anarkistit, jotka vastustavat juutalaisten laillisia oikeuksia maahan ja kiinteistöihin, jotka he menettivät Jordanian miehitettyä alueet ja karkotettua kaikki juutalaiset. Alue sijaitsee Sheikh Jarrah lähiössä Jerusalemin itäosassa.
Korkeimmalle oikeudelle esittämiensä dokumenttien mukaan juutalaiset saivat 10 dunamin alueen haltuunsa maakaupalla 1892.
Alueella asuu n. 30 arabiperhettä, joitten muuttaminen alkanee heidän vuokrasopimustensa päättyessä syyskuun 30. päivänä. Heitä tuskin häädetään asunnoistaan välittömästi, mutta epätietoisuus tulevasta painaa raskaana heidän yllään. Alueen omistaja sanoo aloittavansa rakentamisen alueella saatuaan ensin suunnitelmansa hyväksytettyä eri asteissa, mikä voi vielä kuukausia tai vuosia Israelin byrokratian rattaissa. Ensimmäiset asukkaat saivat muutto-määräyksensä pari kuukautta sitten. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189577

5. ENGLANNIN turvallisuusviranomaiset kertoivat anonyymisti asian arkaluonteisuuden vuoksi, että he ovat paljastaneet todennäköisen terrorisuunnitelman, jonka mukaan iskuja suoritettaisiin Lontoossa ja Pariisissa ja ehkä myös Berliinissä. Pariisin Eiffel-torni on jouduttu tyhjentämään kahdesti turisteista tuntemattoman puhelinsoittajan kerrottua, että torni on miinoitettu. Etsinnöissä ei 324 metriä korkeasta tornista löydetty mitään poikkeavaa.
Terrorisuunnitelman laatija on luultavasti Al-Qaidan Pohjois-Afrikan osasto, joka haluaa iskeä Ranskan runsaasti asutuille alueille. Varoitus annettiin sen jälkeen, kun todettiin, että Al-Qaida Islamic Maghreb (AQIM) oli siepannut syyskuun 16. päivänä viisi ranskalaista ja kaksi afrikkalaista Nigerin pohjoisosassa. Ranskan parlamentti äänesti ”burga-tyyppisen” asusteen käyttämiskiellosta julkisuudessa, minkä johdosta Maghreb antoi varoituksia vastatoimista.
Edellinen varoitus iskusta Eiffel-tornia vastaan annettiin 14. syyskuuta. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=189607

6. UUTISOTSIKOITA
- Shaul Mofaza sanoo, että Kadima voisi liittyä hallitukseen otollisissa olosuhteissa. Puheenjohtaja Livnin kanta on kielteinen, hän sanoo puolueen kannattavan hallituksen rauhansuunnitelmia sen ulkopuolelta.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189578
- Pääministeri sanoo osallistuvansa Pariisin huippukokoukseen, jonne presidentti Sarcozy kutsui Abbasin, Netanyahun sekä Egyptin presidentti Mubarakin. Abbas ei ole kertonut osallistumisestaan, hän odottaa maanantaina pidettävän arabiliiton kokouksen päätöstä. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=189575
- Vuoden sisällä muutamat alueet saavat bussipysäkeilleen aurinkokennojen voimalla toimivat digitaalitaulut, joissa kerrotaan bussin tuloaika. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189586
- Naiset protestoivat Mea Shearimissa toteutettavaa järjestelmää, joissa naiset ja miehet kulkevat omalla jalkakäytävällään. Naisjärjestöjen protestimarssi toteutetaan tänään Shimhat HaTorah juhlan aattona, jolloin järjestetään Jerusalemissa perinteinen marssikulkue historiallisine ja perinteisine laitteineen ja tunnuksineen. Poliisi varoittaa marssijoita menemästä liian lähelle Kikar Hashabbat aukiota, josta Mea Shearim alkaa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=189585
- Amnesty International kehottaa kansainvälistä rikosoikeutta (ICC) aloittamaan oikeustoimet sotarikoksista epäiltyjä IDF:n upseereita ja poliittisia johtajia vastaan Gazan cast lead sodan aikana. PA on antanut Amnesty Internationalille oikeuden toimia syyttäjänä sen asemesta. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=189595
- Iran alkaa olla toivoton sen teollisuutta raatelevan Styxnet malworm viruksen kanssa, koska se ei vain leviä vaan muuttaa muotoaan. Iranin viranomaiset ovat pyytäneet ulkomaisia asiantuntijoita avustamaan viruksen nitistämiseksi. Viranomaiset uskovat, että virusta ohjaillaan ulkopuolelta ja että sen asettajilla on mahdollisuus rajoittaa sen toimintaa ja poistaa kokonaan niin halutessaan. http://www.debka.com/article/9050/
- Terrorinuhrien järjestön Almagor johtaja Meir Indor oli palaamassa vaimonsa ajamassa autossa Öljyvuorelta perinteisestä Hoshanah Raba aikaisin keskiviikko-aamuna. Heidän autonsa jäi liikenneruuhkaan, ja arabeja täynnä oleva auto kiilasi heidän eteensä. Varoituksetta joukko arabeja hyökkäsi heidän autonsa kimppuun metalli- ja puukartuin varustettuina alkaen hakata sitä tuhoten sen korjauskelvottomaksi. Meir Indorin vaimo pystyi jatkamaan ajoaan selvittyään hyökkäyksestä ja ajoi suoraan sairaalaan, jossa hänen miehensä päähän saamia haavoja hoidettiin. Hyökkäykseen osallistui poikia läheisestä Al Tur koulusta, joka on Israelin opetusministeriön valvonnassa. Tämä on herättänyt kysymyksen, miten oppilaita Al-Tus koulussa opetetaan Israelin kustannuksella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139821
- EL AL esti YK:n Siinain joukoille tarkoitettujen maamiinojen lastaamisen matkustajakoneeseensa Toronton Prearson kentällä Kanadassa. YK:n edustaja väittää, että miinat olivat harjoitusmiinoja ilman räjähteitä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/139809

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021