KESKIVIIKKO 14.07.10

1. MOLDOVAN lipun alla purjehtiva ”avustuslaiva” Amal Thea on kapteeninsa Kuubasta kotoisin olevan Antonion mukaan matkalla El-Arishiin, kuten hän kertoi Israelin merivoimien ohjusalukselle. Laivan tilannut ja varustanut The Gaddafi International Charity & Develepment Foundation, jota johtaa ja jonka rahoituksesta vastaa Muammar Gaddafin vanhin poika Seif Al-Islam, ilmoittaa aluksen olevan matkalla Gazaan. Tilanne kulminoitunee tänään.

DEBKAFILE olettaa artikkelissaan, että aluksen matka Gazaan on osa Libyan valtakamppailua, jossa presidentin vanhin ja nuorin poika ovat uutisten keskipisteessä. Presidentti Muammar Gaddafi on 68-vuotias, ja sanoo luovuttavansa vallan nuorimmalle pojalleen Moatassem Billah Gaddafille vuonna 2013.
Vanhin poika Seif on eri mieltä ja siksi tarttui tähän tilaisuuteen saada nimensä maailman tietoisuuteen, vaikka hän on ollut uutisten aiheena useissa tilanteissa. Hän junaili libyalaisen terroristin vapauttamisen, joka suunnitteli iskun, joka tuhosi Pan-Am matkustajakoneen Lockerbien lähellä vuonna joulukuussa 1988 surmaten 250 matkustajaa ja henkilökunnan jäsentä ja 11 ihmistä maan päällä. Terroristi, Libyan entinen salainen agentti Mohamed al-Megrabi, vapautettiin vankilasta elokuussa 2009, koska hänen väitettiin olevan kuoleman-sairas. Lääkärin mukaan mies elää 20 vuotta. Mies sai sankarin vastaanoton Libyassa.

LIBYA on virallisesti ilmoittanut, ettei sillä ole mitään tekemistä Amal Thea aluksen matkan kanssa, koska ”se voi aiheuttaa riskejä ja tarpeettomia ongelmia” Israelin kanssa, mitä Libya ei halua tässä vaiheessa. Presidentti kielsi yksityiskoneitten lennot Libyasta ennen aluksen lähtöä estääkseen poikaansa liittymästä aluksen matkustajiin. Hän myös antoi käskyn, että aluksen varustelu tulee tapahtua Libyan ulkopuolella, mikä tapahtui Ateenassa.
http://www.debka.com/article/8907/printversion/, (JP)

2. USEITA SATOJA Israelin arabia osoitti mieltään eilen Ramlessa vastustaessaan 13 talon purkamista, jotka ovat osa seitsemästä kymmenestä laittomasti rakennetusta talosta. Ne sijaitsevat Ramelen Dahmash lähiössä, joka on valtaosin arabien asuttama. Alue sijaitsee Ramlen keskustan ja Lodin välissä, ja se on yleiskaavassa varattu maatalouden käyttöön. Asukkaat eivät saa kaupungin tarjoamia yhteiskunnallisia palveluja, ja ovat esittäneet, että alueen käyttötarkoitusta muutetaan asuntokäyttöön. Tämä mahdollistaisi asukkaat hakemaan taloilleen rakennusluvat jälkikäteen ja saada talot liitetyiksi kaupungin infrastruktuuriin.
Alueella asuu nykyisin noin 600 ihmistä.

MIELENOSOITUKSET järjestettiin päivää ennen asian käsittelyä Petah Tikvan piirioikeudessa, jossa päätetään talojen purkamisesta tai siirtämisestä. Mielenosoituksia on tarkoitus jatkaa tänään oikeustalon ulkopuolella.
Mielenosoituksiin tuotettiin osanottajia laajalti alueen ulkopuolelta, Golanin kukkuloilta, arabikylistä Galileassa, sekä beduiineja Negevin kylistä. Mukana oli satakunta osanottajaa Sheikh Jarrah-järjestöstä, joitten mielestä tilanne Ramlessa muistuttaa sitä, millainen se on Jerusalemin itäosissa.
Mukana oli myös sheikki Raed Salahin lähettämä joukkue, joka kannattaa islamilaista järjestöä, sen pohjoista haaraa, joka aiheuttaa jatkuvia hankaluuksia Jerusalemissa. Tämä järjestö on israelilainen muunnos Egyptissä toimivasta oppositiojärjestöstä Muslimiveljes-kunta, jonka jäseniä Mubarakin hallitus pidättää toistuvasti. (JP)

3. PÄÄMINISTERI Netanyahun ja Egyptin presidentti Hosni Mubarakin täksi päiväksi
aiottu tapaaminen Sharm al-Sheikissä siirtyy epämääräiseen tulevaisuuteen, sillä Mubarak joutui lentämään kiireesti Saksaan, jossa hänelle annetaan hoitoa epäillyn syövän hoidossa. Hänelle suoritettiin sairaalassa maaliskuussa leikkaus, jota sairaalan taholta kutsutaan ”monimutkaiseksi”. Virallisesti ei ole ilmoitettu, mikä presidentin sairaus on.

