MAANANTAI 14.06.10

1. TURKIN LIPPU Jerusalemin Temppelivuorella? Silminnäkijät vakuuttavat, että
”freedom flotillan” kanssa samoihin aikoihin suuri Turkin lippu liehui juutalaisten kaikkein pyhimmällä vuorella. Kuvia lipusta Temppelivuorella esitettiin turkkilaisella web-sivulla PLS48.net. INN:n artikkeli kertoo myös erääseen blokkaajaan viitaten, että samoihin aikoihin Yhdysvalloissa nousi suuri kohu muhamettilaisten suunnitelmista rakentaa 13 kerroksinen moskeija-rakennelma lähelle Ground Zero aluetta New Yorkissa, jossa islamistit tuhosivat 11.09.2001 kaksi WTC:n tornia surmaten 3 500 ihmistä.

JERUSALEMIN poliisipäällikkö Mickey Rosenfeld vakuuttaa, ettei ole olemassa lakia, joka kieltäisi lipun nostamista temppelivuorella, joten se on lain mukaan sallittu.
Kokonaan toinen kysymys on, onko asiallisesti ja uskonnollisesti tai poliittisesti oikein nostaa vieraan maan lippu juutalaisten pyhälle vuorelle, joka hallinnollisesti kuuluu Israelin valvontaan, mutta jonka päivärutiinista vastaa islamilainen wagf-säätiö.

ISRAELIN JA EGYPTIN rauhanneuvottelujen aikana 1978 presidentti Anwar Sadat ehdotti, että Saudi Arabian lippu nostetaan kaikkien pyhien paikkojen salkoihin Jerusalemissa, mutta silloinen pääministeri Menachem Begin tyrmäsi ajatuksen. Välittäjänä toiminut USA:n presidentti Jimmy Carter varoitti, ettei Sadat allekirjoita rauhansopimusta, ellei Begin suostu Saudi-lippujen nostamiseen Jerusalemissa ja ehdotti kompromissiratkaisuna, että Saudi Arabian lippu sallittaisiin Temppelivuorelle.
Begin sanoi tuohtuneena Carterille tähän tapaan: ”Ei ole mitään mahdollisuutta, että jotain sellaista tapahtuisi Jerusalemissa. Temppelivuori on Jerusalemin kaikkein pyhin paikka. Israelilaiset eivät nosta lippuaan siellä. Kun rauha on saavutettu, arabivaltiot voivat nostaa omat lippunsa jokaisessa lähetystössä, jonka ne avaavat Jerusalemissa.”
Carterin selittäessä, että saudilippu nostettaisiin vain moskeijan ylle Temppelivuorella, Begin esitti kitkerän vastalauseen: ”Ei Temppelivuorelle. Olemmeko menettämässä oman-tuntomme? Eikö se riitä, ettemme saa rukoilla Temppelivuorella? Emmekä voi hyväksyä sitäkään kovin kauan. Uskonnollisten lippujen nostaminen Temppelivuorella tarkoittaisi, että me tunnustamme sen kuuluvan muslimeille.”

Kun Israelin sotilaat karkottivat Jordanian armeijan miehityssotilaat Jerusalemin vanhasta kaupungista, he innoissaan nostivat Israelin lipun Temppelivuorelle kesäkuun 6. päivänä 1967, mutta se poistettiin armeijan komentajan Moshe Dayanin käskystä muutaman tunnin kuluttua, eikä Israelin lippua ole sen jälkeen nostettu Temppelivuorelle. Wagf jopa vaati, että poliisikomentajan toimiston sisällä oleva Israelin lippu tulee poistaa. Poliisiministerinä silloin toimiva Yosef Burg antoi käskyn palauttaa lippu komentajan toimistoon saaden arabien vihat.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138033

2. MITÄ TEHDÄ Gazan saarron kanssa? on kuuma kysymys, jota pyritään käsittelemään monella taholla, mutta näppejä taitaa polttaa yhdellä jos toisellakin.
EU-MINISTERIT pohtivat tahollaan maanantain kokouksessaan pyrkien löytämään tapoja merisaarron helpottamiseksi. Eräs eurooppalainen diplomaatti selitti, että ilman epäilystä sekä Egypti että PA vastustavat saarron helpottamista – vaikka eivät uskaltaisi sitä julkisesti tunnustaakaan – pelätessään sen antavan Hamasille lisäpuhtia valtansa säilyttämiseksi. Saarron poistamisen sijasta hän suosittelee helpotuksia Gazaan meneviin tarvikkeisiin siten, että se vahingoittaa Hamasia mutta hyödyttää Palestiinan Auktoriteettia. Hän uskoi tämän olevan johtotähtenä EU:n 27 maan ulkoministerien kokouksessa Brysselissä tänään. Heidän varsinainen aiheensa koskee Mavi Marmaran välikohtausta Välimerellä, ja keskustelujen jälkeen heillä on tarkoitus julkaista yhteinen lausunto asiassa.

