PERJANTAI 10.07.09
1. USA JA ISRAEL ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että Iranilla on kaikki tieto ja taito sekä tarvittava materiaali ydinpommin rakentamiseksi vuoden kuluessa, mutta JP:n uutisen mukaan, jonka kynäili Herb Keinon, Iran ei luultavasti rakenna sitä vielä. Aiemmin levitettiin tietoa, että Iran ei tähtää vain yhden vaan useamman ydinpommin rakentamiseen saman aikaisesti. Uutiset eivät kuitenkaan kerro, mihin Iran tähtää tällä suunnitelmallaan. Ehkä se haluaa varmistaa, että sillä on pommi toiseen ja kolmanteenkin vastaiskuun, jos sitä vastaan hyökätään sen laukaistua ensimmäisen pomminsa.
Arviot Iranin ensimmäisen ydinpommin ajankohdasta heittelevät edelleen suuresti. USA:n yleisesikuntapäälliköiden puheenjohtaja amiraali Mike Mullen arvioi, että vuosi riittää. Israelin Mossadin johtaja Meir Dagan yllätti äskeisellä lausunnollaan todetessaan, ettei Iranin ydinpommi ole valmis ennen kuin 2014. Korkea hallituksen virkailija varoitteli, että tätä kysymystä tulisi käsitellä varoen, sillä Iranin hallitus ei ole vielä tehnyt päätöksiä, joita tarvitaan ennen ydinpommin rakentamista valmiiksi. Hän näyttää kannattavan ideaa, että Iran rakentaa valmiuttaan ensimmäistä pommia varten sekä samaan aikaan kehittää ohjustensa tehokkuutta ja kantomatkaa.
Asiaa käsiteltiin myös G-8 maitten kokouksessa Italiassa eilen, ja siellä Iranille annettiin aikaa syyskuuhun suostua yhteistyöhön IAEA:n kanssa ydinsuunnitelmastaan. Iranin johto ilmoitti hyvin selkeästi, ettei se tule perääntymään suunnitelmistaan askeltakaan.
Ranskan presidentti Nicolai Sarcozy varoitti, että Israelin ilmaisku Iraniin aiheuttaisi suuren katastrofin alueelle ja kehotti Israelin johtoa panemaan jäitä hattuunsa. (JP)
2. ISRAEL pelkää Hizbullahin yrittävän rajoitettua iskua pohjoisrajan yli Libanonista. Ainakin kolme israelilaista kaupunkia, Yaron, Avivim ja Malkiya, on aivan rajan tuntumassa, jotka voisivat tulla kysymykseen, jos Hizbullah aikoisi lähettää kommandoryhmän terrori-iskuun niitä vastaan. Hizbullah on kärsimätön ja jopa turhautunut, ettei se ole saanut aikaan lupaamaansa suurta kostoiskua sotilaskomentajansa Imad Mughniyehin salamurhan johdosta helmikuussa 2008, josta se syyttää Israelia, joka ei ole tunnustanut osallisuuttaan iskuun.
IAF on tehostanut valvontaansa Israelin ja Libanonin välisellä turva-aidalla kuten myös lisännyt IDF:n partioitten reaktionopeutta mahdollisen iskun tapahtuessa, mutta ne eivät voi täysin eliminoida mahdollisuutta hyvin suunnitellusta ja toteutetusta kommandoiskusta. Hizbullah on aiemmissa tapauksissa aloittanut iskunsa hämäämiseksi rajoitetun raketti-tulituksen Israelin puolelle, mikä voi tulla kysymykseen uudessa tilanteessa.
Valmistaakseen rajan pinnassa asuvia kaupunkien asukkaita mahdollista iskua varten IDF on aloittanut siviilien kouluttamisen nopeantoiminnan iskuryhmiksi. (JP)
3. Israelin USA:n asioita hoitavat viranomaiset kokivat melkoisen shokin kuvitellessaan, että Obaman hallituksen nimittämän lähettilään Robert Mitchellin pieniä juutalaisyhteisöjä koskeva tuhoamisvaatimus koski vain niitä 23 parakkikylää, joista mediassa on keskusteltu, sillä tämä oli vasta pieni naukku ruokahalun kiihottamiseksi, alkuruokakaan ei vielä sisältynyt siihen. Nyt he ovat ymmärtäneet, että USA:n tähtäimessä on kaikkiaan yli sadan ilman lupaa pystytetyn juutalaisyhteisön purkaminen. Osa näistä on mukana asianajaja Talia Sassonin raportissa vuodelta 2005, jonka puolueettomuutta sittemmin on alettu kysellä hänen liityttyään äärivasemmistoa edustavan marxilaisen Meretzin vaaliehdokkaaksi. Toinen jatkuvaa meteliä ns. setlementeistä pitävä taho on marxilainen Peace Now, josta on tullut JP:n kolumnistienkin suosikki, jonka lausuntoja usein lainataan ja mielipiteitä esitetään kuin tunnustettuina tosiasioina, vaikka niiden virheellisyys ja puolueellisuus on todettu monessa tapauksessa.