HAARETZ, joka asiaa tarkastelee artikkelissaan, ei laske pois mahdollisuutta, että sairaus on ”diplomaattista laatua”, eli että Mubarak ei jostain syystä halua tavata Netanyahua juuri nyt. Libanonilainen lehti As-Sharif arvioi, että Mubarak haluaa tavata ensin Mahmoud Abbasin saadakseen luotettavamman kuvan tilanteesta, ja mitä Abbas lopulta haluaa.
Egyptin ulkoministeri Ahmed Aboul Gheit totesi äskettäin, ettei ole mitään aihetta mennä suoriin keskusteluihin, ennen kuin edistystä on tapahtunut epäsuorissa.
Mubarak peruutti myös Abbasin tapaamisensa, joka on suunniteltu torstaiksi.
Asiaan voi vaikuttaa George Mitchellin saapuminen Israeliin loppuviikosta. Hänen oletetaan tuovan presidentti Obaman henkilökohtaisen viestin Abbasille, joka odottaa vahvistusta puhelinkeskustelulle Obaman kanssa viime viikolla, jossa Obama lupasi tehdä kaikkensa Palestiinan valtion perustamiseksi ensi vuoden aikana ja ilmeisesti Erekatin viittauksiin perustuen lupasi vääntää Netanyahun kättä taas kerran lisämyönnytysten kiristämiseksi.
http://www.haaretz.com/print-edition/news/mubarak-s-ailing-health-and-postponed-meetings-have-israeli-officials-worried-1.301797

4. LIBYAN DIKTAATTORIN Muammar Gaddafin nimiin rekisteröidyn kansainvälisen avustusjärjestön edustajat käyvät salaisia keskusteluja Israelin kanssa avoimen selkkauksen välttämiseksi sen varustaman Amal Thea aluksen määränpäästä. Aluksen kapteeni sanoi aiemmin, että laiva suunnistaa El-Arishiin, mutta laivan varustanut järjestö sanoo aluksen pyrkivän Gazaan. Israelin merivoimat ovat yhtä päättäväisiä, ettei alus pääse Gazaan.

ALUKSEN kapteeni ilmoitti jokin aika sitten, että aluksessa on konevika ja se on ankkurissa, kunnes vika on korjattu. Vika voi olla poliittista laatua, mutta tervetullut tässä tilanteessa.
Aluksessa on tiettävästi 21 ulkomaista ”avustajaa” monesta maasta, sekä 12 hengen miehistö. Avustustarvikkeita sanotaan olevan 2000 tonnia, mutta ei aseita. Israel on toistuvasti ilmoittanut, ettei sillä ole mitään avustustarvikkeitten viemistä vastaan Gazaan, mutta että se haluaa tarkistaa, ettei aluksessa ole kiellettyjä tarvikkeita ja materiaaleja. Siksi alus halutaan Ashdodin satamaan, jossa lasti puretaan ja viedään maanteitse Gazaan. Aluksessa olevat ”avustajat” pidätetään ja heidät karkotetaan maasta, mutta ei Gazaan.
USA:n diplomaatit ovat kehottaneet Libyaa välttämään Mavi Marmaran tapaisen välikohtauksen toistumista, ja vaikuttamaan aluksen ohjaamiseksi Egyptiin tai Ashdodiin.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138585

5. ISRAELISSA keskustellaan joskus hyvinkin kiihkeästi, saako juutalainen rukoilla
ja harjoittaa uskontonsa vaatimia rituaaleja Temppelivuorella. Toistaiseksi keskustelun kohde keskittyy Länsimuuriin, jota kutsutaan myös Itkumuuriksi ja hepreaksi Kotel, mutta silloin tällöin nostetaan esiin kysymys, miten on mahdollista, että vaikka IDF:n joukot ajoivat Jordanian arabilegioonan joukot Jerusalemin itäosista vuonna 1967 ja Temppelivuoren vapauttaneet sotilaat ja upseerit julistivat, että ”Temppelivuori on meidän”, vielä tänään juutalaisilla ei ole oikeutta rukoilla vuorella.
Paikalla olevat muslimivartijat ja juutalaispoliisit vahtivat, etteivät vain vuorelle nousseen ei-muslimin huulet liiku tavalla, jota voisi epäillä äänettömäksi rukoukseksi.
JOS SELLAISTA havaitaan, henkilö pidätetään, hänet viedään poliisikuulusteluun ja sen päätteeksi häntä vaaditaan allekirjoittamaan hepreakielinen dokumentti, jossa hän tunnustaa rikkoneensa poliisin asettamia järjestyssääntöjä ja aiheuttaneen järjestyshäiriöitä. Ei haittaa, vaikka henkilö ei itse kieltä osaamattomana tiedä, mitä hän tunnusti. Rangaistuksena voi olla sakkoja ja/tai kielto tulla paikalle määräajan kuluessa.

