SUNNUNTAI 09.12.07
1. TAISTELU ISRAELIN MAASTA näyttää nyt keskittyvän Juudeaan ja Samariaan. Muutamat ryhmät, joista on oikeampaa käyttää nimitystä ”isänmaalliset” kuin oikeistolaiset, kuten Israelin vasemmistolainen media niitä kutsuu, päättivät pystyttää sunnuntaista alkaen 8 uutta parakkikylää Juudeaan ja Samariaan mielenosoituksena ”Annapolis henkeä” vastaan, jonka päämääränä on luopua Juudeasta ja Samariasta. Näihin ryhmiin kuuluvat Lands of Israel Faithfull, Youth for Eretz Israel ja Women in Green sekä joitakin paikallisia aktiiviryhmiä.
IDF VASTASI ryhmien suunnitelmiin julistamalla viisi aluetta Juudeassa ja Samariassa kielletyiksi sotilaallisiksi alueiksi ja uhkaa pidättää jokaisen sinne pyrkivän rikoksesta syytettynä, myös ne, jotka kuljettavat heitä kielletyille alueille. Näiden lisäksi kiellettyjä alueita ovat Homesh, Givat Ha´Eitam ja muut kukkulat, joihin on aiemmin pystytetty tilapäisiä rakennelmia.
Yksi näistä alueista, jonne oli tarkoitus pystyttää parakkeja, on Jerusalemin ja Maale Adumimin välinen E-1 alue, jonka rakentaminen hyväksyttiin jo 1990-luvulla, mutta joka jäädytettiin USA:n painostuksesta. 32 000 asukkaan Maale Adumimin apulaispormestari Boris Grossman sanoo: ”On tärkeää todeta, että tämä alue on meidän”.
Hän aikoo osallistua sunnuntaina pidettävään mielenosoitukseen. (JP, INN)
2. ÄÄRIVASEMMISTOLAISET yhdessä palestiinalaisten kanssa pystyttivät lauantaina valmiiksi viimeistellyt pienen rakennuksen osat valamalleen betoniperustukselle E-1 alueelle mielenosoitukseksi Israelin rakentamisesta vihreän linjan takana Juudeassa ja Samariassa. Ryhmä, joka kutsuu itseään nimellä ”Anti-Apartheid.Movement”, oli tarkoituksellisesti valinnut lauantain, joka tunnetaan nimellä Hanukka-ajan ”Ensimmäinen kynttilä” (Ner Ehad), joka symbolisoi makkabilaisten voittoa hellenismistä, tai ”alistettujen voittoa alistajistaan”, kuten ryhmän jäsen palestiinalainen Muhammad Khattib asian ilmaisi. Pienen rakennelman katolle pystytettiin useita Palestiinan lippuja. Poliisi tuli paikalle tunnin kuluessa, hajotti rakennelmat ja pidätti 10 paikalla ollutta ryhmän jäsentä. (JP, INN)
3. UUTENA ILMIÖNÄ tähän taisteluun Israelin oikeuteen rakentaa omaa maataan liittyy Israelin hallituksen päätös sallia rakentamisen aloittaminen Jerusalemin Har Homan lähiössä. Sinne on tarkoitus rakentaa 307 uuttaa asuntoyksikköä jo rakennettujen tuhansien asuntojen lisäksi. Palestiinalaiset valittivat päätöksestä USA:n hallitukselle, eikä USA:n ulkoministeri Rice viivytellyt esittäessään vastalauseensa. Tavattuaan ulkoministeri Livnin hän kertoi median edustajille: ”Olen tehnyt tämän hyvin selväksi, selventääkseni tarkoin mitä tämä tarkoittaa. Olen selventänyt, että elämme ajassa, jonka aikana on tarkoitus rakentaa maksimaalinen luottamus osapuolten välille eikä tämä rakenna luottamusta.” Rice lisäsi, ettei tule tehdä mitään, mikä voisi vaikuttaa ja ohjata lopullisen tilanteen neuvotteluja, varsinkaan nyt, kun tällaiset neuvottelut on tarkoitus aloittaa.
4. TALONRAKENNUSMINISTERI Zeev Boim vastasi Ricen määritelmään suoralta kädeltä puhuessaan armeijan radiossa. Hän sanoi, ettei ole mitään esteitä rakentaa Jerusalemissa, koska Jerusalemia koskevat asiat käsitellään erillään Juudean ja Samarian kysymyksistä.