Pääministeri Benyamin Netanyahun tilanne ei ole helppo pyrkiessään luovimaan näiden eri suuntiin repivien voimien ristitulessa, ja jotkut ovat varmaan aivan aiheellisesti huolestuneita, miten Netanyahun päättäväisyys ja valitsemassaan linjassa pysytteleminen kestää. (JP)
4. ISRAEL on antanut luvan USA:n kenraaliluutnantti Keith Daytonin jatkaa palestiinalaisten poliisien, tai erikoisjoukkojen, kuten niitä myös kutsutaan, kouluttamista Jordaniassa ja Jerikossa. Tämä huolimatta siitä, että aiempien kokemusten mukaan nämä ”erikoiskoulutetut” ovat antautuneet terrori-iskuihin Israelia vastaan. Jotkut kiinni saadut jopa kehuivat, miten heidän taitonsa iskeä israelilaisiin kohteisiin parani koulutuksen ansiosta.
IDF on jatkanut tätä suosion osoittamista vetämällä omat sotilaansa pois neljästä Samarian kaupungista, ja antanut niiden turvallisuuden ja järjestyksen hoidon vastuun PA:n poliiseille. Viimeinen uutinen kertoo, että IDF harkitsee luvan antamista palestiinalaisille kouluttaa terrorismin vastaiseen taisteluun erikoistuneita kommandojoukkoja. Tällaisen yksikön tarve tuli ilmi ”Daytonin poliisien” mennessä pidättämään Hamasin aktivisteja eräästä talosta Kalkiliyasta. Syntyneen tulitaistelun aikana viisi Hamasin ja neljä poliisiyksikön jäsentä sai surmansa. PA:n johdon pelkona on, että Hamas yrittää samanlaista vallankaappausta Länsirannalla kuin minkä se toteutti Gazan kaistalla. PA tuntee, ettei sillä ole valmiuksia vastata päättäväiseen ja hyvin suunniteltuun kaappausyritykseen.
PA:n vaatimuslistalla oli äskettäin saada koulutusta räjähteiden käytössä, sekä asentaa sotilaskäyttöön tarkoitettu viestintäjärjestelmä Länsirannalle. IDF ei antanut lupaa näihin, koska viestintäjärjestelmä olisi voinut häiritä IDF:n omaa järjestelmää.
IDF:n komentokeskus kenraalimajuri Gadi Shamnin johdolla on pystynyt dramaattisesti vähentämään Länsirannalta tehtyjä terrori-iskuja Israelissa. IDF:n parissa on pelko, että poliittisten päätösten nopea tahti Juudean ja Samarian valvonnan luovuttamiseksi PA:n poliiseille asettaa IDF:n kestämättömän tilanteen eteen. PA:n poliisit tuskin ovat vielä valmiit korvaamaan IDF:n vuosien aikana tehdyn työn sekä ammatillisesti että ennen kaikkea asenteellisesti, mitä ei ole testattu todellisissa olosuhteissa. (JP)
5. MONET ISRAELISSA ja varmaan ulkomaillakin ihmettelevät Netanyahun hallituksen ministereitten tehtäväjakoa. Ulkopoliittiset asiat kuuluisivat normaalikäytännön mukaan ulkoministeri Avigdor Liebermanin mandaattiin, mutta käytännössä hänen roolinsa on muotoutunut kansliapäällikön asemaan. Neuvotteluja Obaman nimittämän Lähi Idän lähettilään Robert Mitchellin kanssa käy puolustusministeri Ehud Barak. Järjestelmällä voi olla etunsa, mutta luulisi puolustusministeriöllä olevan tarpeeksi huolia sille perinteisesti kuuluvien asioitten hoitamisessa. Sivusta asiaa seuraten jää joskus ihmettelemään, miten hyvin Barakin vasemmistolainen rauhanaate sopii yhteen oikeistolaiseksi viritetyn hallituksen pirtaan. Ainakin Barakin aktiivisuus lisääntyy nopeasti juutalaisyhteisöjen poistamiseksi Juudeassa ja Samariassa jokaisen tällaisen neuvottelumatkan jälkeen. On esitetty valituksia, ettei hän aina ehdi odottaa hallituksen päätöstä asiasta, kuten pitäisi, vaan lähettää sotilaat ja poliisit suurina joukkoina riistämään nuoret aktivistit ja idealistit poliisiautoihin ja puskutraktorit tuhoamaan heidän kyhäämänsä tilapäiset rakennelmat, jotka nuoret pystyttävät uudelleen niin pian, kuin viranomaiset ovat poistuneet paikalta.
