TORSTAI 09.07.09
1. SUURELLE OSALLE maailman väestöä elämä Israelin turvallisuusvankien osastolla merkitsisi selvää elintason nousua. Nämä vangit ”kärsivät” oikeusistuimien heille antamia rangaistuksia murhista, niiden suunnittelusta, terrorismista, väkivallasta ja muista rikoksista, jotkut heistä tuomittuina useaan elinkautiseen. Marwan Barghouti syyllistyi 67 israelilaisen hengen vaatineitten terrori-iskujen toteuttamiseen; Ahlam Tamimi kuljetti 09.08.2001 itsemurha-terroristin Jerusalemin Sbarro-kahvilaan, jossa tämä sytytti pomminsa murhaten 15 ihmistä, 7 heistä lapsia, viisi surmatuista samasta perheestä – vanhemmat kolmen lapsensa kanssa. Kuitenkin nämä todelliset murhamiehet ja terroristit, joita kutsutaan sievästi nimellä ”turvallisuusvangit”, joku voisi jopa kutsua heitä ”poliittisiksi vangeiksi”, nauttivat vankiloissaan olosuhteista, joista tavalliset tuomitut vangit ja monet muurin ulkopuolella voivat vain uneksia.
JPOSTIN PÄÄARTIKKELI kertoo Israelin vankilapalvelun sisäisiin tietoihin perustuen, että nämä turvallisuusvangit nauttivat puoli-itsenäisyydestä. Heillä on oma keittiö, joissa he valmistavat haluamansa aterian. Heidän käytettävissään on kolme kanttiinia, auki ympäri vuorokauden, joissa he voivat piipahtaa ja valmistella välipalojaan. He voivat tuoda vankilaan henkilö-kohtaisia tavaroitaan, heidän selliinsä on asennettu 12-kanavainen TV-setti. Yleisten vankila-sääntöjen vastaisesti heillä on käytössään tietokoneet ja kännykät. He saavat haluamansa kirjat ja aikakauslehdet, pelejä, ajanvietevälineitä ja harrastuspakkauksia. He voivat opiskella haluamiaan aloja; jotkut opiskelevat akateemista oppiarvoa varten.
He voivat tavata perheitään ja vierailut ovat sallittuja. Heillä on mahdollisuus intiimiin seurusteluun puolisonsa kanssa; jotkut jopa avioituvat vankilassa. Ainoa mikä heiltä puuttuu on vapaus tulla ja mennä vankilan ulkoportin kautta mielensä mukaan. (JP)
2. EDELLISEN VASTAPAINOKSI JP:n pääartikkeli kyselee, millaisissa olosuhteissa Gilad Shalit, jota Hamas on sotarikokseen syyllistyen pitänyt panttivankinaan kolme vuotta, mahtanee viettää päiväohjelmansa. Shalitia pidetään tuntemattomissa olosuhteissa, joissa häneltä on kielletty kaikkein alkeellisimmatkin ihmisoikeudet. Hamasin edustajien vihjailuista päätellen hän ei ole nähnyt päivänvaloa koko tänä aikana. Egyptin presidentti Hosni Mubarak vakuutti Shimon Peresin vierailun yhteydessä tietävänsä, että Shalitin terveys on hyvä ja että hänet pian vapautettaneen vankeudesta. Hamasin edustaja vastasi tähän ivallisesti, ettei Mubarak ole käynyt katsomassa Shalitia eikä siten voine tietää hänen fyysisestä kunnostaan. Tämä voitaneen tulkita sitenkin, että Shalit palautetaan mustassa vaneriarkussa, kuten Hizbullahin sieppaamat kaksi sotilasta. Hamas ei ole sallinut Punaisen Ristin tai jonkun muun kansainvälisen järjestön edustajan käydä häntä katsomassa, kuten kansainväliset säännöt edellyttävät. Gilad Shalit haavoittui sieppausoperaation yhteydessä, kuten verijäljet osoittivat. Millaista hoitoa jos mitään hän sai haavoihinsa?
Vain hänen kiduttajansa tietänevät jatkuvasta häpäisystä, epäinhimillisistä olosuhteista, joissa häntä pidetään, kidutuksista ja ruuan vähyydestä tai sopimattomuudesta hänelle. (JP)
3. EDELLÄ esitetty tarkastelu ja vertailu palestiinalaisten terroristivankien Israelin vankiloissa ja Gilad Shalitin olosuhteitten välillä on tarkoitettu johdannoksi lakiesitykselle Knessetissä, jonka mukaan ”turvallisuusvankien” oikeuksia vankiloissa tulee kiristää. Ensimmäisinä ovat listalla vierailuoikeuksien vähentämistä sekä tiedotusvälineitten vapaata käyttöä koskevat kysymykset. Hamas reagoi välittömästi tietoihin oikeuksien muutoksista vankiloissa ja ilmoitti, että jos laki säädetään, Hamasin vaatimukset tuhannen turvallisuus-vangin vapauttamisesta kasvavat, ja neuvottelut Shalitin vapauttamiseksi, jotka keskeytyivät Olmertin hallituksen kaatuessa, aloitetaan uudelta pohjalta.