Tämä on myös ollut Olmertin kanta. Boim selvitti, että Har Homa on Jerusalemin alueen sisällä, jossa ovat voimassa Israelin valtion lait. Pääministerin kanslia toteaa, että alueen rakentamis-tarjoukset lähetettiin rakennusliikkeille rutiiniasiana. (JP)
5. ISRAELIN JA PA:N välinen ohjaava komitea aloittaa työskentelynsä keskiviikkona 11.12.07 muotoillakseen neuvottelujen raamit.
ISRAEL, PA JA USA ovat sopineet ”mekanismin” muodostamisesta, jota johtaa eläkeläis-kenraali James Jones. Israelilla oli ja on suuria ennakkoluuloja USA:n kyvystä toimia puolueettomana erotuomarina osapuolten välillä aikaisempien kokemusten perusteella.
PALESTIINALAISET esittivät omia vaatimuksiaan ja tulkintojaan ”Annapolis hengestä” Israelin arabien Hadash-puolueen järjestämässä konferenssissa perjantaina. Pääneuvottelija Erekat sanoi, että ” Har Homan jatkorakentamisen kannattajat puivat nyrkkiään palestiinalaisille”. Konferenssin teemana oli ”Uusi maailma on mahdollinen – 30-vuotisesta taistelusta”. Konferenssiin osallistuivat satojen muiden ohella PLO:n ja PA:n viralliset edustajat.
EREKAT esitti PA:n vastustuksen Israelin vaatimukselle tunnustaa juutalaisena valtiona. Ylimmän arabien seurantakomitean edellinen puheenjohtaja Shauki Hatib esitti vaatimuksen, ettei PA saa missään vaiheessa tunnustaa Israelia juutalaiseksi valtioksi. Myös Israelin vankilassa viittä elinkautistaan + 40 vuotta kärsivä Marwan Barghouti lähetti konferenssiin viestin, jossa hän sanoo ”miehityksen” lopettamisen olevan tärkeimmän tehtävän. Venezuelan presidentti Hugo Chavez kehotti viestissään ”taistelemaan Amerikan kapitalismia vastaan”. (JP, INN)
6. ULKOMINISTERI Tzipi Livni, joka ehkä kiihkeimmin kannattaa Juudean ja Samarian luovuttamista PA:lle, neuvotteli Euroopan matkansa aikana Naton johtajien kanssa.
LIVNI edustaa kuvitelmaa, että kansainväliset joukot, jollaisia Naton joukot ovat, pystyisivät valvomaan lakia ja oikeutta Juudeassa ja Samariassa IDF:n vedettyä joukkonsa ja alueen saatua itsemääräämisoikeutensa, sekä estämään terrorihyökkäykset sieltä Israelia vastaan. Livnin kanta perustunee oikeaan tilanteen arvioimiseen, etteivät PA:n poliisit (armeija) pysty valvomaan järjestystä eikä varsinkaan estämään terrorijärjestöjen toimintaa pitkään aikaan. Tämä on mahdotonta jo senkin takia, että monet poliisijoukoissa toimivat ovat samalla jäseninä noissa järjestöissä, joita heidän tulisi tiekartan mukaan hajottaa ja pidättää niiden jäsenet. Tämä oli julkinen salaisuus Arafatin aikana ja se jatkuu keskeytyksettä Abbasin aikana. PA maksaa edelleen heidän palkkansa, myös Gazan kaistalla toimivien Fatahin jäsenten.
KOKONAAN toinen asia on se, pystyykö tai haluaako Nato sekaantua olosuhteisiin, joita on nähty toistamiseen Somalian, Sudanin, entisen Jugoslavian, Afganistanin ja Irakin alueilla. (JP)
7. www.debka.com kertoo artikkelissaan, että Saudi Arabia toimi välittäjänä Iranin ja USA:n välillä sovitusta hiljaisesta sopimuksesta, ettei Iran häiritse Annapolis konferenssia eikä kiihota sen alaisia järjestöjä iskuihin Israelia vastaan; että Iran lopettaa aseitten ja pommien toimitukset Afganistanissa ja Irakissa toimiville terroristeille; ja pidättyy sekaantumasta Libanonin presidentin vaaleihin ja hänen toimiinsa. Iranin vaikutuksesta Syyria saatiin mukaan Annapolisiin. Vastapainoksi USA sitoutui keskeyttämään Iranin vastaisen sotilaallisen iskun valmistelut, mikä samalla sitoi Israelin kädet mahdollisesta sotilaallisesta iskusta. Joulukaan 3. päivän USA:n tiedustelujärjestöjen Iran-raportti NIE on siten seurausta USA:n uudesta Iranin politiikasta.