Lieberman itse sanoo, että on hyvä, ettei hän hoida setlementtiasioita, sillä hän asuu Nokdimin juutalaisyhteisössä Jerusalemista kaakkoon Juudean kukkuloilla, josta on hyvät näköalat Suolameren suuntaan.
Ulkoministeriön mandaattia on viime aikoina hoidellut myös presidentti Shimon Peres, joka edustaa maata milloin Azerbaijanissa, milloin Kazakstanissa, milloin Egyptissä. Peresillä ei ole mitään tätä vastaan, hän on aina ollut potkimassa aisansa yli, mutta on vahinko maalle, ettei Lieberman voi hoitaa tehtäviään hänestä ulkomaille levinneen huonon maineen vuoksi. Itse asiassa JP:n pääartikkelikin arvioi, että päättäväinen ja käytännöllinen Lieberman pystyisi Barakia paremmin edustamaan Israelin kantaa Obamaa vastaan. (JP)
6. UUTISOTSIKOITA
- IAF lähetti tällä viikolla virallisen kirjeen (Letter of Request, LOR) Pentagonille, jossa se esittää tilauksen 25:tä F-35 koneesta. Konetta luonnehditaan maailman kehittyneimmäksi, kun se lopulta saadaan toimintakuntoon. Koneen arvioidaan valmistuvan 2014. IAF:n tarkoituksena on tilata koneen toiset 50 kpl myöhemmin. (JP)
- Jerusalemin poliisi valmistautuu haredi-väen uuteen mielenosoitukseen tänään ja huomenna kaupungin päätettyä avata yleisen parkkialueen sapattina lähellä heidän asuinaluettaan ja vanhaa kaupunkia. (JP)
- Uskontoasiain ministeriö aikoo asentaa kameravalvonnan Öljyvuorella sijaitsevan juutalaisten hautausmaan alueelle, sillä paikalliset arabit tekevät jatkuvaa ilkivaltaa alueella särkien hautakiviä ja kaikin tavoin häpäisten ikivanhoja hautapaikkoja. (JP)
- Shin Bet ja IDF pidättivät kaksi arabia, jotka olivat kuristaneet kuoliaaksi taksinkuljettajan Gregory Rabinovitchin toukokuussa. He tunnustivat surmanneensa uhrinsa Gan Yavnessa siksi, että hän oli juutalainen.
- Jemenin viranomaiset hämmästelevät nuoren juutalaisen morsiamen katoamista Sanaassa. He arvioivat, että joko morsian pakeni pari viikkoa sitten naimansa miehensä kodista tai muslimi, joka myös kosi häntä, oli siepannut hänet. Juutalaiset syyttävät Sanaan viranomaisia, että he eivät estäneet sieppausta vaan jopa avustivat siinä. Juutalaisten vainoaminen on lisääntynyt Jemenissä siten, että he ovat joutuneet pakenemaan pääkaupunkiin saadakseen hallituksen suojeluksen. (JP)
- Joels Trumpet, http://www.joels-trumpet.com kertoo, että Israelin sanhedrinin edustajina kolme juutalaista rabbia vieraili Turkissa Adnan Oktarin luona. Hänet tunnetaan niemellä Haryn Yahya. Hän on tunnettu aktivisti, jonka web-sivua seuraa tuhannet muslimit maailmalla. Hän on julkaissut lukuisia kirjoja, joissa hän esittelee rauhansuunnitelmiaan ja jopa juutalaisten temppelin rakentamista Temppelivuorelle.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019