ISRAELISSA on heitelty lokaa ja solvauksia niille Israelin johtajille, jotka suostuessaan terroristien vaatimuksiin, ensiksi aloittivat tämän käytännön panttivankien käyttämisestä neuvotteluissa. Israelin perinteinen päätös oli, ettei terroristien kanssa neuvotella, vaan vapauttaminen tapahtuu salaisten operaatioitten ja diplomatian avulla. Tästä periaatteesta on luisteltu, ja nyt omantunnon rauhoittamiseksi käytetään kolmatta osapuolta välittämään viestejä neuvottelijoitten välillä. Gilad Shalitin vapauttamisneuvotteluissa välittäjänä toimii Egyptin tiedustelupäällikkö Omar Suleiman, jonka puolueettomuudesta voidaan esittää vakavia kysymysmerkkejä. Israelin ja Egyptin välillä on rauhansopimus, mutta Egypti rakentaa ja kouluttaa armeijaansa pelkästään hyökkäyksiin Israelia vastaan. Se saa vuosittain tukea 1-2 miljardia USD armeijansa aseistuksen uudistamiseksi nykyaikaisin amerikkalaisin asein, jotka nekin ovat hyökkäyksiin sopivia.
Egyptin etujen mukaista on Israelin heikentyminen.
KANSANEDUSTAJA Danny Danonin (Likud) laatima lakiesitys, jota 11 muuta kansanedustajaa tukee, tulisi rajoittamaan turvallisuusvankien etuoikeuksia, ja sillä on kaikki mahdollisuudet saada Knessetin hyväksyminen. (JP)
4. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak, joka käy neuvotteluja Obaman nimittämän Lähi Idän lähettilään Robert Mitchellin kanssa, kertoo saavuttaneensa kompromissi-ehdotuksen, mitä hän nyt kauppaa kansalle. Barak kertoo ylpeänä, että hän on saanut USA:n – toistaiseksi ehdollisen – suostumuksen siihen, että juutalaiset asukkaat Juudeassa ja Samariassa saavat rakentaa valmiiksi 2 500 uutta asuntoa. Tämän ehtona hän kertoo olevan sen USA:n vaatimuksen, että Israel ja USA sopivat 3-6 kuukauden aikajaksosta, jonka aikana uusia rakennuskohteita ei aloiteta juutalaisyhteisöissä Juudeassa ja Samariassa. Barak kertoo tästä kuin suurena saavutuksena. Todellisuudessa ainakin 800 asuntoa koskevat rakennuskohteet ovat lähes valmiit, eivätkä loputkaan liene kaukana siitä. Kukaan normaalijärjellä varustettu ei voine estää aloitettujen ja lähes valmiitten rakennusten viimeistelyä varsinkin, kun ne ovat yksityisten rakennuskohteita, eikä hallituksella siten ole oikeutta puuttua niiden saattamiseksi loppuun. (JP, H Kinon, G Hoffman)
5. USA:n ulkoministeriön edustaja kielsi keskiviikkona tiedot suostumisesta 2500:n asuntoyksikön viimeistelemiseen. USA:n ja Israelin näkökantojen välille näyttää nousseen ylittämätön este. Obama ei ole kiinnostunut juutalaisten rakentamistarpeista Juudeassa ja Samariassa, häntä kiinnostaa saada keskusteluyhteys arabi- ja muslimimaitten kanssa, ja siinä hän näkee Israelin asenteen pahana jarruna, joka täytyy ensin poistaa.