DEBKAFILE viittaa sen viikkolehdessä olleeseen kirjoitukseen saudi-journalistia Jihad al-Khazenia lainaten, joka väkivallan äkillisestä laantumisesta päättelee, että USA:n ja Iranin välillä lienee jonkinlainen sopimus, vaikka hän ei voi sitä todistaa.
NÄIHIN TOSIASIOIHIN perustuen Debkafile toteaa, että USA on muotoilemassa uudelleen Lähi Idän politiikkaansa. Libanon saanee presidentikseen armeijan komentajan Michel Suleimanin, joka on Syyrialle myönteinen. Hänen perheensä asuu Damaskoksessa. Tämä on ilmeinen voitto Iranille ja Syyrialle ja asettaa Israelin kokonaan uuden tilanteen eteen.
PRESIDENTTI Bush toteaa vielä puheissaan, että Iran on edelleen vaarallinen, vaikka se hänen ymmärtääkseen onkin luopunut ydinasehaaveistaan. USA:n puolustusministeri Robert Gates kertoo havaintonaan, ettei Israel uhkaa ketään ydinaseillaan. Hän näyttää pitävän selviönä, että Israelilla on ydinase, vaikkei se sitä ole koskaan julkisesti myöntänyt.
DEBKAFILE vihjaa, että saudit toimivat Hamasin ja Israelin välittäjinä neuvotellen tulitauosta osapuolten välille. Tällä pyritään estämään IDF:n suunniteltu isku Gazan kaistalle, mikä tulisi lopettamaan Hamasin hallinnon siellä. Tähän perustunee Abbasin vihjailut sopimuksesta Hamasin kanssa, vaikka hän lisää siihen ehdoksi sen, että Hamas luopuu vallasta Gazassa. Uutisissa on ollut Hamasin pääministeri Ismail Haniyehin vihjailuja, että hän voisi luovuttaa Gazan hallinnon Saeed Fayadin johtamalle Fatahin hallitukselle. (JP, Debkafile)
8. UUTISOTSIKOITA
- SALAFI-MUSLIMIT yrittivät kidnapata kristillisen kirkon vartijan Nabil Fuad Ayadin tämän kävellessä Gazan kadulla. Ayad pääsi irti kaappaajiensa käsistä, jotka reuhtoivat häntä autoonsa, ja pakeni läheiseen kauppaan, jonka henkilökunta karkotti kaappaajat. Sunni-muslimihaara Salafismi on ääriliike, jonka mielestä islam on täydellinen. Se pyrkii eliminoimaan ”islamia saastuttavia aineksia” maasta.
- HAMAS JA FATAH syyttävät toisiaan 14-vuotiaan pojan raakalaismaisesta murhasta. Pojan ruhjottu ruumis, josta pää oli leikattu irti, löydettiin hänen vuoteestaan Gazassa PA:n entisen poliisin kodissa. Poliisi oli lähettänyt pojalleen sata dollaria paikalliseen pankkiin. Hamas pidätti tunnetun militaristin Rami Khalifehin, joka tunnusti murhan. Khalifeh tunnetaan salakuljettajana, hän oli Fatahin turvallisuusjoukkojen upseeri. Fatah syyttää, että murhan suoritti Hamasin käsikassara Izzadin al-Kassam.
- ISRAELIN tutkimusten mukaan puhdistettu merivesi ei ole hyvä kasveille, koska siitä puuttuu useita kasveille elintärkeitä hivenaineita. Tiedemiehet Israelissa ovat kehittäneet kasveja, jotka pystyvät käyttämään suolaista pohjavettä. Tiedemiehet toteavat, että lähivuosina Israel puhdistaa tarpeeksi merivettä juomavedekseen.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021