ULKOMINISTEREITTEN kokouksessa kosketeltaneen seuraavia aiheita: 1. Helpottaa maakuljetuksia mutta pitää merisaarto toistaiseksi. 2. Pyrkien löytämään formula, jolla valvontavastuu rajaterminaaleissa siirtyisi PA:lle. 3. Turvaten Israelin turvallisuusvaateet, ettei aseita eikä kaksikäyttöisiä materiaaleja sallita Gazaan. 4. Tehden selväksi maailmalla, että elinolot Gazassa ovat parantuneet eikä siten tarvita Turkin tai muitten avustuskuljetuksia merisaarron murtamiseksi. EU:n nimeämätön virkailija selitti, että EU-maitten ministerit ovat kovan sisäisen paineen alaisina, koska Turkin flotillaan osallistui 12 EU-maan kansalaisia.

3. ISRAELIN viranomaiset ovat pyrkineet vahvistamaan EU-maitten käsityksiä, että Hamasin valta on hiipumassa Gazassa ja että se kärsii vaikeista taloudellisista ongelmista. Ulkoministeriön sisäisen raportin mukaan saarto on heikentänyt Hamasia sekä poliittisesti että taloudellisesti. Raportin mukaan Hamas on suuresti riippuvainen Iranin taloudellisesta avusta, mutta että sillä on vaikeuksia saada valuuttaa, koska rajat ovat kiinni sekä Egyptin että Israelin puolella ja salakuljetus on vaikeutunut Egyptin tehostettujen toimien vuoksi.
Egypti avasi Rafahin terminaalin Gazaan Mavi Marmaran välikohtauksen vuoksi, mutta rajoittaa henkilöliikennettä eikä salli tavarakuljetuksia. Salakuljettajat olivat jo valittaneet liiketoimiensa kärsivän Rafahin terminaalin avaamisen vuoksi.
Aamun uutisten mukaan Egypti sulki Rafahin terminaalin, vaikka sen luvattiin pysyvän auki ilman määräaikaa.

PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu julkisti eilen tutkimuskomitean jäsenet ”freedom flotillan” tapahtumien vuoksi. Komiteaa johtaa eläkkeellä oleva entinen korkeimman oikeuden tuomari Jacob Terkel; jäseninä lakiprofessori Shabtai Rosen, ja kenraalimajuri Amos Horev, Technion entinen presidentti. Ulkomaisina asiantuntijoina ovat Nobelin rauhanpalkinnon saanut irlantilainen David Trimble sekä Kanadan armeijan entinen pääasianajaja (advocate-general) Ken Watkin.
NETANYAHU selitti sunnuntain kabinetin kokouksessa, että hallitus tulee jatkamaan keskusteluja Gazan tilanteen kehittymisestä, mutta että periaatteena tulee olemaan sotilaallisten tarvikkeitten ja aseitten viennin estäminen Gazaan, mutta humanitääristen tarvikkeiden tulee voida kulkea sinne esteettä. (JP)

4. EU:N ERIKOISLÄHETTILÄS Tony Blair kiitteli eilen julkistamassaan lausunnossa Netanyahun selvitystä kuljetuksien laadusta, mikä nostaa Gazan asukkaitten elintasoa ja sallii tuhottujen rakennusten uudelleen rakentamisen. Blair esitti samalla vaatimuksen IDF:n sotilaan Gilad Shalitin vapauttamiseksi välittömästi ilman ehtoja, koska hänen panttivankeutensa on täysin vailla oikeuspohjaa.
Netanyahu kehotti liikenneministeri Yisrael Katzia muotoilemaan esityksen kirjalliseen muotoon, jossa hän ehdottaa Israelin sulkevan kaiken yhteytensä Gazaan. Kaikki tavara- ja henkilökuljetukset kulkisivat Egyptin kautta, mukaan lukien merikuljetukset. Egypti tuskin tulee suostumaan tällaiseen esitykseen, mutta ainakin se nostaa Egyptin mukaan tähän soppaan.

USA:N YK:n lähettiläs Susan Rice pyöritteli Israelin nimittämän tutkimuskomitean uskottavuutta todeten, että ulkomainen osallistuminen tuo sille lisää laillisuuden tuntua, mutta vihjailee, että USA kuitenkin haluaisi YK:n asettaman komitean muodostamista. Netanyahun nimittämään komiteaan voisi liittyä muitakin ulkopuolisia jäseniä, USA:sta ja EU:sta, tai kvartetista, mutta Venäjä ilmoitti, ettei se ole kiinnostunut asiasta.
Netanyahun nimittämän tutkimuskomitean puheenjohtajan Terkelin valinta on saanut jotkut epäilemään hänen sitoutumattomuuttaan, sillä hän julkisti lausunnon ennen valintaa kritisoiden armeijan tiedustelun puutteita Mavi Marmaran valtauksen yhteydessä. (JP)

5. HAMASIN parlamentaarikko Gazassa, Jamal al-Khoudary, suunnittelee
rakennusyhtymää, johon kuuluisivat Kreikka, PA ja EU mutta ei Israel, Gazan sataman laajentamiseksi ja syventämiseksi siten, että suuret merialukset pystyisivät purjehtimaan sinne, mikä nyt ei ole mahdollista. Khoudary puhui asiasta Betlehemissä sijaitsevan Maan uutistoimiston kanssa. Khoudary toimii aktiivisesti Gazan merisaarron murtamiseksi.