OBAMA keskusteli tiettävästi Moskovan tarjouksesta Lähi Idän rauhankokouksen pitämisestä siellä loppuvuodesta. Tämä sopisi hyvin Obaman suunnitelmaan, ja hän ottanee asian esille G-8 maitten kokouksessa Italiassa. Mutta onnistuakseen Moskovan rauhankokousta täytynee edeltää jonkinasteiset myönnytykset Israelilta sekä arabimaitten lupaukset suhteitten parantamiseksi Israelin kanssa. Israelin kansallinen turvallisuusneuvosto valmisteli ”kehitetyn tiekartan”, joka huomioi tapahtuneet muutokset ja kehityksen Lähi Idässä, myös arabimaita koskevilta osiltaan. Netanyahu esitteli tätä suunnitelmaa tavatessaan Obaman Washingtonissa, mutta se oli liian raaka käsiteltäväksi. Suunnitelmaa kuitenkin hiotaan USA:n ja Israelin neuvottelijoitten kesken. Artikkelin kirjoittajat, Hoffman ja Keinon, tuovat esiin Netanyahun vaatimuksen Palestiinan valtiosta ilman aseita todeten, ettei PA koskaan suostuisi siihen. He kertovat Netanyahun keskustelleen asiasta isänsä, 100-vuotiaan historioitsijan Ben-Zion Netanyahun kanssa, joka oli kertonut Netanyahun vaatineen aseistamatonta Palestiinan valtiota ehtona sen itsenäisyydelle tietäen, ettei PA koskaan siihen suostuisi. Kadima syytti heti Netanyahua epärehellisyydestä, koska sen kautta hän voi luvata itsenäistä valtiota kuitenkin tietäen, ettei se hänen ehdoillaan toteudu. (JP)
6. UUTISOTSIKOITA
- Israelin turvallisuusaidan rakentaminen Juudean ja Samarian eristämiseksi Israelin valtiosta, on ollut lähes täysin pysähdyksissä 15 kuukautta. Puolustusministeriön mukaan 490 km aidan kokonaispituudesta 805 km:stä on rakennettu. Rakennettu osa on tehokkaasti estänyt terroristien soluttautumisen Israelin puolelle. Viimeinen paha moka tapahtui helmikuussa 2008, jolloin terroristi pääsi Juudean kukkuloilla olevan turva-aidan aukosta Dimonaan murhaten yhden naisen ja haavoittaen 40 muuta. Aidan valmistumista ovat viivyttäneet lukuisat oikeuskäsittelyt sekä aidan paikkaa vastustavat mielenosoitukset, joihin osallistuu ulkomaisia anarkisteja ja marxilaisia. Puolustusministeriö arvioi, että aita olisi valmis 2010. Sekä EU että YK vaativat turva-aidan poistamista, niille se on poliittinen, ei turvallisuuskysymys. (JP)
- Helpottaakseen palestiinalaisten liikkumisvapautta Israel avaa Allenby sillan Jordaniaan vuorokauden ympäri 24.07. alkaen. (JP)
- G-8 maitten kokouksessa Italiassa tehtiin päätös, jonka mukaan Iranille annetaan aikaa syyskuuhun. Jos siihen mennessä ei tapahdu edistystä sen ydinsuunnitelman valvonnassa, päädytään sanktioitten koventamiseen.
Esitys välittömistä sanktioista kaatui Venäjän vastustukseen. (haaretz)
- Ruotsin ulkoministeri totesi, ettei EU tule myöntymään juutalaisasutusten luonnollisen kasvun vaatimaan rakentamiseen Juudeassa ja Samariassa. Ruotsi toimii nyt vuorostaan EU:n presidenttiyden asemassa. (haaretz)
- EU esitti anteeksipyynnön syytöksille, että Juudean ja Samarian juutalais-yhteisöt estävät palestiinalaisten taloudellisen kehittymisen. (INN)
- Hitz ut Tahrir fundamentalistinen muslimijärjestö, joka kasvaa Fatahin ja Hamasin kustannuksella Juudeassa ja Samariassa, vaatii muslimilain, sharian, ottamista käyttöön. Kansallisen yleisradion (NPR) mukaan järjestö pitää mielenosoituksia ja tilaisuuksia saaden myös PA:n poliiseja kannattajikseen. Sen päämääränä on kalifikunnan perustaminen, mikä lopettaisi PA:n haaveet Palestiinan valtiosta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/132300
- Isawiyan lähiön arabit häiritsevät ja uhkailevat Heprealaisen Yliopiston nais-opiskelijoita, varsinkin heidän siirtyessään myöhään illalla yliopistosta asuntolaansa. (INN)
- Viisi lääkäriä matkusti Israeliin Senegalista, afrikkalaisesta muslimimaasta. He osallistuvat seminaareihin yhdessä Ein Keremin Hadashan sairaalan lääkärien kanssa. Yhtenä aiheena on miesten ympärileikkaaminen, jonka on todettu tehokkaasti estävän AIDS:n leviämistä, mikä on suuri ongelma Afrikassa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3742863,00.html
- Uusia siirtolaisia varten perustettiin uusi web-sivu, http://www.Telalit.com, joka opastaa englanninkielellä maahanmuuttajia. (ynetnews)
- Hizbullah, al-Qaida ja Iranin vallankumouskaarti oli Israelin Bakun lähetystöä vastaan suunnitellun suuren terrori-iskun taustalla yli kuukausi sitten. Bakun poliisi Azerbaijanissa pidätti kaksi libanonilaista ja neljä paikallista asukasta, joita vastaan aloitettu oikeusistunto jatkuu avoimin ovin. (ynetnews)

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019