VÄLITÖN ongelmapaikka on kuitenkin Länsimuuri ja rukoileminen siellä.
Kuten paikalla käynyt on havainnut, miehet ja naiset rukoilevat muurin vieressä eri kohdissa, ja niiden välille on pystytetty aita tirkistelyn estämiseksi. Mutta sen lisäksi on naisia koskevia rajoituksia. Nainen ei saa kuljettaa mukanaan uskontoaan esittäviä symboleja, ei rukousliinaa eikä varsinkaan Tora-rullia.
On kuitenkin naisia, jotka eivät jaksa ymmärtää, miksi vain naisia jahdataan?
WOMEN OF THE WALL järjestön puheenjohtaja Anat Hoffman meni muurille ryhmänsä kanssa rukoillakseen heidän kanssaan. Hänellä oli rukousliina harteillaan ja hän kantoi käsissään Tora-rullaa, mikä korkeimman oikeuden päätöksen mukaan on kielletty.
Poliisi havaitsi heti paikalla, että rikos oli tapahtumassa heidän silmiensä edessä ja menivät joukolla pidättämään syyllisen. Ensiksi he raastoivat hänen käsistään Tora-rullat, ja sen jälkeen Hoffman vietiin poliisikuulusteluihin. Häntä vastaan nostettaneen syyte aikanaan.

Samaan aikaan Knessetin painostusryhmä kansan yhdenmukaisesta ja moniarvoisesta kohtelusta keskusteli tiistaina, miten naisille voitaisiin sallia vapaa oikeus harjoittaa uskontonsa vaatimuksia ja rukoilla muurilla ilman poliisin väliintuloa. Osin kiihtyneitäkin puheenvuoroja käytettiin, erikoisuutena varsinkin vasemmiston taholta, jotka ennen kaikkea vaativat, että muurin valvonta otetaan pois yhdeltä uskontosuunnalta, joka on monopolisoinut paikan asettaen sinne omat käyttäytymis- ja pukeutumissääntönsä. (JP)

6. UUTISOTSIKOITA
- 10 000 ihmistä kokoontui maanantai-iltana Kotellille vaatimaan laillisia oikeuksiaan Temppelivuorella, joita poliisi polkee omine säännöksineen ja rajoituksineen. Tilaisuuteen liittyi vuosittainen marssi Jerusalemin muurien ympäri osoitukseksi, että vuori kuuluu kokonaisuudessaan juutalaisille. Tavallisesti paikalle tulee pari-kolmetuhatta ihmistä, mutta tänä vuonna osanotto oli moninkertainen, ehkä siksi, että kysymys Jerusalemin omistuksesta on nousemassa todella kuumaksi. Kaupunginneuvoston jäsen Rayeh King muistutti oudosta tilanteesta, että vuori on suurimman osan vuotta suljettu juutalaisilta, mutta muhamettilaiset pääsevät sinne vapaasti ja turistitkin lähes päivittäin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138560
- Hizbullahin rakettitulessa vammautuneet 91 uhria tekivät 1.2 miljardin USD vaateen Al-Jazeera TV-yhtiölle, että sen ohjelmillaan auttoi Hizbullahia rakettiensa ampumisessa kertoen, miten ne osuivat maaliinsa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138561
- USA vaatii, että Jordanian tulee koordinoida ydinvoimalansa rakentaminen Israelin kanssa tai sen tuki kohteeseen voi poistua. Jordaniassa löydettiin yksi maailman rikkaimmista uraanikentistä, ainakin 65 000 tonnia. USA tukee Jordaniaa vuosittaan 665 miljoonalla USD, siitä 350 miljoonaa sotilasmenoihin, loput taloudellisiin kohteisiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138567
- IDF jatkaa keskeytymätöntä jahtiaan terroristien pidättämiseksi ennen kuin he sytyttävät pomminsa tai laukaisevat aseensa. Viime yön aikana IDF pidätti 11 epäiltyä Juudean ja Samarian alueilta. PA:N johto vaatii toistuvasti, että IDF:n tulee lopettaa tämä jahti, vaikka heidän oma ”poliisinsa” on vielä kaukana – jos koskaan edes halukas - ottamaan vastuuta pidätyksistä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138587

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019