KHOUDARYN suunnitelman mukaan Gazan satamaa laajennetaan sopivaksi kansainväliselle meriliikenteelle. Avaimena suunnitelmassa on Kreikka, jonka kautta Gazaan menevät tavarat kuljetettaisiin. EU:n valvojat tarkastaisivat kaikki Gazaan menevät tavarat ja aineet ennen niiden lastaamista aluksiin.
Khoudary ei millään tavoin peittele sitä, että tarkoituksena on ohittaa Israelin mahdollisuudet valvoa ja määritellä Gazan meriliikennettä. ”Laivojen intifada tulee jatkumaan”, hän selitti.
Hän sanoo esitelleensä suunnitelmansa Mahmoud Abbasilla ja Hamasin pääministeri Ismail Haniyehille sekä Egyptin presidentille kuitenkaan kertomatta, miten he siihen suhtautuivat. Ranskan ulkoministeri Benard Kouchner totesi äskettäin, että EU on valmis ottamaan vastuun Gazaan menevien tavaroitten tarkastamisesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138036

6. UUTISOTSIKOITA
- Terroristit järjestivät väijytyksen tiellä no 60 Jerusalemista Hebroniin ja KiryArbaan. He tulittivat tiellä ajanutta poliisiautoa haavoittaen kahta poliisia vaikeasti ja kolmatta lievemmin. Tulitus tapahtui maanantaiaamuna. Asukkaat toteavat, että IDF poisti tiesulut alueelta ja 3 km:n päässä sijaitsevasta Dahariyan risteyksestä 3 viikkoa sitten. (INN)
- Toinen tilanne kehittyi sunnuntaiaamuna lievästi vammaisen juutalaisen ajaessa Alei Zahav kylässä Samariassa Nahal Silon lähellä. Hän pysäytti autonsa poliisivilkulla varustetun auton kehotuksesta. Autossa olleet arabit tulivat hänen luokseen, kiskoivat hänet ulos ja pahoinpitelivät pahoin. He varastivat hänen autonsa ja jättivät hänet tielle. Hän on heikossa kunnossa sairaalassa. Arabiauto ajoi paikalle vain muutama päivä sitten poistetun tiesulun kautta. (INN)
- Perjantaina arabi ruhjoi kahta poliisia Wadi Joz lähiössä Jerusalemissa pyrkien sitten pakoon, mutta poliisi ampui hänet. Palestiinalaiset varastivat hänen ruumiinsa sairaalasta ilmeisesti aikoen haudata hänet Temppelivuorelle.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138047
- Arabiliiton pääsihteeri Amr Moussa vierailee Gazassa tarkoituksenaan poistaa
Gazan saarto. Hän valittaa, ettei Gazan jälleen rakentaminen onnistu niinkauan
kuin saarto on vielä voimassa. Hän tapasi Haniyhein ja UNRWA:n
paikallisjohtajan.
- Parisataa opetusalan päätöksentekijä 40:stä maasta kokoontui Jerusalemin
Yad Vashemin museon tiloihin keskustelemaan ja oppimaan holokaustin
opettamisesta oppilaille omissa maissaan. Turkki jäi pois. (JP)
- Jerusalemin pormestari Nir Barkat julkisti suunnitelman, jonka tarkoituksena on rakentaa halpoja erityisesti nuorille tarkoitettuja asuntoja, joiden hinta alenisi 200 000 – 300 000 NIS asuntoa kohti nykytasosta. Hän asetti erityistiimin asiaa hoitamaan. (JP)
- Saudi Arabia kuninkaalliset ilmavoimat (RSAF) ovat tehneet 50 miljoonan USD sopimuksen hävittäjälaivueittensa uudistamisesta ja varustamisesta modernein laittein ja ohjuksin. Kuningaskunnalla on laajat ilmavoimat, ja se on suuresti huolissaan Iranin voimistumisesta peläten, etteivät sen nykyiset ilmapuolustus-laitteet ja välineet pysty estämään Iranin hyökkäystä kriisitilanteessa. (JP)
- http://www.debka.com/article/8846/ kertoo, että USA ja sen liittolaiset ovat menettämässä sotansa Afganistanissa, ja että voittaja on Taliban. Artikkelin mukaan monet seikat viittaavat, että USA:n sodanjohto maassa on alistumassa tilanteeseen. Afganistanin tappiolla tulee olemaan suurta vaikutusta alueen toisiin valtioihin, joista Pakistan tukee Talibania avoimesti.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019